Iloisempi viikko

Jokainen viikkoni toukokuun loppuun asti (lomia lukuunottamatta) alkaa terapialla. Kotona harrastan kukkaterapiaa. Tuokoot ne tasapainoa elämääni! 

Ensi viikonloppuna on vanhimman pikkusisareni häät. Ammennanko niistä iloa vai vaivunko haikeisiin muistoihin? 

Hyviä häitä ei koskaan ole liikaa, vaikka laskin aikuiselämässäni olleeni 17 häissä. Niistä vain muutamat ovat olleet todella riemukkaita ja räjähtävän onnellisia, riippuen tietysti myös omista senhetkisistä tunnelmistani. 

Hyvät bileet syntyvät kuitenkin usein sattumalta. Omalla kohdallani sattumien odottelu jatkuu. 

Syntymäpäiviä

Lyyli täyttää pian kuusi! Synttäreitä juhlittiin kaverien kesken jo lauantaina, ja paikalle Kallion kirkon vihreään – ja kaikuvaan – saliin saapui viisitoista lapsivierasta, muutaman aikuisen ryhdittäessä menoa. Sen päivän jälkeen olin rätti – ja puolikuuro.

Kesäaikana syntymisessä on hyvät ja huonot puolensa. Näin kesäkuun puolivälissä juhlat on aika näpsäkkä järjestää, kun opettajana ehtii olla sitä ennen lomalla, juhlia valmistellen. Tänä vuonna käytimmekin valmisteluihin erityisen paljon aikaa, sillä teimme tytön kanssa meriaiheisen lakanamaalauksen ongintaa varten. Viitenä iltana lakana makasi pienen asuntomme lattialla hankaloittaen kämpässä kulkemista ja kiristäen äidin hermoja, kun ei päässyt siivoamaan... Neljä iltaa sitä maalasimme, mutta hieno tuli – lakana lienee käyttökelpoinen vuodesta toiseen. Josko ensi vuonna sitten askartelisi aasin ja sen hännän! 

Kesäaikana on sikälikin hyvä syntyä, että joulusta ja jouluun on sopivan pituinen aika. Isoissa synttäreissä taas on se hyödyllinen juttu, että lahjoja satelee, joten ainakin itse vetoan siihen, että eiköhän noita leluja tullut lahjaksi niin paljon, että selvitään jouluun asti sen koommin krääsää välillä shoppailematta. Joulun jälkeen voi jälleen vedota samaan asiaan. ;) Lahjaksi saa onneksi usein myös askartelumateriaalia, sillä sitä meidän taloudessamme kuluu!

Lyylin uudessa tarhassa on ollut tapana, että pääsääntöisesti kaikki kutsuvat kaikki syntymäpäivillensä. Syksyllä syntyneitä on paljon, joten ainakin viime vuonna oli viikonloppu, jolloin Lyyli kävi yhteensä neljillä syntymäpäivillä, kun samaiseen viikonloppuun sattui myös muiden tuttujen lasten juhlia. Vaikka siis lahjoja sai nyt paljon, lahjoja tulee myös ostettua paljon. Itse yritän aina ostaa jotain ns. järkevää, vaikka kyllä pidän monia lelujakin ihan järkevinä lahjoina. Tapanani on myös ostaa lahjoja jo ennakkoon; esimerkiksi tänään aloitin päiväni sillä, että matkustin Vantaalle asti noutamaan Meandi-alennusmyynnistä ostamiani näytekappalevaatteita tulevia syntymäpäiväsankareita ja syntymiä varten. ;) Järkevää ja hauskaa. Miten paljon tuottaakaan tyydytystä ostaa laatutavaraa edullisesti! 

Keskellä kesää syntyminen on sikäli kurjaa, että jos syntymäpäivät viettäisi silloin, kun ne oikeasti ovat, vieraita ei ehkä kauheasti saapuisi paikalle. Toisaalta miksei juhlia voisi viettää pelkästään aikuisten sukulaisten kesken maalla? Muistan viime vuonna vietetyt Egilin vanhimman tyttären juhlat, kun olimme Arvikassa, Egilin vanhempien luona. Heinäkuisen lauantain juhliin saapuivat lähes kaikki Egilin sisarukset lapsineen sekä paikkakunnalla vielä asuvia Egilin vanhoja koulukavereita, heilläkin lapset mukanaan. Seitsemän vuotta täyttäneen neitokaisen juhlat olivat mitä parhaat: aurinkoinen ja lämmin sää, joka mahdollisti puutarhabileet, joissa kävi paljon vieraita, jotka antoivat paljon lahjoja. Kaiken aloitti aamuherätys syntymäpäivälauluineen, -lahjoineen ja aamupaloineen jo sänkyyn. Nautimme varmasti kaikki tuosta päivästä lomallamme eniten; itsekin muistan vielä, mitä annoin tulevalle koululaiselle lahjaksi. Nyt olen iloinen siitä, että muistan menneestä perhekuviostani (myös) hyviä asioita!

Tänä vuonna Lyyli täyttää vuotensa myöskin lauantaina, viikonpäivänä, jolloin hän syntyi. Vietämme päivää maalla, vanhempieni luona. Toivon tuolle päivälle aurinkoa ja iloa; syntymäpäiväkakku täytynee leipoa ja laulut lurauttaa. Lahjaksi olen ostanut hiukan samantyyppisen setin kuin viime vuonna Egilin esikoiselle. Esikoululaisellekin kun mielestäni sopii tussit ja runokirja, eikä kai mitään pahaa ole virtahepopaidassa, jonka selkämykseen on kuvattu virtahevon pylly kakkakikkaroineen. ;) – En tosin ihmettele, että paita oli alessa, mutta minusta se oli hauska. Samaisen Mulan-dvd:n annoin viime vuonna Egilin tytölle, mutta nyt tämä kappale tulee meidän perheeseen jäädäkseen; Lyylin äiti kun keräilee lapselleen Disney-leffoja. 

Syntymäpäivät piristävät siis tätä kesää, ja koska katseeni on nyt suunnattu tulevaisuuteen, pohdin jo, pitäisikö ensi vuonna pitää omalla kohdallani megabileet, kun lempilukuni tulee täyteen. Vähintään korvikkeena muulle elämättömälle elämälle... Sillä jos ei ole parisuhdetta ja sen tuomaa onnea, pitää sitä jostain repiä elämälleen tyydykettä. Sitäpaitsi viimeksi juhlin itseäni kunnolla täyttäessäni 27, ja ne pippalot olivat ns. parhaat, ainakin omasta mielestäni. Pippaloita osaan nimittäin kyllä järjestää, vaikka kaikki muu menisikin päin virtahevon pyllyä.

Joulunaluspäivät

Viikonloppu kului kavereilla tuossa naapurissa. Lauantaina syötiin nepalilaista ja koristeltiin kuusta – mikä sointuva yhdistelmä! Sunnuntaina vietettiin amerikkalaista joulua kalkkunan, munatotin ja Christmas carrolsien seurassa.

Meille on opiskeluaikaiseen kaveriporukkaan muodostunut tapa juhlistaa joulua etukäteen jonkun teeman merkeissä. Tähän asti on ollut niin kansainvälistä, porvari-, aatelis-, lähiö- kuin wanhan ajan jouluakin. Viime vuonna oltiin ITE-hengessä opetuskeittiössä ja nyt siis siistit kuteet niskassa perunamuusin ja kalkkunan parissa. Jenkit nimittäin nauttivat jouluaterialla muusia ja esimerkiksi vaahtokaramellisalaattia, jonka sijaan meille oli tällä kertaa tarjolla coleslaw:ta – Jenkkilästä sekin salaatti. Jälkkäriksi isoja ja paksuja keksejä, joihin oli upotettu suklaakaramelleja, sekä juustokakkua ja saksanpähkinätorttua. Nams. (Jotenkin nuo jälkiruoat jäävät meikäläisen kohdalla usein paremmin mieleen ja tarkemman analyysinkin kohteeksi.)

Halusin asustaa itseni jälleen uudehkoilla tuotteilla: Michael Korsin käsilaukulla ja punertavilla korkkareillani, jotka harkinnan jälkeen päätin sittenkin pitää itselläni – osin siitä syystä, että ne olivat ystäväporukkani 37-jalkaisille liian isot! Uudet NB Collectionin hopeakorvikset pääsivät neitsytmatkalleen; ne tarttuivat mukaani Helsinki10:stä, jossa vierailin ensimmäistä kertaa lauantaina. Samoilla vermeillä painetaan kaikki joulujuhlat, eihän täällä Veikon luona turhan paljon muita juhlavaatteita mulla mukana olekaan. 

Joulusta on tulossa kummallinen. Monesta edellisestä vuodesta poiketen minulla ei ole minkäänlaista fiilistä kyseistä juhlaa kohtaan. Odotan vain lomaa, että pääsen hengähtämään – sanan monessa merkityksessä.

Ei tunnu kovin jouluisalta tämä asuntokaan vielä, mutta pienen kuusen ajattelimme kuitenkin hankkia. Ruokia ei ole suunniteltu, ei juuri siivoamistakaan. Ehkä kaikki hoituu viimeisten päivien aikana, kun Lyyli ja Veikko ovat lomalla pohjoisessa. Toivon, että jaksan sitten; toisaalta viime vuoden joulustressiin verrattuna olen nyt ihan lunkki kaikkien valmistelujen kanssa. Se tuntuu helpottavalta. Joulustressi tästä vielä puuttuisikin!

Kunhan on muutama lahja, suklaata ja hyviä dvd-settejä, niin päästään tunnelmaan. Aatoksi kirkkoon, ruokaa, lahjoja, joulupäivänä toivottavasti siskon perheen vierailu. Ihanaa tietysti olisi, jos sataisi lunta; pääsisi oikeaan tunnelmaan ja Lyylin kanssa hankeen. Iltaisin kynttilänpolttoa takassa, leffoja, värittelyä, lueskelua. Jälleen kerran huomataan sama totuus: vähällä pärjää ja on tyytyväinen. 

Dags att lägga mig eller åtminstone börja planera detta evenemang, om jag vill sova minst sex timmar. Det har nämligen uppstått såna svårigheter angående mitt engagemang i sovandet att jag börjar ana att den här härliga kristiden med extralånga nätter är över. Ja, eller kanske fortsätter kristiden att gå sina egna vägar, och sovandet sina egna.

Sovit har jag mycket under hösten. Nu har det blivit dags att starta juletidens uppvärmning med sina fester, gåvor, postkort och det skräp man har kommit på att det ska finnas uppe under den här säsongen. För att understryka den verklighet jag lever i, är jag inte stressad på grund av julepyssel, utan tvärtom. Den här kommande julen har jag faktiskt inte alls något intresse för. Konstigt för en sån juleperson som jag är.

Det som jag har blivit helt trött på är att hosta och snyta hela tiden. Det är verkligen så att det ska bli någon förändring på hela detta. Oj, vad jag har varit arg på den här situationen, men så småningom börjar jag acceptera verkligheten; att det går inte alltid så som man hade planerat själv. Jag ska ba hålla med nu så länge jag orkar och börja titta runt samtidigt. Jag litar på livet fortfarande, och tror på det att man ska få det man verkligen behöver. Men för att få detta, måste man gå igenom svårigheter ibland även på bekostnad av sin hälsa.

Jag fortsätter att hosta, men det har man medicin för. God natt!

Turkoosin himo

Oltiin viime lauantaina häissä; pukeuduin musta-turkoosinsävyiseen asuun, josta olin etukäteen vähän epävarma: onko mekko liian arkinen? Olin kuitenkin suunnattoman tyytyväinen lopputulokseen, etenkin kun ystäväni fiksasi hiukseni hauskan näköisesti taipumaan ulospäin. Häihin jaksan myös aina laittaa piilarit, mitä muuten en harrasta. Yksi asia jäi kuitenkin itseä puvustaessa harmittamaan: minulla ei ollut turkoosinsävyistä luomiväriä ja jouduin tyytymään taivaansiniseen. Siksipä suuntasin heti maanantaina meikkiostoksille, ja seuraavissa tämän puvun pippaloissa turkoosia tulee löytymään myös silmäkulmastani.

Huomaan, että viime aikoina turkoosi on muutenkin sulattanut sydäntäni: ostin elämäni halvimman kaulahuivisen, turkoosi-valkoraitaisen, jostain alekorista (hintana 2,40 e) sekä turkoosit sormikkaat, ja kuuden vaatteen kuukauden rajoituksista johtuen kaivoin esille kauan lähes ainoastaan varastossa maanneet vaaleankelta-turkoosit "kiinakenkäni". Kengät ovat Think-merkkiset, siis jalkaystävälliset, mutta valitettavasti leveisiin (mutta luisiin) jalkoihini varvasosastaan aivan liian kireät. Nyt tartuin itseäni niskasta kiinni, ja kolmen vuoden varastoinnin jälkeen vein popot suutarille. Kurvin kupeessa sijaitsee aivan loistava pieni suutariliike, joka on saanut joskus, sen tarkempaa postausta muistamatta, suositteluja myös Polka Dotsin Jonnalta. Siellä venyttivät kenkäparia päivän, ja jopa ne mahtuivat jalkaani. Ja kuulemma toinen venytys tehdään ilmaiseksi, jos ei vieläkään tohdi käyttää. Paras vinkki kuitenkin oli: käytä ihminen hyvä kenkiäsi, nahka kuivuu varastoituna ja sitten sen muokkautuminen omaan jalkaan on entistä vaikeampaa. 

Olen siis saanut kehotuksen ja luvan turkoosiin! Ensi viikolla on tarkoitus yhdistää väriä myös yhteen niistä kuudesta arkivaatteesta. Muuten tämä kuuden vaatteen aika on mennyt lähinnä uusista vaatteista haaveillessa, joten sikäli tempaus on kohdallani johdattanut vähän väärään suuntaan. Toisaalta olen päättänyt tänä syksynä satsata laatuun tai vähintään tyyliin määrän kustannuksella. Niinpä, pitkälti Pupulandian Jennin inspiroimana ja Indiedays-sivuston jo menneen Marimekko-kampanjan ansiosta, olen saanut fiksaation Mika Piiraisen syyskokoelmasta sekä Jennin ihanasti esittelemästä Noora Niinikosken Reuna-mekosta, tosin linkin kuvasta poiketen ihan vain mustana.

Ehkä hankinkin jotain Marimekkoa ostotauon jälkeen. Kävin tänään kääntymässä Hakaniemen hallin Marimekossa ohikulkumatkallani, ja kysäisin ikään kuin ohimennen Piiraisen Kaje-hameesta. Jospa vaikka joskus sellaista kokeilisin, mielessä jo ystävän 30-vuotisjuhlat ja valmistuminen. Vastaus: hameita on jäljellä kaksi 38-kokoista mustavalkoisena, mustikka-turkoosina kolme kappaletta kokoa 36 Kämpin Marimekossa, yksi 34 jossain Lempäälässä ja yksi vieläkin kauempana Tampereen kupeessa muistaakseni. Päätelmä: muutkin ovat ihastuneet. Toinen päätelmä: turkoosi ei ole niin pop kuin mustavalkoinen, vai johtuisiko se tuon mustikan ja turkoosin liitosta? Minulle turkoosi yhdistettynä vaikka mansikan väriin ei kuulostaisi Kaivo-kuosissa välttämättä pahalta. Mutta paha juttu on se, että tämän kuun aikana en kyllä hametta osta. Nyt on aika keskittyä oman vaatekaapin somisteisiin ja käyttää mielikuvitusta kuuden vaatteen parissa. Jotain selkärankaa täytyy sen verran olla.

Lokakuu vaikka sitten olkoon hame- ja mekkokuu!

Kirjanjulkkarit!

Olipa vallan mainio ja erinomainen ilta eilen ravintola Toverissa keskellä kivisintä Kalliota, nostalgisesti entistä työpaikkaani vastapäätä sijaitsevassa rakennuksessa. Ympärillä oli paljon ystäviä ja tuttuja, sillä eräs minulle tärkeä ihminen oli saanut punnerrettua – omien sanojensa mukaisesti – ”yhdeksän kuukauden odotuksensa” ulos. Vauva saapui painotuoreena juhliin, ja sanoisinpa, että ainakin sen kansi yllätti minut kauneudellaan – itse sisältöön en vielä ole tutustunut sen tarkemmin:

Lauluesityksiä ja puheita, coctailpartyjen tunnelmaa kulmakuppilailmapiirissä. Mitä miellyttävintä oli myös se, että sai juteltua, kun taustalla ei pauhannut minkäänlaista musiikkia. Olen nimittäin huomannut olevani aika meluherkkä, ja yleensä baareissa musat tuppaavat olemaan ärsyttävän lujalla. Sopiva, hentoisella volyymilla soitettu taustamusa tai elävä musiikki passaavat minulle erittäin hyvin, tosin jälkimmäisessä tapauksessa täytyy olla valmistautunut siihen, ettei ole tullut baariin etupäässä keskustelemaan vaan fiilistelemään.

Minä keskustelin ja fiilistelinkin eilen tämänkaltaisessa vaatetuksessa. Sanokaa mitä sanotte noista mekkotunikoista, mutta päätin jättää housut alta pois ja tyydyin reikäsukkiksiin. Seuraan aikaani. Kummallisinta eilen minussa kuitenkin oli se, että join vain muutaman lasin viiniä ja olin täysin meno päällä tai vähintään fiilikset katossa. Yleensä viini ei saa minussa aikaan juuri minkäänlaisia reaktioita, olettaakseni siitä syystä, että olen siihen niin kovin tottunut, vaikka en normaalisti juo kovin paljon kerralla, ja lomia lukuun ottamatta rajoitan alkoholinkäytön pelkästään viikonloppuihin. No, tuttu seura ja vähäuninen viikko tekivät tehtävänsä.

Julkkareissa oli siis erittäinkin kivaa, ja vähän jäi harmittamaan, että lähdin jo puoli ysiltä pois. Mutta joskus on mukava tulla ajoissa kotiin, halailla ja sylitellä Lyyliä tovi ennen hänen nukahtamistaan ja ihan oikeasti mennä ajoissa nukkumaan jäämättä roikkumaan nettiin tai minnekään muualle sen korvikkeeseen. Oletin myös, että muut olisivat jatkaneet kaupungin sykkeeseen, mutta ilmeisesti bileet pysyivät Kallion sydämessä.

Jäin hieman miettimään tuota baarivalintaa. Se olisi voinut osoittautua räkälähenkiseksi kulmabaariksi, mutta ainakin itse yllätyin paikasta positiivisesti. Suomessahan lähibaarit tunnetusti ovat kulmakunnan alkoholisoituneiden kanta-asiakkaiden suosimia suttuisia mestoja, mutta Toveri osoitti hiukan sellaista pubihenkeä, mistä olen monesti ollut monille muille maille kateellinen. Ehkä päivänsankari toi mukanaan palasen brittipubikulttuuria, sillä onhan hänen nykyinen kotikaupunkinsa Lontoo. Asiakaskunnan päivittymisellä saattoi myös olla jotain tekemistä asian kanssa. Onko asian laita sitten yleensä niin, että meillä ei riitä tarpeeksi ns. tavallista populaa kulmakuppiloihin?

No, eilen maailmankirjoja vähän editoitiin, olivathan katseet muutenkin tulevassa. Kirja lähtee ensi viikolla valloittamaan lukijoitaan. Jännittää, millaisen vastaanoton se saa.

Päivän asu: tunika/mekko: soyaconcept, korvakoru: Koruharakka, vyö: ei muista, kengät: Ecco, laukku: Nannini

Toisenlainen näkökulma häihin

Kun ihmisellä on viikko aikaa itselleen ja viikko samalla aikaa valmistautua häihin, hän tekee kaiken perusteellisesti: pesee juhlavaatteet, silittää, käsittelee suoja-aineella, käy läpi tarvittavan oheisvarustuksen, valmistelee lahjan, kortin, miettii kampauksen, meikin, tekee kasvokuurit, jalkohoidot, lakkaa etukäteen kynnet. Ja kun vielä aikaa jää, hän ottaa valokuvia asetelmista, joihin häärekvisiitan on asettanut. Tätä siis tapahtuu ihmiselle, jolla oikeastaan on liikaa aikaa. 

Asetelmaan kuuluu myös Sinkkuelämää-boksi, koska se on sopivan värinen. Todellisuudessa se sattui olemaan pöydällä, koska viikon aikana oli aikaa katsella myös sitä. Tarkkasilmäiset huomaavat, että boksi on jäänyt auki kohdasta, jossa Charlotten kuva paistaa muovin läpi. Charlotten, the hää- ja naimisiinmenomaanikon. 

Toisenlaisessa valaistuksessa kuva ennustelee ihan muunlaisia tunteita kuin mitä häihin yleensä liitetään. Valitettavasti näitä synkkiäkin tunteita saattaa morseimen sydämessä myllätä. Eivätkä häät ole aina juhliin osallistuvallekaan täynnä ruusunpunaisia unelmia, kesän kepeyttä tai rakkauden voittoa; tuntemukset vaihtelevat oman mielentilan mukaan. Jollekin häät voivat olla vain yksi näytös jostain, mistä itse on jäänyt paitsi. 

Onneksi häitä tulee ja menee ja tuntemukset vaihtelevat - olosuhteiden niin salliessa jotkut tietyt häät voivat jäädä eliniäksi muistiin päivänä, jolloin kaikki oli hyvin ja huoletonta. Jolloin oli todellakin syytä juhlia paitsi hääparia myös elämää.

Minä katson tässä kuvassa vasemmalle, mutta todellisuudessa tulevaisuuteen. Ehkä tänään ei elämä ole iloista ja vaivatonta, mutta jospa huomenna kuitenkin?