Tukka tykkäis?

Ei uudenvuoden lupauksia, mutta pyrkimys parantaa tukan tilannetta. Kampaaja kertoi viime käynnillä, että olisi hyvä pitää hiuksia muutoinkin kuin ponnarilla: ponnarilenkki syö hiuksia yhdestä kohtaa ja ahkera ponnarityttönä eläminen näkyy minussa jo. Muutenkin hiukseni ovat iän myötä jo ohentuneet, joten olisi syytä miettiä niiden kuntoa.

Käytän ahkerasti hiushoitoja, joskus teen öljyhoitoja, enkä juurikaan käytä hiuslakkaa. Suoristan hiukseni suoristusraudalla hienompia tilanteita varten, mutta arjessa ne saavat kuivua omaa tahtiaan: en föönää, en kiharra. 

Nyt hiusten pidennyttyä on ihan hauskaakin ajatella, että niistä saisi tehtyä myös arkeen kampauksia. Olen omistanut todella vähän mitään hiushärpäkkeitä, mutta alennusmyynneissä eilen innostuin ostamaan muutamia uusia klipsejä ja pantoja. Näiden avulla pitäisi siis taikoa nopeita arkiviritelmiä. 

Harjoittelu on jo käynnissä: totuttelen nyt lomalla kotosalla pitämään hiuksia kangaspannalla ponnarin sijaan. Vähän tuntuvat olevan tiellä ja pannan tuntu on hassu, mutta kaikkeen kai tottuu. Tosin miten kauan jaksaa kymmeniä vuosia pelkällä ponnarilla tai letillä elänyt väkertää jotain haastavampaa? Kysymys selkeämmin: Oppiiko vanha uusia temppuja ja oppiiko vanhasta helposta hiuselämästä eroon? 

Ekstemporee

"Siivoaminen kannattaa aina", totesin Veikolle viime perjantaina. Herran sinisen Palaset-lehtikotelon pohjalta oli nimittäin löytynyt pienen putsauksen yhteydessä kolme Diners Clubin ravintolaseteliä. Niitä oli tilailtu pitkin mennyttä vuotta, ja sinne olivat jääneet lepäämään. Setelit olivat vanhenemassa kuun viimeinen päivä. Eipä siinä muuta kuin ravintolapöytää varaamaan!

Lauantaina nautimme sitten neljän ruokalajin illallisen Ravintola Töölönrannassa. Oli mitä tunnelmallisinta, mutta sopivan rentoa. Alkuruoaksi söin sopivasti maustettua talon omaa salaattia höystettynä herkullisella Peltolan Bluella, vähän lohta pääpalaksi ja pisteenä i:n päälle ranskalaisia juustoja sekä suklaatryffelikakkua. Onnistuneita olivat eritoten jälkiruoat – mies taas hehkutti niin juustoja kuin alkuruokaansa ostereitakin. Juomaksi olisimme tosin voineet tilata ennemmin kuin pullon ihan hyvää Cellar selection Pinot Grisiä juotavaa laseittain ja lopuksi jälkiruokaviiniä, mutta nyt hörpimme kautta illallisen tätä samaa kivennäistä valkoviiniä. Ei ihan sopinut jälkiruokiin...

Pienenä yllätyksenä myös itselleni sain ravintolailtaa varten väännettyä hiukset vähän tyylikkäämmiksi kuin yleensä. Aikaa tähän meni viisi minuuttia! Se oli lähes ihme. Vaatetukseltani olin aika tyttömäinen ja värikäs. Sopii minulle tällainen tyyli, vaikkei ole mikään suosikkini, vai mitä sanotte? Laukkuun kun löytäisi vielä samanväriset kengät. 

 Laukku: Ril's

Mekko: ? (Lappu poistettu)

Kengät: Ecco

Illan kivoista pienistä keskusteluista jäi mieleen yksi komediallinen kohtaus, jonka sain miehen luvalla julkaista. ;) Sen myötä iloisia siivoushetkiä ja mukavia ravintolailtoja kaikille! Meikä lähtee tästä, yllätys, siivoamaan! Viikonlopuksi ei kuitenkaan liene tiedossa valmiiksi maksettuja illallisia.

Sylvi (ohimennen): Niin, haluaisitko lisää lapsia?

Veikko (katselee hölmistyneenä ja hieman hajamielisenä ympärilleen, ei selkeästi ole kuullut kunnolla kysymystä; vastaa kuitenkin): Ei kiitos. 

Sylvi: Hahahah. Mitä mä kysyin?

Veikko: Haluaisitko lisää leipää?

Tukkatemppuja

Minulla on huono, pinttynyt tapa. Nypin hiuksiani. Nytkin kun kirjoittelen tätä, haron jakauksen lähellä olevia yksittäisiä hiuksia. Niin kauan, kunnes ne ovat sormieni välissä. Yleensä teen tätä ollessani keskittynyt, mutta olen huomannut myös hermostuneisuuden lisäävän nyppimistä. 

Tapa ei muuten olisi paha, mutta arvatkaapa vain, miltä hiuspehkoni yleensä näyttää. Juuri siltä kuin siihen olisi tarttunut purukumi, joka olisi täytynyt leikata irti. Joskus jossain kohden päätäni nimittäin kasvaa sen verran epätavallisen paljon uutta, samanpituista hiusta. No, ehkä tämä on hivenen liiottelua, mutta kuvitelkaapa vain jakauksen seutuni. Uusien innokkaiden töröttävien pikkuhiuksien takia tosin vaihdan jakaukseni paikkaa puolelta toiselle säännöllisesti noin vuoden välein.

Nyt olen kuitenkin ottamassa varaslähtöä uuden vuoden lupauksiin. Jo loman aikana yritän saada siirrettyä nyppimistottumukseni johonkin uuteen, vähemmän tärkeään kohteeseen. Ehkä hankin tekopään hiuksineen. Tai yritän muuttaa sormien nyppimistapaa nypläilytavaksi: otan käyttööni rukousnauhan tai stressipallon. Tavalla tai toisella yritän alkaa säästää hiusparkojani, sillä haluan kauniin tasaiset hiukset. Eräänlaista hiusten kasvattamisprojektiakin kun tässä haudon.

Mutta kertokaapa vain miten pinttyneestä tavasta pääsee eroon! Se voi olla mahdotonta. Olen yrittänyt jo vuosia, vuosia. Yhtä asiaa tähän liittyen kiittelen: onneksi en aikoinaan ole tarttunut tupakkaan. Olisin nyt ehkä hiusten nyppimisen sijaan tupruttelutavan orja. Ehkä kehoni ei nyppimiseen romahda.

Palkinnoksi tapani parantamisesta annan itselleni sitten jossain vaiheessa luvan käyttää kuvan  XZ-hiustenhoitotuotteita, joista suurimman osan olen saanut äidiltäni. Tarkoitus oli alunperin alkaa harjoitella kampausten tekemistä itselleni. Ehkä SE olisi kuitenkin liikaa vaadittu. Askel kerrallaan parempaa huomista kohti.

Lettu tukassa?

Pesen hiukset, ja heti niiden kuivuttua tuntuu rasvaiselta ja hiukan rastoittuneelta. Missä vika?

Lähinnä ongelma on alahiuksissa, joten epäilen, että shampoo ei levity alas kunnolla. Outoa on vain se, että tavallisella kaupan (hilse)shampoolla näin ei käynyt, ja kun siirryin kampaamotuotteisiin, ongelmaa alkoi esiintyä.

Käytössäni on Schwarzkopfin Bonacure hairtherapyn sensitive-versio, joka on ollut suhteellisen miellyttävä vaikealle päänahalleni. Tuleepi vaan mieleen, että josko näissä mitään eroa, kaupan halvoissa tai kampaamon kalliissa. Asiasta on testejä tehty, ja tulos on vanha tuttu: hinta ei ole laadun tae. Liekö tärkeintä siis löytää itselleen sopivin, olipa sen hintaluokka sitten mikä tahansa? (Tigiä ajattelin testata, kun sitä on kovasti ympäri blogosfäärin ja nettikeskustelujenkin kehuttu.)

Yöllä kukkuessani alkoi naurattaa mielikuva letusta päässä, koska hiukseni tuntuivat juuri sen verran puhtailta, mutta sen verran likaisilta, että ihan kuin ois vähän letulla hieraistu. Lettu-juttu taas liittyy Lyyliin, joka aina lettu-sanan kuultuaan yhdistää sen hauskaan Pingu-filminpätkään, eikä lainkaan naura letun herkullisuudelle, vaan imitoi tarinan loppuhuipentumaa päälakeaan taputellen. 

Onnellisia nuo lapset, kun ovat kaiken tämän ulkonäkökeskeisyyden ulkopuolella.