Päivitin kännyn ja käsineet

Olin alunperin älykännykkävastainen, mutta tyttären siirryttyä kännykän käyttäjäksi muutama vuosi sitten minäkin sorruin ostamaan itselleni halvan älyvempaimen. Näin säästettiin puhelinlaskuissa: WhatsAppilla viesteily ja soittaminen on ilmaista, ja tyttären puhelinlasku pysyy sen ansiosta noin viidessä eurossa. 

Kaksi ja puoli vuotta jaksoin taistella halvan älykännykän kanssa, kunnes joulun alla sen uuvahdettua entistä hitaammaksi päätin päivittää laitteen. Muutaman kerran vielä käväisi mielessä, josko sittenkin hankkisin vain ihan perusluurin ilman älykkyyttä, mutta päätin kuitenkin seurata aikaani. 

Ja kun kerran älykännykän hankkii, kannattaa hankkia kerralla hyvä. 74 euron luurista siirryin reilun neljänsadan vehkeeseen, ja olen tyytyväinen. Minullahan ei ole pädiä; kodin ainoa medialaite on tällä hetkellä kahdeksan ja puoli vuotta vanha läppäri, joten kunnollinen kännykkä on tarpeen. Siihen saa tarvittavat apit ja pystyy näin työmatkalla lukemaan lehtiä, s-postia, wilmaa ja tietenkin somea. Jospa kotona ruutuaika näin vähenisi... Lisäksi halusin hyvän aina mukana kulkevan kameran, sillä viime kännyn aikana instagrammaaminen lähes hävisi kännyn huonon kameran takia. 

Kaikkea tuota ilmankin selviää, mutta kun yksin viettää suuren osan ajastaan, nykyälytekniikka lievittää yksinäisyydentunnetta – oikein käytettynä. 

Toinen, lähes yhtä tärkeä hankinta oli uudet nahkahanskat. En löytänyt aivan mieleisintä väriä, sillä kaikki murretut punaiset tai violetit olivat Sakari Sausolla vain silkkivuorisia, ja tarvitsen ympärivuotiseen käyttöön sopivat hansikkaat. Kasvissyönnistäni huolimatta olen vannoitunut nahkahanskojen (ja muidenkin aitojen materiaalien) ystävä, enkä oikeastaan koskaan lähde ilman niitä minnekään. (Kesällä kenties, mutten aina silloinkaan!)

Edelliset nahkahanskani, Minna Parikan hauskat sydänkoristeiset punaisenvioletit olivat muuten juuri ihanteelliset: villavuoriset ja väriltään erittäin passelit takkeihini ja huiveihini, mutta niiden sydänhihna oli hyvin kireä, ja hanskat oli vaikea saada pujotettua käsiin ja käsistä pois. Samaisesta syystä vuori kestikin vain muutaman vuoden repeämättä. Tai sitten vain kulutin sen ahkerassa käytössä muuten puhki. 

Uusien hanskojeni väri on vähän tylsä, mutta peittää paremmin likaa. Ja näitä hanskoja aion hoitaa, jotta saavuttaisivat aikanaan korkeamman iän kuin Parikat nyt alle kolmevuotiaina jo ns. hiekkalaatikkokäyttöön siirtyessään.

Eettisiä vaateratkaisuja?

Ehkä kerroin vuoden alussa lakostani, jonka piti koskea sekä vaatteiden, kenkien että kirjojen ostamista. Ainakin Facebookissa hehkutin ekolupaustani suureen ääneen. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Sorruin jo tammikuussa ostamaan yhden työssä tarvittavan lastenkirjan. Sitä ostosta ei pidä katuman, sen verran usein kirja on ollut hyötykäytössä, ja varsinainen sortuminen onkin alkanut maaliskuussa ja keskittynyt vaatteisiin. 

Tarvitsin lisää jumppavaatteita, kun aloin käydä kahdesti viikossa afrotunnilla. Samalla huomasin kenkäkadon, sillä muutama hyvä kenkäpari oli tullut tiensä päähän jo aiemmin, enkä ollut ostanut heti uusia tilalle. 

Ja sitten kävi vielä niin, että huomasin kasvaneeni, nyyh, ja farkut lakkasivat istumasta. Päätin jälleen ekosyistä hankkia uudet farmarit kirpputorilta, sillä minulla on useasti ollut onnea farkkujen käytettyinä löytämisessä. Tällä kertaa se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista: käytin tunteja eri kirpputoreilla, hamusin kolmet eri farkut, joista kahdet lyhennytin ompelijalla, mutta mikään farkkupareista ei ollut oikein hyvä. Vihdoin sattumalta kesäisellä ex-temporee-käynnillä Vuosaaren omalla UFF:lla löysin sellaiset farkut, joita olin etsinytkin: tummansiniset, hyvin istuvat ja vielä kaupan päälle sopivan pituiset! Mikä tuuri! Laatua en tosin rupea kehumaan, kun olivat alun perin H&M:stä, mutta saavat kelvata ainakin jonkin aikaa, siis kunnes muuttuvat sietämättömän näköisiksi. 

Jälkikäteen arvioin farkkujahtiani kriittisesti ja totesin, että samalla rahalla, mitä näihin neljiin farkkuihin lyhennyttämisineen kulutin, olisin jo ostanut aivan uudet ja ehkäpä laadukkaammat farkut kuin mihin nyt päädyin. Mutta toisaalta en halua olla tukemassa epäeettistä ja epäekologista farkkuteollisuutta suoraan, joten tämä kenties oli lopulta kuitenkin se ekologisin tie. Enkä oikeastaan osaa sanoa Hennes&Mauritzin farkuista, kuinka kestäviä ja laadukkaita ovat; ehkä yllättävät minut lopulta?

Tästä pääsemme tämän postauksen varsinaiseen asiaan, nimittäin saamaani kirjoitushaasteeseen. Marjoannika lähetti minulle haasteen koskien blogikirjoitustaan siitä, miten muodin avulla voi rakentaa parempaa maailmaa. Lukekaahan tuo perusteellinen bloggaus! 

Minusta ei ole kirjoittamaan muodista, mutta olen erittäin kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja siitä, miten vaatetuksellaan viestittää identiteetistään ja myös arvoistaan. Niinpä ajattelin esitellä teille tuoreimman vaatehankintani, jolle ei ole mitään sen kummempia perusteita kuin vain testata suomalaista merkkiä ja vastikään bongaamaani eettisten vaatteiden nettikauppaa Weecosia. Ja onhan kaapissani housuvaje, ja koska rakastan legginsejä, miksipä en ostaisi Suomessa tehtyä ja suunniteltua mukavuusvaatetta.

Pietamon Nuolikuvio-leggingsit

Eettiset vaatteet maksavat maltaita, se on totta. Mutta samalla rahalla kuin nämä leggarit (45 euroa plus postikulut 3 euroa) olisin tuskin ostanut Gantin, Tommy Hilfigerin, Calvin Kleinin tai minkään muunkaan (ylemmälle) keskiluokalle suunnatun vaatemerkin yhtäkään (järkevää) vaatekappaletta. Kun voivottelemme sitä, miten laatu maksaa, unohdamme usein, että Gant poikineen ei välttämättä ole laatua laisinkaan. Ja silti se maksaa! (Puhumattakaan noiden merkkien ekologisuudesta tai eettisyydestä.)

Herää tietysti kysymys, että ovatko nämä esimerkiksi Weecosin alle ryhmittyneet eettiset ja usein myös ekologiset, Suomessa tai lähimaissa valmistetut merkit sen laadukkaampia sitten kuin halvat Hennes&Mauritzin kuteet tai edellä mainitut ns. brändivaatteet. 

Itse olen päätynyt kuluttamisessani siihen, että ostan entistä enemmän eettisiä ja mahdollisuuksien mukaan ekologisia vaatteita nettikaupoista tai kivijalkaputiikeista ja tasapainottaakseni talouttani sitten taas osan kirpputoreilta. Viime käynnillä UFF:lla sain 25 eurolla farkut, huivin, t-paidan, ilmeisesti taas muodissa olevan napapaidan (tytölle!) ja lapsen hameen. Ei paha. 

Kirpparilöytöjä

Kokeilemalla erilaisia eettisiä ja/tai kotimaisia merkkejä, löydän varmasti vuosien saatossa suosikkini ja pystyn myös arvioimaan eettisten vaatteiden laatua. Ystäväni on ollut jo kauan perehtynyt vaatteiden eettisyyteen ja kestävyyteen, ja myös häneltä saan vinkkejä pukeutumiseeni. Teille muillekin kiinnostuneille suosittelen Facebook-ryhmiä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen muoti sekä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen kirppis. 

Ei maailma välttämättä kovasti parane omilla eettisillä pikkuvalinnoilla ja itse uskon, että maailmanpelastamispeli on käytännössä jo menetetty ympäristökatastrofin ja joukkosukupuuton yllätettyä meidät, mutta saa näillä harkituilla ostoksilla paljon paremman mielen, ostettua hyvän omantunnon ainakin hetkeksi, tuettua kotimaista teollisuutta ja lisättyä murusen työllisyyttä sekä – mikä parasta – löydettyä vaatteita, joita ei ihan jokaisella vastaantulijalla ole yllään!

Kirpparin uusi tuleminen

En ole kunnolla kirpparoinut vuosiin – satunnaisesti toki käynyt UFF:lla tai tehnyt joitain nettilöytöjä. Mutta viime viikolla iski uusi into, kun viiden–kuuden vuoden takaisten supershoppailuvuosien antimet ovat alkaneet olla liian kulahtaneita. Mustia t-paitoja lähti kiertoon, ja tilalle piti saada uusia.

Mietin tovin, mistä kaupasta saisi edukkaita, hyvälaatuisia ja mielellään edes jossain määrin eettisiä t-paitoja vieläpä lyhyellä aikataululla, Lyylin ollessa kokkikerhossa maanantaina. No, eipä kai mistään näillä kriteereillä, mutta marssin Hakaniemen UFF:iin joutaessani ja löysin muutaman peruspaidan. H&M:ää ja EDC:tä, merkkejä, joita en ehkä uusina ostaisi, mutta eipä ainakaan H&M:n laadussa ole minun käyttäjäkokemukseni mukaan mitään vikaa. Eettisyyteen en ota kantaa, kun en tiedä. 

Kirppari-innostus sai lisää uutta tuulta, kun huomasin, että pari vuotta sitten kuopatun Vallilan Valtterin tilalle, viereiseen makasiinirakennukseen on saapunut Konepajan Bruno. Vähän jälkijunassa sain Facen kautta vinkin tuon viikonloppukirppiksen olemassaolosta, ja sinnepä siis suuntasimme Kalevin kanssa sunnuntaina – käytettäköön tässä blogissa miehestä nyt sellaista sopivaa nimeä. :D

Lyyli oli vesirokkohoidossa tädillään Mailalla ja hänen miehellään Anterolla – vitsit, kun on kiva keksiä näitä vanhanaikaisia, hieman poikkeavia nimiä. (Älkäättehän loukkaantuko!) Niinpä me pääsimme oikein irrottelemaan – ja minähän ostin! Usean varsin kelvokkaan vaatekappaleen yhteishinnaksi tuli silti vain yhdeksän euroa! 

Bruno oli puolityhjä sekä myyjistä että ostajista. Nyt sanaa kiertämään, sillä tämän mukavammin ei sunnuntai juuri olisi voinut alkaa, vieläpä kun mieskin löysi itselleen uutta puettavaa.

 Viiden euron kasarifarkut – naurakaa vaan, mutta näissä on ihanan korkea vyötärö!

 Hauska liivi, hinta euron. Sopii opelle, en ehkä muuten ois ostanut.

 Perusteeppari (0,50€), ihanan pitkä. Tätä ei töihin. ;)

 Kähee käyttämätön bändipaita (0,50 €), kotioloihin...

 Vähän tiukka euron teeppari, mutta vaikka hupparin alle. 

Mummoyökkäri. Lyylinkin mielestä ihana. Euron oli ja just mitä tarvitsen.

Kuvat otti ja editoi Kalevi. 

Lumen päällä

Lumen alla on hiljaisuus. Lumen päällä uudet lasit! Kirjaimellisesti kai Lumen ja Lumen maan päällä. Tai Lumien. (Ei sentään Lumian tai Lumin...)

Miten kirjat ja silmälasit näyttävätkään niin hyvältä yhdessä kuvattuina?

Minun laseillani kun kaiken lisäksi katsotaan kauas. Ehkä kirjojenkin avulla oppii näkemään tarkemmin nimenomaan kauemmas?

Lempi

Uusi lempipaitani on ensimmäinen omistamani kashmirvaate. Se on siis lämmin. Se on myös harmaa.

Miten voinkaan rakastaa harmaata niin paljon? Se kuulemma vieläpä sopii kasvoilleni! (Samalla  herää kysymys: kenelle harmaa sitten ei sovi? Se kun on niin neutraali väri...)

Paidan tilasin, kun idolini Eeva mainosti sellaista. Ensin kaduin vähän liian isoa kokoa, nyt rakastan sen väljyyttä. Tekisi mieli tilata toinen, toisessa värissä. Nyt nimittäin olen muuttunut tylsäksi pukeutujaksi: joka toinen päivä siniset puuvillahousut ja lempiharmaani yllä. Vaihtelen toki sen kanssa pidettäviä koruja. 

Tämän hetken piristäjä on tuo punainen rusetti, jonka löysin joskus kirpparilta eurolla. Etten ihan harmaavarpuseksi muuttuisi. – Vaan tuskin se lienee mahdollista. Eihän? 

Lumi tuli, muttei sulanut

Hankin syksyllä elämäni kolmannen Lumi-laukun, Lumi Brandon Tech Bagin, kun puoleen hintaan sellaisen bongasin Diners Club -jäsenyyteni avulla. Laukusta on kuoriutunut vakioveskani, sillä se on tukeva ja tarpeeksi iso opettajaoppaiden jatkuvaan eestaas-kuljetukseen. Lisäksi rakastan sen kahta pienehköä edessä sijaitsevaa vetoketjutaskua, joihin sujautan lompakon ja kännykän, siitäkin huolimatta, että ne ovat tyrkyllä toisillekin näin matkustaessaan. Toisaalta lompakkoa on vaikea saada taskusta ulos, sillä se on niin jämptisti sisällä, joten epäilen, että mahdollisilla varkailla olisi siinä aika lailla tempomista. Kännykän varastamista taas en pelkää, sillä tunnetusti en ole älykännykällinen – jos ns. äitikännyni vie, vie tarpeeseensa.

Ainoa, mikä laukussa toisinaan hämää, on sen väri. Sinapinkeltainen on persoonallinen ja sopii kyllä moneenkin asuuni, mutta väri on kuitenkin jossain valossa vähän ruma, eikä se suinkaan passaa jokaisen mekkoni tai takkini seuraksi. Tänä vuonna olen kyllä rohkaistunut yhdistelemään värejä vähän vapaammin – suomeksi sanottuna vain lakannut kiinnostumasta vaatteiden täydellisestä yhteensopivuudesta monen muun tärkeämmän asian vallattua pääni. Harmikseni olen myös pelkän puolen vuoden käytön aikana onnistunut likaamaan kassiani monestakin kohdasta. Mustassa lika ei näkyisi, mutta sinapinkeltainen kyllä paljastaa läikät...

Väristä huolimatta tämä Lumi tuli jäädäkseen. Toisaalta jos sama kassi löytyisi mustana, en tiedä, miten kävisi tälle sinapinkeltaiselle. Onneksi en aio tehdä laukkuostoksia aikoihin, sillä kokoelmani alkaa olla melko lailla monipuolinen. Ehkä pitääkin nyt vain vähentää "vääränvärisissä" vaatteissa kulkemista ja alkaa mätsätä vaatteita laukun mukaan. Sinapinväriseen sopivat luonnolliset sävyt, ja niihin olen siirtymässä ainakin itsessäni yhä enenevässä määrin: hiuksia en ole juhannuksen jälkeen värjännyt, en juurikaan lakkaa (sormien) kynsiä ja vaikka meikkaamista en suinkaan ole lopettamassa, pystyn lähtemään ihmisten ilmoille meikeittäkin – ja viimeisenä, melko hurjana juttuna itselleni, yritän lopettaa kulmakarvojeni nyppimisen. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä olen himonyppijä, ja viime vuodet kulmakarvani ovat olleet kaiken aikaa hiotut, liiankin ohuet ja jollain tavalla minulle sopimattomat. Kaiken tämän tyylilyyleilyn lisäksi iho on usein jotenkin hiertynyt, usein myös tulehtunut nyppimisestä johtuen. Nolottaa myöntää, mutta olen ollut tapani orja tai jopa pakkomielteeni vanki. Lisää tästä projektista seuraa myöhemmin!

Lumi-laukkuni siis symbolisoi itsessäni tapahtuvaa luonnonmukaisuuteen, alkuperäisyyteen liittyvää kokonaisvaltaista muutosta. Kassista piti tulla eroa symboloiva laukku, mutten osannut yhdistää sitä lainkaan siihen. Ostin nimittäin veskan rahoilla, jotka sain Egililtä, kun myin hänelle verhot, maton ja lakanoita – tuotteet, jotka olivat olleet kodissansa lainassa minulta. Välillä kaipaan kauniita verhojani, mutta eipä minulla niille olisi juuri nyt käyttöä. Siispä kannattaa riemuita siitä, että sain näin ovelasti vaihdettua minulle tarpeettomat, vaikkakin hienot tuotteet, tarpeelliseen laukkuun.

Vuosia välissä

Tyyris Marimekon paitulini on ollut harvoin käytössä. Muistan käyttökerroiksi kahden ja puolen vuoden aikana kertyneen kolme. Niistä viimeisin koitti lauantaina, kun kävimme Egilin kanssa ulkona syömässä pitkän kaavan mukaan. Ilta oli mitä ihanin, muttei siitä sen enempää – kuvien aiheena on nyt illan asu. Vertailun vuoksi kaivoin varastosta syksyllä 2010 otetun kuvan lähes samasta asukokonaisuudesta.

 Ennen...

 Nyt...

Sen, mitä itse kuvien eroiksi huomaan, on pyöristynyt vatsanseutu, jonka syynä ei ole jälkikasvu, vaan ikä ja herkkuhimo, sekä pidentyneet hiukset. Vaan taitaa sitä elämässä olla näiden kuvien välillä tapahtunut vähän muutakin! Paidasta tykkään edelleen, se on niin ihanan tuntuinenkin. Ja paljastettakoon teille nyt kasvojani taas vaihteeksi vähän. Olen niin turtunut tähän netin isoon maailmaan, etten pelkää oikeaa itseäni siellä paljastavani. Kun en itsekään aivan tiedä, kuka oikein olen. 

Pitää muistaa leikata!

Yksi pieni arkipäivän ärsyttäjä: liian pitkä peukalon kynsi. Sen kanssa törmää vaikka mihin. Ja se sattuu! 

Tiedättehän? Ai, ette tiedä... Häh. Luulin, että kaikille kasvaa nopeasti pitkät ja vahvat peukunkynnet. 

Kasvaisivatpa muutkin kynnet yhtä vahvoiksi. Mutta ei. Ne kuihtuvat heti sormen pään tavoitettuaan. (Vaan silloinpa törmäilisin kaiken aikaa.)

Ei muuten ole ollut käsikuviani pitkään aikaan täällä. Olitteko jo kaivanneet? No, nyt kun läksi putki taas päälle, niin eiköhän niitä ala seurata: käsi tietokoneen ruudun eessä, käsi maton päällä, käsi uuden vaatteen rinnuksilla, käsi hienon kattauksen edessä, käsi ja viinipullo, käsi ja uusi kännykkä (toiveajattelua). Eiköhän näitä aiheita (silti) piisaa.

Ihmisen räpylät vaan sattuvat olemaan niin veikeät. Pitäisi ehkä kuvailla muittenkin tassuja kuin pelkkiä omia noidankynsisiä. Eikä muuten ole kaksi tai kolme kertaa, kun oppilaat ovat kauhulla katsoneet mun peukkujen piikkejä. Että onpas oudot. Yksi ekaluokkalainen vihasi niitä, ja lähes joka tunnin alussa esitti sormillaan saksia. Ymmärsin yskän, mutta kynnet jäivät. Tavaramerkkini?

Mutta nyt ne taas vaihteeksi lähtevät kasvaaksensa viikon sisällä samoihin mittoihin takaisin!

Lakanoota

Vaikka meidän lapsuudenkodissamme ei paljoakaan murteita tai murretta puhuttu, lakanoista tulee aina mieleen äidin (ehkä vähän myöhemmällä iällä) pohjalaisittain lausuma "lakanoota". Hauskaa on, että lakanoista voi puhua myös ruotsiksi melkein samalla tavalla: lakan mikä lakana.

Nyt niitä lakanoita tarvitaan: En hankkinut vielä keväällä uutta settiä, vaikka sellaista täällä blogissakin kävin suunnittelemassa. Ja hyvä näin, sillä Finlaysonin mallistoon on tullut uusia ihanuuksia ja kaiken lisäksi elokuun ajan F-klubilaisille, siis rekisteröityneille asiakkaille, on luvattu 25 prosentin alennus kaikista pussilakanaseteistä! Jee, minähän siis rykäisen kahdet lakanat isoon sänkyyn ja Lyylille lapsenlakanan, niin ei tarvitse neidin nukkua pelkällä peitolla, kun se ainut pussilakana joutuu pesuun. 

Tällä erää täällä näyttää tältä: verhot ovat valkoiset, matto mustan-harmaan-kukkakuvioisen-kirjava, seinät valkoiset, tauluja vain vähän. Ja olemassaolevat muutamat hassut lakanat, no tietysti, valkoisia. Muuten harmaata ja huomiovärejä lampuissa, kirjoissa, laukkutaulussa ja rekin vaatteissa.

Ajattelin siis jotain seuraavankaltaista: 

Freesia olisi jotenkin houkuttelevan orgaaninen, mutta olisiko liikaa mattoni pariksi?

Kamelia olisi vähän hempeämpi, värimaailmaltaan oikein passeli, mutta kukat voisivat sitten taas taistella mattoni kanssa erilaisuudessaan...

Lyylille elefantteja, vaikka neiti kuulemma haluaisi ennemmin kukkia. Lastenkokoisissa lakanoissa vaan noita kukkakuvioita harvemmin näkee. Toive Finlaysonille: tehkää lapsillekin joskus jotain vähemmän lapsimaista, älkää pelkkiä satuhahmoja. Monet lapset rakastavat nimenomaan hyvin konkreettisia, lähellä olevia asioita, tai niin ainakin Lyyli-neiti. Hän kertoi pitävänsä kukista, koska niitä voi poimia.

Lakana-kuvat on lainattu Finlaysonin nettikaupasta – tämä mainos ei ollut maksettu.

Kevätjuhla lähestyy, vaikka kevät näyttää jääneen nukkumaan

Suunnittelen jo kevätjuhla-asua. Ihan niinkuin ei olisi muuta tekemistä. Remonttihan on ollut melkein loppusuorilla jo viikkoja: olen ravannut asunnossa, ostoksilla, mallailemassa, kaiken muun kiireellisyyden keskellä. Ja kevätjuhlaan on sellaiset kuusi viikkoa. Kiirehän tässä ihan selkeästi tulee.

Tietenkin sellaiseen viikkoon, jolloin muutenkin käy jo ihan ylikierroksilla, sattuu sellainen ylimääräisyys, että oikeastaan ainoa järkevä Veikon luona majaileva laukku hajoaa, ja tulee ihan pakottava tarve korjauttaa laukku heti! (No, lopulta käy niin, että harminkappale reklamoidaan liikkeeseen takaisin, sillä laatulaukussa pitää olla sen verran laatua, että hihnan metalli kestää kantamista edes muutaman vuoden...)

Ja tietenkin käy myös niin, että pää pimahtaa siinä suhteessa, että kaiken ylimenevän ajan haluaakin käyttää lehtien lukemisen, nukkumisen tai muun rauhoittumisen sijaan siihen, että suuntaa Hulluille päiville etsimään tytölle kenkiä (ja itselle uutta laukkua, mutta siitä lisää myöhemmin.) Tai lakkaa kaiket illat kynsiä, katselee kaikki mahdolliset tosi-tv-ohjelmat yömyöhään ja ihmettelee, miksi silmiä särkee iltapäivällä omituisesti, vaikka on herännyt ihan normaalisti kuudelta.

En minä ihan normaali taida olla, mutta on se vaan hyvä. Eikös? (Tosin valvominen taitaa olla nukkumista normitetumpaa, ja olihan siellä Hullareilla muutama muukin!) Sen verran fiksu päätin kuitenkin olla, että kevätjuhlissa pärjään niillä asusteilla, jotka minulla on viimevuotisen syntymäpäivälahjaksi saamani polka dot -mekon kanssa yhdistää. 

Kun lopulta aloin luoda vaihtoehtoisia asustemalleja, punaiset ballerinat vaihtuivat pinkkeihin korkokenkiin, musta-punaiset korvakorut kultaisiin korvarenkaisiin, peruspunainen huulipuna liilaan ja kynsilakka samoin. Kaikki olemassaolevia tuotteita! Ja lähes kaikki, joita alunperin ajattelin tarvitsevani, olemassaolemattomia. 

Ehkä ensi vuonna voi sitten päivittää samaa mekkoa, mutta nyt yritetään selvitä näin. Sopisko yhteen? 

Passar de för varandra? Vad säger ni? Jag hoppas så för att kunna undvika några ekstra shopping kvällar. Jag är ju helt otrolig vad gäller shopping. Det tar en och en halv timme medan jag har bränt flera hundra spänn – även om jag försökt spara, shoppa endast det som behövs. 

Ja, men jag har nog lyckas att inte shoppa nya kläder. Eller kanske är det så att jag blivit så entusiastisk över sminkprodukter, att kläderpynt känns lite gammaldags. Mina kläderdagar är kanske förbi, för gott.

Eller är det en fråga om beslutsamheten: om jag eksplisit bestämmer något, följer jag noggrant mina egna, ofta strikta regler. Kanske. Vänta inför kommande jul! Vilka typ av kläder skaffar jag då, när det blir "möjligt" igen? 

De visa säger att när man skaffat bostadslån, slutar man shoppa. Man glömmer sina vilda dagar med alltid växlande häftiga (second hand) modekläder, (billiga nations)kvällar ute, kanske hoppar över även några (självarrangerade) utlandsresor. Man blir en vanlig (nästan medelålders) inomhusperson, som drömmer om nya gardiner och ommöblering, och då yttrycker man sin mogenhet, sitt nya vuxenliv genom att beställa Avotakka eller Koti ja Keittiö. Man vet om finska design mer än man visste om utbildningsvägar för tio år tidigare eller även mer än om något så väsentligt som sin egna yrkesinriknings svåra frågor. Svåra eller de lite lättare, tuffa frågor. 

Man bryr sig mindre, för att man ser det väsentliga, och flera år efter universitets sista år, blir det så att man inte är så inne i det innehållet, förstås. Det har blivit mer liv, mindre bokstavliga tankar omkring en. Och detta betyder ofta att det känns att man saknas något djupligt, att man blivit andligt lat och snål. Denna tomhet fyller man med, vad annat än, småshopping. Om inte kläder, blir det hemprylar. Är det inte helt naturligt bara? Så länge som det är möjligt, så länge pengarna räcker. Bostadslånet tar sitt, men så skulle hyran ta lika bra. (Och man får in så mycker mer i alla fall än tidigare!)

Shopping kanske aldrig dör helt och hållet. (Tyvärr och till ens lycka.) Men för idag räckte det att hitta en väska och ett par skor för tjejen. Inga röda skor för mig i år!

Hameviikko

Arkea monelle, päänvaivaa minulle. Ihan joka päiväksi en löytänyt hametta uutta, mutta kokonaisuudet olivat joka päivä täynnä pientä erilaisuutta.

Ihan mukavaa oli pukeutua hameisiin viikon ajan; sen huipennukseksi ostin säärten somistajan: uudet sukkikset. Havaitsin nimittäin, että kynsillä voi rikkoa paksuakin sidosta.

Viikko alkoi toisena pääsiäispäivänä näillä releillä – päivitin vain ensimmäisen pääsiäispäivän asuani korkkareilla. 

Lyyli poseeraa iskän hankkimissa harmaissa: duffelissa, mekossa ja trikoissa.

Rakastan batiikkihameeni kellohelmaa, lantiottomalle sopii ja kelpaa!

 Tiistaina siirryin opetätitunnelmiin – ja niihin sitten ainakin henkisesti jumahdettiin.

Keskiviikkona leikin värikästä rangaistusvankia – tai lastentarhasta karanneita kankia.

Inhoan olla kuvattavana, ja sen kyllä jäykkyydestä huomaa.

Torstai ja tummissa taas, robokorua tanssitetaas.

Lyyli on puettu Polarn o. Pyretin väreihin.

 Perjantain ja vapunkin asu. Kengät taisivat olla töissä astetta mukavammat, mutta muuten yhtä tanttarallat. En tästä diggaa, alushamekin kun alta vilkkaa.

Ja mikä on lopputulos: hän tahtoo sittenkin hameista ulos. (Nähtyään nämä kuvat.) Taitaa siis painua lenkille, housuissa tietenkin!

Kysymyksiä

Miksi ihminen ostaa vaatteita, jollaisia jo omistaa?

Vasemmanpuoleinen on ostettu kirpparilta keväällä 2009, merkki InWear. Oikeanpuoleinen on ostettu keväällä 2011, merkki Vila. 

Keväinen kukkameri olohuoneessamme.

Tänään päälläni tosin oli mustaa, eilisen vaalituloksen johdosta. Voihan synkkyys! Hän yrittää nyt tässä ajatella positiivisesti, kukkia, kevättä, aurinkoa ja sen sellaista kepeää. Ja sitä, että eihän mikään oikeasti kuitenkaan muutu, eihän? Ainakaan huonompaan.

Ekstemporee

"Siivoaminen kannattaa aina", totesin Veikolle viime perjantaina. Herran sinisen Palaset-lehtikotelon pohjalta oli nimittäin löytynyt pienen putsauksen yhteydessä kolme Diners Clubin ravintolaseteliä. Niitä oli tilailtu pitkin mennyttä vuotta, ja sinne olivat jääneet lepäämään. Setelit olivat vanhenemassa kuun viimeinen päivä. Eipä siinä muuta kuin ravintolapöytää varaamaan!

Lauantaina nautimme sitten neljän ruokalajin illallisen Ravintola Töölönrannassa. Oli mitä tunnelmallisinta, mutta sopivan rentoa. Alkuruoaksi söin sopivasti maustettua talon omaa salaattia höystettynä herkullisella Peltolan Bluella, vähän lohta pääpalaksi ja pisteenä i:n päälle ranskalaisia juustoja sekä suklaatryffelikakkua. Onnistuneita olivat eritoten jälkiruoat – mies taas hehkutti niin juustoja kuin alkuruokaansa ostereitakin. Juomaksi olisimme tosin voineet tilata ennemmin kuin pullon ihan hyvää Cellar selection Pinot Grisiä juotavaa laseittain ja lopuksi jälkiruokaviiniä, mutta nyt hörpimme kautta illallisen tätä samaa kivennäistä valkoviiniä. Ei ihan sopinut jälkiruokiin...

Pienenä yllätyksenä myös itselleni sain ravintolailtaa varten väännettyä hiukset vähän tyylikkäämmiksi kuin yleensä. Aikaa tähän meni viisi minuuttia! Se oli lähes ihme. Vaatetukseltani olin aika tyttömäinen ja värikäs. Sopii minulle tällainen tyyli, vaikkei ole mikään suosikkini, vai mitä sanotte? Laukkuun kun löytäisi vielä samanväriset kengät. 

 Laukku: Ril's

Mekko: ? (Lappu poistettu)

Kengät: Ecco

Illan kivoista pienistä keskusteluista jäi mieleen yksi komediallinen kohtaus, jonka sain miehen luvalla julkaista. ;) Sen myötä iloisia siivoushetkiä ja mukavia ravintolailtoja kaikille! Meikä lähtee tästä, yllätys, siivoamaan! Viikonlopuksi ei kuitenkaan liene tiedossa valmiiksi maksettuja illallisia.

Sylvi (ohimennen): Niin, haluaisitko lisää lapsia?

Veikko (katselee hölmistyneenä ja hieman hajamielisenä ympärilleen, ei selkeästi ole kuullut kunnolla kysymystä; vastaa kuitenkin): Ei kiitos. 

Sylvi: Hahahah. Mitä mä kysyin?

Veikko: Haluaisitko lisää leipää?

Kesä, tulisit jo!

Siirryin astetta kesäisempiin kuteisiin. Myös värit vaihtuivat luonnonvalkoiseen ja laivastonsiniseen sekä tyyli merihenkisempään. – Lisäksi uskalsin jättää kalsongit, öhöm, siis välihousut vihdoin pois. Ja tarkenin!

Joulun alla Lumin puodista löytämäni yksittäiskappalelaukku pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa käsivarrelle keikkumaan. Ostaessani laukkua mietin, miten ahne olen, kun törsään johonkin, jota en välttämättä tarvitse, varsinkaan kun olen päivää aiemmin ostanut sen himoitsemani nahkalaukun. Nyt olen unohtanut rahanmenon, koska tämä raikas kangaslaukku(kin) on sanoinkuvaamattoman i-h-a-n-a. Tosin laukkunen on hieman epäkäytännöllinen, koska sitä täytyy ison takin kanssa roikottaa kädessä ja matalalla roikkuessaan se tuntuu melkein laahaavan kuraisia katuja.

Toinen Lumi väistyä sai, vaikka vannoin jo sille ikuista rakkautta. Sorry, mutta nahka ei sovi tähän tyyliin! Palasin vanhan maripussukan pariin: se löytyi pitkällisen kaivamisen jäljiltä yhdestä kesäisestä kangaspussista.

Hukkaan menneitä aurinkoklipsuja en ole vieläkään löytänyt. Ehkä kesä kuluu uusissa upeissa aurinkolaseissa, kun ryhdyn piilarien käyttäjäksi. Huom. Kun-muoto. Aion reipastua – kesällä, lomalla! Onhan siihen vielä aikaa, mutta haaveileminen ei ole pahitteeksi. Enkä sentään vielä luule ilmaa niin lämpimäksi, että lähtisin islanninvillatakkini kanssa liikenteeseen. Ehei, päälläni on pomppinut paksuin karvapomppa, jonka kanssa on kyllä ollut vähän kummallinen lumiukko-olo. Ehkä kevät on sen verran pitkällä, että siitä olisi syytä luopua... Ongelmana vain on se, ettei minulta löydy mitään kangaslaukkuuni sopivaa välikausitakkia ennen kevättakki-ilmoja.

Siispä kuljetaan paahtuen. Ei lämpö luita riko! – Tosin huomenna aion valjastaa päälleni lyhythihaisen merineuleen... Raikasta viikon jatkoa kaikille!