Harvemmin on tullut vietettyä pääsiäistä kotosalla, eikä se oikein nytkään inspiroisi, mutta en enää tohdi mahan kanssa lähteä maakuntaan. Sitä suuremmalla syyllä kotipääsiäisestä tulee ottaa ilo irti!
Niinpä ollaan askarreltu pääsiäiskoristeita, ostin jo narsisseja ja helmililjoja, ja tietenkin rairuohot on kylvetty. Oikeammin kylvin timoteitä, sillä lähikaupasta en muuta löytänyt, ja päätin tyytyä siihen. Jo hyvissä ajoin, pari viikkoa ennen pääsiäistä, istutin lautasellisen: se iti nopeasti ja alkoi kasvaa tasaisena mattona. Kunnes torstaina suihkutin siihen vahingossa etikkaa! Meillä kun etikkaa on suihkupullossa keittiössä aivan käden ulottuvilla siivoamista varten, enkä siinä sitten vain ajatellut sen koommin asiaa. Oikea sumutinpullo, se vedellä täytetty, sijaitsee roskiskaapissa. Olin niin ajatuksissani, oikeastaan murheissani, että tartuin vain lähimpään, ja lopputuloksena oli nuutunut, kasvamisen lopettanut ruohopläntti.
Ei siinä sitten auttanut kuin lähteä ostamaan uutta multaa, sillä kuinkas sattuikaan, että olin käyttänyt viimeisetkin mullat juuri tuon epäonnisen rairuohon alustaksi. Lähimmässä kukkakaupassa, Vuosaaren jo aikansa eläneen pohjoisen ostarin uudehkossa putiikissa ei ollut myytävänä kuin kaktusmultaa. Tyydyin siihen, tultiin kotiin, mutta pussin avattuani tajusin, että ei tästä hyvä alusta tule. No, tulipa vaihdettua kaktusten mullat (ekaa kertaa elämässäni!), mutta ei taas auttanut kuin lähteä sen perään uudelle mullanhakukierrokselle, tällä kertaa samaisen ostoskeskuksen S-markettiin.
Lopulta saatiin mullat lautasille, ja nyt kuumeisena odotan, josko ehtivät pääsiäisen pyhiksi valmiiksi. Tosin tuskin kauheasti vieraita on luvassa, joten sama kai se minulle, ovatko ruohot valmiita jonain tiettynä päivänä vai eivät. Ja silti tuntuu, että pääsiäinen on jotenkin tehtävä juuri niiksi päiviksi, kun muutkin sitä viettävät. Vaikka en tiedä, kuinka moni kovin uskonnollista pääsiäistä viettää. Todennäköisemmin muutama lisävapaa viikonlopun ympärillä on monelle lähinnä kauan kaivattua kevätlomaa: mahdollisuus nukkua enemmän, ulkoilla, olla perheen tai suvun kanssa, syödä (ja juoda) hyvin.
Mietin jo vähän, josko menisin seuraamaan keskustaan Via Crucis -pääsiäisvaellusta. Se on kulttuurinen ilmiö, joka on minulta vielä tyystin näkemättä, mutta kammoksun väkimassoja, etenkin tässä tilassa, ja koska liikkumiseni on hidasta ja välillä vaivalloista, taidan vain tyytyä näkemään niitä ystäviä, jotka ovat kaupungissa (eikä se tietenkään ole pelkkää tyytymistä, mutta jos jotain erityistä pääsiäistekemistä tässä etsii, ystävien näkeminen kaupungilla ei ole minulle sitä). Lisäksi voin mennä tangosalille muutamien vapaaehtoisten kanssa salin siivous- ja järjestelyavuksi ja näkemään joitain tuttuja tangontanssijoita samalla (vaikka itsellä tuo harrastus on pidempiaikaisella katkolla) ja yhden vanhemman perheiden tapaamiseen. Ehkäpä sisko ja miehensä tulevat lautapelin kanssa kylään. (Se olisi parhautta, mutta koska eivät olleet varmoja, en uskalla liikaa odottaa sitä, että pääsisin pelailemaan.)
Lopulta kenties käytän suurimman osan ajasta lukemiseen! Olkkarin ja makkarin sisäilma on sitä huonompaa, mitä enemmän aurinko sisälle paistaa, mutta nytpä voi pikkuhiljaa alkaa pitää ikkunoita pitkiä aikoja auki ja harrastaa läpivetoa. Parvekkeella haisee edelleen uudet villat ja sen sellaiset rakennusmateriaalit, mutta pahin maalinhaju on poistunut. Hurraa.
Ehkä tästä vielä lokoisa pääsiäinen saadaan, jos yhtenä kappaleena pysytään.
