Kevätlukemistoa

Narsissimme kuihtuivat ennenaikaisesti, eikä uusista rairuohoista itänyt kuin osa, ja eräänä yönä ne vähätkin itäneet korret olivat laonneet veden puutteesta johtuen. Niinpä ostin krookuksia tilalle. Ne veivätkin heti sydämeni. Tänä vuonna ei tulppaaneita tarvita pääsiäistä värittämään.

Eräänlaista väriä elämään tuo myös flunssa, joka iski meikäläiseen eilen, juuri sopivasti kuusi päivää ennen laskettua aikaa. Toivottavasti tässä vielä ehtii terveeksi ennen synnytyslaitokselle lähtemistä. Niinpä ainakin pitkäperjantaini menee sängyn pohjalla. Olen jo valmiiksi tylsistynyt, mutta ehkäpä Elena Ferrante vie mukanaan. Optimistisesti kirjoja on luettavaksi muitakin. Neljää en ehkä ennen vauvaa ehdi, mutta nuo kaikki on kuitenkin tarkoitus kevään aikana selvittää. :) 

Olohuoneen seinät ovat edelleen tyhjät, puolentoista vuoden asumisen jälkeen. Ehkä ne sellaisiksi jäävätkin: helpompi myydä rei'ittämättömiä pintoja. ;) Vähän orvon näköistä kuitenkin...

Mullanvaihdon lopputulos

Nyt on kyllä tyytyväinen olo: sain eilen vaihdettua koko huushollin kukkamullat – Lyylin kaktuksiin tosin en uskaltanut koskea. 

Olihan tuo sotkuista puuhaa: koko vessan lattia multainen ja lopulta multaa kulkeutui muihinkin huoneisiin. En oikein ymmärrä, mikä älynväläys oli suorittaa vaihto vessassa; jotenkin kai ajattelin, että helppohan mullanrippeet on sitten suihkuttaa viemäriin. Todellisuudessa helpompaa olisi ollut tehdä vaihto sanomalehtien päällä ja kääräistä loput mullat niiden mukana roskikseen. Vessassa multa pääsi porautumaan kaakelien saumoihin ja kulkeutumaan pesukoneen alle. Se piti jynssätä pois kaikkialta, alkaen vessanpytystä ja päätyen lattiakaivoon. Huoh.

No, onpahan kasveilla tuoreet mullat ja vessa hinkattu! Muutamaan kasviin vaihdoin isomman ruukun, ja suurimmasta osasta vain riivin vanhaa multaa ja hiukan juuriakin pois ja lisäsin tuoretta. Joulu/pääsiäiskaktukset olivat juurtuneet viime vuoden mullanvaihdon jälkeen todella huonosti, ja siltä ne vähän viime aikoina ovat näyttäneetkin. Viirivehka ja rönsylilja taasen olivat muodostaneet kovinkin tiheän juurakon, ja rönsyliljan vaihdoin siksi isompaan ruukkuun. Lisäksi jaksoin vihdoin ottaa sen kasvattaman "lisäosan" käsittelyyn: upotin tuon kasvin itsensä kasvattaman rönsytaimen veteen, ja kunhan siihen ilmestyy juuria, istutan sen omaan ruukkuunsa. Mielenkiintoista on ollut seurata kasvin leviämistä tuolla tavoin! Rönsylilja tosin onkin hyvin helppohoitoinen ja – nimensä mukaisesti – helposti lisääntyvä kasvi. :)

Erityisen iloinen olen siitä, että sain vihdoin hankittua kotiimme anopinkielen. Olin kauan haaveillut tuosta 70-luvun klassikosta, joka on jälleen muodikas sisustuselementti – näin ainakin kuulin. Sen sijaan kultaköynnös minua ärsyttää, vaikka klassikkokasvi on sekin: Viime vuonna ostamani köynnös on kiinnitetty keskelle ruukkua sijoitettuun paksuun keppiin, enkä saanut sitä millään ruukun vaihdon jälkeen pysymään tukevasti paikoillaan. Puolet kasvista lakastui viime vuonna, ja nyt se on omituinen toispuoleinen, vähän kuivahtamaan joskus päässyt somiste. Päätin kuitenkin antaa sille vielä mahdollisuuden, kun ei se nyt ihan kuolleelta sentään näytä, vaikka vähän vaappuvainen onkin.

Jos olisi tilaa, hankkisin vieläkin lisää kasveja kotiimme, sillä olen oikea huonekasvihullu. Seinähyllyjä en nyt kuitenkaan ryhdy ainakaan tähän asuntoon kasvien takia kiinnittämään, joten tällä erää tyydytään tähän vihreyden määrään.

Tässä vielä pikaohjeet mullanvaihtoon:

1) Kastele kasvit päivä ennen mullanvaihtourakkaa, jotta juuripaakut irtoavat ruukuista helpoimmin. Tai tee kuten minä tein, ettet kastele, koska idea mullanvaihtoon syntyi spontaanisti. Kuivatkin juuripaakut irtosivat kyllä vahingoittumina.

2) Mielestäni on osin makuasia, milloin kasvi tarvitsee isomman ruukun, milloin ei. Riippuu toki siitä, saatko siistittyä kasvin juurakkoa leikkaamalla ja mahtuuko vanhoja multia poistamalla vanhaan ruukkuun uutta multaa tilalle. Peukalosääntö on, että sentin verran uutta multaa pitäisi mahtua joka puolelle. Jostain olen kuullut sellaisen suuntaa-antavan ohjeen, että ruukun pitäisi olla suunnilleen samankokoinen kuin kasvin. Tällä periaatteella viirivehkani olisi pitänyt jo jakaa kahtia...

3) Salaojita ruukut latomalla pohjalle soraa. Paha vain, että kauppojen muovisissa sisäruukuissa on niin isot reiät pohjissa, ettei sora pysy niissä millään. Muoviruukkuihin tyydyinkin tunkemaan pelkkää multaa, joka sekin ropisee suojaruukkuun reikien kautta. Muutaman kasvin istutin suoraan suojaruukkuun, vaikkei se olekaan suositeltavaa. Pohjalle vaan kunnon kerros soraa, jotta juurakko pääsee hengittämään!

4) Multa on hyvä kostuttaa jo ennen mullanvaihtoa; asia, jonka itse unohdin täysin. Heti mullanvaihdon jälkeen kasvin on syytä antaa kuivahtaa hiukan tai hoitaa kastelu sumutepullosta vettä suihkuttamalla, jotta se tottuu uuteen kasvualustaansa.

5) Paras mullanvaihtoaika on kasvukauden alku, helmi–maaliskuu, joten kipinkapin mullanvaihtopuuhiin!

Iloisempi viikko

Jokainen viikkoni toukokuun loppuun asti (lomia lukuunottamatta) alkaa terapialla. Kotona harrastan kukkaterapiaa. Tuokoot ne tasapainoa elämääni! 

Ensi viikonloppuna on vanhimman pikkusisareni häät. Ammennanko niistä iloa vai vaivunko haikeisiin muistoihin? 

Hyviä häitä ei koskaan ole liikaa, vaikka laskin aikuiselämässäni olleeni 17 häissä. Niistä vain muutamat ovat olleet todella riemukkaita ja räjähtävän onnellisia, riippuen tietysti myös omista senhetkisistä tunnelmistani. 

Hyvät bileet syntyvät kuitenkin usein sattumalta. Omalla kohdallani sattumien odottelu jatkuu. 

Se on ohi!

Valon tuoma fyysisenä uupumuksena ilmentyvä kevätväsymys häipyi taas kuin taivahan tuuliin, kun huhtikuun puoliväli koitti. Näin aina: maaliskuun alusta kuusi–seitsemän viikkoa kärsin pohjattomasta väsymyksestä. Loppukeväälläkin toki voi väsyttää, mutta eri syistä kuin valon äkillisestä ilmaantumisesta johtuen.

On ollut normaalia täydempi kevät: töissä enemmän töitä kuin yleensä ja tavallinen lauluni iltaisin on, että "miks mää en ehdi lukee tai opiskella espanjaa tai tanssii tangoo". No, en ehdi, koska en jaksa. On ollut pakko myös vaatia itseltään vähemmän ja antaa enemmän luppoaikaa korvien välille. Luittehan tekin jo kehotuksen laiskotella?

 Lempikukkiani uudessa, taloyhtiön kierrätyspisteeltä löydetyssä maljakossa.

Olen kuitenkin nauttinut siitä, että töissä minulla on ollut flow:ta vaikka muille jakaa. Hyvillä mielin, ansaitusti jään sitten muutaman viikon päästä kesälomille. Mutta jos joku tuttu tahi tuntematon ihminen jaksaa muistuttaa, että "oi kun teillä on niin lyhyet päivät ja pitkät lomat", niin ns. vedän lättyyn. Tuli todettua näillä sanoilla turhautumisen tunteet yhdessä parhaan ystävän kanssa. Opettaja hänkin.

Kyllä koulu kuluttaa ihmistä. Päivät ovat pitkiä, työ intensiivistä ja läsnäoloa jatkuvasti vaativaa: viime kuun aikana olen tehnyt viikottain muutaman yli yhdeksäntuntisen päivän. Taukoja ei tuollaisenkaan päivän aikana juuri ole, ja teetä juonkin oppitunneilla, oli se sitten sallittua tai kiellettyä. Kerran täysi teemuki kaatui oppilaan tehtäväviholle. Ei siinä mitään: vihko patterin päälle kuivumaan. Kuivuihan se, mutkalle tietenkin. Mutta onko se nyt niin vakavaa?

Töissä riittää ihmisiä ja kotona neliöt ovat tiiviissä käytössä: Kalevi käy täällä muutamana arki-iltana viikossa, ja viikonloppuisin olemme osin yhdessä, osin erakkoilemme, molemmat kun erakkohenkisiä olemme. Lyyli on jo iso tyttö ja viettää entistä enemmän aikaa omissa oloissaan, kavereiden kera tahi harrastuksissaan, kokkikerhossa ja parkourissa. Eilen laskin ekaluokkalaiseni ensimmäistä kertaa elämässään puistoon yksin. Toki siellä odotti kaveri. Pakko oli soittaa hetken päästä perään ja tarkistaa, oliko ainokainen selvinnyt matkan ainoan suojatien yli hengissä. Tällaistahan se äitinä olo on. 

Tulppaanit ja valokuvaaja yövalossa milongaillan jälkeen. 

Ei ole mitään syytä kuitenkaan valittaa: asiat ovat arkisen hyvin! Tuskin täydellisesti, sillä paljon kritiikkiä olen lennättänyt viime viikkoina ilmoille niin töissä kuin kotona. Haluaisin muutosta moneen epäkohtaan, haluaisin jo tietää, millainen tulevaisuuteni tulee olemaan! Malttamaton, epäilevä, vaativa perfektionisti näppäimistön takana tässä, hei! 

Kun istuin äsken omaa iltaa viettäessäni alas iltakahvikuppini äärelle sateen ropinaa kuuntelemaan ja omia puuhia hoitelemaan, totesin olevani äärettömän tyytyväinen elämääni. Usein olen ylikierroksilla, ja tänä keväänä olen hävennyt erityisesti sitä, etten ole lukenut kirjoja kuin yhden kokonaisen aikuisten romaanin verran. Tämä harmittaa ja välillä kiukuttaakin, mutta varmaankin ihan turhaan. Mikähän siinä on, kun vapaa-aikaakin pitää suorittaa?

Tänne blogiin eksyn silloin kun oikeasti haluan (ja ehdin). Toivottavasti se näkyy. Täällä en enää suorita. Se voi tietenkin tarkoittaa sitä, etten kuukausiin kirjoita mitään, mutta koska kirjoitan itselleni ja niille, jotka ovat malttavaisia, ei kai tälläkään pikkuseikalla niin kauheasti ole väliä. 

Ohi on valoväsymys, ja ohi olkoon myös vaatimuksen päivät. Loppukeväällä minun kannattanee antaa itselleni vielä hiukan enemmän periksi, vaikkapa sen varjolla, että pian tulee kesä, jolloin saan ja ehdin tehdä kaikkea sitä, mitä en nyt voi. Jälleen elän toivossa, onhan myös torstai. 

Ikkunalaudan kukat kylpevät aamuauringossa. Kuinka rakastankaan asuntomme isoa ikkunaa, kuinka nautinkaan siitä avautuvasta kauniista näkymästä ja tilan tunnusta!

Opetetut kukat

Lyyli poimii usein kukkia. Useimmiten hän poimii vielä kukat ilman varsia, ja niinpä kerran mukanansa eräs varreton kukka hän totesi: "Hei, toihan on opetettu kukka!" Kukka kun jäi eteisen matolle pystyssä törröttämään siksi aikaa, kun Lyyli riisui kenkänsä.

Minä siitä innostuin opettamaan huonekasvikokoelmani vanhaa orkideaa, ja se sai taipua uuteen, pystympään asentoon, tyytyä siniseen ruukkuun ja siirtyä ylähyllylle, sillä ostin ekstemporee, miehen yllyttämänä, uuden orkidean. Olin jo kauan haaveillut valkosävyisestä kukkien kuningattaresta, ja koska se ei tuntunut sopivan yhteen jo hieman ylikasvaneen ja haalistuneen lajitoverinsa kanssa, siirsin tämän kirjahyllyyn ja vaihdon vääränkokoisen lasiruukun siltä pois. 

Tiedän hyvin, että orkideoja kehotetaan pitämään lasiruukuissa, jotta olisi helpompi nähdä, milloin nämä ovat veden tarpeessa. Mutta tällainen orkidea-ammattilainen kuin minä pystyn kyllä tunnistamaan veden tarpeen pelkästä orkidean painostakin. ;) Sitä paitsi tärkeämpää kuin kastella säännöllisesti kalenterin mukaan, on muistaa kastella orkideansa uppokastelutekniikalla silloin kun orkidean juuret ovat muuttuneet harmahtaviksi. Nämä kuivuneet juuret imevät noin puolessa tunnissa vettä niin, että muuttuvat taas vihreiksi, ja silloin kasvi pärjää taas noin viikon, kaksikin vedettä. Yleensä siis on parempi kastella liian harvoin kuin liian usein, ettei mädätä orkideaansa pilalle.

Kukkien putoamista sitä vastoin ei pidä säikähtää, sillä orkidea pudottaa kaikki kukkansa useamman kerran vuodessa, kuivattaa kukkavartensa, mutta kasvattaa pian uudet sellaiset kukkinensa. Ruotovaihe kestää muutaman viikon verran, ja silloin orkidea on kyllä todella rumaa katseltavaa. Mutta tylsää vaihetta seuraa hieno esitys, sillä nuppujen ilmestymistä ja avautumista on mukavaa seurata: täällä lämpimässä kerrostaloyksiössä se on myös varsin nopea vaihe! Sen jälkeen orkidea kukkii valoisassa asunnossa kauniina kolme–neljä kuukautta, kunhan välttyy liialta vedolta.

Kerran olen surmannut orkidean, kun minulla ei ollut aavistustakaan sen hoitomenetelmistä. Seuraava orkideani olikin tämä nykyinen nyt reilun vuoden vanha kolmasti kukkinut violetti kasvi, ja numero kolmosena istuu eilen ostettu valkoista ja jälleen violetin sävyjä tunnustava kaunotar valkoisessa ruukussa huoneen pääkasvipaikalla. Saapi nähdä, saanko tämänkin elämään ja kukoistamaan. Varsin terhakalta se ainakin vielä näyttää jälleen hehkuvan, kerran jo kuivuneen, rahapuuni vierellä, vaikka harmittavasti orkidean kahdessa lehdessä on reikä! Ilmeisesti joku on joskus vahingossa työntänyt tukikepin lehtien läpi. 

Mutta yritän kestää epätäydellisiä huonekasvejani ja opettaa niitä kohti kauniimpaa tulevaisuutta. Hienosti ainakin pystyssä pysyvät varsinensa päivinensä.