Rullaati, rullaati

Loma on alkanut rullata! Päivät kuluvat vauhdilla, ja lievästä yksinäisyydestä huolimatta tuntuu melkein siltä, että miten tässä töitä ehtisikään enää tehdä arjen ohella! 

Olen muun muassa alkanut katsella enemmän telkkaria – tai siis Yle Areenaa, sillä eihän meiltä oikeaa töllöä löydy. Päivien rutiineihin kuuluvat ensisijaisesti DNRS-treenit, jotka vievät usein tunnin verran päivästä, joko yhdistettyinä kävelylenkkeihin tai siirtymiin tai ihan pelkästään sellaisinaan olohuoneessa (sohvalla) toteutettuina. Siivoilen, puuhastelen, kirjoittelen, luen. Aloin kutoa sukkaa (joululahjoja jo, kun tästä vuodesta tulee kengännauhabudjettivuosi myös lahjojen suhteen), ja olenpa jaksanut jumpatakin aina silloin tällöin.

 Kutimessa sukka monen vuoden tauon jälkeen. Huomioi uusi pöytä!

Viime yönä valvoin voimakkaiden supistusten vuoksi; niitä on ollut tässä raskaudessa riittämiin. Yöllä mietin, että olinkohan puuhaillut liikaa päivän aikana ja täten aiheuttanut tuon epämiellyttävän olotilan. Sinällään supisteluista ei kai ole vaaraa, mutta sen verran voimakkaina ne tunnen, että herään aina, kun supisteluita ilmenee. Yöt ovat tietysti allergiankin takia usein sirpaleisia, mutta viime yönä olin suorastaan onnellinen siitä, että supisteluista huolimatta kutina pysyi aisoissa!

Pienistä asioista sietääkin olla onnellinen, sillä niistähän se elämä lopulta koostuu. Yksi onnea tuova asia on uusi kalenterini: opekalenteri jäi tyytyväisenä koululle suoritettuaan lukuvuotensa urakan normaalia lyhyemmässä ajassa. Yleensähän merkkailen tuohon työkalenteriin myös kaikki vapaa-ajan menot, sillä yhden kalenterin kanssa on paremmin kartalla kuin kahden kalenterin loukussa. Tosin tuplavarmistan kaiken käyttämällä myös tietokoneen omaa kalenteria. Vähän höpsöä, mutta siitä saa paremmin yleiskuvan kuin paperikalenterista, jota sitten taas rakastan siksi, että sinne voi kirjoitella kaikkea ylimääräistäkin. Paperikalenteri on paitsi kalenteri myös iso muistilappu. 

Onnellinen olen myös siitä, että olen jaksanut siivota Lyylin huonetta. Muutenhan meillä on kotona jokaisella asialla paikka ja järjestys, mutta lapsen huone lähtee helposti käsistä, koska se on kuitenkin toisen valtakuntaa, eikä jokaista hyllyä tai laatikkoa voi olla koko ajan syynäämässä. Nyt sitten vähän luvattomasti ryhdyin puuhaan; tyttö ei tuntunut olevan kuin tyytyväinen, että ajelehtivat tavarat saivat paikkansa ja alati lisääntyvä ns. pikkuroina löytyy nyt nätisti yhdestä ja samasta laatikosta pieniin muovirasioihin heiteltynä. Mitään viimeisen päälle -siivousta en siis tehnyt, vaan ylimalkaisen järjestelyn, jonka ohessa imuroin yhden laatikon piparkakkumurusta: tyttären piparivarasto oli syöty (salaa) ja jäljet olivat sen mukaiset. Roskiin lähti myös kymmeniä karkkipapereita...

Yöpöytä tytön huoneesta puuttuu, mutta yksi keittiön tuoleista ajaa asian. Keittiöön ei oikeastaan mahtuisikaan neljää tuolia, joten näin on hyvä. Ja onhan tuo tytön asetelma ihan soma... 

Lyylin "yöpöydän" asukit

Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen äitiyslomaviikko on kutakuinkin lusittu! Olen ollut sen aikana liikkeellä melko leppoisella tahdilla: paljon on kuitenkin tullut kerättyä askelia, joita kyttäilen uuden kännykkäni terveyssovelluksen avulla, ja jonkin verran on tullut kulutettua kulttuuria: kahdesti olen käynyt leffassa ja kerran museossa, työkaverien kanssa Kiasmassa opastetulla kierroksella. 

Vähemmän olen jaksanut tehdä mitään kotihommia: ei ole huvittanut tehdä ruokaa tai siivoilla kaappeja; yleensä pikkusiivoilu ja -järkkäily on minulle mieluista puuhaa, jota etukäteen ajattelin innolla äitiyslomalla tekeväni. Ehkä tämän asunnon ongelmat ovat aiheuttaneet tietynlaista kotona viihtymättömyyttä, eikä nurkkien siivoilu siksi tunnu mielekkäältä. (Perjantaina tosin suivaannuin, ja pesin jääkaapin yli vuoden tauon jälkeen!)

Mitä äitiyslomalla sitten pitäisi tehdä? Levätä, kerätä voimia tulevaan, järkkäillä vauvan tarpeistoa kuntoon? Ei tietenkään ole mitään pakollista ohjeistoa, jonka mukaan pitäisi toimia, mutta jotain ryhtiä kaipaisin tähän oleskeluun. En ole tottunut tällaiseen joutenoloon. 

Minä tein sen ihan itse: toisessa kädessä mehua ja toisessa popcorn-kulho ja matkalla kohti leffapysäkkiä eli omaa sänkyä kompastuin keskelle eteistä jättämääni kassiin. Onneksi maton likainen puoli oli vielä päälläpäin! 

Viime kerralla tilailin ja liimailin valokuvia, mutta nyt se ei inspiroi siitäkään syystä, että lähes kymmenen vuoden kuvat olisi käymättä läpi. Ehkäpä ne jäävät pelkästään verkkoon; paperikuvakansioiden aika on ohi. 

Äitiysloma oli viime kerralla sikälikin erilainen, että jatkoin sen alettua graduni kirjoittamista ainakin parin viikon ajan ja vasta ihan viimeiset viikot otin iisisti. Nyt ei ole mitään sen isompaa projektia käynnissä: espanjaa toki voisin lukea, mutta sekään ei huvita. Ei oikein huvita mikään sen isompi projekti – ja onhan minulla DNRS, siinä puuhaa jokaiselle päivälle!

Ensi viikon tavoitteenani on jumpata 2-3 päivänä ja lukea espanjaa kahtena päivänä kaiken tavallisen ohella. Ehkä siinä tavoitetta kylliksi – tärkeintä lienee tosiaan levätä, nauttia joutilaisuudesta ja astua jokaisena päivänä tuonne lumoavaan kevättalveen. Tänään olisi täydellinen hiihtokeli, mutta minä lähden pitkälle kävelylenkille. 

Iloista sunnuntaita kaikille teillekin!

Puhdetöitä

Vuosi vaihtui, mutta loma jatkui. Kotiuduin Helsinkiin vuoden ensimmäisenä päivänä, ja ryhdyin heti puhdetöihin: pesemään verhoja ja putsaamaan meikkisuteja. 

Meikkisudit pesen vuoden sisällä kahdesti, joululomalla ja kesällä juhannuksen tienoilla. Käytän pesemiseen Marseille-saippuaa, joka on mietoa ja melko tuoksutonta. Sutien pesun yhteydessä pesen tietysti myös mainioksi osoittautuneen Nomessin meikkitelineeni. Sen muovi on koko lailla naarmuuntunut reilun viiden vuoden käytön jäljiltä, mutta teline toimittaa virkansa mitä parhaimmiten. 

Vaikka muovisista tuotteista en nykyään enää juuri piittaa, Nomessin meikkiteline ja saippuapumppu ovat minusta kauniit ja käytännölliset. Pumppu tosin kesti vain nelisen vuotta – nyt meillä on jo uusi samanlainen, mutta enpä tiedä keraamistenkaan pumppujen sen paremmasta kestävyydestä. Ensi kerralla ehkä kuitenkin jotain uutta; minun ajatukseni ovat kaukana tulevassa, sillä allergioideni vuoksi olen päättänyt, että tämä asunto lähtee kesällä 2019 myyntiin. Vielä pari vuotta pitäisi siis jaksaa kestää kutinaa. (Itkee hiljaa itsekseen.)

Siispä uudessa tulevassa kodissa uudet tuulet, hyvä olo! Siihen tuudittaudun, ja nyt jatkan loman puhdetöitä silittämisen parissa. 

Vinttikomero kuntoon, osa 1

Tästä tää nyt lähtee! Neljän vuoden roinat pitää saada käytyä läpi, myytyä tai aseteltua paikoilleen ennen muuttoa. Ei huvittais, ei, viettää kesäpäivää kangasalla, eiku ullakolla, mutta minkäs teet...

Voi tavarataivas sentään! Annan vinkin: älä rakastu materiaan!

Piilottakaa rätit, siivoushullu on karannut!

Voihan sitä blogipostauksesta toiseen ihmetellä, että miksi ei ole taaskaan tarttunut kaunokirjallisuuteen, vaikkei tämä ihmettely mihinkään johda. Tuleepahan kuitenkin puhdistettua huonoa omaatuntoa. 

Kirjallisuuden karttelu taitaakin tänä keväänä liittyä normaalia enemmän siihen, että sisäinen siivoushulluuteni on nostanut päätään. Kerroin jo helmikuussa, kuinka järjestelin ja hankasin kaikki keittiön kaapit uuteen uskoon. Into jatkui vessan täyspesuna: en ole taatusti itsekään nähnyt koskaan sen siistimpää kylpyhuonetta kuin omani. – Olisi voinut katsoa vaikka pesukoneen alle, eikä hiekanjyvääkään. 

Muutaman viikon päästä tästä puunasin kirjahyllyt, joitain laatikoita ja Lyylin klaffilipaston. Sitten hinkkasin keittiön, mutta edessä on vielä yksi iso juttu: ikkunoiden pesu. Sitä olen säästellyt, jotta ikkunat olisivat vielä kesälläkin puhtaat. 

Tässä kuussa olen liittänyt jynssäämiseen myös toisen siivoamisen ulottuvuuden: olen tyhjennellyt kaapeista ja kirjahyllyistä turhaa tai tarpeettomaksi vuosien kuluessa muuttunutta tavaraa ja vienyt sen muitta mutkitta taloyhtiömme kierrätyspaikalle. Tavaroista olisi voinut saada sievoiset summat kirpputorilla itse myymällä, mutta päätin säästää aikaa – onhan sekin tavallaan rahaa. 

Siivoushulluus on yltänyt myös työpaikalle: olen heittänyt vanhoja papereita pois, järkeistänyt tavaroiden järjestystä ja tuonut kotoa työhuoneeseen paitsi kaiken opettamiseen liittyvän materiaalin myös ihania asioita, kuten kauniita kyniä ja joitain koristetavaroita. Kotona taasen suunta on ollut päinvastainen: kaikki, millä ei ole ollut funktiota, on saanut lähtöpassit. Pelkkä kauneus on ollut vain muutaman esineen pelastus, sillä olen niin lopen kyllästynyt siihen, että tämä pieni, mutta ihana kämppä on tupaten täynnä. 

Myös kirjastoni on karsiutunut: jos en kertaakaan vuoden 1999 jälkeen ollut avannut englanninkielistä massiivista taidehistorian opustani, vaikka olin kyllä muuttanut sen maasta toiseen ja lukuisten asuntojen välillä, tajusin, että nyt tuli aika keventää hyllyjen painoa siitä ja muista vastaavankaltaisista kirjoista luopumalla. Seuraavasta muutosta tuli samalla kevyempi.

No nyt on jääkaapin ovikin hinkattu ja hankattu ja magneetit järjestelty. Kelepaa. 

Tavarasta luopuminen on tehnyt henkisesti hyvää. Tuntuu kuin sen myötä energiaakin olisi enemmän! Siivoamisessa hienoa on myös se, että välittömästi näkee käsiensä jäljen, toisin kuin elämässä yleensä. Haittapuolena taasen on, että kun kuvittelee nauttivansa siivoamisen tuloksista viikkoja, tajuaa parin päivän päästä, että pölyä on pinnoilla taas yhtä paljon kuin ennen siivouspäivää. 

Tänä keväänä olenkin monesti todennut, että piilottakaa minulta rätit, sillä nyt tämä on enää vain pelkkää ajanhukkaa. Viikonloput valuvat sormien lävitse siivoamalla, kun voisi kauniina päivänä vaikka ulkoilla ja huonona päivänä kirjoittaa blogia. Tosin elämäniloa ja energiaa lisäävää voi olla, että sopivassa raossa siivoaa jotain pientä sen koommin siitä etukäteen stressaamatta. Äsken juuri hankasin hellan alumiinirätillä puhtaaksi ja samalla vedin uunin pois paikoiltaan ja pyyhin sen takaa ja alta moskat pois. Nopeaa ja piristävää! Sen jälkeen ehti kyllä bloggaamaan...

Kuulemani mukaan siivoaminen voi olla pakenemista. Ehkä itse pakenen nyt epävarmuuttani, joka elämäntilanteeseeni liittyy. Siivoaminen voi olla myös pesänrakennusta: uusi poikaystävä, uusi järjestys. Usein siivoaminen on osa kevättä: valon paljastaman pölyn havaitsemiseen liittyvä puhdistusriitti. 

Olipa syy siivoamishulluuteeni mikä tahansa ikkunoiden ja verhojen pesua lukuunottamatta toukokuu pyhitettäköön muille, sivistystä lisääville puuhille. 

Mitä se äiti nyt... Joo, kuvaa kesken siivoomisen. Vai toisinpäin?

Ruokakaapit

Innostuin, yllättäen, siivoamaan! Tässä kun on tullut vietettyä useampi päivä neljän seinän sisällä, niin mitähän muutakaan tällainen kotihirmu keksisi. 

Niinpä kaikki keittiön kaapit ja laatikot saivat eilen tuta rättiä – ja nyt niitä kelpaa esitellä.

Ruokakaappeja on muutenkin mukava availla uteliaille katseille, sillä ihmisten syömistottumukset ovat kiinnostavia ainakin omasta mielestäni. Lyylille kun tokaisin, että tyyppejä yleensä kiinnostaa, mitä toiset syövät kodeissansa, niin hän siitä kysymään, että miksi. Suoraa vastausta en osannut antaa. 

Yleensä kuitenkin kiinnostaa, miksi laiha pysyy laihana; mitä ihmettä se oikein syö. Entä miksi energinen on niin energinen? Löytyisikö vastaus ruokakaapista? 

Itse olen vehnän lähes kokonaan pois jätettyäni ja säännöllistä sokerinkäyttöäni vähennettyäni laihtunut pari kiloa. Se ei ollut tarkoitus, ja välillä mietin, että ovatkohan kilot lähteneet lihaksista, kun olen jaksanut jumpata niin harvoin enää nykyään. Laihtuminen ei juuri peilissä näy tai vaatteissa tunnu, mutta vaaka sanoo niin. 

Ruokakaappiani tarkasteltuani voin kuitenkin hihkaista, että aika terveelliseltä näyttää!

Alahyllyltä löytyvät korkeimmat tuotteet, joista ainakin riisikakut ja kaurahiutaleet ovat ahkerassa käytössä. Meillä syödään melko usein aamupalaksi kauramaitoon keitettyä kaurapuuroa. Lyylille tein taannoin mysliä, ja se majailee tuossa lasipurkissa – oma vatsani ei oikein sitä kestä. Pastaakin tyttö syö kohtalaisen usein: täysjyväluomua tietenkin! Itse käytän alahyllyn tattarijauhoja esim. kasvispihvien ja piirakoiden teossa vehnäjauhojen sijaan. Hyllyltä löytyy myös etikoita, jyviä, siemeniä ja mantelijauhoja sekä vararuokaa eli falafelpyöryköiden puolivalmista seosta.

Keskihyllyllä kököttävät ne pienikokoisemmat kuivatuotteet, joita tarvitsen usein: on riisiä, kvinoaa, tattaria, hirssiä, linssejä, papuja, jyviä, pähkinöitä. Leivon kohtalaisen usein herkullista siemenleipää, ja sitä varten on kaapissa aina tarvittavat ainekset. Tosin koitan olla syömättä sitä ihan joka päivä, jälleen vatsan hyvinvoinnin vuoksi. 

Töissä syön nykyään vain omia salaatteja, joten varalla täytyy olla erilaisia hiilihydraatteja: ei sitä ihan joka viikko jaksaisi pelkkää riisiä salaatinpohjana. Proteiininä salaatteihin käytän toisinaan papuja, kunhan vain jaksan niitä liotella ja keitellä. Säännöllisesti teen itselleni linssikeittoa: se on niin halpaa, helppoa ja hyvää perusiltaruokaa. Isommat erät pähkinöitä säilytän jääkaapissa, mutta tällaiset pikkupussit tyhjentyvät niin nopeasti salaatteihin tai leipomuksiin sekä suoraan suuhun, etten ole jaksanut piitata oikeasta säilytystavasta.

Ylähyllyllä on harvemmin tarvittavia tuotteita, valmisruokia tai Lyylin välipalaruokia, kuten rusinoita ja hapankorppuja, joista en oikein itse välitä. Kookosöljyä käytän lähinnä siemenleivän tekemisessä, mutta on minulla meikkikaapissa toinenkin lasipurkki käsi-, jalkapohja- ja kasvorasvana. ;) Kasvisliemikuutioiden sijaan käytän kasvisliemijauhetta: se on lisäaineetonta! Suosittelen. 

Sivukaapin alahyllyllä on siivoamisen jälkeen tilaa! Yleensä näin ei ole. Hylly toimii varahyllynä, jos kaupasta hamstraa jotain paljon tai jotain uutta. Lisäksi hyllyllä on kahvit. Ennen säilytin siellä myös purkkapusseja, mutta eilen vatsavaivat saivat sellaiset mittasuhteet, että oli taas luovuttava purkansyönnistä, minulla kun se menee ainaiseen mässytykseen niin helpolla. "Kaikki tai ei mitään" on purkassa ja karkissa minulla ainoa toimiva menetelmä. 

Alimmalla keskihyllyllä on vitamiinit ja teet. Syön nykyään psykiatrin määräyksestä omegaa, jossa on D-vitamiinia sekä B12-vitamiinia, koska siitä minulla on ollut kasvissyöjänä puutetta sekä toisinaan muistan ottaa maitohappobakteereja. Teetä juon kotona melko harvoin, mutta nyt lomalla on tullut keitettyä parina iltana mustaa teetä pannullisen verran. Ihan hyvää. Koulussahan juon pelkästään erilaisia teitä – ja paljon – vaikka en oikeastaan voi sanoa teestä mitenkään älyttömästi pitäväni. (Tällä hetkellä hyllyllä on myös miehen jättämä tumma suklaa – ei oikein enää uppoa minuun, kun olen päässyt sokerikoukusta eroon.)

Ylimmällä keskihyllyllä sijaitsevat leipomisessa ja ruoanlaitossa käytetyt erikoistuotteet, kuten leivinjauhe, vaniljasokeri ja perunajauho. Lisäksi hylly majoittaa varasuolat ja lisämausteet, jotka eivät mahdu maustekaappiin 29 purkin seuraan.

Ylin hylly on jauhoja ja sokereita varten. Vehnäjauhoista teen harvoin nykyään enää mitään, mutta joskus Lyylin leipomuksiin tai ruokiin niitä tarvitaan. Lisäksi varakauramaito löysi tänne paikkansa eilen. Aika hyvä jemma! 

Tällaiset ruokakaapit meillä on. Lähes kaikki lämpimässä säilytettävät ruoat mahtuvat näihin melko siroihin kaappeihin: sivupöydällä on vain hedelmät, yrtit ja salaatit sekä ala-astiakaapissa oliiviöljy, sillä pullo on niin korkea, ettei se mahtunut minnekään muualle. 

Pikkuruinen keittiömme on mielestäni tilankäytöllisesti nerokkaasti suunniteltu. Kiitos siis edelliselle omistajalle siitä! Tällaiset vähemmän syvät ruokakaapit ovat erittäin toimivia, etenkin kun ne sijaitsevat helposti tavoitettavassa paikassa. Kun tästä asunnosta joskus joutuu muuttamaan, niin erityisen ikävä tulee tätä keittiötä, sen jo tiedän. 

Mutta nyt ruokakaappeja koluamaan, on lomalaisen lounasaika!

Suloisia suolakiteitä

Paistaa se aurinko risukasaankin. 

Vaikka kaikki ei edelleenkään ole hyvin, eikä tule koskaan olemaankaan, ylirasitustilani on voitettu viettämällä laatuaikaa yksinään – ja menemällä nukkumaan tarpeeksi ajoissa. Ilmeisesti kuormitan itseäni kaikella mahdollisella, töillä ja vapaa-ajan puuhilla, mutta väsyn myös siitä, kun olen pitkiä pätkiä lapsen kanssa kahden. Vaikka se on ihaninta, se puuduttaa ja uuvuttaa. 

Voi kuinka niin toivoisinkaan, että arkea kevittäisi joku ihana mies, jolle voisi jakaa paitsi ilojaan, myös huoliaan. Stressi olisi silloin – kokemuksen rintaäänellä sanottuna – siedettävämpää. Ehkä en repeilisi näin pahasti kuin viime aikoina, kun joku ottaisi joskus kainaloon. 

Nyt on kuitenkin näin, ja näin on hyvä. Nämä tavalliset taikasanat kirjoitettuani ryhdyn runojen äärelle. Tänään lukupiirissä on käsiteltävänä sisareni kokoama ja kääntämä afrikkalaisen runouden antologia Korallia ja suolakiteitä. 

Eräänlaisia elämän suolakiteitä löytyy myös tyttären pöydältä. Sitäkö ensiksi siivoamaan?

Arvonnan voittaja...

... on henna.p! 

Otathan yhteyttä, niin saat valita parin kirjan välillä. 

Mukavaa oli saada kuulla lukijoiden kulutustottumuksista; huono omatuntoni on jyllännyt uusia kenkiä hankittuani, mutta toisaalta nyt oli pakkorako: vanhoja kenkiä on lähtenyt tai lähtee kavereille ja kirppikselle oikein urakalla: vähintään kymmenen paria olen hävittänyt vuoden sisään!

Tein tällä viikolla myös pikaisen kirjahyllyn siivouksen, ja päätin luopua useammastakin opuksesta. Siten myös sisko ja kaveri saavat valita täällä tänään pistäytyesssään kainaloonsa romaaneja, jos mielivät, ja jämät lähtevät alakerran "kierrätyspisteelle". Meillä on nimittäin taloyhtiössä postilaatikko, jonne voi jättää huoltoyhtiölle terveisiä. Luulenpa, että terveisiä sinne ei juurikaan kerry, mutta postilaatikon päälle ihmiset jättävät aina silloin tällöin kamaa toisten otettavaksi. Itse olen vienyt sinne ties mitä, aina vedenkeittimestä suolasirottimiin asti.

Siitä seuraa niin kiva fiilis, kun saa kamaa tavalla tai toisella kiertoon.

Nyt palaan tämän aivan tavallisen lauantain tunnelmiin ja lukuhaasteen pariin. Päivän 30 sivua on vielä aloittamatta. Ensimmäisellä lukuhaasteviikolla päivittäin kului vähintään 26 sivua, parina päivänä enemmänkin. – Orhan Pamukin Lumi on loistava.

Tällä hetkellä ajatus poukkoilee. Olen juonut taas liikaa kahvia... ;) Parempi siis lukea vähän ja jatkaa vaikka illalla kirjoittamista. Mutta ensin kuppi kahvia rauhoittuakseni. (Jälleen kerran noidankehä on valmis.)

Kierrokset katossa

Usein maanantaisin, kun työpäivä on ollut pitkä ja edellisen yön unet lyhyet, suoritan superpäivän: teen kaikki mahdolliset kotihommat, sillä olen ylikierroksilla, enkä pysty istumaan aloillani. Lisäksi tiedän, että vähintään loppuviikosta puhti on poissa niin totaalisesti, että silloin kaikki tuntuu vain kaatuvan päälle, eikä kotona jaksa puuhata mitään ns. ylimääräistä.

Hyvässä tapauksessa veto on mennyt jo tiistaihin mennessä, mutta koska silloin on takana vasta pari aikaista aamua viikonlopun jälkeen, tiistaina malttaa vielä pysähtyä ja ottaa rennosti, kerätä uutta voimaa ja täten jaksaa loppuviikon ehkä normaalimmalla tahdilla. Torstaina tällainen välilepo on jo mahdoton ajatus, kun sitä on vain niin väsynyt. Sitäpaitsi torstai on siivouspäivä, ja se stressaa aina, vaikka nykyään pesen vessan jo keskiviikkoisin ja pölyt pyyhin vasta viikonloppuisin. Torstain ainoa siivoushomma on imuroida, ja siihen menee parhaimmillaan vain kymmenen minuuttia!

Tavallistakin korkeammassa ylikierrosolotilassa tänään puoli kuuden aikaan kotiuduttuani, mökkiviikonlopun jäljiltä, ryhdyin päivällisen jälkeen leipomaan ruokakaappini pakollista tuotetta, siemenleipää. Sen ohessa kirjoitin Wilma-viestiä kollegalle, silmäilin viitosten suomen tunnin tietotekstiä ja aloin kirjoittaa tätä blogia sekä räpsytellä kuvia postausta varten. Taittelin kuivat pyykit kaappiin ja pyyhin nopeasti pölyjä. 

Jossain vaiheessa tuli mieleeni, että pitää pestä meikkiharjat – ehtivätköhän edes kuivua yön aikana – sillä huomenna on syyspäiväntasaus, ja silloin vaihdan hammasharjani, sheivausteräni ja ripsivärini. Ajattelin tästä lähtien yhdistää siihen myös tuon harjojen pesun, jolloin meikkisudit tulisi puhdistettua vähintään neljästi vuodessa, sillä suoritan nämä vaihtorituaalit aina päiväntasauksien tai -seisauksien aikaan. – Suunnittelin myös lähteväni kauppaan, mutta se aikaikkuna onneksi sulkeutui, ainakin järkevien vaihtoehtojen osalta. Onhan tuolla Kurvissa tietysti yksi 24/7-kauppakin...

Tällaisiin iltoihin toivoisi helppoja rauhoittumisniksejä, joita olisi mahdollista tehdä fyysisesti väsyneenä. Lenkille olisi pitkän tauon jälkeen tehnyt mieli, mutta keholle sellainen rasitus alle viiden tunnin yöunien ja yli yhdeksän tunnin intensiivisen työnteon jälkeen ei olisi ollut hyväksi. Ei tehnyt mieli edes yrittää; muutenkin olen ollut liikkumisten suhteen todella laiska koko syksyn. Säännöllinen liikunta kyllä rauhoittaisi, mutta tanssitunneille meneminen on ollut nyt todella haastavaa: kellonajat ovat huonoja, sillä en nälissäni jaksa viiden maissa tanssia, ja päivällisen jälkeen seitsemän aikaan alan olla aivan liian mukavuudenhaluinen, matalaan majaani jämähtänyt. Minulle sopisi kenties aamuisin liikkuminen, sen verran virkeä olen herättyäni... Tosin kuutta ennen ei minusta kuitenkaan ole nousemaan.

Nyt yritän kuitenkin sitä viimeistä rauhoittumiskeinoa puuhailtuani tarpeeksi kaikenlaista: keitän iltakahvit. Ehkä se siitä sitten rupeaa unetus saapumaan.

Seitsemän tosiasiaa

Viime aikaiset tunnetilani ovat tulleet lukijoilleni harvinaisen selviksi. Yritetäänpäs jättää niiden analysointi siis vähemmälle ja pureudutaan tosiasioihin. Sellaisia on sitä paitsi helpompi luetella sortumatta liialliseen dramatisointiin. ;)

Niinpä teille tutut ja tuntemattomat lukijat: tiedossa Sylvin elämän erikoisia totuuksia – tätä et minusta ehkä tiennyt!

1. Siivoan kahdesti viikossa, kylpyhuoneen jopa kolmasti tai neljästi. Miksikö? Vihaan pölyä. Vihaan myös epäjärjestystä, joten jos järkkäily lasketaan siivoamiseksi, siivoan joka päivä. Mutta sitähän ei lasketa, eihän?

Siivoan yleensä torstaisin imuroimalla lattiat, pyyhkimällä pölyt ja kylpyhuoneen lattian ja tasot kostealla. Viikonloppuna siivoan uudelleen: pyyhin lattioita nihkeällä, samalla ehkä sipaisen hiukan tasoille taas kertyneitä pölyjä pois; mahdollisesti imuroin matot, ehkä koko eteisenkin. Viikon aikana tietysti suoritan pientä siivoamista muutenkin, jos näen sotkua, likaa jossain. 

Yleensä siivoan jok'ikinen viikko myös jonkun pienen kohteen tarkemmin: esimerkiksi uunin takaa, jääkaapin, kylpyhuoneen kaapin.

Lattioita en luuttua koskaan, pyyhin vain rätillä, mutta harvoin koko lattiaa kerrallaan, vaan vain sieltä täältä. Omistan kuitenkin mopin: sen varsiosa on piilotettu futon-sohvasänkyni rakenteisiin ja moppiämpäri on viemässä tilaa muutenkin liian pienestä siivouskaapista. Moppi symbolisoi minulle kai sitä, että olen siisteysfriikki, vaikken kyseistä siivoussymbolia siis käytäkään.

2. Minulla on noin 350 päivänä vuodessa kynsilakat varpaankynsissä; yleensä tummansävyiset punaiset tai violetit, mutta värit voivat kyllä vaihdella vaaleanpunaisesta vihreäänkin, jos siltä tuntuu. Lakat vaihdan noin kolmen viikon välein. Viime aikoina olen lipsunut, ja lakat ovat pari kertaa saaneet kulua niin rumiksi, että ne ovat lähes kokonaan rapistuneet pois, enkä ole tarvinnut rippeiden poistamiseen kynsilakanpoistoainetta juurikaan.

3. Jumppaan paljon kotona, sillä se on helppoa, halpaa ja Lyyli-viikkoina ainoa kunnollinen kunnonkohotusmahdollisuus. Hypin, teen tanssiliikkeitä ja ennenkaikkea pidän yllä lihaskuntoa tekemällä viiden kilon painoilla erilaisia sarjoja. Mielestäni ihan tehokasta ja mukavaakin, mutta vaatii kyllä usein aikalaista pakottamista itseltäni. Koskaan en kuitenkaan ole katunut, kun jumppaan olen päässyt käsiksi. Ensimmäiset kymmenen minuuttia yleensä kypsyttää, mutta sen jälkeen on vain hyvä fiilis. 

Lyyli katsoo aina jumpatessani Yle Areenalta lastenohjelmia, joten joudun ähertämään ilman taustamusiikkia. Jumpan aloitan tasavarttitunnein: tasalta, varttia yli, puolelta tai varttia vaille, ja jumppaan yhteensä puolesta tunnista tuntiin, useimmiten vain sen puoli tuntia. Todella usein keskeytän jumppani ja rupean vaikka siivoamaan välillä, sillä jumpatessa usein katselee liikaa ympärilleen eikä pysty jatkamaan, jos joku asia alkaa ottaa päähän. Mutta kun olen saanut velvollisuuden suoritettua, jatkan jumppaani niin, että saan etukäteen päättämäni jumppa-ajan kuitenkin täyteen.

4. Lempivärini on vihreä, mutta sisustuksessa pidän eniten valkoisesta, harmaasta ja puunväristä. Värit ovat minulle hyvin tärkeitä, ja ihastelen usein hyviä värikokonaisuuksia, joita löytyy esimerkiksi ihmisten asustuksista. 

5. Otin yläasteella valinnaisaineikseni saksan, atk:n ja konekirjoituksen. Viimeksi mainitun maine oli näistä huonoin, mutta myöhemmässä elämässä kymmensormijärjestelmän hallitsemisesta on ollut kohdallani kaikkein eniten hyötyä. Olen todella nopea kirjoittamaan näppiksellä. Kirjoitan tosin yhdeksällä sormella niin, että vasemman käden peukalo on jäänyt työttömäksi. Siinä voikin sitten pitää pitkää kynttä ilman haittavaikutuksia!

6. Olen vuodesta 1988 kirjoittanut ylös lukemani ja kuuntelemani kaunokirjalliset teokset, lukuunottamatta Lyylille luettuja tai Lyylin kanssa kuunneltuja lastenkirjoja, sillä niiden suhteen en osaa sanoa, olenko ne välttämättä itse läpi ajatuksella kokonaan kulkenut. Ensin kirjoitin kirjat vaaleanpunaisella pantterilla koristeltuun vihkoon, vuodesta 2004 lähtien olen raapustanut kirjojen nimet pieneen mustakantiseen kirjaseen. Lukemieni teosten listoihin palailen aina silloin tällöin, etenkin vuoden lopulla tarkistaakseni, että olen pysynyt itselleni asettamassani löyhässä vaatimuksessa lukea vuodessa kaksitoista kirjaa.

7. Pidän puurosta. Syön arkiaamuisin aina kourallisen pähkinöitä, pari kuivattua hedelmää (viikunaa tai aprikoosia) sekä annoksen kevytmaitoon mikrossa tehtyä kaurapuuroa – piristävänä juomana juon mustaa teetä. Välillä innostun vaihtamaan viljalajia, mutta palaan aina ennemmin tai myöhemmin kauraan. Seuraavaksi haasteenani on opetella syömään vesipuuroa, sillä yritän vähentää maitotaloustuotteiden käyttöä, joka minulla on paisunut rahkojen terveellisyyteen ja helppouteen hurahdettuani – saatan nimittäin syödä puoli kiloa rahkaa päivässä... Katsotaan, pystynkö luomaan vesipuuroon samanlaista rakkaussuhdetta kuin maitopuuroon!

Lisääkin tulessa palavia totuuksia olisin eilen jumppaillessani keksinyt, mutta säästetäänpä teidät nyt tältä erään suorituskeskeisen bloggaajan enemmiltä listoilta, vaikka listaamistahan tunnetusti rakastan myös...

Isku

Yhtäkkiä se iski: päätös myydä kaikki Lyylin pieneksi jääneet vaatteet. Mitä minä niillä, varsinkin kun yläkerran häkkikoppi on niin kostea talvisin, ettei siellä oikein malttaisi säilyttää mitään. Äsken yritin käydä siellä penkomassa UFF:lle vietäviä kamoja, mutten päässyt oviaukkoa pidemmälle. Vanha futon torppaa kulkutien – ja vanha pöytä on jämähtänyt muuttolaatikoiden päälle tartuttuaan kananhäkkiseinään kiinni. Siellä se puolittain killuu seinän varassa! Varastoni on siis oikea rojuläjä – esimerkki boheemista tavaroiden varastoinnista. Ehkä vaikeaa uskoa, mutta "poissa silmistä, poissa mielestä" toimii myös minun kohdallani. 

nickcummins: Llanberis Bomb Storage, North Wales

Parisuhteeessa ollessani onnistuin ummistamaan silmäni myös sotkuisilta kaapeilta. Tokko tuollaiseen enää kykenen, jos nyt tuntuu vaikealta tyytyä siihen tosiasiaan, etten pääse varastoa tällä erää siivoamaan tai edes tutkimaan. Futon täytyy saada ensin pois alta, ja sen tulevat heivaamaan vanhempani, kunhan hiihtoloma koittaa. Toivon samalla tietysti, ettei patja olisi täysin kostunut, jotta se pääsisi vielä siskolleni hyötykäyttöön.

Tavaroiden hallitseminen ja taloudellinen käyttäminen on asia, joka tekee minut suunnattoman iloiseksi. Toisaalta aika huoletta laitan kirpputorille tavaraa, vaikka välillä taas haluan kuluttaa vanhat kengät tai housut viimeiseen asti. Oltuani nyt monen päivän ajan hermostunut huonosta kenkäostoksestani aloin järjestellä vanhoja tavaroitani ja totesin, että muutama pari kenkiä voisi lähteä ja tilalle voisi jopa hankkia uusia. En ole nimittäin kahteen vuoteen oikeastaan ostanut kuin urheilutossuja. Kyllä monet kenkäparit siinä ajassa ovat lötkistyneet. Ehkäpä osa kengistä on ollut alusta asti epäsopivia: käytössä on ilmennyt, että pohjat ovat liian pehmeät, malli liian leveä tai liian kaita. 

Kaikki vain räjähtää, kun sattuu kohdalle epäsopiva ostos. Harmitus rahanmenosta on niin suuri, että tilannetta haluaa paikata jollain tapaa. Sekin yleensä saa hyvälle mielelle, kun luopuu jostain turhasta tai epäsopivasta, vaikkei tilalle edes hanki mitään.

Kevin Dooley: Explosion!

Sitäpaitsi ostaminen ahdistaa minua nykyään entistä enemmän – pöydän, kenkien, joidenkin muidenkin epäonnisten ostosten jäljiltä olen päätynyt tilaan, jossa parasta on olla hankkimatta mitään turhaa. Kaikki ostopäätökset pitäisi harkita kahdesti tai kolmesti ja antaa ostoksen tekemiselle monta päivää aikaa. Kunpa siis vain malttaisin tehdä niin kuin parhaaksi tajuan! 

Helmikuu on joka tapauksessa säästökuu: enää en voi tehdä yhtäkään hankintaa, pienen pientäkään, tämän kuun aikana. Ja seuraava suurempi ostokseni olkoot ne sukset, joiden ostamista olen myöskin pantannut vuosikausia. Luulenpa kuitenkin, että käytetyt tulen ostamaan, sen verran harvoin käyn ladulla. En sitä paitsi kestäisi samalle talvelle toista epäonnistunutta kallista ostosta. Käytetyt sukset kun saa alle sadalla eurolla varusteineen, joten vaikka valinnassa menisikin hiukan vikaan, ei rahanmeno kuitenkaan ole tyrmäävä isku.

Vaikka mikä epäonninen ostos nyt rikkaan länsimaisen tyrmäisi? Ei tule muuta mieleen kuin homehtuneeseen taloon hairahtuminen, eikä kohdallani sellaista vaaraa kai ole. Ollapa siis onnellinen, etenkin kun kolme kuukautta sitten (!) tilaamani futon-patjan suojus oli tänään saapunut liikkeeseen, ja haettuani sen vieläpä onnistuin pujottamaan suojuksen suosiolla patjan ympärille. Futon-settini on nyt täydellinen. Siinä todiste siitä, että onnistuneitakin ostoksia olen viime aikoina tehnyt!

Steve Rotman: Rich

Monen ajatuksen viikko kulminoitui häihin

Viikko on ollut hyvä: toiminnantäytteinen, niin kotona, tarhassa, koulussa kuin vapaallakin. Olen saanut jo suunniteltua päässäni hiukan koulun alkua, tehnyt ruokaa varastoon, innostunut muutenkin keittiössä puuhastelusta ja viettänyt hyviä hetkiä lähinnä Lyylin kera. Tuntuu raikkaalta aloittaa uusi lukuvuosi kaapit täynnä ruokaa ja koti järjestyksessä. 

Täynnä? Pähkinäpurnukan täytin tällä viikolla puolen vuoden tyhjentämisoperaation jälkeen: syön kourallisen päivässä, joten tuo määrä riittää kohtalaisen pitkäksi aikaa. Tuntui hurmaavalta ostaa uudet pähkinäpussit ja tehdä pitkästä aikaa oma sekoitukseni lasin sisään. Näyttääkin niin hauskalta!

Siivoushulluudelleni en kuitenkaan viimeisinä lomaviikkoina enää ole antanut valtaa, ja lattiat ovat jääneet pesemättä. Olen tehnyt vain sen kaikkein tarpeellisimman, suorittanut perinteisen viikkosiivouksen, jättäen myös Egilin kodin pesiytymään pölyyn. (Alkaa nimittäin näyttää siltä, että minä olen se henkilö, joka huolehtii myös tämän huushollin siivouspuolesta, ainakin tarkemmalla pölytasolla...)

Ennen kaikkea päässäni on risteillyt ajatuksia tiheänään; tuntuu, että olen edelleen eron jäljiltä aika hukassa elämäni kanssa, enkä osaa vieläkään asettua uuteen elämääni. Olin jo niin kauan osa perhettä, jossa oli usein hyvä olla. Kaipaan toisinaan takaisin, varmasti aina jokin osa minusta kuuluu entiseen. 

Tuntuu usein niin surulliselta, vaikka tiedän, että näin oli parasta – kaikille. En kadu mennyttä, mutta olen jossain määrin katkera siitä, minkä kohtalon jouduimme kokemaan. Olen yhä vihainen, että en saanut mitä halusin, vaan kukapa meistä saa? Tiedän järjelläni, että parasta olisi jättää mennyt jo sikseen, ja taistella katkeruutta vastaan, sillä se vasta paha vihollinen on. Mutta voimani eivät useimmiten riitä, ja surumielisyys saa vallan. Samalla tiedän, että toistan itseäni, täälläkin – käyn läpi samaa ja samaa, vuodesta toiseen. Se kuluttaa. Eikö olisi jo aika antaa olla?

Häävarustusta. Kengät olivat kapeudessaan vikavalinta kesän turvottamiin jalkoihin, eikä sateenvarjoakaan tarvittu. (Olin kuitenkin sangen tyytyväinen pilkkumekkooni.) Taustalla näkyvät tuulettumassa olevat juoksutossuni. Kaipaisin parvekkeen, jonne tunkea haisevat kengät!

Eilen olin häissä. Oli jotenkin puhdistavaa, kun ilmassa oli niin paljon tunteita. Tunteet eivät välttämättä olleet pelkästään omiani, vaan jaoin yhteisen tunteen ilosta, rakkaudesta, onnesta ja siitä, kuinka nämä asiat eivät kuitenkaan perinteisessä muodossaan ole tulleet meidän kaikkien osaksi. Minä ehkä kuitenkin olen onnellisessa asemassa siinä, että olen saanut rakastaa ja saan edelleen – minulla on rakkaudelleni kohde. 

Kuitenkaan en pysty enää ajattelemaan, että rakkaus olisi pysyvää, ja ajatus siitä, että lupautuisi jonkun rinnalle loppuelämäkseen tuntuisi lähinnä valheelta, vähintään valkoiselta sellaiselta. Kuitenkin haluan uudelleen naimisiin, ja minulle on itsestäänselvää, että jos parisuhde jatkuu, sen täytyy mennä eteenpäin siihen pisteeseen asti, että alttarilla jonain päivänä seistään. Ja nimenomaan alttarilla. Kaikki muu juhliminen asian vuoksi on toki myös haaveissa, mutta vähemmän merkityksellistä.

Häissä puhutaan usein häistä: saa kuulla muistoja, paljastuksia, toiveita. Monen mielessä risteilevät ajatukset siitä, minkä häävalssin haluaa, millaisia hääkarkkeja itse askartelisi; ideoita viriää, kun näkee toisten hääpuuhastelujen tuloksen. Häät ovat mielestäni pysähtymistä toisten onnen äärellä: eräänlainen satama hääparille, mutta vieraille kenties uudenlainen avautumisen ja oman elämän arvioimisen hetki: olenko itse tyytyväinen siihen, missä olen? Muiden, myös itselle täysin vieraiden ihmisten kanssa saattaa jakaa aivan uudenlaisia ajatuksia ja havahtua johonkin, mitä ennen ei ole omasta elämästään nähnyt.

Itselleni on ollut mielenkiintoista kuulla, millaisia keskusteluja omissa häissäni käytiin, tai niitä murusia. Ajatus siitä, että omasta epäonnen juhlapäivästä on kuitenkin ollut iloa muille, lohduttaa. Olen monta kertaa miettinyt, että jos jossakin (ihanan lapsemme ohella) Veikon kanssa onnistuimme, järjestimme monet hyvät bileet kaveriporukalle, eivätkä neljä vuotta sitten pidetyt häämme olleet niistä suinkaan turhimmat! 

On turha katua elettyä elämää, mutta joitain valintojaan voi toki kyseenalaistaa. Yritän itse kääntää avioliittoni surullisuuden ajatukseen siitä, että elimme hyviä vuosia ennen alttarille astumista, ja vaikka monen kohdalla avioliitto on jonkinlainen vakiintumisen piste, minun kohdallani se nyt sattui olemaan loppu hyvälle. Valinta ei oikeastaan ollut minun, joten miksi surra enempää? Miksi kokea syyllisyyttä asioista, joille en voinut tehdä yhtään mitään? Minun tehtäväni on nyt siirtyä eteenpäin.

Tältä näyttää pöytä sunnuntaiaamuna kiireisen häihin lähdön jälkeen... Kotoinen kaaos, mutta minun tapauksessani rajoitettu pöydän pinta-alaan. Muuten täällä on siistiä!

Siivoilua ja sisustamista

Täällä pakataan taas uutta reissua varten. Kesän neljäs lähteminen, vaan ei edes se viimeinen, on edessä huomenna. Pesukone laulaa, tavaroita on ympäri asuntoa ja silittää täytyisi. Mutta koska ei huvita, tulin tänne. Ehkä tässä ohessa vähintään käsipyykkiä pesee. ;)

Eilen siivosin kuin hullu, enkä edes kotonani. Olin Egilin luona yötä, mies lähti ensimmäistä päivää loman jälkeen töihin ja minä sain inspiraation puuhailla hiukan. Kohdallani pieni siivouspuuhailu lähtee usein käsistä, ja niinpä kolme tuntia kylpyhuonetta jynssättyäni päätin vielä jatkaa pölyjen pyyhkimisellä ja imuroimisella muualla asunnossa, ja lopulta hommassa vierähti kahdeksan tuntia. Onneksi oli näin hieno siivouskeli, kommentoi kollega hauskasti Facebookissa. Että kannattiko uhrata kuuma kesäpäivä kodin kaunistamiseen?

Mielestäni kannatti, sillä saavutin eräänlaisen siivousflown, enkä huomannut ajan kulumista, nautin vain joka hetkestä. Nautin käsieni jäljestä, siitä, että aivan tuntemattomat pinnat tulivat paitsi puhtaiksi, myös minulle samalla tutuiksi ja miehen asunto alkoi tuntua vähän enemmän omalta. Vietänhän siellä nykyään enenevässä määrin aikaa, ja viime aikoina olemme myös yhdessä alkaneet sisustaa tätä 85-neliöistä kolmiota. 

 Kuva: Sokos

Egilin kodissa tilavuus, avaruus on valloittavaa. 28-neliöisen yksiössä kun on se vika, että täällä on niin toisen iholla, jos yhdessä iltaa viettää. Egilin luona voi välillä häipyä omiin oloihinsa. Ja jotenkin nukkuminen makuuhuoneessa, jossa on vain sänky, vaatekaappi ja pari hassua pikkulaatikostoa ja tuolia, on rauhoittavaa. Ei turhia virikkeitä. 

Kärsin kuitenkin Egilin kodin sisustamattomuudesta, ja niinpä innostuin eilen siivoilun ohessa tekemään listan asioista, jotka mielestäni kaipaavat muutosta. Vilautin listaa varovasti miehelle. Kuulemma piti hyvinkin paikkansa, mutta hän ei vain vielä ollut ehtinyt ajatella asiaa. Aiommekin nyt yhdessä kierrellä entistä tiuhempaan sisustusosastoilla, sillä niin lakanoita, pyyhkeitä, koristetyynyjä, vilttejä kuin lamppujakin pitää päivittää. Sanoinkin, että voi vain arvata, millaisia syntymäpäivä- ja joululahjoja on tiedossa. Saa sitten tarpeeseensa – vai ovatko sellaiset lahjat täyttä tylsyyttä?

Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Omassa kodissanikin sisustuskohteita vielä riittäisi: eteinen on kesken, peili nojaa seinää vasten, tapetointiprojekti ei ole edennyt piiruakaan ja Lyyliltä puuttuu edelleen kohdevalaisin, jonka hän kovana askartelijana todellakin tarvitsee. En ole saanut aikaiseksi, koska intoa ei ole piisannut, ja lasken nyt pennosiakin vähän tarkemmin. Toisaalta samalla sorrun puolittain tarpeettomiin ostoksiin, sillä nytkin heti reissulta tultuani ryntäsin Sokokselle alennusmyynteihin ostamaan lakanat. Jälleen yhdet, mutta päätin avustaa tuota tarvitsevaa miestä ja lahjoittaa keväällä ostamani vihreät graafiset lakanat hänen sini-vihreään makuuhuoneeseensa. Sopivat hänelle paremmin kuin minun tyttömäiseen tyyliini. Tilalle ostimmekin sitten lopulta yhdessä PiP Studion aivan ihanat kukka-lintuaiheiset hempeydet, jotka löydät oheisista kuvista.

 Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Seuraavat pari viikkoa vietän kuitenkin kaukana kodista ja sisustuspuuhista. Jatsailun ohella on toki tarkoitus keretä kirpputoreille ja kenties Porin muutakin tarjontaa katsastamaan. Katsotaan, miten uudelleen sisustusvaihteelle siirtyneen kesälomalaisen käy! Ainakin juuri saapuneet sisustuslehteni olen vaihteeksi lukenut innolla kannesta kanteen, joten ehkä jatseistakaan en selviä täysin sisustusajatuksitta.

Hopeiden kiillotusta

Joskus se pitää hopeansa kiillottaa, ja mikäs sen parempi päivä siihen kuin syntymäpäivänsä iltapäivän tyhjät tunnit.

Sylvistä kun on kysymys, ei puhuta pöytähopeista. Tummuneita korvahopeita sitä vastoin piisaa, mutta nyt niistä ainakin osa on kiiltävinä jälleen roikkumassa ja tummumassa vapaana.

Suosikkini NB Collectionin taotut hopealevyt sen sijaan pelastin tällä erää rasiaansa. Jospa se hieman hidastaisi prosessia.

Ennen kolmekymppisiäni tallustelin kultaisissa koruissa, sen jälkeen vihkisormuksia lukuunottamatta lähinnä hopeisissa. Enkä näitä sormuksia tietenkään enää ole käyttänyt kahteen vuoteen, mutta välillä niitä kyllä ihailen laatikossaan. Lyyli saa niistä vaikka rippisormukset itselleen. Pois en heitä!

Tänään taidan viettää kuitenkin syntymäpäiväni iltaa pronssisissa tai kultaisissa koruissa, uumoilen. Mekko on ruskeanvihreä, ja siihen sopisi yksi lempikaulakoruistani, robotti. 

Saa nähdä lisääntyykö korukokoelmani illalla. Pyysin mieheltä jotain pientä... ;)

Eräs siivouskevätpäivä

Elossa ollaan edelleen. Toukokuut vain pakkaavat olemaan kiireisiä. Tänään, vapaapäivän kunniaksi, olen juhlistanut ylösnousutta Jeesusta siivoamalla noin kahdeksan tuntia. Siinähän se ilon päivä sitten menikin! Mutta täytyy todeta, että hyvin iloinen ja tyytyväinen on näin illan suussa olo, kun ikkunat hohtavat puhtauttaan, kolme pyykkikoneellista on pesty ja ripustettu, osin silitettykin, vanhat pyykit silitetty kaikki, verhot pesty, silitetty ja ripustettu paikoilleen, kaappeja jynssätty ynnä muuta pientä järkkäilyä suoritettu.

Harmillista on se, että huomenna on aikainen herätys töihin, tulossa kiireinen päivä ja pientä jännitystäkin matkan varrelle. Olen harmitellut täällä itsekseni myös naapurien alkanutta tupakointi-innostusta sekä sitä, että en vain jaksa ottaa valokuvia. Olisihan teitä varsin kiva muistaa freeseillä otoksilla arjestani, kun nämä höpinätkin nyt ovat tällaisia tylsyyksiä. Ehkä tuota kameraa pitäisi alkaa kantaa tiuhemmin mukanaan!

Toukokuu on muuttumassa lempikuukseni: valo, heräävä luonto, toive paremmasta tulevaisuudesta kesäloman kolkuttaessa. Olen toisinaan aivan fiilareissa. Samalla kuitenkin loppukevääseen sisältyy aina niin iso annos väsymystä, että ihan täyteen nautintoon on vaikeaa päästä. Eilen olin kahden työkaverini kanssa ulkona syömässä hienosti; Lyon, ravintoloiden kuningas, ei pettänyt taaskaan, mutta vatsani oli outo ja väsymykseni syvää. Ilta oli kaikesta tästä huolimatta varsin mainio. Työkaverit, jotka ovat ensi vuonna entisiä työkavereita, mutta kaikesta päätellen kuitenkin edelleen hyviä ystäviäni, vaihtavat hiukan työmaisemia. Ilmassa leijui muutenkin muutoksen tuoksuja. 

Itse olen nököttänyt Helminkadulla, Helmessäni reippaan vuoden. Helminpäivänä 7.5. tuli se tasan vuosi täyteen. Tuntuu väliaikaiselta, vaikka samalla rakkaalta kodilta. Jokin tyhjyys ympäröi näitäkin yksinvietettyjä päiviä, vaikka aivan tarkotuksella päätin, että päivästäni tulee tällainen. En halunnut lähteä mihinkään, nähdä ketään tai viettää aikaa jouten. Ja niin oli hyvä. 

Nyt minua kutsuu suihku, suloinen sänky puhtaine ja silitettyine kevälakanoineen. Olen voipuneen onnellinen. Kevät, kiitos kun tulit! 

Olemattomien liinojen kokoelma

Ota käyttöön ihmeliina, pyykki pysyy kauniina! 

Mutta mitä sinä hyvä ihminen teet pesun jälkeen näille värjääntyneille sieppariliinoille? Minä päätin säästää ne, en tarkalleen ottaen tiedä miksi, mutta ajattelin, että josko näille syntyisi kierrätyskäyttöä. 

Keksikäähän te, paras saa täällä mainetta ja kunniaa, mutta muuta makiaa en nyt saata luvata. (Säästökuukausi, tämä kuukausista lyhyin.)

Jokin arvonta kuitenkin suoritettakoon keväämmällä, sen verran paljastan. :)

Silityspäivitys

Päivitinpä päivänä eräänä naamakirjaan seuraavasti:

28,5 neliötä ja henkilöitä useimmiten kaksi, joko aikuinen ja lapsi tai kaksi aikuista. Otan silitysvehkeet esille ajatuksenani silittää illan aikana. Jätän silitysvehkeet esille, kun en jaksakaan, mutta ajattelen silittäväni seuraavana päivänä. Sama toistuu muutaman kerran, ja koko ajan pienissä neliöissä on tiellä iso silityslauta, jonka päälle alkaa kerääntyä tavaraa. Hyppelen tytön sängyn yli saadakseni esille hänen vaatteensa tai heittääkseni pyykkipussiin pestävää. Neljäntenä päivänä hermostun, laskostan silittämättömät vaatteet kaappiin piiloon, nostan pinon puolikäytettyjä vaatteita tuolille ja taittelen silityslaudan pois tieltä. Jepjep. Tämän olisi voinut tehdä päivänä numero yksi. Ensi viikolla sama toistuu, koska en opi.

 Kuva: vivevans

Aina silloin tällöin sattuu, että naamakirjassa saa liudan kommentteja. Kokemukseni perusteella arkielämään liittyvät pienet havainnot keräävät näitä eniten. Silityspäivityksestäni syntyi omalla kohdallani harvinaista juttelua, kun sain myös miesnäkökulman esille. Päivitän teille tätä keskustelua anonyymisti, muunnelluin vastauksin – huomaa, että nimi aina muutettu. ;)

Aleksi: Mitä pitää silittää joka viikko? Minä joskus pakosta silitän juhlavaatteita, mutten kyllä useammin kuin pari kertaa vuodessa. 

Minä: Ensi viikolla pitää yrittää silittää ne tällä viikolla silittämättä jääneet vaatteet. (Mutta myönnän, että olen silityshullu: mm. tytön paidat pitää olla silitetyt, alusvaatteita sentään en jaksa.)

Siiri: Mun yks työkaveri haastoi vuosia sitten kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos nukkuu yönsä silittämättömässä yöpaidassa. Pelkäsin, että koko elämä lähtee käsistä, mutta päätin kokeilla. Ensimmäistä kertaa yöpaitaa päälle pukiessa sen huomaa, että onko paita silitetty vai ei. Sittemmin asiaa ei enää noteeraa. - Rennoin fiiliksin Sylvi!

Minä: Mä teen jopa sitä, että silitän käytössä ryppääntyneitä uudelleen... Joskus poikkeustilanteissa siis. Mutta on mulla aika usein sellainen olo, että aikani suuntautuu vääränlaiseen toimintaan. Onneksi en omista telkkaa, osa turhuudesta on siis tällä tavalla poistettu iltaohjelmistosta. (Netti korvaa tosin tämän aikasyöpön tarvittaessa, mutta ei aivan yhtä helposti.)

Annukka: Täällä hei toinen silitysmaanikko! :D

Aleksi: Pitää ilmeisesti kokeilla silitettyä yöpaitaa. 

Hanna: Kuulostaa harvinaisen tutulta tuo touhu...

Siiri: Aleksi, oikein odotan sun kommenttia silitetystä yöpaidasta. :D Aloittelijalle vinkiksi, että sellaisessa silkkisessä näkyy se silitys eniten, pitkässä puuvillaisessa taas tuntuu.

Elviira: Kuka kumma silittää, kysyn mä.........

 Kuva: Georgie Sharp

Jotenkin aivan mahtavaa, että netissä keskustelua voi syntyä keskenään tuiki tuntemattomien, muttei kuitenkaan anonyymien ihmisten välille, sillä eivät tämänkään keskustelun ihmiset ole kavereita keskenään, ollen vieläpä kaikki aivan eri maailmoista ja vuosiluvuilta minulle tuttuja (tai vähän vähemmän tuttuja) tyyppejä. Facebook, joka kotoisammin saisi saada suomenkielisen nimen, on juuri siitä niin mukava väline, että se mahdollistaa aivan uudentyyppistä kommunikaatiota, joka minulle (muiden muasssa) tuntuu olevan kovin elintärkeää.

Tänne blogiinkin olen usein kaivannut enemmän kommentteja, mutta nyt olen oppinut pitämään tätä yksinäisen tilittämisen ja haaveilun paikkana. Sellainenkin on tärkeä omistaa, päiväkirjan kirjoittajaksi minusta kun ei oikein koskaan ole ollut. Kaipaan siis aina jollain tavalla lukijakuntaa, eikä lainkaan hullumpaa, jos tänne löytää tiensä hiljaisia lukijoita. Onhan minulla tuo tilastotyökalu käytössäni. :D

Mukavaa on myös joskus jakaa täällä sisältöä sieltä sosiaalisen kirjoittamisen kanavasta. Mutta mitä pitävät ystävät ja tuttavat siitä, että heidän sanojaan lainataan ja muutellaan luvatta? En nimittäin alkanut selvittää nettiin kirjoitetun kielen oikeuksia tai oikeudenhaltijoita. Sen tein, että nimet muutin ja tekstit mukailin. Mutta tarinan juoni sai säilyä. Ja omaltahan seinältäni tämän kaappasin. Älkääpä siis enää sinne kirjoitelko, jos ette halua julkisuutta, sillä teitä saatetaan lainata! ;D

Sananne ovat kultaa, ja jälleen tärkeintä on ollut löytää se hyvä tarina, sillä sitähän me kaipaamme. Kenenkään hassuutta, tapoja, kokemuksia tai arvostuksia ei ole tarkoitus vähätellä tai edes arvioida. Toivonkin, että punainen lanka on löydetty, ei mietitty ihmisten erilaisuutta tai erikoisuuksia negatiivisessa valossa.

Nyt kuitenkin iltasadun aika on ohi ja silittämiset edelleen silittämättä, mutta tällä kertaa visusti kaapin piiloissa. Hyvää yötä – huomisen tarinoita kohti!

Mummulassa

Lapsena vietettiin jokainen kaunis kesäpäivä mummulassa: uitiin joessa, saunotiin vanhassa ja pimeässä saunassa, grillattiin alkeellisella pallogrillillä pihassa, pyöräiltiin, juostiin, soudeltiin, kirmailtiin. Jossain vaiheessa tällaiset kesäpäivät jäivät historiaan. Enää ei huvittanut. Lyhyesti sanottuna asioiden tärkeysjärjestys muuttui, kun maailma avartui ja paljasti uusia mahdollisuuksiaan.

Viime vuosina uudetkin mahdollisuudet ovat arkipäiväistyneet: työt, harrastukset, opiskelu, vapaa-ajan sosiaaliset ja viihteelliset viettotavat ovat nyt arkea, ja pikkuhiljaa paluu mummulaan, rauhalliseen, alkeelliseen elämään muutamaksi hetkeksi kesän aikana kiinnostaa jälleen. Kuinka ihanaa saunoa, maata nurmikolla, katsella pilvien kulkua ja uppoutua vanhaan maisemaan.

Tänä kesänä vietin yhden pitkän viikonlopun mummulan ulkomökissä jatsien lomassa. Kuin tilauksesta ilmat suosivat, tuntui todellakin kesältä. Aika melkein pysähtyi (vaikka pitikin välillä vilkuilla kelloa, ettei olisi myöhästynyt yövuorosta jazzravintolassa...). Sellaista tunnetta ei välttämättä kovin usein tule enää nykyään vastaan, vaikka olenkin hyvä uppoutumaan keskusteluihin ja unohtamaan ajan kulun. 

Nyt tuntuu jo syksyltä. Tämä jokavuotinen paluu kaupunkiin tuntui sateen säestämänä kuin elokuun tulolta, ja oikeastaan aloin odottaa töiden alkamista. Mielelläni menisin jo elokuun ensi päivinä töihin ja pitäisin vaikka marraskuussa kaksi viikkoa syyslomaa. Mutta ilmeisesti suuremmat tahot haluavat toisin. 

Kesää on siis vielä jäljellä, ehkä pitää käyttää se kuten tarkoitus on: nukkuen, tehden retkiä, lukien ja nautiskellen. Tällä hetkellä pää on tyhjä kaikesta, univelkaa Pori Jazz -viikosta vielä riittää ja paljon ihania muistoja on käsiteltävänä. Ehkä tänään vain olen.

Ohessa kuvia siivoushetken lomasta mummulassa.

Viikon hymyt ja naurut

Joulukaktus on ruvennut kukkimispuuhiin. Taitaa olla joulu tulossa. Sitä enteilee myös se, että kaikenlaista kivaa (ja punaista) täynnä olevat joulukataloogit tippuvat postiluukuista. Aika ihanaa, eikös?

Muitakin hymyilyttäviä juttuja kuin jouluvalmisteluja on ollut ilmassa. Olen nauttinut tänään tanssiteatterista ja viikolla "hiukan" shoppailuista. (Pikkujoulut ensi viikolla, dadaa, päätin hemmotella itseäni kunnon asusteilla, kun kerran veronpalautustakin on luvassa ja kun päädyin siihen, etten lähde joululomareissulle.) Kavereidenkin kanssa on ehditty istua iltaa, jopa pubissa käydä. Wau.

Kuva: incurable_hippie

Lisäksi viikolla ovat ilostuttaneet pikkuiset jutut, kuten erään oppilaan asukokonaisuus eilisenä nurinkurinpäivänä koulussa: hanskat jaloissa, farkut takapuoli edessä, etupuoli takana (kuulemma vähän hankalat, ihme!) ja päässä pipo, johon oli paperiliittimillä kiinnitetty sukat, jotka olivat vielä kaiken kukkuraksi nurinpäin. 

Jossain vaiheessa ruokataukoamme tulin sitten todenneeksi, että ehkä olisi pitänyt pyytää ottamaan pipo ruokailun ajaksi pois, vaikka nurinkurinpäivänä saikin tapahtua hiukan poikkeuksellisia juttuja (enkä halunnut tärvellä oppilaan aitoa ihastusta omaan asuunsa). Satuin nimittäin kysäisemään, että kai sukat ovat puhtaat. No, eivät tietenkään olleet, asu oli keksitty vasta koulupäivän aikana! Spontaani naurunpyrskähdys siinä kyllä opelta pääsi.

Kuva: Skip the Budgie

Toinen ikuista huvitusta, joskin myös ärtymystä herättävä "olento" on Veikon robotti-imuri. Hemmetin omapäinen otus, sanoisin. Meinaa ryömiä jalkojani imuroimaan, kun seison samassa huoneessa aluksi hyvän matkan päässä, myös hiukan sivuittain koneen imurointisuuntaan nähden. Mikä ihme viehätys sillä on kulkea juuri siitä, missä seison? Sihvelistä laite vallan innostuu, kun sieltä löytyy runsaamman puoleisesti hiekkaa ja sitä se hinkkaa siinä sitten eestaas pääsemättä kuitenkaan perille hiekkojen luo, sihveli kun on loppupäästään liian kapea. Huvittavaa seurattavaa! 

Usein laite tottavie vain ärsyttää: muutaman minuutin välein toistuva pysähtyminen ja tokaisu: Error 2: Open up the brushcase and clean the brushes saa minut mutisemaan jotain tavallisen imurin erinomaisuudesta, sillä robotin harjasäiliöstä ei tälläkään kertaa löydy mitään puhdistettavaa.

Viikon hymyt ovat johtuneet kai myös siitä, että on ollut hyvä fiilis painaa töitä, suunnitella joulua ja haaveilla kahden viikon päästä vapautuvasta asunnosta, kenties tulevasta kodistani. Myös vuoden ensimmäinen joululahja on ostettu, mikä hymyilyttää, koska löysin mielestäni niin ihanan pienen jutun. Samalla päätin tämän vuoden joululahjateemaksi pientä, mutta kaunista. Varmaan siis hauskoja sisustus- ja museokauppajuttuja tiedossa. :)

Sekin hymyilyttää, että sain päivällä kuulla pääseväni kesällä häihin! Jee! Pitkästä aikaa, moneen vuoteen, on rinnassani aitoa riemua toisten puolesta.

Kuva: Randy Son of Robert

Jag har blivit lycklig på något udda sätt. 

Kanske väntar jag alltför mycket på småjulfest, som vi har på fredag, och det gör mig lite pirrig i magen - och sugen på att se bättre ut än jag gör. Därför har jag också shoppat lite nya prylar, en dyr väska och ett par klackskor. Jo, jag vet, det borde jag inte ha gjort, men jag kommer att få lite taxpengar tillbaka. Man ska köpa saker då man kan, snart kan det vara för sent...

Eller så väntar jag endast på att mitt liv skulle ta en annan väg, att jag skulle någon dag hitta nån, få flera barn etc. Lever jag i nutid eller i en helt annan värld, som är lite orealistisk men främst inte något som är här nu? Man borde väl hitta det goda från det som man redan har. Lyckan finns i vardagens små saker, människor som är omkring en, historier, som vi lever i. 

Mina lyckliga stunder i veckan har dock bestått av dessa små ting: att vara effektiv och glad på jobbet, att hitta den första julklappen, att dricka vin med vänner eller att få höra det roliga: det blir ett bröllop för nästa sommar! Jag blev verkligen glad, vilket jag inte har gjort för många år, när jag har fått höra samma typ av nyheter. 

Faktiskt har jag blivit lycklig - tillbaka till det normala kan man väl säga i mitt fall?

Kaapit avautuvat

Innostuin sunnuntaina siivoamaan kaappeja: pyyhin ja järjestin kattilakaapin ja sen perään "samalla hiellä" jääkaapin. Urakan päälle kuvasin säihkyvät sisällöt, lähinnä Kaitaliinan hauskan postauksen ja kehotuksen ansiosta. En voi nimittäin sanoa, että kaappiemme sisällöt olisivat mitenkään erityisen houkuttelevia juuri nyt, kun kaupassa ei ole käyty kunnolla vähään aikaan. Toisaalta ne kuvaavat aika hyvin tilannetta tiistain–keskiviikon vaiheilla, kun viikonloppusatsit ovat jo alkaneet huveta.

Mies tykkää ostella erikoisia tuotteita ja tehdä niistä kaikenlaisia kokeiluja. Usein hyllyt siis notkuvat. Viime viikon kiireen keskellä käytimme hyväksemme ruoka.net-palvelua jälleen kerran, ja jo tutuksi tullut lähetti toi meille torstai-iltana kiloittain ruokaa. Laskelmieni mukaan kävimme viime viikolla kaupassa yhden ainokaisen kerran. Yleensä kertoja kertyy kahdesta seitsemään. Itse pyrin siihen, että viikonloppuna käytäisiin yhdessä kunnon kauppareissulla auton avustuksella ja viikolla täydennettäisiin varastoja tuoretuottein vain yhden kerran. Mutta mies tykkää ruokashoppailusta ja kiertelee joskus Kallion erikoisliikkeitä tehden löytöjä esim. Punnitse ja säästä -putiikista tai jostain seudun etnisestä aarreaitasta, tietääkseni lähinnä Dabin Oriental Foodista tai Bangkok Centeristä. Kannattaa uskaltautua kokeilemaan, sanoo ihminen, joka ei ole jalallaan astunut yhteenkään seudun erikoisruokaliikkeistä!

Meillä on jääkaapissamme aina jogurttia miestä varten, usein joitain helppoja juotavia pikkuisia ja rahkaa sekä mansikkahilloa minua varten. Tällä kertaa olin vahingossa ostanut vadelmahilloa! Sekin käy, mutta ei ole niin hyvää. Hilloa kuluu vähintään kilo kuussa... Rahkaan sekoitan myös mantelirouhetta, namskista!

Käytän aina Oivariinia leivän päällä ja usein jotain 17 %:n perusjuustoa. Lyylikin on alkanut kovasti tykätä  "ustoista", joita hän syö mielellään ilman leipää tai ennen leipää, kuorien siis ensin parhaat palat leivän päältä suuhun. Pienissä posliinikulhoissa säilytämme yksittäisiä jäljellejääneitä annoksia tai muita kokkauksia. Tällä kertaa yhdessä näistä kulhoista taitaa olla herkullista mieheni jouluista testausta, omena-inkivääri-chutneytä. Se on taivaallista! Odotan oikein, että saan maistaa sitä joulukinkun kanssa. Reseptinkin voin täällä kenties paljastaa, jos mies antaa luvan.

Kananmunia meillä on melkein aina kaapissa (yleensä jääkaapissa, koska päivämäärät pakkaavat ohittumaan parillakin viikolla ennen käyttöä). Niistä teen minä "bravuurini", sipulimunakkaan. Se on yksi niistä noin kahdesta ruokalajista, jotka osaan tehdä ilman ohjetta. Toinen on perunamuusi. Kaikkiin muihin tarvitsen erittäin tarkkaa perehtymistä ja hiljaisuutta sekä rauhallisen mielentilan.

 

Vihanneslaatikoissa on yleensä porkkanoita, joita tykkään rouskutella, ja kurkkua, jota kuluu joskus yksi tai kaksikin päivässä, jos onneton sattuvat jäämään esille lämpimään. Muuten ne kyllä helposti hautautuvat jääkaapin alakerran pimeyteen. Tällä kertaa laatikoissa on hieman kummallisia tuotteita, kuten perunoita. Niitä kun meillä ei juuri käytetä. Ovat varmaan olleetkin uumenissa kuukausia.

Ovessa on usein neljä–viisikin litraa maitoa, jota käytämme mm. aamupuuroon. Mehuja emme paljoa juo, ja työkaverin tekemä erinomainen kuningatarmehu on tainnut olla kaapissa keväästä asti. Viiniä juodaan melkein joka viikonloppu, mutta kohtuudella. Nyt pelkään kuvassakin näyttäytyvän punaisen olevan pilaantumaan päin, koska se on odottanut juojaansa jo viikon verran. Ehkä pitää ottaa tälle päivälle vielä pienet hömpsyt. 

Käytämme parhaamme mukaan luomumaitoa, sillä kauhistuneena luin joskus siitä, kuinka tavalliset lehmät eivät ehkä koskaan elinkaarensa aikana pääse haistamaan niityn vihreyttä tai katselemaan taivaan lintuja. Täydennämme sitten omia D-vitamiinivarastojamme purkista, sillä luomumaitoonhan ei D-vitamiinia ole luonnollisestikaan voitu lisätä. Muistakaa muutkin käydä purkilla, sillä näin pimeään aikaan saisi juoda maitoa aikalaiset määrät, jos mielisi ilman tabuja saada tarpeeksi elintärkeää aivo- ja luuvitamiinia!

Loppuun vielä kattilakaapin aarteita. Hiukanko on hyvä mieli, kun sai sieltä vähintään vuoden liat pois!