Stressitön (vatsa)

Huomaan, että ei minulla ainakaan blogistani stressiä ole. Nykyään en useimmiten muista edes sitä, milloin olen viimeksi kirjoittanut, kun ennen pidin tarkkaa vahtia kaikesta täällä tapahtuvasta.

Eikä ole paljon stressiä muutenkaan. Sen huomaa siitä, että jaksaa esimerkiksi pelata lautapelejä todellisella mielenkiinnolla. Tai siitä, että nukkuu öisin, ainakin melkein joka yö, vessataukoa lukuunottamatta keskeytyksettä.

Nämä ovat sellaisia elämän iloja, joita arvostaa vuosi vuodelta enemmän. Jaksamista, nukkumista ja kotielämää. Ja tietenkin sitä, ettei vatsakaan voi enää hullusti. Tiedä sitten, oliko stressillä siinäkin sormensa tai vatsahapponsa pelissä, kun nykyään voin syödä melkein mitä vaan, kunhan pidän määrät kohtuudessa. Etenkin siemenien ja pähkinöiden määrät ovat ratkaisevia, samoin tietysti kahvin. Ruisleipää kestän neljä–viisikin palaa päivässä! (Tai vaihtoehtoisesti siedän enemmän murinoita ja paukkuja, kuuluvathan nekin elämään... Eikä nyt tarvitse hävetä, kun kukaan muu aikuinen ei ole niitä kuuntelemassa, kuten työaikaan.)

Keväällä kävin keliakiatestissä ja sain siitä puhtaat paperit. Gluteenia minun ei siis olisi mitään terveydellistä syytä vältellä, etenkään kun en huomannut sen olevan ongelmieni syy. Niinpä pikkuhiljaa palailin ns. normaaliin ruokavalioon. Sokeri on ainoa tuote, jota minun todella tulee karttaa muista syistä, mutta kesällä olen henkisen hyvinvoinnin takia vähän lipsunut siitä lähinnä jäätelön ja suklaan muodossa. Kotona ei edelleenkään säilytetä suklaata, enkä sitä varsinaisesti kaipaa. Makeannälkään syön toisinaan hunajaa, nyt kun se ei tee pahaa vatsallekaan. 

Tavoite on kuitenkin syksyllä elää 95-prosenttisesti sokerittomasti, sillä sokeri, mukaanlukien hunaja, koukuttaa. 5 prosenttia on tarkoitettu juhlia yms. erityistapauksia varten. 

Painooni eivät ruokakokeilut ole vaikuttaneet millään tapaa. Eivät jaksamiseenkaan, joten alan olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että erityisesti viljaton ruokavalio on kummajainen. Jos jotain nykyihmisen tulisi vältellä, mielestäni parhaita kandidaatteja ovat sokeri, valmisruoat, mahdollisesti vehnä ja liian nopea yksin syöminen. 

Jos kokeilee noudattaa paljon parjattuja valtion ravitsemussuosituksia vm. 2014, luulen, että pääsee pitkälle. Ongelma lienee siinä, että järkevissä määrissä on vaikea pysyä ja siinä, että tuo ylälokero houkuttelee liikaa. Eihän sitä tarvitse syödä kuin muutama hassu irtokarkki tai suklaapala, niin rajat tulevat vastaan. Lasken välillä syömisiäni Kiloklubin avulla, siis lähinnä saadakseni tietoa siitä, syönkö tarpeeksi proteiinia tai liikaa kovia rasvoja tai herkkuja. Tiukat ovat rajat: 101 g irtokarkkia, siis aivan pikkuriikkinen pussillinen, ja eikös ohjelma jo herjaa...

Jotenkin vapauttavaa, kun ei niin kauheasti tarvitse vältellä mitään tavallista ruokaa. Punaista lihaa toki kartan, mutta kun syy on jokin isompi, sitä ei oikeastaan edes ajattele ruokana. Ja välillä saatan kuitenkin maistaa tytölle tekemiäni lihapullia. Hyvähän lihan maku on, ei siitä mihinkään pääse, mutta lihaa en himoa, kuten herkkuja.

Stressitön elämä tarkoittaa kuitenkin vielä muutaman viikon ajan löysyttelyä herkkujen suhteen. Toivotaan aurinkoisia ilmoja, jotta pääsee syömään pari tötteröllistä jäätelöä. Se, jos jokin kuuluu leppoisaan kesääni. Ilo irti stressittömyydestä, sillä ei se ikuisesti jatku.

Keittiön tomaattihylly: Kotimaiset tomaatit ovat nyt edullisia, ja meillä tehdäänkin usein tomaattikeittoa. Suosittelen. Hyvä ohje löytyy Hiidenuhmalta.

Hyvä pössis

Kohtalaisen kiristäviä päiviä takana kohta kaksi viikollista. Tällä hetkellä olen niin tyhjä, että edes minttusuklaa ei maistunut mainiolta. Silti sitä oli pakko syödä levyllinen.

Jossain vaiheessa syksyä ajattelin, että söisin suklaata vain sata grammaa viikossa enkä mitään muita herkkuja. Tätä hienoutta kesti viikon. Täytyy silti kehua itseä kertomalla, että tavallisesti syön suklaata sen kahden levyllisen eli 200 gramman verran viikossa, en sentään sen enempää. Sen lisäksi tietysti satunnaisia leivonnaisia tai makeisia: töissä, koulutuksissa tai vierailuilla, muutaman kerran viikossa.

Olin kaksi päivää ensiapukurssilla, jonka vetäjä sai sairauskohtauksen kesken luennon. Pani vähän mietityttämään. Teki mieli päättää, että taas parannan omaa elämääni kuntoilemalla enemmän ja syömällä terveellisemmin. Mutta rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että kohdallani raja on tullut vastaan: tämän "parempi ihminen" en hyvällä tahdolla pysty olemaan. Muuttuakseni terveellisemmin eläväksi ja urheilullisemmaksi sekä samalla tietysti lempeämmäksi ja vähemmän herkäksi tarvitsisin jotain ihmepillereitä: rauhoittavien lääkkeiden ja energiaa antavien ihmetabujen sekoitusta. Sekakäyttäjäksi suoraan vaan.

Se, missä todellisuudessa voin ja jossa pitääkin petrata, on rahankäyttö. Budjetit paukkuu joka kuukausi, vaikka yritän koko ajan olla kovin säästäväinen. Ja voisin kyllä edelleen vähentää netin käyttöä sekä lukea kaunokirjallisuutta enemmän. Parannusta tässä suhteessa on kuitenkin jo tapahtunut.

Ja suorastaan iloitsen siitä, kuinka nyppimiseni on osin laantunut. Hiuksia kyllä edelleen hermostuksissani tai ajatuksissani ollessa lähtee, mutta muuten olen saanut rauhoitettua itseäni ja kitkettyä huonoa tapaani.

Ehkä jotain olennaista rauhoittavaa on tapahtunut viime kuukausien aikana. On ihmeellistä huomata, että olen muuttunut tämän vuoden myötä ihmiseksi, joka kauan sitten jo olin, ennen kuin suuri suru ja tuska alkoivat. Yksi merkki siitä on, että olen taas alkanut tehdä käsityötä, monen monen vuoden tauon jälkeen.

Oloni on huomattavasti tyyntyneempi, harmonisempi kuin vielä kesällä. Ja jos itkenkin, kuten tänään, kyyneleet ovat kevyempiä ja suru pinnallisempaa. 

Ja arvatkaapa vain, kuinka mainiolta tuntuu, kun voin keittää päivän neljännen kupin kahvia (tuntematta sen jälkeen sen suurempaa närästystä)! Milloin se viimeksi on ollut mahdollista? Joskus kauan, kauan aikaa sitten. – Menneisyys on palannut luokseni hyvässä.

Suuri ilonaihe: Lyyli Noitanen

Suklaatastingin voittaja

Suklaa, tuo pimeän ajan terveystuote.

Jouluna nautimme runsain mitoin Pandan juhlapöydän konvehteja, saman firman uutuustuotetta, juhlapöydän valkosuklaakonvehteja ja tietysti lahjaksi saatuja suklaita, jotka tällä kertaa olivat sekä Fazerin perinteistä sinistä levyä että virolaista Kalevia. 

Viimeksimainitun puulaakin suklaa ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini; minusta on yksinkertaisesti ollut haaskausta syödä pahaa suklaata, sillä suorastaan sellaistakin Kalev on tarjonnut, mutta tänä jouluna sain yllättyä. 

Olin kuullut huhua siitä, että kyseisen firman valkosuklaa-riisicrisp-mustikkasuklaa on mainiota. Muistin asian siinä silmänräpäyksessä, kun lahjasuklaalevystä taittamani palat alkoivat sulaa suussani. Tämähän on hyvää. Tämähän on parasta suklaata, mitä tänä jouluna olen syönyt!

Yllätys saapui takavasemmalta, keskeltä ei mitään, sillä olin jo hieman tylsistyneessä joulupäiväisessä makeaähkyn tilassa. 

Suklaan erinomaisuudesta virkistyneenä ajattelin saapua kertomaan teille tämän ilouutisen.

Herkullisen joululahjan pakkauksesta tosin ei voi muuta todeta kuin että näyttääpä Fazerilta...

Kolmea en vaihda, neljännen kyllä

Kuluvalla kiireisellä viikolla on tullut huolehdittua paitsi nestetankkauksesta kahvin muodossa myös kuitujen ja hiilareiden saannista. Täytyyhän mun jaksaa maaliin asti eli perjantain pikkujoulukekkereihin! Vähän on maitohappoja reisissä: huomenna pitää keretä vaikka mitä ja Veikolle tulee kaiken lisäksi vieraita kylään. 

(To do -listani klo 15 jälkeen: Uusien kenkien nouto kaupasta suutarivisiittinsä jälkeen, Lyyli tarhasta, päivällinen, tanssitunti, pyykit pois narulta, uudet koneen kautta narulle, tiskit, hiukset huoltoon, kynsien lakkaus, loput työjutut, kun jäävät tasan tarkkaan kesken, jos kolmelta pääsen lähtemään...)

Mutta tänään en enää hamua kuin uutta suosikkiani, ruissipsiä, sillä en kyllä jaksa koulun ja koulutusiltapäivän jäljiltä mitään järkevää. Onneksi saan miettiä joutavuuksia: Onko mitään sen herkullisempaa kuin rukiin ja voin yhdistelmä? 

Seurana vielä kuppi kahvia (oisko viides tänään?) ja Taikurinhattua ruotsiksi. Näin siis ideaalimaailmassa. Oikeasti taidan katsoa maanantain Diilin, kun väsymyksen takia en eilen jaksanut kymmenen aikaan enää muuta kuin mennä nukkumaan. Se kun voittaa nykyään viihteenkin mennen tullen, jos on yhtään univelkaa varastossa. 

Otoksia viikon varrelta

Valon määrän lisäännyttyä olen intoutunut räpsimään valokuvia. Kuvausmateriaalia ovat lähinnä esineet; käytössä oleva linssi, 50 mm:n 1,4 F, tuntuu suosivan (korkeintaan) niitä. Tässäpä teille siis arkisia pienkohteita ja niihin liittyviä lyhykäisiä tarinoita. Pahoittelen kuvien utuisuutta; linssi on hankala.

Tee. Olen alkanut juoda teetä. Varsinkin tämän pressokannun löytämisen jälkeen olen innostunut touhusta entistäkin enemmän. Teestä tulee oikein haudutettuna vallan mainiota juomaa. Ikävin asia siinä taitaa olla kannun hankalahko pesemisoperaatio – mieheni, joka tiskaa muuten, ei koskaan tiskaa tätä "harvinaisen ärsyttävää" olentoa. 

Kynsilakat (hyllyllä). Sormien kynsiä ette minulla lakattuna näe. En kerta kaikkiaan jaksa tätä suhteellisen paljon aikaa vievää operaatiota vain todetakseni seuraavana päivänä, että kulunut lakkaus saa lähteä. Koska olen perfektionisti, en kestä lohkeillutta lakkaa, ja koska olen puuhaaja, lakkani ei koskaan kestä kauniina kahta päivää kauemmin. Kaikki mahdolliset päällilakat on kokeiltu. – Tällä viikolla julistin kevään saapuneeksi lakkaamalla varpaankynnet. Aah, lakatut varpaankynnet ja sandaalit. Odotus on alkanut!

Polarn o. Pyretin lastenvaatteet. Olen hurahtanut raitaan. Kävin siis törsäämässä sekä kuluttamassa jouluksi hankitun lahjakortin Po. P:n Kampin liikkeessä. Mukaan tarttui raitapaita, leggarit ja se farkkuhame, jota olin jo kuolannut. Täytyy myöntää, että kovin monia lähes kolmenkympin leggingsejä tyttö ei tule saamaan; sillä rahalla ostaisi Huuto.netistä vähintään kolmet upouudet Lindexin lähes vastaavat byxat, jollaiset yhdet huusinkin heti Po.P-keikan jälkeen. Nyt sitten vertaillaan, miten kestävät kulutusta 6,55 maksaneet Lindexit ja 24,50 maksaneet Polarn o. Pyreet. Ruotsalaisia molemmat. ;)

Roijuvyö. Niin arkea kuin joku voi olla. Tietyllä tapaa kaunistakin. Ihan joka päivä en jaksa kerätä näitä lelulaatikoihin, mutta useimmiten kuitenkin. Kevään kurien myötä siivoustahti on kaksi kertaa viikossa, joten sikäli Lyylinkin on melko usein imurihirviön takia ryhdyttävä äidin apuriksi. :)

Viiniä ja juustoja. Testasimme lähimarketin pehmeät juustot. Hyllyillä notkuivat tasan tarkkaan nämä kolme, jollei mozzarellaa ja fetaa lasketa. Brie on henkilökohtainen suosikkini lähes aina; mies toivoi Mustapekkaa. Saksalainen chilillä maustettu savujuusto oli myöskin erittäin nautittavaa, tällä kertaa se voitti allekirjoittaneen mielestä myös kuivuneen Brien. Palanpainikkeena toimi portugalilainen punaviini Carm, erittäin juotava ja sattumalta juustoihin hyvin mätsäävä tapaus. Aion ostaa vastakin. Plussaa myös luomuleima. 

Pyykit. Sitä touhua riittää. Nykyisin tosin pyykkään korkeintaan kaksi kertaa viikossa ja useimmiten vain kerran. Tänään toinen pyykkituvan koneista teki tepposet: Se jähmettyi kahdeksi tunniksi paikoilleen, koska olin ollut epätarkka lämpötilavalitsimen asentamisen kanssa. Asennin oli noin kolme milliä vinossa. Onneksi seuraava pyykinpesijä oli ainakin olevinaan ymmärtäväinen. – Lopulta jaksoin kuitenkin ripustaa Lyylin harvat pyykit värijärjestykseen. Huvinsa kullakin. Sittenhän sitä voi tietysti ihmetellä, että mihin se viikonloppu hurahtaa...

Laskiaispulla. Itse täytetty pakastealtaan peruspulla. Namskista! Tuhkakeskiviikkona alkanut sokerilakkoni on toiminut hyvin, koska sunnuntaisin, Herran päivänä, on lupa herkutella. Aamuni alkoikin tietysti heti herkkurahkalla, ja lounaan jälkeen väsäsin näitä pullaherkkuja. Ainoa moka oli täyttää pullat lämpiminä – kermavaahto suli. Ensi sunnuntaina uudestaan, vaikka laskiainen meni jo. Olen nimittäin löytänyt itsestäni taas pullahiiren...

Eräs Magnum-kokemus

Päätin, että syön tänä kesänä vähintään yhden Magnumin – en juurikaan nimittäin harrasta jäätelöä, ja jos siihen toisinaan sorrun, suosin litran paketteja tai kioskitötteröitä. En myöskään erityisemmin pidä italialaisesta jäätelöstä, joka tuntuu olevan monen suurinta jäätelöherkkua. Minä taas liitän herkku-sanan premium-jäätelötuotteisiin, joihin luen Ben & Jerry’sit, Magnumit ja Classicit, mahdollisesti myös Carte D’or -purkkijäätelöt sekä osan Aino-sarjan jädeistä. Tosin mieheni kanssa olemme havainneet, että jotkut Pirkka-sarjan jäätelörasiatkin sisältävät vallan kelpoa kamaa. Ei se nimi, vaikka jäätelöä nimellä usein myydään ja ostetaankin. 

Ostin siis päätökseni pitääkseni Magnumin, joka taisi olla vähän pettymys. Se ei maistunutkaan niin erityiseltä, mitä olin siltä odottanut. Viileästi taisin siinä todeta, että seura se on, joka tekee nykyään ruoasta herkkua. Turhan usein sitä sortuu myöskään isoon karkkipussiin, kun parin karkin jälkeen makuhermot ovat useimmiten tyytyväisiä, mutta sitten kun on se mieli – vai vatsako se on? – joka huutaa syödä koko pussin tyhjäksi.

Erikoista ja uutta tässä Magnumissa ei ollut sen suurellisia lupauksia antava nimi – Temptation – vaan se, että jäätelö oli pakattu pahvirasiaan, jonka pohjalla oli vielä lisänä sävyyn sopivaa pehmopahvia, sellaista, johon olemme tottuneet suklaarasioissa. Täydellistä turhuutta ja haaskausta, vaiko nerokasta ja näppärää? Muistan lukeneeni, että edes paperin valmistaminen ei ole kovin ympäristöystävällistä, ja itse asiassa paperipussit ovat mainettaan epäekologisempia. Niinpä en voi välttyä ajattelemasta: mitä tuhlausta, pahvia ja paljon niin pieneen jäätelöön!

Mutta jos haluaa luksusta, siihen sisältyy luksuksen kääntöpuoli: luksus ilman arvolleen sopivaa käärettä tai pakettia ei oikeastaan ole luksusta. Niinpä mietin vielä kerran: ehkä pakettia ei ollutkaan kehitelty houkuttelemaan ostajia, vaan pelkkä nimi, Magnum, riitti siihen. Magnumin haluavat tietävät, mitä haluavat: hetken nautinnon, joka on täydellinen, ei terveellinen, hailea, kompromissi tai mitään, mikä viittaisikaan kevytjäätelöiden tai halpajäätelöiden kategorioihin.

Minunkin Magnum-annokseni oli esteettinen ja kulinaristinen täydellisyys. Mutta nautinto, sitä eivät kauppamiehet, mainosgurut, rahojen pyörittäjät voi kuitenkaan kesyttää. Se nimittäin väijyy tuolla kaupallisten intressien tuolla puolen, olosuhdetekijöissä. Oikea tilanne, hyvä mieli, parempi seura, sopiva vatsan tyhjyys tai makeannälkä ja jotain, jossa on kermaa, voita ja sokeria sopivissa suhteissa makuaineiden kanssa. Se riittää, ja joskus jopa vähempikin.

Kohdallani voisin jopa sanoa: Hyvästi Magnum!