Suosikkisoppa

Jatkan ruokateemalla edelleen, sillä en voi olla kertomatta teille tämän hetken suosikkiani: (Rumpujen päristelyä)... Se on... perunakeitto! 

Kyllä, olen varmasti jollain tavalla vanhanaikainen tai ainakin kuljen trendien viertä (mihin blogin nimikin vihjaa), sillä perunaruoat eivät ole sukupolveni aikuisten juttu, eivätkä tällä hetkellä kai muutenkaan hitti. Bataattia se olla pitää, ja sitä minäkin käytän, mutta pitäydyn kyllä monissa perunaruoissakin, vaikken perunaa lisukkeeksi juuri koskaan keitäkään.

Perunakeitto löytyi Marttojen sivulta, ja tässäpä se teille, pienin muutoksin. Keitto sopii kevättalven lämmikkeeksi, ja minusta pisteenä i:n päällä siinä toimii tuo smetana. Ei siis kannata jättää sitä pois; vegaaninen smetanaversio minulta tosin vielä on testaamatta. 

Perunakeitto

½ jalopenochili
1 kelta- tai punasipuli
3 valkosipulin kynttä
6 perunaa
1 punainen paprika
3 porkkanaa
2 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyreetä
yhden limen mehu
1–1,5 l vettä
2 kasvisliemikuutiota tai 4-6 tl kasvisliemijauhetta
smetanaa
(suolaa)
(tuoretta) basilikaa

1. Poista chilistä siemenet.

2. Kuutioi kasvikset: chili ja sipulit pieniksi, muut keskikokoisiksi paloiksi.

3. Paista sipulia, valkosipulia ja chiliä hetki öljyssä.

4. Lisää tomaattipyree ja kasvikset, sekoittele ja lisää neste ja kasvisliemijauhe- tai kuutiot.

5. Anna keiton kiehua hiljalleen noin 30 minuuttia, lisää limemehu, basilika ja tarvittaessa suolaa. Nosta jokaiselle lautaselle keiton päälle smetananokare – tai jos haluat pitää keiton vegaanisena esim. tätä vegaanista smetanaa.

Ei minusta ole ruokakuvaajaksi; ihmeellisen epätarkkoja osa kuvista, mutta ei välitetä siitä, eihän? Tämä on sellainen kädestä pitäen -ruokaohjeiden blogi: kasvisruokaa niille, jotka eivät ole keittiövelhoja. Tykkään ottaa eri vaiheista kuvia, koska se motivoi minua. En ole mikään ruoanlaittajasielu, ja näiden ohjeiden avulla on itsenikin helpompi toteuttaa resepti uudestaan, etenkin jos edellisestä kerrasta on aikaa, sillä unohdan hyvätkin ruokaohjeet helposti enkä osaa tehdä juuri mitään ulkomuistista!

Ystävän soijapyörykät

Olen jaksanut tällä viikolla jopa kokkailla, ja pitkästä aikaa tuli tehtyä vegaanisia soijapyöryköitä. Onnistuivat arkiruoaksi hyvin, mutta kyllä näihin tuhertuikin aikaa, kun olin niin epävarma maustamisesta. 

Resepti on alunperin vegaaniystävältäni; itse maustan pyörykät toisin kuin hänen ohjeensa sanoo, sillä en ole saanut hankittua ohjeen neuvomia nestesavua taikka Poppamiehen Burgers & Ribs -mausteseosta, vaan käytän ihan perusmausteita niiden sijaan. 

Soija imee mausteita kuin sieni, joten niitä tarvitaan ruokalusikkakaupalla!

Ystävän soijapyörykät

3 dl tummaa soijarouhetta

öljyä paistamiseen

vettä

maustamatonta soijajogurttia (250-500 g; käytin itse koko puolikiloisen purkin)

3 rkl maissitärkkelystä (löytyy ihan peruskaupoista)

2 rkl psylliumia

1 sipuli

suolaa ja mausteita (esim. nestesavua, Poppamiehen Burgers & Ribs -mausteseosta ja soijakastiketta tai

garam masalaa, mustapippuria, chiliä, tabascoa, tomaattipyreetä, sokeria ja yrttejä sekä soijakastiketta)

1. Paista soijarouhe runsaassa öljyssä pannulla. Taisin lorauttaa puolisen desiä rypsiöljyä kuivalle pannulle ennen rouheen lisäämistä.

2. Lisää soijarouheeseen vettä vähän kerrallaan niin kauan kuin rouhe imee sitä itseensä. Pidä levy koko ajan päällä. 

3. Mausta. Minä kaadoin pannulle ainakin ruokalusikallisen garam masalaa, puolisen teelusikallista mustapippuria, chiliä saman verran, tabascoa kymmenisen pisaraa, tomaattipyreetä pari ruokalusikallista, ruokalusikallisen intiaanisokeria ja muistaakseni lisäksi persiljaa ruokalusikallisen verran sekä muutaman ruokalusikallisen verran soijakastiketta. Suolaa saa laittaa aika varovasti, sillä soijakastike on yleensä todella suolaista.

4. Silppua sipuli.

5. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile pellille sopivankokoisia pullia.

6. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pyörykät ovat saaneet kauniin värin eli noin 15 minuuttia.

Pyörykät jäävät aika pehmeiksi, ja pidänkin niiden suutuntumasta. Itse pyöräytin vielä tomaattikastikkeen pyöryköiden kaveriksi. Lyylille tein sitten parin päivän päästä ihan tavallisia lihapullia, kun hän ei vielä näistä vegaaniversioista innostu, ja perjantaina Lyyli, vierailulla ollut ystävänsä ja minä söimme kukin haluamiamme pullia kera tomaattikastikkeen. Oli hyvä äiti -olo. :D

Vegaaninen tofu-pähkinämureke

Tein jouluna kinkun korvikkeeksi tofusta ja maapähkinöistä mureketta. Olin jo kerran aiemmin kokeillut tätä ystävältäni saatua reseptiä, mutta silloin kotona ei ollut soijakastiketta, jolloin yritin korvata sen muilla aineksilla epäonnistuen lähes täysin (tuli paha kakku). Jouluna mureke taasen onnistui yli odotuksien ja maistui omassa suussani todella herkulliselta. Ei-kasvissyöjät eivät kuitenkaan innostuneet, tiedä sitten miksi.

Nyt jaan reseptin täällä, tarkoilla kuvilla varustettuna. Tämä sopii hyvin tammikuiseenkin ruokapalettiin, etenkin jos osallistuu vegaanihaasteeseen. Murekkeen sijaan massasta voi hyvin muotoilla pihvejä tai levittää sen uunipellille. Maistuu hyvin lanttulaatikon ja keitettyjen perunoiden kera, mutta myös perunamuusi sopii erinomaisesti lisukkeeksi. Mureke on paitsi vegaaninen (lihaton, maidoton, kananmunaton) myös gluteeniton ja täysin vehnätön. (Joissain gluteenittomissa tuotteissahan on vehnätärkkelystä.)

Tofu-pähkinämureke

1 keltasipuli

2 pkt Jalotofun maustamatonta tofua

maapähkinöitä suunnilleen sama määrä kuin tofua

0,5 dl oliiviöljyä

0,5-1 dl soijakastiketta (gluteenitontakin myydään)

paprikaa, chiliä, mustapippuria 

1. Kuutioi sipuli.

2. Hienonna pähkinät veitsellä. 

3. Yhdistä sipuli, pähkinät ja tofu.

4. Muussaa keskenään, sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

5. Mausta ja maista! Paprikaa ja chiliä voi laittaa reilunpuoleisesti, kukkuralliset teelusikalliset tai maun mukaan jopa ruokalusikalliset. Tofu imee mausteita kuin sieni. 

6. Sekoita hyvin ja levitä massa esim. leipävuokaan, jonka olet voidellut oliiviöljyllä.

7. Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia (kunnes pinta on kauniin ruskea).

Ruokakaapit

Innostuin, yllättäen, siivoamaan! Tässä kun on tullut vietettyä useampi päivä neljän seinän sisällä, niin mitähän muutakaan tällainen kotihirmu keksisi. 

Niinpä kaikki keittiön kaapit ja laatikot saivat eilen tuta rättiä – ja nyt niitä kelpaa esitellä.

Ruokakaappeja on muutenkin mukava availla uteliaille katseille, sillä ihmisten syömistottumukset ovat kiinnostavia ainakin omasta mielestäni. Lyylille kun tokaisin, että tyyppejä yleensä kiinnostaa, mitä toiset syövät kodeissansa, niin hän siitä kysymään, että miksi. Suoraa vastausta en osannut antaa. 

Yleensä kuitenkin kiinnostaa, miksi laiha pysyy laihana; mitä ihmettä se oikein syö. Entä miksi energinen on niin energinen? Löytyisikö vastaus ruokakaapista? 

Itse olen vehnän lähes kokonaan pois jätettyäni ja säännöllistä sokerinkäyttöäni vähennettyäni laihtunut pari kiloa. Se ei ollut tarkoitus, ja välillä mietin, että ovatkohan kilot lähteneet lihaksista, kun olen jaksanut jumpata niin harvoin enää nykyään. Laihtuminen ei juuri peilissä näy tai vaatteissa tunnu, mutta vaaka sanoo niin. 

Ruokakaappiani tarkasteltuani voin kuitenkin hihkaista, että aika terveelliseltä näyttää!

Alahyllyltä löytyvät korkeimmat tuotteet, joista ainakin riisikakut ja kaurahiutaleet ovat ahkerassa käytössä. Meillä syödään melko usein aamupalaksi kauramaitoon keitettyä kaurapuuroa. Lyylille tein taannoin mysliä, ja se majailee tuossa lasipurkissa – oma vatsani ei oikein sitä kestä. Pastaakin tyttö syö kohtalaisen usein: täysjyväluomua tietenkin! Itse käytän alahyllyn tattarijauhoja esim. kasvispihvien ja piirakoiden teossa vehnäjauhojen sijaan. Hyllyltä löytyy myös etikoita, jyviä, siemeniä ja mantelijauhoja sekä vararuokaa eli falafelpyöryköiden puolivalmista seosta.

Keskihyllyllä kököttävät ne pienikokoisemmat kuivatuotteet, joita tarvitsen usein: on riisiä, kvinoaa, tattaria, hirssiä, linssejä, papuja, jyviä, pähkinöitä. Leivon kohtalaisen usein herkullista siemenleipää, ja sitä varten on kaapissa aina tarvittavat ainekset. Tosin koitan olla syömättä sitä ihan joka päivä, jälleen vatsan hyvinvoinnin vuoksi. 

Töissä syön nykyään vain omia salaatteja, joten varalla täytyy olla erilaisia hiilihydraatteja: ei sitä ihan joka viikko jaksaisi pelkkää riisiä salaatinpohjana. Proteiininä salaatteihin käytän toisinaan papuja, kunhan vain jaksan niitä liotella ja keitellä. Säännöllisesti teen itselleni linssikeittoa: se on niin halpaa, helppoa ja hyvää perusiltaruokaa. Isommat erät pähkinöitä säilytän jääkaapissa, mutta tällaiset pikkupussit tyhjentyvät niin nopeasti salaatteihin tai leipomuksiin sekä suoraan suuhun, etten ole jaksanut piitata oikeasta säilytystavasta.

Ylähyllyllä on harvemmin tarvittavia tuotteita, valmisruokia tai Lyylin välipalaruokia, kuten rusinoita ja hapankorppuja, joista en oikein itse välitä. Kookosöljyä käytän lähinnä siemenleivän tekemisessä, mutta on minulla meikkikaapissa toinenkin lasipurkki käsi-, jalkapohja- ja kasvorasvana. ;) Kasvisliemikuutioiden sijaan käytän kasvisliemijauhetta: se on lisäaineetonta! Suosittelen. 

Sivukaapin alahyllyllä on siivoamisen jälkeen tilaa! Yleensä näin ei ole. Hylly toimii varahyllynä, jos kaupasta hamstraa jotain paljon tai jotain uutta. Lisäksi hyllyllä on kahvit. Ennen säilytin siellä myös purkkapusseja, mutta eilen vatsavaivat saivat sellaiset mittasuhteet, että oli taas luovuttava purkansyönnistä, minulla kun se menee ainaiseen mässytykseen niin helpolla. "Kaikki tai ei mitään" on purkassa ja karkissa minulla ainoa toimiva menetelmä. 

Alimmalla keskihyllyllä on vitamiinit ja teet. Syön nykyään psykiatrin määräyksestä omegaa, jossa on D-vitamiinia sekä B12-vitamiinia, koska siitä minulla on ollut kasvissyöjänä puutetta sekä toisinaan muistan ottaa maitohappobakteereja. Teetä juon kotona melko harvoin, mutta nyt lomalla on tullut keitettyä parina iltana mustaa teetä pannullisen verran. Ihan hyvää. Koulussahan juon pelkästään erilaisia teitä – ja paljon – vaikka en oikeastaan voi sanoa teestä mitenkään älyttömästi pitäväni. (Tällä hetkellä hyllyllä on myös miehen jättämä tumma suklaa – ei oikein enää uppoa minuun, kun olen päässyt sokerikoukusta eroon.)

Ylimmällä keskihyllyllä sijaitsevat leipomisessa ja ruoanlaitossa käytetyt erikoistuotteet, kuten leivinjauhe, vaniljasokeri ja perunajauho. Lisäksi hylly majoittaa varasuolat ja lisämausteet, jotka eivät mahdu maustekaappiin 29 purkin seuraan.

Ylin hylly on jauhoja ja sokereita varten. Vehnäjauhoista teen harvoin nykyään enää mitään, mutta joskus Lyylin leipomuksiin tai ruokiin niitä tarvitaan. Lisäksi varakauramaito löysi tänne paikkansa eilen. Aika hyvä jemma! 

Tällaiset ruokakaapit meillä on. Lähes kaikki lämpimässä säilytettävät ruoat mahtuvat näihin melko siroihin kaappeihin: sivupöydällä on vain hedelmät, yrtit ja salaatit sekä ala-astiakaapissa oliiviöljy, sillä pullo on niin korkea, ettei se mahtunut minnekään muualle. 

Pikkuruinen keittiömme on mielestäni tilankäytöllisesti nerokkaasti suunniteltu. Kiitos siis edelliselle omistajalle siitä! Tällaiset vähemmän syvät ruokakaapit ovat erittäin toimivia, etenkin kun ne sijaitsevat helposti tavoitettavassa paikassa. Kun tästä asunnosta joskus joutuu muuttamaan, niin erityisen ikävä tulee tätä keittiötä, sen jo tiedän. 

Mutta nyt ruokakaappeja koluamaan, on lomalaisen lounasaika!

Helvetin kuustoista vai sweet sixteen?

Vuosi on alkanut makeasti: on ollut paljon energiaa nähdä ystäviä ja puuhastella. Viime viikolla innostuin erityisesti ruoanlaitosta – pitkän tauon jälkeen – ja olen etsiskellyt jopa uusia ruokalajeja kokeiltavaksi. Lyylin kanssa ollaan puuhailtu kaikkea pientä, ja töissä olen ollut iloinen ja uusia ajatuksia täynnä. – Toivottavasti tähän makeuteen ei kyllästy kovin äkkiä ainakaan. 

Samalla olen palannut ruotuun: viikonloppuisinkaan ei enää tule nukuttua yhteentoista ja ruokavalioni olen palauttanut normaaliksi: ei vehnää eikä sokeria kuin poikkeustapauksissa. Eilen oli sellainen tapaus: Lyylillä oli koulupäivä, ja olin luvannut sen kunniaksi, että menemme pitsalle kunhan koululta pääsemme. Päätin syödä itsekin pitsan, vaihtelun vuoksi, mutta kylläpä sen sitten huomasi vatsakivuista ja "pierutaudista". Onni onnettomuudessa, että taloudessa ei asu toista aikuista, sillä hajuhaitat eivät parisuhdetta kaunista. Tästä elämäntilanteesta täytyykin ottaa kaikki ilo irti. ;)

Mielialat ovat siis näppäimistön käyttäjällä kohentuneet: liekö sitten lääkkeellä vaikutusta asiaan vaiko kenties talven lähes poikkeuksellisella lumimäärällä ja kylmyydellä. Joka tapauksessa elämä tuntuu taas kivalta, ja pelkään vähemmän. Kivut ovat siirtyneet lähinnä selkään, ja tiedän, että tällä kertaa nämä kivut eivät ole psyykkisiä, vaan johtuvat ihan siitä, että selkäni on muutamasta kohdasta täysin jumissa. Näin iän karttuessa lievä skolioosini tarvitsisi enemmän jumppaa ja vähemmän istumista. Yritän parantaa tapani, vaikka mitään tähän viittaavaa uudenvuodenlupausta en ole antanut.

Uuden vuoden kunniaksi lupasin kaksi asiaa: en enää kuukkeloi terveydentilani häiriöitä tai mitään oireitani netistä enkä lue lehdistä ihmisten sairauskertomuksia, vaikka tarinat olisikin kirjoitettu positiivisessa ja toivoa luovassa valossa. Tietenkin olen jo pariin kertaan rikkonut lupauksen toista puolta: viimeksi tänään luin Hesarissa olleen kertomuksen auto-onnettomuudesta selvinneestä koirasta ja sen omistajasta. Itkin kuitenkin vain vähän, enkä alkanut pelätä auto-onnettomuuksia sen enempää kuin jo teen. Tosin päätin, että jos auton joskus hankin, pitää sen olla ultraturvallista mallia!

Toistaiseksi tai toivon mukaan koskaan auto ei kuitenkaan ole haaveissa; sen sijaan pyrin edelleen elämään niin ekologisesti kuin luonteelleni on mahdollista. Punaista lihaa tai luomutonta kanaa en siis syö, vatsaongelmista ja ruokarajoitteista huolimatta, ja vaikka Lyylille toisinaan leivonkin lihapullia, myös tyttären ruokavalio on kasvispainotteinen myös terveyssyistä. Meillä meneekin paljon rahaa luomuruokaan ja monipuolisiin tuotteisiin. Itse raahaan eväitä töihin; tylsää, mutta välillä omatkin sapuskat ovat sangen herkullisia. 

Viime viikolla yllätin itseni, ja tein todella hyvää vegaanista perunasalaattia evääksi mukaan. Syömistä siinä riitti (kalan kanssa) moneksi päiväksi, ja aina se vain maistui. Niinpä päätin jakaa tämän arkistoista löytyneen ikivanhan reseptin teillekin samalla terveellistä, mutta tarpeeksi makeaa alkanutta vuotta toivotellen.

Perunasalaatti

(keskikokoinen kulhollinen, noin viidelle)

24 kypsää perunaa

Kastikevaihtoehto 1:

1 dl oliiviöljyä

1/2 dl omenaviinietikkaa

1 dl omenatäysmehua

1-1,5 tl suolaa

runsaasti tilliä

Kastikevaihtoehto 2:

1 dl oliiviöljyä

1/4-1/2 dl viinietikkaa

n. 1 rkl hunajaa

1/2 sitruunan mehu

1-1,5 tl suolaa

runsaasti tilliä

1. Leikkaa perunat lohkoiksi. Pienet perunat voit leikata puolikkaiksi.

2. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada perunoille. Sekoita varovasti ja anna maustua yön yli.

Suosikkini uunista: bataattikiusaus

Kevennetään blogin tunnelmaa ruokapostauksella. Tässäpä tämän syksyn suosikkini, bataattikiusaus. Ruoka itse ei ole kevyimmästä päästä, mutta täyteläisyydellään hivelee hermostunutta mieltä, makunystyröistä puhumattakaan. 

Lounaaksi kun syö salaattia, niin illalla maistuu tuhdimpi lämmin ruoka. Tässä bataattikiusauksessa yhdistyvät makea ja pippurinen, mutta toki kiusauksen juustona voi käyttää myös valkosipulivarianttia taikka vaikka vihersipulijuustoa, joita molempia olen kokeillut. Pippuri kuitenkin mielestäni ryhdittää tätä muuten niin makeaa ruokaa parhaiten. 

Ohje on alunperin napattu Poltetusta kermasta, ja sitä on muunneltu vatsaystävälliseen muotoon. Tämähän voisi sopia myös joulupöytään...

Bataattikiusaus

1 rkl öljyä
3 porkkanaa lantteina tai lantinpuolikkaina
2 keskikokoista bataattia tikkuina
2 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
100 g mustapippurijuustoa

1. Kuullota pilkotut porkkanat sekä bataatit paistinpannulla tai kattilassa ja anna hautua noin 10 min. Jos sinulla on kiire, ykkösvaiheen yli voi hypätä, mutta silloin kiusauksesta ei tule aivan yhtä maukasta.

2. Sekoita kulhossa kerma, suola ja murustettu juusto.

3. Kaada kasvikset öljyttyyn uunivuokaan ja kaada kermaseos päälle. Sekoita.

3. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

Onnistuin tattaripiirakassa!

Vihdoinkin onnistuin loihtimaan tattaripiirakasta makoisaa. Ja mikä parasta – ja hämmästyttävintä – loin reseptin aivan itse! Onhan tätä tullut harjoiteltuakin, ja ilmeisesti viime vuosien kokkaamisten avulla olen pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään, mistä ruoanlaitossa on kysymys.

Alkujen aluksi kokeilin tattaripohjaista piirakkaa tattarijauhopussin ja netin ohjeiden avulla. Aina tuli kuivaa ja mautonta, vaikka kuinka lisäilin nestettä ja alensin uunin lämpötilaa. Tänään lisäsin joukkoon maitorahkaa, jonka avulla sain pohjasta mehevämmän. Hiukan taikina juuttui piirakkavuokaan kiinni, mutta sen voi korjata voitelemalla vuoan. 

Rahkan lisäksi maustoin piirakkaa reilummalla kädellä, ja taktisesti maistelin tulosta jo ennen uuniin laittoa. Otin siis riskin, sillä täytteessä oli kananmunaa. Maistelu kuitenkin kannatti, sillä ilman sitä en olisi uskaltanut lisätä chiliä niin paljon kuin nyt tein. Ensi kerralla lisään ehkäpä vieläkin enemmän...

Terveysruokaa tämä ei rahkasta huolimatta ole, mutta vehnätöntä, sokeritonta ja lihatonta eli tämänhetkiseen ruokavaliooni sopivaa viikonloppuherkkua. Sitäpaitsi tänään sain vieraita, joita en pitkään aikaan ollut kunnolla nähnyt ja jotka olivat ensi kertaa tässä asunnossa kylässä, joten mikä ilo, että piirakka onnistui!

Tattaripiirakka paprikatäytteellä

Pohja:

100 g voita (tai margariinia)

3 dl tattarijauhoja

1/2 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 dl vettä

200 g (1 prk) maitorahkaa

Sekoita pehmeään rasvaan kuivat aineet. Lisää vesi ja rahka. Sekoita kunnolla. Levitä taikina ison piirakkavuoan pohjalle ja paista 225-asteisessa uunissa (alimmalla tasolla) kymmenisen minuuttia.

Täyte:

öljyä

300 g (2 kpl) paprikaa pieninä paloina

150-200 g emmentaljuustoa raastettuna

3 kananmunaa

200 g (1 prk) kermaviiliä [tai 120 g (1 prk) smetanaa]

1/2 tl suolaa

1/2-1 tl chiliä

ruohosipulia tai muita (tuoreita) yrttejä

mustapippuria

Pilko paprikat melko pieniksi paloiksi ja pehmennä ne kattilassa, tilkassa öljyä noin viiden minuutin ajan. Lisää paprikoiden joukkoon suola.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja jatka paistamista n. 15 minuutin ajan uunin keskitasolla. 

Huom. Kun otat piirakan uunista, käytä kuivaa pannulappua. Nimimerkki Kaksi palorakkulaa etusormessa.

Piirakanleipomisen ohella olen ehtinyt tänään opiskella espanjaa suurella ilolla uuden oppikirjan myötä. ¡Dime!

Stressitön (vatsa)

Huomaan, että ei minulla ainakaan blogistani stressiä ole. Nykyään en useimmiten muista edes sitä, milloin olen viimeksi kirjoittanut, kun ennen pidin tarkkaa vahtia kaikesta täällä tapahtuvasta.

Eikä ole paljon stressiä muutenkaan. Sen huomaa siitä, että jaksaa esimerkiksi pelata lautapelejä todellisella mielenkiinnolla. Tai siitä, että nukkuu öisin, ainakin melkein joka yö, vessataukoa lukuunottamatta keskeytyksettä.

Nämä ovat sellaisia elämän iloja, joita arvostaa vuosi vuodelta enemmän. Jaksamista, nukkumista ja kotielämää. Ja tietenkin sitä, ettei vatsakaan voi enää hullusti. Tiedä sitten, oliko stressillä siinäkin sormensa tai vatsahapponsa pelissä, kun nykyään voin syödä melkein mitä vaan, kunhan pidän määrät kohtuudessa. Etenkin siemenien ja pähkinöiden määrät ovat ratkaisevia, samoin tietysti kahvin. Ruisleipää kestän neljä–viisikin palaa päivässä! (Tai vaihtoehtoisesti siedän enemmän murinoita ja paukkuja, kuuluvathan nekin elämään... Eikä nyt tarvitse hävetä, kun kukaan muu aikuinen ei ole niitä kuuntelemassa, kuten työaikaan.)

Keväällä kävin keliakiatestissä ja sain siitä puhtaat paperit. Gluteenia minun ei siis olisi mitään terveydellistä syytä vältellä, etenkään kun en huomannut sen olevan ongelmieni syy. Niinpä pikkuhiljaa palailin ns. normaaliin ruokavalioon. Sokeri on ainoa tuote, jota minun todella tulee karttaa muista syistä, mutta kesällä olen henkisen hyvinvoinnin takia vähän lipsunut siitä lähinnä jäätelön ja suklaan muodossa. Kotona ei edelleenkään säilytetä suklaata, enkä sitä varsinaisesti kaipaa. Makeannälkään syön toisinaan hunajaa, nyt kun se ei tee pahaa vatsallekaan. 

Tavoite on kuitenkin syksyllä elää 95-prosenttisesti sokerittomasti, sillä sokeri, mukaanlukien hunaja, koukuttaa. 5 prosenttia on tarkoitettu juhlia yms. erityistapauksia varten. 

Painooni eivät ruokakokeilut ole vaikuttaneet millään tapaa. Eivät jaksamiseenkaan, joten alan olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että erityisesti viljaton ruokavalio on kummajainen. Jos jotain nykyihmisen tulisi vältellä, mielestäni parhaita kandidaatteja ovat sokeri, valmisruoat, mahdollisesti vehnä ja liian nopea yksin syöminen. 

Jos kokeilee noudattaa paljon parjattuja valtion ravitsemussuosituksia vm. 2014, luulen, että pääsee pitkälle. Ongelma lienee siinä, että järkevissä määrissä on vaikea pysyä ja siinä, että tuo ylälokero houkuttelee liikaa. Eihän sitä tarvitse syödä kuin muutama hassu irtokarkki tai suklaapala, niin rajat tulevat vastaan. Lasken välillä syömisiäni Kiloklubin avulla, siis lähinnä saadakseni tietoa siitä, syönkö tarpeeksi proteiinia tai liikaa kovia rasvoja tai herkkuja. Tiukat ovat rajat: 101 g irtokarkkia, siis aivan pikkuriikkinen pussillinen, ja eikös ohjelma jo herjaa...

Jotenkin vapauttavaa, kun ei niin kauheasti tarvitse vältellä mitään tavallista ruokaa. Punaista lihaa toki kartan, mutta kun syy on jokin isompi, sitä ei oikeastaan edes ajattele ruokana. Ja välillä saatan kuitenkin maistaa tytölle tekemiäni lihapullia. Hyvähän lihan maku on, ei siitä mihinkään pääse, mutta lihaa en himoa, kuten herkkuja.

Stressitön elämä tarkoittaa kuitenkin vielä muutaman viikon ajan löysyttelyä herkkujen suhteen. Toivotaan aurinkoisia ilmoja, jotta pääsee syömään pari tötteröllistä jäätelöä. Se, jos jokin kuuluu leppoisaan kesääni. Ilo irti stressittömyydestä, sillä ei se ikuisesti jatku.

Keittiön tomaattihylly: Kotimaiset tomaatit ovat nyt edullisia, ja meillä tehdäänkin usein tomaattikeittoa. Suosittelen. Hyvä ohje löytyy Hiidenuhmalta.

Mitä voi syödä?

Tietänette, että ruoka on minulle sydämen asia. Mietin tarkasti, mitä suuhuni panen, vaikka toisaalta nautin syömisestä liikaakin, herkuttelen usein ja samalla olen hätähoususyömäri, joka ei malta pureskella kunnolla suupalojaan. Lisäksi minulle on tärkeää pysyä hyvässä kunnossa, kohtalaisen hoikkana, missä olenkin melko hyvin onnistunut. 

Nyt olen uusien ruokaongelmien edessä. Reilu vuosi sitten päätin ympäristösyistä ryhtyä pääsääntöiseksi kasvis-kalansyöjäksi. Vuoden ajan söin töissä ja kotona kasvisruokaa, kalaa kuitenkin reilusti myös, mutta välillä myös lihaa. Syksyllä vähensin punaisen lihan syöntiä entisestään, ja tästä vuodesta lähtien olen päättänyt olla syömättä sitä enää lainkaan. En kaipaa sitä, enkä halua kuormittaa luontoa. Tietysti samalla periaatteella pitäisi jättää juuston syöminenkin, sillä juuston tuottaminen kuluttaa raaka-aineita ja energiaa yhtä lailla kuin punaisen lihan tuottaminen...

Joulun jälkeen jätinkin ruokavaliossani myös maitotaloustuotteet vähälle, mutta en ympäristön, vaan itseni takia. Minulla on parikymppisenä todettu maitoallergia, joka näkyy ja tuntuu edelleen, ja oloni parani, kun jätin kahvista maidon ja rahkojen ja jogurttien syömiset joihinkin harvoihin kertoihin. Lisäsin entisestään kasvisten ja hedelmien käyttöä. 

Viljoja käytän vähän: yritän pyrkiä siihen, että söisin viljatuotteita vain kerran päivässä, yleensä kouluaterialla. Välillä tietysti lipsuu... Ajattelin, että oloni paranisi tällä tapaa. Ongelmat eivät kuitenkaan ole poissa, ja tämän vuoden aikana olen kärsinyt entistä useammin suolistovaivoista, joiden syy lienee ärtyvässä suolessa.

Niinpä tajusin eilen sisaren kanssa puhelimessa puhuessani, että minun pitäisi alkaa toteuttaa ns. FODMAP-ruokavaliota, jossa vältellään isoa liutaa niin kasvikunnan tuotteita kuin laktoosillisia maitotaloustuotteita ja kotimaisia viljojakin. Kauhistuin, sillä mitä tässä nyt sitten enää voi syödä? Ei ainakaan kenenkään toisen tekemää ruokaa...

Onnekseni närästys on viime aikoina ollut hyvin lievää, ja nyt ehkä on energiaa hoitaa myös vatsa kuntoon. Niinpä yritän nyt alkuun jättää pois rakastamani omenan ja mangon, käytännöllisen sipulin, paljon käyttämäni kaalit, palkokasvit ja sokeria korvaavan hunajan. Viljoja välttelen, kuten ennenkin, ja ehkä vielä tarkemmin, ja ksylitolituotteita kartan kuin ruttoa (tai nykyaikaisemmin sanottuna: ebolaa...). Mutta mitä tehdä pähkinöiden suhteen? Niitä syön nykyään todella paljon, ja niistä liikkuu ristiriitaisia tietoja. Toisaalta en myöskään aio kokonaan hylätä avokadoa, enkä soijatuotteita; missään tapauksessa en jätä kahvinjuontia enkä tummaa suklaata. 

Sokeria, kotimaisia viljoja ja maitotaloustuotteita välttelevän kala-kasvinsyöjän on hyvin vaikea lähteä enää karsimaan ruokiaan, mutta ei kai tässä auta, jos haluaa edes joskus voida hyvin. Toivotaan, että olo paranisi nyt kohtalaisen lievillä muutoksilla. Mietin vain sitä, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että töissä pitää alkaa syödä omia eväitä... Nyyh, illat menevät siis tulevaisuudessa ruoanlaittoon...

Eräs tämän talven suosikeistani, auraiset uunijuurekset. Ohje löytyy Hiidenuhman keittiöstä. 

Lihallinen, joka syö kiinankaalia

Ei tullutkaan mitään kasvisruokavuodestani: päätin sortua lihaan! Pääsääntöisesti ruokavalioni pysyy silti kasvispainotteisena: töissä syön kasvisruokaa (ja herkkuani: lahnapuikkoja!) ja kotonakin arkisin kasvista ja kalaa. Mutta satunnaisesti, ehkä kerran–kaksi kuukaudessa taivun, nautiskelen, jos en jaksa säätää tai jos tarjoutuu oivallinen lihallinen tilaisuus.

Tänään homma olisi kaatunut siihen, että olisi pitänyt erikseen tehdä tortilloille kasvis- ja lihatäytteet – Lyyliä en saa oikein syömään soijaa. Toisaalta en ole soijan suuri ystävä itsekään. Niinpä ostin suosiolla naudan luomujauhelihaa. Ympäristön kannalta kenties parempi valinta kuin hyvinkin usein ostamani viljelty kotimainen kirjolohi. 

Kasvissyöntiä lisättyäni olen huomannut lisänneeni myös juustojen syöntiä. Se ei ole ekologista eikä terveellistä, joten olisin lihattomanakin ekologisuuden suhteen kyseenalainen tapaus. Kasvisruoka kun ei aina maistu hyvältä ilman juustolisää.

Juustoihin hurmaantuneena tarjoankin teille lokakuussa Hesarista, raamatustani, bongaamani kiinankaalikastikkeen ohjeen, jonka tekee herkulliseksi nimenomaan juusto, tarkemmin halloumi. Olen tämän ruokalajin myötä oppinut paistamaan halloumin oikein! Ohjeeseen liittyvä juttu kertoo olennaisen niin hyvin, ettei minulla ole muuta lisättävää kuin toteamus, että vaihdoin kvinoan ohraan. Ihan vain, koska ohraa kaapissani oli – mainiosti sekin kastikkeen lisäkkeeksi sopi. Kvinoaa en ole koskaan vielä maistanut, joten ehkä ensi kerralla noudatan alkuperäistä ohjetta sellaisenaan. Alla kuitenkin oma versioni tästä uudesta vakiokasvisruoastani.

Kiinankaalia inkiväärikastikkeessa ja paistettua halloumia ohran kera
 
Kastike:
½–1 kiinankaali (yksi pieni tai puolet isosta)
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl rypsiöljyä
500 g tomaattimurskaa
1–2 tl suolaa
mustapippuria

Halloumi:
200 g halloumijuustoa
öljyä paistamiseen

Viimeistelyyn:
hienonnettua lehtipersiljaa tai kevätsipulin vartta

1. Halkaise kiinankaali, poista kova kantaosa. Suikaloi kiinankaali noin sentin suikaleiksi.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri raastimen hienolla terällä.

3. Kuumenna öljyä paistinpannussa tai paistokasarissa. Kuullota kiinankaalia, sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti.

4. Lisää tomaattimurska sekä suola ja mustapippuri. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä 20–25 minuuttia. Jos kastike tuntuu kuivuvan liikaa, lisää tilkka vettä. Tarkista maku.

5. Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan.

6. Kun kastike ja ohra alkavat olla valmiita, viipaloi halloumijuusto. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista halloumiviipaleet nopeasti niin, että juusto saa molemmin puolin kauniin pinnan ja värin, mutta jää sisältä pehmeäksi.

7. Koristele annokset halutessasi silputulla lehtipersiljalla tai kevätsipulilla – tai kuten minä tein, värikkäällä servetillä. :)

Mysliä ja kasvovettä

Monelle lie tuttu Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail. Jotkut ovat kenties lukeneet myös blogin kirjoittajan tekemän opuksen Marjoja ja maskaraa – kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit. Itse löysin viimeksi mainitun noin kuukausi sitten, ja luin sen parhaat palat hujauksessa. Vaikka olin siihenkin asti elänyt suhteellisen terveellisen, maanläheisen ruokavalion kanssa, tajusin, kuinka paljon lisäaineita ja jopa vaarallisia kemikaaleja kuitenkin päivittäin nautin. Niinpä päätin vielä hiukan kohentaa ruokavaliotani ja päivittää kauneudenhoitotuotteitani – jaksamiseni ja taloudellisen kestokykyni puitteissa.

Myslin tekoon: Kuivattujen hedelmien pesu edellisenä iltana ja kuivatus yön yli

Siirryin ostamaan luomua niin pitkälle maitotaloustuotteissa, hedelmissä, pähkinöissä, viljatuotteissa ja lihassakin kuin suinkin vain päivittäistavarakauppojen ja Ruohonjuuren avulla pystyin. Meikkipuolella olin jo tätä ennen ollut pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikan syliin. Kertarysäyksestä en nytkään uusinut meikkipussukkani sisältöä, mutta päätin lakata hiusten värjäämisen toistaiseksi kokonaan ja siirtyä jossain vaiheessa ekokampaajan asiakkaaksi kääntyen kenties jälleen luonnonvärien pariin. Ja meikkituotteiden loppuessa päätin hankkia tilalle vain ekotuotteita. 

Mittasin hiutaleet, siemenet ja pähkinät valmiiksi jo illalla odottamaan aamun tositoimia

Huomasin kuitenkin hyvin pian, että luomu ja luonnollinen on kallista ja jossain määrin hankalasti saavutettavaa. Esimerkiksi luottotuotteeni, apteekista ostettava Eucerinin peruskasvovesi maksaa noin kymmenen euroa. 200 millilitran pullo kestää käytössäni keskimäärin puolitoista kuukautta. Vastaavankaltainen, kehuttu Esthelle & Thildin kasvovesi maksaa puolet enemmän, noin 20 euroa, vaikka pakkauksen koko on vain 150 millilitraa. Minulla tuollainen määrä kasvovettä kuluisi arviolta kuukaudessa, joten pelkästään kasvojen puhdistamiseen käytettävät kuluni kasvaisivat ekovaihtoehdon myötä 80 eurosta 240 euroon vuodessa. On hieman vaikeaa nähdä, että pystyisin tällaiseen muutokseen ainakaan kaikkien kemikaalieni osalta.

Hunaja ja oliiviöljy eivät olleet luomua – vanhan elämän rippeet käytetään kaapeista ensin pois!

Olenkin siis pyrkinyt löytämään jostain kultaisen keskitien: tärkeintä itselleni tuntuu olevan välttää ruoan lisäaineita viimeiseen asti, sillä viimeistään Shinglerin kirjan myötä olen alkanut nähdä, kuinka niitä on kaikkialla ja kuinka niiden vaikutuksesta kuitenkin tiedetään hyvin vähän. Sitäpaitsi lähes päivittäin nauttimani kouluruoka on todellinen lisäainepommi, joten mielestäni on sitäkin tärkeämpää syödä iltaisin ja viikonloppuisin lisäaineetta. Arvelen nimittäin, että lisääntyneet suolistosairaudet ja muut autoimmuunisairaudet voivat hyvinkin johtua liian pitkälle jalostetusta ja muokatusta ruokavaliostamme – mistäpä senkään tietää, minne oman homeherkkyyteni juuret ulottuvat.

 Aamulla ensimmäinen askel on lämmittää öljyn ja hunajan sekoitus

Ei kuitenkaan ole tarkoitus saarnata, vaan kertoa siitä, kuinka onnellinen olen ryhdyttyäni valmistamaan entistä luonnonläheisempää ruokaa. Vaikka kaikki sen ainesosat eivät olisikaan aina luomua, nautin siitä, että ruoka on tehty mahdollisimman alusta pitäen itse. Viime aikoina olenkin siis keitellyt mustikkakeittoa, tehnyt smoothieita ja paistellut mysliä. Olen harjoitellut salaattikastikkeiden tekoa ja lopettanut eineksien käytön 95-prosenttisesti.

 Mysli imeytymään öljy-hunajaan!

Niinpä haluan muistaa teitä näin viikonloppujeni hitaiden, itsetehtyjen aamiaisten kunniaksi Marjoista ja maskarasta napatun, makuuni muunnellun mainion mysliohjeen muodossa. Aamujeni uusi suosikki, olkaapa hyvät!

Odottelemassa uuniin pääsyä

Kotitekoinen mysli

1 litran annos:

5 dl (kaura)hiutaleita

1 dl murskattuja pähkinöitä

1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

0,5 dl seesaminsiemeniä

0,5 dl pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta

0,5 dl oliiviöljyä

1-2 rkl hunajaa

1 dl rusinoita

2 dl kuivattuja hedelmiä, esim. sokerittomia taateleita, aprikooseja ja omenanrenkaita

Sekoita hiutaleet, siemenet ja pähkinät keskenään. Lämmitä kattilassa öljy hunajan kanssa, mutta älä keitä seosta. Lisää kattilaan hiutaleiden, siemenien ja pähkinöiden seos ja lämmittele hitaasti niin, että öljy-hunaja imeytyy kuiva-aineisiin. 

Levitä seos öljytylle uuninpellille ja paahda 175-asteisessa uunissa 13–15 minuuttia. Mysli palaa erittäin helposti loppuvaiheessa, joten hämmentele seosta välillä ja vahdi uunia tarkkana kuin porkkana!

Sekoita paahdettuun mysliin rusinat ja muut kuivatut hedelmät ja nauti vaikka lämpimänä maustamattoman luomujogurtin kanssa. Luomuluonnonjogurttia löydät kaupasta yhtä halvalla kuin tavallista!

Valmista tuli!

Linssilude

Lyyli syö mieluiten valmista ruokaa. Lyyli ei tykkää äitin pöperöistä. Mutta kerran on maistunut linssimuhennos. Haa, mikä linssilude! 

Linssimuhennos

1 rkl öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 keskikokoista porkkanaa
2,5 dl punaisia tai vihreitä linssejä
1 prk tomaattimurskaa
6 dl vettä
(2 tl sokeria tai hunajaa)
1 tl sitruunan mehua
chiliä tai garam masalaa
1 tl suolaa

1. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli. Kypsytä 5 min.
2. Lisää valkosipuli, pilkotut porkkanat ja linssit. Sekoittele n. 5 min.
3. Lisää tomaattimurska ja vesi.
4. Kiehauta ja anna kypsyä hiljalleen noin 20 min.
5. Mausta.

Simppeli ruokalaji, joka sopii joulunjälkeiseen ähkyyn ja kylmiin talvipäiviin. Makua voi vaihdella maustamalla toisin tai lisäämällä vihanneksia. Voisin kuvitella kokeilevani ainakin parsakaalin kera. Vaan silloin ei ainakaan maistuisi Lyylille... Täytyy opetella tekemään tästä takuuvarma lapsiversio!

Terveellisiä talvipäiviä toivotellen!

  Lyylin kuva: Täti

Valuraudalla muotoiltuja

Kykenin vihdoin testaamaan uuden valurautaisen lettupannuni, ja sunnuntai-iltapäivän piristykseksi pannulla syntyivät elämäni ensimmäiset itsetehdyt pinaattiletut. Maku ja rakenne olivat letuissa kohdallaan; kiittääkö siitä kokkia, Skeppshultin laadukasta rautaa vaiko oivallista ohjetta, en tiedä. Joka tapauksessa sorruin maksulliseen ohjeeseen tänä syksynä ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen ostamalla keittokirjan!

Kirja on erityisesti täällä blogimaailmassa mainetta niittänyt Safkaa, jota tuntui jo olevan vaikeaa löytää kirjakaupoista. Halusin hankkia keitto-opuksen nimenomaan sen arkipäiväisten, mutta uusien, hieman hienostuneempien vivahteiden tasolle päivitettyjen perusruokaohjeiden takia. Ei minulla itselläni olisi tullut mieleen syödä lettujanikaan parmesaanirouheella päällystettyinä, vaan nytpä tiedän, että olkoon jääkaapissani aina parmesaania, sillä niin hyvältä tämä yhdistelmä maistui. – Lyönenpä vetoa, että testaan parmesaania höysteeksi muihinkin klassisiin tai vähemmän klassisiin arkikokkauksiini. 

Muut testattavaksi pian pääsevät ohjeet ovat kirjasta löytyvät lohileivät sekä lindströminpihvi, enkä kai voi välttyä kokeilemasta avokadopastaa, joka on se tämän syksyn blogiruokahitti. Postausta siitä sentään en aio tehdä, sanottavat on varmaan sanottu, esimerkiksi mainiossa Pastanjauhannassa kerrotaan, että ohje on juuri sitä, mitä arkiruoalta odottaa: nopeaa ja maistuvaa.

Avokadosta sen verran, että niitähän minulla tuossa hedelmälautasella on usein muutama kappale kypsymässä. Tykkään syödä niitä sellaisinaankin, vaikka avokadon kanssa aina joutuukin taistelemaan oikeasta syömishetkestä. Avokadoista puhuttaessa muistan itse myös sen, kuinka olen luvannut kolmannen luokan oppilailleni viedä avokadon näytiksi, kun törmäsimme avokado-sanaan jo alkusyksyllä, eikä lapsilla ollut aavistustakaan siitä, mikä ihme vihreä hedelmä se muka on. Aina vain olen unohtanut.

Palataan vielä hetkeksi siihen toiseen vihreään: pinaattiletut ohjeineen, jos ette niiden vuoksi malta hankkia Safkaa-opusta. Kirjoitan ohjeen sen mukaan, miten sitä itse toteutin. Jossain vaiheessa tarkoitus on kokeilla lettuja tuoreesta pinaatista tehtyinä.

Pinaattiset letut:

2,5 dl pakastettua pinaattia

3 kananmunaa

5 dl maitoa

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl silputtua tuoretta ruohosipulia

1 tl suolaa

mustapippuria

ripaus mustottipähkinää

3 rkl sulatettua Oivariinia 

1. Sekoita kananmunat ja maito vispilällä. Siivilöi joukkoon jauhot, lisää sulatettu pakastepinaatti, ruohosipuli ja pippuri. 

2. Hienonna taikina sauvasekoittimella. Anna turvota noin puoli tuntia. 

3. Lisää taikinaan voisula ja paista tarvitsemallasi lisärasvalla valurautapannun helpolla pinnalla. 

Käytin itse tavallista ruokaveistä lettujen kääntelyyn ja hyvin sujui. Se juuri on valuraudan ihanuus: pintaa ei tarvitse varoa. Rasvaa toki tarvitsee sitten vähän runsaammin, mutta eihän noita lettuja nyt ihan joka viikko jaksa paistaa, joten vartalonseudun liikarasvat varmasti kertyvät muista tuotteista ainakin omalla kohdallani. Enkä voi tässä yhteydessä olla mainostamatta Oivariinia, joka takasi ainakin sen, ettei liiallista rasvanmakua lettuihin päässyt syntymään. Tokihan kokeilla voisi vaikka pelkkää öljyäkin!

Maukasta vihreää tällä ohjeella syntyi, sanoisin. Maistui myös Lyylille, joka on hyvin tarkka siitä, mitä suuhunsa panee. Vaan taidetaan meidän taloudessa vielä hivenen useammin syödä noita Saarioisten äitien paistamia lettusia, ne kun ovat niin käteviä ja takuuvarmoja, vaikkei niitä valuraudassa muotoiltu olekaan.

Pääkopassa hyrisee

Tänään lamppuni syttyivät: pienen ja kohtalaisen yksikielisen (kenties yksinkertaisenkin?) järjestelmäni piuhat yhdistyivät kielelliseen iloon. Tajusin nimittäin vihdoin, millainen ruotsin kielen ajanmääresysteemi on ja millaisia prepositioita kulloinkin kuuluu käyttää. Siis vasta nyt, kuuden vuoden pulpetissaopiskelun, lähes neljän vuoden maassa-asumisen, reilun vuoden opettamisen ja nyt puolen vuoden aktiivisen käytön jälkeen tämä kohtalaisen yksinkertainen järjestelmä järjestäytyi myös päässäni ruotuun. On aikansa muhinut, en muuta keksi kommentoida. (Heille, joille ruotsin ajanmääresysteemi on edelleen järjestäytymätön, kas tässä, iloksenne nettikooste.)

Muuten viikko onkin ollut kiirettä täynnä, ja muut oivallukseni kaltaiset ilonhetket ovat lähinnä liittyneet hyvin pieniin asioihin: miten kauniita paitoja oppilailla päällä, miten merkillistä mutta maukasta ilmastopäivän ruokaa, miten paljon paremmalta vadelmaveneet maistuvatkaan kuin osasin muistaa ja miksi ihmeessä ei voisi lähteä töihin vähän liian aikaisin ja lorvia Kampin kauppakeskuksen käytävillä. Hufvudstadbladetkin kun on niin kiva ostaa harva se aamu, vaikka ei se sillä tavalla halvaksi tule.

Kuten siis huomaatte, ajatukseni pyörivät edelleen hyvin paljon ruotsin kielen ympärillä. Olen yhä haltioituneessa ensihuumassa. Viikon kuluessa olen huomannut myös pimeyden syventyneen ja itseni sortuneen jokapäiväisiin iltapäiväkaramelleihin ja -kaakkuihin. Auki olevien nettisivujeni syövereistä on sitäpaitsi jo usean päivän ajan löytynyt hyvin suklaisen kakun ohje. Tätähän on pakko kokeilla, jotta selviää tästä marraskuun mahdottomuudesta. Koskaan ei ole ottanut syksy näin koville, ei oikeastaan edes viime vuonna – silloin elämä potki vain muuten, ei se syksy tehnyt asiaa vaikeammaksi.

Mutta edelleen ja kenties yhä enenevässä määrin olen onnellinen ihmisistäni, jaksan iloita lukupiirimme olemassaolosta, vaikken kirjoja kykenekään lukemaan, nautin siitä, että on keittiö, jossa voi leipoa ja laittaa ruokaa, kuten itse haluaa, siitä, että olen antanut luvan itselleni ottaa nyt hiukan rennommin. Kyllä niitä karkkeja joskus voi viikon jokaisena päivänä syödä, siis joskus! Vai onko parempi vetää karkkiöverit yhtenä päivänä, ja voida pahoin monta päivää sen jälkeen? Sama määrä jaettuna usealle hetkelle vaiko vain se karkkipäivä?

Omatunto silti kolkuttaa. Se kolkuttelee muutenkin vähän turhan tiheästi, ja myös tämä viikonloppu alkoi tekemättömien, mutta viikonlopun aikana tehtäväksi tarkoitettujen töiden listaamisella. Ja sitten lähdin ikävyyttä pakoon ystävän kanssa: shoppailu UFF:n halvoilla päivillä eli tasarahaviikoilla oli kannattavaa, sillä löysin Lyylillekin kaikkea pientä hauskaa ja spesiaalia tuotetta. Oli jotenkin puhdistava olo fiinistipukeutuneena kuljettujen viikkojen jälkeen kannella kaupungilla keltaisia kasseja, mutta ei niitä, joissa lukee Hullut päivät, vaan niitä halpisvastineita. Alkoi taas hyristä lupaavammin.

Ja nyt kun olen tässä listaani lyhentämässä, niin en voi kuin olla tyytyväinen. Vasta perjantai, ja ehdin jo blogata. Mitä kaikkea viikonloppu siis vielä tuokaan tullessaan! Tilauksessa on yhdessäolon hetkiä ja elämänmakuista huilimista. Ja ruotsinkokeiden läpikäyntiä. Se on muuten kivaa!

Kiusaus

Muistan, että reilu vuosi sitten karppausinnostus valtasi suomalaiset – osin minutkin. Kaikkialla puhuttiin pahoista viljoista, perunasta, jopa omenat ja banaanit taisivat joutua monien mustille listoille. 

Leivän puputtaminen väheni omallakin kohdallani, minkä ansiosta keveninkin vähän, mutta ennenkaikkea tunsin itseni keveäksi. En voinut – enkä voi vieläkään – kuitenkaan täysin käsittää karppaamisen jujua: en voi uskoa kovien rasvojen hyvää tekevään vaikutukseen, enkä ennen kaikkea pysty ymmärtämään, miksi kaikki ns. huonot hiilihydraatit piti jättää pois. Eikö pelkkä vähentäminen olisi riittänyt? 

Kaikkein hulluinta mielestäni oli se, kun eräät, yleensä varsin ylipainoiset leidit, kovaan ääneen toitottivat pahan banaanin vaikutusta samalla kun soivat itselleen päivittäisen jäätelöherkkunsa. "Hetkinen, eikö jäätelössä olekaan vältettäviä hiilihydraatteja?" muistan silloin miettineeni. 

Päästin kuitenkin vasta nyt kiusaukseni ilmoille hymähtelemällä arvon leideille syömätottumuksistansa. Pahoitteluni. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että olen välillä julma suustani, enkä edes mikään syömisen esimerkki-ihminen.

Siirrytäänpä tästä siis seuraavaan kiusaukseen, nimittäin hiilihydraattipitoiseen possu-juustokiusaukseen, jonka ohjeen nappasin K-marketin ruokalehdestä. Tämä oli valloittavan hyvää, muttei mitään keventäjien saati karppaajien sapuskaa: ihan oikeaa perunaa ja kovia rasvoja kotikutoisessa muodossa kaiken lisäksi "vain" rypsipossua proteiininaan. 

Minähän en tietenkään alkuperäisohjeen mukaan käyttänyt kiusauksessani Pirkka-perunasuikaleita, joiden nimi oli kaiken lisäksi kirjoitettu ohjeeseen väärin, vaan pilkoin perunat itse. Lisäksi olin ostanut vahingossa mozzarellan sijaan parmesaania. Mielestäni kiusauksesta tuli näin aivan yhtä onnistunut, ellei jopa parempi.

Jos en nimittäin aivan usko karppaukseen, niin uskon vähintään siihen, että mitä enemmän alusta asti itse tehty, sitä parempi maultaan ja sitä terveellisempi. Ja uskon muuten siihenkin, että kiusaus on välillä pakko päästää valloilleen!

Possu-juustokiusaus

1 tunti, 200 astetta

1 rs (300g) rypsiporsasta

(1 rs (200g) herkkusieniä)

2 sipulia

1 kg perunoita

3/4 tl suolaa

1 tl timjamia tai jotain muuta yrttiä

1/2 tl mustapippuria

noin 2 tl ranskalaisia yrttejä

4 dl Valion maustettua 3 juuston ruokakermaa

100 g juustoraastetta, esim. emmentalia ja parmesaania

1. Ota liha huoneenlämpöön. Puhdista ja viipaloi sienet, jos haluat käyttää niitä. Kuori ja hienonna sipulit.

2. Kuori ja suikaloi perunat.

3. Ruskista liha omassa rasvassaan. Lisää pannulle sipuli ja anna kuullottua. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää sienet ja paista, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla, timjamilla ja mustapippurilla.

4. Levitä perunasuikaleet ja lihaseos voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle ranskalaiset yrtit. 

5. Kaada ruokakerma vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Lisää vasta tämän jälkeen juustoraaste ja jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia.

Valmiista herkusta en sitten enää malttanutkaan nälkäisenä ottaa kuvia! Lopputulos jää siis mielikuvituksenne valtaan, mutta ehkä onkin parempi, että jokainen saa itse toteuttaa kiusauksensa ja ihastella siten omien kädenjälkiensä tulosta. Minä poistun nyt täältä sen enempiä kiusaukseen ketään saattamatta, kiusoittelematta tai kiusaamatta.