Puhdetöitä

Vuosi vaihtui, mutta loma jatkui. Kotiuduin Helsinkiin vuoden ensimmäisenä päivänä, ja ryhdyin heti puhdetöihin: pesemään verhoja ja putsaamaan meikkisuteja. 

Meikkisudit pesen vuoden sisällä kahdesti, joululomalla ja kesällä juhannuksen tienoilla. Käytän pesemiseen Marseille-saippuaa, joka on mietoa ja melko tuoksutonta. Sutien pesun yhteydessä pesen tietysti myös mainioksi osoittautuneen Nomessin meikkitelineeni. Sen muovi on koko lailla naarmuuntunut reilun viiden vuoden käytön jäljiltä, mutta teline toimittaa virkansa mitä parhaimmiten. 

Vaikka muovisista tuotteista en nykyään enää juuri piittaa, Nomessin meikkiteline ja saippuapumppu ovat minusta kauniit ja käytännölliset. Pumppu tosin kesti vain nelisen vuotta – nyt meillä on jo uusi samanlainen, mutta enpä tiedä keraamistenkaan pumppujen sen paremmasta kestävyydestä. Ensi kerralla ehkä kuitenkin jotain uutta; minun ajatukseni ovat kaukana tulevassa, sillä allergioideni vuoksi olen päättänyt, että tämä asunto lähtee kesällä 2019 myyntiin. Vielä pari vuotta pitäisi siis jaksaa kestää kutinaa. (Itkee hiljaa itsekseen.)

Siispä uudessa tulevassa kodissa uudet tuulet, hyvä olo! Siihen tuudittaudun, ja nyt jatkan loman puhdetöitä silittämisen parissa. 

Tarjoilija, kullankaivaja ja Eeva

Vaikea uskoa, että kesä on korvilla, mutta koska loma alkaa ylihuomenna, niin uskottava se on.

Fiilikset vaihtelevat. On ollut hyvä viikko, sillä olen saanut nukuttua ja liikuttua kunnolla. Tänään on ollut surullisempi olo. 

Onneksi siihen päivällä auttoivat ystävän kanssa juodut pari skumppalasillista ja illalla lakatut varpaankynnet. Lempilakkavärini on OPI:n I'm not really a waitress, jonka alle maltoin tänään vetäistä Nail Envyä – sen verran pahasti kynnet olivat kellastuneet jatkuvista aluslakkauksen laiminlyönneistä johtuen.

Juuri nyt kuuntelen Elokuun Kullankaivajaa. Sanat ovat varsin osuvat, kirjaimellisesti:

"Sano, mis on mun kultani, kultani hei? Kerro, mis on mun kultani, hei hei?
Mis on mun kultani kiharapää? Kerro, koska mä kultani nään? Kerro, koska mä kultani nään?"

Älkääkä luulko, että mitään oikeaa kultaa minulla olisi, mutta kuten Eeva sen kertoi ja Doña Guadalupe sen tietää, ei voi olla olematta rakastunut. Rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu. 

Kaksi kertaa tiputetut

En tiedä, mikä minua tänä syksynä on vaivannut sen enempää kuin muina väsyttävinä syksyinä, mutta olen pudottanut koko meikkiarsenaalini säilytyslokeroineen päivineen kaksi kertaa kahden viikon sisään. Voitte arvata, että siitä on seurannut erinäisiä rumia sanoja, vaikka molemmilla kerroilla Lyyli onkin ollut kuuntelemassa. Voi lapsiparkaa ja voihan meikkejä. Onneksi vain yksi meni murusiksi, ja sillekin tein sellaisen ihmetempun, että painelin meikinmuruset peukalolla takaisin kiinteään muotoon, ja näin se pelittää jälleen. Pienenmoiset siivoamiset tosin piti tehdä välissä, ja osa hiutuvista tietenkin joutui roskikseen. Mutta en sure enää näin kolme päivää tapahtuneen jäljiltä.

Sen sijaan suren muita asioita. Suren edelleen menneiden vuosien rankkuutta ja menetyksiä, ja valmistaudun pikkuhiljaa siihen ajatukseen, että tässä tämä perheeni nyt sitten on. Minä ja lapsi vuoroviikoin, ehkä jonkinlaista uusioperhe-elämää välillä tai pysyvämminkin, mutta siitäkään ei vielä ole mitään varmuutta. Tuntuu jotenkin kalsealta ja tyhjältä, enkä enää tämän ikäisenä osaa nähdä tällaisen välivaihe-elämän iloisempaa puolta kuin harvakseltaan. Ehkä pitäisi aktiivisesti ylläpitää ilon tunteita siitä, että ehtii joka toinen viikko lenkille tai uimaan lähes milloin vain halutessaan – ja jaksaessaan. Että on aikaa kirjoitella, juoda viiniä kaverien kanssa ja panostaa töihin. Ei sitä unelmaroolissani kolmen lapsen äitinä juuri voisi tässä mittakaavassa nauttia ja harrastaa.

En tiedä, onko kaikilla naisilla jossain vaiheessa elämää – tai kuinka säännöllisesti – hetkiä, jolloin tuntuisi lähes mittaamattoman, maanisen tärkeältä saada lapsia lisää. Moni yhden lapsen äiti näyttää ainakin lähipiirissäni tuntevan samoin kuin minä: vuodet vierivät, hedelmällinen aika on pian ohi, ja vauvakuume vaivaa. Ei siinä auta miettiä, että onhan minulla jo tämä yksi ja onhan minulla niin paljon muuta elämää. Enkä suinkaan väheksy sitä, mitä minulla on, sillä olen monella tapaa hyvin onnellinen elämästäni, kuten jo monen monta kertaa täällä olen kirjoittanut.

Viikot eivät ole veljiä keskenään. Tällä viikolla olen voinut työssäni hyvin, mutta yksityiselämässä ei olekaan mennyt kovin loistavasti. Olen onneksi sen jo kauan sitten myöntänyt, että en ole aivan helppo ihminen. Kanssani elo ja olo voi olla yhtä vuoristorataa, enkä tiedä, voinko sitä enää itsekään jäädä odottamaan prinssiä valkean hevosen selässä. Kunpa vain kaikki ratkeaisi pian, kunpa tietäisin mikä on parasta minulle, lapselleni ja meille kaikille asianosaisille. Olisi niin paljon helpompaa, kun tietäisi, että tässä tämä nyt on, kuten kerran luulin tietäväni, vaikka harhaanhan silloin osuin. Nyt en tiedä, aisti mitään. Se on kummallista.

Uskaltaako luovuttaa, pitääkö sinnitellä ja ennen kaikkea: miltä pitää tuntua reilun vuoden verran eletyn parisuhteen kanssa? Pitääkö olla romantiikkaa ja suuria tunteita vai saako olla jo täyttä arkea? Saako tapella joka viikonloppu, kun vihdoin viikon jäljiltä nähdään? Vai tapellaanko juuri siksi, että viikon lopulla vasta nähdään? Ehkä liian julkisia kysymyksiä yksityiselämästä, mutta näitä nyt pyörittelen. 

Entä sopiiko, Lyyli, jos äiti elää elämän, jossa on mies, joka ei asu äidin kanssa tai jossa on mies, jolla ei ole Lyylin kanssa mitään suhdetta? Sopiiko, jos äiti vielä vaihtaa miestä, tai että jos äiti vaihtaa miestä vielä monen monta kertaa, kenties koko ajan vain? En nimittäin voi välttyä ajatukselta, että kun kerran meni pieleen, niin se siloitti tien epästabiilille elämälle ainaisiksi ajoiksi. Vai olisiko olemassa sellainen mies, josta olisi Lyylin vuoroviikkoisäksi? Tosin mahtaneeko hän sellaista vuoroisää tarvita laisinkaan? Ehkä oma isä ja äiti riittävät.

Kyllä on uusioperhedynamiikka niin kummallista, että en enää tiedä mistään juuri mitään, ja sitä vähemmän tiedän, mitä enemmän ajattelen. Siispä lakkaan pyörittelemästä näitä nyt, ja keskityn esimerkiksi siihen, että meikit pysyisivät tästä lähtien lokerossaan. Keskityn siirtelemään niitä kaksin käsin ja varaan aamuisin tarpeeksi aikaa siihen, että ehdin tehdä meikkien siirron hyllyltään ja hyllylleen rauhassa. Mikäpä ettei ryhtyä samalla paremmaksi ihmiseksi kaikin puolin. Siinähän se elämä sitten meneekin itsensä kanssa kilvoitellessa ja pilkuntarkasta elämästä kiinni pitäessä. 

Mutta ei pidä tiputtaa itseään ainakaan kolmatta kertaa, sillä silloin menee taatusti aivan murusiksi.

Mysliä ja kasvovettä

Monelle lie tuttu Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail. Jotkut ovat kenties lukeneet myös blogin kirjoittajan tekemän opuksen Marjoja ja maskaraa – kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit. Itse löysin viimeksi mainitun noin kuukausi sitten, ja luin sen parhaat palat hujauksessa. Vaikka olin siihenkin asti elänyt suhteellisen terveellisen, maanläheisen ruokavalion kanssa, tajusin, kuinka paljon lisäaineita ja jopa vaarallisia kemikaaleja kuitenkin päivittäin nautin. Niinpä päätin vielä hiukan kohentaa ruokavaliotani ja päivittää kauneudenhoitotuotteitani – jaksamiseni ja taloudellisen kestokykyni puitteissa.

Myslin tekoon: Kuivattujen hedelmien pesu edellisenä iltana ja kuivatus yön yli

Siirryin ostamaan luomua niin pitkälle maitotaloustuotteissa, hedelmissä, pähkinöissä, viljatuotteissa ja lihassakin kuin suinkin vain päivittäistavarakauppojen ja Ruohonjuuren avulla pystyin. Meikkipuolella olin jo tätä ennen ollut pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikan syliin. Kertarysäyksestä en nytkään uusinut meikkipussukkani sisältöä, mutta päätin lakata hiusten värjäämisen toistaiseksi kokonaan ja siirtyä jossain vaiheessa ekokampaajan asiakkaaksi kääntyen kenties jälleen luonnonvärien pariin. Ja meikkituotteiden loppuessa päätin hankkia tilalle vain ekotuotteita. 

Mittasin hiutaleet, siemenet ja pähkinät valmiiksi jo illalla odottamaan aamun tositoimia

Huomasin kuitenkin hyvin pian, että luomu ja luonnollinen on kallista ja jossain määrin hankalasti saavutettavaa. Esimerkiksi luottotuotteeni, apteekista ostettava Eucerinin peruskasvovesi maksaa noin kymmenen euroa. 200 millilitran pullo kestää käytössäni keskimäärin puolitoista kuukautta. Vastaavankaltainen, kehuttu Esthelle & Thildin kasvovesi maksaa puolet enemmän, noin 20 euroa, vaikka pakkauksen koko on vain 150 millilitraa. Minulla tuollainen määrä kasvovettä kuluisi arviolta kuukaudessa, joten pelkästään kasvojen puhdistamiseen käytettävät kuluni kasvaisivat ekovaihtoehdon myötä 80 eurosta 240 euroon vuodessa. On hieman vaikeaa nähdä, että pystyisin tällaiseen muutokseen ainakaan kaikkien kemikaalieni osalta.

Hunaja ja oliiviöljy eivät olleet luomua – vanhan elämän rippeet käytetään kaapeista ensin pois!

Olenkin siis pyrkinyt löytämään jostain kultaisen keskitien: tärkeintä itselleni tuntuu olevan välttää ruoan lisäaineita viimeiseen asti, sillä viimeistään Shinglerin kirjan myötä olen alkanut nähdä, kuinka niitä on kaikkialla ja kuinka niiden vaikutuksesta kuitenkin tiedetään hyvin vähän. Sitäpaitsi lähes päivittäin nauttimani kouluruoka on todellinen lisäainepommi, joten mielestäni on sitäkin tärkeämpää syödä iltaisin ja viikonloppuisin lisäaineetta. Arvelen nimittäin, että lisääntyneet suolistosairaudet ja muut autoimmuunisairaudet voivat hyvinkin johtua liian pitkälle jalostetusta ja muokatusta ruokavaliostamme – mistäpä senkään tietää, minne oman homeherkkyyteni juuret ulottuvat.

 Aamulla ensimmäinen askel on lämmittää öljyn ja hunajan sekoitus

Ei kuitenkaan ole tarkoitus saarnata, vaan kertoa siitä, kuinka onnellinen olen ryhdyttyäni valmistamaan entistä luonnonläheisempää ruokaa. Vaikka kaikki sen ainesosat eivät olisikaan aina luomua, nautin siitä, että ruoka on tehty mahdollisimman alusta pitäen itse. Viime aikoina olenkin siis keitellyt mustikkakeittoa, tehnyt smoothieita ja paistellut mysliä. Olen harjoitellut salaattikastikkeiden tekoa ja lopettanut eineksien käytön 95-prosenttisesti.

 Mysli imeytymään öljy-hunajaan!

Niinpä haluan muistaa teitä näin viikonloppujeni hitaiden, itsetehtyjen aamiaisten kunniaksi Marjoista ja maskarasta napatun, makuuni muunnellun mainion mysliohjeen muodossa. Aamujeni uusi suosikki, olkaapa hyvät!

Odottelemassa uuniin pääsyä

Kotitekoinen mysli

1 litran annos:

5 dl (kaura)hiutaleita

1 dl murskattuja pähkinöitä

1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

0,5 dl seesaminsiemeniä

0,5 dl pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta

0,5 dl oliiviöljyä

1-2 rkl hunajaa

1 dl rusinoita

2 dl kuivattuja hedelmiä, esim. sokerittomia taateleita, aprikooseja ja omenanrenkaita

Sekoita hiutaleet, siemenet ja pähkinät keskenään. Lämmitä kattilassa öljy hunajan kanssa, mutta älä keitä seosta. Lisää kattilaan hiutaleiden, siemenien ja pähkinöiden seos ja lämmittele hitaasti niin, että öljy-hunaja imeytyy kuiva-aineisiin. 

Levitä seos öljytylle uuninpellille ja paahda 175-asteisessa uunissa 13–15 minuuttia. Mysli palaa erittäin helposti loppuvaiheessa, joten hämmentele seosta välillä ja vahdi uunia tarkkana kuin porkkana!

Sekoita paahdettuun mysliin rusinat ja muut kuivatut hedelmät ja nauti vaikka lämpimänä maustamattoman luomujogurtin kanssa. Luomuluonnonjogurttia löydät kaupasta yhtä halvalla kuin tavallista!

Valmista tuli!

Erään aikakauden alku

Karkkipäivän Sanni on suurin auktoriteettini meikkaamisen suhteen. Luen Karkkipäivä-blogia melko harvakseltaan, mutta kun olen aikeissa hankkia uusia meikkituotteita tai tarvitsen inspiraatiota kauneudenhoitoon, käyn Karkkilassa. 

Ja niinpä tapahtui, kun muutama viikko sitten kävin lukaisemassa Sannin lukijakyselyn tuloksia, että näpsäytin itseni saman tien Biodellyn nettikauppaan ja tilasin voittajatuotteita, Lily Lolon mineraalimeikkipohjaa ja poskipunaa yhdeltä istumalta. Samana päivänä tungin vielä jatsruuhkan läpi Porin Sokokselle ostamaan Sannin jo aiemmin suosittelemaa Ecotoolsin Kabukia, olinhan nähnyt sen Sokoksella tarjouksessa.

Aloitin siis uuden aikakauden meikkaajana: ekologisia mineraalimeikkejä! Vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan kuin poskipunaa, sillä haluan käyttää ensin vanhan meikkivoiteeni loppuun. Puuteri jääköön varoiksi, voihan sitä varmasti lisätä mineraalimeikkivoiteen päälle. Mutta vanhentunut poskipunani jousi jo lasten leikkiin, ja meikkiharjavalikoimaanikin aion syksyn mittaan päivitellä, ekotuotteilla tietenkin.

Vinkiksi kaikille yhtä hullaantuneille, mutta mineraalimeikkien liikkeistä tietämättömille, että Biodellyltä löytyy yhtä sun toista ekotuotetta postikuluitta ja nopeilla toimitusajoilla sekä Sokokselta vielä heinäkuun ajan EcoToolsin harjoja tarjouksesta. Tarttukaahan tekin syöttiin, jos olette suunnitelleet meikkien vaihtamista astetta ystävällisempään suuntaan.

Uudet Klininikit

Taisi tulla luvattua liikoja. Kuulemma jotain luksusmeikkipostauksia. Mistäs päähäni sellaisia tupsahti väittää, kun en kuitenkaan mitään luksusmeikkejä käytä? Ihan tavallisia, keskihintaisia ja hyviksi todettuja perustuotteita varastoistani löytyy. 

Nyt niitä tosiaan löytyy, sillä kevät oli meikkien päivitysaikaa. Ostin paljon uusia luomivärejä ja pohjustusaineita. Koska olin jo aiemmin todennut Cliniquen sarjan sopivaksi itselleni monessakin suhteessa, pitäydyin pääsääntöisesti sen tutussa ja turvallisessa sävy- ja koostumusmaailmassa.

Cliniquen luomivärit ovat mielestäni iholleni oikein sopivia arkisävyjä: luonnollisia mutta tarpeeksi pigmenttisiä. Juhlameikkiin kaipaisin vähän voimakkaampia vivahteita, mutta eiköhän nyt päivitetyllä setillä juhlameikkikin synny. Kaikkein uusin tulokas, kahdeksan luomivärin Eyes to go -paletti nimittäin saapui kaappiini vasta viime viikonloppuna: Tax Freestä laivalta hintaan 30 ja risat. Ei paha! Maistahan näitä ei saa, vain kalliita yksittäisiä luomivärejä tai neljän settejä. 

Paletissa on vaaleanpunaiset light pink shade of Sugarplum ja light pink shade of Lovey Dovey, violetti darkest shade of Black Tie Violets, ruskean sarjan dark shade of Blackberry Frost, vaalea shade of Polar Blue, beige light shade of Douple Date, harmaa State sekä lähes musta Midnight. Tarvitsin setin, koska vanhasta, kaksi ja puoli vuotta palvelleesta setistäni kuluivat loppuun vaaleanpunaiset ja koska rakastan hempeän punaisia sävyjä ihollani. Lisäksi kaipasin alarajauksiin, jotka teen yleensä luomivärillä, hyvin tummia sävyjä. Tässä setissä molemmat puutteet korjattiin yhdellä kertaa.

Tämän hetken toinen perussettini on kevään lopulla hankittu Polar Blue, josta löytyy lähes samat ruskea ja vaalea kuin kahdeksan setistä sekä perussiniset, sinisiin silmiini kenties kaikkein parhaiten passaavat sävyt. Hiukan pettynyt olen ainoastaan ollut tummanruskean pysyvyyteen ja heikkoon pigmenttiin, mutta muuten nämä molemmat paletit saavat kulkea mukanani minne ikinä menenkään! Minulle meikkaaminen nimittäin on etupäässä luomivärien käyttöä.

Luonnonkosmetiikkaa ja -kosmetiikasta

Ihan ensin täytyy mainita, että yhdyssanojen yhdistäminen otsikon kaltaisella tavalla on useimmille oppilailleni hyvin vaikeaa, ja mikä kinkkisintä, en ole keksinyt asian opettamiseen kovin konkreettista keinoa, kuten tällä viikolla lauseenjäsennykseen. (Lause on kuin ryhmä ja lauseenjäsenet sen jäseniä. Kukin ryhmäni oppilas voi esim. esittää yhtä jäsentä.)

Toiseen aiheeseen: Tämä postaus sisältää tiedon arvonnasta. Nimittäin ostamani Laveran My Age Intensive -silmänympärysvoide kera muutaman samanmerkkisen käsivoiteen tahtovat hellivämpään kotiin. Täällä niille kerrottiin, että ne tuoksuvat pahalle. (Ja kyllä, tyhmyyksissäni tilasin ne netistä, en käynyt kaupassa haistelemassa. Syy: Missä Laveraa oikein myydään? Ei mitään hajua.)

Kolmas aihe lyhyesti: Siis olisi pitänyt arvata, että luonnonkosmetiikka ei sovellu meikäläiselle. Kammoksun kaikkia turhia tuoksuja ja etenkin sellaisia, jotka ovat jotenkin hirveän heinämäisiä. Voiteen koostumus vaikutti aivan mainiolta, joten uskon tuotteen olevan maineensa veroinen. :) Samoin lisänä seuraavien voiteiden, jotka sain itsekin kaupanpäällisinä. (Laveran kivipuuterin ajattelin pitää, ja tuomita vasta, jos huomaan sen aiheuttavan esimerkiksi ylimääräistä silmien vuotamista tuoksuilullaan.)

Siispä: Kerro, mitä haluaisit lukea blogistani ja mainitse, mikä tämän vuoden jutuista on ollut kaikkein kivoin. Perustellakin saa! Liitä mukaan s-postiosoitteesi nimimerkin lisäksi. Suljetun lippuarvonnan suorittaa perinteisesti Lyyli vapunpäivänä 1.5. klo 15. Vastausaika loppuu siis silloin. Voittajalle ilmoitetaan s-postitse.

Nyt sitten pitäisi vain löytää tuoksutonta luonnonkosmetiikkaa, jotta minäkin pääsisin toteuttamaan ekologista meikkailuhaavettani. Tosin tämänkin episodin jälkeen muutuin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että minulle sopii nimenomaan Clinique. Esimerkiksi merkin silmänympärysvoide, jota sain muiden meikkiostosten päällisenä taannoin, ei aiheuta minulle mitään harmia, joten luulenpa siinä olevan seuraavan meikkiostokseni. Mutta nyt taidan pitää kokeiluissani taukoa. Synttärilahjaksi olen luvannut itselleni uusia luomivärejä vanhojen vedellessä viimeisiään, mutta siihen asti meikit jääkööt elämäni sivuseikaksi. ;)

Muutan muuten lauantaina kamppeeni varastosta uuteen asuntooni, joten tässäpä tämän muutenkin hyppelehtivän postaukseni neljäs aihe! Muutto saattaa aiheuttaa muutamien päivien, ellei jopa viikkojen blogitauon. Kenties. Joka tapauksessa seuraavat postaukset tulevat mitä todennäköisimmin käsittelemään uuden asunnon ulkomuotoa, sisustusta ja pölyntäytteisiä purkamisen ja ommöbleeraamisen hetkiä. Pieni paniikki tässä on päällä kaiken ehtimisen, jaksamisen, kustannusten paisumisen ja sen sellaisen suhteen. Siis ihan normaali muuttajan olotila! :)

Mutta nyt, hopihopi, osallistumaan arvontaan! 

Aihe viisi: Lyylin käsitys "luonnon"kosmetiikasta: Tussia kynteen, kun äiti ei suostu lakkaamaan sormien kynsiä. Kiinnijäämisen nopeus: 20 sekuntia. Kannattiko jäädä hipihiljaa istumaan työpöydän ääreen käsiä syliinsä piilotellen? Lähti onneksi pesien helposti pois. Taisi sittenkin olla luonnonmukaista tussia!

Halvat huvit

Tämä on se postaus, joka koskee kosmetiikkaa. Uusin uppoamiseni liittyy siis meikkien maailmaan, kuten maanantaina mainitsin. 

Sain muuten eilenkin kehuja viidennen luokan vasta meikkaamisen aloittaneilta tytöiltä. Onks kivaa olla idoli? – No on! 

Mutta ei se halpaa ole. Siksipä luotan myös halpiksiini, jotka olen joko itse tai toisen käden tiedon kautta ottanut tänne ilosanomaksi. Halpa ei tosiaankaan ole aina huonoa, mutta senhän me kaikki naistenlehtien ystävät jo tiedämmekin. (Eihän ole naistenlehden vuosikertaa, jossa ei olisi meikkivertailua halpis vastaan luksus. Viimeisimmän luin tänään helmikuun Oliviasta.)

Kolme tämän kerran hyvää halpaa ovat seuraavat:

1. Great lash -ripsiväri. Sisareni suosittelema kymmenen euron tuote. Tämän tunnistaa pelkästä huomioväristä, ei tarvitse muistaa edes merkkiä. (Enkä ostaessani muistanutkaan, eikä kiinnostanut, mutta tiedonjanoisille: May be it's Maybelline.) Ei allergisoi ainakaan meikäläisen silmiä, pysyy, ei kokkaroidu kuten Lumenen huomattavan paljon kalliimpi samankaltainen markettituote. Tykkään! (Ja ulkonäkökin on piristävä!)

2. Baby oil, merkki olkoon nyt vaikka tämä Natusan hajuttomuutensa ansiosta. Olen käyttänyt välillä muitakin merkkejä, tuoksuilla ja ilman, ja kädet tykkäävät. Joka ilta öljykerros juuri ennen nukkumaanmenoa. Tepsii, tosin sen jälkeen kaikki, mihin kosket on rasvaista. Nimimerkki kämmenenjälkiä kuin taideteoksia lakanassa.  – En muista, mitä maksaa, mutta ei varmaan viittä euroa enempää. Löytyy ihan supermarketeista.

 3. Karkkipäivän suosittelema seitsemän euron puhdistusvaahto Kicksistä. On mulla vielä kokeilussa, mutta nautin kyllä jo parin päivän käyttökokemuksella sen öljymäisestä olemuksesta. Silmämeikin poistoon ei minulla ihan ideaali, joten luulenpa, että tämä siirtyy käytössäni niihin vähemmän meikattuihin päiviin. Jos rakastat vaahtoja, kokeile! Hyvää ja edullista vaahtoa on nimittäin mielestäni vaikea löytää. (En on vastaus kysymykseen, että käytänkö erillistä silmämeikinpuhdistusainetta. Pitäisi varmaan löytää sellainen – halpis.)

Loput halpikseni majailevat aitiopaikalla vessan kaapin ylähyllyllä. Kun säästää puhdistus- ja hiustenhoitotuotteissa, voi nyt aikuisemmaksi tultuaan satsata paremmin pysyviin luomiväreihin, laadukkaisiin pohjustustuotteisiin sekä kunnollisiin kynsilakkoihin. Tällaista on minun kosmetiikkapolitiikkani. Olette varmaan tunnistaneet halpislinjani: Lumenesta Lemon Juice & Glycerinen kautta tänne Erisan-osastolle. 

Ensi kerralla on luksuksen vuoro, lupaan.

Uudenlainen aamiainen ja tositarinoita meikkaamisesta

Marjoja tulee syötyä ihan liian vähän. Viime viikkoina olen kuitenkin säännöllisesti tsempannut kaupan valmismarjapusseja pakkasesta jääkaappiin. Puolen vuorokauden sulattelun jälkeen puolesta pussillisesta kokoaa rahkan ja vaikkapa appelsiinin kanssa maittavan ja terveellisen aamupalan. Maistuis ehkä sullekin?

Järkevämpää juteltavaa saapuu blogiini loppuviikolla, sillä olen Karkkipäivän inspiroimana hullaantunut meikeistä ja tehnyt muutamia meikkikokeiluja. Kynnetkin on pitkästä aikaa lakattu, ja uusia lakkoja on tilauslistalla. Eipä ihme, että aikuisiällä meikeistä ensimmäistä kertaa kunnolla hullaantuneen opettajan oppilaiden kommentit ovat hauskaa kuultavaa:

Nelosten tunnilla:
Kaksi tyttöoppilasta: Hihihihi, sä oot alkanut meikata!
Ope: Häh, ainahan mä meikkaan.
Tyttöoppilaat: Sä oot ihan varmaan ihastunut! 

(Spekulointia siitä, kehen koulun miespuoliseen opettajaan. Spekulointi päättyy, kun kerron, että suurin osa on naimisissa ja/tai minua vuosia tai jopa kymmeniä vuosia vanhempia. Keskustelu jatkuu spekulointina eri opettajien i'istä. Lopulta oppilaat päätyvät siihen, että eräs suunnilleen ikäiseni opettaja on ihan varmaan 21-vuotias. Jään tyytyväisenä myhäilemään. Varmaan he luulevat minuakin nuoremmaksi, sillä perinteisesti lasten mielestä neljänkymmenen ikävuoden jälkeen koittaa kuolema.)

Vitosten kanssa syömässä:
Poikaoppilas, ohimennen: Ekaa kertaa meikannu?
Tyttöoppilas: Onks sul tekokynnet?
Toinen poikaoppilas: ?? (Ei tiedä mistä puhutaan.)

Lapset kyllä huomaavat aina kaikki muutokset ja uskaltavat ottaa ne esille. Mukana on tietenkin pientä nauramista ja hölmistystä, mutta usein myös aitoa mielenkiintoa. Yhtä nopeasti kuin monet keskustelut alkavat, ne kuitenkin myös laantuvat. Toivottavasti samoin ei käy omalle innostukselleni, joka tällä kertaa sattui osumaan meikkeihin. Olisi sääli olla pääsemättä syvemmälle kaunistumisen saloihin, vaikka en oikein usko löytäväni meikeistä kuin kuvataiteellisen puoleni toteuttamista käytännönläheisessä muodossa. Mutta tarvitseeko muuta niistä löytääkään? 

Ja arvatkaapa vain, millä tavoin houkuttelen neljäsluokan tyttöjä lukemaan tietotekstejä. No tietenkin oikeantyyppisten tekstien avulla! Meikkitekstistä löytää varmaan ihmeen helposti myös adjektiiveja ja verbejä, luulen minä. Pojille sitten jotain ihan muuta. (Mutta mitä? En ole inspiroitunut autoista, rakentelusta, lennokeista, tekniikasta...)

Oudoin

Kynsilakoistani oudoin on pikkujoulukautta varten ostamani OPI:n Gettin' Miss Piggy with it. Luulin, että lakka olisi hileinen, mutta hyvin punainen. Siltä se näytti mallikynnellä tai sitten mä vain tuijotin kaunista tummana hehkuvaa pulloa.

No, koko pikkujoulukausi meni ja korkkasin lakan vasta nyt joulun alla. Ja täytyy myöntää, että ihmetyin: Pliisu väri ei vastannut mielikuvaani joulukausikynsilakasta.

Toisaalta tykästyin tähän Piss Miggy -lakkaan, kuten vahingossa lakan nimessä ensin kirjoitin, sillä se on kaikessa epämääräisyydessään helppo: ei näy kaikki säröt, ja koska pinta on joka tapauksessa rosoinen, lisäkerroksia voi vedellä miten sattuu. 

Keksin myös suuressa lakkaviisaudessani, kun kynsien päät olivat jo yhden vuorokauden jäljiltä kuluneet (katso kuvia!), että lakkaankin toisin päin: kynnen kärjestä juureen. Tiedän, te meikkiasiantuntijat tyrmäätte loistavan keksintöni, mutta tällä lakalla nyt sai tehdä mitä tykkäsi. Ei ainakaan kynsissä näkynyt väärämuotoinen lakkaustapa, vaan näin sai kärkeenkin enemmän hileitä aikaiseksi. 

Samalla sain aikaan jouluisen näppäimistön: hileet koristavat muutamien valittujen kirjainten pintaa. Hileitä on löytynyt myös pöydältä, eivätkä ne suostu irtoamaan edes rapsuttamalla. Voima-aineita en puiseen pöydän pintaan ole tohtinut käyttää. Mietin vaan, miten lakka kyllä kynsistä irtoaa normaaliakin nopeammin, mutta pöydän pinnasta ei sitten millään...

Voidaan tietysti todeta, että tästä lakasta on moneksi. Ehkä ensi joulun alla käytän sitä askarteluihin – tai sitten tajuan, että ihan tavallisen joulunpunaisen lakan päälle voi vetää hilekerroksen. 

Ensi vuoden nerokkuutta odotellessa.

Pinkkiä ja Hulluja Miehiä

Päivän väri on pinkki. Sain sisareltani Shorts Stories -OPI:n parin viikkoa sitten syntymäpäivälahjaksi: olin juuri lakannut varpaankynnet tummemmalla pinkillä, nostanut lakan hyllylleen ja ryhtynyt sen jälkeen lahjanavauspuuhiin. Ja kappas, lahjasta suorastaan putosi käteeni uusi OPI!

Tämä barbie-pinkki, kirkas, ruskettuneelle iholle hyvin sopiva karkkiväri nousi heti yhdeksi suosikikseni, kun hetken mielijohteesta aloin tänään iltasella lakata kynsiäni. Kesälakka, joka sopii lyhyillekin kynsille – taitaa olla myös kesän lakkamuotivärejä. Mäkin tykkään, vaikka taisin vähän aikaa sitten kertoa, etten juuri kesäisin kynsiäni lakkaile. Mutta poikkeus vahvistakoon säännön. 

Voitte arvata, mitä puuhastelin lakkailemisen ohella. No, katselin tietenkin Hulluja Miehiä! Mad Menin kaksi ekaa tuotantokautta on nyt nautittu (uudelleen siis, olenhan seurannut sarjaa jo tv-aikanaan...). Kolmannenkin avasin tuohon, mutta jos vasta huomenna aloittaisi sen – tällä viikolla on aikaa, sillä asustan kotia yksinäni. 

Taitaa muuten olla niin, että Betty Draperin jumalaiset kynnet ne minut tänään lakkaamisaskareisiin houkuttelivat. Sarjaa katsoneet, oletteko huomanneet, kuinka naisella on aina täydelliset, pitkät kynnet? Yleensä korallinväriset ja toisinaan tummanpunaiset. Suorastaan jään usein tuijottamaan niitä.

Kynsissäkin on vetovoimaa, varsinkin kun ne on nätisti huollettu.

En av mina systrar gav mig ett nytt OPI nagellack som födelsedagspresent för några veckor sen. (Dessutom gav hon också en fin klänning som jag förälskade mig i.) Det heter Shorts Story och är verkligen ett lack för sommaren – för händerna med solbränna på. Färgen är glad, pigg och passar även för korta naglar. Jag tycker om det.

Förstås tittade jag på DVD samtidigt när jag lackade naglar. Det är Galna Män som gäller – verkligen är Mad Men galna med sina trassliga liv. Idag beundrade jag främst Betty Drapers gudomliga naglar: långa, raka, röda och såtillvida perfekta. 

Naglarna kan också fånga intresset, om de ser vackra ut. Glada färger är det som jag gillar mest nu. Pink ska det vara för sommarens skull. Färgen är i och för sig också modefärg för naglarna i sommar, har jag hört. Jag tycker att det även passar bra för orange, som jag har på tårna just nu. Godisar, mums!

Hyvät lakat

Täytyy myöntää, että lakoilla ja lakoilla on eroja. Varsinkin päällyslakoilla – tai sillä, käyttääkö päällyslakkaa vai ei. 

Veikko tilasi taannoin Jenkeistä O.P.I:n kahdentoista pullon setin erivärisiä lakkoja, lähinnä kirkkaita ja tummia värejä. Minä kun en turhan usein kynsiäni lakkaa, sain tästä vihdoin pikku pakon ryhtyä lakan keskivertokuluttajaksi. Jos siis edes pari kertaa kuussa malttaisi istua tunniksi kynsien ääreen. 

Niinpä O.P.I:n sähäkkä violetinpunainen lakka piristi päiviäni viime viikolla. Ja sitä iloa kesti kokonaiset neljä päivää! Yleensähän hermostun jo toisena päivänä hieman säröilleeseen lakkaan ja poistan sen suitsait miettimättä kuinka paljon aikaa ja vaivaa lakkaaminen vei. Tällä kertaa uurastin, jopa siivosin ja kirpputoireilin näine kynsineni ja vielä neljäntenä päivänä jokunen kynsistä oli kuin vastalakattu. Joku kynsi taas oli jonnin verran epäkelvompi, sillä minulla on paha tapa kaivaa joillain kynsillä toisten kynsien alusia hermostuksissani. Jos pystyisin edes hiukan vähentämään tätä tapaa, tällainen tummakin lakka voisi saada luvan olla kynsissäni viidestä kuuteen päivään. Se olisi jo pieni ihme! 

Asialla saattoi myös olla päällilakka, sekin O.P.I.:n (Start to finish – base & top coat) Yleensähän en tuollaisia lisiä vauvaudu käyttämään, sillä inhoan lakkaamisessa ehkä eniten sitä, kun kerrosten lisääntyessä kuivuminen vain hidastuu entisestään. Mutta O.P.I:a kun ei välttämättä tarvita kuin yksi peruskerros (laiskuuksissani en jaksa yleensä alulakata), niin kaipa sitä malttaa vastakin käyttää päällysainetta. Lisäksi se kiillottaa kynsiä kauniisti.

 Kolme päivää vanha lakkaus kelpasi vielä kirpparille

Lakkaamisprosessin taustalla pyöri tietenkin Muodin huipulle. Myös tämänviikkoinen osa on katsomatta, joten en tässä muuta odota kuin illan saapumista. Tosin lakkaaminen ulottukoon näin pääsiäisen hiljaisten päivien vuoksi pelkästään varpaankynsiin. Kuka nyt lakattuja sormien kynsiä pelkästään kotona jaksaa kestää? Ainaista varomista kaikesta huolimatta, olkoonkin lakka O.P.I:a. 

Toinen vaihtoehto on opetella kestämään entistäkin kuluneempaa lakkausta. Sekin voi kuulua styleen, ehkä myös minun (koti)olemukseeni...

Neljän päivän kuluttua lakkaus sai väistyä

Ja mitä siitä opimme...

Pientä liioittelun makua eksyy joskus teksteihini. Kun kerron, että ei koskaan, tarkoitan, että ehkä joskus viisi vuotta sitten kaksi kertaa ja sen jälkeen joskus jouluna. Kun sanon, että en minä ainakaan ole, niin tarkoitan, että olen vain ihan kokeillut tai salaa vilkaissut. 

Että älkää ihan sanatarkasti uskoko minua. 

Mutta ei se haittaa, jos uskotte. Nimittäin joskus se, että joku uskoo enemmän kuin itse uskon, voi auttaa minuakin uskomaan ja muuttamaan jotain. Näin kävi kynsilleni.

Neljän päivän ikäiset

Juurihan kerroin, että en sitten muuten lakkaile sormien kynsiäni. Ja ihan heti seuraavana päivänä kuin katuen omaa ehdottomuuttani ostin keväistä lakkaa ja sitä seuraavana lakkasin kaikki kynnet sillä. Ja sitä seuraavana Veikko (!) tilasi netin kautta Sylvilleen "muutaman" lakkapullon lisää, kun olin puhunut jostain "opista". Hassuinta jutussa taisi olla se, että ensin messusin lakkojen erilaisuuksista, esittelin suurta kynsilakkatietouttani, joka ulottuu noin muutamaan kynsilakkamerkkiin ja vauhkosin parhaiden ylikypsistä hinnoista, ja sitten kun Veikko kertoi tilanneensa merten takaa pullomeren omaan olohuoneeseemme (tai tarkemmin sanottuna keittiön meikkihyllylleni), kysyin, että mikä O.P.I? Mistä oikein höpiset? 

Mutta koska juttu menee nyt näin paksuksi, en voi olla siteeraamatta ihanaa Liisa Ihmemaassa -kirjaa, joka tunnetaan myös nimellä Alicen seikkailut Ihmemaassa, Alice Martinin käännöksenä tietenkin; jos joku on selkeää, aina voi joku olla vielä vähemmän selkeää: 

"Totta puhut", herttuatar sanoi, "flamingo ja sinappi ovat molemmat äkäisiä, oikeita pahanilmanlintuja. Ja mitä siitä opimme: 'Flamingo ei tule kello kaulassa.'"

 "Sinappi vain ei ole lintu", Alice huomautti.

"Oikein, kuten tavallista", herttuatar sanoi, "sinä se osaat sanoa asiat halki!"

"Se on kivikuntaa, luulen ainakin", Alice sanoi.

"Totta kai on", sanoi herttuatar, joka halusi nähtävästi olla kaikesta yhtä mieltä. "Täällä on lähistöllä suuri sinappikaivos. Ja mitä siitä opimme: 'Jokaiselle on oma kuoppa lähin.'"

"Nyt tiedän!" huudahti Alice; häneltä oli jäänyt äskeinen kuulematta. "Se on kasvikuntaa. Ei uskoisi, mutta niin se on."

"Olen samaa mieltä", herttuatar sanoi, "ja mitä siitä opimme: 'Höyhenistään puu tunnetaan' eli 'ole mitä olet olevinasi' – tai jos haluat saman asian yksinkertaisessa muodossa, 'älä koskaan luule olevasi olematta toista kuin toisista voisi näyttää sinun olevan tai lienevän joskus olleen toista kuin toisista on voinut näyttää olleen täysin toisin.'"

(Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa, suom. Alice Martin)

Mitä tästä opimme? Uskokaa itseenne ja uskokaa miehiinne. 

Ohessa myös asukuviani viikon varrelta.

Pussukan sisältö

Uusi, vaikkei kenties kovinkaan uljas, pussukkani on ollut yksinkertaisesti hyvä. Ensin olin vähän pettynyt sen pienen koon takia (hehheh), mutta totesin pian, että sinne mahtuvat juuri ne kaikkein tarpeellisimmat tykötarpeeni. Kovin iso pussukka ei välttämättä myöskään toimisi sen tehokkaammin: sinne vain kerryttäisi turhaa kamaa, kuten viime pussukkani kanssa kävi. Kuka tarvitsee päivittäin rakkolaastareita tai jo menneen talven käsi-ihottuman lääkesalvaa? 

Hieman kaipailen kyllä vaseliinipurkkiani, sillä se ei mahtunut matkaan kuin tunkemalla, ja hylkäsin sen sekä kadotin. Onkohan keksitty minikokoisia vaseliineja? Tuollainen neljän–viiden sentin halkaisilla varustettu purkki ei edes kulu millään tyhjäksi asti. 

Tällä erää mukanani matkaa seuraavanlaisia ystäviä: Cliniquen huulikiilto, Mavapen-kynsinauhavoide, jota levittelen joko metromatkalla tai metroa odotellessani, kynä, dexpanthenoli-tuubi, kynsisakset sekää mineraaliviila, korvatulpat ja pikkupikkupussukka, jossa on mm. laastareita, hiuslenkkejä, päänsärkylääkettä, piilarit. Yllättävän usein tarvitsen näistä jotain. Olen esimerkiksi täysin lääkeriippuvainen siinä mielessä, että päänsärystä en koskaan selviä ilman kemiallista helpotusta, enkä edes yritä. Kahvia sentään en kuljeta mukanani, vaikka joskus varmaan pikakahvijauhekin voisi olla tarpeen. ;)

Ps. Ihanan pinkki exäni meni kirpputorilla kaupaksi!

Keltainen kummajainen

Käytin ennen pelkkiä hajusteettomia apteekin perusrasvoja, kunnes työpöydälleni jotenkin eksyi Lemon Juice & Glyserine, perinteinen käsivoide. En edes muista, mistä se ilmestyi, itsekö sen kulmakaupasta ostin? 

Aloin käyttää sitä työrasvana, ja tykästyin täysillä. Kävipä sitten niin, että siitä tuli tuotemerkkini: tuoksun aina sitruunalle, ja jopa jotkut oppilaat kärttävät opelta "rasvamaistiaisia". Toistuvaa allergista, sormuksesta alkanutta ja stressiperäistä yhdessä sormessa olevaa ihottumaa lukuunottamatta käteni ovat olleet löydöstäni lähtien pehmeitä kuin vauvan pylly. Nykyään kotona, tyynyn alla on toinen puteli iltavoitelua varten.

Siis parasta käsirasvaa, mitä maa päällään kantaa: Lemon Juice & Glyserine. Eikä maksa kuin kolme euroa!

Kuvassa esitellään rasvankäytön perusteita eli sitä, kuinka lähes loppuun käytetty rasvapurkki leikataan poikki ja sisältä kaivetaan vielä loputkin rasvat. Usein käy niin, että rasvaa löytyy loppujen lopuksi niin paljon, että puteli täytyy vielä sulkea, mikä sekin onnistuu kyllä, kun leikkaa fiksusti. Kas näin. 

Kuinkas moni muu teistä käyttää rasvat tällä menetelmällä loppuun asti?

Meidän Lumenemme

Vaikken olekaan mikään Lumene-fani, omistan yllättävän paljon kyseisen meikkimerkin tuotteita. No, yllätyskö tuo, sillä kaksi vuotta sitten olin vielä köyhä opiskelija tai vaihtoehtoisesti vieläkin köyhempi äitiyslomalainen. Sen jälkeen olen heivannut pois vain Lumenen poskipunat ja luomivärit, jotka ovat mielestäni turhan rapisevia ja vähäpigmenttisiä, ja huulipunat, jotka kuivasivat huuliani liikaa. Olen tosin huomannut, että huulipuna kuin huulipuna pakkaa olemaan huulilleni haitaksi.

Esittelen tässä kuvin lähes kaikki Lumeneni, mutta poimin tekstiin vain suosikkini. Lopussa vielä Lyylin tyylivinkki. ;)

Ensimmäinen ikilempparini on syväpuhdistava turvenaamio, jota olen käyttänyt vuosia. Ainoa sen miinus on suttaavuus: turvenaamiota löytyy esimerkiksi silmälasieni nenätyynyjen alta,  eikä sitä saa  sieltä rapsuttamallakaan pois. Enpä jaksakaan naamioida itseäni mutaan kuin hyvin harvoin, muutaman  kuukauden välein, juuri käytön hankaluuden tähden. Varsinaista suoraa vaikutustakaan en ole tällä  tuotteella havainnut olevan, mutta se fiilis, kun turve kovettuu iholle, on hauska ja ainakin hetken hoidon jälkeen iho tuntuu raikkaammalta.

Ehdottomasti täysin välttämätön Lumene on rauhoittava kosteusnaamio: sen avulla selviää pakkastalvestakin hyvin vähin ihovaurioin. Yleensä levitän tuotetta kasvoille illalla, enkä pyyhi ohjeen mukaisesti edes ylimääräisiä pois, vaan annan kaiken imeytyä yön aikana kasvoihin. Ihanaa herätä pehmeillä kasvoilla. Mielestäni edes illalla kasvoihin hierottu öljy ei toimi yhtä hyvin kuin tämä tuote.

Lumenen Sensitive Touch Mascara saa hehkutukseni, koska olen todennut sen toimivan aivan yhtä hyvin kuin esimerkiksi Cliniquen mascaran, ellei jopa aavistuksen paremmin. Ripsiväriä käyttäessä on mielestäni tärkeintä vaihtaa se tarpeeksi usein, noin kolmen kuukauden välein, koska väri kuin väri kuivuu ja saa pöpöjä sisäänsä, jolloin kalliskaan tuote ei toimi enää toivotusti. Juuri tämän takia en ole itse viitsinyt satsata mihinkään sen kalliimpaan ripsariin, jos kerran vuodessa kuluu neljä pötkilöä. Yli kolmekymppiä maksavat olisivat tuhluriluonteelleni liikaa, koska en kuitenkaan pystyisi säästämään summaa mistään muusta, kuten vaateshoppailusta. :D

Kaikesta tästä hyvin ylimalkaisesta sepustuksesta huomaa muutaman asian. A: En ole meikkiasiantuntija millään mittakaavalla. B: En ole myöskään jaksanut testata kauheasti läpi mitään tuotekavalkadia, kun asia ei minua juurikaan kiinnosta. Oikeastaan ihmettelen, että lähdin tekemään tällaista postausta, mutta syy siihen on seuraava:

Lyylin ainoa meikki, Lumenen Quick & Chic -kynsilakka, väriltään Matkalla jonnekin, on niin suloinen, samoin kuin hänen kaikki kirkkaanvihreässä Tupperware-rasiassa matkustavat korunsa. Tyttö on kovin kiintynyt näihin ja rakastaa lakattuja varpaankynsiään. Täytyy myöntää, että olen hiukkasen kateellinen hänen meloni-pinneilleen, mutta onneksi en voi sietää kyseisen hedelmän makua. Onnellinen Lyyli, äitinsä ei lainaa häneltä meikkejä tai koruja. 

Meikkaa

Eräänä päivänä yllätin Lyylin sängyn päälle jääneen aarrekulhoni ääreltä: hän oli löytänyt äidin meikit. No, ajattelin, ettei pieni voi mitään suurempaa tuhoa niillä saada aikaiseksi, jos vähän katselen olan yli, mitä tyttö touhuaa. 

Hän otti ihan oikeaoppisesti paitsi peilin, myös luomivärisimeltimen käteensä ja suti sillä silmäluomiaan (tai yritti ainakin osua sinne päin). Meikkisienellä hän hankasi poskeaan ja puuterivipalla tupsutteli päälle. Lakkapulloista hän totesi yksikantaisesti: "akkaa" ja heitteli menemään, sillä hänellähän on jo varpaankynnet lakattuna – ja äiti, joka rajoittaa sormenkynsien lakkaamista.

Lopulta tyttö löysi silmänympärysvoiteen, ja katsokaapa, mikä hartaus sitä levittäessä:

Yksi pieni erehdys meikkivälineen käyttötarkoituksessa sai lopulta äidin pelastamaan meikit: puuterivippa sai kuorrutuksen edellä mainittua silmänympärysvoidetta. Ilmeisesti sitä oli hivenen hankala saada ulos suoraan pullosta silmien ympärille! Kuka ties nerokas sovellus siis, mutta äiti ei kuitenkaan innostunut enää käyttämään samalla vipalla puuteria.

Arvelen, että meikkikokeilut saavat vielä jatkoa, sen verran kiinnostunut Lyyli on kaikesta naisellisesta. Ehkä blogin(i) ensimmäiset meikkiarvostelut tekee myös joku muu kuin tämän postauksen kirjoittaja.