Rasvaa, rasvaa, enemmän rasvaa (taas)

Rasvoista olen vauhkonnut täällä aiemminkin, kenties jopa samaisella otsikolla. Mutta rasvatta kun ei elää voi, niin kelvatkoon aihe ja otsikkokin myös tällä kertaa.

Ilmeisesti on ihmisiä, jotka selviävät käsiään jatkuvasti kosteuttamatta: sain ystävältä Norwegian Formulan käsirasvan noin vuosi sitten, kun hänelle rasvat kuulemma ovat tarpeettomia (näin ainakin asian ymmärsin). Otin tuubin vararasvaksi töihin, vaikka rasvoja minulla riittää niin kassissa aina mukana, töissä kuin kotonakin. Vuoteen en ystävän lahjoitusta käyttänyt. Nyt sattumalta levitin kyseistä voidetta käsiini sen osuttua silmiini ja ihastuin: tässähän mitä mainioin kynsinauhavoide. Ei suttaa, mutta tehoaa.

Aloin kuukausi sitten henkilökohtaisen kampanjan: aion lopettaa syksyn aikana kynsinauhojeni ja kynsien ympäristön jatkuvan repimisen. Oikeastaan aloitin yrityksen jo keväällä, mutta en kesällä kaikesta stressittömyydestä huolimatta päässyt eroon tavastani. Töiden alettua tilanne paheni, ja syksyn edettyä kädetkin ovat taas alkaneet kuivua enemmän.

Niinpä rasvaan kynsien ympäristöä nyt lähes taukoamatta, arviolta 7–10 kertaa päivässä. – Yöksi kädet saavat Bepanthen-hoitovoiteen suojan, mutta päivällä käytettäväksi pepanteeni on liian suttaavaa kamaa, kuten niin moni kynsinauhavoidekin. Kun kynsinauhat ja kynnen vierustan muut usein harsottuvat ja tikkuuntuvat osat ovat pehmeinä rasvasta, niitä ei yksinkertaisesti pysty repimään. Myös rasvaaminen toimintona korvaa nyppimisen tarvetta. 

Ideaali tietysti olisi, että lopettaisin kokonaan kaiken maailman hypistelyn, repimisen ja nypläämisen, kuten toimintoa useimmiten kutsun. Pahoin vain pelkään, ettei se ole mahdollista, niin suuri tarve minulla tällaiseen sijaistoimintoon on. Niinpä yritän nyt keksiä turvallisia nypläämisen kohteita: juuri rasvaaminen, samoin sinitarran pyörittely voisi toimia korvausnypläämisenä. Käsityöt, piirtely, jos täytyy istua aloillaan. 

Harmillista tässä huonossa tavassa on se, että useimmiten sitä tulee tehtyä huomaamatta, etenkin jos on hermostuneessa tilassa. Ja sitten hups, verta jo purskahtaakin esille, mikä on kesken palaverin tai vanhempaintapaamisen nolostakin nolompaa. Usein syvät haavat ovat myös kivuliaita ja paranevat hitaasti, etenkin kun samaa ihoaluetta on tullut nypittyä vuosikaudet. 

Nyt käteni ovat paremmassa kunnossa kuin aikoihin, joten kaipa tässä on toivoa. Täytyy vain kantaa voidetuubia kaikkialla mukanani, pitää sitä esillä jatkuvasti. Tuubina tuo Norwegian Formulan käsivoide on onneksi helppo: tarpeeksi pieni ja pehmeä.

Toinen suursuosikkini, jo vuosien takaa (ja jo täällä mainostamani), on Cliniquen superdefense daily defense moisturizer eli suomeksi vapaasti käännettynä superpäivävoide. Käytän sitä meikin alla silloin kun tarvitsen UV-suojaa. Voide on tehokkaasti estänyt kasvojani maksaläiskistymästä: se on miellyttävän neutraalin tuoksuista, eikä aiheuta minulla mitään iho-oireita. Lisäksi hinta–laatusuhde on voiteessa kohdallaan, sillä ainakin minulla tuollainen 30 millin purnukka kestää useita kuukausia. Viimeksi 50 millin purkki kesti yli vuoden! En tosin käytä Cliniqueta talvisaikaan, vaan silloin voitelen kasvojani ennemmin öljyillä ja luonnonkosmetiikalla. 

Tällainen UV-suojan sisältämä voide on mielestäni kivempi meikin alla kuin aurinkorasva, ja tykkään ottaa tämän kanssa myös aurinkoa. Tehot ovat mielestäni olleet riittäviä, kunhan nyt ei tuntitolkulla auringossa asu.

Sellaista tuli viime kesänä tosin harrastettua, välillä jopa rasvatta. Siitä seurauksena muutama maksaläiskä otsassa. Niinpä aion olla ensi vuonna viisaampi: jo maaliskuussa auringon alkaessa vaikuttaa kasvoillani suojaa klinikki jopa niinkin lyhyiden ulkoilmavisiittien kuin välituntivalvontojen vuoksi.

Kierrokset katossa

Usein maanantaisin, kun työpäivä on ollut pitkä ja edellisen yön unet lyhyet, suoritan superpäivän: teen kaikki mahdolliset kotihommat, sillä olen ylikierroksilla, enkä pysty istumaan aloillani. Lisäksi tiedän, että vähintään loppuviikosta puhti on poissa niin totaalisesti, että silloin kaikki tuntuu vain kaatuvan päälle, eikä kotona jaksa puuhata mitään ns. ylimääräistä.

Hyvässä tapauksessa veto on mennyt jo tiistaihin mennessä, mutta koska silloin on takana vasta pari aikaista aamua viikonlopun jälkeen, tiistaina malttaa vielä pysähtyä ja ottaa rennosti, kerätä uutta voimaa ja täten jaksaa loppuviikon ehkä normaalimmalla tahdilla. Torstaina tällainen välilepo on jo mahdoton ajatus, kun sitä on vain niin väsynyt. Sitäpaitsi torstai on siivouspäivä, ja se stressaa aina, vaikka nykyään pesen vessan jo keskiviikkoisin ja pölyt pyyhin vasta viikonloppuisin. Torstain ainoa siivoushomma on imuroida, ja siihen menee parhaimmillaan vain kymmenen minuuttia!

Tavallistakin korkeammassa ylikierrosolotilassa tänään puoli kuuden aikaan kotiuduttuani, mökkiviikonlopun jäljiltä, ryhdyin päivällisen jälkeen leipomaan ruokakaappini pakollista tuotetta, siemenleipää. Sen ohessa kirjoitin Wilma-viestiä kollegalle, silmäilin viitosten suomen tunnin tietotekstiä ja aloin kirjoittaa tätä blogia sekä räpsytellä kuvia postausta varten. Taittelin kuivat pyykit kaappiin ja pyyhin nopeasti pölyjä. 

Jossain vaiheessa tuli mieleeni, että pitää pestä meikkiharjat – ehtivätköhän edes kuivua yön aikana – sillä huomenna on syyspäiväntasaus, ja silloin vaihdan hammasharjani, sheivausteräni ja ripsivärini. Ajattelin tästä lähtien yhdistää siihen myös tuon harjojen pesun, jolloin meikkisudit tulisi puhdistettua vähintään neljästi vuodessa, sillä suoritan nämä vaihtorituaalit aina päiväntasauksien tai -seisauksien aikaan. – Suunnittelin myös lähteväni kauppaan, mutta se aikaikkuna onneksi sulkeutui, ainakin järkevien vaihtoehtojen osalta. Onhan tuolla Kurvissa tietysti yksi 24/7-kauppakin...

Tällaisiin iltoihin toivoisi helppoja rauhoittumisniksejä, joita olisi mahdollista tehdä fyysisesti väsyneenä. Lenkille olisi pitkän tauon jälkeen tehnyt mieli, mutta keholle sellainen rasitus alle viiden tunnin yöunien ja yli yhdeksän tunnin intensiivisen työnteon jälkeen ei olisi ollut hyväksi. Ei tehnyt mieli edes yrittää; muutenkin olen ollut liikkumisten suhteen todella laiska koko syksyn. Säännöllinen liikunta kyllä rauhoittaisi, mutta tanssitunneille meneminen on ollut nyt todella haastavaa: kellonajat ovat huonoja, sillä en nälissäni jaksa viiden maissa tanssia, ja päivällisen jälkeen seitsemän aikaan alan olla aivan liian mukavuudenhaluinen, matalaan majaani jämähtänyt. Minulle sopisi kenties aamuisin liikkuminen, sen verran virkeä olen herättyäni... Tosin kuutta ennen ei minusta kuitenkaan ole nousemaan.

Nyt yritän kuitenkin sitä viimeistä rauhoittumiskeinoa puuhailtuani tarpeeksi kaikenlaista: keitän iltakahvit. Ehkä se siitä sitten rupeaa unetus saapumaan.

Uusi vaatealku

Syksy on mitä parahinta aikaa alkaa elämä uudestaan puhtaalta pöydältä. Ruveta kuntoilemaan, alkaa laihduttaa, ryhtyä harrastamaan jotain uutta ja kehittävää. Yksinkertaisesti muuntaa itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Jokin uusi vaan ei yleensä ala ihmisen elämässä kuin taikaiskusta. Ei etenkään, jos on yrittänyt muuttua tai muuttaa itseään radikaalisti saman asian suhteen jo kauan, onnistumatta. Vähittäinen elämäntapojen korjaaminen lieneekin parempi ratkaisu. Jos ei siis viikko sitten mitä mainioimpana uuden elämän ensimmäisenä päivänä maanantaina ensimmäinen syyskuuta tajunnut alkaa täysmittaista projektia kohti parempaa elämää, ehkä parempaa elämää voi harrastaa satunnaisesti tai jopa säännöllisesti kevyemmin – muuttumatta kokonaan muuksi.

Silti uskon välietappeihin, tapojensa päivittämiseen, elämäntapaprojekteihin ja miksenpä jopa aivan uusiin alkuihinkin. Nämä uudet alut vain saavat ja omalla kohdallani niiden suorastaan pitää olla hitaita! Kasvissyöntikin on hiipinyt elämääni vuoden aikana pikkuhiljaa muuttuen yhä täysimittaisemmaksi. Toisaalta en usko enää minkään ikuisuuteen. Vaikka olen kalan- ja kasvinpurija nyt, en välttämättä ole sitä enää ensi syksynä.

Tämän syksyn uutta, alkavaa hyvää on projektini ostaa yksi vaate tai kengät tai asuste kuussa. En sillä, että yrittäisin radikaalisti vähentää rahojeni tuhlausta vaatteisiin, vaan haluan ennemminkin järkeistää ostoskäyttäytymistäni, rajoittaa shoppailuviettiäni. Suurimman mielihyvän antaa sellainen vaateostos, jonka tekemistä täytyy suunnitella koko edeltävä kuu. Tai ostos, jonka tekee ex temporee, mutta sitten kärvistelee ostamatta loppukuun. Tällainen ostoskäyttäytyminen saattaa säästää myös palan lompakkoa, kenties luontoakin samalla.

Projektini koskee kuitenkin vain upouusia vaatteita – kirpparille aion suunnata nimittäin heti, kun jaksan priorisoida sitä enemmän kuin tanssituntia tai lötväilyä kotona. Tarvitsen uuden farkkutakin yhdeksän vuotta uskollisesti palvelleen rakkaan takkini heitettyä toissaviikolla henkensä repeytyessään, ja sellaisen ostaminen projektin nimissä olisi silkkaa kidutusta. 

Niiden vaatteiden ostamista, joita eniten tarvitsen, en halua ainakaan kaikkia ottaa mukaan tuonne rajallisten, herkullisten nautinto-ostoksien joukkoon. Ideahan on rajoittaa shoppailusta nauttimista, sen käyttämistä lohtuna, ei varsinaisesti tarpeellisten vaatteiden ostamista! Rajoitan kuitenkin farkkutakin ostamisen kirpputorille, sillä uskon tietäväni, että sellaisia kirppareilta löytyy, ja jos sitten löydän jotain muutakin, jota tarvitsen tai Lyyli tarvitsee, saan ostaa nimenomaan käytettynä. Harvoinpa niitä kirpputorikierroksia tulen tekemään, tiedän sen, ja siten ei tarvitse liikaa pohtia ostosten tarpeellisuutta.

Aikomukseni ostaa vaate kuussa tarkoittaa minulle siis vain hieman suunnitelmallisempaa otetta vaatekaappini päivitykseen. Se nimittäin ei ole nyt kahteen–kolmeen vuoteen juuri elänyt, ja osa vaatteista alkaa olla siinä kunnossa, että vaihtoon menevät. Siksi uuttakin tarvitaan. Toisaalta haluan rajoittaa ostojani: tänä syksynä ei edes haaveilla keittiökamojen päivityksestä, vaikka edelleen keittiöstä puuttuu joukko mitä olennaisempia tuotteita, kuten pippuri- ja suolamyllyt sekä vaikkapa pitsaleikkuri, joka olisi niin tarpeellinen uutta aamupalasuosikkiani, siemenleipää tehdessäni. (Veitsi kun ei lainkaan aja asiaa, vaikka voisi kuvitella.) Tänä syksynä satsataan ainoastaan uusien vaatteiden hankkimiseen.

Uusia vaatteita olen tosin ostanut jo kesällä, jolloin rajat olivat löyhemmät: alennuksesta löytyi kerralla pari kenkäparia, ja sorruin jopa Marimekkoon, usean vuoden enemmän tai vähemmän tarkoituksellisen tauon jälkeen. Päivitin lomalla myös alusvaatekertaani uusilla alupaidoilla ja urheiluvaatteitakin tuli hankittua. Uutta on myös lipasto, jossa asuu vaatteita, muttei suinkaan omiani, vaan lipastoon löysi tien tyttären koko tämän kodin garderoobi. Kannen koristeena kaktuksia ja Toven elämäkerta.

Monenlaista uutta täällä siis jo on, mutta mukavaa on, että jotain uutta saa odottaa syksyn aikana tulevaksi. Vähän mutta laadukasta tänne tahdotaan. Vielä on jopa yksi lipaston laatikoista kokonaan tyhjä.

Lumi tuli, muttei sulanut

Hankin syksyllä elämäni kolmannen Lumi-laukun, Lumi Brandon Tech Bagin, kun puoleen hintaan sellaisen bongasin Diners Club -jäsenyyteni avulla. Laukusta on kuoriutunut vakioveskani, sillä se on tukeva ja tarpeeksi iso opettajaoppaiden jatkuvaan eestaas-kuljetukseen. Lisäksi rakastan sen kahta pienehköä edessä sijaitsevaa vetoketjutaskua, joihin sujautan lompakon ja kännykän, siitäkin huolimatta, että ne ovat tyrkyllä toisillekin näin matkustaessaan. Toisaalta lompakkoa on vaikea saada taskusta ulos, sillä se on niin jämptisti sisällä, joten epäilen, että mahdollisilla varkailla olisi siinä aika lailla tempomista. Kännykän varastamista taas en pelkää, sillä tunnetusti en ole älykännykällinen – jos ns. äitikännyni vie, vie tarpeeseensa.

Ainoa, mikä laukussa toisinaan hämää, on sen väri. Sinapinkeltainen on persoonallinen ja sopii kyllä moneenkin asuuni, mutta väri on kuitenkin jossain valossa vähän ruma, eikä se suinkaan passaa jokaisen mekkoni tai takkini seuraksi. Tänä vuonna olen kyllä rohkaistunut yhdistelemään värejä vähän vapaammin – suomeksi sanottuna vain lakannut kiinnostumasta vaatteiden täydellisestä yhteensopivuudesta monen muun tärkeämmän asian vallattua pääni. Harmikseni olen myös pelkän puolen vuoden käytön aikana onnistunut likaamaan kassiani monestakin kohdasta. Mustassa lika ei näkyisi, mutta sinapinkeltainen kyllä paljastaa läikät...

Väristä huolimatta tämä Lumi tuli jäädäkseen. Toisaalta jos sama kassi löytyisi mustana, en tiedä, miten kävisi tälle sinapinkeltaiselle. Onneksi en aio tehdä laukkuostoksia aikoihin, sillä kokoelmani alkaa olla melko lailla monipuolinen. Ehkä pitääkin nyt vain vähentää "vääränvärisissä" vaatteissa kulkemista ja alkaa mätsätä vaatteita laukun mukaan. Sinapinväriseen sopivat luonnolliset sävyt, ja niihin olen siirtymässä ainakin itsessäni yhä enenevässä määrin: hiuksia en ole juhannuksen jälkeen värjännyt, en juurikaan lakkaa (sormien) kynsiä ja vaikka meikkaamista en suinkaan ole lopettamassa, pystyn lähtemään ihmisten ilmoille meikeittäkin – ja viimeisenä, melko hurjana juttuna itselleni, yritän lopettaa kulmakarvojeni nyppimisen. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä olen himonyppijä, ja viime vuodet kulmakarvani ovat olleet kaiken aikaa hiotut, liiankin ohuet ja jollain tavalla minulle sopimattomat. Kaiken tämän tyylilyyleilyn lisäksi iho on usein jotenkin hiertynyt, usein myös tulehtunut nyppimisestä johtuen. Nolottaa myöntää, mutta olen ollut tapani orja tai jopa pakkomielteeni vanki. Lisää tästä projektista seuraa myöhemmin!

Lumi-laukkuni siis symbolisoi itsessäni tapahtuvaa luonnonmukaisuuteen, alkuperäisyyteen liittyvää kokonaisvaltaista muutosta. Kassista piti tulla eroa symboloiva laukku, mutten osannut yhdistää sitä lainkaan siihen. Ostin nimittäin veskan rahoilla, jotka sain Egililtä, kun myin hänelle verhot, maton ja lakanoita – tuotteet, jotka olivat olleet kodissansa lainassa minulta. Välillä kaipaan kauniita verhojani, mutta eipä minulla niille olisi juuri nyt käyttöä. Siispä kannattaa riemuita siitä, että sain näin ovelasti vaihdettua minulle tarpeettomat, vaikkakin hienot tuotteet, tarpeelliseen laukkuun.

Rasvaa, rasvaa, enemmän rasvaa

Minulla on pintakuiva sekaiho, kuten monella miljoonalla suomalaisella, ja etenkin talvisin käytössäni on monia erilaisia rasvoja. Olen pyrkinyt siirtymään luonnonmukaisiin voiteisiin, siis lähinnä puhtaisiin öljyihin, mutta prosessi on vielä kesken. Toisaalta aina ei jaksa pläträtä öljyjen kanssa, sillä ne tahraavat kaiken, mihin öljyämisen jälkeen koskeen. Lukulampun katkaisijaa lähellä olevaa seinää peittääkin öljyinen kalvo...

Perusrasvana keholleni käytän Aqualania, jo toista vuosikymmentä. Käsilleni sipaisen öiksi joko Ceridalin öljyä tai ihan ruoanlaittoon tarkoitettua kookosrasvaa, jota säilytän jääkaapissa ja josta lusikalla kaivan sopivan könttäleen. Kookosöljyhän on viileässä säilytettynä aika kiinteässä muodossa, mutta notkistuu nopeasti käsien lämmön vaikutuksesta könttälettä iholle hieroessa.

Kasvoilleni käytän Cliniquen melko tyyristä ikääntymistä estävää youth surge age decelerating moisturizer anti-rides hydratantia. Nimihirviöstä voi päätellä, että rasva ei myöskään tuotekoostumukseltaan ole siitä lyhyimmästä päästä. Sikäli haluaisin päästä kyseisestä tuotteesta eroon, että lisäaineet ihonkaan kautta nautittuna eivät kuulu toiveisiini. Mutta tämä Cliniquen ekslusiivinen ja mieto rasva on niin hyvää, että olen siihen aivan koukussa. Kaiken lisäksi se antaa kevyen uv-suojauksen, joten rasva sopii etenkin keväisin meikkivoiteen alle estämään kevätsäteiden tuhoavaa vaikutusta. Saapi nähdä, miten käy, sillä purnukasta kuultaa pian pohja läpi: ostanko tuotetta lisää? Ihme kauan rasva on kestänyt, vaikkei rasvaa purkissa kovin paljon alkujen aluksikaan ollut.

Dr. Hauschkan ruusuvoiteen ostin Cliniquen korvikkeeksi, mutta voide ei ole vielä päässyt edes testikäyttöön. Tarkoitus on käyttää sitä nimenomaan meikinalusvoiteena aamuisin. Toivottavasti siinä ei ole liian voimakasta tuoksua, sillä pidän eniten – melkein ainoastaan – neutraaleista tuotetuoksuista.

Luontaistuotteista Skin Blossomin kasvovoide onkin sellainen, jota kammoksun juuri "hajun" takia. Se nimittäin tuoksuu jotenkin kauhean keinotekoiselta, kemialliselta, lähes sairaalamaiselta, ja rasva päätyneekin siksi sheivausrasvaksi. Paha vain, että olen aina sheivatessani unohtaa purnukan, sillä se on niin huomaamaton. Tästä päätellen purnukan ulkonäöllä on merkitystä paitsi ostotilanteessa myös käytössä. Aqualan keltaisine väreineen houkuttaa ottamaan sen esille, kun on kiire. Toisaalta se onkin sijoitettu kaapissani aitiopaikalle. 

Kookosrasvaa taas ei jaksa aina kaivaa jääkaapista asti esille, etenkin kun tietää, että sitä täytyy ihan voimalla kaivaa purkistaan. Ceridalin öljyä taas pitäisi säilyttää lähellä sänkyä, ettei suttaisi sillä joka paikkaa; jos öljyä pruuttaisi kylpyhuoneessa, sen jälkeen pitäisi öljyisillä käsillä sulkea useampi ovi ja sammuttaa monta eri lamppua...

Pakkasilla käteni ovat toistaiseksi kestäneet hyvin, mitä niitä nyt välillä täytyy rasvailla työpäivienkin aikana. Perinteisesti olen töissä käyttänyt Lemon Juice & Glycerineä, mutta tämän vuoden lyhyehkön, mutta sitäkin tiukemman pakkasjakson aikana käsieni iho meni rikki, vuosi verta ja jouduin siksi kääntymään sen kaikkein tujuimman rasvan puoleen: Bepanthen-voidetta iholle monta kertaa päivässä, ja kyllä parani.

Rasvaamisessa olennaista onkin säännönmukaisuus. Loppujen lopuksi ei mielestäni ole niin paljon merkitystä sillä, millaista rasvaa voiteena käyttää. Oma päämääräni on luopua lisäaineita sisältävistä rasvoista, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Aqualinin voittajaa en vielä koko kehon voiteena ole muutenkaan löytänyt; toisaalta olen ratkaissut pulman sillä tavoin, että rasvaan kehoani, käsiäni ja kasvojani lukuunottamatta, vain hätätilanteissa, lähinnä kun se alkaa kutittaa tai punertaa. Huolehdin ihon peruskosteutuksesta juomalla paljon vettä sekä voitelemalla koneistoani sisältäkäsin. Hyvien rasvojen syöminen esimerkiksi pähkinöiden muodossa tuntuu nimittäin silmämääräisestikin vähentävän ihon rasvaamistarvetta.

Luonnonkosmetiikka poseeraa

Luonnonkosmetiikka kiinnostaa minua edelleen, vaikka hiustenhoitotuotteissa, rasvoissa ja monessa muussakin hoitotuotteessa olen edelleen vanhan, perusapteekkituotteen tai jopa markettituotteen kannalla. Jotkut kokeilemistani luonnonläheisistä tuotteista eivät nimittäin toimineet kohdallani toivotulla tavalla: shampoot kutittivat ja mehiläisvahan käyttö oli liian hidasta ja kivuliasta. 

Kokeilut kuitenkin jatkuvat: uutena pääsevät tällä kertaa kosmetiikkahyllyilleni Mádaran kehuttu puhdistusvaahto sekä niinikään mainetta niittänyt Dr. Hauschkan Ruusuvuode, omalla kohdallani nyt alkuun kevyemmässä muodossa. 

Syksyllä hurahdettuani luonnontuotteisiin luin Karkkipäivää kuin Raamattua ikään, ja bongasin sieltä Dr. Hauschkan Neem Hair Oilin. Huomasin kuitenkin ihan pari viikkoa sitten, että olinkin käyttänyt vahingossa kyseisen hiusöljyn sisartuotetta, Neem Hair Lotionia. Tykkäsin siitä kyllä kovasti: antoi ihanaa tuoksua ja pehmeyttä hiuksille, mutta nyt ajattelin testata sitä kehuttua versiota, niinkuin alunperinkin oli tarkoitus.

Dr. Hauschkan tuotteet ovat hintavia, mutta ne ovat kaikilla kokeilukerroilla olleet luonnontuotteista eniten pitämiäni. Jotenkin tuo nimikin on niin hauschka, ettei se voi ensinnäkään olla painumatta mieleen ja aiheuttamatta iloa, jopa pientä huvitusta. Toisekseen se on ytimekkyydessään vertaansa vailla. Tuo tohtorius tuo nimeen myös uskottavuutta. ;)

Kummallista kyllä, monet luonnonkosmetiikkatuotteet tuntuvat minusta luksuskosmetiikalta aina pakkauksia myöten. Onkohan se vain oma mielikuvani, kun tiedän tuotteiden kustantaneen esimerkiksi apteekin perusrasvoja huomattavasti enemmän, vai tehdäänkö tuotteista myös ulkomuodoltaan eksklusiivisen oloisia? Tai sitten minuun vain puree selkeys ja valkoisuus, väri, joka niin monen ekotuotteen purnukassa hallitsee olemusta.

Kahta en vaihda

Oikeastaan sataa en vaihda, sillä paljon hyviä itsensähoitamistuotteita on reilun kolmenkymmenenneljän vuoden päivittäistavarakauppavaelluksien, apteekkivierailujen ja jopa erikoisliikepiipahduksien aikana tullut kokeiltua, kuten varmasti kaikkien sukupolveni edustajien, mutta tällä kertaa puhun hyvinvoinnin kulmakivituotteistani. Tässäpä siis päivittäiset "terveysjuomani", olkaattes hyvät!

Ensimmäinen niistä olkoon Aqualan L. Aloitin sen käytön lukioiässä, ja siitä lähtien vessan kaapissa minulla on aina ollut Aqualan L:ää; monta kertaa olen yrittänyt vaihtaa tai vuorotella sitä jonkun muun apteekkirasvan kanssa, mutta en ole onnistunut pysyvästi siirtymään mihinkään näin hyvään hajusteettomaan perusrasvaan. 

Monien harhavuosien jälkeen aloin tänä syksynä käyttää Aqualan L:ää myös meikinpoistamistarkoitukseen, ja siihen se kenties toimii kaikkein parhaiten! Lisäksi keltainen piristysväri erottaa putelin monista muista, mahdollisesti lukuunottamatta aiemmin mainostamaani Lemon Juice & Glycerinea, joka tietyllä tapaa toimii käsirasvana Aqualania paremmin. Ainoat, joihin Aqualan L:ää en käytäkään, ovat käteni, jotka vaativat tujumpaa tuotetta, useimmiten öljyä, pysyäkseen pehmeinä.

Toinen aarteeni, tuore löytöni, vaikkakin varastoissa jo vuosia lojunut, on vanha kunnon joogien nenäkannu. Sen avulla kun puhdistaa päivittäin nenänsä, olo on aivan toinen, kuin uimasta suoraan tullut. Aloitin uuden tavan pari viikkoa sitten päädyttyäni siihen, että luovun kaikista kortisonipitoisista tuotteista, koska ne eivät tuo helpotusta olooni. Nenäkannun avulla saan osan päivän töhkistä pois ja samalla aukaistua sieraimia yöunta varten. Joskus huuhtelun jälkeen tuntuu siltä, että nenä paisuu kuin nuhaisella, mutta yleensä olo muuttuu hetken kuluttua varsin hyväksi. Katsotaan keväämmällä, onko huuhtelulla vaikutusta sairastettujen flunssien määrään!

Kolmas kulmakiveni ovat ne pitkät yöunet, jotka harvinaisen usein olen kuitenkin valmis vaihtamaan muuhun toimintaan, kuten tänäänkin. Suhteeni yöuniin ovat silti lämpimät, ja usein jo kahdeksan aikaan illalla saatan alkaa niistä haaveilla. Parhaita ovat aamut, jolloin herää siihen, että on saanut nukkua kyllikseen. Näitä aamuja osuu säännöllisesti jopa arkipäiville, vuosi vuodelta useammin. 

Tällä hetkellä joudun kuitenkin toteamaan, että vain kahta en vaihda, sillä yöunien, kuten lukuisten muiden terveydenhoitotuotteiden käytössä on kohdallani niin paljon lusmuilua, huolettomuutta ja yliolkaisuutta, etten kehtaa edes tunnustaa. Mutta kyllä, tänä iltana pesin hampaani!

Luonnonkosmetiikkaa ja -kosmetiikasta

Ihan ensin täytyy mainita, että yhdyssanojen yhdistäminen otsikon kaltaisella tavalla on useimmille oppilailleni hyvin vaikeaa, ja mikä kinkkisintä, en ole keksinyt asian opettamiseen kovin konkreettista keinoa, kuten tällä viikolla lauseenjäsennykseen. (Lause on kuin ryhmä ja lauseenjäsenet sen jäseniä. Kukin ryhmäni oppilas voi esim. esittää yhtä jäsentä.)

Toiseen aiheeseen: Tämä postaus sisältää tiedon arvonnasta. Nimittäin ostamani Laveran My Age Intensive -silmänympärysvoide kera muutaman samanmerkkisen käsivoiteen tahtovat hellivämpään kotiin. Täällä niille kerrottiin, että ne tuoksuvat pahalle. (Ja kyllä, tyhmyyksissäni tilasin ne netistä, en käynyt kaupassa haistelemassa. Syy: Missä Laveraa oikein myydään? Ei mitään hajua.)

Kolmas aihe lyhyesti: Siis olisi pitänyt arvata, että luonnonkosmetiikka ei sovellu meikäläiselle. Kammoksun kaikkia turhia tuoksuja ja etenkin sellaisia, jotka ovat jotenkin hirveän heinämäisiä. Voiteen koostumus vaikutti aivan mainiolta, joten uskon tuotteen olevan maineensa veroinen. :) Samoin lisänä seuraavien voiteiden, jotka sain itsekin kaupanpäällisinä. (Laveran kivipuuterin ajattelin pitää, ja tuomita vasta, jos huomaan sen aiheuttavan esimerkiksi ylimääräistä silmien vuotamista tuoksuilullaan.)

Siispä: Kerro, mitä haluaisit lukea blogistani ja mainitse, mikä tämän vuoden jutuista on ollut kaikkein kivoin. Perustellakin saa! Liitä mukaan s-postiosoitteesi nimimerkin lisäksi. Suljetun lippuarvonnan suorittaa perinteisesti Lyyli vapunpäivänä 1.5. klo 15. Vastausaika loppuu siis silloin. Voittajalle ilmoitetaan s-postitse.

Nyt sitten pitäisi vain löytää tuoksutonta luonnonkosmetiikkaa, jotta minäkin pääsisin toteuttamaan ekologista meikkailuhaavettani. Tosin tämänkin episodin jälkeen muutuin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että minulle sopii nimenomaan Clinique. Esimerkiksi merkin silmänympärysvoide, jota sain muiden meikkiostosten päällisenä taannoin, ei aiheuta minulle mitään harmia, joten luulenpa siinä olevan seuraavan meikkiostokseni. Mutta nyt taidan pitää kokeiluissani taukoa. Synttärilahjaksi olen luvannut itselleni uusia luomivärejä vanhojen vedellessä viimeisiään, mutta siihen asti meikit jääkööt elämäni sivuseikaksi. ;)

Muutan muuten lauantaina kamppeeni varastosta uuteen asuntooni, joten tässäpä tämän muutenkin hyppelehtivän postaukseni neljäs aihe! Muutto saattaa aiheuttaa muutamien päivien, ellei jopa viikkojen blogitauon. Kenties. Joka tapauksessa seuraavat postaukset tulevat mitä todennäköisimmin käsittelemään uuden asunnon ulkomuotoa, sisustusta ja pölyntäytteisiä purkamisen ja ommöbleeraamisen hetkiä. Pieni paniikki tässä on päällä kaiken ehtimisen, jaksamisen, kustannusten paisumisen ja sen sellaisen suhteen. Siis ihan normaali muuttajan olotila! :)

Mutta nyt, hopihopi, osallistumaan arvontaan! 

Aihe viisi: Lyylin käsitys "luonnon"kosmetiikasta: Tussia kynteen, kun äiti ei suostu lakkaamaan sormien kynsiä. Kiinnijäämisen nopeus: 20 sekuntia. Kannattiko jäädä hipihiljaa istumaan työpöydän ääreen käsiä syliinsä piilotellen? Lähti onneksi pesien helposti pois. Taisi sittenkin olla luonnonmukaista tussia!

Halvat huvit

Tämä on se postaus, joka koskee kosmetiikkaa. Uusin uppoamiseni liittyy siis meikkien maailmaan, kuten maanantaina mainitsin. 

Sain muuten eilenkin kehuja viidennen luokan vasta meikkaamisen aloittaneilta tytöiltä. Onks kivaa olla idoli? – No on! 

Mutta ei se halpaa ole. Siksipä luotan myös halpiksiini, jotka olen joko itse tai toisen käden tiedon kautta ottanut tänne ilosanomaksi. Halpa ei tosiaankaan ole aina huonoa, mutta senhän me kaikki naistenlehtien ystävät jo tiedämmekin. (Eihän ole naistenlehden vuosikertaa, jossa ei olisi meikkivertailua halpis vastaan luksus. Viimeisimmän luin tänään helmikuun Oliviasta.)

Kolme tämän kerran hyvää halpaa ovat seuraavat:

1. Great lash -ripsiväri. Sisareni suosittelema kymmenen euron tuote. Tämän tunnistaa pelkästä huomioväristä, ei tarvitse muistaa edes merkkiä. (Enkä ostaessani muistanutkaan, eikä kiinnostanut, mutta tiedonjanoisille: May be it's Maybelline.) Ei allergisoi ainakaan meikäläisen silmiä, pysyy, ei kokkaroidu kuten Lumenen huomattavan paljon kalliimpi samankaltainen markettituote. Tykkään! (Ja ulkonäkökin on piristävä!)

2. Baby oil, merkki olkoon nyt vaikka tämä Natusan hajuttomuutensa ansiosta. Olen käyttänyt välillä muitakin merkkejä, tuoksuilla ja ilman, ja kädet tykkäävät. Joka ilta öljykerros juuri ennen nukkumaanmenoa. Tepsii, tosin sen jälkeen kaikki, mihin kosket on rasvaista. Nimimerkki kämmenenjälkiä kuin taideteoksia lakanassa.  – En muista, mitä maksaa, mutta ei varmaan viittä euroa enempää. Löytyy ihan supermarketeista.

 3. Karkkipäivän suosittelema seitsemän euron puhdistusvaahto Kicksistä. On mulla vielä kokeilussa, mutta nautin kyllä jo parin päivän käyttökokemuksella sen öljymäisestä olemuksesta. Silmämeikin poistoon ei minulla ihan ideaali, joten luulenpa, että tämä siirtyy käytössäni niihin vähemmän meikattuihin päiviin. Jos rakastat vaahtoja, kokeile! Hyvää ja edullista vaahtoa on nimittäin mielestäni vaikea löytää. (En on vastaus kysymykseen, että käytänkö erillistä silmämeikinpuhdistusainetta. Pitäisi varmaan löytää sellainen – halpis.)

Loput halpikseni majailevat aitiopaikalla vessan kaapin ylähyllyllä. Kun säästää puhdistus- ja hiustenhoitotuotteissa, voi nyt aikuisemmaksi tultuaan satsata paremmin pysyviin luomiväreihin, laadukkaisiin pohjustustuotteisiin sekä kunnollisiin kynsilakkoihin. Tällaista on minun kosmetiikkapolitiikkani. Olette varmaan tunnistaneet halpislinjani: Lumenesta Lemon Juice & Glycerinen kautta tänne Erisan-osastolle. 

Ensi kerralla on luksuksen vuoro, lupaan.

Kynsien sopiva pituus?

Blogeissa käydään keskustelua niin kulmakarvojen väristä kuin irtoripsien tiheydestä, joten miksipä siis ei kynsien pituudesta. 

 Liian pitkät

Minä kun kärsin sellaisesta syndroomasta, etten voi kestää pitkiä kynsiä. Heti kun kynnet alkavat lähestyä sormenpään tasaa, olen kaivamassa esille kynsisaksia. Ja nimenomaan saksia, sillä leikkaan ensin saksilla ja sitten vasta viilaan. Tiedän, ettei se tee kynsille hyvää, mutten välitä. Ovat kuitenkin pysyneet ihan koossa, ja minä huomattavasti vähemmän ärsyyntyneenä kynsien lyhentämiseen. 

Sakset ja viila kulkevat aina mukana

Poikkeuksena pituudesta ovat peukalonkynteni: Ne tuntuvat kasvavan nopeammin ja ovat siksi aina melko pitkät. Ne myös kestävät kulutusta pitkinäkin, ovat aivan kuin eri kaliiperia muiden kynsien kanssa. Joskus jotkut oppilaani ovat kummeksuneet peukunkynsiäni; eräänkin mielestä ne olisi ehdottomasti pitänyt leikata, koska ne olivat hänestä niin noitamaiset. Niinpä. Mutta kun en voi sietää niitä lyhyinä, tuntuu kuin jotain puuttuisi ja toimintakykyni kärsisi. 

 Sopivat

Kynsisaksien ja mineraaliviilan lisäksi tärkeä, aina mukana kulkeva kynsien hoitoon liittyvä kapistus on kynsinauhaöljykynä. Yritän muistaa käyttää sitä joka päivä, mutta kesällä kun monet rutiinit puuttuvat, myös öljykynä jää usein vain kesäkassin kesäpussin pohjalle. Onneksi talvi-ilmaa kosteampi kesäilma pitää ihon ilman rasvojakin paremmassa kunnossa. Eiköhän ne kynsinauhatkin siis pärjäile lomakauden yli ilman erityishuomiota. Kunhan vain lakkaisin nypräämästä niitä...

 Kynsinauhaöljy

Ps. Ihailen muitten pitkiä ja hoidettuja kynsiä, paitsi tietenkin miesten. Lyhyemmätkin kynnet miehellä ällöttävät, jos ne ovat likaiset ja hoitamattomat. Mutta pitkät miesten kynnet ovat kyllä pahinta...

Pinkkiä ja Hulluja Miehiä

Päivän väri on pinkki. Sain sisareltani Shorts Stories -OPI:n parin viikkoa sitten syntymäpäivälahjaksi: olin juuri lakannut varpaankynnet tummemmalla pinkillä, nostanut lakan hyllylleen ja ryhtynyt sen jälkeen lahjanavauspuuhiin. Ja kappas, lahjasta suorastaan putosi käteeni uusi OPI!

Tämä barbie-pinkki, kirkas, ruskettuneelle iholle hyvin sopiva karkkiväri nousi heti yhdeksi suosikikseni, kun hetken mielijohteesta aloin tänään iltasella lakata kynsiäni. Kesälakka, joka sopii lyhyillekin kynsille – taitaa olla myös kesän lakkamuotivärejä. Mäkin tykkään, vaikka taisin vähän aikaa sitten kertoa, etten juuri kesäisin kynsiäni lakkaile. Mutta poikkeus vahvistakoon säännön. 

Voitte arvata, mitä puuhastelin lakkailemisen ohella. No, katselin tietenkin Hulluja Miehiä! Mad Menin kaksi ekaa tuotantokautta on nyt nautittu (uudelleen siis, olenhan seurannut sarjaa jo tv-aikanaan...). Kolmannenkin avasin tuohon, mutta jos vasta huomenna aloittaisi sen – tällä viikolla on aikaa, sillä asustan kotia yksinäni. 

Taitaa muuten olla niin, että Betty Draperin jumalaiset kynnet ne minut tänään lakkaamisaskareisiin houkuttelivat. Sarjaa katsoneet, oletteko huomanneet, kuinka naisella on aina täydelliset, pitkät kynnet? Yleensä korallinväriset ja toisinaan tummanpunaiset. Suorastaan jään usein tuijottamaan niitä.

Kynsissäkin on vetovoimaa, varsinkin kun ne on nätisti huollettu.

En av mina systrar gav mig ett nytt OPI nagellack som födelsedagspresent för några veckor sen. (Dessutom gav hon också en fin klänning som jag förälskade mig i.) Det heter Shorts Story och är verkligen ett lack för sommaren – för händerna med solbränna på. Färgen är glad, pigg och passar även för korta naglar. Jag tycker om det.

Förstås tittade jag på DVD samtidigt när jag lackade naglar. Det är Galna Män som gäller – verkligen är Mad Men galna med sina trassliga liv. Idag beundrade jag främst Betty Drapers gudomliga naglar: långa, raka, röda och såtillvida perfekta. 

Naglarna kan också fånga intresset, om de ser vackra ut. Glada färger är det som jag gillar mest nu. Pink ska det vara för sommarens skull. Färgen är i och för sig också modefärg för naglarna i sommar, har jag hört. Jag tycker att det även passar bra för orange, som jag har på tårna just nu. Godisar, mums!

Keltainen kummajainen

Käytin ennen pelkkiä hajusteettomia apteekin perusrasvoja, kunnes työpöydälleni jotenkin eksyi Lemon Juice & Glyserine, perinteinen käsivoide. En edes muista, mistä se ilmestyi, itsekö sen kulmakaupasta ostin? 

Aloin käyttää sitä työrasvana, ja tykästyin täysillä. Kävipä sitten niin, että siitä tuli tuotemerkkini: tuoksun aina sitruunalle, ja jopa jotkut oppilaat kärttävät opelta "rasvamaistiaisia". Toistuvaa allergista, sormuksesta alkanutta ja stressiperäistä yhdessä sormessa olevaa ihottumaa lukuunottamatta käteni ovat olleet löydöstäni lähtien pehmeitä kuin vauvan pylly. Nykyään kotona, tyynyn alla on toinen puteli iltavoitelua varten.

Siis parasta käsirasvaa, mitä maa päällään kantaa: Lemon Juice & Glyserine. Eikä maksa kuin kolme euroa!

Kuvassa esitellään rasvankäytön perusteita eli sitä, kuinka lähes loppuun käytetty rasvapurkki leikataan poikki ja sisältä kaivetaan vielä loputkin rasvat. Usein käy niin, että rasvaa löytyy loppujen lopuksi niin paljon, että puteli täytyy vielä sulkea, mikä sekin onnistuu kyllä, kun leikkaa fiksusti. Kas näin. 

Kuinkas moni muu teistä käyttää rasvat tällä menetelmällä loppuun asti?

Meidän Lumenemme

Vaikken olekaan mikään Lumene-fani, omistan yllättävän paljon kyseisen meikkimerkin tuotteita. No, yllätyskö tuo, sillä kaksi vuotta sitten olin vielä köyhä opiskelija tai vaihtoehtoisesti vieläkin köyhempi äitiyslomalainen. Sen jälkeen olen heivannut pois vain Lumenen poskipunat ja luomivärit, jotka ovat mielestäni turhan rapisevia ja vähäpigmenttisiä, ja huulipunat, jotka kuivasivat huuliani liikaa. Olen tosin huomannut, että huulipuna kuin huulipuna pakkaa olemaan huulilleni haitaksi.

Esittelen tässä kuvin lähes kaikki Lumeneni, mutta poimin tekstiin vain suosikkini. Lopussa vielä Lyylin tyylivinkki. ;)

Ensimmäinen ikilempparini on syväpuhdistava turvenaamio, jota olen käyttänyt vuosia. Ainoa sen miinus on suttaavuus: turvenaamiota löytyy esimerkiksi silmälasieni nenätyynyjen alta,  eikä sitä saa  sieltä rapsuttamallakaan pois. Enpä jaksakaan naamioida itseäni mutaan kuin hyvin harvoin, muutaman  kuukauden välein, juuri käytön hankaluuden tähden. Varsinaista suoraa vaikutustakaan en ole tällä  tuotteella havainnut olevan, mutta se fiilis, kun turve kovettuu iholle, on hauska ja ainakin hetken hoidon jälkeen iho tuntuu raikkaammalta.

Ehdottomasti täysin välttämätön Lumene on rauhoittava kosteusnaamio: sen avulla selviää pakkastalvestakin hyvin vähin ihovaurioin. Yleensä levitän tuotetta kasvoille illalla, enkä pyyhi ohjeen mukaisesti edes ylimääräisiä pois, vaan annan kaiken imeytyä yön aikana kasvoihin. Ihanaa herätä pehmeillä kasvoilla. Mielestäni edes illalla kasvoihin hierottu öljy ei toimi yhtä hyvin kuin tämä tuote.

Lumenen Sensitive Touch Mascara saa hehkutukseni, koska olen todennut sen toimivan aivan yhtä hyvin kuin esimerkiksi Cliniquen mascaran, ellei jopa aavistuksen paremmin. Ripsiväriä käyttäessä on mielestäni tärkeintä vaihtaa se tarpeeksi usein, noin kolmen kuukauden välein, koska väri kuin väri kuivuu ja saa pöpöjä sisäänsä, jolloin kalliskaan tuote ei toimi enää toivotusti. Juuri tämän takia en ole itse viitsinyt satsata mihinkään sen kalliimpaan ripsariin, jos kerran vuodessa kuluu neljä pötkilöä. Yli kolmekymppiä maksavat olisivat tuhluriluonteelleni liikaa, koska en kuitenkaan pystyisi säästämään summaa mistään muusta, kuten vaateshoppailusta. :D

Kaikesta tästä hyvin ylimalkaisesta sepustuksesta huomaa muutaman asian. A: En ole meikkiasiantuntija millään mittakaavalla. B: En ole myöskään jaksanut testata kauheasti läpi mitään tuotekavalkadia, kun asia ei minua juurikaan kiinnosta. Oikeastaan ihmettelen, että lähdin tekemään tällaista postausta, mutta syy siihen on seuraava:

Lyylin ainoa meikki, Lumenen Quick & Chic -kynsilakka, väriltään Matkalla jonnekin, on niin suloinen, samoin kuin hänen kaikki kirkkaanvihreässä Tupperware-rasiassa matkustavat korunsa. Tyttö on kovin kiintynyt näihin ja rakastaa lakattuja varpaankynsiään. Täytyy myöntää, että olen hiukkasen kateellinen hänen meloni-pinneilleen, mutta onneksi en voi sietää kyseisen hedelmän makua. Onnellinen Lyyli, äitinsä ei lainaa häneltä meikkejä tai koruja.