Eettisiä vaateratkaisuja?

Ehkä kerroin vuoden alussa lakostani, jonka piti koskea sekä vaatteiden, kenkien että kirjojen ostamista. Ainakin Facebookissa hehkutin ekolupaustani suureen ääneen. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Sorruin jo tammikuussa ostamaan yhden työssä tarvittavan lastenkirjan. Sitä ostosta ei pidä katuman, sen verran usein kirja on ollut hyötykäytössä, ja varsinainen sortuminen onkin alkanut maaliskuussa ja keskittynyt vaatteisiin. 

Tarvitsin lisää jumppavaatteita, kun aloin käydä kahdesti viikossa afrotunnilla. Samalla huomasin kenkäkadon, sillä muutama hyvä kenkäpari oli tullut tiensä päähän jo aiemmin, enkä ollut ostanut heti uusia tilalle. 

Ja sitten kävi vielä niin, että huomasin kasvaneeni, nyyh, ja farkut lakkasivat istumasta. Päätin jälleen ekosyistä hankkia uudet farmarit kirpputorilta, sillä minulla on useasti ollut onnea farkkujen käytettyinä löytämisessä. Tällä kertaa se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista: käytin tunteja eri kirpputoreilla, hamusin kolmet eri farkut, joista kahdet lyhennytin ompelijalla, mutta mikään farkkupareista ei ollut oikein hyvä. Vihdoin sattumalta kesäisellä ex-temporee-käynnillä Vuosaaren omalla UFF:lla löysin sellaiset farkut, joita olin etsinytkin: tummansiniset, hyvin istuvat ja vielä kaupan päälle sopivan pituiset! Mikä tuuri! Laatua en tosin rupea kehumaan, kun olivat alun perin H&M:stä, mutta saavat kelvata ainakin jonkin aikaa, siis kunnes muuttuvat sietämättömän näköisiksi. 

Jälkikäteen arvioin farkkujahtiani kriittisesti ja totesin, että samalla rahalla, mitä näihin neljiin farkkuihin lyhennyttämisineen kulutin, olisin jo ostanut aivan uudet ja ehkäpä laadukkaammat farkut kuin mihin nyt päädyin. Mutta toisaalta en halua olla tukemassa epäeettistä ja epäekologista farkkuteollisuutta suoraan, joten tämä kenties oli lopulta kuitenkin se ekologisin tie. Enkä oikeastaan osaa sanoa Hennes&Mauritzin farkuista, kuinka kestäviä ja laadukkaita ovat; ehkä yllättävät minut lopulta?

Tästä pääsemme tämän postauksen varsinaiseen asiaan, nimittäin saamaani kirjoitushaasteeseen. Marjoannika lähetti minulle haasteen koskien blogikirjoitustaan siitä, miten muodin avulla voi rakentaa parempaa maailmaa. Lukekaahan tuo perusteellinen bloggaus! 

Minusta ei ole kirjoittamaan muodista, mutta olen erittäin kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja siitä, miten vaatetuksellaan viestittää identiteetistään ja myös arvoistaan. Niinpä ajattelin esitellä teille tuoreimman vaatehankintani, jolle ei ole mitään sen kummempia perusteita kuin vain testata suomalaista merkkiä ja vastikään bongaamaani eettisten vaatteiden nettikauppaa Weecosia. Ja onhan kaapissani housuvaje, ja koska rakastan legginsejä, miksipä en ostaisi Suomessa tehtyä ja suunniteltua mukavuusvaatetta.

Pietamon Nuolikuvio-leggingsit

Eettiset vaatteet maksavat maltaita, se on totta. Mutta samalla rahalla kuin nämä leggarit (45 euroa plus postikulut 3 euroa) olisin tuskin ostanut Gantin, Tommy Hilfigerin, Calvin Kleinin tai minkään muunkaan (ylemmälle) keskiluokalle suunnatun vaatemerkin yhtäkään (järkevää) vaatekappaletta. Kun voivottelemme sitä, miten laatu maksaa, unohdamme usein, että Gant poikineen ei välttämättä ole laatua laisinkaan. Ja silti se maksaa! (Puhumattakaan noiden merkkien ekologisuudesta tai eettisyydestä.)

Herää tietysti kysymys, että ovatko nämä esimerkiksi Weecosin alle ryhmittyneet eettiset ja usein myös ekologiset, Suomessa tai lähimaissa valmistetut merkit sen laadukkaampia sitten kuin halvat Hennes&Mauritzin kuteet tai edellä mainitut ns. brändivaatteet. 

Itse olen päätynyt kuluttamisessani siihen, että ostan entistä enemmän eettisiä ja mahdollisuuksien mukaan ekologisia vaatteita nettikaupoista tai kivijalkaputiikeista ja tasapainottaakseni talouttani sitten taas osan kirpputoreilta. Viime käynnillä UFF:lla sain 25 eurolla farkut, huivin, t-paidan, ilmeisesti taas muodissa olevan napapaidan (tytölle!) ja lapsen hameen. Ei paha. 

Kirpparilöytöjä

Kokeilemalla erilaisia eettisiä ja/tai kotimaisia merkkejä, löydän varmasti vuosien saatossa suosikkini ja pystyn myös arvioimaan eettisten vaatteiden laatua. Ystäväni on ollut jo kauan perehtynyt vaatteiden eettisyyteen ja kestävyyteen, ja myös häneltä saan vinkkejä pukeutumiseeni. Teille muillekin kiinnostuneille suosittelen Facebook-ryhmiä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen muoti sekä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen kirppis. 

Ei maailma välttämättä kovasti parane omilla eettisillä pikkuvalinnoilla ja itse uskon, että maailmanpelastamispeli on käytännössä jo menetetty ympäristökatastrofin ja joukkosukupuuton yllätettyä meidät, mutta saa näillä harkituilla ostoksilla paljon paremman mielen, ostettua hyvän omantunnon ainakin hetkeksi, tuettua kotimaista teollisuutta ja lisättyä murusen työllisyyttä sekä – mikä parasta – löydettyä vaatteita, joita ei ihan jokaisella vastaantulijalla ole yllään!

Kvartaalikatsaus

Neljäsosa vuodesta humpsahti, ja yhtäkkiä onkin kevät. Niinpä on tullut aika päivittää keväisiä tuntoja, tunnustuksiakaan unohtamatta. 

Ensinnäkin on ihme, että olen tähän aikaan illasta tietokoneen äärellä ja vielä näinkin järjellisissä tehtävissä kuin kirjoituspuuhissa. Yleensähän olen jo yhdeksän pintaan unten mailla. Osasyy tähän taitaa olla se, että lopetin espanjankurssin kesken. En vain enää jaksanut sitä, että ainoana omana arki-iltanani olisin kotona vasta puoli yhdeksän aikoihin. Nyt kun olen kotona aiemmin, ehdin kitata kahvia niin, ettei illansuussa enää uni hyökkää, kuten tavallisesti. 

Valon lisäännyttyä tuntuu siltä kuin aikaakin olisi enemmän. Viime viikot olenkin tanssinut ja jumpannut melko lailla ahkerasti. Arki kuitenkin painaa päälle sellaisella voimalla, että liikunnan määrä pysyy varsin kohtuullisena. Ylikunnosta ei pelkoa! 

Toisaalta olen paksuuntunut: reilu vuosi Veikon kuoleman jälkeen meni laihana: olin kai niin surkealla tuulella koko ajan, ettei ruokakaan oikein maistunut. Jaksoin myös tehdä ahkerammin ruokaa; nyt olen taas vähän repsahtanut syömään mitä sattuu, enkä ole malttanut pysähtyä nauttimaan aterioistani sen enempää kuin ennenkään, oikeastaan päinvastoin, vaikka uudenvuodenlupauksessani muuta uumoilinkin. 

Tänään kuitenkin paistoin falefellejä illansuussa, perjantain lounasta varten. Omat eväät kulkevat mukanani muutamana päivänä viikossa, muulloin syön kouluruokaa. 

Eivätkä muutkaan lupaukset tälle vuodelle kauaa pitäneet: jo tammikuun lopulla ostin yhden kirjan, tosin sen jälkeen en yhtään enempää, vaikka mieli on monta kertaa tehnyt. Tuo kirja on onneksi ollut varsin tarpeellinen opetuksessa – olen käyttänyt sitä viikottain. 

Maaliskuun puolessavälissä iski jokakeväinen "mulla ei oo mitään kaunista vaatetta, vaan kaikki on tällaisia kuluneita rytkyjä" -tunne, ja sorruin hankkimaan urheilukuteita ja kevätkengät. Se siitä ostolakosta, sillä vielä on ostettava 15 vuotta vanhojen kollegehousujen tilalle uudet sekä muutama freesi jumppapaitakin. Vanhat haisevat, kirjaimellisesti. 

Tunnustuksista jos puhutaan, niin tunnustetaan nyt sitten sellainenkin juttu, että olen ihastunut ihmiseen! Se on tehnyt minut niin onnelliseksi, että olen melkein unohtanut ahdistua! Ei todennäköisesti ole mitään pelkoa siitä, että ihastus muuttuisi sen syvemmäksi ihmissuhteeksi, mutta tämäkin jo riittää. Tuntuu, että niin monen vuoden surun jälkeen olen vihdoinkin jollain aidolla tavalla onnellinen kuitenkaan takertumatta kehenkään tai pakkomielteisesti olettamatta, että tässä se nyt sitten on. Riittää, kunhan näen toista tarpeeksi usein ja saan puhua hänen kanssaan. :)

Eiköhän tässä ollut kvartaalikatsausta riittämiin. Mielenkiintoiset kolme kuukautta takana; täytyy myöntää, että odotukset seuraavilta kolmelta kuukaudelta eivät ole järin suuret: pelkään vain kovasti, että kosahtaa korkealta ja muutun taas onnettomaksi ja yksinäiseksi surijaksi. 

Rukous

Flow-lipun hinnalla ostin uudet verhot uuteen kotiin. Kannatti varmaankin, kun ei tuon ilman takia minkäänlainen festarointi houkuttelisi yhtään. Mielentilan nostamiseksi olisi ehkä kannattanut satsata lippuun.

Mielipahaa päätin vähentää muulla tapaa: söin noin puoli litraa jäätelöä, minkä jälkeen vaniljajäätelöä ei varmasti tee vähään aikaan mieli. Lisäksi ostin kirjan.

Sepäs vasta mieltäylentävä hankinta olikin. 

Kyllä tästä silti viikonloppu tulee. Lyyli lähti sisarelleni seikkailupäivää viettämään. Minä päätin lukittautua kotiin lukemaan. Hyvin viisas päätös, tunnen sen jo sisälläni, mutta kun on kipeä olo, enkä edes keksi, mitä muuta voisin tehdä. Toki olisin voinut suunnata vaikka Kiipeilyareenalle tai tangotunnille, mutta kuinka järkeviä toimintoja tuollaiset vapaa-ajan vietteet ovat, jos kurkku on kipeä ja olo vähän lämpöinen?

Järkevämpää on nyt saattaa Astrid Lindgrenin elämäkerta loppuun ja aloittaa sitten tätä aarretta, jota olen kauan himoinnut; illalla lausun rukouksen Tšernobylille. 

Vaateähkyssä

Laskin viime vuonna vaatteideni lukumäärän. Mukaan laskettiin myös kengät sekä alusvaatteet. Lopputulos oli neljänsadan paremmalla puolella. Peittoan vaatemäärälläni siis keskivertosuomalaisen, puhumattakaan maapallon köyhempien kolkkien asukeista. Hävetä pitäisi.

Toisaalta ostan paljon kirpputoreilta ja uusina laadukkaita ja kenties hivenen eettisempiä tuotteita. Vaatteeni kestävät käytössäni pitkään, ja käytän monet loppuun asti. En ole siis kaiken aikaa ostamassa uutta.

Kauhistuttavinta kenties olikin huomata, että lapsellakin on vaatteita paljon, yli 210 kappaletta! Kasvavan, 7-vuotiaan vaatemääräksi tuo on kiitettävä, joskaan en usko, että mitenkään yllättävä lukumäärä. Aika moni äiti tuntuu nykypäivänä rakastavan lastenvaatteiden hankkimista. 

Saan onneksi myöntää, että aika moni tyttäreni vaatteista oli sukkia, alushousuja, pipoja, lapasia ja sukkahousuja. Myös moni lapseni vaate on päätynyt tänne lapsen isän luota, silloin kun kodit eräällä tavalla yhdistyivät. Mutta silti nolostelen. – Oikeastaan en häpeä, vaan totean, että tätähän meidän yhteiskuntamme haluaa. Ja jos minä en ostaisi vaatteita, niitä ostaisivat tytölle muut.

Tytön vaatemäärä onkin todellisuudessa vielä tätäkin suurempi; hänhän asuu tätinsä luona reilun siivun ajastaan – lähes kolmasosan. Siellä täytyy siis olla omat vaatteensa, sillä ei niitä voi koulurepussa olla kaiken aikaa kuljettamassa. Eihän reppuun niitä edes mahtuisi kokonaisen viikonlopun tarpeiksi. Näin siis pitääkin olla, mutta sitä suuremmalla syyllä minun ei tule varustaa lastani 100-prosenttisella vaatevarastolla. 

Kamalinta on katsella niitä vaatteita, joiden pesulapuissa lukee Made in Bangladesh / Pakistan / China / Vietnam. Kyllähän me kaikki tiedämme, ettei vaatteita näissä maissa eettisesti eikä ekologisesti valmisteta.

Niinpä seuraava agendani on selvä: enemmän eettisiä vaatteita sekä tyttärelle ja itselle, mutta vähemmän vaatteita määrällisesti. Kun nykyiset vaatteet jäävät pieniksi tai kulahtavat loppuun, vaatteita ei tulla korvaamaan automaattisesti samalla määrällä. Helppoa, ihan niin kuin nykypäivän yhteiskunnassa muutenkin: yhtä eläkkeellejäävää ei korvaa uusi työtekijä, vaan määrää supistetaan luonnollisen poistuman kautta. Tehostetaan nyt sitten myös vaatteissa, niin jää rahaa johonkin oikeasti kivempaan, kuten matkustamiseen. 

Vieno toiveeni lähipiirillekin on sellainen, että kiitos, älkää lahjoko lasta tavaroilla, vaan lahjokaa tekemällä: leipomalla, ulkoilemalla, kiipeilemällä, laulamalla, puhumalla ja lukemalla. 

Kaikkein paras joululahja on aineeton. 

Suoraan Italiasta: kultaiset tangokengät!

Ostin ensimmäiset Madame Pivot-merkkiset tangokenkäni maaliskuussa tanssinopettajaltani, joka toimii myös merkin maahantuojana. Tykästyin heti kenkien leveään lestiin ja upeisiin väreihin. Silmiäni hivelee Madame Pivotien pohjoismainen tyylikkyys: ei turhia krumeluureja, vaan hienous luodaan selkeillä väreillä tai väriyhdistelmillä.

Seuraavat parit tilasin Madame Pivotin nettikaupasta – toista paria vasta valmistetaan tehtaalla, sillä halusin kokeilla käyttämieni 37-kokoisten ohella 37,5-kokoa: välillä jalan turvotessa 37-numeroinen kenkä tuntuu leveyssuunnassa ahtaalta. Puolikasnumeroiset ovat tilaustuote, joiden saamisessa kestää muutama kuukausi. Varastossa olevia taasen saa melko nopeasti; itsellä kesti noin kuukauden päivät saada nämä kultaiset kengät kotiutettua, mutta tuntui, että ne jumahtivat paikoilleen toisen parin odottelun takia, vaikka olinkin ilmoittanut, että kengät saa toimittaa erikseen. Tavallisesti kengät ovat kuulemma parissa viikossa lähetyskunnossa ja tulevat DHL:n kautta kahdessa–kolmessa päivässä joko ovelle tai postilokeroon. Hinta lähetyksineen n. 150 euroa – halvempaa kuin ostaa Suomessa maahantuojalta...

Voi olla, että 37,5 on liian iso koko lyhyelle, mutta leveälle jalalleni, mutta näemmä tangokengillä on hyvät markkinat, ja vähän käytetyt kengät saa myytyä melko hyvään hintaan. Olen päättänyt kokeilla jossain vaiheessa erilaisia kenkämallejakin, ja todennäköisesti tilaan vielä yhden perusparin syksyllä tai ensi keväänä. Mustat kengät sopisivat tanssivaatteeseen kuin vaatteeseen, vaikka tuntuukin sangen tylsältä hankkia perusvärisiä kenkiä karamellimallistoja kuolattuaan.

Tällä hetkellä jalkapohjan rasitusvamman vuoksi olen tanssinut viime kerrat pelkillä muutaman sentin korolla varustetuilla terveyssandaaleilla, jotka ovat paitsi ihan riittävän hyvännäköiset, myös loistavat tanssiin. Toivon kuitenkin, että jalkani kestävät pian taas tangokenkiä; tangoleiri alkaa perjantaina, ja sinne otan mukaan niin terveyskengät kuin molemmat tangokenkänikin. 

Tuskin maltan odottaa uusien kenkien korkkaamista, vaikka täytyy myöntää, että kengät paketista kiskottuani olin lievästi pettynyt: toisessa kengässä on jo kulumisen jälkiä, vaikka kenkä kyllä on käyttämätön. Ilmeisesti kultainen pinnoite nahkan päällä on aika herkkä raapaisuille, ja jo valmistamisvaiheessa kenkään tulee jälkiä. Yritän nyt kuitenkin ajatella niin, ettei kukaan noita pieniä pinnoitteen kulumia huomaa ja että niitä tulee käytössä lisää. Eipä tarvitse sitten ainakaan varoa kenkien kulumista, kun ovat siinä suhteessa jo sisäänajetut!

Jos ihmettelette, mistä opettaja löytää rahaa kalliisiin kenkiin, voin kertoa, etten ole ostanut yhtään vaatetta koko kesänä, ja keväälläkin ostin vain alusvaatteita, sukkahousuja ja kirppikseltä parit farkut. Kunnianhimoisesti yritän nyt käyttää vaatekaappini outouksia, ja mielivaatteet kulutan mielihyvällä niin loppuun, että niiden seuraava osoite on lumppukeräys. Lempiyöpuvussa onkin jo kymmenkunta reikää (jotka ehkä vielä korjaan...) ja lempitakkini, farkkutakin hajottua palasiksi otin käyttöön siihen asti pelkkänä rekin koristeena toimineen farkkujakun. 

Kengät etunenässä, vaatteet tulee siinä sivussa. Onneksi niitäkin kuitenkin riittää!

Mustaa, mustavalkoista

Kevään kynnyksellä kannattaa ostaa talvisaappaat. Kannattaa, koska se on edullista.

Pitäkää minua shoppailijana tai älkää, mutta laskin, että tänä vuonna olen ostanut itselleni tasan kaksi vaatekappaletta, kahdet sukkahousut. Kenkiä sitten tosin kolmet, mutta aika lailla olosuhteiden pakosta.

Vanhat talvisaappaat täyttivät helmikuussa yhdeksän vuotta, ja aika pian sen jälkeen repesivät niin pahasti, että niiden aika oli lopussa.

Niinpä suoritin elämäni kolmanneksi nopeimmat kenkäkaupat: kymmentä vaille kuusi liikkeeseen, joka menee kuudelta kiinni. Viisi vaille kuusi olimme Lyylin kanssa jo ulkona uusien saappaiden kera. Ehdin kokeilla kolmea paria. 

Nämä uudet ovat ihanat. Vielä mieluisammat kuin yhdeksän vuoden takaiset varsin mainiot talvisaappaat. Uudet ovat kokomustat ja kuvioidut samalla tapaa kuin lempitakkini, joka kyllä sekin vetelee viimeisiään. 

Katsotaan, kestävätkö nämä yhdeksää vuotta. Epäilen, mutta hyvin jos hoitaa, niin kenties. Ajattelin muuten kenkien hoidossa siirtyä nahkaöljyihin – kellään kokemusta? 

Pehmeämpää

Sisareni on harrastanut argentiinalaista tangoa monta vuotta. Hän puhuu usein pehmeistä tandoista, verraten parhaiden tandojen pehmeyttä veteen. 

Olen itsekin miettinyt viime aikoina paljon pehmeyttä, elämän pehmeyttä. 

Pääni sisällä käy yhä kova myrsky, elämän kovuus pyörii tässä vesilasissa. Samalla koen, että olen elänyt hyvän elämän. Elän elämää, joka on minun näköistäni. Elämää, joka valitsi minut ja johon minä suostuin. Elämää, jonka osia olen valinnut itsekin.

En tiedä tekisinkö toisia valintoja näin jälkikäteen, koska en selvinnyt virheittä. Tein isoja virheitä.

Samalla ydin on alkanut erottua yhä paremmin: tein myös valinnan, jota en voi katua. Elämänkumppanin menetys satuttaa sittenkin eniten, ei se pettymys, että avioliitto päättyi – ja siten suuri yksinäisyys alkoi – tai pettymys siitä, että en saanut enempää lapsia, vaikka yhteenlaskettuna tämäkin summa on suuri. 

Osaan iloita elämän pehmeistä hetkistä ehkä voimakkaammin kuin osaisin, jos en olisi menettänyt suuria. Tartun jokaiseen lempeään tilaisuuteen. Nautin hiljaisista pysähtymisistä ja kohtaamisista.

Eilen olin Vantaan Tikkurilassa. Paikkahan on kuin pieni suomalainen kylä! Kävin Tikkurilan kirjakaupassa, jossa lähes jokainen kirja oli alennuksessa. Liikkeessä aika oli kuin pysähtynyt. Niin hiljaista oli. Niin aitoa. Poissa kaupalliset tingeltangel-musiikit, räikeät mainokset ja tekopirteät myyjät. Vain kirjat puhuttelivat.

Haalinkin kolme hyvää kirjaa, kaksi Lyylille, yhden alennusmyyntihuoneesta itselleni. Lisäksi kaupassa oli tarjous, jossa kahden kirjan ostajalle tarjottaisiin kolmas kirja ilmaiseksi, kunhan se olisi alennusmyyntihuoneen erikoisalennushyllyltä. Sain kuitenkin kolmannen kirjani ilmaiseksi, vaikkei se ollut tuolta hyllyltä napattu. Olin ymmärtänyt jotain väärin, mutta en edes tingannut, myyjä antoi ilomielin kaupanpäällisiä.

Mieleni teki kysyä, että onko tämä kannattavaa liiketoimintaa, mutta vaikenin – ja lopulta aloin puhua tangokengistä, jotka olivat mukanani. – Olin matkalla tangosalille.

Elämäni ensimmäinen milonga on nyt takana. Ei tuntunut kovin pehmeältä, mutta jonkinlaisen aavistuksen sain siellä siitä, millaista on liidellä veden päällä. 

Pehmeää vettä nautin nyt Leena Krohnin Tainaronia lukemalla. 

Kevät ja kengät

Kevät kun iskee, kenkähullu villiintyy.

Olimme kuukausi sitten laivalla ystäväni ja hänen lastensa kanssa. Olin päättänyt etukäteen, etten tee matkalla mitään investointeja, sillä tiesin, että rahaa palaisi muutenkin helmikuussa paljon, kun hiihtolomakin oli vielä edessä. Vapaallaoleminen on tunnetusti kallista...

Unohdin kauniit lupaukseni heti mennessämme sisälle laivan putiikkeihin. Löysin nimittäin vaaleanpunaiset kevätkengät!

Tilasin kengät kuitenkin toista kautta. Ne saapuivat kotiini postin välityksellä. Kysymys oli tavallisesta postipaketista, josta sain vain yhden, paperisen saapumisilmoituksen kotiin. Nappasin kiireissäni saapumisilmoituksen mukaan kakkoslaukkuuni, joka kulkee mukanani lähinnä opeoppaiden ja muun matkalukemiston raahauskassina. 

Tullessani töistä ratikalla kotiin kävin työpaikan lähellä isossa kaupassa. Paljon tavaraa raahattavana, kakkoskassissa mukana myös päivän sanomalehti. Päätin lukea sitä matkalla, ja kuinkas ollakaan, postin saapumisilmoitus putosi lehden laukustakaivamisen myötä ratikan lattialle ja jäi sinne. Huomasin asian astuessani ulos ratikasta, mutta aivoni raksuttivat liian hitaasti. 

Olin väsynyt ja ankeissani työpäivän jäljiltä, mutta lähdin heti ruoat kotiin vietyäni postiin. Oli pakko yrittää saada paketti muilla tavoin, ennen kuin saapumisilmoituksen epärehellinen löytäjä hakisi ilmoituksen avulla postista minun kenkäni! Onni onnettomuudessa oli hiljainen postitoimisto ja kolme ystävällistä asiakaspalvelijaa. Pakettiani etsittiin hyllyiltä kissojen ja koirien kera, ja löytyihän se sieltä lopulta, kun satuin niin tarkkaan tietämään, milloin ilmoitus oli postiluukusta tipahtanut. Henkkareilla sain paketin kotiin, ja kevät pääsi alkamaan vähintään kenkien muodossa.

Mitään opetusta en nyt tuolle tarinalle keksinyt, sillä elämässä sattuu ja tapahtuu, vaikka olisi kuinka huolellinen. Onneksi usein on myös onnea matkassa ja hyviä ihmisiä matkan varrella. Ehkäpä jutun juoni on se, ettei saa luovuttaa, vaan pitää keksiä keinot päämäärän saavuttamiseksi.

Niinpä toivottelen yhtä vaaleanpunaista kevättä teille kaikille, kuin se minulle tänään naistenpäivänä (kenkien muodossa) näyttäytyy!

Talous kunnossa?

Innostuin laskemaan viimeisten vajaan kahden vuoden tulojani; olenhan uuteen asuntooni muuttamisesta lähtien, kesäkuusta 2012 kirjannut ylös menoni, joten miksipä ei kirjoittaa samaan Excel-taulukkoon myös tulonsa ja suorittaa sitten pieniä yhteen- ja vähennyslaskuoperaatioita. Pohdinnan jälkeen päätin raottaa näitä talouteni iloisia lukuja teillekin, vaikka leimautuisinkin sen myötä tuhlariporvariksi. Onhan täällä kaikenlaista muutakin tullut paljastettua, joten ehkäpä tämä postaus lähinnä haastaa ynnäämään kunkin lukijan omia talouden kustannuksia. Tuskin se elämä kellään ainakaan tässä kylässä halpaa on. :)

@Doug88888

Olen ollut huolissani pärjäämisestä etupäässä asumistarpeideni takia; asunnostani tulee korkojen noustessa minulle liian kallis – korothan ovat olleet koko täällä asumiseni ajan hyvin alhaiset, mutta tuskin ne alhaisina aina pysyvät. Asuntolainan lisäksi minulla on valtaisa summa remonttilainaa taloyhtiölle, opintovelkaa sekä lisäksi kulutusluottoa (korotonta onneksi, sukulaiselle), sillä asunnon etsimisessä holahti se reilu kymppitonni. Lainojen maksuun kuukausitasolla meneekin reilut 1100 euroa, minkä lisäksi pakollisia asumiseen ja elämiseen liittyviä kustannuksia (sähkö, puhelin, netti, vakuutukset yms.) on keskimäärin sadalla eurolla kuussa. En kuitenkaan pysty ajattelemaan, miten muutenkaan homeallergiani vuoksi asuisin kuin omistusasunnossa ja mieluiten tietysti myös mahdollisimman lähellä Lyylin isää lasta koskevien käytännön asioiden vuoksi. Veikko onneksi kustantaa suuren osan Lyylin menoista, mistä olen kiitollinen.

Mike Behnken

Tähän asti koko viisivuotisen opettajaurani ajan olen saanut aina lisätunteja, joiden avulla tienaan nettona tällä hetkellä noin viisisataa euroa kuussa peruspalkan päälle; lisätunteja on minulla ennätykselliset kuusi. Näiden tuntien avulla nautin elämästäni: käyn usein ulkona syömässä, pääsen matkustamaan ja tekemään toisinaan isompiakin hankintoja, kun peruspalkka menee ns. pakolliseen. Lisätuntien varaan en elämääni kuitenkaan voi laskea – enhän edes tiedä ensi vuodesta varmaksi, missä ja millaisia töitä teen!

Ruokaan minulla on aina, jo opiskeluaikoina, uponnut paljon rahaa, sillä ostan laadukkaita tuotteita, paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä puhdasta, mahdollisimman käsittelemätöntä ravintoa. Se jos jokin on kallista! (Eikä ruokahaluni ole niitä lintumaisimpia!) Halvempaa olisi syödä halpoja, energiapitoisia ja vähän suoja-aineita sisältäviä valmisruokia tai puolivalmisteita ja kaikkein halvimmalla pääsisi, jos heittäytyisi tämän päälle vielä saamattomaksi, antaisi itsensä lihota ja lakkaisi kuntoilemasta. Omasta pussista häviäisi monta kustannusta, mutta kenties sellaisia ilmestyisi matkan varrella uusia vähintäänkin yhteiskunnan maksettavaksi...

 Billy Wilson

Ehkäpä hiukan liioiteltua ajatella näin, mutta kyllähän esimerkiksi Jenkeissä näkee tämän ilmiön: köyhillä ei ole varaa olla terveitä! (En toki ole millään mittapuulla köyhä itse, mutta näin yleisellä tasolla.) Itse rupesin pohtimaan luomuun laittamiani pennosia, sillä viimeisen kahden kuukauden ruokalaskut ovat tehneet palkkapussiini viidensadan euron lommon kuukautta kohden; keskimääräisesti ruokaan minulla on kuluneiden kahden vuoden aikana mennyt 350 euroa kuussa. Sekin on todella paljon, ottaen huomioon, että syön päivittäin töissä neljän euron valvonta-aterian, mikä sekin tekee noin 80 euroa lisää ruokakustannuksia. Lisäksi käyn ulkona hyvin usein syömässä, keskimäärin 140 eurolla kuussa; tosin tähän lukuun kuuluvat myös ulkomaanmatkojen ruokakustannukset. Aivan valtavia summia, ottaen huomioon, etten nykyään syö edes punaista lihaa enkä kanaa!

Missä siis säästää? Jos elämäntilanteeni olisi toinen, tuskin tällaisia ravintolakustannuksia minulle ehtisi kertyä. Kotona syötäisiin isomman perheen kanssa useammin. Yksin tai kaksinkaan ei aina jaksa, eikä ole sellaista taloudellista painettakaan jaksaa. Toisaalta, jos olisin saanut sen, mitä olisin halunnut: monilapsisen ydinperheen, en ehkä pystyisi ostamaan näin paljon luomua enkä tarjoamaan lapsille esimerkiksi tällaista pähkinävalikoimaa, mitä monipuolisimpia kotimaisia marjoja, erikoissuklaita, mitä nyt siis pystyn. Kuulin tosin hyväksi vertailuluvuksi opiskelutoverini kaksi–kolmilapsisen luomua kasvisruokaa syövän perheen ruokailukulujen summan, eikä se nyt niin valtavasti eronnut henkeä kohden minun luvuistani. Joten ehkä syytä mihinkään itseruoskintaan ei tässä suhteessa ole, jos kerran luomua haluan ostaa.

Bethan

Muutenkin olen tullut pikkuhiljaa siihen lopputulokseen, etten juurikaan pysty laskemaan kulujani: toki voin lopettaa ulkomaanmatkat ja siirtyä enenevässä määrin ostamaan vaatteita kirpputoreilta, mutta mielestäni periaatteeni ostaa kunnollista, kun ostaa, on hyvä. Kuukaudessa minulla on viimeisten kahden vuoden aikana mennyt keskiarvoisesti 90 euroa vaatteisiin, mikä ei ole mitenkään paljon. Siihen summaan kuuluvat niin suutarikustannukset, uudet korut kuin vaatteiden pesettäminen tai korjauttaminenkin, kun sellaistakin tulee teetettyä. Laskekaapa itse vaikkapa puolen vuoden ajalta vaatekuluja! Lapseen kuukausittain kuluva summa onkin suunnilleen sama, siis ruokaa lukuunottamatta, ja Lyylille vaatteita ja leluja ostavat muutkin. Mielestäni siinäkään suhteessa en siis törsää, vaikka laatumerkkejä hankinkin. Kirjoja, musiikkia tai lehtiä en myöskään paljoakaan ostele, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaaminen on niin kallista, että se lisää tuntuvasti kirjallisuusmenoja. Muuten askartelu-, kirjallisuus- ja toimistokustannuksiin minulta menee noin 50 euroa kuussa. Lahjoihinkin menee enemmän, keskimäärin 90 euroa kuussa! Harrastuksiin olen käyttänyt vain noin 40 euroa kuussa, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi kuukausikortti kuntosalille.

Mauritzio Abbate

Olen viime vuodet tehnyt lähes kuukausittain hankintoja keittiööni ja kotiini, ja pianhan ne hankinnat on sitten tehty tuleviksi vuosiksi. Kodinlaittoon menikin viime vuonna keskimäärin 180 euroa kuussa, mutta tuohon summaan sisältyy lähes tuhat euroa maksanut uusi laatupatjani.  Nykytekniikka kuitenkin kestää vain hyvin rajallisesti, ja aina tulee eteen uusien hankintojen tarvetta: silmälasit, uusi tietokone häämöttävät jo näköpiirissäni. Mistä tällaisiin isompiin investointeihin rahat?

Tänä vuonna olen ratkaissut ongelman menemällä kesällä viikoksi töihin. Ensi lukuvuonna, jos ja kun lisätunteja ei minulle heltiä, olen yksinkertaisesti valmis tekemään iltatöitä kerran viikossa, ehkä jopa kahdesti. Olemme sopineet, että Lyyli menee silloin isälleen tai järjestän hoidon muulla tavoin. Silloinhan työpäiväni koululla lyhenevät, joten ajallisesti en välttämättä menetä aivan valtavasti tällaisessa järjestelyssä. Toki siirtymiset vievät aikaa – ja alussa tuntien valmistelu uudenlaiselle kohderyhmälle. Tarkoituksenani olisi opettaa aikuisia, joko yksityisoppilaina tai esimerkiksi työväenopistossa. Katsotaan miten käy!

Tiedän hyvin sen, että olen vähän holtiton rahojen käyttäjä: makuni on kallis. Toisaalta en shoppaile määrällisesti paljoa, en matkustele jatkuvasti enkä asu mitenkään pröystäilevästi. Vertailuryhmääni, akateemisesti koulutettuihin vanhoihin ystäviini verrattuna tuloni ovat jonkin verran pienemmät kuin suurimmalla osalla, ja kyllä senkin jossain määrin huomaa elämäntyyleissä, vaikka mitään radikaaleja eroja ei varmasti ole. Tällä hetkellä olenkin siis hyvin tyytyväinen siihen, että saan unelmieni ammatista sellaisen korvauksen, jolla pystyn elämään näin mukavaa elämää. 

Näitä menoja tarkemmin katsellessa havaitsin kuitenkin sen tosiasian, että vähentämisen varaakin olisi; ehkä pitäisi tarkemmin suunnitella, lainata kavereilta, kirjastosta ja miettiä, mikä todellakin on tarpeellista, mikä ei. Mutta niin kauan, kun on nämä tulot, on myös nämä menot. Ehkä järkevintä on nyt vain lopettaa valittaminen rahan puutteesta, sillä puutetta ei ole nähtävillä ainakaan tilastojen valossa.

 Thomas Leuthard

Toisin lienee laita luokanopettajien, joilla ei ole ylitunteja. Mietinkin useasti mielessäni: miten he selviävät, jos eroavat ja joutuvat pakkoraossa ostamaan asunnon ilman minkäänlaista pääomaa, vieläpä joltain tietyltä alueelta. Omalla kohdallani kävi ehkä sattumalta mäihä: valitsin hyvän aineen sekä hyvän kohderyhmän opetettavaksi – töitä riittää ja opetusvelvollisuus on pieni, jolloin lisätunneille on mahdollisuus, eivätkä ne silti kuormita aivan liikaa. Vaikka matkassa on muuten ollut epäonnea, olen siis selvinnyt taloudellisesti aika lyhyessä ajassa omille tolpilleni, ainakin melkein. Ei ole syytä surra rahanmenoa: eiköhän ne pennoset elämiseen ole tarkoitettu!

Reklamaatio Elämälle

Tuntuu, että kaikki mihin olen viime viikkoina ryhtynyt, on jossain määrin mennyt pilalle tai että voimia tehdä asioita ei ole ollut. Reklamaatio toisensa jälkeen, soittoja, järjestelyjä asioiden etenemiseksi. Eikä mikään kuitenkaan etene. Tiedän, että suhtaudun asioihin ehkä liian vakavasti, mutta mielestäni nykyisessä nettitilauskulttuurissa on kehitettävää. Ei kukaan jaksa olla palauttamassa tuotetta toisensa jälkeen – eikö asiaan kuuluisi tällaisessa tapauksessa vähintään jonkinlainen korvaus?

 

Eilen minuun iskettiin se viimoinen niitti. Olin tilannut Rum21:stä pöydän, ja kun se vihdoin saapui, olihan se tietenkin viallinen. Itkin, raivosin, pakkasin tuotteen uudelleen ja raahasin vintille. Enhän voi pienessä huoneessani sellaista pitää, ei ole tilaa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Tuotteen pöytälevy oli värjäytynyt kahdesta kohtaa, päällä maanneiden jalkojen kohdilta, keltaiseksi. Mietin vain mielessäni, että jos ja kun saan korvaavan tuotteen tilalle, onkohan siinä sama valitusvirsi tiedossa, jos jalat tuolla tavalla maalattua levyä varastoinnin aikana värjäävät.

 

Olen CDON.comin kanta-asiakas. Sinne on tullut viime viikkojen ajan palauteltua liukuhihnalta MadMen 6 -tuotantokausia, sillä joka ikisessä on ollut kotelo rikki. Tietenkin tämä johtuu siitä, että postinkantaja tunkee paketin kapoisesta postiluukustani. Mutta milloin oppivat paketoimaan siellä kunnolla? (Onneksi ehdin katsoa koko tuotantokauden läpi korvaavaa tuotetta odotellessani ennen kuin palautin ensimmäisen vioittuneen tuotteen.)

 

Lumin laukku, Diners Clubin kautta tilaamani, kävi alkusyksystä heti tehtaalla, kun yksi vetoketjun vedin oli kiinnitetty huonosti ja se pääsi, mokoma, häviämään. Seuraavaksi lähestyin samaista Kerhoa palauttamatta jääneiden vuosimaksujen takia, kun irtisanoivat vanhan perhekorttini. Asia onneksi korjattiin kuukauden viiveellä. Samoin kävi Helsingin Sanomain tilauksen; vaihdoin nimittäin nettilehteni takaisin paperiversioon kyllästyttyäni siihen, etten ehtinyt netissä sitä kunnolla lukea kuin joskus viikonloppuisin. Paperilehden luen nykyään työmatkalla! Mutta kappas, unohtivat, että minulla oli jo nettitilaus, ja viikkoja meni päällekkäin kahden tilauksen kanssa. Asia korjattiin palauttamalla rahat viiveellä.

 

Olen tilannut paljon joululahjoja netistä: kirjoja, dvd-levyjä, hamosen Lyyli-neitoselle. Kaikki ei toki ole vielä saapunut, eikä osa saavu koskaan. Vähintään yksi kirjatilauksistani on nimittäin hävinnyt kuin tuhka tuuleen – huuto.netin välityksellä antikvariaatista tilattu. Onneksi saan tilalle ilmaiseksi uuden.

 

Noin puolet syksyllä tilaamistani palveluista tai tuotteista on siis ollut jossain määrin huonosti hoidettuja. Minusta tämä on iso prosenttiosuus, etenkin kun esimerkiksi pöydän tapaisen tuotteen pakkaaminen uudelleen kestää aika kauan; järjestelyt sen vaihtamiseksi eivät ole kevyimmästä päästä. Jännittää, millaisen futonin torstaina tänne saan. Ajattelin varmistaakseni mielenrauhani tutkia tuotteen heti, ennen kuin päästän kuljetusfirmaa jatkamaan matkaa. Kysymyksessä kun tietääkseni ovat liikkeen omat kuskit, niin saavat sen verran palvella asiakastaan.

 

Aloin pohtia, hiukan rauhoituttuani reilun tunnin raivoamisen jälkeen, että voisinko tässä näitä reklamaatioita tehtailtuani lähettää myös Elämälle yhden sellaisen: viallinen tuote, sairaus, yksi kappale, vaihdetaan ehjään samanlaiseen. Samalla tuotteelle tilataan pari.

 

Tiedän, että olisi aika vaihtaa melodiaa. Viisi vuotta olen hoilannut lyhyitä lemmenlurituksia lukuunottamatta surumielisiä sävelmiä. Tahdostahan tuo on kiinni; niinpä lienee aika aloittaa siitä, mistä aita on matalin: lopetan kaiken maailman tuotteiden tilaamisen netistä. Suruunihan minä asuntoa olen kuntoon laittanut, mutta tuskin paljon onnellisemmaksi mistään tullut.

 

Vaan pian on minulla uusi pöytä ja uusi sängynsisällys uutta elämää varten, niin sen olin ajatellut, enkä aivan vielä senkään suhteen aio luovuttaa. Pöytä ehkä vaihtuu lennossa toisenlaiseen, jos tuote on susi toisensa jälkeen; patja tuskin kovin kelvoton voi olla, jos sen heti ehjäksi ja puhtaaksi toteaa. Uudella elämällä tietenkin tarkoitan sitä, että nämä ovat nyt niitä huonekaluja, joita tulen käyttämään isommassa kodissani, jossa joskus perheeni kanssa asun.

 

Olkoonkin, että perheellä silloinkin tarkoitetaan ehkä vain kahta ihmistä. Tilauksessa on kuitenkin nyt se kolmas – katsotaan, saapuuko sellainen perille vailla reklamaation tarvetta ja palautusosoitteen etsimistä.

PS. Myös nettini hajosi illalla, joten tämä postaus jää nyt kuvattomaksi; en ehdi töissä ruveta hakemaan sille kuvia, etenkään kun en halua kököttää täällä homeluolassa yhtään ylimääräistä minuuttia. Ryntään tänään ostamaan uutta modeemia, ja lomalla tilaan huollon. Niitä kun ei ilta/iltapäiväajoiksi saa. Kiitos DNA loistavasta asiakaspalvelusta! Kaikki oli vain ei-oota, ei-voida, ohoh, pahoitteluni.

Hyvän mielen ostoksilla

Uuden työsopimuksen allekirjoitettuani lankesin maanantaina shoppailemaan, ja päätin, että käytän tähän ihanuuteen nyt osan tulevista kesälomarahoista. Osa jää sitten Oslon matkaa varten ja loput siihen, että heinä–elokuussa pitää elää puolitoista kuukautta yhden kuun palkalla, kun palkkapäivä muuttuu virkasuhteen vaihtuessa määräaikaiseksi.  

Sitäkin paremmalla syyllä kannatti nyt, kun vielä varantoja oli, tehdä ostoksia jopa syksyä varten: hankin uuden kevät/kesätakin, joka värinsä puolesta on pikemminkin syystakki. Lisäksi ostin lämmittävän pusakan lähinnä juhannusta varten sekä Lyylille kuuden euron paitulin. Kaikki muutkin tuotteet olivat alennettuja, lukuunottamatta postiautomaatista samalla hakemaani Polarn o Pyretin vaatepakettia. Sieltä löytyy ehtaa täyshintaista Lyylille syntymäpäivälahjaksi, joten paketti jääköön tässä postauksessa avaamatta. 

Mutta näistä alehaukan löydöistä haluan iloita kuvien myötä tarkemmin, sillä totesin taas ikuisen faktan: perusvaatteet kannattavat. Niin usein kaipaan tylsänväristä takkimallista paitaa jonkun mekon tai ohuen paidan lämmittäjäksi. Niin usein käytän vain perusväristä, pidemmänpuoleista takkia. Valkoinen lempitakkini on nyt lähes loppuunkäytetty, sillä sen kangas on alkanut kovasta pesemisestä johtuen hapertua ja lisäksi mustasta laukusta on jäänyt siihen tahroja, joita en ole saanut pesemällä pois. Takki asustaakin nyt tovin pesulassa – josko siellä onnistuisi? Tarvitsin kuitenkin joutuisasti tilalle korvaavan takin, mutta valkoista en löytänyt. Ehkä musta on se uusi valkoinen ja muuttuu yhtä mieluisaksi? Sen ostamalla sain dumpattua kierrätykseen myös mustan mokkanahkaisen pusakkamallisen takkini, jota olin alkanut inhota. Hyvä mieli tuli siitäkin, etenkin kun takki lähinnä roikkui turhanpanttina tilaa viemässä.

Takki: Esprit. Alkuhinta 139,95, nyt 97,96

Maanantai oli siis todellinen hyvän mielen ostospäivä, sillä laskeskelin, että olin tehnyt kevään aikana melko vähän vaateostoksia itselleni: yhdet housut, alusvaatteita, muutama kirppispaita ja yksi uusi collegepaita, nahkahansikkaat sekä sukkahousuja. Lähes kaikki ostokset olin sitäpaitsi tehnyt alelaareista, hansikkaita, sukkahousuja sekä joitain alusvaatteita lukuunottamatta. Ehkä olikin jo aika ostaa jotain isompaa, ottaen huomioon, että koko viime vuoden vietin vaateostolakkoa siinä vielä erinomaisesti onnistuen.

Neuletakki: Blended. Alkuhinta 39,95, nyt 27,96.

Mutta heinäkuusta tulee kuiva kuukausi ostelujen suhteen, sillä Lyylille olen säännönmukaisesti hankkinut tyyriitä ja kivoja lastenvaatteita, ja jostain täytyy elokuun palkanvaihtopäivää varten säästää. Lastenvaatteiden shoppailu kun on kuukausittainen harrastukseni. Viime aikoina olen tosin keskittänyt nämäkin ostokseni aletankojen tuotteisiin. Hyvää mieltä tuo kuitenkin myös se, että välillä pystyy olemaan sortumatta nettikauppojen selailuun tai nopeasti Sokoksen yläkerrassa käymiseen. Hyvää mieltä luo, kun tajuaa, että omistaa jo todella paljon tarpeellista ja vähän tarpeetontakin sen päälle.

Paita: W-kids. Alkuhinta 10,95, nyt 6,57.

Itseni tuntien totean kuitenkin ykskantaan, että sitä tarpeetonta vaatetta omistan kyllä hyvin vähän, sillä laitan sen nopeasti kiertoon. Ja jotkut vaatteet käytän riekaloitumispisteeseen asti, kuten farkkutakkini ja pellavahousuni. Niistä enemmän joskus jossain lempivaatepostauksessa!

Juhannusretki Tukholmaan alkaa kuitenkin tuliterissä kuteissa; ehkä sitten jossain vaiheessa juhannusyötä kaivan tuon niin rakkaaksi muuttuneen vaaleanfarkkuisen takkini esille. Mukaan se tietysti pakataan, kuten lukuisille kesäisille retkille ja mökkimatkoille niin monen vuoden ajan. Tällä kertaa on kuitenkin päällä jotain hyvin epäjuhannustamaistakin, sillä aion viettää juhannusyöni mustassa mekossa, vihreissä sukkahousuissa ja keltaisella kassilla varustautuneena. Tylsimys vai erilainen aikuinen, vai ehkä molempia? Tätä kirjoittaessa vielä arvon, pitäisikö hiukset ehtiä värjätä keskiviikkona ennen lähtöä punaisiksi. Saisi vähän lisää hyvää mieltä ja uusia sävyjä matkaan. Mutta tätä lukiessanne lienen jo laivan kannella ottamassa vastaan juhannuksen tuulia vailla huolia siitä, mitä vielä pitää ehtiä ennen h-hetkeä.

Hyvän mielen juhannusta kaikille! Muistakaahan ottaa juhlapyhien viettoon mukaan myös niitä lämpimiä vaatteita! ;)

Karmean kännykän tarina

Ostin marraskuussa kännykän, sillä olin perin kyllästynyt kolmisen vuotta vanhaan, hajoamispisteessä olevaani perusnokiaani. Se sammutteli itseään ja teki muita outouksia. Enpä tiennyt seniorikännykkää tilalle hankkiessani, että se tekisi samat temput, mutta heti uutena.

Olin nimittäin kuullut työkaverin hienon ajatuksen: ostaa aivan peruspuhelin ilman mitään hömppää, siis seniorikännykkä. – Myöhemmin samainen kaveri osti iPhonen ja sanoi kärsineensä tunnontuskia, kun oli minulle mainostanut niinkin hirveää ideaa kuin seniorikännykkää... Oli kuullut karmeista kokemuksistani, kenties. 

No, Kampin keskuksesta minulle kuitenkin löytyi seniorimalli: olin aivan aikaani edellä! Valitsin MaxComin suloisen hirvityksen: isonäppäimisen, pieninäyttöisen kohmelon puhelimen, jossa ei ollut edes ennustavaa tekstinsyöttöä. Jolla ei nähnyt kuvaviestejä, josta löytyi hädin tuskin herätyskello, mutta sekään ei toiminut, jos kännykkä oli asetettu äänettömälle. 

Kuvien puhelimen siis hankin, eikä se halpakaan ollut: sata euroa! Kolme päivää kännykkää käytettyäni kaveri sanoi, Egil sanoi, äitikin taisi kysyessäni todeta, että äänestäni ei oikein saanut selvää. Selvä, kännykkä huoltoon, ja minä kaverin poikaystävältä kännyä lainaamaan. Huollon piti kestää kaksi–kolme viikkoa. Kahden viikon jälkeen kävin liikkeessä parikin kertaa kännykän perään kyselemässä, mutta ei, huollossa se aina vaan makasi. Lopulta sain kinuttua toisen samanlaisen varakännyksi. Siinäkin ilmeni sama mikrofonivika hyvin pian, lisäksi eräs näppäin käyttäytyi heikosti. Jepsistä.

Kolme kuukautta huollossa maattuaan kävin kyselemässä ensimmäisen MaxComini perään; jospa siitä nyt olisi saatu tuo perusvika korjattua, niin olisin kyllä aivan tyytyväinen. Ei, ei ollut saatu. Kännykkä oli vain vaihdettu uuteen samanlaiseen. Eli perusvikaa ei korjattu, ja uudesta sama vika tietysti löytyi taas. Tällä kertaa tämän vian lisäksi kännykässä alkoi pian ilmetä muita ärsyttävyyksiä: se sammutti itsensä ilmeisesti tärinästä tai pakkasesta tai molemmista syistä johtuen. Joskus se sekosi niin, että jämähti, pysähtyi, ja jouduin buuttaamaan kapistuksen repimällä akun pois. Se kyllä tepsi, hetkeksi. 

Lisäksi kännykällä oli outo ominaisuus: kun se oli sammuttanut itsensä, piti se tietysti käynnistää pin-koodin avulla uudelleen. Mutta jos vahingossa painoi vähän sivuun, kännykkä soitti itsekseen hätänumeroon! Lisäksi kännyssä oli ns. turvanappi, johon myöskin oli ohjelmoitu hätäsoitto. Vahingossa tuota turvanappia oli erittäin helppo painaa, ja niinpä kännyni soitti hätänumeroon muutamankin kerran, ennen kuin tajusin ohjelmoida tuon hätäsoiton pois päältä. Mutta käynnistyksen yhteydessä olevaa hätäsoitto-ominaisuutta ei voinut poistaa.

Kaikesta tästä päätellen ei voi kuin todeta, että kännykkä oli turvaton ja epäluotettava, enkä voi millään ymmärtää, miten sellainen sopisi senioreille, jos minullakaan se ei toiminut toivotusti. Olettaisin myös, että vanhukset soittelevat keskenään ollen keskimäärin huonokuuloisempia kuin omat ystäväni, joten mitenköhän he saavat toistensa puheista selvää, jos heillä on käytössä nämä upeat MaxComit? Entä miten monta kertaa he vahingossa soittavat hätänumeroon, jos minullekin kävi muutaman kerran niin vajaan puolen vuoden aikana? 

Tällä viikolla reipastuin, nuoreninkin, kun marssin päättäväisesti liikkeeseen, jossa epäonnistuneen kännykkäostokseni olin tehnyt, ja vaadin palautusta. Sain sitten lopulta vaihdettua kännykän Nokian perusmalliin, ja koska tämä oli halvempi vekotus kuin senioripuhelin, sain kympin lisärahalla itselleni mainion neljänkymmenen euron henkilövaa'an; edellinen vaakani oli nimittäin hajonnut pari viikkoa sitten. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta parasta asiassa oli se, että tällä uudella puhelimellani ääneni kuuluu, kuulen itsekin paremmin ja tekstiviestien kirjoittaminen on jälleen nopeaa ja miellyttävää. Ja saan kuvaviestejä, voin ottaa valokuvia, eikä kännykkä ainakaan vielä ole sammuttanut itseään kertaakaan luvatta.

Paluu normaaliuteen oli parempaa kuin olin osannut ajatellakaan. Hairahdus johonkin erilaiseen olisi voinut toimia, jos maailmassa vielä tehtäisiin jotain kunnolla. Mutta maailma toimii ihan muilla säännöillä, ja nyt ei auta kuin toivoa, että tämä Nokiani kestäisi edes sen pari–kolme vuotta, minkä edellinenkin. Ja vaaka; arvioisin sen maksimi-iäksi vuosia viisi, sen minkä takuu lupaa. Takuulappua tosin en mukana saanut.

Näillä mennään, sujuvammin vielä kuin seniorivaihteella.

Kuvat täältä.

huuto.pettymys

Olen huuto.netin ahkera käyttäjä: helppoa ja halpaa shoppailua. Etenkin lastenvaatteiden suhteen olen ollut enimmäkseen tyytyväinen saldooni. Vaan nyt harmittaa. Harmittaa myyjät, jotka myyvät kutakuinkin kunnollisia tuotteita kuitenkaan mainitsematta niissä olevia pikkuvikoja tai merkillisiä yksityiskohtia. Ja harmittaa palvelulla rahastaminen. Onko huuto.net muuttunut huijarien luolaksi?

Ostamistani kevään tuotteista kolme on ollut sellaista pettymystä, että olen päättänyt nyt vähäksi aikaa rauhoittaa nettishoppailut kokonaan ja ostaa vain näkemääni. Rahallisesti ei takkiin ole tullut kuin pari-kolmekymppiä, mutta mielestäni sekin on liikaa, etenkin kun ostoksia olen tehnyt reilusti alle satasella yhteensä. 

Kun saan tuotteen, jonka kuva on ruma, en kai voi juuri valittaa. Näinhän sen kuvan ostopäätöstä tehdessäni. Mutta kun kuva on netissä vähän erisävyinen, se ei näytä niin rumalta.

Tai entä selkeästi b-luokan veluuria oleva paita? Ei näytä lainkaan kivalta, kun värikkään veluurin läpi pilkottaa valkoinen pohja. Tai mitäs sanotte törkeälle homeelle haisevista leggareista? Niihinhän ei peseminen juuri tehoa.

Hyvää tuuria huonon tuurin joukkoon: Paita, jossa Hello Kitty on harmaa ja kuva ruma, olikin jämpti, lähes liian pieni Lyylille. Koska se ei ole susiruma, sen voi antaa eteenpäin. Eiköhän se vähintään kotipaidaksi jollekulle kelpaa! Veluurinen pallopaita taas joutui heti alkutöikseen onnettoman sattuman uhriksi: Lyyli avasi itse vaatepakettinsa ja yritti ottaa teippiä pois saksilla. Arvanette lopputuloksen: viiltoreikä läpi molempien puolien. Paitulista ei siis olisi kuin kotipaidaksi, vaikka se a-luokkaa edustaisikin. Nyt taidan yrittää vain myydä sen ompelutuotteeksi jollekin innokkaalle, huuto.netin kautta tietenkin.

Leggarit taisivat siis jäädä ainoaksi todelliseksi harmitappiokseni, eikä niihin uponnut kuin reipas kolme euroa. Nyt yritän poistaa homeenhajua pitämällä niitä pakkasessa. Olisiko muita vinkkejä? (Vaikka minun kai tässä homeasiassa pitäisi se ammattilainen olla...) Mutta ostolakko tästä silti seuraa, kun huomaan, että saan harmin väristyksiä esimerkiksi siitä, kun eräät tuolla huudossa myyvät alkuperäisillä hinnoilla alesta ostamiaan tuotteita, siitä että kaupasta kyllä saisi samat edullisemmin, jos sattuisi vaikka Lindexin kolme kahden hinnalla -päiville.

Ja se, mitä peräänkuulutan, on reilu peli: Kertokaa myyjät tarkasti, millainen tuote on. Jos se haisee, kertokaa se! Jos siinä on huomionarvoisia, erikoisia ominaisuuksia, kertokaa ne! Olkaa tarkempia kuin tarkat ostajat. Hinnat sitten sen mukaan, millainen tuote on. Kyllä hyvästä tuotteesta maksaakin, mutta jouduttuaan lievän vedätyksen uhriksi, ei voi oikein muuta kuin kirjoittaa positiiviseen palautekenttään nuivasti. Muuten saa itse kostopalautteena neutraalin tai negatiivisen. 

Kuva ei kerro edes tuhannen sanan vertaa, kun tällaisesta kaupanteosta on kysymys. Suoraselkäiset myyjät, onhan teitäkin vielä olemassa?

Äidin ehdotus ja muita vaatehömpötyksiä

Jos ei saa ostaa itselle vaatteita, ostaa niitä taatusti sitten jollekulle muulle. Kuten Lyylille. Neiti on saanut jo monen monta kesämekkoa henkareilleen odottamaan ensi vuoden lämmintä aikaa, kun äiti on innostunut nettialennusmyynneistä. 

Ja onpa äiti hullaantunut myös ihan täyshintaisista lastenvaatteista – niidenkin shoppailu kun on netissä niin helppoa. "Ja kun ne vain ovat niin ihkuja, ja kun mulla nyt on vain tämä yksi lapsi, niin enkö mä nyt kuitenkin sais ostaa tällaisia vähän kalliimpiakin vaatteita, kuten Småfolkia, Dunsia ja Polarn o Pyretä?" Antakaa äitille lupa tai jonkin sortin synninpäästö, jookos?

No, tietenkin jossain mielessä hullua ostella ihania sinisiä, punaisia, vihreitä kuteita, kun tietää, ettei neiti kuitenkaan niitä käytä. Pinkkiä sen pitää olla! Sen verran fiksu olin Småfolkin paitojen kanssa, että molemmat, ensin aivan liian iso koko ja sen jälkeen vähän pienempi koko, ovat vaaleanpunataustaisia. Ja musta-valkoiseen mekkoon on tarkoitus yhdistää pinkit sukkahousut.  Jouluna toivottavasti kelpaa punaisen yhdistely esimerkiksi luonnonvalkoiseen.

Olemassa oleva, itseväritetty lempihame vain ei satu olemaan millään tapaa punasävyinen. Niinpä eräänä päivänä tein vaate-ehdotuksen: jospa vaihteeksi yhdistettäisiin tähän hameeseen vihreä paita ja oranssit leggingsit? 

Arvatkaa, menikö läpi! Ei. Leggingsit hyllytettiin heti, paita sai yhden illan olla käytössä ja seuraavana päivänä palattiin normaaliin päiväjärjestykseen: pinkki paita ja pinkit Niiskuneiti-sukkahousut lempihameen pariksi. Argh. Äidin väri- ja tyylisilmää värisytti, mutta minkäs teit. Pieni puettava palleroinen on nykyään itsenäinen – tai -päinen – pikkuneiti. Ainakin vaatteiden suhteen. 

Ps. Eikä muuten ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen löytänyt neidin päältä tuplapikkuhousut. Kun ei ole kuulemma jaksanut ottaa likaisia pois. Vastauksena: "Kun minä tykkään tehdä näin." Jepsistä.

Sorruin...

Vaatteidenostopaastoni on pitänyt erittäin hyvin. Tänään kuitenkin sorruin: vanhojen sporttibikinien yläosa ei ponnarilenkkiviritelmästään huolimatta enää ollut tarpeeksi peittävää sorttia, joten ostin uudet uimabikinit, uimapuvun ja urheilusortsit. Voi ei, miksi pelkkä uimapuku ei olisi riittänyt? 

Minut tuntevat eivät kuitenkaan varmaan yhtään ylläty, kun kerron sortuneeni useampaan vaatekappaleeseen kerralla. Olen sellaista tyyppiä: pitkäkin aika saattaa vierähtää ostamatta juuri mitään, mutta sitten kun ostan, törsään. Viime vuosina törsäämisen välitkin ovat harmikseni lyhentyneet... 

Se sanottakoon puolustuksekseni, että tällä kertaa kaikkien vaatekappaleiden hintalapuista löytyi aletarrat! 

Tiedän, ärsyttävää linkkailla omiin vanhoihin postauksiini. Ketä nyt oikeasti kiinnostaa, millaiset uimabikinit mulla ennen oli. Ei edes mua itteäni enää! ;)

Kevätjuhla lähestyy, vaikka kevät näyttää jääneen nukkumaan

Suunnittelen jo kevätjuhla-asua. Ihan niinkuin ei olisi muuta tekemistä. Remonttihan on ollut melkein loppusuorilla jo viikkoja: olen ravannut asunnossa, ostoksilla, mallailemassa, kaiken muun kiireellisyyden keskellä. Ja kevätjuhlaan on sellaiset kuusi viikkoa. Kiirehän tässä ihan selkeästi tulee.

Tietenkin sellaiseen viikkoon, jolloin muutenkin käy jo ihan ylikierroksilla, sattuu sellainen ylimääräisyys, että oikeastaan ainoa järkevä Veikon luona majaileva laukku hajoaa, ja tulee ihan pakottava tarve korjauttaa laukku heti! (No, lopulta käy niin, että harminkappale reklamoidaan liikkeeseen takaisin, sillä laatulaukussa pitää olla sen verran laatua, että hihnan metalli kestää kantamista edes muutaman vuoden...)

Ja tietenkin käy myös niin, että pää pimahtaa siinä suhteessa, että kaiken ylimenevän ajan haluaakin käyttää lehtien lukemisen, nukkumisen tai muun rauhoittumisen sijaan siihen, että suuntaa Hulluille päiville etsimään tytölle kenkiä (ja itselle uutta laukkua, mutta siitä lisää myöhemmin.) Tai lakkaa kaiket illat kynsiä, katselee kaikki mahdolliset tosi-tv-ohjelmat yömyöhään ja ihmettelee, miksi silmiä särkee iltapäivällä omituisesti, vaikka on herännyt ihan normaalisti kuudelta.

En minä ihan normaali taida olla, mutta on se vaan hyvä. Eikös? (Tosin valvominen taitaa olla nukkumista normitetumpaa, ja olihan siellä Hullareilla muutama muukin!) Sen verran fiksu päätin kuitenkin olla, että kevätjuhlissa pärjään niillä asusteilla, jotka minulla on viimevuotisen syntymäpäivälahjaksi saamani polka dot -mekon kanssa yhdistää. 

Kun lopulta aloin luoda vaihtoehtoisia asustemalleja, punaiset ballerinat vaihtuivat pinkkeihin korkokenkiin, musta-punaiset korvakorut kultaisiin korvarenkaisiin, peruspunainen huulipuna liilaan ja kynsilakka samoin. Kaikki olemassaolevia tuotteita! Ja lähes kaikki, joita alunperin ajattelin tarvitsevani, olemassaolemattomia. 

Ehkä ensi vuonna voi sitten päivittää samaa mekkoa, mutta nyt yritetään selvitä näin. Sopisko yhteen? 

Passar de för varandra? Vad säger ni? Jag hoppas så för att kunna undvika några ekstra shopping kvällar. Jag är ju helt otrolig vad gäller shopping. Det tar en och en halv timme medan jag har bränt flera hundra spänn – även om jag försökt spara, shoppa endast det som behövs. 

Ja, men jag har nog lyckas att inte shoppa nya kläder. Eller kanske är det så att jag blivit så entusiastisk över sminkprodukter, att kläderpynt känns lite gammaldags. Mina kläderdagar är kanske förbi, för gott.

Eller är det en fråga om beslutsamheten: om jag eksplisit bestämmer något, följer jag noggrant mina egna, ofta strikta regler. Kanske. Vänta inför kommande jul! Vilka typ av kläder skaffar jag då, när det blir "möjligt" igen? 

De visa säger att när man skaffat bostadslån, slutar man shoppa. Man glömmer sina vilda dagar med alltid växlande häftiga (second hand) modekläder, (billiga nations)kvällar ute, kanske hoppar över även några (självarrangerade) utlandsresor. Man blir en vanlig (nästan medelålders) inomhusperson, som drömmer om nya gardiner och ommöblering, och då yttrycker man sin mogenhet, sitt nya vuxenliv genom att beställa Avotakka eller Koti ja Keittiö. Man vet om finska design mer än man visste om utbildningsvägar för tio år tidigare eller även mer än om något så väsentligt som sin egna yrkesinriknings svåra frågor. Svåra eller de lite lättare, tuffa frågor. 

Man bryr sig mindre, för att man ser det väsentliga, och flera år efter universitets sista år, blir det så att man inte är så inne i det innehållet, förstås. Det har blivit mer liv, mindre bokstavliga tankar omkring en. Och detta betyder ofta att det känns att man saknas något djupligt, att man blivit andligt lat och snål. Denna tomhet fyller man med, vad annat än, småshopping. Om inte kläder, blir det hemprylar. Är det inte helt naturligt bara? Så länge som det är möjligt, så länge pengarna räcker. Bostadslånet tar sitt, men så skulle hyran ta lika bra. (Och man får in så mycker mer i alla fall än tidigare!)

Shopping kanske aldrig dör helt och hållet. (Tyvärr och till ens lycka.) Men för idag räckte det att hitta en väska och ett par skor för tjejen. Inga röda skor för mig i år!

Kuulin kutsun vaatteiden

Muistattehan, että aloitin joulukuun alussa vuoden kestävän vaatteidenostopaaston? Varmaan epäilitte, koska epäilin itsekin, että mitähän moisesta hulluudesta seuraa tällaisen shoppaholikin ollessa kysymyksessä. Kahden kuukauden rajapyykin saavutettuani voin todeta, että hyvää on seurannut: en ole ostanut vaatteita, eikä ole tehnyt edes mieli! (Sukkahousujahan ei laskettu; oli pakko päivittää itsensä vihdoin eilen pakkasia varten...)

Syynä tähän tosin saattaa olla moninaiset muut päätä tällä hetkellä vaivaavat ajatukset, se, että joulu ja joululahjashoppailut olivat kuitenkin sallittuja ja lopulta vielä sekin, että sain kaveriltani jälleen aivan mainioita vaatteita matkalaukkuelämäni kompaktin vaatevaraston piristämiseksi. 

Nyt kun olen kuitenkin malttanut näinkin monta kuukautta olla tuhlaamatta viimoisia pennosiani yhtään mihinkään vaatteisiin, olen antanut itselleni luvan ostaa muutamia ihanuuksia Lyylille. Olemme nimittäin ensi viikolla menossa Me&I-kutsuille ensimmäistä kertaa elämässämme. Nuoruudesta minulle ovat tuttuja vain Tupperware-kotikutsut, ja koska koen, että yhtä hyviä ellei parempia muovikulhoja löytää helpoiten ihan tavallisesta lähikaupastakin, assosioin kotikutsut mieluummin vaategenreen – tällä kertaa senkin tekosyyn varjolla, että tarvitseehan kasvava lapsi pehmeän paketin viimeistään syntymäpäivälahjaksi. 

Me&I tai Meandi on minulle suhteellisen tuntematon merkki, mitä nyt muutama irrallinen huutiksesta ostettu paita meillä on pyörinyt. Tällä erää isänsä on hoitanut pääosan vaatehankinnoista, ja minä olen tyytynyt järjestelemään ja nimikoimaan vaatteita sekä hankkimaan irrallisia puuttuvia osasia kuten peruspaitoja tai sukkahousuja. Nettisivujen perusteella Meandin vaatteet muistuttavat muita retrotrendimerkkejä, kuten Polarn o Pyretiä tai Småfolkia, joista pidän kovasti, joten ehkä on tullut minun vuoroni ostaa neidille vaihteeksi jotain erityisempää kuin pelkkiä peruspooloja. ;D

On siis aika testata, millainen hinta–laatu-suhde Meandilla onkaan. Tuskin maltan odottaa, vaikka täytyykin myöntää, että shoppailulakkolaisena oleminen ei ole yhtään sen hullumpaa, sillä kauppakeskusten kiertämisen ja tavaran järjettömän kaappeihinraijaamisen sijaan voi käydä vaikka leffassa paljon halvemmalla rahalla myös henkisesti enemmän kokemuksesta rikastuen. Olen palautumassa normaaliin ostotilaan(i), hurraa!

Kuvat lainattu Meandilta markkinointitarkoituksessa, olkaapa hyvät!

Muutoksien perässä pysyminen?

Maailma muuttuu, enkä tiedä, pysynkö aina perässä. 

Tällä kertaa tarkoitan sitä, että kylläpä on kummallista, jos remonttimainoksessa mainostetaan salasuhdetta tähän tyyliin: "Naimisissa ja kyllästynyt. Hanki kauttamme oma salarakas." No, mainos, joka sijaitsi Kallion Helsinginkadulla yhden julkisivuremontissa olevan rakennuksen pressussa, poistettiin onneksi nopeasti yleisen reaktion vuoksi. En siis ole ainoa, joka ei ole pysynyt "muutoksen" perässä.

Toinen muutos liittyy ostamiseen. Viime aikoina olen kovasti miettinyt kulutustottumuksiani todeten ne kokolailla epäekologisiksi: ostan paljon vaatteita, kyllästyn vanhoihin melko nopeasti ja laitan ne kiertoon ehkä liiankin nuorina. Toisaalta olen sikäli tyytyväinen itseeni, että pyrin ja ostankin ns. laatua ainakin kengissä ja laukuissa ja hankin vaatteita myös käytettyinä. Tavoitteeni onkin, että tavarani kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään. Soimaan itseäni lähinnä siitä, että haluan koko ajan jotain uutta, jota esitellä niin töissä kuin täälläkin enkä kestä kuluneita vaatekappaleita päälläni.

Vaatteiden ja asusteiden valmistamiseen liittyykin yksi suuri huoleni: Miksi, oi miksi tehdään niin halvalla ja huonosti esimerkiksi kenkiä? Käväisin männäviikolla eräässä ns. tavallisessa vaate/kenkämerkin puodissa kauppakeskus Kampissa. Mielestäni liikkeen vaatteet ovat keskilaatua: melko edullisia ja suhteellisen kestäviä. En voinut kuitenkaan visiitilläni lakata ihmettelemästä kaupassa myynnissä olevia kenkiä: halpoja kangaskappaleita, jotka tuskin painoivat mitään ja vaikuttivat siltä, että kestävät käytössä juuri sen sesongin, jolloin ovat muodissa ja hajoavat sitten palasiksi. Hintaa oli 17,90; hinta–laatusuhde siis kunnossa, mutta miksi tällaisia täytyy tehdä? Yleisen muodikkuusvaatimuksen vuoksi? Jotta kaikilla olisi varaa pysyä muodin huipulla? Arvelen, että tällaisissa tuotteissa on suurin epäekologisuusaste; valmistamiseen kuluvat luonnonvarat ja energia maksavat ympäristölle paljon, jos tuote on jo syntyessään valmis pian hajoamaan ja sen käyttäjä vaatii uuden vastaavan tilalle!

Muuttunut maisema: Mahdollinen uusi kotirakennukseni sijaitsee aivan naapurissa. Kuva on otettu Veikon olohuoneen ikkunasta muutama viikko sitten. Asuntoni parveke tosin sijaitseee toisella puolella "uloketta", eikä sieltä pääsisi huhuilemaan Veikolle. 

En tiedä, pysynkö muutenkaan maailman perässä. Kaikki on niin hektistä, levotonta. Itse olen tällä hetkellä kuumessa, ilmeisesti kaiken maailman rasituksista johtuen. Uuden mahdollisen asuntoni aiheuttama stressi kaupanpäällisinä. Kävin kämpillä tänään siivoamassa (ennen kuin tajusin olevani kipeä), haistelin, minkä jaksoin, mutta en voinut päättää vielä mitään. Laminaatti, kaapit haisivat, ehkä hometta oli, ehkä ei. Mahdotonta kertoa. Mutta päätin olla päättämättä mitään. Ehkä aivan vielä en ole valmis uuteen muuttoon, muutokseen, tämän kaiken nopeuden keskellä. Ehkä muutoksen pitää tulla sittenkin hitaammin, ehkä olen ollut alusta asti liian hätäinen. 

Hidasta viikonloppua kaikille, jotka hitautta tuntevat tarvitsevansa! Minä siirryn nyt päiväunille portviinilasin ja itsetehdyn sorbetin jäljiltä. Kuume, laskethan pian!

Alhaalta katsottaisiin ylöspäin: Suuntaisin jälleen toiseen kerrokseen. Alapuolella vain saunatilat, näkymät takapihalle kuten ennenkin. Kukat viihtyisivät, sillä ikkunat sijoittuvat etelähköön.