Lumi tuli, muttei sulanut

Hankin syksyllä elämäni kolmannen Lumi-laukun, Lumi Brandon Tech Bagin, kun puoleen hintaan sellaisen bongasin Diners Club -jäsenyyteni avulla. Laukusta on kuoriutunut vakioveskani, sillä se on tukeva ja tarpeeksi iso opettajaoppaiden jatkuvaan eestaas-kuljetukseen. Lisäksi rakastan sen kahta pienehköä edessä sijaitsevaa vetoketjutaskua, joihin sujautan lompakon ja kännykän, siitäkin huolimatta, että ne ovat tyrkyllä toisillekin näin matkustaessaan. Toisaalta lompakkoa on vaikea saada taskusta ulos, sillä se on niin jämptisti sisällä, joten epäilen, että mahdollisilla varkailla olisi siinä aika lailla tempomista. Kännykän varastamista taas en pelkää, sillä tunnetusti en ole älykännykällinen – jos ns. äitikännyni vie, vie tarpeeseensa.

Ainoa, mikä laukussa toisinaan hämää, on sen väri. Sinapinkeltainen on persoonallinen ja sopii kyllä moneenkin asuuni, mutta väri on kuitenkin jossain valossa vähän ruma, eikä se suinkaan passaa jokaisen mekkoni tai takkini seuraksi. Tänä vuonna olen kyllä rohkaistunut yhdistelemään värejä vähän vapaammin – suomeksi sanottuna vain lakannut kiinnostumasta vaatteiden täydellisestä yhteensopivuudesta monen muun tärkeämmän asian vallattua pääni. Harmikseni olen myös pelkän puolen vuoden käytön aikana onnistunut likaamaan kassiani monestakin kohdasta. Mustassa lika ei näkyisi, mutta sinapinkeltainen kyllä paljastaa läikät...

Väristä huolimatta tämä Lumi tuli jäädäkseen. Toisaalta jos sama kassi löytyisi mustana, en tiedä, miten kävisi tälle sinapinkeltaiselle. Onneksi en aio tehdä laukkuostoksia aikoihin, sillä kokoelmani alkaa olla melko lailla monipuolinen. Ehkä pitääkin nyt vain vähentää "vääränvärisissä" vaatteissa kulkemista ja alkaa mätsätä vaatteita laukun mukaan. Sinapinväriseen sopivat luonnolliset sävyt, ja niihin olen siirtymässä ainakin itsessäni yhä enenevässä määrin: hiuksia en ole juhannuksen jälkeen värjännyt, en juurikaan lakkaa (sormien) kynsiä ja vaikka meikkaamista en suinkaan ole lopettamassa, pystyn lähtemään ihmisten ilmoille meikeittäkin – ja viimeisenä, melko hurjana juttuna itselleni, yritän lopettaa kulmakarvojeni nyppimisen. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä olen himonyppijä, ja viime vuodet kulmakarvani ovat olleet kaiken aikaa hiotut, liiankin ohuet ja jollain tavalla minulle sopimattomat. Kaiken tämän tyylilyyleilyn lisäksi iho on usein jotenkin hiertynyt, usein myös tulehtunut nyppimisestä johtuen. Nolottaa myöntää, mutta olen ollut tapani orja tai jopa pakkomielteeni vanki. Lisää tästä projektista seuraa myöhemmin!

Lumi-laukkuni siis symbolisoi itsessäni tapahtuvaa luonnonmukaisuuteen, alkuperäisyyteen liittyvää kokonaisvaltaista muutosta. Kassista piti tulla eroa symboloiva laukku, mutten osannut yhdistää sitä lainkaan siihen. Ostin nimittäin veskan rahoilla, jotka sain Egililtä, kun myin hänelle verhot, maton ja lakanoita – tuotteet, jotka olivat olleet kodissansa lainassa minulta. Välillä kaipaan kauniita verhojani, mutta eipä minulla niille olisi juuri nyt käyttöä. Siispä kannattaa riemuita siitä, että sain näin ovelasti vaihdettua minulle tarpeettomat, vaikkakin hienot tuotteet, tarpeelliseen laukkuun.

Vietit vievät, järkeä kuuntelen

Jotain taas haluan. Haluan hankkia uutta, koska haluan esitellä täällä uutta, koska haluan piristää itseäni, koska haluan ostaa. Halu ostaa on alkukantainen halu haalia, selviytymisvietti, jota en voi vastustaa.

Mutta en osta, koska olen sivistynyt. Koska en tarvitse, koska omistan tarpeeksi. Eikä juuri nyt ole hyvä aika ostaa.

Mutta ostaisin, jos saisin, yhden hienon laukun, kas tämän:

Kuva: Lumi Online Store

Ja hankkisin pikkupöydän (valkoisena), kas tässä:

Kuva: Hay

Ja vieläkin yhden, nimittäin hansikkaat, ohlalaa: 

Kuva: Belizia / Sauso

Mutta ei, mitään en tarvitse. Enkä osta.

Käsveska kakkonen

Niin siinä kävi, että ykkönen otti ja hajosi. Lopullisesti. Kaksi kertaa sitä käytiin Stockalla korjauttamassa tai vaihtamassa aiemminkin, mutta tämänkertainen metallikiinnikkeen murtuminen puolentoista vuoden käytön jälkeen oikeutti palauttamiseen. 

Lunastin sitten pienellä lisärahalla uuden. Muuten ihanan tosimusta ja napakka, mutta A-nelosta tuonne ei mahdu. Niinpä on tästä lähtien tehtävä paperityöt töissä. Mutta ei kai se haittaa. Useimmiten sitä tuntuu kantavan papereita ja kirjoja edestakaisin aivan turhaan. Tokkopa siirtyvät edes laukusta illan ajaksi pois...

Täytyy kyllä myöntää, että Stockmann on aina Stockmann. Sain todella hyvää palvelua, vaikka mielessäni jo pelkäsin, että ohjaavat minut kiltisti suoraan erikoislaukkukorjaamoon. Olihan laukun ostamisesta kulunut jonkin verran aikaa. Toisaalta merkkilaukun kyllä tulee kestää, oli se ostettu mistä tahansa, joten kaipa laukkukauppa kuin laukkukauppa tämän olisi reklamaationa ottanut. Stockmannissa asia vain hoitui niin näppärästi, että edes kuittia ei tarvittu, sillä ostotiedot löytyivät kanta-asiakaskortillani. 

Uuden käsveskani merkki on Okay's ja kaikeksi ilokseni se on suomalaista – ja vieläpä satakuntalaista – käsityötä! Muut merkin tarjolla olleet mallit olivat ehkä aavistuksen vanhemmille suunnattuja, mutta tässä minua puhutteli persoonallinen, nuorekkaampi lukko ja laukun napakkuus. Enää ei tarvitse kaivaa laukunpohjille uponneita nenäliinoja, kyniä, paperilappuja. Nyt niille on enemmän lokeroita, eikä laukku ole laisinkaan niin upottavan pussimainen kuin edellinen.

Minulle peruslaukussa ovat tärkeitä helppo avautuminen sekä olallakannettavuus. Tässä toteutuvat molemmat. Olen oikein tyytyväinen. Kunhan nyt vain sopeudun siihen, etten voi kantaa yhdeksäskymmenesyhdeksäsosaa  omaisuudestani mukanani, vaan on tyydyttävä siihen sadasosaan.

Mukana kulkee muuten tällä hetkellä Harry Potterin ykkösosa! (En siis ole ihan niin keskiluokkaistunut ja/tai -ikäistynyt kuin kassiostokseni ehkä antaisi osviittaa.) Potteriin olen osin koukuttunut, osin kaipaan lukiessani Narnian syvää tunnelmaa, jota en Potterista vielä ole löytänyt. Vai olenkohan nyt vain liian kriittinen aikuislukija? 

Joka tapauksessa luen mielelläni ykkösosan loppuun ja pohdin vasta sitten, haluanko jatkaa sarjan lukemista vai en. Aika paljonhan siinä on sivuja käänneltäväksi, jos ei innostu. Tosin ihan yleissivityksen vuoksi kirjaan tartuin; pakkohan sitä on tietää, mitä on huispaus ja keitä kaikkia sinne Rohelikkojen tupaan kuuluu. ;) Ehkä samalla tiedonjanolla kahlaan koko helppolukuisen mielikuvitusmaailman läpi.

Kevätjuhla lähestyy, vaikka kevät näyttää jääneen nukkumaan

Suunnittelen jo kevätjuhla-asua. Ihan niinkuin ei olisi muuta tekemistä. Remonttihan on ollut melkein loppusuorilla jo viikkoja: olen ravannut asunnossa, ostoksilla, mallailemassa, kaiken muun kiireellisyyden keskellä. Ja kevätjuhlaan on sellaiset kuusi viikkoa. Kiirehän tässä ihan selkeästi tulee.

Tietenkin sellaiseen viikkoon, jolloin muutenkin käy jo ihan ylikierroksilla, sattuu sellainen ylimääräisyys, että oikeastaan ainoa järkevä Veikon luona majaileva laukku hajoaa, ja tulee ihan pakottava tarve korjauttaa laukku heti! (No, lopulta käy niin, että harminkappale reklamoidaan liikkeeseen takaisin, sillä laatulaukussa pitää olla sen verran laatua, että hihnan metalli kestää kantamista edes muutaman vuoden...)

Ja tietenkin käy myös niin, että pää pimahtaa siinä suhteessa, että kaiken ylimenevän ajan haluaakin käyttää lehtien lukemisen, nukkumisen tai muun rauhoittumisen sijaan siihen, että suuntaa Hulluille päiville etsimään tytölle kenkiä (ja itselle uutta laukkua, mutta siitä lisää myöhemmin.) Tai lakkaa kaiket illat kynsiä, katselee kaikki mahdolliset tosi-tv-ohjelmat yömyöhään ja ihmettelee, miksi silmiä särkee iltapäivällä omituisesti, vaikka on herännyt ihan normaalisti kuudelta.

En minä ihan normaali taida olla, mutta on se vaan hyvä. Eikös? (Tosin valvominen taitaa olla nukkumista normitetumpaa, ja olihan siellä Hullareilla muutama muukin!) Sen verran fiksu päätin kuitenkin olla, että kevätjuhlissa pärjään niillä asusteilla, jotka minulla on viimevuotisen syntymäpäivälahjaksi saamani polka dot -mekon kanssa yhdistää. 

Kun lopulta aloin luoda vaihtoehtoisia asustemalleja, punaiset ballerinat vaihtuivat pinkkeihin korkokenkiin, musta-punaiset korvakorut kultaisiin korvarenkaisiin, peruspunainen huulipuna liilaan ja kynsilakka samoin. Kaikki olemassaolevia tuotteita! Ja lähes kaikki, joita alunperin ajattelin tarvitsevani, olemassaolemattomia. 

Ehkä ensi vuonna voi sitten päivittää samaa mekkoa, mutta nyt yritetään selvitä näin. Sopisko yhteen? 

Passar de för varandra? Vad säger ni? Jag hoppas så för att kunna undvika några ekstra shopping kvällar. Jag är ju helt otrolig vad gäller shopping. Det tar en och en halv timme medan jag har bränt flera hundra spänn – även om jag försökt spara, shoppa endast det som behövs. 

Ja, men jag har nog lyckas att inte shoppa nya kläder. Eller kanske är det så att jag blivit så entusiastisk över sminkprodukter, att kläderpynt känns lite gammaldags. Mina kläderdagar är kanske förbi, för gott.

Eller är det en fråga om beslutsamheten: om jag eksplisit bestämmer något, följer jag noggrant mina egna, ofta strikta regler. Kanske. Vänta inför kommande jul! Vilka typ av kläder skaffar jag då, när det blir "möjligt" igen? 

De visa säger att när man skaffat bostadslån, slutar man shoppa. Man glömmer sina vilda dagar med alltid växlande häftiga (second hand) modekläder, (billiga nations)kvällar ute, kanske hoppar över även några (självarrangerade) utlandsresor. Man blir en vanlig (nästan medelålders) inomhusperson, som drömmer om nya gardiner och ommöblering, och då yttrycker man sin mogenhet, sitt nya vuxenliv genom att beställa Avotakka eller Koti ja Keittiö. Man vet om finska design mer än man visste om utbildningsvägar för tio år tidigare eller även mer än om något så väsentligt som sin egna yrkesinriknings svåra frågor. Svåra eller de lite lättare, tuffa frågor. 

Man bryr sig mindre, för att man ser det väsentliga, och flera år efter universitets sista år, blir det så att man inte är så inne i det innehållet, förstås. Det har blivit mer liv, mindre bokstavliga tankar omkring en. Och detta betyder ofta att det känns att man saknas något djupligt, att man blivit andligt lat och snål. Denna tomhet fyller man med, vad annat än, småshopping. Om inte kläder, blir det hemprylar. Är det inte helt naturligt bara? Så länge som det är möjligt, så länge pengarna räcker. Bostadslånet tar sitt, men så skulle hyran ta lika bra. (Och man får in så mycker mer i alla fall än tidigare!)

Shopping kanske aldrig dör helt och hållet. (Tyvärr och till ens lycka.) Men för idag räckte det att hitta en väska och ett par skor för tjejen. Inga röda skor för mig i år!

Mennyt vuosi

Voipi sanoa, että ikävä ei tule! Sen verran haasteellinen, merkillinen ja ennen kaikkea murheellinen vuosi tuo viime vuosi oli. Ajattelin silti, kun en muutakaan postaamista nyt lomavelttoudessani keksi, että käyn hiukan läpi vuoden (kivoja) hetkiä kuvina. Jääpähän sitten tuleville sukupolville jotain positiivistakin merkintää vuodestani 2011. 

Uusi vuosi 2011 alkoi (tai tarkemmin sanottuna vanha vuosi 2010 päättyi) ravintola Lyonissa herkullisten ruokien parissa. Raketteja seurailimme Lyonin ikkunoista henkilökunnan kera. ;) Olihan se tunnelmallista. Päälläni oli lempijouluajanpaitani – ihana vaatekappale, jonka käyttökerrat vuodessa jäävät muutamaan hassuun.

Tammikuussa vietiin joulu pois, perinteitä noudattaen loppiaisena. Lyylin kanssa pakkasimme koristeet ullakolle odottamaan joulua seuraavaa. Piparitalo tuhottiin ja viimeiset suklaat syötiin kera ystävien. Herkkuja tuli rakennettua sitten vielä myöhemmin tammikuussa lumiukon muodossa – ei mitään tipatonta tammikuuta tai sokeritonta alkuvuotta vietetty, ei.

Helmikuussa kuntoilin, koteilin, kuolasin vaatteita ja muuta hyvin arkista. Lisäksi yritin tehdä lupauksia, jotka ilmeisesti ovat toteutuneet vaihtelevasti: bloggaamista vähensin rajusti alkusyksystä tilanteen pakosta, mutta samalla jäivät urheilutkin, joita taas oli lupaus lisätä! 

  

Maaliskuussa postailin laukkuhankinnoistani, pohdin ruoka-asioita ja aloin palautella hiukan ruoanlaiton saloja mieleeni. Aloin kirjoitella ylös myös Lyylin hauskoja juttuja, jotka muuten tuntuvat unohtuvan helposti.

Huhtikuu toi kevään: värejä, vaatteita, kynsilakkoja, ulkoilua auringossa, pääsiäisloman. Paasto loppui, ja sai hetken taas mässätä. Loppukeväällä olinkin sitten normaalia tiukempi ruokavaliossani, sillä keväisin olen taipuvainen syömään yli tarpeeni, enkä halunnut tänä vuonna yhtään ylimääräistä kiloa. Onnistuin tässä! 

Toukokuu oli hektinen. Yritin pitää bloggauslomaa, mutten onnistunut, koska oli näemmä tarve päästä purkamaan itseään tänne. Kipuilin nimittäin kovasti henkilökohtaisen elämäni kanssa, ja lopulta päädyimme Veikon kanssa elämän eri teille. :( 

Ilonaiheena oli uusi työhaaste, ruotsin kielen opettamisen aloittaminen syksyllä, mitä varten rupesin myös välillä postailemaan suomen ohella ruotsiksi.

 

Elämän harmaus ei kai liikaa näkynyt täällä muutenkaan, sillä toteutin mielestäni vuoden parhaan asuni juuri toukokuussa. Lisäksi taltioin Lyylin juttelut Angu-tädin masussa olevasta muumipeikosta tietämättä, että Angupa odotti jo silloin pientä poikaansa, joka syntyi marraskuussa. Lyylin ensimmäinen serkku!

 

Kesäkuussa alkoivat asuntomurheet. Onneksi alkoi myös loma ja oli monet synttärit: omat, blogin ja Lyylin. Maalla oleskelu teki ehdottomasti eniten terää: tarvitsin täysnollauksen omasta arkielämästäni! Itseni piristämiseksi hankin kenkiä, tein kirppislöytöjä ja – lakkasin kynsiä, josta muuten puhun täällä solkenaan, mutta jota teen oikeasti hirvittävän vähän! Pääsin myös elämäni ensimmäistä kertaa mukaan purjehtimaan! 

 

Heinäkuukin meni pääasisssa maalla ollessa. Jatseilla kävin vapaaehtoistyössä, pyöräilin ahkerasti ja puuhastelin kaikkea pientä. Joka yö tuli valvottua vähintään kahteen, monesti Mad Meniä katsellen. Loppukuusta odotin levottomana muuttoa, uuden alkua. 

Vaan kuinkas kävi? No, Lintulahden asunto oli hetken kaunis ja tuntui kodilta. Elokuu siis kipuiltiin, samoin syyskuu, jonka loppupuolella heitin sitten tavarani varastoon, jossa ne edelleen lepäävät. 

Lokakuussa alkoi toipuminen: jaksoin jo hiukan liikkua ja palata arkirutiineihin. Haaveilin kengistä ja hankin niitä, mikä tarkoittaa kohdallani normaaliutta, lakkasin taas vaihteeksi kynsiä (kerran, kaksi) ja tietysti etsin asuntoa. Siinä ohella ehdin harrastaa kulttuuria niin kirjamessujen, tanssiteatterin kuin luonnontieteellisen museon voimin! Jee. Kirjoja tuli luettua syksyn aikana kokonaiset yksi kunnollista, mutta kirja olikin sitä mieluisampi (Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus).

Marras-joulukuut olivat flunssien täyttämää aikaa: ensin pientä nuhaa, sitten lähti ääni, lopulta alkoi monen viikon köhä, joka loppui oikeastaan vasta lomaan. En jaksanut edes valmistella joulua kunnolla, mutta sieltähän se kuitenkin tuli. 

Joulukuun alussa aloin vaatteidenostopaaston, joka tuntui lähtevän liikkeelle melko onnistuneesti, johtuen varmaan siitä, että aikani meni asuntoasian murehtimiseen. Uutta kotia en siis jouluksi vielä saanut, mutta päätin lopettaa vuoden iloisesti ja aloittaa uuden positiivisen ajattelun voimin: kyllä se sieltä lopulta löytyy. Lisäksi uuden vuoden haasteisiin kuuluu liikuntaharrastusten elvyttäminen. Iloa lisää elämään, olkoon mottoni!

Vaatteidenostopaasto!

Kiertelin tänään kaupungilla joululahjaostoksia tehden. Jo puolet paketeista nyt hankittu!

Samalla päätin, että annan punakengilleni vielä uuden mahdollisuuden, koska ne ovat niin kauniit ja varvasosiota lukuunottamatta todella hyvät jalkaan. Ehkä ne venyvät; yritän pitää niitä arkena aina silloin tällöin puuvillasukkien kanssa, jotta levenevät vauhdikkaammin. Harkitsen myös suutarilla käyttämistä, osaavat tehdä monenlaisia temppuja epäsopivien kenkien suhteen!

Kuva: [auro]

Päätin myös, että ryhdyn jo hieman etukäteisaikataulussa noudattamaan suurta projektia, jota olen jo pidemmän aikaa kaavaillut ensi vuodelle. Aion nimittäin elää yhden kokonaisen vuoden ostamatta uusia vaatteita, kenkiä tai laukkuja! 

Säännöt itsehillintävuodelleni ovat seuraavat: 

1) Ei saa ostaa vaatteita, kenkiä tai laukkuja uusina.

2) Jos iskee pakottava tarve, voi käydä kirpputorilla. Muutoin tätäkin on vältettävä.

3) Tarpeeseen saa ostaa alusvaatteita, kuten sukkahousuja ja aluspaitoja.

4) Jos alkaa uuden harrastuksen, johon on välttämätöntä ostaa joitain vaatekappaleita tai kenkiä, näitä saa hankkia kohtuuden nimissä.

5) Jos jokin erittäin oleellinen, sijaista vailla oleva vaatekappale tai laukku hajoaa, saa tilalle ostaa uuden siinä tapauksessa, että korjauttaminen ei onnistu. 

6) Jos löytää täydelliset punaiset tai punasävyiset korkokengät, ne saa ostaa. 

7) Koruja ja pieniä (välttämättömiä) asusteita saa hankkia sekä neuloen (ja tietysti myös ommellen) saa itselleen tehdä vaatekappaleita.

8) Lyylille saa ostaa vaatteita, samoin lahjaksi.

Tässäpä tämä, aika väljältä tuntuu, mutta ei välttämättä ole sitä, sillä en kuitenkaan pysty yllättävään vaatteidenhankintahimoon opettelemaan ompelun jaloa taita. Tai ken tietää? 

1.12.2011 on määrä aloittaa, 30.11.2012 paasto loppuu. 

Kuva: Thomas Hawk

Varastoon on tullut onneksi paastoakin silmällä pitäen hankittua perusvaatteita ja -kenkiä, jotta selviäminen olisi edes mahdollista. Ja erikoisia vaatteita sitten riittää perusvaatteiden ohelle ja sijaankin, jos perussettiin kyllästyy. 

Yritän raportoida paastosta aina kuukausittain, lipsahduksia voi jossain muodossa varmasti esiintyä ja niistä on tietenkin pakko kertoa itseään kurittaakseen. ;) 

Toivottavasti tämäkin paasto puhdistaa; olen kärsinyt ahdistusta jatkuvasta shoppailumaniastani jo kauan, ja tällä hetkellä olen sellaisessa tilassa, että vaatetankojen läpikäyminen tuntuu tylsältä ja kaupungilla ostoksilla käyminen aiheuttaa lähinnä huonoa omaatuntoa siitä, että ajan voisi käyttää paljon paljon hyödyllisemminkin! 

Katsotaan, mihin itsehillintä riittää!

Kuva: Laura Mary

Merihenkistä

Pitkästä aikaa meikän päivänasua. Kesäkausi on alkanut raikkaissa tai vähintään värikkäissä merkeissä, sillä Lumin kesäkassini on päässyt kovasti käyttöön. Siskospäivillä kannoin käsilaukkua uskollisesti mukanani, minne ikinä menimmekään, joogaamaan tai vaikka Kallon kallioille aamuiselle retkelle.

 

Syy käsilaukun tärkeyteen jäi hiukan kysymysmerkiksi, myös minulle. Ilmeisesti tarvitsin jonkun, josta huolehtia, sillä Lyyli roikkui tätiensä kimpussa. Tai sitten flunssaisena halusin turvautua laukkuun nenäliinojen läheisenä säilytyspaikkana. Välillä täytyi myös räplätä aurinkolasien ja normilasien välillä. Mihinkäs sitä nainen ei käsilaukkuaan voisi käyttää. Ajoi se ajoittain tyynynkin virkaa. :)

 

T-paita ja hame: Tommy Hilfiger

Laukku: Lumi

Kengät: Sebago

Kuvista päätellen: merihenkisissä tunnelmissa ollaan. Todellisuudessa kuvat ovat Espoon sisämaasta viime viikolla otettuja. Eilen kuitenkin oltiin meren äärellä täällä Länsirannikolla. Siellä eivät tuulimyllyt pyörineet, mutta itse rannikko näytti parhaita puoliaan: kirkasta, tyyntä vettä ja auringonpaisteisia kallioita. Kallossa olisi vain pitänyt olla aamiainen mukana, niin kaikki olisi ollut täydellistä. 

Lisäksi tajusin, että voisin ennen seuraavia siskospäiviä nukkua hiukan enemmän. Nyt on ollut pari kuukautta univelat päällä, ja siitä sitten syntyi päivän laulu: Kun mua niin nukuttais... Arvatkaapa vain, meninkö kuitenkaan illalla nukkumaan ennen yhtä... Heheh. Tämän päivän laulu on: Ottaisin päivänokoset, Silja Linen tunnusmelodialla. Kokeilkaa, se sopii!

Ihania kesäpäiviä muillekin!

Vilken lycka att få använda sin fina väska, även om jag själv tycker så. Den köpte jag ett halvt år sen från Lumi, och den passar mycket bra på mina gamla Tommy Hilfiger kläder och sommarstilen. 

"Havet" och flickan med sina klara färger. :) Lite konstigt att jag har så många märkekläder på i dessa bilder. Det är ju lite ovanligt, och kommer att vara. Jag blev nästan ledsen när jag tänkte, att jag inte kommer att få råd att köpa nya Lumi Accessories längre. Vilka fina orangeröda småväskor de har i butiken, även på rea. Kolla t.ex. den här!

Annars är allt så sommarligt, man har haft kul med systrarna vid havet, även om man är trött och pratar hela tiden om det. Och nu ska jag ta mig en lur. Ha det så bra där borta!

Keväistä käsveskaa Korsilta

Aika ajoin blogistaniassa pulpahtaa esille Michael Korsin suunnittelema kenkäpari tai käsveska, niinkuin meillä Satakunnassa päin sanotaan. Koskaan ei kuitenkaan omiin silmiini ole sattunut liikaa MK-logoa; mitään suurenmoista hysteriaa ei suunnittelijan ympärille tiemmä olekaan kasaantunut. Näin meikäläinenkin on jaksanut pysyä kiinnostuneena herran luomasta tyylistä, joka mielestäni on juuri tarpeeksi tunnistettava, mutta samalla klassinen ja vähäeleinen. 

Tällä erää silmiini osui Auroran mainostama hiukan mulberrymainen olkalaukku. Ihastuin paitsi sen väriin, myös neliömäiseen olemukseen ja metalliketjuihin, joita ei ollut tippaakaan liikaa, vaan juuri oikeissa paikoissa. Michaelin nettikaupasta en kassia juuri tuon herkullisen oranssinpunaisena enää tai vielä löytänyt, mutta havaitsin, että sieltä löytyi samaista kassia kirkkaanpunaisena – ja monta muuta yhtä kuolattavaa olentoa. 

Kassialmaksikin minua voi kutsua, sillä koskaan en lakkaa ihastumasta nimenomaan laukkuihin: sellaista kun tarvitsee joka päivä, sellaista kun saa ja voi vaihtaa kuin sukkia, sellainen kun ei välitä, vaikka vähän vyötärönseutu ja lantio keräisivät kiloja. Sellaisia ne kassit ovat: kumppaneita. Eivätkä ne edes purista väärästä paikasta, niinkuin monen suuri rakkaus, kengät. Sanoisin myös, ettei sen turvallisempaa tuliaista kuin klassinen laukku. :) Tämä myös pienenä vinkkinä annettakoon. 

Kuvat: Michael Kors

Kesä, tulisit jo!

Siirryin astetta kesäisempiin kuteisiin. Myös värit vaihtuivat luonnonvalkoiseen ja laivastonsiniseen sekä tyyli merihenkisempään. – Lisäksi uskalsin jättää kalsongit, öhöm, siis välihousut vihdoin pois. Ja tarkenin!

Joulun alla Lumin puodista löytämäni yksittäiskappalelaukku pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa käsivarrelle keikkumaan. Ostaessani laukkua mietin, miten ahne olen, kun törsään johonkin, jota en välttämättä tarvitse, varsinkaan kun olen päivää aiemmin ostanut sen himoitsemani nahkalaukun. Nyt olen unohtanut rahanmenon, koska tämä raikas kangaslaukku(kin) on sanoinkuvaamattoman i-h-a-n-a. Tosin laukkunen on hieman epäkäytännöllinen, koska sitä täytyy ison takin kanssa roikottaa kädessä ja matalalla roikkuessaan se tuntuu melkein laahaavan kuraisia katuja.

Toinen Lumi väistyä sai, vaikka vannoin jo sille ikuista rakkautta. Sorry, mutta nahka ei sovi tähän tyyliin! Palasin vanhan maripussukan pariin: se löytyi pitkällisen kaivamisen jäljiltä yhdestä kesäisestä kangaspussista.

Hukkaan menneitä aurinkoklipsuja en ole vieläkään löytänyt. Ehkä kesä kuluu uusissa upeissa aurinkolaseissa, kun ryhdyn piilarien käyttäjäksi. Huom. Kun-muoto. Aion reipastua – kesällä, lomalla! Onhan siihen vielä aikaa, mutta haaveileminen ei ole pahitteeksi. Enkä sentään vielä luule ilmaa niin lämpimäksi, että lähtisin islanninvillatakkini kanssa liikenteeseen. Ehei, päälläni on pomppinut paksuin karvapomppa, jonka kanssa on kyllä ollut vähän kummallinen lumiukko-olo. Ehkä kevät on sen verran pitkällä, että siitä olisi syytä luopua... Ongelmana vain on se, ettei minulta löydy mitään kangaslaukkuuni sopivaa välikausitakkia ennen kevättakki-ilmoja.

Siispä kuljetaan paahtuen. Ei lämpö luita riko! – Tosin huomenna aion valjastaa päälleni lyhythihaisen merineuleen... Raikasta viikon jatkoa kaikille!