Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogit. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. lokakuuta 2014

Lempi

Uusi lempipaitani on ensimmäinen omistamani kashmirvaate. Se on siis lämmin. Se on myös harmaa.

Miten voinkaan rakastaa harmaata niin paljon? Se kuulemma vieläpä sopii kasvoilleni! (Samalla  herää kysymys: kenelle harmaa sitten ei sovi? Se kun on niin neutraali väri...)

Paidan tilasin, kun idolini Eeva mainosti sellaista. Ensin kaduin vähän liian isoa kokoa, nyt rakastan sen väljyyttä. Tekisi mieli tilata toinen, toisessa värissä. Nyt nimittäin olen muuttunut tylsäksi pukeutujaksi: joka toinen päivä siniset puuvillahousut ja lempiharmaani yllä. Vaihtelen toki sen kanssa pidettäviä koruja. 

Tämän hetken piristäjä on tuo punainen rusetti, jonka löysin joskus kirpparilta eurolla. Etten ihan harmaavarpuseksi muuttuisi. – Vaan tuskin se lienee mahdollista. Eihän? 



maanantai 20. tammikuuta 2014

Kulja juttu?

Lapsena, ilmeisesti ennen siskojeni syntymistä minulla oli kaksi mielikuvitushahmoa, Nukkumatti ja Eeva. – Elin siis jo silloin mielikuvitusmaailmassa, tosin vähän toisella tapaa kuin nykyään: supattelin mielikuvitusolentojeni kanssa puoliääneen, joskus vain suu liikkuen, keksin tarinoita tai leikin kuin kaverien tai sisarusten kanssa ikään.

Äitini muisteli taannoin, kuinka kerran oli mukamas Eeva tulossa käymään. Sanoin äidille ennen Eevan tuloa: "Kuljaa kun Eeva tulee." Samassa ovikello soi ja sieltä Eeva sitten tuli. Äiti kuunteli vieressä, kun sanoin Eevalle iloisella äänellä: "Kiva kun tulit käymään!"

Eipä ole muuttunut tuo ääni kellossa: olen harvinaisen tunnettu siitä, että toimin eräänlaisena sosiaalityöntekijänä tietyille ihmisille. Toki nautin heidän seurastaan, mutta näissä ihmissuhteissa on myös uhrautuvaisuuden merkkejä. Tosin epäilen, että tuo mielikuvitus-Eeva oli alle kolmevuotiaalle (?) Sylville kuitenkin ihan "todellinen ystävä", ja keskustelu heijasteli ennemminkin ympärillä havaittua aikuisten käyttäytymistä. :) – Hassua muuten, että yksi nykyisistä parhaista ystävistäni on samanniminen kuin muinainen mielikuvitushahmoni!

L'amore resiste
Päivän ajankohtainen "kulja juttu" liittyy tämän blogin sisältöihin. Tältä palstalta loppuvat nimittäin nyt Veikon vierailut. Näin sen täytyy mennä. Olen sanonut siitä suhteesta kaiken, mitä sanoa voin ja jopa vähän enemmänkin. Vaikka salaisuuksien verhoja on siis raotettu, paljon jää vielä sinne salaiseen lippaaseen tarinoita. Niitä on kerrottu ja kerrattu ääneen ja sisimmissäni, ja löytyy niitä varmaan salaisista arkistoistakin esimerkiksi tietokoneen uumenista. Sinne jääkööt materiaaliksi itseäni varten.

lettere d'amore
Tiedän, että on sangen mahdollista, jopa todennäköistä, että tulen sortumaan ja kertaamaan ajatuksiani jossain muodossa blogin palstatilalla. Pyrin kuitenkin aktiivisesti siirtymään nyt uudempiin aiheisiin: oikeaan, käsillä olevaan elämään. Sitä kaipaan minä ja varmasti jo lukijatkin.

THAT'S AMORE

Eiköhän tuo rakkaustarina ole tullut kolmasti kerrottua. Yhden asian blogiksi ei tästä nimittäin ole; ehkei mistään monivuotisesta blogista? Muutamaan yhtä asiaa eri puolilta käsittelevään blogiin olen törmännyt, usein sattumalta, lukenut ne yhdeltä ja samalta istumalta läpi, sillä niiden huomaa yleensä loppuneen ennemmin kuin myöhemmin, mikä ei tee niistä tietenkään vähemmän arvokkaita. 

Olisin vinkannut teitä nimenomaan eräästä tällaisesta blogista, mutten löydä sitä enää mistään, nyyh, sillä poistin eilen kaikki sivuhistoriat, enkä millään muista blogin nimeä. Viime kerralla päädyin sinne aivan merkillisen lauseen googlattuani tarkoitukseen, jota en sitäkään enää muista. (Enkä tietenkään muista tuota lausettakaan.)

Jos muisti palailee pätkittäin, palaan asiaan. Tosin voisi olla ihan hyvä, että muisti ei enää palailisi missään muodossa, vaikka samalla jäisikin yksi hyvä edesmennyt blogi mainitsematta. – Kuljaa on aina vain katsoa taaksepäin.

amore mio

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Sylvi bloggaajana

Inspiroiduin Laura de Lillen minulle aiemmin täysin tuntemattomasta blogista. Viime kerrasta eli edellisestä blogi-inspiraatiosta onkin jo aikaa!

Tykästyin Lauran tyylin lisäksi juttujen ja kuvien iloisuuteen, ja kaikesta ilahtuneena nappasin yhden kirjoitusidean, etenkin kun huomasin, että Lauran kanssa olemme blogin kirjoittamisessa hiukan eri linjoilla – kuten ilmeisesti monen monen muunkin bloggaajan kanssa olen. 

Laura kirjoitti: "Itselleni rajanveto on ollut aina selvä, ja olen päättänyt jo aikoja sitten, että blogissani ei tule koskaan esiintymään kolmea asiaa: mainostusta, päivätöitä tai henkilökohtaisia suhteita. Miksi pitäisikään?" Minähän olen taas valinnut aivan toisenlaisen tien: blogissani esiintyy nimenomaan henkilökohtaisuuksia, välillä myös töitä. Vähemmän panostan vaatteisiin ja kauneuteen yleensä. Ehkä kannattaisi, se toisi varmasti lukijoita lisää. Toisaalta epäilen, etteivät kykyni ja mielenkiintoni siihen riittäisi. Minä siis kysyn: Ei kai minun pidä vaihtaa linjaustani?

Would You Like to Fly in My Beautiful Balloon?

Tykkään purkaa täällä itseäni pohjamutia myöten. Tiedän, että välillä liikutaan rajamailla, kun mennään ihmissuhteiden syvyyteen. Ehkä ensi kerralla parisuhteesta löytyy enemmän iloisia puolia kirjoitettavaksi, ehkä ystävyyksien syntymisistä voisi kirjoittaa niiden purkautumisien sijaan.

Pidän kovasti kirjoittamisesta: joskus tuntuu, että päiväni paras hetki on se, kun saan sukeltaa ajatuksieni syvyyteen ja kirjata tuntojani ylös. Usein kuitenkin unohdan blogini pitkäksikin aikaa – noin viikko edellisestä postauksesta yleensä kuitenkin heräilen, muistan ajan laukanneen taas nopeaan ja päätän ryhdistäytyä.

Aiheita minun tuntuu olevan joskus kovin vaikea keksiä. Arkipäivisin olen niin täynnä toimintaa, etten jaksa suunnitella kirjoittamista. Viime vuosina pohdintani parisuhteen, perheen ja arjen suhteen ovat olleet niin energiaa ja aikaa syöviä, että blogille ei yksinkertaisesti ole jäänyt tarpeeksi pohdinta-aikaa! Toisaalta olen vakuuttunut siitä, että kahdesta en luovu: toinen on kuntoilu ja toinen kirjoittaminen. Kaikki muut saisivat työkuvioiden tai ihmissuhteiden myötä mennä, jos valintoja pitäisi tehdä.

Hyvin harvoin mieleeni on putkahtanut ajatus blogin lopettamisesta, mutta muutaman kerran olen miettinyt, josko keksin lopulta enää mitään sanottavaa. Kun muutama vuosi sitten olosuhteiden pakosta harvensin kirjoitustahtia, annoin itselleni samalla luvan olla vapautunut bloggaamisen paineesta: siitä lähtien olenkin blogannut vain kun on ollut jotain sanottavaa, tarve kirjoittaa tai aivan liian pitkä tauko edellisestä tekstistä. Useinhan siinä käy niin, että kun vain istuu näppäimistön ja tyhjän tekstikentän ääreen, juttua kyllä piisaa.

{I capelli delle Streghe}
Bloggaan viitisen tuntia viikossa, loma-aikoina hiukan enemmän. Valokuvaaminen ei ole mitään mielipuuhaani – oikeastaan en pidä kyseisestä toiminnasta juurikaan. Mielestäni kuitenkin on tärkeää, että blogissa on kivoja kuvia, joten olen päättänyt satsata blogini visuaaliseen ilmeeseen tulevaisuudessa entistä enemmän. Teksti tulee tietysti aina pysymään minulla johtotähtenä: se kiinnostaa ja antaa kiksejä; myös lukijana tykkään eniten blogeista, joiden tekstit puhuttelevat, enkä niinkään viehäty visuaalisesti hienoista, mutta muuten tylsistä tai huonosti kirjoitetuista blogeista.

Klikkauksia minulla on kolmestakymmenestä sataankahdeksaankymmeneen päivästä. Näistä luvuista päätellen lukijoita on siis kohtalaisen vähän. Jossain vaiheessa kaipailin lisää keskustelua juttujeni jatkeeksi, mutta nyt olen kai tottunut siihen, että kommentit ovat kiven alla. Toisaalta tämä säästää aikaa varsinaiseen kirjoitteluun; kymmenien kommenttien vastailuun menisi varmasti tunteja!

Tarkkailen aika tiiviisti klikkailujen määrää, mutta en oikeastaan enää ole riippuvainen lukijoista siinä mielessä, että ajattelen kirjoittavani etupäässä itselleni. Vaikka kaikki lukijat häipyisivät, tekstiä varmasti silti riittäisi. Ehkä tyyli vaihtuisi tämän myötä hiukan, mutta en usko, että sen tähden lopettaisin silti täällä jutteluani. Tietysti paha mennä sanomaan tarkkaan, sillä en epäile lukijoitteni totaalikatoa. Pikemminkin tuntuu siltä, että klikkailut ovat viime aikoina olleet lisääntymään päin!

Bloggaaminen on minulle harrastus, mutta myös osa ammattitaitoa. Mielestäni suomen kielen opettajan tulee osata kirjoittaa sujuvaa ja sisällyksekästä suomea. Se oli yksi tavoitteistani, kun aloitin blogin, ja pysyy edelleen tavoitteiden joukossa. Tällä englannin miehittämällä maapallolla on mielestäni tärkeää pitää muitakin kieliä aktiivisesti yllä; siksi tällä palstalla englanninkielisiä termejä väistellään viimeiseen saakka. En muista, että kovinkaan monessa kohtaa olisin sortunut englantia harrastamaan, vaikka joskus on tuntunut siltä, että jokin englanninkielinen lausahdus olisi ollut paikoillaan.

Usein kaiken voi kuitenkin kääntää, jos ei aivan sanatarkkaan, niin elävästi sinne päin. Siinä yksi ohjenuoristani.

ICEFINGERS
Yksi tärkeitä sisältöjä nimensä mukaisesti blogillani on tallentaa tyttäreni elämää. Siinä on kimurantit puolensa, mutta uskon siihen, että netti on niin täynnä kuvapöhnää lapsista, aikuisista, ystävistä, perheistä, ruoasta, viinilaseista, vaatteista ja sen sellaisista, että jos joku välttämättä haluaa väärinkäyttää juuri tämän blogin kuvia tai tekstejä, se ei tyttäreni elämää pilaa, eikä edes minun. Jossain vaiheessa suljen arkistojen syliin vanhat jutut, jolloin aivan tavallinen tallaaja ei niihin helpolla pääse käsiksi.

Monet miettivät, millaisia kuvia uskaltaa julkaista Facebookissa, joka on kohtalaisen suljettu yhteisö. En ehkä itse alkaisi julkaista kännikuvia missään, en alastomuutta enkä mitään, minkä voi tulkita helposti väärin. Mutta en ymmärrä sitä, että jos kasvoillamme ja kehoillamme elämme tässä maailmassa, miksemme voi elää samalla tavoin myös netissä? Pitäisikö ulkonakin liikkua kasvot peitettyinä, ettei vain tulisi kaltoin kohdelluksi? Pitäisikö sulkea mielipiteensä syvälle sisälle, jottei vain tulisi väärinymmärretyksi, kenties parjatuksi ihan kasvoista kasvoihin?

Itse olen blogissa kasvoton vain yhdestä syystä: en halua, että oppilaani ajautuvat blogini lukijoiksi. Siksi myös kaikki nimet on muutettu, eikä kaikkea tekstiä pidä lukea täällä piiruntarkkaan. Osan yksityiskohdista heikennän ja muunnan, jotta yksityisyys kuitenkin mahdollisimman pitkälle säilyisi kaikkien osallisten suhteen.

Tarkoituksenani ei siis ole tieten tahtoen tehdä paljastuksia, mutta ajattelen omien juttelujeni auttavan muitakin kuin itseäni ymmärtämään elämää paremmin, antavan lohtua tai voimaa, ehkä joskus viihdytystä tai edes jonkinlaisen ripauksen uutta ajateltavaa. Siksi uin niin syvällä, siksi avaan arkkuja ammolleen. Se lienee tämän bloggaajan olevaisuus ja tämän blogin olemassaolon avain. En varmasti olisi jaksanut kirjoittaa näin monta vuotta, jos blogini olisi keskittynyt vain vaatteisiin, sisustukseen tai elämän aurinkoisiin puoliin.

Sen tehtävän olen jättänyt niille bloggaajille, jotka paremmin keveyden taidon taitavat.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mysliä ja kasvovettä

Monelle lie tuttu Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail. Jotkut ovat kenties lukeneet myös blogin kirjoittajan tekemän opuksen Marjoja ja maskaraa – kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit. Itse löysin viimeksi mainitun noin kuukausi sitten, ja luin sen parhaat palat hujauksessa. Vaikka olin siihenkin asti elänyt suhteellisen terveellisen, maanläheisen ruokavalion kanssa, tajusin, kuinka paljon lisäaineita ja jopa vaarallisia kemikaaleja kuitenkin päivittäin nautin. Niinpä päätin vielä hiukan kohentaa ruokavaliotani ja päivittää kauneudenhoitotuotteitani – jaksamiseni ja taloudellisen kestokykyni puitteissa.

kuivumassa
Myslin tekoon: Kuivattujen hedelmien pesu edellisenä iltana ja kuivatus yön yli


Siirryin ostamaan luomua niin pitkälle maitotaloustuotteissa, hedelmissä, pähkinöissä, viljatuotteissa ja lihassakin kuin suinkin vain päivittäistavarakauppojen ja Ruohonjuuren avulla pystyin. Meikkipuolella olin jo tätä ennen ollut pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikan syliin. Kertarysäyksestä en nytkään uusinut meikkipussukkani sisältöä, mutta päätin lakata hiusten värjäämisen toistaiseksi kokonaan ja siirtyä jossain vaiheessa ekokampaajan asiakkaaksi kääntyen kenties jälleen luonnonvärien pariin. Ja meikkituotteiden loppuessa päätin hankkia tilalle vain ekotuotteita. 

Mitat
Mittasin hiutaleet, siemenet ja pähkinät valmiiksi jo illalla odottamaan aamun tositoimia


Huomasin kuitenkin hyvin pian, että luomu ja luonnollinen on kallista ja jossain määrin hankalasti saavutettavaa. Esimerkiksi luottotuotteeni, apteekista ostettava Eucerinin peruskasvovesi maksaa noin kymmenen euroa. 200 millilitran pullo kestää käytössäni keskimäärin puolitoista kuukautta. Vastaavankaltainen, kehuttu Esthelle & Thildin kasvovesi maksaa puolet enemmän, noin 20 euroa, vaikka pakkauksen koko on vain 150 millilitraa. Minulla tuollainen määrä kasvovettä kuluisi arviolta kuukaudessa, joten pelkästään kasvojen puhdistamiseen käytettävät kuluni kasvaisivat ekovaihtoehdon myötä 80 eurosta 240 euroon vuodessa. On hieman vaikeaa nähdä, että pystyisin tällaiseen muutokseen ainakaan kaikkien kemikaalieni osalta.

pullot
Hunaja ja oliiviöljy eivät olleet luomua – vanhan elämän rippeet käytetään kaapeista ensin pois!


Olenkin siis pyrkinyt löytämään jostain kultaisen keskitien: tärkeintä itselleni tuntuu olevan välttää ruoan lisäaineita viimeiseen asti, sillä viimeistään Shinglerin kirjan myötä olen alkanut nähdä, kuinka niitä on kaikkialla ja kuinka niiden vaikutuksesta kuitenkin tiedetään hyvin vähän. Sitäpaitsi lähes päivittäin nauttimani kouluruoka on todellinen lisäainepommi, joten mielestäni on sitäkin tärkeämpää syödä iltaisin ja viikonloppuisin lisäaineetta. Arvelen nimittäin, että lisääntyneet suolistosairaudet ja muut autoimmuunisairaudet voivat hyvinkin johtua liian pitkälle jalostetusta ja muokatusta ruokavaliostamme – mistäpä senkään tietää, minne oman homeherkkyyteni juuret ulottuvat.

Öljyhunaja
 Aamulla ensimmäinen askel on lämmittää öljyn ja hunajan sekoitus


Ei kuitenkaan ole tarkoitus saarnata, vaan kertoa siitä, kuinka onnellinen olen ryhdyttyäni valmistamaan entistä luonnonläheisempää ruokaa. Vaikka kaikki sen ainesosat eivät olisikaan aina luomua, nautin siitä, että ruoka on tehty mahdollisimman alusta pitäen itse. Viime aikoina olenkin siis keitellyt mustikkakeittoa, tehnyt smoothieita ja paistellut mysliä. Olen harjoitellut salaattikastikkeiden tekoa ja lopettanut eineksien käytön 95-prosenttisesti.

Imeytyy
 Mysli imeytymään öljy-hunajaan!


Niinpä haluan muistaa teitä näin viikonloppujeni hitaiden, itsetehtyjen aamiaisten kunniaksi Marjoista ja maskarasta napatun, makuuni muunnellun mainion mysliohjeen muodossa. Aamujeni uusi suosikki, olkaapa hyvät!

Menossauuniin
Odottelemassa uuniin pääsyä


Kotitekoinen mysli

1 litran annos:
5 dl (kaura)hiutaleita
1 dl murskattuja pähkinöitä
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta
0,5 dl oliiviöljyä
1-2 rkl hunajaa
1 dl rusinoita
2 dl kuivattuja hedelmiä, esim. sokerittomia taateleita, aprikooseja ja omenanrenkaita

Sekoita hiutaleet, siemenet ja pähkinät keskenään. Lämmitä kattilassa öljy hunajan kanssa, mutta älä keitä seosta. Lisää kattilaan hiutaleiden, siemenien ja pähkinöiden seos ja lämmittele hitaasti niin, että öljy-hunaja imeytyy kuiva-aineisiin. 

Levitä seos öljytylle uuninpellille ja paahda 175-asteisessa uunissa 13–15 minuuttia. Mysli palaa erittäin helposti loppuvaiheessa, joten hämmentele seosta välillä ja vahdi uunia tarkkana kuin porkkana!

Sekoita paahdettuun mysliin rusinat ja muut kuivatut hedelmät ja nauti vaikka lämpimänä maustamattoman luomujogurtin kanssa. Luomuluonnonjogurttia löydät kaupasta yhtä halvalla kuin tavallista!

Lautasella
Valmista tuli!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tämän lastenkirjan haluaisin omaksi

Keinulaudan toinen pää oli tyhjä... Näillä sanoilla alkaa Timo Parvelan Finlandia Junior -palkinnon 2006 saanut lastenkirja Keinulauta, josta on kuoriutunut minun ja mahdollisesti Lyylinkin lempiäänikirja. Erityisesti nuo aloitussanat pyörivät edelleen usein päässäni, vaikka kirja onkin jo palautettu kirjastoon ja vaikka siinä oli monia kokonaisempia hienoja ajatuksia ja mieleenpainuvia kohtia.

Lainasin kirjan muutama kuukausi sitten äänitettynä versiona, ja koukkuunnuimme siihen täysin kenties Kari Ketosen upean kertojanäänen taikka sitten vain hienon, humaanin tarinan takia. Kirja on kuunneltu meillä kolmesti, ja töissä olen eräässä valvontatilanteessa saanut viisitoistapäisen vilkkaan ryhmän rauhoittumaan kuuntelemaan Keinulaudan kokonaiskestoltaan 45-minuuttisen tarinan kohtaamisten kauneudesta ja vaikeudesta. 

Toisia yhtä mieleenpainuvia (kotimaisia) lastenkirjoja ei viime aikoina ole tietoisuuteeni sukeltanut, mutta äänikirjojen maailma on avautunut talouteemme aivan uudella volyymilla: neiti jaksaa kuunnella, ja minä pääsen silloin paremmalla omallatunnolla kotitöiden pariin. Silti iltaisin luetaan perinteinen paperikirjasatu. 


Keinulauta on kirja, jonka kuulen mielessäni, en näe, ja otaksun, että joskus hankin sen nimenomaan ääniversiona kotiimme. Tarina kantaa, sillä se on ajaton kuvaus erilaisista olennoista ja siitä, kuinka haastavia heidän suhteensa ovat, vaikka olennot kohtaavatkin toisensa jotenkin hyvin kevyesti, ensimmäisiä kertoja. Kirja kuvaa myös päähenkilön, Pii-karhun yksinäisyyden tuntoja ja sitä, miten hän käsittelee ajatuksiaan kirjoittamalla niitä ylös. Myös aikuisen on helppo samaistua Piihin. Lisäksi aikuiskuulijaa hymyilyttävät hahmojen hauskat nimet: on haitaroita, unneja ja Pii. Mikä hieno ytimekäs nimi!

Jos haluat tietää enemmän kirjan sisällöstä, lue vaikkapa Järjellä ja tunteella -kirjallisuusblogin arvio tai Leppislampun alla -lastenkirjablogin Timo Parvelan toistakin lastenkirjaa käsittelevä postaus. Hyviä kirjablogeja muutenkin!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Blogikriitikko avautuu jälleen

Varoitus: Seuraava teksti sisältää rakentamatonta kritiikkiä. 

Bisquits mietti tovi sitten, mikä tekee blogista seurattavan. Asia jäi pyörimään päähäni, sillä huomaan hyljänneeni blogin toisensa jälkeen kuluneen vuoden aikana. Blogilistani lyhenee uhkaavasti entisestään, tosin huomaan toisinaan eksyväni uusille poluille ja ihastuvani. Mutta mikä tosiaan tekee blogista seuraamisen arvoisen?

Kaiken kaikkiaan parasta hyvässä blogissa on elämänmaku; kuten Bisquits sen jo sanoi, se, että mennään eteenpäin, jotain todellista tapahtuu. Ei aikuisen ihmisen lukulistalla kovin montaa vuotta voi pyöriä itseään toistavat teinikirjoitelmat siitä, kuinka tavara on ihanaa ja oma meikattu naama hyvä esikuva. Eihän? 


Kyllä minuakin on ihan sapettanut lueskella muutamia hyvinkin laadukkaita blogeja, kun tuntuu, että joka toinen kirjoitus on sitä, että oma naama tai hiukset toistuvat kaksikymmentä kertaa kuvituksissa: edestä, sivulta, hieman vakavampi ilme ja kappas, sitten onkin keksitty pyörähtää. Huoh. Nää on niin nähty. (Tosin ne joka toiset hyvät ja monipuolisemmat kirjoitelmat ehkä vielä pitävät jotenkin blogin listalla roikkumassa.)

Tai entäs ne neljäs Mulberry-laukku -tyyppiset blogit, joissa esitellään ne laukut nyt sitten kunnolla, kun kerran on tullut hankittua taas yksi uusi vähän niinkuin ekstemporee. Sattui vaan niin kivasti, että oli muutama ylimääräinen satku lompakon pohjalla. 

Ei kiitos mulle enää. (Vaikka onhan tuohon samaan bloggaustyyliin tullut itsekin blogin varhaisnuoruudessa sorruttua. Mutta siitä on toivottavasti pikkasen kasvettu pois.) Kun en minä oikeassakaan elämässä jaksa tällaista ulkokultaa, niin miksi täällä jaksaisin? Ja mikä mainiointa, itselleen nauravaa, vähän vähemmän vakavasti itsensä ottavaa bloggaajaa on paljon kivempi lukea kuin niitä nättejä ja nökönuukia, vaikka ei kai kauneudella ole mitään asian kanssa tekoa?


Vaan ei sitä blogattavaa aina löydy, ei rakentavia keskustelunavauksia, ei eteenpäin vievää otetta, jos kaikki junnaa paikallaan. Kyllä mää sen varsin hyvin tierän. Enkä ainakaan minä täällä mielistelemäänkään (enää) rupea. Että kai se vaan niin on, että jokainen taaplaa tyylillään, ja sitten lukija poimikoon ne palat, jotka lukea haluaa. Eihän tämä mikään romaani ole, että joka sana pitäisi imeä, jotta pysyisi kärryillä.

Ja jotta löytäisin nyt jotain positiivistakin sanottavaa – kun pitää siinä palautehampurilaisessa kai se pihvikin olla – että onpas muuten mainioita blogeja, esimerkiksi jo mainitsemani Buttermilk Bisquits sekä Oi Mutsi mutsi, joka oli minulla jostain kumman syystä tauolla ja jota nyt taas hotkaisin parikymmentä sivullista. Että löytyyhän sitä maailmasta muutakin sanottavaa kuin sitä, että mä taas voitin jonkun bloggauspalkinnon ja katsokaa, kuinka upeet kynnet!

Olipas taas kivasti sanottu. Kai mä oon tullut vanhaksi, kun tällaista jaksan. Suokaa anteeksi, mutta varoitus annettiin.



torstai 23. elokuuta 2012

Kaksi hyvää ja kolme kaunista

Kaksi hyvää uutta blogia: Taloremppaa osoitteessa talo nro 11 ja opepohdintoja Reppuvihossa

Keitä ne kolme kaunista sitten ovat? Kolme suloista vierastamme tältä illalta, luulisin.

Mutta kuvia mulla ei ole. Kuvitelkaa kuvat, lainaan ehkä iloksenne jokusen otoksen Flickristä. Tylsää, tiedän.

Spot the difference!

Ja blogin taso laskee kuin lehmänhäntä, mutta tänään hän on vähän väsynyt. Neljä varttia yli viiden aamua takana, yksi edessä. Ensi viikolla saa vedellä sikeitä noin puoli kuuteen. Helpotusta siinäkin. 

Mutta aikaisista aamuista en valita enempää, pienin paha, vaikkakin harmillinen jatkuva haitta. Luitte kai jo, että valittavan kuunteleminenkin tappaa aivosoluja!

Ehkä täytyy päästä muille linjoille muutenkin omassa elämässä: tupakoiva naapuri, koulun huono sisäilma, allergiani, kämpän hajuhaitat ja tulevat asumishaasteet – näitä kun harmittelee harva se päivä, niin ei kyllä pääse elävässä elämässä eteenpäin. 

Siispä nyt ajatukset muille raiteille. Pitää alkaa kai haaveilemaan jostain positiivisesta. Joululomamatka? Hyvä romaani? Leffailta? Hengailua? Uintihetki maauimalassa? Lasi viiniä ja juustoa? 

Ehkä näitä kaikkia olisi myös oikeasti tiedossa. :D Voi siskot ja veljet, odotan jo joulua! Se jos mikä auttaa aina ahdistukseenkin. Ja joulun odotuksesta muuten otan kaiken tänä vuonna irti – mutten kyllästytä teitä ihan vielä. Nyt iloitaan syksyn raikkaista tuulista.

Viikoloppu oman kullan kainalossa, ekaa kertaa ihan koko viikonloppu. Että mä odotan tätä!

Lopussa huomaamme, että hän on oikeastaan aivan iloinen ja onnellinen vain.

Ihania viikonlopun päiviä teille, en taatusti kuikuile täällä ennen ensi viikkoa. ;)

Two wolves

lauantai 4. elokuuta 2012

Sisustusblogi ja muuta lauantaimakiaa

Selkeä, kekseliäs, simppeli ja mielenkiintoinen sisustusblogi: Home in Hel. Kai kaikki jo sen tiesittekin?

Ei mulla nyt muuta. Kuuntelen hyvää musiikkia ja odotan Lyylin väsähtämistä askartelujensa pariin. Olimme maauimalassa päivän ja aika hiljaisia tyttöjä nyt ollaan. Väsyttää vähän. 

Oi kesä, oi kauneus. Tämä musiikki herkistää minut: Gheorghe Zamfir: The Lonely Shepherd elokuvasta Kill Bill.



maanantai 26. maaliskuuta 2012

Anna vinkki hyvästä blogista!

Olette kenties huomanneet, että paitsi bloggaustahtini myös blogilukulistani ovat ohentuneet. 

Tämä johtuu siitä, että olen pääsemässä eroon tietokoneriippuvuudestani – tai sitten vain yksinkertaisesti siitä, että olen blogiväsynyt, kyllästynyt vanhaan ja vain hurahtanut tanssimaan! Tai kasvanut jonkin nuoruusaikuisuuden yli aikuisuuteen, uudenlaisten tekstien pariin.

Siis, kerro, kerro, jos olet törmännyt uuteen tai vanhaan hyvään blogiin, joka voisi vielä sytyttää ja antaa uutta aihetta lillua blogistaniassa. Aiheena mielellään elämä sellaisenaan, mutta toki kaikki ehdotukset otetaan huomioon.

Mielellään katselen myös kauniita kuvia ja luen hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta liian sokeriset life is honey -tyyppiset palstat olen viimein Eevan mainion blogin herättämien ajatusten myötä siivonnut listoiltani pois, enkä niitä enää elämääni kaipaa. Se juna meni vihdoin, vähän myöhässä, mutta niinhän niiden on tapana. 

Ja edelleen peräänkuulutan myös ruotsinkielistä lukemistoa, vaikken olekaan viime aikoina ruotsiksi jaksanut skriivailla. Kesällä on tarkoitus palata kakkoskieleni pariin siinäkin muodossa. 

Edes pari vinkkiä, joohan?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Muutama löytö

Löytöjä nämäkin, en ainakaan sen parempaa sanaa keksinyt.

Ensimmäinen löytö, tämä ehkä myös havainto: Marimekon klassista Olkalaukkua saa pian myös nahkaisena. Tämähän oli se minun visioni, jonka piti myymäni kalliilla Ihamuotilalle. Myöhästyin!

Toinen: Hyvä uusi blogi, jonka vanhaa muotoa tosin jo seurasin: Se sitä ja se tätä. Raikasta, selkeää, nuorta sekä valoisia kuvia.

Kolmannet: Valkoinen klaffilipasto ja Lyylille sänky. Lipasto oli vähemmän edullinen, mutta halvempi kuin Ikean – piti käydä ihan tsekkaamassa, koska se Ikean on kiva, kurkatkaapa vaikka Bisquitsilta, joka oli myös ostanut tällaisen taitettavan pöydän, klaffilipaston, miksi sitä nyt sitten virallisesti kutsutaankaan! Sänky halpa. Kunhan saadaan kaikki joillain keinoin uuteen kotiin, niin voin huokaista helpotuksesta. 




Lyyli lähtee tänään viikoksi vielä mökille. Tiedättekö, jännitän kovasti automatkoja. Pelkään, että pienelleni tapahtuu jotain. Meillä on ollut ihania kesäpäiviä, ja olen niin kiintynyt tyttöön. 

Mutta nyt pakkaamaan; blogi jäänee lyhyelle tauolle, jollen sitten kaaoksen keskeltä nappaise vielä paria kuvaa muistoksi näistä elämäni yhden taitekohdan hetkistä. Uuden kodin nettiyhteyksistä ei tietenkään vielä mitään harmainta ideaa, jollei se sisko nyt hoitanut tätä... Hmmm, itse olen unohtanut, miten sovimme. Sähkösopimuskin jäi kilpailuttamatta, kun aika loppui. Minua näemmä kiinnostavat vain nämä sisustushankinnat!

Nauttikaa te muut kesästä minunkin puolestani, minä en nyt heti jouda ulos, mutta huomenna kyllä lähden terassille!




Hittade några nya möblar för det nya hemmet: en gammal barnsäng för Lyyli och en slags byrå med bord – vad heter det egentligen? Båda är vita, förstås, lite gammaldags och från huuto.net. Beslöt att inte köpa något nytt, för att spara pengar och för att vara ekologisk.

Idag börjar jag packa ihop mina prylar. Har beställt endast femton flyttningslådor. De ska räcka till! Om jag har tid, kommer jag att tillbringa timmar genom att läsa och träffa folk på terrasser. Men annars blir det inomhustid, med en bra orsak. Försöker inte använda nätet för en vecka, undrar, hur det ska lyckas...

Vet ni, jag har blivit lite rädd om allting: rädd för att förlora min älskade dotter till exempel. Jag är liksom hela tiden orolig för vad som kan hända, och sista tidens sorgliga händelser i världen gör det inte lättare att hålla sitt liv i ordning. Men, när allt kommer omkring, tror jag att vi kommer att ha en mysig plats att bo i, något, som vi börjar kalla hem så småningom.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kenkähyllyyn komistusta

Viime aikoina blogistaniassa on käyty keskustelua siitä, miten monet tai jotkut blogit ovat ajautuneet lähes pelkästään mainostamaan ja haluamaan uutta materiaa. Kyltymätön kuluttaminen on tietysti täysin käsittämätöntä ja turhaa, mutta ihmettelen, miten vaatteisiin ja nimenomaan muotiin keskittyneestä blogista saa hyvän, jollei kaiken aikaa tee vaateostoksia, kirpputorilöydöt mukaan lukien. 

Mielenkiintoista on tietysti myös se, miten muotibloggaaja yhdistelee jo omistamiaan vaatteita, mutta valitettavasti hänen pitää pysyä myös muodin aallonharjalla ostamalla ja esittelemällä uutta, joskus hyvinkin kallista ja epäekologista tavaraa. 


Itse tietysti pystyisin välttämään blogissani kokonaan tämän puolen, mutta vaatteiden, kenkien ja laukkujen ostaminen kun on vaan niin kivaa (ja kohtalaisen tarpeellista myös), etten aio siitä luopua kuin pakon edestä. Vielä kivempaa on tietysti se, että saa jakaa löytönsä täällä! Ehkä se vähän piristää myös surullisten mietteiden ja arkisten puuhieni välissä. 

Jotenkin mielessäni mietin, että yksi syy siihen, miksi viime aikoina olen ostanut paljon kaikkea, liittyy surulliseen elämäntilanteeseeni. Jollakin tavalla sitä on itseään nostettava murheesta ylös. Olkoonkin se tällainen kohtalaisen keinotekoinen onnea tuottava tapa, mutta kun se toimii, niin tartun siihen!

Tällä kertaa hankin kenkähyllyyni kahdet aivan tavalliset kesäkengät. Edelliset popot, jotka olin ostanut vain vuosi sitten, repesivät maanantain rankkasateessa. Ihmettelen, miten se on mahdollista, mutta ilmeisesti jalkojen päällä tapahtuva työ syö myös kenkiä rankemmin. Kyllähän näilläkin kenkuilla vielä olisi kävellyt, mutta... Kaikesta muuttoon liittyvästä rahanmenosta huolimatta suuntasin siis Hakaniemeen, maailman parhaaseen kenkäliikkeeseen, Derbyyn. Sieltä olen tehnyt aiemminkin löytöjä. 


Iskin silmäni ensin sandaaleihin, sitten aivan ihaniin punaisiin kävelykenkiin. Mutta päätin olla taloudellinen, ja koska olin jo jossain vaiheessa vähän haaveillut purkkareista, päädyin sitten ostamaan valkoiset Sebagot, jotka olivat värivirheen takia myynnissä puoleen hintaan (45 e). Mitään värivirhettä en kengissä itse kylläkään huomannut. :) Istuvat hyvin, antavat tilaa leveälle lestilleni ja ovat ihanan raikkaat. Valkoinen toivottavasti pysyy valkoisena, kun pintaa käsittelee usein pintaa suojaavalla hoitoaineella.

Ostan usein kerralla kahdet kengät. Nytkin tarvitsin oheen jotkut kevyemmät, koska en omista kuin yhdet sandaalit, jotka nekin ovat gladiaattorisandaaleina hiukan epäkäytännölliset. Siispä bongasin toisen puoleen hintaan myytävän viimeisen parin. Merkki Tamaris, nahkaa sisältä ja ulkoa. Hintaa 32 euroa. 


Että eipä tässä voi kuin hymyillä, vaikka elämän aalloilla muuten keinutaankin.


Köpte två par skor. Det gör mig så glad att köpa något jag behöver. Att shoppa är också något jag har gjort mycket under senaste tiden, antagligen för att göra mig gladare. Det är kanske lite ohållbart, men om det gör mitt liv bättre, fortsätter jag i den linjen. 

Har läst bloggningar med kritik mot viljan att hela tiden köpa något. Begripligt, hur mycket behöver en? Men hur kan man vara en modebloggare, om man inte hela tiden förnyar sig, tar upp nya saker och ting, som är på modet? Forstår inte ekvationen.


sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sylvi blogien lukijana

Blogien lukeminen koukuttaa, muttei enää orjuuta minua. Ennen muinoin piti heti päästä blogien kimppuun, kun tuli töistä kotiin. Nykyisin saattaa mennä neljäkin päivää, etten lue kuin kermat päältä. Yleensä kuitenkin vietän viikonloppuisin vähintään kaksi tuntia blogilistani parissa: Buttermilk Bisquits, Kaikki mitä rakastin, Lilou's Crush, Paras aika vuodesta, Pupulandia, This Picture. Muutamia suosikkeja mainitakseni. Kaikki mielestäni ihanaiset löytyvät linkitettyinä sivupalkista, kuten tietänette jo.

Lukemiseni on intohimoista: kerään vinkkejä, trendejä, ajatuksia. Nautin hyvien kirjoittajien sujuvasta ilmaisusta – ja harmikseni arvostelen vähän keskinkertaisempien sanallista arkkua. Suurin osa bloggaajista näyttää kuitenkin osaavan ilmaista itseään. En voi olla miettimättä: suomalainen koulutus on tehnyt meistä taitavia, todellakin. Useampi kuin yksi osaa niin hyvin, että voisi olla ammattilainen. Ja moni onkin. 

Kuviin kiinnitän jostain syystä vähemmän huomiota, vaikka olenkin hyvin visuaalinen ihminen. Loppujen lopuksi yleisvaikutelma ratkaisee. Pitkiä kuvalistoja en jaksa katsella. Tylsimpiä aiheita ovat mielestäni keikat ja matkat; kummallista kyllä. Monihan pitää juuri sen kaltaisista postauksista. Minä diggaan enemmän vaatteiden ja muun materian esittelyyn keskittyviä postauksia, mutta myös pohtivia, elämän moninaisuutta freesisti arvioivia pieniä novelleja.

Tämä listani on kyllä jo vanhentunut...

Ihanaa on, että kaikki eivät kirjoita niin monisanaisesti kuin itse teen. Lyhyet huomiot ovat usein parhaiten tavoittavia. Toisaalta pelkästään sellaiset olisivat tylsiä. Vaihtelu virkistää. Erityisen mukavaa on lukea eri maiden arjesta, perheellisten ajatuksia, mutta myös opiskelijaelämästä. Omasta opiskeluajastani kun ei ole vielä niin kauan, ettenkö muistaisi sen ihanuutta. Vai onkohan aika jo kullannut muistot?

Olen harkitseva lukija: en ala kovin helposti ainakaan enää seurata uutta blogia. Toisaalta hylkään kyllä jopa vanhan suosikkini, jos en vain enää pysty ymmärtämään kirjoittajan teemoja tai ajatuksia. Niinkin on käynyt, että blogi, josta en alkusilmäyksellä tykännyt, liittyi myöhemmin listalleni vakioblogiksi. Jokin sisällön suhteen täysin triviaali seikka voi herättää liikaa ärtymystä: esimerkiksi kaikkien isojen kirjaimien kirjoittaminen pienellä saa minut heti jättämään blogin muille. Ehkä jokapäiväinen taisteluni oppilaiden kanssa on jättänyt jälkensä: "Muista isot kirjaimet!" 

Mikä tahansa blogi tuntuu välillä tylsältä; eiväthän kaikki bloggaukset voikaan osua aivan nappiin, ja myös lukijan odotusarvot määrittelevät kokemusta postauksen "hyvyydestä". Mielestäni blogin kuin blogin elämä kulkee aalloissa, enkä siksi voi nimetä yhtä supersuosikkianikaan: välillä joku blogi tuntuu aivan ylivertaiselta, mutta seuraavalla viikolla tilanne voi olla kääntynyt päälaelleen.

Kuva: Kodomut

Ja kappas vaan, taas opettaja nostaa täällä päätään. Miksi ihmeessä arvioin niin kovasti lukemaani viihdettä ja ajanvietettä? Kummallista. Enkö voisi jättää täällä blogistanissa rooliani? Enkö voisi vain nautiskella? Itse blogia kirjoittavana ja kirjoittamisesta suunnattomasti pitävänä henkilönä se ei kai onnistu; aina sitä vertaa myös omaa tuotostaan lukemiinsa blogeihin. Lisäksi mietin, mihin päin oma blogini on kallellaan: kenen juttuja siteeraan, kenen tyyliä ihannoin? Yritän olla tasapuolinen; tässäkin siis hyvin opettajamainen.

Lukeminen ja kirjoittaminen nivoutuvat yhteen ilmeisesti tapauksessa kuin tapauksessa. Lukijana olen myös kirjoittaja, ajattelija, omien juttujen työstäjä. Toisaalta pääsen kyllä puhtaaseen nautintoonkin asti, kunhan päivän oma postaus – tai ne viikon "kolme" – on jo kirjoitettu ja on aikaa myös istua hetki pelkästään lukien. Se kuulkaas on joskus luksusta, vaikka myöntää täytyy, että kiire silittämään tai jumppaamaan lähtee tietenkin ihan vain omien korvien välistä.

Blogit ovat minulle aarre, josta en suostu luopumaan. Lauantai-iltoja en vietä tv:tä katsellen tai leffoja vuokraten, puhumattakaan baareista tai yökerhoista. Vietän ne säännönmukaisesti blogistaniassa. Joku voisi todeta: niin kolmekymppistä.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Hömelö

Onpa kohtalaisen ryytynyt ja hömelö olo ensimmäisen viikon jäljiltä. Koulun rytmiin palautuminen vie aina aikansa, vaikka kivaahan se taas oli. Eniten taitaa tällä hetkellä harmittaa se, että koska kärsin (jälleen) jonkun sortin vatsankierrosta, en viitsinyt ostaa viikottaista perjantaipussiani. Nyyh, olin jo niin kaivannut perinteistä viikonlopun karkkikasaani, joka on ollut monta viikkoa joulutauolla.

Viikolla olen lisäksi kärsinyt ns. lorvikatarrista – kiitos Onnelille hauskasta sanasta! Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa ideat kirjoitusten suhteen ovat olleet jokseenkin hakusessa. Huomaan joko toistavani itseäni tai höpöttävän omituisia. Joulu alkoi jossain vaiheessa tunkea joka paikasta, ja kyllästyin siitä raportoimiseen itsekin, mutta en vain keksinyt mitään sen kummempaa. Ilmeisesti olin yksinkertaisesti blogiloman tarpeessa, jollaiseksi ehkä nyt sitten voin kutsua joulupyhien hiljaiseloa. 


Samalla olen alkanut ehkä liikaakin miettiä lukijoitani: kirjoitanko nyt kuitenkaan ihan itseäni varten, ja ketä varten minun pitää kirjoittaa? Ei se niin vakavaa ole, toteaa Nooruska miettiessään bloggaamisen olemusta. Niin, että antaa meikän höpöttää, mitä höpöttää. Täytyy nimittäin myöntää,  että tajuan itsekin, etteivät nämä ajatukseni (aina) niin kovin pureskeltuja ole. 

Eikös ole ihan mukavaa, että suuri osa onkin sellaista kevyttä, elämänsyrjässä kuitenkin kiinni olevaa jutustelua? Kun en minä mikään reportteri ole, joka kiertäisi maailman ihmeitä katsomassa. Ihan arkea kun elää ja sieltä repii, niin joskushan sitä kiistämättä lakkaa olemasta... kiinnostava. Vai? Tai sanotaan, että joskus on, joskus ei. Niinhän sitä itsekin blogeja kuluttavana asiakkaana havannoi: valkkaa ne parhaat palat, itseä kiinnostavat listaltaan; toisinaan kyllästyy ehkä johonkin blogiin, jonka seuraan taas voi ajan kuluttua palata.


Senkin olen huomannut, että jyrään helposti vastalauseet tuolla kommenttiosiossa. Ja vedän niistä herne-maissi-paprikat nenään... Toisaalta, eipä niitä kriittisiä tai rakentavia palautteita, mitä olen saanut, ihan ikäväksi asti sentään ole satanut. Eikä kommentteja muutenkaan, mikä toisaalta on sääli. Mutta mitäpä näihin vastaisi? En kai minäkään keksisi mitään sen kummempaa, jos itselleni täytyisi kommentoida. Tai sitten keksisin, koska olen se höpöttäjä. Ongelmani on ennemminkin keksiä tarpeeksi lyhyt kommentti kuin keksiä mitään. Olen tietysti monen blogin vakiokommentoija. :D

Blogini on ja olkoon enimmäkseen oman itseni vapauttamista, fiilistelyä, arjen tallentamista, sillä pianhan elämän yksityiskohdat unohtuvat, kun aika kuluu. 

Näin täällä, tänään. Takaisin Pasilaan.


maanantai 22. marraskuuta 2010

Tähtihetkiä


Kiitos kiitos kirsikasta Nooruska! Olen aivan otettu. Ja yritän täten pitää elämänmakuista linjaa yllä! Somuuteenkin on pyrkimys aina, vaikka se tuntuu välillä elämänmakuisuutta harvinaisemmalta herkulta, etenkin näin matkaväsymyksen ja siivousillan jälkeisenä maanantai-iltayönä.

Kirsikkakirjeen ohjeet:

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle.
2. Kerro kolme asiaa, joita rakastat.
3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.


1. Jaan kirsikoita eteenpäin seuraaville listalleni jo tovin kuuluneille helmille:

Hampaat irvessä: minimalistista kauneutta, raikkaita ideoita
Hopeapeili: vintagea, perhe-elämää sopivin maustein
Nostalgian lyhyt oppimäärä: taidetta, räväkkyyttä, ja täten yllätyksiäkin
Muutama hetki: arjen kauniita sävyjä, selkeyttä, kuulautta
Pupulandia: monipuolista, ammattimaista nuoren naisen elämän käsittelyä


2. Rakastan:

a) herkuttelua. Harrastan mieluiten irtokarkkeja tai Valion vaniljarahkaa kahvin kanssa. Myös kladdkaka käy, mutta en niinkään pidä ns. terveellisimmistä herkkuvaihtoehdoista kuten perusmuffinsseista tai kääretortusta. Itse en juurikaan leivo, mutta syön herkkuja syksyn tullen melko usein. :( Keväällä vedän "tiukkaa" niukkaherkkuisuuslinjaa, koska aineenvaihduntani rauhoittuessa valon määrän myötä alan kerätä myös kiloja.

b) (neule)käsitöitä. Mutten ehdi niiden pariin tarpeeksi usein. Rakastan puikkojen kilinän mukanaan tuomaa ajatusta uudesta vaatekappaleesta, jonka eteen saa nähdä sen verran paljon vaivaa, että vaate tuntuu valmistuttuaan ansaitulta. Noin 70 prosenttia tekemistäni käsitöistä on kuitenkin jossain määrin "kummallisia", joten ne päätyvät joko jollekulle toiselle tai joutuvat jopa puretuiksi.

c) työtäni. Opettaminen tuntuu ainakin tässä vaiheessa herkulta: päivät kuluvat joutuisasti, ensin rakkaan suomen kielen ja ihanien oppilaiden parissa, sitten puuhastellessa seuraavaa päivää varten; jossain vaiheessa varmaan joku seikka alkaa puuduttaa, mutta vielä on kuherrusvaihe päällä.


3. Rakastamani kuva olkoon tämä; yhteiset askelmat alttarilta ylämäkeen eivät lisätekstejä kaivanne. 


4. Omana pikkulisänäni kuvia tämän päivän tähtihetkestä, jonka pitkittyessä oli kyllä mennä hermo. Kälyn kanssa kokosimme ja ripustimme joulutähden:


Elämä on... valoisaa ja synkkää, vuorotellen tai yhtäaikaa. Ollaan nyt hetki valon puolella!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kokonaista kolme

Lisäsin hetken mielijohteesta lukijat-palkin tuonne oikealle. Poistin sen aikoinaan blogin ollessa parin päivän ikäinen, koska oli kurjaa, kun lukijoita oli vain yksi. Nytkään virallisia blogini seuraajia ei ole kolmea enempää, ehkä johtuen siitä, että palkki on ollut piilossa.  On ollut kuitenkin mahtavaa huomata, että sinne on löytänyt tiensä teknisesti taitavia lukijoita, jotka ovat kaivaneet jostain lukijaksikirjautumispaikan, vaikka se on ollut niin piilossa, etten ole itsekään sen olemassaolosta tiennyt. ;)

Tarkoitus olisi siis hiukan houkutella väkeä tänne virallisemmin, silläkin uhalla, ettei heitä ilmesty. Itsensä lisääminen lukijaksi on  yksinkertaista, jos on kirjautuneena bloggeriin. Ja muutenhan se ei kai toimi laisinkaan, joten yksinkertaista monella tapaa. ;) (Olenpas tosi hyvä helpdesk.) Bloggeriin kirjaudutaan Googlen tilin kautta; sen voi tehdä täällä. Sen pidemmälle en osaa neuvoa, koska en onnistunut luomaan itselleni tuplatunnuksia. Mutta koska minä onnistuin silloin joskus luomaan blogin ilman todellista helpdeskiä, miestäni, onnistutte tekin tunnusten luomisessa. Ja mikäpä estäisi juuri sinua alkamasta kirjoittaa blogiakin, jollet jo sitä tee?

Kokonaista kolme naista – ei se määrä, vaan laatu! Lukijoita ilahduttaakseni olen lähtenyt monen muun blogin tielle arpomaan lahjoja uskollisille lukijoille, ja niinpä aion tehdä nytkin. Ilmoita itsesi ja keksi minulle hyvä joulupuuha, joka luo joulumieltä äidille ja lapselle ja on helppo laiskankin toteuttaa, niin voit voittaa kutomani villasukat, jotka tosin ovat suunnilleen kokoa 36. Kommentoi siis puuha/kulttuuri/joulumieli-ideallasi tätä postausta ja jätä yhteystietosi, kuten s-postiosoitteesi. Arvonta tapahtukoon isänpäiväsunnuntaina 14.11. klo 21. 


Arvonnan kohteena siis vasemmalla puolella olevat karamellisukat. Pienemmät sukat löysivät omistajan jo useita vuosia sitten.

torstai 28. lokakuuta 2010

Tyylilyyleilyä, eh?

Joskus blogeja lukiessa tulee sellainen tunne, että kylläpä ihmiset elävät yltäkylläisessä maailmassa, jossa tavara on aina uutta, ainutlaatuista, muodinmukaista ja paitsi tyylikästä myös kantajansa näköistä. Blogistaniassa hengatessani olen saanut monta kertaa vastustamattoman yllytyksen hankkia itsellekin jotain uutta, jota en välttämättä muuten olisi huomannut tarvitsevani laisinkaan. 


Kuten Jenni osuvasti vähän aikaa sitten kirjoitti blogeissa mainostamisesta, onhan blogien tarkoitus myös jakaa tavaratietoutta ja olla ajan hermolla. Ja miten muuten olla lifestyle- tai muotiblogissa ajan hermolla kuin tarttumalla johonkin konkreettiseen? Toisaalta lienee syytä muistaa, että todellisuus on monesti toisenlaista kuin blogeissa näkyy, onhan blogi vain yksi siivu bloggaajansa arkea. Tuskin kukaan viettää koti-iltojaan samoissa kuteissa kuin kuvissaan näyttäytyy. 


Lyylistäkin on saattanut tämän blogin perusteella joskus tulla esiin astetta hienompi kuva, kuin mitä todellisuus on. Äitinsä kyllä pitää laadukkaista ja freeseistä lastenvaatteista, mutta kotona vietämme mieluiten aikaa ihan kotikuteissa. Itselläni on omienkin vaatteiden suhteen sellainen filosofia, että heti kotiin tultuani vaihdan vaatteet arkisiin, sellaisiin, joiden kulumista ei tarvitse varoa, ja pesen meikit välittömästi pois. Mies raukka, ei saa juuri koskaan nähdä minua muuta kuin kauhtuneena ja tavallisena. ;( Tällä tavoin säästän vaatteitani myös liiallisilta pesukierroksilta. Onko muuten kukaan teistä muista sellainen, että varoo käyttämästä juuri ostamiaan vaatteita, koska haluaa pitää kaapissa varastoa "pahan päivän" tai "tositilanteen" varalle? Minä saatan jemmata esimerkiksi tuoreita sukkia käyttämättöminä kuukausitolkulla ns. fiinejä päiviä varten. Viime aikoina olen tosin kärsinyt hienostelutuntemuksista harva se päivä, ja haluan koko ajan olla huoliteltu. 

Loppujen lopuksi en tiedä, sopiiko hienostelu luonteelleni, joten taidan olla vähän helpottunut, että huomenna aion pukea halloween-hengessä vähän arkisemman asun, mustaa, ehkä vähän kulahtanutta, mutta pehmoista ja tuttua. Viime päivät olen kulkenut koulun käytäviä tätimäisissä siisteissä sinisen sävyissä. Lyyli taas on viettänyt tänään kukkamekkopäivää tarhakuvauksen takia. 


Vastapainoksi kaikelle tyylilyyleilylle esittelen tässä bloggauksessa kuvia aivan tavallisilta arkipäiviltä. Karkeasti arvioiden Lyylin vaatteista noin puolet on kierrätettyjä, käytettyinä ostettuja tai saatuja, ja niitä kyllä käytetään, vaikkei aina muisteta mainostaa.  Mainostamisen arvoisia ovat myös paikat, joista niitä saa, kuten Vallilan kirpputori tai Huuto.net.  Tosin kyllähän vähintään kaikki bloggaajat nämä muodin ja tyylinkin herkkuaitat tietävät; melkein kaikki heistä myös käyttävät kirpputoreja hyväkseen, tosin kutsumalla niitä second handeiksi. :) Vaikka ei se nimi tuotetta paranna, luo se sille jotain imagoarvoa hiukkasen enemmän. 


Eli ei muuta kuin pukemaan Lyyliä second hand -yökkäriin! Itselleni taidan varustaa huomista varten asun, jossa 20 % prossaa on kirppistä ja 10 % designiä. Joskus olen päätynyt myös 90 % kirppisvaatteisiin, mutta harvoin enää. Jotain se työelämä ja muotiblogien lukeminen ihmisessä kuitenkin muuttaa.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Blogilistani

Rakastan listaamista, kuten Erlend Loen Supernaiivin päähenkilö. – Muistan, kuinka kyseistä kirjaa lukiessani hymähtelin sille, kuinka joku muukin voi olla yhtä neuroottinen listojen tekijä. Sittemmin olen hiukan rauhoittunut, mutta tässäpä teille kuitenkin listausta edellisen lastenvaateputiikkilistauksen perään.

Kysymys on tällä kertaa lempiblogeistani. Facebookissa olenkin niitä jo pariin otteeseen mainostanut. Ihmiset varmaan ihmettelevät, miten ensin mainostan jotakin blogia lempparikseni, pari kuukautta kuluu ja taas mainostan jotakin toista blogia – jälleen lempparikseni. Mieliblogini siis vaihtelevat vähän oman moodin mukaan; välillä kyllästyn ja toisaalta haluan jatkuvasti tsekata uusia potentiaalisia blogeja listalleni. Tarkoitushan on saada niistä paitsi ajankulua ja seuraa myös vinkkejä omaan pukeutumiseen, sisustamiseenkin (vaikken sitä harrasta) tai vaikkapa lomamatkoihin. Uudet tuulet eivät tässä vinkkaamisessa ole koskaan pahitteeksi.

Anne, Countess of Chesterfield, blogging, after Thomas Gainesborough: Mike Licht, NotionsCapital.com

Innostuin blogistaniasta vuosi sitten syksyllä töiden alettua. Joka päivä kun tulin rättiväsyneenä ja ylikierroksilla töistä, istahdin hetkeksi blogien pariin. Ne auttoivat nollautumaan. Seurasin koko ensimmäisen lukuvuoteni lähinnä vaatetukseen keskittyneitä blogeja, joista lemppareihini kuuluvat edelleen mm. Auroran henkarit ja Paras aika vuodesta. Tuoreempia muotiin keskittyneitä suosikkejani ovat Lilou's Crush, Muoti mielessä ja Mademoiselle Pigalle!. Harmituksekseni eräs listallani ollut laadukas muotiblogi on jo ehtinyt tämän blogivuoteni aikana lopettaa toimintansa. Kiitos ja kumarrus Fashionweek.

Blogimaailma on hektinen, pysähtymätön ja jatkuvien muutosten alainen. Blogeja syntyy päivässä  kymmeniä ja samoin myös kuolee, monet varmaan ihan pikkuhiljaa. Suurin osa elävistä blogeista pysyy pienen piirin lukuharrastuksena; ne, jotka nousevat, saavuttavatkin sitten jo kymmeniätuhansia lukijoita. Virallisen Blogilistan mukaan luetuimpia blogeja ovat tällä hetkellä No Fashion victims, Nelliinan vaatehuone ja Mungolife. Listan ensimmäiset kymmenet ovat pitäneet pintansa jo hyvin kauan; onkohan sinne koskaan sijaa kellään uudella tulokkaalla? Aivan ilmeistä on myös se, että muotiblogit jyräävät kaiken muun kustannuksella. Vaatteet ovat ilmeisesti ”se juttu”, kun keskiluokat ovat vaurastuneet ja monella on aikaa satsata omaan ulkonäköön. Suomalaisista ei mielestäni ainakaan pääkaupunkiseudulla tai muissa isommissa kaupungeissa sovi enää puhua tuulipukukansana!

Countess Nákó blogging, after Friedrich von Amerling: Mike Licht, NotionsCapital.com

Itse olen siirtynyt blogimaailmassa paitsi oman blogin pariin myös seuraamaan etupäässä ns. lifestyle-blogeja, kuten jo alkuaikoinani löytämääni Buttermilk Bisquitsia, sekä tuoreempia suosikkejani Almaa ja Turun Tildaa. Buttermilk Bisquitsin kirjoittaja on Alankomaissa elävä suomalainen nuori nainen, joka kirjoittaa upeiden kuvien ohella harkitsevia ja monipuolisia tekstejä. Mielestäni hän on profiloitunut ennen kaikkea sisustamiseen ja hajuvesiin sekä muihinkin ihanan naisellisiin juttuihin, kuten uimapukuihin, kenkiin ja meikkeihin. Hauskaa on, että Bisquits on ainakin jossain vaiheessa seurannut myös minun blogiani! Muutenkin löydän yhteneväisyyksiä meissä sen perusteella, mitä Bisquitsia luulen tuntevani hänen tekstinsä perusteella. Olemme mm. syntyneet samana vuonna, harrastaneet samoja asioita (kuten ratsastusta), pidämme kissoista ja ruotsin kielestä ja ulkosuomalaisuuskin tuntuu tutulta, vaikken itse enää vuosiin ole asunut kotimaan kamaran ulkopuolella.

Alma on nuori lääkäri, joka on juuri ostanut asunnon, jota remontoi kuntoon. On kiinnostavaa seurata remontin kuvia, ennen ja jälkeen. Alman tyyli kirjoittaa on ihanan kevyt ja ilmava, ja tietenkin Almalla on hyvä maku ja siihen liittyviä kauniita vaate- ja sisustuspostauksia. Turun Tildalla taas on paljon ajatusta herättäviä, keskustelevia ja haastaviakin bloggauksia. Meitä yhdistää myös ammatti ja siihen liittyvät pohdinnat. Enkä voi kuin kateellisena katsoa Tildan päivänasuja. Ihania mekkoja ja hameita, satoja erilaisia?

Tuttuja blogeja varmasti monille blogistaniassa asuville, mutta uskon, että omat lukijani harvemmin yöpyvät täällä niin kauaa, että jaksaisivat etsiä ja löytää – tai edes hulluna kiinnostua asiasta. Olenko väärässä? Itse olen nyt täysillä hurahtanut tähän bloggaamiseen, ja se syö aikaakin niin, etten ehdi enää katsoa tv:tä tai dvd:itä lainkaan! Mutta aikansa kutakin. En usko, että blogini on mitenkään ikuinen, mutta tällä hetkellä täällä hengaileminen on kertakaikkisen mukavaa!

Young woman blogging, after Marie-Denise Villers: Mike Licht, NotionsCapital.com

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kuolattavia ideoita ja mutusteluja

Blogimaailma on minulle tuttu jo vuosien takaa. Kirjoitin jossain vaiheessa nettiin omalla nimelläni syväluotaavaa itseanalyysia, todellista päiväkirjaa, jonka sittemmin olen toivottavasti onnistunut netistä poistamaan. Vuosi sitten syksyllä aloin lukea muotiblogeja - työelämään mennessä hurahdin jotenkin vaatteisiin, vaikken toisaalta pukeudukaan kovin "hyvin" enkä siihen jaksa kiinnittää liikaa huomiota. Pidän vain jotenkin vaatteista, niiden huoltamisesta alkaen.

Olen siis jo pidemmän aikaa keräillyt vaate- ja tavaraideoita muiden blogeista, joitain hankkinutkin, joitain keskittynyt vain kuolaamaan. Tietokoneeni linkeissä on oma osionsa verkkokaupoille. :) Sinne lisäilen kaikkea kuolattavaa, jota voi päivän pahoina tunteina käydä katselemassa. (Kyllä, tähän menee hyvää romaaninlukuaikaa, jonka vähyyttä aina valittelen...)

 


Viime aikoina olen saanut nettivinkeistä jopa pakkomielteitä: Pyörämutusteluni lähti liikkeelle Jennin Pupulandiasta: Kyllä, haluan Pelagon. Mikä ihana retromenopeli! Ostin kuitenkin taannoin ihan tavallisen Nishiki-hybridin. Sillä kun pääsee hikilenkit sujuvammin. Minä en pyöräile juurikaan muuten kuin kuntoilun vuoksi, joten kauppapyörää en tarvitse. Sitä paitsi aloin pohtia, josko Pelagon runkokorkeus on lyhyenpuoleiselle kropalleni liikaa. Tällaista en ollut koskaan ennen hybridini ostoa edes ajatellut, joten siirryin sitten kuolaamaan Jopoa, aivan heti hybridin ostettuani. Siis jos joskus joutuu muuttamaan maalle, niin tarvitsee tietysti sitten kaksi pyörää: toisen kauppaostoksille, toisen metsälenkeille. :D (Olen auttamattomasti rakastunut vanhan ajan pyöriin, täydellistä sellaista metsästäen.)

Näin kesän ollessa iholla - meillä on melkein 27 celsiusta sisällä - ihastuin Buttermilk Bisquits -blogissa mainostettuihin For Lunan uikkareihin, joita siis jo viikko sitten itsekin jatkomainostin. Harmittavaisesti olin jo ottanut kuolauksen kohteen niin omakseni, etten maininnut blogia lähteissäni. Pahoitteluni!

Tämän kaltaisen blogin pitäminen on hyvin erilaista kuin sen neljän vuoden takaisen päiväkirjan. Kestää varmasti vieläkin saada tästä omannäköinen ja myös itselöydettyjä ideoita pursuava maailma. Tosin en juurikaan surffaile netissä muuten kuin toisten blogeissa, ja ideani löytyvät blogien ohella vain satunnaisilta shoppailureissuilta ja kirppareilta. (Ja toisinaan livenä nähtyjen ihmisten päältä, sillä tykkään vaklata väen asuja.)

Mitenköhän sitä sitten kehittäisi ideamyllyään? Toisaalta yritän koko ajan myös luopua haluamasta jotain, koska omistan jo ihan tarpeeksi, ja olen todellakin viime vuosina saanut kokea, että materiaali ei tee onnelliseksi. Se tosin lievittää elämän ankeutta. Töihin mentyäni havaitsin myös eräänlaista puutetta vaatekomeroni sisällössä, olinhan opiskellut päätoimisesti yli kymmenen vuotta!

Haluan siis ostaa tarpeeseen: vasta erilaisia ideoita pyöriteltyäni hankkia sen järkevimmän. Toisaalta sattumankin on mukava antaa jyllätä, sittenhän vastaa syntyy jotain uutta! Ja vielä kerta kiellon päälle: olen kyllä aika impulsiivinen ostaja, joten ideoilla en kaupassa välttämättä enää teekään mitään. Eräs antoi minulle kerran rajattoman vaatelahjakortin (siitä voisin kertoa kokonaisen jutun kuvin). Se olikin sitten ainutlaatuinen tapaus! Sen jälkeen lahjakortit ovat olleet tarkemmin arvossaan määriteltyjä. :)

Tällaisen Pala taivasta -shopin korun jopa ostin itselleni synttärilahjaksi - kiitos Nelliinan vinkin:


Piti vähän tuunata tuota oman näköiseksi (solmin loppupätkän jännästi), enkä oo sitä ees käyttänyt, joten nyt olen vielä vähän kysymysmerkkinä siitä, olikohan tuo järkevää. Toisaalta hyvä mieli tulee siitäkin, että tukee suomalaisia pienyrittäjiä. Ja taatusti, kun korun vedän päälle, tulee persoonallinen olo ja tuntee suunnitelleensa asuaan edes hiukan pidemmälle kuin yleensä arjessa. Nyt alankin jo odottaa tilaisuutta käyttää tätä! Muisti kaivoi koruni silmiäni paremmin esille.