Kevätlukemistoa

Narsissimme kuihtuivat ennenaikaisesti, eikä uusista rairuohoista itänyt kuin osa, ja eräänä yönä ne vähätkin itäneet korret olivat laonneet veden puutteesta johtuen. Niinpä ostin krookuksia tilalle. Ne veivätkin heti sydämeni. Tänä vuonna ei tulppaaneita tarvita pääsiäistä värittämään.

Eräänlaista väriä elämään tuo myös flunssa, joka iski meikäläiseen eilen, juuri sopivasti kuusi päivää ennen laskettua aikaa. Toivottavasti tässä vielä ehtii terveeksi ennen synnytyslaitokselle lähtemistä. Niinpä ainakin pitkäperjantaini menee sängyn pohjalla. Olen jo valmiiksi tylsistynyt, mutta ehkäpä Elena Ferrante vie mukanaan. Optimistisesti kirjoja on luettavaksi muitakin. Neljää en ehkä ennen vauvaa ehdi, mutta nuo kaikki on kuitenkin tarkoitus kevään aikana selvittää. :) 

Olohuoneen seinät ovat edelleen tyhjät, puolentoista vuoden asumisen jälkeen. Ehkä ne sellaisiksi jäävätkin: helpompi myydä rei'ittämättömiä pintoja. ;) Vähän orvon näköistä kuitenkin...

Uusia ja vanhoja ajatuskulkuja

Uudenlainen arki alkaa saada muotojaan: joka päivä treenaan DNRS-ohjelman mukaan mielenhallintaa, uskoa omaan terveyteen (tai vähintään tervehtymiseen) ja positiivista ajattelua. Vähän päivästä riippuen se on joko helppoa ja mieluista tai hankalaa. Vanhojen negatiivisten ajatuskulkujen muokkaaminen on pääsääntöisesti yllättävän vaikeaa, mutta olen ollut viime viikot aurinkoisempi, ehkä muutamasta eri syystä.

Ensinnäkin tietysti aurinkoiset päivät ja lumi ovat antaneet minulle suuren ilonaiheen. Toiseksi olen onnellinen loman alkamisesta: olo on yövalvomisten ja supistelujen takia koko lailla tukala, joten aika laskeutua uudenlaiseen elämään saapui passeliin aikaan. 

Paljon olen edelleen miettinyt asuntoa, mutta hieman uudelta kantilta. Olen päättänyt, että tämä vuosi eletään hyvin niukasti ja säästetään kaikki veronpalautukset, kesälomarahat ja muut ylimääräiset rahat, jos sellaisia on tiedossa: ei turhia shoppailuja, ei yhtään sisustamista eikä vaatteita (paitsi jos joku olennainen vaatekappale hajoaa). Ei matkustamista eikä kirjojen ostamista. Vauvalle hankin kaiken käytettynä ja pyrin siihen, etten osta mitään, mitä hän ei aivan välttämättä tarvitse. Onneksi olen saanut ystäviltä paljon kaikkia vauvatarpeita, ja paljon on myös jäljellä Lyylin tai serkkupoikiensa tavaroita. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – joskus positiivisesti ajateltuna! (Tällä erää olen kuluttanut vauvaan 24 euroa, ja melkein kaikki alkuvaiheen tähdellinen on jo hankittu, sänkyä ja kantoreppua lukuunottamatta.) Viime kierroksella tuhlasin pelkkiin kestovaippoihin kahdeksansataa euroa, mutta nyt minulla on iso läjä kestiksiä, joista en tällä kertaa ole maksanut sentin senttiä. :) Osa muuten niistäkin Lyylin vanhoja! 

Asunnon suhteen ajatelmia on muutamia, joista sitten tartun siihen oikeaan, kun sen aika tulee:

1) Asunto menee myyntiin elokuussa, jolloin saamme kauppojentekovaiheessa kaksi vuotta asumisaikaa täyteen. Keväästä ja syksystä selviän DNRS-treenien ja lääkkeiden avulla, ja kesällä ollaan paljon asunnosta poissa. Syksyllä toivon, että asunto menee nopeasti kaupaksi; olen valmis ottamaan takkiin sen 25 tuhatta, joka helposti takkiin tulee; ainakin tällä erää näyttää ostajan markkinoilta, eikä yläkerran vastaavankuntoinen asunto liiku mihinkään. :(

2) Asunto menee myyntiin vasta ensi vuonna, ehkä kesällä 2019. Terveyteni kohenee treenien avulla, ja ehkä raskauden loputtua allergiat muutenkin vähän hellittävät. Lääkkeistä on apua, mutta koska oireet jatkuvat silti, on pakko vaihtaa kotia.

3) Asuntoa ei tarvitse myydä useaan vuoteen, joten asumme täällä ainakin viisi vuotta! Oireet loppuvat treenien avulla ja raskauden loputtua kutina lakkaa kokonaan. Usean vuoden asumisen jälkeen onkin sitten aika katsastella kenties jo kolmiota tai isoa kaksiota paremmalta sijainnilta! Takkiin ei tule enää niin paljon, vaan saan jossain määrin asuntoon sijoittamani rahat takaisin ainakin sillä periaatteella, että asumalla tässä on säästänyt sievoisen summan rahaa. 

Ja jos ei isoja asioita vielä olekaan luotu tapahtuviksi, pieniä hyviä tulee vastaan aina silloin tällöin: sain myytyä kovanonnen pöydän, jonka hankkimista itkin reilun kuukauden päivät sitten, ja sain pöydästä vielä tismalleen saman rahan, kuin siihen olin itsekin upottanut! Tilalle meille saapuu kerrankin täysin uusi tuote: samanlainen pöytä, mutta vaaleilla jaloilla, kuten olin haaveillut. Siinäkin voi tietysti tulla mutka matkaan ja tuotteesta voi joutua reklamoimaan, mutta uskon, että siihen on nyt energiaa ja aikaa. Yleensä en ole oireillut MDF-levyjen päästöjen takia, ja tällä tuotteella on tuollaisen levyn lisäksi ihan aitopuiset jalat (ja neljäntoista päivän palautusoikeus). 

Viimeinen kalusteostos tähän kämppään, näin olen päättänyt, jollei vauvan tarvitsemia huonekaluja lasketa mukaan. 

Pöytä tilattu ja kuva napattu Finnish Design Shopilta

Uuvahdus

Kiinteistövälittäjä kävi. Puolitoista tuntia vierähti, kuin terapiassa ikään. Päädyimme vielä odottamaan tovin ratkaisuani: myydäkö heti vaiko hetken päästä. Huomaan taas soutavani ja huopaavani, sillä molemmat vaihtoehdot ovat huonoja. 

Tappiota tulee joka tapauksessa yli 20 000 euroa. Mutta sitäkin suurempi kysymys on, mistä löytää tämän parempi asunto näillä voimavaroilla ja tällä aikajanalla, etenkin kun säästöt on nyt syöty, eikä uusiin isoihin remontteihin ole mahdollisuutta. 

En osaa päättää. Olo on uupunut. En ole jaksanut tehdä oikein mitään koko viikonloppuna, olen vain levännyt ja miettinyt asiaa juurta jaksain. Äskettäin aloin kuitenkin lukea, vaikka ajatus harhaileekin vähän väliä. Bo Carpelanin Kesän varjot ei myöskään sovi juuri tällaiseen mielentilaan, mutta en sen sopivampaakaan luettavaa löytänyt kotihyllystäni. 

Kirjahyllyn yläkerta näyttää nykyään tältä. Uusimmat kirjahankinnat sijoittuvat sinne, kun eivät muualle enää mahdu. Tuoreimpien joukossa juuri aloitettu Bo Carpelanin Kesän varjot sekä Mia Couton Plumeriaveranta. Syksyllä luin Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen sekä Katriina Ranteen Miten valo putoaa-teoksen. 

Perjantaina kävin ihotautilääkärillä: jännä tapahtuma. Ensin lääkäri tuijotti mahaani minuuttitolkulla ja puhui asiansa ikäänkuin sille. Sitten juttelin hänelle kaiken tästä ongelmasta ja vähän muistakin murheista, ja lopulta hän ei suostunut veloittamaan käynnistä mitään, koska kuulemma maailmassa täytyy olla hyvyyttäkin! Varsin merkillistä ja tietenkin onnellistuttavaa. 

Hyvää oli myös se, että sain kutinaan nyt vähän täsmällisempiä lääkkeitä: kortisonivoidetta ja mentolisalvaa, jota en vielä ole saanut hankittua, sillä se pitää käydä hakemassa Yliopiston Apteekista. Tekevät sen siellä, ja muiden apteekkien kautta kestäisi kuulemma useamman viikon saada tuote minulle. En kuitenkaan jaksanut tarpoa perjantain lakkokävelyjen huipennukseksi pidemmälle kuin Hakaniemeen apteekkiin, ja nyt olen nukkunut pelkän kortisonivoiteen avulla. Sekin ehkä auttoi, tosin ehdin olla kaksi yötä evakossa (lakon takia), ja kotona olen ollut vasta yhden yön. Voi olla, että ensi yönä taas raavitaan. 

Ei pidä kuitenkaan antaa pelolle valtaa. Vähän lisää Bo Carpelania alle, niin ehkä se unikin sieltä tulee, kirjallisuuden ja kortisonivoiteen avulla. :)

Nyyhkyli nyyh

Juuri kun eilen pääsin kertomasta, että suunnittelen asunnon myyntiä kesäksi 2019, niin viime yönä suunnitelmat hieman päivittyivät: näyttäisi siltä, että lähdemme täältä jo tämän vuoden puolella, jos ei tässä ihmeitä tapahdu. Valvoin nimittäin koko yön itseäni raapien! Kolmas yö putkeen, jolloin mulla oli allerginen kohtaus; jouluna toisaalla ollessa juuri minkäänlaista syyhynää ei ilmennyt. Aiempina tämän setin allergisina öinä en kuitenkaan viettänyt koko yötä valveilla, Luojan kiitos. Se on niin raskasta. Täytyy sanoa, että tällaisia silmäpusseja en ole tainnut itselläni nähdä koskaan ennen!

Ihmettelen edelleen suuresti, mistä oireeni oikein tulevat, ja vietinkin – pitkästä aikaa – tänään muutaman tovin haistellen olohuoneen nurkkia. Oireeni selvästi pahenevat olohuoneessa olon jäljiltä; eilen kävi vieraita ja useampi tunti istuttiin olkkarissa, jossa muuten en juuri aikaani vietä. Mikään olohuoneen nurkka ei kuitenkaan haise. Ei haise lattia tai lattialistojen vierestä. Myöskään parveke ei juuri enää haise, ainakaan tällaiseen viileään aikaan. Selitystä oireille ei siis tunnu löytyvän.

Mysteeri saattaa löytää kuitenkin ratkaisunsa sohvasta: ostin vuosi sitten aivan ihanan, käytetyn ja vieläpä laadukkaan nahkasohvan. Se on hauskan värinen, oranssinruskea ja sopii näin ollen olkkarin verhoihin hyvin. Rakastan tuota sohvaa, vaikka en juuri koskaan sillä istu tai makoile. Tänään aloin haistella sohvan tyynyjen takaa ja sisältä, ja totesin, että se haisee yllättävän voimakkaalta. Osin hajuvedeltä, osin joltain kemikaalilta, jopa hieman tietyltä hometyypiltä. Miten en tuota ennen ollut huomannut? Hajuveden kyllä aistin, mutta pidin sitä alussa jopa miellyttävänä sohvan tuoksuna.

Huomaa tonttuovi!

Ehkä sohva on kyllästetty sellaisilla myrkyillä, että ne eivät ole haihtuneet kymmenessäkään vuodessa, jotka sohva on ollut olemassa. Tai ehkä taloudessa, josta sen hankin, on ollut vesivahinko. Yhtä kaikki, pakotin itseni tänään laittamaan sohvan myyntiin, vaikka puolet minusta harasi vastaan. Enhän voi tietää, johtuvatko oireeni sohvasta vai eivät, mutta kaikki kivet on nyt käännettävä, jotta täältä ei tarvitsisi aivan tuli hännän alla muuttaa. 

Hyvästit kaunis, laadukas ja tukeva sohvani, toivottavasti löydät pian uuden kodin. Tuntuu suorastaan surullisen karmealta luopua yhdestä lempihuonekalustaan. Mutta terveyden tähden teen mitä vain. 

Tilalle ajattelin löytää mustan, hiukan isomman nahkasohvan. Klassikon, kenties. Mutta käytettynä, kemikaalisyistä ja kengännauhabudjetin tähden. Nenä sitten vaan herkkänä ostotilanteessa. 

Hui hai

Olen mielessäni monesti kirjoittanut hienon tekstin, mutta päätynyt siihen, että turha kirjoittaa sitä luettavaksi kenellekään, sillä teksti ei ole ollut muuta kuin vanhan toistoa. 

Vaikea keksiä mitään (uutta) sanottavaa, sillä olo on ollut kerta kaikkisen kärttyinen, surullinen ja väsynyt viime kuukaudet. Loma on tietenkin tehnyt hyvää, ennen kaikkea kuntoilut: olen jumpannut entistä ahkerammin ja Lyylin kanssa ollaan käyty uimassa useasti tytön uimakoulun tähden. Nyt ollaan maalla, pian mökillä ja sitten minulla on muutama viikko omaa aikaa. Lähinnä aion kuntoilla: käydä edelleen uimassa ja kiipeilemässä. Ilmoittauduin kaverin kanssa kiipeilykurssille!

Kesäkuun alussa aloin käydä terapiassa; se on nyt lomatauolla ja odottelen Kelan päätöstä siitä, korvaako se terapiani. Toivottavasti, sillä muuten terapiaistunnot jäävät näihin kolmeen kertaan. Luulenpa tosin, että korvaavat, mutta eihän sitä voi koskaan tietää. 

Tässä kun aika moni asia on mennyt puihin tai täysin toisella tapaa kuin oletin. Esimerkiksi asunnon ilmanlaadun kanssa on jälleen ongelmia: olen alkanut oireilla parvekkeen hajun takia. Ilmeisesti 60-lukulaiset, parvekkeella käytetyt kuorilevyt haisevat niin voimakkaasti edelleen, että olen pikkuhiljaa herkistynyt niiden päästöille. Homeelta haju ei vaikuta, mutta enpä vanno, etteikö se voisi olla jotain erityyppistä hometta. Toisaalta se ja sama, kun lopputulos on se, että oireita on. Nyt sitten vain parvekelasit auki aina. Suunnitelmissa on myös pestä levyt. Onneksi ikkunaremontti on tulossa pian, ilmeisesti jo ensi vuonna, joten ehkä siinä yhteydessä levyjen taakse voisi kurkata ja varmistaa ainakin sen, etteivät sisällä olevat vällyt ole kostuneet. 

Väsyttävää olla kaiken aikaa puolikuntoinen, mutta sellaistahan se elämä on monella muullakin. Tietyllä tapaa olen toiveikas tulevaisuuden suhteen: ei tämä tästä kai kurjemmaksi enää muutu, kun en mitään muutoksia ole elämääni tekemässä. Miehen etsimisestäkin olen luopunut; tulkoon vastaan, jos jossain on tullakseen. Sitäpaitsi Tinder-sovelluksenikin on mennyt jotenkin jumiin, joten ehkä sekin on merkki siitä, että antaa olla. ;) Kunhan nyt saisin kuluttajaviranomaisen avulla neuvoteltua remonttilaskun kohtuullisemmaksi. Pahalta näytää. Siinäkin meni mäkeen, mutta sama kait se, hyvin tekivät remontin, emmekä me kodistamme parvekkeen hajuista huolimatta nyt vähään aikaan pysty muuttamaan parempaan. 

Hämmästyttävää kyllä, surunkin kanssa oppii elämään. Yritin kauan saada sitä pois elämästäni, vimmaisesti etsien onnellisuutta, mutta olen tyytymässä nyt tähän tilanteeseen. Kunhan allergiat pysyvät jollain kohtuullisella tasolla, kunhan meillä Lyylin kanssa sujuu hyvin, kunhan on töitä työpaikassa, jossa pystyy olemaan, niin mikäs tässä hiljaiselossa. Kyllä siitä löytyy niitä pieniä hetkiä, jolloin voi olla hyvinkin tyytyväinen elämäänsä. 

Joten hui hai huolille, hui hai vaatimuksille, omille toiveille siitä, millainen elämästä piti tulla. Ja hui hai niille piireille, joille kelpaa vain tietynlaisena. Nyt olen tällainen, surullinen, mutta jatkan elämää suruni hyväksyen. 

Neljäs kerta

Tapauksesta riippuu, kuinka mones kerta kertoo toden. Meidän olohuoneemme kohdalla vasta neljännellä kerralla onnistui, enkä edelleenkään ole täysin onnessani, mutta tyydyn kuitenkin.

Kysymys on siis jo kauan jatkuneesta mattopulmasta, joka ratkesi vasta toisen käytetyn taljan avulla. Ensimmäinen, uutena ostettu keinokuitumatto haisi, eikä sitä voinut pesettää -> päätyi työkaverille. Toinen, uusi puuvillamatto haisi pesulakeikan jälkeenkin -> päätyi varastoon odottelemaan, josko kelpaisi siskolleni. Kolmas matto, käytetty talja oli huijarimyyjän: kulunut, muutama iso korjausjälki ja paljon karvattomia kohtia -> huonokuntoisemman puolikkaan siitä myin pilkkahintaan, toinen puolikas päätyy sekin joko myyntiin tai annettavaksi eteenpäin, hätätapauksessa parvekkeelle. :( 

Rahaa kului luokattoman paljon, mutta koti on koti, ja se täytyy saada mahdollisimman kemikaalittomaksi. Ennemmin ilman mattoa kuin haisevalla matolla... Neljäs talja on kaunis, mutta korjailtu on sitäkin. Onneksi saumat eivät näy kuin tietyssä valossa, eikä niihin katse kiinnity, jollei tiedä, missä korjauskohdat sijaitsevat. Talja myös haiskahtaa aavistuksen homeelta: lienee säilytetty kellarissa, mutta haju on niin mieto, että siedän sitä. Enää en jaksaisi alkaa metsästää mistään minkäänlaista uutta ratkaisua. Rahat menivät ja jaksaminen siinä samassa.

Koti on nyt siinä pisteessä, että kutsun sitä valmiiksi. Seinät tosin ammottavat vielä tyhjyyttään, parvekkeelta puuttuu kaikki ja keittiön mattokin joutuu jossain vaiheessa päivitettäväksi. Mutta olo on helpottunut, eikä täällä juuri enää haise, mikä on suuri ilo elämässäni. Kaikista muista ahdistuksistani huolimatta olenkin ollut viimeisen viikon ajan aurinkoinen ja kohtalaisen onnellinen. 

On monia hetkiä, jolloin yksinäisyydestäni huolimatta huomaan hymyileväni itsekseni: elämästä ei tullut sellaista, kuin olisin toivonut, mutta tällainenkin elämä on varsin mukavaa, ainakin näin kiireettöminä sunnuntaiaamupäivinä. 

Lipasto ennen ja jälkeen

Lyylin lipasto joulun tienoilla:

Ja lipasto helmikuussa:

Kyllä kannatti kunnostuttaa! Samalla tuli karsittua tavarapaljoutta ja organisoitua kamat kauniimmin laatikoihin. Pöytälevy odottaa vielä kerniliinaa, jotta säilyisikin puhtaana ja nättinä. 

Tyhjää ja tyhmää

Voi tätä uuden vuoden alkua: on ollut ja on toisinaan edelleenkin sydänhuolia, kun syke tykkää taas olla taivaissa, lisäksi viime päivät ovat menneet lievässä päänsäryssä kaikki tyynni. Tällä viikolla alkoivat myös allergiat vaivata ja kaularauhaset ovat turvonneet ja todella kivuliaat. Tiedä sitten, miksi. 

Sitten sain päähäni kesken jumppatuokion, että heivautan olkkarin uuden maton parvekkeelle. Se on jo toinen tähän olohuoneeseen ostettu matto, mutta hajun takia en kestä tätäkään. Ensimmäinen lähti työkaverille sekin järkyttävien tuoksujen tähden, ja tämän uudemman varasi nyt alustavasti yksi siskoistani. 

Taas on siis olohuone matoton. Päädyin siihen, että tähän hätään hankin vain yhden lampaantaljan lisää ja olemassaoleva talja saa toimia matonkorvikkeena olkkarin keskilattialla ja tuleva sitten sänkyni vieressä. Ihan matoton olohuone ei siis ole nytkään, mutta onhan tuo nyt vähän persoonallinen sisustustyyli, hiukan huvittavakin. Mutta en jaksa maksaa enää penniäkään isosta kemikaalipotista, enkä edes oikein tiedä, millaisen maton tuohon haluaisin. Antaa sellaisen tulla joskus vastaan. 

Ilmeisesti olen siis todella herkistynyt nykyään myös kemikaaleille, mikä tietysti ei mitenkään ilahduta, mutta toisaalta en tuota nyt niin kauheasti jaksa surrakaan. Nyt on näin, ja varmaan tulevaisuudessakin on näin.

Vähän tyhjäähän täällä, kodissa ja elämässäni, on muutenkin, vaikka totesin juuri koko päivän suloisessa yksinäisyydessä oltuani, että tulipas tästä suoritussunnuntai. Pikkuasioiden hoitamista, kotihommia ja arkista puuhailua. Sikäli ei yhtään tyhjä päivä. 

Tyhmää taasen on valittaa ja vieläpä aina näitä samoja asioita; vähän minua kuitenkin jo naurattaa nämä mattotarinani, ja iloinen olen siitä, että matot ovat aina kelvanneet jonnekin. En myöskään millään jaksa uskoa, ettenkö joskus löytäisi tuohon sopivaa mattoa, kun vaan jaksan ottaa riskin hajusta. Ehkä pitää ostaa käytetty tai käydä monta kertaa haistelemassa ennen ostopäätöstä.

Tällä hetkellä täällä haisevat myös Lyylin vastakunnostetut huonekalut. Luotan kuitenkin siihen, että maalien hajut haihtuvat nopeasti. Inhottava fiilis kaikesta huolimatta tästä kemikaalikuormituksesta, jolle joudumme molemmat altistumaan. Onneksi juuri mitään ei tarvitse enää hankkia lisää. 

Tupakalta täällä sen sijaan ei mielestäni juuri enää haise. Peruutin otsonoinninkin, kun se olisi ollut turhan tyyristä vain varmuuden varaksi. Täytyy nyt antaa kaikkien hajujen laimentua, ja analysoida tilannetta sitten uudestaan. On tyydyttävä ja rauhoituttava, vaikka en vieläkään täällä juuri näiden hajujen takia viihdy. Elämä onneksi on kokonaisuudessaan väliaikaista, ja yritän tuudittautua siihen, että kyllähän täältä poiskin pääsee muuttamaan muutaman vuoden päästä, jos hajut edelleen vaivaavat. 

Silti kiukuttaa, kun on niin tyhjää ja tyhmää. Ehkä hyvän kirjan lukeminen tai pitkällä tauolla ollut the Crown -sarjan seuraaminen tekisi nyt terää?

Kasautumia

Olipas ihana saapua töistä ajoissa kotiin. Avasimme ulko-oven jo kaksikymmentä yli neljä! Opettajan kevyt puolipäivätyö kun kestää yleensä neljään, ja sitten on vielä reilun tunnin kotimatka tyttären hakemisineen. Harrastusiltoina tullaan kotiin vasta puoli seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Herätys on kuudelta tai puoli seitsemältä, riippuen aamusta. Aika naattia tyttöä sitä on iltaisin yleensä jo yhdeksältä. 

Eilinen huoli on kuitenkin nyt poissa, ainakin hetken. Sen sijaan täällä vallitsee pienimuotoinen epäjärjestys – ehkäpä sisäisestikin, mutta etenkin ulkoisesti, sillä tyttären huoneessa on ns. kasa. Jouduin jopa kaivamaan muutaman muuttolaatikon esille, kun piti tyhjentää lipasto ja hylly kunnostusta varten, ja totesin, että yllättävän paljon tavaraa nuo huonekalut vetävät, nyt kun nuo "roinat" näkee tuollaisessa klöntissä lattiapintaa peittämässä.

Oli kuitenkin mahtavaa saada itsestään irti kunnostuspäätös- ja tilaus. Hintavaa hommaahan tuo on, mutta toisaalta niinpä on uusien huonekalujenkin hankkiminen. Olen tyytyväinen siihen, että itse on tullut nytkin suosittua käytettyä: nahkasohvan löysin erittäin edullisesti; keittiön tuolit ja olkkarin pöydän olen myös ostanut vanhoina. 

Huomenna alkaa espanjankurssini – jännittää etenkin se, miten tulen jaksamaan, sillä ensin suuntaan afroon puoli viideksi ja varttia yli kuusi alkaa sitten tuo 2–3 vuotta opiskelleille tarkoitettu ryhmä. En ihan ehkä ole samantasoinen toisten kanssa, mutta into oppia on nyt hurja! 

Pidetään peukkuja sille, että arki jatkaa rullaamistaan, mutta ennen kaikkea sille, että huolet eivät tekisi enempää ylilyöntejä.

Aurinkotervehdys

Onhan sitä sen verran tullut oltua negatiivinen, että on aika olla ainakin hetken vähän aurinkoisempi.

Joulu, loma ja ehkäpä myös avautuminen täällä ovat tehneet hyvää. Olen ollut harvinaisen tyytyväinen elämääni. Erityisen iloinen olin uudenvuodenaamuna: tuntui kuin koko maailma hymyilisi. Mitään sen erityisempää ei kuitenkaan ole sattunut; uuttavuotta vastaanotin baarissa kahden ystävän kanssa, ja ehkä se oli juuri sitä erityisintä, mitä ihminen tarvitsee: hyviä keskusteluita. 

Uuden vuoden lupauksia tein muutaman, sellaisia hassuja, osin kevyitä, osin pelkkiä järjestelyitä. Ensinnäkään en aio enää syödä muuta kuin ekologista kalaa, kuten lahnaa, muikkuja ja muita roskakaloja, paitsi tilanteissa, joissa ei ole vaihtoehtoja (esim. vierailuilla). Toiseksi päätin alkaa syödä hitaammin, jotta vatsani tykkäisi enemmän elämästään. :) Kahvia olen myös vähän vähentänyt, mutta se vain näin loman kunniaksi. Arkena ei selviä yhdellä päivittäisellä kahvittelukerralla, vaikka sitä kahvia sillä kerralla joisikin neljän espresson verran. 

Kolmas ja ehkä tärkein päätökseni on olla ostamatta mitään turhaa tämän vuoden aikana: ei sisustuskrääsää, ei vaatteita, ei kirjoja. Eiväthän nuo kaikki turhia tuotteita sinällään ole, mutta kun minulla nyt sattuu olemaan yli neljäsataa vaatekappaletta, niin enköhän yhden vuoden pärjää shoppailematta mitään lisää. Lukemattomia lukemattomia kirjojakin löytyy (hih, taas pääsin käyttämään tuota kuolematonta sanaliittoa).

Olen ollut joulun jälkeen useamman päivän yksin kotona. Sekin on yllättävän mukavaa, kun ei ole kiire minnekään. Tänään päivä kului Lyylin uutta lipastoa purkaessa ja kootessa; ehdin jo melkein hihkaista riemusta, että tässäpä tuote, josta ei ole mitään reklamoitavaa, mutta olin väärässä. Viimeisestä paketista kuoriutui moduuli, jonka ovi oli vino. Tein tietysti heti valituksen, mutta saa nähdä, miten kauan kestää, ennen kuin mitään tapahtuu. 

Huomenna menen hankkimaan "käytettyjä" huonekasveja – todella paljon edullisempi tapa saada sisäilmaa paremmaksi kuin ostaa kukkakaupasta uusia. Yhden ilmaa puhdistavan kasvin (jonka lajiketta en tunne ja nimen unohdin heti sen ostettuani) hankin pari päivää sitten ennen kuin olin tajunnut etsiä tori.fi:stä, ja sain pulittaa siitä kolmekymppiä suojaruukkuineen. Käytettyjä saattaa saada vitosella ruukun kera! 

Lomalle on tiedossa paljon sosiaalistakin: kirjanjulkkarit, synttärit ja ristiäiset. Uskomattoman paljon kaikenlaista kivaa tekemistä on lomalla riittänyt, eivätkä odotukset loppuloman suhteen ole sen matalammalla. On vaikea uskoa, että tästä vuodesta tulisi lainkaan yhtä kurja kuin viime vuodesta, vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan. Lähinnä sitä kai toivoo, ettei tapahtuisi mitään todella surullista tai kurjaa. 

Nyt odottelen, että pesukone kävisi loppuun ja saisin laittaa keittiön norsuverhot kolmatta kertaa pesuun. Niistä ei teollinen kemikaalien haju nimittäin ole lähteä millään! Ajattelin pestä ne vähintään neljä kertaa, ja jos haju edelleen pysyy, sitten on vain elettävä sen kanssa. Olen hankkinut uuteen kotiin niin paljon turhia tuotteita ja joutunut luopumaan niistä ilmaiseksi tai halvalla tai hankalasti, että en jaksa, enkä oikein pystykään nyt enää muuttamaan tätä sisustusta. Kunhan nyt vain saisin noita kasveja kotiimme runsain mitoin ilmanlaadun parantamiseksi, niin olisin jo ihan tyytyväinen. Suunnitelmissani on ostaa noin kymmenen kasvia!

Se muu kiva tekeminen peittojen, verhojen, tyynyjen ja mattojen pesemisen tai pesettämisen ohella on koostunut lukemisesta, pelaamisesta, kirjoittamisesta (jopa kirjeiden!) ja asioiden hoitamisesta. Minulle tulee usein tosi hyvä mieli, kun saan arkisia juttuja hoidettua. Tällä viikolla haluan saada tämän kämpän ns. lopulliseen kuntoonsa: sellaiseen kuntoon, ettei sitä tarvitse vähään aikaan olla päivittämässä. Toki vielä on asioita, joita tänne kaipaan lisää. Esimerkiksi keittiöön olisi kiva saada tauluja, sillä siellä kaikuu verhoista ja matosta huolimatta. En kuitenkaan kiirehdi tuollaisten pikkuasioiden vuoksi. Vain mielestäni välttämätön, kuten sohva, verhot, matot, pöydät ja kaapit/lipastot on hankittava heti. Sitä en nimittäin kestä, että on kalseaa, tyhjää tai että tavarat pyörivät lattioilla, kun niille ei kertakaikkiaan ole mitään paikkaa. Ensimmäinen asia, jonka tähän huoneistoon tilasin, olikin eteiskaapisto: tein ensimmäisen kyselyn siitä jo ennen kuin olin kirjoittanut kauppakirjat. Koristeluja taas voi tehdä sitä mukaa, kun löytää kivoja juttuja. 

Ainoa vain, että taisin luvata, etten hanki tänä vuonna mitään sisustuskrääsää. Voi siis olla, että vuoden aikana tulee rikottua lupauksia tai sitten koti tulee olemaan kokonaisen vuoden tässä kuosissa.  

Joulun odotus, poks

Mitä meidän pitää tekemän tunteaksemme joulun?

Minä en ole tehnyt juuri mitään. Yleensä teen, mutta nyt on joulun odottaminen hukkunut huoleen, väsymykseen ja arkeen. 

Väsyttää tämän asunnon laittaminen. Edelleen ovat asiat kesken: viimeinen matto saapumatta ja yhdet ikkunat jälleen verhottomat. Edelliset verhot, kuvan riikinkukkokaunistukset, eivät sopineet uuteen mattoon, joten piti ruveta vielä kaikessa kiireessä ja tilin jo ollessa miinuksella hankkimaan uusia. Tuntui niin karulta olla ilman, eikä perfektionisti minussa voinut hellittää: verhojen ja maton luoma ristiriita oli ahdistava. 

Näinkin maalliset ovat murheeni, joten ehkäpä ollaan turvallisemmilla vesillä! Toki asunnossamme, kodiksikin tätä jo välillä kutsun, tuoksuu edelleen. Usein tuoksuu tunkalta, välillä voimakkaasti ruoalta. Jopa vaatteeni saattavat tuoksua ruoalta; huomaan tilanteen usein töissä, kun olen poissa kotihajuista, joihin tietenkin myös vähän turtuu. (Oireilukin on onneksi ollut vähenemään päin, Luojan kiitos.)

Taloyhtiössämme on tiedostettu yleinen ilmanvaihdon ongelma, mutta enpä nyt oikein ymmärrä, mistä nuo ruokakäryt ovat tänne löytäneet itsensä. Voisikohan kysymyksessä olla sellainen juttu, että kun omassa asunnossaan tekee joskus kunnolla ruokaa, niin siltä tuoksuu sitten koko seuraavan viikon ajan, kun ilmastointi ei kerta kaikkiaan toimi?

Tuuletan minkä kerkeän, mutta talvella ei voi ikkunoita kauhean kauan kerralla pitää auki. Kesällä ehkä helpottaa. Toisaalta näin talven viileydessä kellari ei onneksi haise. Suo siellä, vetelä täällä.

Kahdeksan hankkimani maton (osa onneksi vain edukkaita kuramattoja), kolmien verhojen, sohvan, pöydän, neljän tuolin, jalkalampun, Lyylin huoneen lukuisien uusien huonekalujen ja sisustuselementtien sekä muiden pienempien hankintojen jälkeen olen valmis luovuttamaan. Unelmoin jo seuraavasta muutosta, sellaisesta, jossa asunto vaihtuisi vain hiukan isompaan kolmioon, mutta jonka pohja olisi suunnilleen samanlainen kuin tässä. Silloin ei ehkä tarvitsisi päivittää ihan jokaista huonetta alusta alkaen uuteen uskoon. (Mutta ei pelkoa, ei meillä ole mahdollisuuksia vielä vuosiin muuttaa uudelleen.)

Ja tietenkin, aina vaan, ikuisesti, haaveilen siitä, että en enää olisi asunnon ainoa aikuinen. En tiedä, liittyykö tämän asunnon epäonneen myös se, että tänne jouduin muuttamaan vastentahtoisesti yksin, toisin kuin viime muutossani Helminkadulle. 

Vaikka sitä kuinka olisi tottunut yksinolemiseen, vaikka kuinka nauttisi siitä, että saa tehdä oman päänsä mukaan sisustukset sun muut, ei sitä ikinä kuitenkaan totu siihen, että vain yksin niistä pääsee myös nauttimaan. Jaettu ilo olisi isompi ilo. 

Jotenkin toivoisin, että voisin selättää tämän ainaisen ja jatkuvan kaipuun, mutta en keksimälläkään keksi siihen mitään keinoa. Olen yrittänyt alkaa haaveilla kesätöistä, matkustelusta, uusista harrastuksista: asioista, joista nuorena sain kiksejä – ja jotka riittivät elämänjanooni. Silloin en ollut lainkaan niin suruissani yksinolosta. 

Nykyään tuntuu siltä, että vain nukkuminen auttaa oikein suureen kaipuuseen, mutta eihän sitä nyt kaiken aikaa voi nukkuakaan. Arkisin ei tietenkään ehdi nukkua edes sitä tarvitsemaansa unta, mutta silloin kun aikaa olisi muuhunkin, johonkin kivaan, sitä ei välttämättä haluakaan, kun mukana on aina se suuri ikävä ja harmi. 

Onneksi olen löytänyt lukemisen uudelleen, vaikka koko ajan tuntuu edelleen siltä, ettei siihenkään riitä aika eikä aina puhtikaan. Mutta kirjojen vangitseva ote on se vahva ote, josta tällä hetkellä pidän hyvin paljon. Se ainoa ote, jonka tänäkin jouluna ympärilleni saan. Onhan sen siis riitettävä. 

Olen palannut täynnä intoa kirjoittaa! Viime aikoina on tapahtunut paljon, ja olen hyvin väsynyt, jopa uupunut, mutta tänään pieni ilonväläys iski elämääni. Ehkä käänne on tapahtumassa, ehkä pian alan toipua.

Olen ollut täysin alamaissa viimeiset viikot (ja syön rauhoittavia lääkkeitä, lääkäriaikaa olen yrittänyt tilata, mutta kun paikallinen arvauskeskus ei vastaa tai soita takaisin). Muutto vei voimat ja rahat, sisustaminen on alkanut ottaa aivoon, kun siihenkin on mennyt sekä paljon rahaa että melkein loput hermot. Moni käytettynä ostettu hankinta on ollut lievä pettymys, mutta uusiinkaan ei nyt ollut varaa eikä haluja. Tahdon olla entistä ekologisempi, ja niinpä sohva, olohuoneen pöytä ja keittiön uudet (vielä vaihtoon menevät) tuolit ovat vanhoja.

Tuolien kanssa oli aikalainen episodi, kun kaksi neljästä huuto.netin kautta hankitusta 70-luvun pinnatuolista oli ketkuja, ja niinpä käytin viime viikolla noin yksitoista tuntia niitä hioen ja maalaten. Hienoiksi hiotut, harmahtavan valkeat tuolit saivat käsittelyssäni valkoisen paksun pinnan päälleen, ja kelpasivat lopulta Lyylin huoneeseen. Aivan tyytyväinen en ollut maalausjälkeeni, mutta en muutakaan voinut. Keittiöön jäi kaksi alkuperäistä, harmahtavaa, sillä niiden pinnat olivat jämäkästi kiinni.

Tänään sain tietää, että myyjä voisi vaihtaa tuolit samankaltaisiin ja maalata ne valkoisiksi, sillä oli pahoillaan siitä, että myi minulle tuoleja, joiden selkänoja oli löystynyt. Minähän sanoin joo, ja piristyin. Katsotaan nyt maltilla, millainen vaihtokauppa saadaan aikaiseksi. Vielä en uskalla riemuita täysillä.

Malttia tosiaan saisi olla enemmän, mutta olen niin kyllästynyt elämään keskeneräisen, puolityhjän kodin kanssa. Sen päätin, että taulujen hankinta ja seinille laitto ajoittukoon hamaan tulevaisuuteen; nyt alkavat isot hankinnat kuitenkin olla tehtyinä. Kovasti haaveissa olisi kunnostaa Lyylin huoneen klaffilipasto ja kirjahylly, mutta yritän jaksaa säästellä intoani, sillä psyyke ei tunnu kestävän enää enempää pettymyksiä tai edes muutoksia.

Vielä odottelemme keittiöön mattoa, olkkariin jalkalamppua, Lyylille lipastoa ja tosiaan tuota tuolien vaihtoa, mutta muuten tämä on nyt koti. Koti, jonka ilma ei ole huippulaatuista, vaan useimmiten tunkkaista ja vähän ikävän hajuista (ja josta tulee oireita, nyyh), mutta tämä on koti, jossa kuitenkin pystyn ja pystymme asumaan. (Ylihuomenna on syysyhtiökokous, jossa käsitellään ilmanvaihdon parantamista, jes!)

Tulkoon tästä rakas koti! ❤

Kattoni mun, mattoni mun

Katto on pään päällä edelleen. Telttaan ei muuteta! 

Olo on ollut kuitenkin koko tämän täällä Lokkisaaressa asumamme kuukauden huono: kutittaa, yskittää, nenä valuu ja välillä saan allergisia kohtauksia, jolloin koko keho hehkuu. Raskasta, varsinkaan kun ei tiedä, missä syy. Hometta, voiko olla, kun koirat ovat kämpän tarkistaneet, eikä home haise kuin rappukäytävässä, josta se ei juuri sisään tihku. 

Viemäri tosin haisee edelleen, ja se on tietenkin ehtaa sitä, kun putkissa on kosteutta jatkuvasti. Putkimiestä en ole vieläkään tavoittanut lomiltaan: josko hän saisi taiottua vesilukon toimimaan kunnolla; vessassa kun haju on paljon miedompi vesilukkotyypistä johtuen. 

Hyllyjä, naulakkoja tms. ei niitäkään ole vielä saatu seinään. Remppamiestä odottelen.

Tuntuu, että elämä junnaa nyt paikoillaan. Suru, ahdistus, epätoivo jatkuvat. Tämän asunnon piti aloittaa jotain uutta, mutta jäin pyörimään vanhoihin pelkoihin. Toisaalta valonsäde minussa nousee välillä väkisinkin esille: ehkä tämä sittenkin aloittaa jotain uutta, mutta en vielä tiedä, mitä, missä ja milloin.

Ainakin kaikki matot menevät tai ovat jo menneet uusiksi: olkkarissa on viimeisistä Anttilan alemyynneistä hankittu karvalankamatto; Lyylille tilasin beigen chenillematon edullisesti. Eteiseen ja keittiöön teetän harmaa-viheriäät räsymatot. Keittiössä on tällä hetkellä yksiön eteismatto ja keittiön matto, ja nekin istuvat tuohon, mutta parempi olisi rytmittää tätä tilaa yhdellä matolla. Sitäpaitsi varamattoja on kiva olla – sen sain huomata viime asunnossa, kun vein matot pesulaan. Nehän viettävät siellä helposti kaksikin viikkoa, ja koti on todella ankea ilman maton mattoa. 

Keittiön maton kudevärejä olen fiilistellyt viime päivät:

Ja istunut keittiössä, vaikka en tiedä, pitäisikö suosia muita huoneita:

Hassua, että vaikka asunnon epämiellyttävät hajut pyörivät koko ajan tietoisuudessani, en kauheasti enää kaipaile takaisin Helminkadun Helmeemme. Sen aika vain tuli täyteen. Toki kaipaan sitä raikasta sisäilmaa, jonka tuo Helmi kätki, mutta ehkä samantyyppisen aarreasunnon löytää vielä joskus. 

Melkein tekisi mieli vannoa, että muutan enää yhden kerran, ja tämän loppusijoituspaikan tulee olla kunnollinen kaikin puolin. Mutta eihän tuollaista vannoa voi, kun ei edes luvata, eikä melkein edes uskalla toivoa. 

Katse on minulla kuitenkin nyt eteenpäin, vaikka en vielä tiedä, millä aikataululla edetään. Jos asuminen täällä ei yhtään rauhoitu, oireet vain jatkuvat ja hajut jatkavat villiä elämäänsä, täytyy joulun jälkeen kartottaa uusia vaihtoehtoja. Olen luvannut itselleni, että vasta maaliskuussa teen päätöksen jatkosta. 

Nyt ei enää hättäillä. 

Rukous

Flow-lipun hinnalla ostin uudet verhot uuteen kotiin. Kannatti varmaankin, kun ei tuon ilman takia minkäänlainen festarointi houkuttelisi yhtään. Mielentilan nostamiseksi olisi ehkä kannattanut satsata lippuun.

Mielipahaa päätin vähentää muulla tapaa: söin noin puoli litraa jäätelöä, minkä jälkeen vaniljajäätelöä ei varmasti tee vähään aikaan mieli. Lisäksi ostin kirjan.

Sepäs vasta mieltäylentävä hankinta olikin. 

Kyllä tästä silti viikonloppu tulee. Lyyli lähti sisarelleni seikkailupäivää viettämään. Minä päätin lukittautua kotiin lukemaan. Hyvin viisas päätös, tunnen sen jo sisälläni, mutta kun on kipeä olo, enkä edes keksi, mitä muuta voisin tehdä. Toki olisin voinut suunnata vaikka Kiipeilyareenalle tai tangotunnille, mutta kuinka järkeviä toimintoja tuollaiset vapaa-ajan vietteet ovat, jos kurkku on kipeä ja olo vähän lämpöinen?

Järkevämpää on nyt saattaa Astrid Lindgrenin elämäkerta loppuun ja aloittaa sitten tätä aarretta, jota olen kauan himoinnut; illalla lausun rukouksen Tšernobylille. 

Uusi vaatealku

Syksy on mitä parahinta aikaa alkaa elämä uudestaan puhtaalta pöydältä. Ruveta kuntoilemaan, alkaa laihduttaa, ryhtyä harrastamaan jotain uutta ja kehittävää. Yksinkertaisesti muuntaa itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Jokin uusi vaan ei yleensä ala ihmisen elämässä kuin taikaiskusta. Ei etenkään, jos on yrittänyt muuttua tai muuttaa itseään radikaalisti saman asian suhteen jo kauan, onnistumatta. Vähittäinen elämäntapojen korjaaminen lieneekin parempi ratkaisu. Jos ei siis viikko sitten mitä mainioimpana uuden elämän ensimmäisenä päivänä maanantaina ensimmäinen syyskuuta tajunnut alkaa täysmittaista projektia kohti parempaa elämää, ehkä parempaa elämää voi harrastaa satunnaisesti tai jopa säännöllisesti kevyemmin – muuttumatta kokonaan muuksi.

Silti uskon välietappeihin, tapojensa päivittämiseen, elämäntapaprojekteihin ja miksenpä jopa aivan uusiin alkuihinkin. Nämä uudet alut vain saavat ja omalla kohdallani niiden suorastaan pitää olla hitaita! Kasvissyöntikin on hiipinyt elämääni vuoden aikana pikkuhiljaa muuttuen yhä täysimittaisemmaksi. Toisaalta en usko enää minkään ikuisuuteen. Vaikka olen kalan- ja kasvinpurija nyt, en välttämättä ole sitä enää ensi syksynä.

Tämän syksyn uutta, alkavaa hyvää on projektini ostaa yksi vaate tai kengät tai asuste kuussa. En sillä, että yrittäisin radikaalisti vähentää rahojeni tuhlausta vaatteisiin, vaan haluan ennemminkin järkeistää ostoskäyttäytymistäni, rajoittaa shoppailuviettiäni. Suurimman mielihyvän antaa sellainen vaateostos, jonka tekemistä täytyy suunnitella koko edeltävä kuu. Tai ostos, jonka tekee ex temporee, mutta sitten kärvistelee ostamatta loppukuun. Tällainen ostoskäyttäytyminen saattaa säästää myös palan lompakkoa, kenties luontoakin samalla.

Projektini koskee kuitenkin vain upouusia vaatteita – kirpparille aion suunnata nimittäin heti, kun jaksan priorisoida sitä enemmän kuin tanssituntia tai lötväilyä kotona. Tarvitsen uuden farkkutakin yhdeksän vuotta uskollisesti palvelleen rakkaan takkini heitettyä toissaviikolla henkensä repeytyessään, ja sellaisen ostaminen projektin nimissä olisi silkkaa kidutusta. 

Niiden vaatteiden ostamista, joita eniten tarvitsen, en halua ainakaan kaikkia ottaa mukaan tuonne rajallisten, herkullisten nautinto-ostoksien joukkoon. Ideahan on rajoittaa shoppailusta nauttimista, sen käyttämistä lohtuna, ei varsinaisesti tarpeellisten vaatteiden ostamista! Rajoitan kuitenkin farkkutakin ostamisen kirpputorille, sillä uskon tietäväni, että sellaisia kirppareilta löytyy, ja jos sitten löydän jotain muutakin, jota tarvitsen tai Lyyli tarvitsee, saan ostaa nimenomaan käytettynä. Harvoinpa niitä kirpputorikierroksia tulen tekemään, tiedän sen, ja siten ei tarvitse liikaa pohtia ostosten tarpeellisuutta.

Aikomukseni ostaa vaate kuussa tarkoittaa minulle siis vain hieman suunnitelmallisempaa otetta vaatekaappini päivitykseen. Se nimittäin ei ole nyt kahteen–kolmeen vuoteen juuri elänyt, ja osa vaatteista alkaa olla siinä kunnossa, että vaihtoon menevät. Siksi uuttakin tarvitaan. Toisaalta haluan rajoittaa ostojani: tänä syksynä ei edes haaveilla keittiökamojen päivityksestä, vaikka edelleen keittiöstä puuttuu joukko mitä olennaisempia tuotteita, kuten pippuri- ja suolamyllyt sekä vaikkapa pitsaleikkuri, joka olisi niin tarpeellinen uutta aamupalasuosikkiani, siemenleipää tehdessäni. (Veitsi kun ei lainkaan aja asiaa, vaikka voisi kuvitella.) Tänä syksynä satsataan ainoastaan uusien vaatteiden hankkimiseen.

Uusia vaatteita olen tosin ostanut jo kesällä, jolloin rajat olivat löyhemmät: alennuksesta löytyi kerralla pari kenkäparia, ja sorruin jopa Marimekkoon, usean vuoden enemmän tai vähemmän tarkoituksellisen tauon jälkeen. Päivitin lomalla myös alusvaatekertaani uusilla alupaidoilla ja urheiluvaatteitakin tuli hankittua. Uutta on myös lipasto, jossa asuu vaatteita, muttei suinkaan omiani, vaan lipastoon löysi tien tyttären koko tämän kodin garderoobi. Kannen koristeena kaktuksia ja Toven elämäkerta.

Monenlaista uutta täällä siis jo on, mutta mukavaa on, että jotain uutta saa odottaa syksyn aikana tulevaksi. Vähän mutta laadukasta tänne tahdotaan. Vielä on jopa yksi lipaston laatikoista kokonaan tyhjä.

Seitsemän tosiasiaa

Viime aikaiset tunnetilani ovat tulleet lukijoilleni harvinaisen selviksi. Yritetäänpäs jättää niiden analysointi siis vähemmälle ja pureudutaan tosiasioihin. Sellaisia on sitä paitsi helpompi luetella sortumatta liialliseen dramatisointiin. ;)

Niinpä teille tutut ja tuntemattomat lukijat: tiedossa Sylvin elämän erikoisia totuuksia – tätä et minusta ehkä tiennyt!

1. Siivoan kahdesti viikossa, kylpyhuoneen jopa kolmasti tai neljästi. Miksikö? Vihaan pölyä. Vihaan myös epäjärjestystä, joten jos järkkäily lasketaan siivoamiseksi, siivoan joka päivä. Mutta sitähän ei lasketa, eihän?

Siivoan yleensä torstaisin imuroimalla lattiat, pyyhkimällä pölyt ja kylpyhuoneen lattian ja tasot kostealla. Viikonloppuna siivoan uudelleen: pyyhin lattioita nihkeällä, samalla ehkä sipaisen hiukan tasoille taas kertyneitä pölyjä pois; mahdollisesti imuroin matot, ehkä koko eteisenkin. Viikon aikana tietysti suoritan pientä siivoamista muutenkin, jos näen sotkua, likaa jossain. 

Yleensä siivoan jok'ikinen viikko myös jonkun pienen kohteen tarkemmin: esimerkiksi uunin takaa, jääkaapin, kylpyhuoneen kaapin.

Lattioita en luuttua koskaan, pyyhin vain rätillä, mutta harvoin koko lattiaa kerrallaan, vaan vain sieltä täältä. Omistan kuitenkin mopin: sen varsiosa on piilotettu futon-sohvasänkyni rakenteisiin ja moppiämpäri on viemässä tilaa muutenkin liian pienestä siivouskaapista. Moppi symbolisoi minulle kai sitä, että olen siisteysfriikki, vaikken kyseistä siivoussymbolia siis käytäkään.

2. Minulla on noin 350 päivänä vuodessa kynsilakat varpaankynsissä; yleensä tummansävyiset punaiset tai violetit, mutta värit voivat kyllä vaihdella vaaleanpunaisesta vihreäänkin, jos siltä tuntuu. Lakat vaihdan noin kolmen viikon välein. Viime aikoina olen lipsunut, ja lakat ovat pari kertaa saaneet kulua niin rumiksi, että ne ovat lähes kokonaan rapistuneet pois, enkä ole tarvinnut rippeiden poistamiseen kynsilakanpoistoainetta juurikaan.

3. Jumppaan paljon kotona, sillä se on helppoa, halpaa ja Lyyli-viikkoina ainoa kunnollinen kunnonkohotusmahdollisuus. Hypin, teen tanssiliikkeitä ja ennenkaikkea pidän yllä lihaskuntoa tekemällä viiden kilon painoilla erilaisia sarjoja. Mielestäni ihan tehokasta ja mukavaakin, mutta vaatii kyllä usein aikalaista pakottamista itseltäni. Koskaan en kuitenkaan ole katunut, kun jumppaan olen päässyt käsiksi. Ensimmäiset kymmenen minuuttia yleensä kypsyttää, mutta sen jälkeen on vain hyvä fiilis. 

Lyyli katsoo aina jumpatessani Yle Areenalta lastenohjelmia, joten joudun ähertämään ilman taustamusiikkia. Jumpan aloitan tasavarttitunnein: tasalta, varttia yli, puolelta tai varttia vaille, ja jumppaan yhteensä puolesta tunnista tuntiin, useimmiten vain sen puoli tuntia. Todella usein keskeytän jumppani ja rupean vaikka siivoamaan välillä, sillä jumpatessa usein katselee liikaa ympärilleen eikä pysty jatkamaan, jos joku asia alkaa ottaa päähän. Mutta kun olen saanut velvollisuuden suoritettua, jatkan jumppaani niin, että saan etukäteen päättämäni jumppa-ajan kuitenkin täyteen.

4. Lempivärini on vihreä, mutta sisustuksessa pidän eniten valkoisesta, harmaasta ja puunväristä. Värit ovat minulle hyvin tärkeitä, ja ihastelen usein hyviä värikokonaisuuksia, joita löytyy esimerkiksi ihmisten asustuksista. 

5. Otin yläasteella valinnaisaineikseni saksan, atk:n ja konekirjoituksen. Viimeksi mainitun maine oli näistä huonoin, mutta myöhemmässä elämässä kymmensormijärjestelmän hallitsemisesta on ollut kohdallani kaikkein eniten hyötyä. Olen todella nopea kirjoittamaan näppiksellä. Kirjoitan tosin yhdeksällä sormella niin, että vasemman käden peukalo on jäänyt työttömäksi. Siinä voikin sitten pitää pitkää kynttä ilman haittavaikutuksia!

6. Olen vuodesta 1988 kirjoittanut ylös lukemani ja kuuntelemani kaunokirjalliset teokset, lukuunottamatta Lyylille luettuja tai Lyylin kanssa kuunneltuja lastenkirjoja, sillä niiden suhteen en osaa sanoa, olenko ne välttämättä itse läpi ajatuksella kokonaan kulkenut. Ensin kirjoitin kirjat vaaleanpunaisella pantterilla koristeltuun vihkoon, vuodesta 2004 lähtien olen raapustanut kirjojen nimet pieneen mustakantiseen kirjaseen. Lukemieni teosten listoihin palailen aina silloin tällöin, etenkin vuoden lopulla tarkistaakseni, että olen pysynyt itselleni asettamassani löyhässä vaatimuksessa lukea vuodessa kaksitoista kirjaa.

7. Pidän puurosta. Syön arkiaamuisin aina kourallisen pähkinöitä, pari kuivattua hedelmää (viikunaa tai aprikoosia) sekä annoksen kevytmaitoon mikrossa tehtyä kaurapuuroa – piristävänä juomana juon mustaa teetä. Välillä innostun vaihtamaan viljalajia, mutta palaan aina ennemmin tai myöhemmin kauraan. Seuraavaksi haasteenani on opetella syömään vesipuuroa, sillä yritän vähentää maitotaloustuotteiden käyttöä, joka minulla on paisunut rahkojen terveellisyyteen ja helppouteen hurahdettuani – saatan nimittäin syödä puoli kiloa rahkaa päivässä... Katsotaan, pystynkö luomaan vesipuuroon samanlaista rakkaussuhdetta kuin maitopuuroon!

Lisääkin tulessa palavia totuuksia olisin eilen jumppaillessani keksinyt, mutta säästetäänpä teidät nyt tältä erään suorituskeskeisen bloggaajan enemmiltä listoilta, vaikka listaamistahan tunnetusti rakastan myös...

Asunnonlaittoviikot

Ei mitään pelkkää patjanvaihtoviikkoa, vaan kerralla koko asunto paremmaksi!

Tässä vieressäni kiiltelee nyt valkoinen ikkunalauta, tietokoneen alla lepää uusi pöytä, jolle on löydetty kunnostaja, eteiseen on valittu tapetti, ja kunhan sen kaupasta haen, ilmeisesti sen kiinnittää seinään siskon mies jo ensi viikolla. Olen kaiken rahanmenon lisäksi tilannut myös uuden futonpatjan, sen tyyppisen lateksiversion, josta täällä jo intoilin. Tuskin maltan odottaa näiden päivitysten toteutumista!

 Birger Kaipiainen: Ken kiuruista kaunein. Tapettitalo

Haaveilen myös entistä pienemmän keittiönpöydän oheen tarjoiluvaunua tai pientä lisäpöytää, ja tietenkin olen iskenyt silmäni sellaiseen, jonka löytää joka toisesta Koti ja Keittiöstä tai Avotakasta. Sanomattakin lienee selvää, että kysymys ei ole Ikean tai Kodin Anttilan parikymppiä maksavasta peltihökötyksestä tai tällä kertaa edes Huuto.netistä löydetystä vanhasta (ja kunnostettavasta) versiosta. 

Onneksi olen laskenut veroprosenttini väärin! Palautuksesta tulee paras joululahjani, sillä olen laskelmoinut saavani kaiken jouluksi täällä sellaiseen kuntoon kuin haluankin – myös joulusisustamista on tiedossa joulukuusineen ja -valoineen. Seuraava pulma onkin sitten se, että mitä seuraavaksi, kun pieni asunto on laitettu niin kuntoon kuin vain voi. Vaan taitaapa tuossa pikkukirjahyllyssä olla maalattavaa, vielä yksi lipasto tänne mahtuisi (ja tarvittaisiin!) ja voihan sitten pikkuhiljaa alkaa etsiä korvaavaa mattoa tuon ison, tussijälkien kyllästämän tilalle tai vaihtaa Lyylin nurkkauksen huonekalujen paikkaa tai... 

Sisustus, voiko sitä koskaan saadakaan valmiiksi?

 Normann Copenhagen: Block, tummanharmaa. Finnish Design Shop

Lyylin ledi

Lyylillä on uusi lamppu, ja se on ostajansa mielestä hieno. Se on myös ensimmäinen tämän huushollin ledivalaisin: valaisin, jota voi himmentää. Valaisin tilattiin Room21:ltä, jonka kautta olen hankkinut paljon muutakin sisustustuotetta. Merkki on Muuto, valaisin nimeltään Leaf. Sillä lehdeltähän se näyttää!

Mahdottoman yksinkertainen muotoilu puhuttelee minua, enkä lainkaan panisi pahitteeksi, että näitä lamppuja kodissamme olisi tulevaisuudessa useampikin kappale, kenties muutamassa eri värissä. 

Nyt valittiin kuitenkin valkoista, sillä pieni tilamme on valkopohjaisesta kalustuksestaan huolimatta monesti aika sekavan näköinen, kun samaan huoneeseen on pitänyt mitoittaa niin vaatehuone, lapsenhuone, olohuone, ruokasali kuin oma makuuhuonekin. Värejä riittää siis omasta takaa. 

Lyylin lipasto kaipaisi pientä pintaremonttia jossain vaiheessa, mutta tajuttuani, että 5-vuotiaalla lapsella on parasta olla sellainen piirrusalusta, jota ei tarvitse yhtään varoa, siirsin kunnostusprojektia viidellä vuodella eteenpäin. Kaukaa katsottuna lipasto näyttää edelleen sen verran hyvältä, että kestän kyllä sitä vielä sen tovin. Parastahan lipastossa on se, että sen pöydän voi sulkea ja näin kätkeä erinäisiä romuja katseilta pois. Pieneen lapselliseen kotiin mitä parhain ratkaisu!

Ja nythän minä tuijottelen vain uutta valaisinta, joten lipastolla on minulle entistä pienempi merkitys – mutta Lyylille suuri. Hän rakastaa omaa nurkkaansa, vaikka moittiikin sitä, ettei saa olla ikkunan vieressä, kuten iskän luona. 

Voi äiti, minkäs teet? Lisää uusia lamppuja?

Kuvien Leaf-valaisimet: Room21

Siivoilua ja sisustamista

Täällä pakataan taas uutta reissua varten. Kesän neljäs lähteminen, vaan ei edes se viimeinen, on edessä huomenna. Pesukone laulaa, tavaroita on ympäri asuntoa ja silittää täytyisi. Mutta koska ei huvita, tulin tänne. Ehkä tässä ohessa vähintään käsipyykkiä pesee. ;)

Eilen siivosin kuin hullu, enkä edes kotonani. Olin Egilin luona yötä, mies lähti ensimmäistä päivää loman jälkeen töihin ja minä sain inspiraation puuhailla hiukan. Kohdallani pieni siivouspuuhailu lähtee usein käsistä, ja niinpä kolme tuntia kylpyhuonetta jynssättyäni päätin vielä jatkaa pölyjen pyyhkimisellä ja imuroimisella muualla asunnossa, ja lopulta hommassa vierähti kahdeksan tuntia. Onneksi oli näin hieno siivouskeli, kommentoi kollega hauskasti Facebookissa. Että kannattiko uhrata kuuma kesäpäivä kodin kaunistamiseen?

Mielestäni kannatti, sillä saavutin eräänlaisen siivousflown, enkä huomannut ajan kulumista, nautin vain joka hetkestä. Nautin käsieni jäljestä, siitä, että aivan tuntemattomat pinnat tulivat paitsi puhtaiksi, myös minulle samalla tutuiksi ja miehen asunto alkoi tuntua vähän enemmän omalta. Vietänhän siellä nykyään enenevässä määrin aikaa, ja viime aikoina olemme myös yhdessä alkaneet sisustaa tätä 85-neliöistä kolmiota. 

 Kuva: Sokos

Egilin kodissa tilavuus, avaruus on valloittavaa. 28-neliöisen yksiössä kun on se vika, että täällä on niin toisen iholla, jos yhdessä iltaa viettää. Egilin luona voi välillä häipyä omiin oloihinsa. Ja jotenkin nukkuminen makuuhuoneessa, jossa on vain sänky, vaatekaappi ja pari hassua pikkulaatikostoa ja tuolia, on rauhoittavaa. Ei turhia virikkeitä. 

Kärsin kuitenkin Egilin kodin sisustamattomuudesta, ja niinpä innostuin eilen siivoilun ohessa tekemään listan asioista, jotka mielestäni kaipaavat muutosta. Vilautin listaa varovasti miehelle. Kuulemma piti hyvinkin paikkansa, mutta hän ei vain vielä ollut ehtinyt ajatella asiaa. Aiommekin nyt yhdessä kierrellä entistä tiuhempaan sisustusosastoilla, sillä niin lakanoita, pyyhkeitä, koristetyynyjä, vilttejä kuin lamppujakin pitää päivittää. Sanoinkin, että voi vain arvata, millaisia syntymäpäivä- ja joululahjoja on tiedossa. Saa sitten tarpeeseensa – vai ovatko sellaiset lahjat täyttä tylsyyttä?

Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Omassa kodissanikin sisustuskohteita vielä riittäisi: eteinen on kesken, peili nojaa seinää vasten, tapetointiprojekti ei ole edennyt piiruakaan ja Lyyliltä puuttuu edelleen kohdevalaisin, jonka hän kovana askartelijana todellakin tarvitsee. En ole saanut aikaiseksi, koska intoa ei ole piisannut, ja lasken nyt pennosiakin vähän tarkemmin. Toisaalta samalla sorrun puolittain tarpeettomiin ostoksiin, sillä nytkin heti reissulta tultuani ryntäsin Sokokselle alennusmyynteihin ostamaan lakanat. Jälleen yhdet, mutta päätin avustaa tuota tarvitsevaa miestä ja lahjoittaa keväällä ostamani vihreät graafiset lakanat hänen sini-vihreään makuuhuoneeseensa. Sopivat hänelle paremmin kuin minun tyttömäiseen tyyliini. Tilalle ostimmekin sitten lopulta yhdessä PiP Studion aivan ihanat kukka-lintuaiheiset hempeydet, jotka löydät oheisista kuvista.

 Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Seuraavat pari viikkoa vietän kuitenkin kaukana kodista ja sisustuspuuhista. Jatsailun ohella on toki tarkoitus keretä kirpputoreille ja kenties Porin muutakin tarjontaa katsastamaan. Katsotaan, miten uudelleen sisustusvaihteelle siirtyneen kesälomalaisen käy! Ainakin juuri saapuneet sisustuslehteni olen vaihteeksi lukenut innolla kannesta kanteen, joten ehkä jatseistakaan en selviä täysin sisustusajatuksitta.

Valkoinen keltaiseksi

Minulla olisi mielessä eteisen tapetointi, sillä sain kaverilta isoreunuksisen peilin, jonka reunat maalasin valkoisiksi, minkä jälkeen tajusin, että liian valkoiset ne ovat valkoisen seinän päälle. Etenkin kun valkoiset ovat keskenään eri valkoista.

Joten jotta ei menisi liian valkoiseksi, katsastin keltaisen tapetin. Että passaisko tällainen eteisen valkoiselle puolelle? Toisella puolella on vaatenaulakko, joka kyllä on väriä täynnä. Matto on vihertävä, muuten ovet, kuramatto, lamppu ruskean ja harmaan sävyissä.

Ilmeisesti tilanne kaipaisi kuvitusta, mutta tänään täytyy käyttää vain mielikuvitusta. Julkaisen sitten lopputuloksen eli kaatuneet liisterit ja tapettirullan väliin joutuneen remonttiraijan kuvasarjana tapahtuman johdosta myöhemmin.

Kuva: Seinäruusu