Miksi ei?

Ikävät tunteet ovat olleet kimpussani toistuvasti. En kestä kärkeviä kommentteja, rasistisia vihjauksia, en minkäänlaista älämölyä, perustelematonta huutoa. Ja näitähän maailmassa, etenkin somemaailmassa, nykyään riittää.

Mikä mussa on vikana, kun en kestä? Teoriani: olen herkkis: nykyään jopa normaalia herkemmässä mielentilassa kaikesta menneestä. 

Toinen teoria: olen kuumakalle: en pysty olemaan reagoimatta, kun joku provosoi. Provosoidun ja – hah – provosoin itsekin. 

Todennäköisesti molemmat teoriat pitävät paikkansa. 

Huoh. Pitäisi välttää netin, siis Facebookin kaikkia keskusteluja. Pitäisi vetäytyä postaamasta Faceen yhtään mitään. Mutta mikäs artikkelien lukemisessa sitten hauskaa olisi, jos niitä ei saisi jakaa? Muutenkin kun on yksinäinen, sen tähden kun ei voi jutella mistään tärkeästä kenenkään aikuisen kanssa ainakaan säännöllisesti, niin millainenhan vointini olisi, jos lopettaisin facebookkaamisen? Huonompi, veikkaan.

Tänä syksynä olen poistanut elämästäni Facen kautta useamman ihmisen, yhteensä viisi. Osaa tosin en enää tai vielä kunnolla tuntenut. Päätin, että annan itselleni luvan poistaa rettelöitsijät. Mutta pienennänkö samalla kuplaani? 

Tällä hetkellä tärkeintä minulle kuitenkin on oma toipumiseni; jos ajatukseni pyörivät edes toisinaan sen ympärillä, että milloinkohan pääsen Veikon luokse sinne jonnekin, niin en voi voida hyvin. Useimmiten pelkään kuitenkin sitä, että Lyylille tapahtuu jotain. Pelkään sitä päivittäin.

Toisaalta huomaan edellisiin vuosiin verrattuna voivani paljon paremmin, suurimman osan ajasta.

Niinpä olen huomannut alkavani ajatella, väiteltyäni tästäkin aiheesta useaan otteeseen Facebookissa eri ihmisten kanssa, että ehkäpä minullakin on perhe, vaikkei se täytäkään kaikkia perustarpeita, kuten perheen minun määritelmäni mukaan tulisi edes jossain määrin täyttää. 

Minulla on pienperhe, jota tällä hetkellä kutsun puoliperheeksi, sillä silloin se istuu määritelmääni paremmin ja kuvaa meidän tilannettamme tarkemmin. 

Puoliperhekin on kuitenkin perhe. Miksipä siis en olisi perheestäni nyt vain onnellinen, erityisesti silloin, kun maailma älämölyilee ympärillä. 

Face-joulu

En kadonnut joulun ihmemaahan, en karkkimaahan, en lukemattomiin lukemattomiin kirjoihin kiinni, vaikka kaikkea tätä oli tarjolla ja kaikesta nautittiin pienin sievin ottein. Mutta minä, minä se jämähdin Facebookiin. Koko syksyn olen toki elänyt tiiviisti kyläyhteisöni ympäröimänä, mutta jouluna homma räjähti käsiin. Luin kaikkien päivitykset huolella, kävin vilkuilemassa profiileja ja hullu kun olen, analysoin pariskuntien ulkonäköjä, ikiä, perheitä. (Vastaisuuden varalle, pohtien omia toiveita ja mahdollisuuksia.)

Onneksi tajusin rajoittaa itseäni: lupasin, että päivitän jouluviikolla statustani vain viisi kertaa. Näin loppuviikon koitettua olen kuitenkin antanut itselleni luvan lipsua hiukan ja rajoittaa päivitykseni yhteen kertaan päivässä. Facessa silti asun: kotona se on auki 24/7, mummilassa joulunpäivinä kävin tietokoneella 3–7 kertaa päivässä, useimmiten hiukan pidemmillä visiiteillä. Lisäksi postailen uutisvirtaan lukemiani artikkeleja ja hauskoja juttuja, musiikkia ja jopa runoja päivityksieni lisäksi. Näin ollen päivittäinen "julkaisutahtini" on näin loma-aikana vähintään neljä yksittäistä postausta.

Mikä minua oikein vaivaa? Vai olenko nykymittapuulla vain ihan normaali moderni ihminen? Ehkä tämä nimittäin on aika tyypillistä nykyajan someilua, ja koska ns. äitipuhelimen omistajana en voi Facea vilkuilla puhelimen välityksellä, olen luonut hyvin tiiviin suhteen tietokoneeseeni. Ymmärrän itseäni siinä mielessä, että kaipaan ihmisiä ympärilleni enemmän kuin muinoin, jolloin elin lapsen ja miehen kanssa. 

Mutta mikä ajaa ihmisen kyyläämään toisten ihmisten elämää niin läheltä? Ikään kuin minulla ei olisi muuta elämää laisinkaan. Ja miksi samalla haluan kertoa omista ajatuksistani kaiken niin pientä murusta myöten kuin teen? Sama varmaan koskee tätä blogia. Miksi en voisi keskittyä postailemaan vaatteistani, sisustuksesta taikka vaikka kirjallisuudesta? Edes toisinaan.

Ehkä ensi vuonna tavoitteeni on vuodattaa täälläkin vähemmän ja todellakin tehdä pari vaatepostausta. En ole niistä ollut niin innoissani, sillä en ole useampaan viime vuoteen kuin täydentänyt vaatevarastojani muutamalla hassulla peruspaidalla, housuilla ja urheiluvaatteilla. Mutta ehkä Lyylin vaatteissa, uusissa korvakoruissani, syksyllä ostamassani hienossa laukussa, lukuisissa uusissa kirjoissa sekä arkielämän muissa kuin itseeni keskittyvissä havainnoissa olisi jotain kirjoitettavaa. Edes jotain. 

Pidetään siis katto korkealla! Mahtuu sinne joukkoon varmaan parisuhdeitkuja, yksinäisyysvalituksia ja haikailuja, mutta jospa niiden lomasta löytyisi värikylläisiäkin kohtia. Alla lupauksen vahvikkeeksi yksi tämän hetken lempibiiseistäni, Aviciin Wake me up. On tullut aika nousta ylös ahdistuksesta!

Loppukevennykseksi seuraa ne eilisen yksinolopäiväni julkaisematta jääneet Facebook-statuspäivitykseni, joita olen pääkopassani hionut, vaan jäänyt lupaukseni orjaksi ja jättänyt julkaisematta. Nyt ne huutavat pääsyään julki! (Ehkä jokunen niistä päätyy vielä oikeaan osoitteeseensakin jossain vaiheessa...)

Näinkin se olisi voinut kuulua:

12.47: Ensin ajattelin tekeväni tänään töitä – älkää kysykö, miten se on mahdollista, sillä se on – mutta nukuinkin iltapäivän puolelle, ja luovutin. Onko paha?

14.08: Kuinka monta opettajaa tarvitaan vaihtamaan energiansäästölamppu? Vastaus: Yksi, mutta hänelle tarvitaan kuulijakunta, jotta hän voi ääneen samalla selostaa, kuinka lampunvaihto suoritetaan.

15.15: Mäkelänrinteelle, tänään illalla! Anyone messiin?

17.23: Sain joululahjaksi kaksi arpaa. Voitin yksitoista euroa. Vaihdoin voittorahan kahdeksi arvaksi. Voitin kymmenen euroa. Hankin jälleen voitolla kaksi arpaa. Voitin kymmenen euroa. – Tarina jatkuu...

23.13: silittää jälleen. Muttei lakanoita enää! (viitaten torstain todelliseen päivitykseen: "Koen kasvaneeni ihmisenä: menen nukkumaan silittämättömiin lakanoihin (huom. myös tyynyliina silittämättä), enkä itke junaan jäänyttä korvista kuin pikkuisen. Hyvä oli joulu.")

00.14: Pressiklubi on mainio ohjelma, eikä Mikko Alatalo sen pöljempi poliitikko kuin muutkaan – itse asiassa päinvastoin. Pisteet Mikolle!

01.18: venyy ja vanuu. Jospa huomenna katsoisin sen DVD:n, joka on ollut neljä kuukautta lainassa työkaverilta...

Maska: ruotsalaisia neuleita

Olin tallentanut verkkokauppaluettelooni tietokoneeni kirjanmerkkeihin mitä ihmeellisimpiä putiikkeja. Käytyäni niitä läpi poistin noin puolet, mutta jäljelle jäi vielä oiva lista erilaisia liikkeitä. Yksi niistä on ruotsalainen neulekauppa ja tuotemerkki Maska.

 Greta-neulepaita

Laadukkaita ja kauniita neuleita – erityisesti noille villaisille olisi minulla tarvetta! Palelen kesät talvet, ja hiipparoin usein töissä niin, että normaalien vaatteiden päälle olen vetänyt todella paksun islantilaisvillatakin. Ei aina niin kaunista, vaikka luonnonvalkoinen neule yllättävän moneen asuuni sopiikin. 

 Camela-neuletakki

Kätevää olisi kuitenkin, jos omistaisi edes jonkin ohuen villaisen neuleen. Maskan hinnat ovat melko tyyriit, mutta tiedättehän jo ideologiani: vähän ja laadukasta, vaikka sitten maksaisikin. 

Hanna-leninki

Mitäs sanotte, olisivatko testauksen arvoisia? (Ja oletteko samaa mieltä kanssani, että alimman kuvan malli saisi saada hiukan lihaa luidensa päälle, etteivät ne noin rumasti törröttäisi vaatteen läpi? Vai onko vain kuvakulma väärä?)

huuto.pettymys

Olen huuto.netin ahkera käyttäjä: helppoa ja halpaa shoppailua. Etenkin lastenvaatteiden suhteen olen ollut enimmäkseen tyytyväinen saldooni. Vaan nyt harmittaa. Harmittaa myyjät, jotka myyvät kutakuinkin kunnollisia tuotteita kuitenkaan mainitsematta niissä olevia pikkuvikoja tai merkillisiä yksityiskohtia. Ja harmittaa palvelulla rahastaminen. Onko huuto.net muuttunut huijarien luolaksi?

Ostamistani kevään tuotteista kolme on ollut sellaista pettymystä, että olen päättänyt nyt vähäksi aikaa rauhoittaa nettishoppailut kokonaan ja ostaa vain näkemääni. Rahallisesti ei takkiin ole tullut kuin pari-kolmekymppiä, mutta mielestäni sekin on liikaa, etenkin kun ostoksia olen tehnyt reilusti alle satasella yhteensä. 

Kun saan tuotteen, jonka kuva on ruma, en kai voi juuri valittaa. Näinhän sen kuvan ostopäätöstä tehdessäni. Mutta kun kuva on netissä vähän erisävyinen, se ei näytä niin rumalta.

Tai entä selkeästi b-luokan veluuria oleva paita? Ei näytä lainkaan kivalta, kun värikkään veluurin läpi pilkottaa valkoinen pohja. Tai mitäs sanotte törkeälle homeelle haisevista leggareista? Niihinhän ei peseminen juuri tehoa.

Hyvää tuuria huonon tuurin joukkoon: Paita, jossa Hello Kitty on harmaa ja kuva ruma, olikin jämpti, lähes liian pieni Lyylille. Koska se ei ole susiruma, sen voi antaa eteenpäin. Eiköhän se vähintään kotipaidaksi jollekulle kelpaa! Veluurinen pallopaita taas joutui heti alkutöikseen onnettoman sattuman uhriksi: Lyyli avasi itse vaatepakettinsa ja yritti ottaa teippiä pois saksilla. Arvanette lopputuloksen: viiltoreikä läpi molempien puolien. Paitulista ei siis olisi kuin kotipaidaksi, vaikka se a-luokkaa edustaisikin. Nyt taidan yrittää vain myydä sen ompelutuotteeksi jollekin innokkaalle, huuto.netin kautta tietenkin.

Leggarit taisivat siis jäädä ainoaksi todelliseksi harmitappiokseni, eikä niihin uponnut kuin reipas kolme euroa. Nyt yritän poistaa homeenhajua pitämällä niitä pakkasessa. Olisiko muita vinkkejä? (Vaikka minun kai tässä homeasiassa pitäisi se ammattilainen olla...) Mutta ostolakko tästä silti seuraa, kun huomaan, että saan harmin väristyksiä esimerkiksi siitä, kun eräät tuolla huudossa myyvät alkuperäisillä hinnoilla alesta ostamiaan tuotteita, siitä että kaupasta kyllä saisi samat edullisemmin, jos sattuisi vaikka Lindexin kolme kahden hinnalla -päiville.

Ja se, mitä peräänkuulutan, on reilu peli: Kertokaa myyjät tarkasti, millainen tuote on. Jos se haisee, kertokaa se! Jos siinä on huomionarvoisia, erikoisia ominaisuuksia, kertokaa ne! Olkaa tarkempia kuin tarkat ostajat. Hinnat sitten sen mukaan, millainen tuote on. Kyllä hyvästä tuotteesta maksaakin, mutta jouduttuaan lievän vedätyksen uhriksi, ei voi oikein muuta kuin kirjoittaa positiiviseen palautekenttään nuivasti. Muuten saa itse kostopalautteena neutraalin tai negatiivisen. 

Kuva ei kerro edes tuhannen sanan vertaa, kun tällaisesta kaupanteosta on kysymys. Suoraselkäiset myyjät, onhan teitäkin vielä olemassa?

Svenskaa veispuukin veivattavana

Olen uponnut naamakirjan syövereihin. Löysin nimittäin aivan oivallisen ruotsin sanoja testaavan pelin: Ordjaktin. Kokeilkaapa ja koukuttukaa! 

Viime päivinä olen muutenkin hurjastellut netissä. Tarkoituksenani on ollut etsiä ruotsin materiaalia oppilaita varten. Ei vain ole tullut vastaan nimenomaan lapsille suunnattua materiaalia läheskään niin helposti kuin aikuisille tehtyjä linkkejä. Vinkkejä saa siis lähettää, jos on sattumalta tai tarkoituksella törmännyt lapsenmielisiin ja helppoihin ruotsia treenaaviin tai opettaviin materiaaleihin. 

Pitkällä opinnoissaan oleville nuorille sen sijaan löytyy vallan mainioita harjoituksia, kuten Ylen Abitreenien tehtävät. Osa niistä on hyvinkin visaisia, sain todeta, kun tulokseni lähenteli nollaa. Voi minä, joka luulin osaavani!

Kuva: yourdoku

Ruotsin kieli tuntuu kuitenkin nyt soljuvan, elän kuherruskuukautta sen kanssa, ja nautin siitä, että osaan, mutta että opittavaa löytyy kuitenkin vielä runsaasti, etenkin sanastopuolella. Facebookista yritinkin etsiä itselleni mukavaa sivustoa, joka toisi päivittäiseen uutisvirtaani ruotsia hauskalla tavalla kohentavia pikkupostauksia. En aivan sellaista tuotetta kuitenkaan löytänyt, mutta Victor treenaa svenskaa on se mukava pikku lisä tilapäivitysteni sekaan. 

Englannin kielen suhteen hauskoista ja opettavaisista tarinoista pitää kohdallani huolen Krista opettaa sinulle englantia -sivusto, mutta suuren suosion saanutta Senja opettaa sinulle ruotsia -sivustoa en lainkaan ymmärrä: miksi kielet pitää sotkea tällä tavoin, eiväthän nämä ruotsin sanat pääse lainkaan edukseen tällaisessa kieliympäristössä, missä ne on irrotettu omasta luonnollisesta ruotsinkielisestä tekstiympäristöstään! En ymmärrä, tai sitten en vain jaksanut keskittyä. Ehkä annan Senjalle uuden mahdollisuuden. 

Ja jos tulee oikein ikävä ruotsalaista kulttuuria, ei muuta kuin Kram Sverige uutistuuttiin myös! Vai meneekö jo överiksi? – No, en jää sitä miettimään tänne. Aivan varmasti kuherruskuukausi kuitenkin loppuu aikanaan ja sitten on muiden tuulien aika puhaltaa. Mutta nyt siirryn takaisin naamakirjaan, ruotsin sanojen pariin. Mitä rentouttavinta pelata välillä pelkkien sanojen kanssa, ilman sitä kuuluisaa kotekstia. 

Silityspäivitys

Päivitinpä päivänä eräänä naamakirjaan seuraavasti:

28,5 neliötä ja henkilöitä useimmiten kaksi, joko aikuinen ja lapsi tai kaksi aikuista. Otan silitysvehkeet esille ajatuksenani silittää illan aikana. Jätän silitysvehkeet esille, kun en jaksakaan, mutta ajattelen silittäväni seuraavana päivänä. Sama toistuu muutaman kerran, ja koko ajan pienissä neliöissä on tiellä iso silityslauta, jonka päälle alkaa kerääntyä tavaraa. Hyppelen tytön sängyn yli saadakseni esille hänen vaatteensa tai heittääkseni pyykkipussiin pestävää. Neljäntenä päivänä hermostun, laskostan silittämättömät vaatteet kaappiin piiloon, nostan pinon puolikäytettyjä vaatteita tuolille ja taittelen silityslaudan pois tieltä. Jepjep. Tämän olisi voinut tehdä päivänä numero yksi. Ensi viikolla sama toistuu, koska en opi.

 Kuva: vivevans

Aina silloin tällöin sattuu, että naamakirjassa saa liudan kommentteja. Kokemukseni perusteella arkielämään liittyvät pienet havainnot keräävät näitä eniten. Silityspäivityksestäni syntyi omalla kohdallani harvinaista juttelua, kun sain myös miesnäkökulman esille. Päivitän teille tätä keskustelua anonyymisti, muunnelluin vastauksin – huomaa, että nimi aina muutettu. ;)

Aleksi: Mitä pitää silittää joka viikko? Minä joskus pakosta silitän juhlavaatteita, mutten kyllä useammin kuin pari kertaa vuodessa. 

Minä: Ensi viikolla pitää yrittää silittää ne tällä viikolla silittämättä jääneet vaatteet. (Mutta myönnän, että olen silityshullu: mm. tytön paidat pitää olla silitetyt, alusvaatteita sentään en jaksa.)

Siiri: Mun yks työkaveri haastoi vuosia sitten kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos nukkuu yönsä silittämättömässä yöpaidassa. Pelkäsin, että koko elämä lähtee käsistä, mutta päätin kokeilla. Ensimmäistä kertaa yöpaitaa päälle pukiessa sen huomaa, että onko paita silitetty vai ei. Sittemmin asiaa ei enää noteeraa. - Rennoin fiiliksin Sylvi!

Minä: Mä teen jopa sitä, että silitän käytössä ryppääntyneitä uudelleen... Joskus poikkeustilanteissa siis. Mutta on mulla aika usein sellainen olo, että aikani suuntautuu vääränlaiseen toimintaan. Onneksi en omista telkkaa, osa turhuudesta on siis tällä tavalla poistettu iltaohjelmistosta. (Netti korvaa tosin tämän aikasyöpön tarvittaessa, mutta ei aivan yhtä helposti.)

Annukka: Täällä hei toinen silitysmaanikko! :D

Aleksi: Pitää ilmeisesti kokeilla silitettyä yöpaitaa. 

Hanna: Kuulostaa harvinaisen tutulta tuo touhu...

Siiri: Aleksi, oikein odotan sun kommenttia silitetystä yöpaidasta. :D Aloittelijalle vinkiksi, että sellaisessa silkkisessä näkyy se silitys eniten, pitkässä puuvillaisessa taas tuntuu.

Elviira: Kuka kumma silittää, kysyn mä.........

 Kuva: Georgie Sharp

Jotenkin aivan mahtavaa, että netissä keskustelua voi syntyä keskenään tuiki tuntemattomien, muttei kuitenkaan anonyymien ihmisten välille, sillä eivät tämänkään keskustelun ihmiset ole kavereita keskenään, ollen vieläpä kaikki aivan eri maailmoista ja vuosiluvuilta minulle tuttuja (tai vähän vähemmän tuttuja) tyyppejä. Facebook, joka kotoisammin saisi saada suomenkielisen nimen, on juuri siitä niin mukava väline, että se mahdollistaa aivan uudentyyppistä kommunikaatiota, joka minulle (muiden muasssa) tuntuu olevan kovin elintärkeää.

Tänne blogiinkin olen usein kaivannut enemmän kommentteja, mutta nyt olen oppinut pitämään tätä yksinäisen tilittämisen ja haaveilun paikkana. Sellainenkin on tärkeä omistaa, päiväkirjan kirjoittajaksi minusta kun ei oikein koskaan ole ollut. Kaipaan siis aina jollain tavalla lukijakuntaa, eikä lainkaan hullumpaa, jos tänne löytää tiensä hiljaisia lukijoita. Onhan minulla tuo tilastotyökalu käytössäni. :D

Mukavaa on myös joskus jakaa täällä sisältöä sieltä sosiaalisen kirjoittamisen kanavasta. Mutta mitä pitävät ystävät ja tuttavat siitä, että heidän sanojaan lainataan ja muutellaan luvatta? En nimittäin alkanut selvittää nettiin kirjoitetun kielen oikeuksia tai oikeudenhaltijoita. Sen tein, että nimet muutin ja tekstit mukailin. Mutta tarinan juoni sai säilyä. Ja omaltahan seinältäni tämän kaappasin. Älkääpä siis enää sinne kirjoitelko, jos ette halua julkisuutta, sillä teitä saatetaan lainata! ;D

Sananne ovat kultaa, ja jälleen tärkeintä on ollut löytää se hyvä tarina, sillä sitähän me kaipaamme. Kenenkään hassuutta, tapoja, kokemuksia tai arvostuksia ei ole tarkoitus vähätellä tai edes arvioida. Toivonkin, että punainen lanka on löydetty, ei mietitty ihmisten erilaisuutta tai erikoisuuksia negatiivisessa valossa.

Nyt kuitenkin iltasadun aika on ohi ja silittämiset edelleen silittämättä, mutta tällä kertaa visusti kaapin piiloissa. Hyvää yötä – huomisen tarinoita kohti!

Nettisisustaen

Retkilläni netin ihmemaassa on käynyt niin, että jokunen sisustustuote on päätynyt kotiini pelkästään tämän helpon välineen välittämänä. Surffaillen olen löytänyt huumaavan ihmeellisen tuotteen, tilannut, maksanut ja saanut ainoastaan konetta käyttämällä usein jopa kotiovelle asti toimitettavaksi. Se on parhautta, siis silloin kun valinta osuu kuvan avulla nappiin, mikä ei suinkaan aina ole sanottua.

Suloisen pikkuputiikin bongasin sisustus.netin välityksellä: Viivu's home on hempeyttä. Sieltä tilasin seinälampun, joka päätynee olohuoneeseen mintunvihreydessään. Juu, oli kallis, niinkuin lampuilla joskus on tapana... Muutakin olisi löytynyt, mutta jätin ne (muiden) kuolattavaksi. Eivätkös olisi makoisia nämä? (Kuvat Viivulta lainattuja.)

Toinen vallan mainio nettiputiikki on OmaShop, jonne päädyin googlailtuani naulakoita. Lyyli saa oravanaulakon sekä värikkäitä eläimiä; kuvan "eläinten kärsät" hylkäsin, vaikka niihin olisi ollut helppo ripustaa kaikenlaista. Voisin harkita tytölle joululahjaksi seinäkelloa. (Seuraavat kuvat OmaShopilta lainassa.)

Kolmas löytöni oli Lastenhuone, josta hankin ihan tavallisen valkoisen lelulaatikon. Muuten paikka oli nimensä mukaisesti niin lastenhuonemainen, etten tarvinnut tällä kertaa enempää sen palveluita – meillähän on Lyylin kanssa yhteishuone. Ehkä sitten joskus, kun olen äkkirikastunut, vaikkapa Oiva Toikkaa. Tai sitten joskus, kun olen oikean aikuinen ja pystyn tarjoamaan Lyylille edes sen ihkaoman huoneen tavallisine lastenhuone-elementteineen. (Kuvat Lastenhuoneen.)

Sanastamista

Huomasin, etten ole tänä vuonna vielä kertaakaan avannut tilaamaani Kielikelloa. Viime vuoden vika ja tämän vuoden kaksi numeroa ovat lojuneet "luettavia ja annettavia lehtiä" -korissamme odottamassa oikeaa hetkeä. Nyt siirsin ne luettujen Kielikellojen joukkoon, avaamattomina, ja siirryin sen sijaan pohtimaan sanojen saloja tänne, Kielikelloista kun ei löytynyt bloggaamissanastoa.

kuva: djvu83

Oikeastaan mieheni se minut havahdutti eilen pohtimaan bloggaamiseen liittyviä sanoja, kun hän kysyi, mikä on oikea termi bloggaajalle. Kerroin, että mielestäni mainitsemansa on se paras; sen ohella olen nähnyt käytettävän myös blogaaja-sanaa. Bloggeri eli oikeammin Blogger taasen tarkoittaa blogipalvelinta, joka on tässäkin blogissa käytössä. Kyseinen erisnimi saa mielestäni joskus yleisnimen sävyjä, koska Bloggeria käyttää niin suuri osa bloggaajista, että sana on alkanut muuttua synonyymiksi blogipalvelimelle tai blogipohjalle, kuten esimerkiksi tässä Elämää ja unelmia -blogin postauksessa. 

Bloggeri-hakusanalla löytyi myös mielenkiintoinen, tosin jo lopetettu, blogi, joka on toiminut bloggaustiedon jakajana. Hauskaa on, että blogin nimi on Bloggeri; onko sen kirjoittaja mieltänyt itsensä siis eräänlaiseksi blogipalvelimeksi? Palvelua toki siellä tarjotaan, kuten teoriakirjoja bloggaamisesta ja ihan näpsäköitä vinkkejä blogin pitämisestä. Tiesittehän muuten Bloggeria käyttävät, että Blogger Buzz -blogi taasen tarjoaa teknisiä neuvoja Bloggerin kanssa tappelemiseen? :)

kuva: kyle tsui

Bloggaaja siis bloggaa mutta myös postaa kirjoituksia eli bloggauksia tai postauksia nettiin. Urbaanin sanakirjan mukaan postata tarkoittaisi samaa kuin 'lähettää aineistoa nettisivulle' kun taas blogata täsmällisemmin 'pitää verkkopäiväkirjaa' tai 'kirjoittaa blogimerkintä'. Bloggaaminen siis olisi kunnollisempaa kirjoittamista, postaaminen ennemminkin netissä tapahtuvaa eri paikkoihin liittyvää kommentointia tai vaikka keskusteluihin osallistumista. Mielestäni blogimaailmassa eli blogistaniassa termejä kuitenkin käytetään synonyymeina, ja itse pidän enemmän postaamisesta kuin bloggaamisesta, sillä sana tuntuu suomalaisemmalta ja liittyy äänteellisesti posti-sanaperheen sanoihin. – Kuriositeettina mainittakoon, että postata näyttää puhekielessä tarkoittavan myös äkillistä hajoamista. 

Aikanaan blogit syntyivät nettipäiväkirjoiksi, mutta mietin kovasti, ovatko ne sellaisia kuitenkaan. Eihän kukaan oikeastaan kirjoita varsinaista päiväkirjaansa nettiin, eihän? Blogeissa toki keskitytään usein arkipäiväisiin asioihin ja kerrotaan paljon itsestä, viime aikojen tapahtumista ja ihmissuhteistakin, mutta yhtä usein ne ovat yhden tai muutaman asian ympärillä pyöriviä asiantuntijakannanottoja ja -pohdintoja tai arkisemmin yhteen asiaan, kuten vaatetukseen keskittyneitä vinkkien ja trendien jakajia. Mikä siis olisi parempi käännös blogi-sanalle, jos sellaista nyt ylipäänsä tarvitaan?

kuva: m kasahara

Vinkkinä linkki lingvisteille: Bloggaaminen laajentaa astevaihtelua

Arjen voitto?

Elämä on harvinaisen usein vain pelkkää arkea. Sinällään siinä ei ole mitään vikaa, jos on saanut arkeensa upotettua mukavia ja mielekkäitä asioita, mutta silti joskus arjen kiire, yksitoikkoisuus ja velvollisuudet jurppivat varmasti ihan meitä kaikkia. 

Pitäisi varmaan pystyä useammin ajattelemaan, että moni arkinen asia on kuitenkin se juttu, joka tuo elämään sisältöä. Ilman arkea vasta tylsää olisi! Eiväthän juhlat tunnu missään, jos niille ei ole vastapainoa. Lisäksi juuri ne kaikkein ennustamattomimmat, yllättävät pikkusattumukset ja ihmisten kohtaamiset voivat tuottaa sellaista iloa, mitä ei juhlista tai muista odotetuista tapahtumista yllättäen löydykään. 

Minulle iloa arjessa tuottavat paitsi työnkuva, oppilaat ja työkaverit, myös tutut rutiinit, kiva syksyinen sää tai vaikka ajatus siitä, että tänään menen ajoissa nukkumaan. Yksi parhaita arjen tuntemuksia on tieto siitä, että viikkosiivous on tehty ja pyykkipäivä silittämisineen hetkeksi takana. Mukavan tavallinen hetki on myös paluu töistä, iloisten lasten näkeminen tarhan pihalla, Lyylin nouto tietäen, ettei enää tarvitse lähteä hänen kanssaan ulos, vaan saa yhdessä palata kotiin, päivällisen äärelle. 

Toisaalta olen moderni tietokoneriippuvainen ihminen, ja päiväni vähintään kolmanneksi paras asia on avata kone töiden jälkeen ja viettää netissä tovi, joka yleensä venyy tunniksi, kahdeksikin, blogien, sähköpostien ja facebookin äärellä. Mielellään siinä on kuppi kahvia vierellä ja rahkaa kera mansikkahillon ja mantelirouheen. (Suosittelen muuten testaamaan tätä herkkua, jossa on myös hyviä protskuja ja rasvoja.)

Yhden työkaverini kanssa puhuimme tänään siitä, kuinka tietokonemaailmassa on oma vaaransa; kuinka sinne humpsahtaa kuin vahingossa, jumiutuu ja hukkuu. Koko ympäröivä todellisuus häviää, kun antaa itsensä vaipua tähän ruumiittomaan tilaan. Itseäni painaa asian suhteen huono omatunto, koska äidin siirtyessä omaan maailmaansa Lyyli jää täysin sivuun, leikkimään itsekseen tai paremmassa tapauksessa tietenkin isin kanssa puuhastelemaan. Lyyli onkin aina ollut oikeastaan enemmän isin tyttö.

Nykyään yritän pitää tietsikkaa kiinni päivisin ja iltamyöhään, ja vietän sen parissa vain välttämättömimmät blogilukemiset ja -kirjoittamiset heti kohta töiden jälkeen. Aika vaikeaa oli viikonloppuna (kun kokeiluni aloitin), mutta onneksi oli paljon muutakin tekemistä! 

Sen kuitenkin tiedän, että jos haluan kunnolla rentoutua, en ota käteeni kirjaa, vaan mieluummin avaan koneen tai sen puutteessa luen lehtiä ja mainoksia. Valitettavasti olen yksi niistä, joille romaanin lukeminen on vaikeaa. Hassua, että silti (tai ehkä juuri sen takia?) olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Jos jotain siis omassa elämässäni tahtoisin nyt muuttaa, olisi se suhteeni kirjallisuuteen. Kunpa se(kin) olisi helpompi suhde! Kunpa se(kin) vaatisi vähemmän. Mutta ehkäpä se sitten antaisikin vastaavasti sitä vähemmän. 

Jostain luin hauskan ajatuksen, en muista kenen: Missä kaksi ihmistä kohtaa, siellä on konfliktin vaara. Eikö sama päde arjen törmäämiseen muun todellisuuden kanssa: missä kirjallisuus ja arki kohtaavat, on vaara, että väsymys voittaa kirjan lukemisen, vaikka se ärsyttää. Missä kohtaavat arki ja juhla, voi olla, että juhlija ei jaksakaan arjen jälkeen enää tai että juhlat ryöstävät arkea liikaa, kuten joskus varsinkin näin maanantaisin voi tuntua. Tai missä kohtaavat arki ja ihmiset, arki aiheuttaa taas skismaa, vie voiton, ja ihmiset jäävät elämään itsekseen, yksin kukin oman arkensa pariin. 

Ehkä ainut mahdollisuus on vain yhdistää nämä kaksi potentiaalista konfliktia, mahdollisimman vähän konfliktia ajatellen. Niin ainakin minä yritän nyt elää, sulassa yhteiselossa, molemmille osapuolille aikaa antaen. Arki saakoon siis osansa, mutta ei enempää.

Blogilistani

Rakastan listaamista, kuten Erlend Loen Supernaiivin päähenkilö. – Muistan, kuinka kyseistä kirjaa lukiessani hymähtelin sille, kuinka joku muukin voi olla yhtä neuroottinen listojen tekijä. Sittemmin olen hiukan rauhoittunut, mutta tässäpä teille kuitenkin listausta edellisen lastenvaateputiikkilistauksen perään.

Kysymys on tällä kertaa lempiblogeistani. Facebookissa olenkin niitä jo pariin otteeseen mainostanut. Ihmiset varmaan ihmettelevät, miten ensin mainostan jotakin blogia lempparikseni, pari kuukautta kuluu ja taas mainostan jotakin toista blogia – jälleen lempparikseni. Mieliblogini siis vaihtelevat vähän oman moodin mukaan; välillä kyllästyn ja toisaalta haluan jatkuvasti tsekata uusia potentiaalisia blogeja listalleni. Tarkoitushan on saada niistä paitsi ajankulua ja seuraa myös vinkkejä omaan pukeutumiseen, sisustamiseenkin (vaikken sitä harrasta) tai vaikkapa lomamatkoihin. Uudet tuulet eivät tässä vinkkaamisessa ole koskaan pahitteeksi.

Anne, Countess of Chesterfield, blogging, after Thomas Gainesborough: Mike Licht, NotionsCapital.com

Innostuin blogistaniasta vuosi sitten syksyllä töiden alettua. Joka päivä kun tulin rättiväsyneenä ja ylikierroksilla töistä, istahdin hetkeksi blogien pariin. Ne auttoivat nollautumaan. Seurasin koko ensimmäisen lukuvuoteni lähinnä vaatetukseen keskittyneitä blogeja, joista lemppareihini kuuluvat edelleen mm. Auroran henkarit ja Paras aika vuodesta. Tuoreempia muotiin keskittyneitä suosikkejani ovat Lilou's Crush, Muoti mielessä ja Mademoiselle Pigalle!. Harmituksekseni eräs listallani ollut laadukas muotiblogi on jo ehtinyt tämän blogivuoteni aikana lopettaa toimintansa. Kiitos ja kumarrus Fashionweek.

Blogimaailma on hektinen, pysähtymätön ja jatkuvien muutosten alainen. Blogeja syntyy päivässä  kymmeniä ja samoin myös kuolee, monet varmaan ihan pikkuhiljaa. Suurin osa elävistä blogeista pysyy pienen piirin lukuharrastuksena; ne, jotka nousevat, saavuttavatkin sitten jo kymmeniätuhansia lukijoita. Virallisen Blogilistan mukaan luetuimpia blogeja ovat tällä hetkellä No Fashion victims, Nelliinan vaatehuone ja Mungolife. Listan ensimmäiset kymmenet ovat pitäneet pintansa jo hyvin kauan; onkohan sinne koskaan sijaa kellään uudella tulokkaalla? Aivan ilmeistä on myös se, että muotiblogit jyräävät kaiken muun kustannuksella. Vaatteet ovat ilmeisesti ”se juttu”, kun keskiluokat ovat vaurastuneet ja monella on aikaa satsata omaan ulkonäköön. Suomalaisista ei mielestäni ainakaan pääkaupunkiseudulla tai muissa isommissa kaupungeissa sovi enää puhua tuulipukukansana!

Countess Nákó blogging, after Friedrich von Amerling: Mike Licht, NotionsCapital.com

Itse olen siirtynyt blogimaailmassa paitsi oman blogin pariin myös seuraamaan etupäässä ns. lifestyle-blogeja, kuten jo alkuaikoinani löytämääni Buttermilk Bisquitsia, sekä tuoreempia suosikkejani Almaa ja Turun Tildaa. Buttermilk Bisquitsin kirjoittaja on Alankomaissa elävä suomalainen nuori nainen, joka kirjoittaa upeiden kuvien ohella harkitsevia ja monipuolisia tekstejä. Mielestäni hän on profiloitunut ennen kaikkea sisustamiseen ja hajuvesiin sekä muihinkin ihanan naisellisiin juttuihin, kuten uimapukuihin, kenkiin ja meikkeihin. Hauskaa on, että Bisquits on ainakin jossain vaiheessa seurannut myös minun blogiani! Muutenkin löydän yhteneväisyyksiä meissä sen perusteella, mitä Bisquitsia luulen tuntevani hänen tekstinsä perusteella. Olemme mm. syntyneet samana vuonna, harrastaneet samoja asioita (kuten ratsastusta), pidämme kissoista ja ruotsin kielestä ja ulkosuomalaisuuskin tuntuu tutulta, vaikken itse enää vuosiin ole asunut kotimaan kamaran ulkopuolella.

Alma on nuori lääkäri, joka on juuri ostanut asunnon, jota remontoi kuntoon. On kiinnostavaa seurata remontin kuvia, ennen ja jälkeen. Alman tyyli kirjoittaa on ihanan kevyt ja ilmava, ja tietenkin Almalla on hyvä maku ja siihen liittyviä kauniita vaate- ja sisustuspostauksia. Turun Tildalla taas on paljon ajatusta herättäviä, keskustelevia ja haastaviakin bloggauksia. Meitä yhdistää myös ammatti ja siihen liittyvät pohdinnat. Enkä voi kuin kateellisena katsoa Tildan päivänasuja. Ihania mekkoja ja hameita, satoja erilaisia?

Tuttuja blogeja varmasti monille blogistaniassa asuville, mutta uskon, että omat lukijani harvemmin yöpyvät täällä niin kauaa, että jaksaisivat etsiä ja löytää – tai edes hulluna kiinnostua asiasta. Olenko väärässä? Itse olen nyt täysillä hurahtanut tähän bloggaamiseen, ja se syö aikaakin niin, etten ehdi enää katsoa tv:tä tai dvd:itä lainkaan! Mutta aikansa kutakin. En usko, että blogini on mitenkään ikuinen, mutta tällä hetkellä täällä hengaileminen on kertakaikkisen mukavaa!

Young woman blogging, after Marie-Denise Villers: Mike Licht, NotionsCapital.com

Lempparilastenvaateliikkeitäni

Lyylilläkin on nyt, vähästä aikaa taas raitaa. Ihastuin Polarn o Pyretin raitatyyppiin, ja suuntasin pari viikkoa sitten Kampin PoP:in liikkeeseen. Se on mukava, pieni shoppi, jossa on ajateltu myös lapsia muutenkin kuin vaatteita tarvitsevina ja lähinnä häiritsevinä asiakkaina: junarata piti Lyylin hurmiossa, jolloin sain rauhassa miettiä paitavalintaa. Olen nimittäin hidas kuin taivas tekemään vaateostoksia, koska haluan olla täysin varma ennen kuin ostan. Ikinä en voisi ostaa sovittamatta. Kerran, kun hankin toisen kappaleen vaatetta, jollaisen olin jo aiemmin ostanut, sovitin sitäkin!

Raitapaitaa ei Lyylille kuitenkaan koitettu liikkeessä päälle; lapsen vaatteita tulee senkin takia helposti hankittua netistä, koska niiden sopivuus on yleensä vakiompaa kuin aikuisilla. Kiinnostuneille ajattelinkin tässä vähän listata, mistä päin nettiä Lyylille yleensä vaatteita hankin. Sehän on yksi lempiharrastuksistani, ja koska en kuukauden päätökseni takia voi sitä harrastaa, sivutaan aihetta näin!

Eniten ostan huuto.netin välityksellä uusia tai joskus vähän käytettyjä.  Viimeksi tällä viikolla hain postista Lyylille hankkimani uudehkot punaiset Nokiat, jotka olin huutanut huomattavasti kauppojen hintoja halvemmalla. Kun Lyyli oli pienempi, hankin huutiksesta myös vaatepaketteja, mutta vanhemmalle lapselle on enää vaikea löytää siistejä käytettyjä. Aika paljon olemme saaneet vaatteita kummeilta ja mummeilta sekä työkaverilta; esimerkiksi kaikki ulkoiluvaatteet ovat toistaiseksi olleet lahjoituksia, eikä ole tarvinnut upottaa niihin omaisuuksia. :)

Nettitavaratalopaljoudesta olen tilannut esimerkiksi Katin Mussukat-verkkoputiikista, jonka "varastot" sijaitsevat Ulvilassa – yritän suosia paikallista, tässä tapauksessa siis entisen kotipaikkani ympäräryskuntaa. Palvelu on ollut henkilökohtaista ja nopeaa. Tuotteista suosittelen erityisesti Riemulin housuja: hinta–laatusuhde tuntuu järkevältä ja materiaali ihanalta. Kulutuskestävyydestä en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa juuri mitään, kun housut ovat olleet kerran–pari päällä.

Lasten Metsolasta olen tilannut aiemmin mainostamaani Småfolkia; liikkeessä on suht paljon erilaisia retrohtavia tuotemerkkejä tarjolla. Vähän aikaa sitten törmäsin taas Liloun vinkkiin: sisukas.net:stä näytti löytyvän aika mageitakin juttuja, kuten tämä söpö turhake:

Kuva: sisukas.net

 

Toimitusajat kuulemma vaan tuppaavat Sisukkaalla venymään... Mutta laajojen valikoimien vuoksi kyseistä kauppaa pitää testaaman. Haluaisin nimittäin Lyylille jossain vaiheessa jotain coolia, vaikkakin sitten vähän epäkäytännöllisempää kuin tähän asti olen hankkinut. Että älkää sitten säikähtäkö, jos hän jossain vaiheessa tulee vastaan tekoturkissa, nahkatakissa tai maihareissa. Nuorena se on vitsa väännettävä – ja muita kliseisiä sanontoja kaupan päälle.

Tässä vielä listaus potentiaalisista lastenvaatteita myyvistä nettiputiikeista. Kaikkia en ole omakohtaisesti testannut.

Huuto.net

Ipanalle

Jopatuu

Katin Mussukat 

Kids' corner

Lasten Juulia ja Joonatan

Lasten Metsola
LinusLotta

Metkula 

Pro2kids
Punavuoren peikko 

Riemukas

sisukas.net

Wilmis