Rullaati, rullaati

Loma on alkanut rullata! Päivät kuluvat vauhdilla, ja lievästä yksinäisyydestä huolimatta tuntuu melkein siltä, että miten tässä töitä ehtisikään enää tehdä arjen ohella! 

Olen muun muassa alkanut katsella enemmän telkkaria – tai siis Yle Areenaa, sillä eihän meiltä oikeaa töllöä löydy. Päivien rutiineihin kuuluvat ensisijaisesti DNRS-treenit, jotka vievät usein tunnin verran päivästä, joko yhdistettyinä kävelylenkkeihin tai siirtymiin tai ihan pelkästään sellaisinaan olohuoneessa (sohvalla) toteutettuina. Siivoilen, puuhastelen, kirjoittelen, luen. Aloin kutoa sukkaa (joululahjoja jo, kun tästä vuodesta tulee kengännauhabudjettivuosi myös lahjojen suhteen), ja olenpa jaksanut jumpatakin aina silloin tällöin.

 Kutimessa sukka monen vuoden tauon jälkeen. Huomioi uusi pöytä!

Viime yönä valvoin voimakkaiden supistusten vuoksi; niitä on ollut tässä raskaudessa riittämiin. Yöllä mietin, että olinkohan puuhaillut liikaa päivän aikana ja täten aiheuttanut tuon epämiellyttävän olotilan. Sinällään supisteluista ei kai ole vaaraa, mutta sen verran voimakkaina ne tunnen, että herään aina, kun supisteluita ilmenee. Yöt ovat tietysti allergiankin takia usein sirpaleisia, mutta viime yönä olin suorastaan onnellinen siitä, että supisteluista huolimatta kutina pysyi aisoissa!

Pienistä asioista sietääkin olla onnellinen, sillä niistähän se elämä lopulta koostuu. Yksi onnea tuova asia on uusi kalenterini: opekalenteri jäi tyytyväisenä koululle suoritettuaan lukuvuotensa urakan normaalia lyhyemmässä ajassa. Yleensähän merkkailen tuohon työkalenteriin myös kaikki vapaa-ajan menot, sillä yhden kalenterin kanssa on paremmin kartalla kuin kahden kalenterin loukussa. Tosin tuplavarmistan kaiken käyttämällä myös tietokoneen omaa kalenteria. Vähän höpsöä, mutta siitä saa paremmin yleiskuvan kuin paperikalenterista, jota sitten taas rakastan siksi, että sinne voi kirjoitella kaikkea ylimääräistäkin. Paperikalenteri on paitsi kalenteri myös iso muistilappu. 

Onnellinen olen myös siitä, että olen jaksanut siivota Lyylin huonetta. Muutenhan meillä on kotona jokaisella asialla paikka ja järjestys, mutta lapsen huone lähtee helposti käsistä, koska se on kuitenkin toisen valtakuntaa, eikä jokaista hyllyä tai laatikkoa voi olla koko ajan syynäämässä. Nyt sitten vähän luvattomasti ryhdyin puuhaan; tyttö ei tuntunut olevan kuin tyytyväinen, että ajelehtivat tavarat saivat paikkansa ja alati lisääntyvä ns. pikkuroina löytyy nyt nätisti yhdestä ja samasta laatikosta pieniin muovirasioihin heiteltynä. Mitään viimeisen päälle -siivousta en siis tehnyt, vaan ylimalkaisen järjestelyn, jonka ohessa imuroin yhden laatikon piparkakkumurusta: tyttären piparivarasto oli syöty (salaa) ja jäljet olivat sen mukaiset. Roskiin lähti myös kymmeniä karkkipapereita...

Yöpöytä tytön huoneesta puuttuu, mutta yksi keittiön tuoleista ajaa asian. Keittiöön ei oikeastaan mahtuisikaan neljää tuolia, joten näin on hyvä. Ja onhan tuo tytön asetelma ihan soma... 

Lyylin "yöpöydän" asukit

Vihdoinkin valmis

Sen seitsemän vuotta siinä meni. Muistaakseni aloin hameen neulomisen talvella 2010, tarkoituksenani saada se valmiiksi kesällä 2011. Muistan, kuinka mietin, että kyllähän tässä tulee kestämään, kun lanka on niin ohutta, että annetaan hameelle reilusti aikaa. 

Reilusti aikaa se sitten veikin, tosin suurimman osan ajasta neule makasi keskeneräisenä neulelaatikossa. Nyt minulla taas on intoa neuloa; ehkä seuraavaksi päätyy käsittelyyn toinenkin keskeneräinen viheriäinen neule.

Hysteeristen tipujen kimpussa

Kannattaa ostaa asunto. Kannattaa ostaa se Kiinteistömaailmalta, sillä silloin saa puoleksi vuodeksi Koti ja keittiö -lehden ilmaiseksi kotiin. Lehti on yksinkertaisesti paras sisustuslehdistä, mielestäni, ja sen lisäksi sieltä saattaa löytää hauskan askarteluidean, kuten tällä kertaa kävi.

Heräämme aamulla ajoissa, jotta ehdimme kirpputorille. Sieltä pitää löytää ylijäämäkrääsää eli sellaista Kinder-munien tyyppistä pikkutavaraa. Sitten kiirehdimme nälkäisinä keskustaan, muttemme lounaalle vaan Tiimariin, sillä tarvitsemme kranssirenkaan ja tipuja, niitä hysteerisiä. 

Nopeasti kotiin, pikatiskaus ja syönti, sitten kuumaliimapistoolia etsimään. Löytyy, kuin ihmeen kaupalla, ja askartelut voivat alkaa. Lyyli taitaa pikkaisen pettyä, kun saa vain leikkiä pikkuisten olentojen kanssa, sillä äiti häärii kuuman liiman kimpussa yksinään. Mutta voi että, onpa äidillä hauskaa! Ja loppujen lopuksi Lyylikin taitaa viihtyä, onhan hänellä hetken uusia leluja!

Sisustustoimittaja Anna Kristerin hauska idea pääsiäiskranssista nimeltään Hysteeriset tiput vei minut siis mennessään, ja päivästäni kuoriutui mitä valoisin ja keväisin. Suosittelen irrottelemaan krääsien parissa! Idea ja malli Koti ja keittiöstä nro 4/2012 sivulta 125. 

Tyynytouhuja

Parhaat tyynyt syntyvät itse tekemällä. Tarvitset vain lakanakangasta ja superlonrouhetta sekä tietysti ompelukoneen lankoineen. Rouhetyynyt ovat mitä mainioimpia niskasärkyisille: ne ovat tarpeeksi mukautuvia, mutta samalla tukevia. Suosittelen ompeluhetkiä kaikille niille, joita huonot kaupan tyynyt ovat vaivanneet!

 Lyyli ratsastaa superlonrouhepussilla.

Minun kohdallani tyynyrakkaus tarkoitti tänä kesänä muun muassa kahta autoreissua Poriin ja takaisin: ensin kilo superlonia Etolasta ja 1,2 metriä kangasta Eurokankaasta, näistä kolme tyynyä maanantaina. Tiistaina uusi kierros: neljä kiloa superlonia (minun juna, sanoi Lyyli, sillä rouhepussilla oli kiva ratsastaa) ja metri lakanaa. Lopputulos keskiviikkona: valmiina yhteensä viisi tyynyä, jotka ovat muhkeita ja, sittenkin, täydellisen kokoisia. Nyt kelpaa paitsi itse nukkua, myös vieraiden yöpyä. 

 Lyyli täyttää tyynyjä.

Mutta ai niin, ensin muutto ja muut. Kovasti paljon nämä kesäpäivät pakkaavat kulumaan muuttoa suunnitellessa. Onneksi tuli edes tällainen pieni tyynyrumba väliin, niin sai energiaa purettua johonkin hyödyllisempään kuin ihanien sisustuskuvien katseluun tai verkkosisustusliikkeissä roikkumiseen.

Rouhetta oli kaikkialla. Tarkoitan: kaikkialla.

Huomenna on edessä tyynyjen pesua, sillä tuoksuvat vahvasti teknokemiallisille aineille. Etolan tuoksu, sanoi äitini. 

Mitäs sitten ompelis?

Bästa kuddar syr man själv. Det är bara att köpa lakantyg och superlon i små bitar. Oj, vad det stökar till, men vem bryr, när man får kuddar som är både mjuka och ergonomiska samtidigt. Kom och besöka oss, så får du pröva på!

Men vad ska jag syssla med sen? Mina tankar kretsar kring flyttandet, även om det är så många veckor tills detta. Jag kan inte heller låta bli att drömma om nya inredningsgrejer. Min mamma även beställde mig Avotakka, så jag får fortsätta med drömmarna året runt. 

Nu ska jag gå och börja med handarbetet, som har varit på hyllan för fem månader. Så länge med syarbetet, det är faktist inte alls min grej. Därför är jag mycket stolt över att jag lyckades föda fem fina kuddar utan större katastrofer. Vad som helst kunde ha hänt...

Hiljaista on, sekavaa on, jossain keitetään teetä

Pitkittynyt flunssa vaivaa edelleen, eivätkä aivonikaan ole siten oikein vireessä. Kirjoitusideat ovat poukkoilleet päässäni sekavana vyyhtinä, enkä ole jaksanut alkaa niitä selvittää. Sen sijaan olen tarttunut lankakerään: aloin pitkästä aikaa uuden kunnon käsityön, villatakin neulomisen. Nyt kun ei oikein urheillakaan jaksa, vaikka sitä lähes joka toinen päivä kokeilen. Flunssani on ihmeellisen aaltoilevaa tyyppiä.

Välillä olo tuntuu jo melko normaalilta, seuraavana päivänä olenkin taas ihan puolikuollut. Lämpimikseni olen sitten virkeämpinä päivinä puuhastellut jotain pientä, kuten raivannut olohuoneen kirjahyllyn turhista opuksista, toiminut hiihtokisatoimitsijana räntäsateessa juosten, pyykännyt oikein olan takaa ja muuta hyödyllistä. Aivan töötteinä päivinä olen vastapainoksi nukkunut ja hereillä ollessani hörppinyt perinteiden vaalimana portviiniä. Suosikkiani Taylorsia meiltä ei nyt viinahyllystä löydy, joten korvikkeena on saanut toimia niin Nieportin makeahko Ruby sekä Kopken kymmenvuotias tujumpi viinas. Pidän enemmän Nieportista, joskin Kopken pullo on tyylikkäämpi, klassisen yksinkertainen hyllynkomistus. 

Teetäkin on talven mittaan alkanut kulua. Kirjamessujen yhteydessä olevilta Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilta löysin mitä mainioimmat teesihdit ystäväni suosituksesta sekä tarjouksesta Forsmanin erilaisia irtoteitä. Niitä aloin hörppiä, kun vatsa päätti painaa en tykkää -nappulaa päivän neljänsien kahvikupposten kohdalla. Talveni makuja ovat olleet niin Russia Samovar Blend kuin Mate - kuuma tanssikin. Kauppojen teehyllyiltä olen metsästänyt kuitenkin ihan eri merkin teetä, johon rakastuin näytepaketin myötä: Twiningsin Voyage Russian Taiga kuitenkin vain loistaa poissaolollaan.

Kertokaa flunssaiselle, jos löydätte tätä venäläistä taikaa jostain. From Russia, with love.

Työn alla

Innostuin Novitan Fanni-nimisestä pompulalangasta, kun löysin sitä tarjouksesta. Luulin nimittäin, että minulla olisi sille kymmenittäin ohjeita. Ne pahalaiset olivatkin kuitenkin hyvin samannäköiseen Pom Pom -lankaan, joten piti ihan itse säveltää jonkunlaisen huivin tekotapa. Eihän se vaikeaa ollut, ja  ensimmäinen huivi valmistui nopeasti. Sen lahjoitin ystävälleni, toisen, vielä kutimilla kiikkuvan, ehkä pidän itse. Tosin en omista yhtäkään mustaa tai harmaata talvitakkia, johon tuollainen pompulainen huivitus sopisi. Ellen sitten taistele omaa värisilmääni vastaan ja yhdistä kirkkaanpunaista huivia ruskeaan villakangastakkiini. Aaargh!

Kuvassa näkyvä lehti on Novitan talvinumero vuodelta 2009. Siitä löytyy runsaasti huiviohjeita Pom Pom -langalle. Niitäkin olisi tarkoitus vielä testailla.

Kuori kuumavesipulloon ja muita ompeluksia

Jossain päin maailmaa käytetään vielä kuumavesipulloja. Kieltämättä näppärää, tosin itse vannon kauratyynyn voimaan, kun asunnossamme kylmimpään aikaan laskeudutaan 18 celsiusasteen tuntumiin.

Jos kuitenkin suosit kuumevesipönikkää, suosittelen sen ympärille suojusta, jotta pullon käyttö olisi miellyttävämpää. Tässäpä siis joululahjavinkki: itsekudottu pullonkuori lämmittää saajaansa monella tavoin. Myös viljatyynyjen valmistaminen itse on mahdollista, eikä ilmeisesti edes kovin vaikeaa.

Minä taidan tyytyä keräämään kaksi viikkoa jaloissa pyörineen ompelukoneen varastoonsa. Lyhensin sillä yhdet housut, toiset tyydyin harsimaan käsin ylimääräisen taitoksen avulla, kun en enää uskaltautunut pätkimään lisää housuja (piloille). On se vaan niin rasittavaa touhua tuo ompeleminen.

Kuumevesipullon kuoria saa myös kaupoista, tosin Suomen putiikeissa en sellaisia ole bongannut. Kuva on harhaanjohtavasti Englannin markkinoilta. Kurkkaapa Amazonin tarjontaan, joka voi pelastaa sinut pulasta, jos sinäkään et ole ompelusintoinen tai keksit mieluummin jotain muuta kudottavaa.

Langoilla leikkimistä

Kävin eilen kutimen kimppuun noin vuoden tauon jälkeen. Ihmettelen, miten tällainen taukotila on voinut syntyä, sillä olenhan harrastanut käsitöitä noin kymmenvuotiaasta lähtien. Toisaalta pikku breikki tekee usein terää, ja sen jälkeen syntyy todellinen uusi into asiaan. Oikeastaan tiedänkin yhden osasyyn tämän kertaiseen taukoon ja käsitöiden suoranaiseen välttelemiseen: liian hankala, ohuesta langasta aloitettu käsityö, joka vaan ei edennyt, vaikka sitä silloin tällöin kokeilin.

Nyt aloin kutoa mahdollisimman paksulla langalla ja ns. halkopuikoilla (nro 10), ja johan alkoi Lyyti kirjoittaa – vai tosiaan satakuntalaisittain kutoa? Pian on jo etukappaleet valmiina, vaikka en oikeastaan ole käyttänyt kutomiseen paljoakaan aikaa. Koulutuksessa tapani mukaan kudon aina, kun se ei ole liian häiritsevää. Nyt loppui lanka kesken jo puolivälissä. Ja vähintään neljäsosa koulutuksen ajasta kului siihen, että harmittelin eilen ostetun uuden Novita-lehden kastumista sateessa. Perfektionisti kun olen, olin jo ostaa uutukaisen tilalle, mutten sentään raaskinut. Onneksi olen myös pihi.

Koulutuksessa toki opinkin asioita ja sain pohdittavaa. Kohdallani käsillä puuhaaminen ei suinkaan vie keskittymiskykyä vaan tuo sitä lisää! Aivan mahtavaa kahden asian yhdistämistä. Voisin käydä jopa lauantaikoulutuksissa useamminkin, jos olisin aina yhtä innoissani käsitöistä kuin tänään.

Pysyköön into kauan yllä, sillä ostin tänään lisää lankoja alennettuun hintaan Sokoksen asiakasomistajapäiviltä. Hullu lankahamstraaja iskee jälleen! (Eihän nyt kanta-asiakasetuja voi käyttämättä jättää.)

Lyyli leikkii etiketeillä, äitinsä ummistaa silmänsä hetkeksi. "En mä nuku, mä lepuutan väsyneitä aivojani."

Syyskauden ylistys

Eräänä yönä viime viikolla, kun olin vasta menossa nukkumaan, aistin syksyn tulleen kesän sekaan ikkunasta puhaltavana viileänä tuulena ja aromikkaana tuoksuna ja kaipasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan villasukkia. Silloin tunsin syksyn iloa ja haikeutta, mistä olin enimmäkseen iloinen, sillä olen syysihminen. Elokuun alettua herään kuin uudelleen henkiin, eikä tämä vuosi ole ollut mitenkään poikkeuksellinen vuosirytmini energisyyshuipuissa tai -laskuissa.

Syksyyn liittyy mielestäni aina kaihoa siitä, että ihana lämpö, loman tarjoamat mahdollisuudet sekä kesän kauneus, vapaus ja pysähtyneisyys ovat poissa, mutta samalla syksy tarjoaa paljon uusia tuulia. Syksyllä kaiken voi ikään kuin aloittaa alusta. Ammattinikin tukee tätä tulkintaa, sillä jokainen lukuvuosi on kuin oma projektinsa, jonka aloittaa ainakin melkein puhtaalta pöydältä. Tosin vuosi vuodelta vähemmän tyhjältä pöydältä, sillä materiaalit ja kokemus täyttävät sitä (sekä hyvään että huonoon suuntaan, uskoisin.)

Syksyllä voi todella tuntea elävänsä, sillä energiaa on kesän jäljiltä varastoitunut akkuihin. En inhoa edes marraskuuta, sillä silloin taas voi raukeana sytyttää takkaan kynttilöitä, lukea kirjaa torkkuviltin alla, punaviinilasi kädessä. Tai ainakin ylläpitää tällaista idyllistä (ja kliseitynyttä) mielikuvaa, sillä oikeassa hektisessä elämässäni en suinkaan tällaista juuri harrasta, mutta sanotaanko, että modifioidusti kyllä: juon punaviiniä, silitän ja katselen sivusilmällä Täydellisiä naisia.  

Syksyssä ihanaa on myös joulun odotus, johon voi ryhtyä heti lehtien muututtua kurjan näköiseksi värittömäksi mössöksi ja ilman raskaan harmaaksi massaksi. Oikeastaan minusta tuntuu usein, että syksy on jopa turhan lyhyt ja kevättalvi aivan liian pitkä. Syksy antaa minun nimittäin olla sellainen kuin luontevimmin olen: kotikissa, mietiskelijä, pikkupuuhastelija. Kevät vaatii enemmän: ulkoilmaelämän aloittamista, pistävään ja jatkuvaan valoisuuteen tottumista ja kodin pölyjen ja lian paljastumisen sietämistä, suurten siivouspuuhien toteuttamista.

Syksystäkään ei toki nauttisi, jos elämä olisi yhtä syksyä tai jos jokainen syksy olisi samankaltainen. Asioiden ainainen muuttuminen rasittaa, mutta juuri syksy on muuntumisen ja uusiutumisen aikaa. Niinpä tämäkin syksy tuo  ihan konkreettisia muutoksia elämäämme – Lyylin tarhautumisen ja omien työtehtävien mukautumisen ohella pienet hassut asiat ovat harkitusti toisin: teen pyöräretkiä, vaihdan joogakoulua ja -lajia, kirjoitan blogia ja alan harrastaa dvd:itä tv:n sijaan. Ja tietenkin Lyyli muuttaa elämäämme koko ajan, kasvaessaan ja tuodessaan persoonaansa yhä enenevässä määrin esille. 

Sinä eräänä syyskauden ensiyönä havahduin myös Lyylin itkuun, ja menin hänen sänkynsä viereen katsomaan, mikä hätänä. Hölmöyksissäni kysyin: No, haluatko tulla äidin viereen nukkumaan? Siinä silmänräpäyksessä hän sanoi Eea, otti Eeva-nuken kainaloonsa, sanoi Miaa, otti Miaa-kissan kainaloonsa ja nappasi siitä vielä nimettömän nallenkin mukaansa, hivuttautui putoamisesteenä olleen tuolin päältä lattialle, juoksi kaartaen sänkyyni (miehelläni on oma sänkynsä futonimme kovuuden takia), sukelsi paikalleni ja sulki samantien silmänsä. Hölmistyneenä – ja liikuttuneena – katsahdin pientä nukkuvaa otusta, ja ajattelin, että näinköhän saan seuraavan vuoden nukkua levoton unikaveri vieressäni. 

Kuvat: tekemiäni villasukkia vuosien varrelta.

Kaunista turhuutta...

... voi harrastaa itsekin esimerkiksi ristipistotöiden parissa. Usein vaivalla valmiiksi saadut ristipistotyöt nimittäin tuppaavat olemaan lähinnä harmittavaisia taideteoksia. Koristaako keittiön seinä ristipistopaprikoilla ja -tomaateilla, tehdäkö olohuoneeseen taulunurkkaus teemalla "erilaisia ristipistokukkia"? Eikö tästä kaikesta hengi läpi tanttamaisuus ja vanhanaikaisuus? En tiedä, mutta tunnustan, että meillä on olohuoneessa isohko ristipistokukkataulu, jonka tekemisen aloitin 12-vuotiaana vuonna 1990 ja lopetin kesällä 2008. Kahdeksantoistavuotinen projekti, jonka perään alkoi heti toinen kahdeksantoistavuotinen tehtävä, nimittäin Lyyli syntyi pari viikkoa sen jälkeen, kun olin saanut taulun valmiiksi.

Palanen ristipistotyötäni huonolaatuisena, toisesta kuvasta kropattuna versiona

Tunnustan myös, että meillä on keittiössäkin tekemäni pieni maisemaristipistotaulu, jonka kuva kaiken lisäksi koristaa myös kännykkääni. Olen siis jo vähän mummo! Vai voisiko olla, että tässä kaikessa tyylien ja lajien sekamelskassa jostain hyvin mummosta voi tulla kuuminta hottia. Jenkkimuotoilija Jonathan Adler sen sanoo: "No longer granny's occupational therapy, we believe needlepoint is hipper than hip!" 

And look at that! Kuva ja silmälasikotelo täältä.

Että voihan sitä ristipistoilla tehdä muutakin kuin kukkatauluja tai hedelmäasetelmia. Ja ihan oikeesti käyttää niitä julkisesti, kodin piirin ulkopuolella. ;)