tiistai 18. tammikuuta 2011

Keltainen kummajainen

Käytin ennen pelkkiä hajusteettomia apteekin perusrasvoja, kunnes työpöydälleni jotenkin eksyi Lemon Juice & Glyserine, perinteinen käsivoide. En edes muista, mistä se ilmestyi, itsekö sen kulmakaupasta ostin? 

Aloin käyttää sitä työrasvana, ja tykästyin täysillä. Kävipä sitten niin, että siitä tuli tuotemerkkini: tuoksun aina sitruunalle, ja jopa jotkut oppilaat kärttävät opelta "rasvamaistiaisia". Toistuvaa allergista, sormuksesta alkanutta ja stressiperäistä yhdessä sormessa olevaa ihottumaa lukuunottamatta käteni ovat olleet löydöstäni lähtien pehmeitä kuin vauvan pylly. Nykyään kotona, tyynyn alla on toinen puteli iltavoitelua varten.

Siis parasta käsirasvaa, mitä maa päällään kantaa: Lemon Juice & Glyserine. Eikä maksa kuin kolme euroa!


Kuvassa esitellään rasvankäytön perusteita eli sitä, kuinka lähes loppuun käytetty rasvapurkki leikataan poikki ja sisältä kaivetaan vielä loputkin rasvat. Usein käy niin, että rasvaa löytyy loppujen lopuksi niin paljon, että puteli täytyy vielä sulkea, mikä sekin onnistuu kyllä, kun leikkaa fiksusti. Kas näin. 


Kuinkas moni muu teistä käyttää rasvat tällä menetelmällä loppuun asti?

3 kommenttia:

  1. Mä ainakin käytän! Toi loppuvaihe on vielä ihan kiva, koska rasvaa tulee taas jo helposti, koska sitä tosiaan on niissä nurkissa yllin kyllin. Vaihe jota inhoan on se kun rasvaa ei enää tule normaalisti puristamalla, mutta vielä ei kannata leikata purkkia koska tietää sitä kuitenkin olevan ihan liikaa (vaikka tosiaan siitä leikatusta palasesta hyvän korkin saakin, niin ei se viikkotolkulla pidä).

    VastaaPoista
  2. Mulla sama rasva kotikäytössä :) Alkuun tuntui tosi tuhdilta, mutta tuo mukavan "suojakalvon käsille", ei tarvi heti rasvata uudestaan seuraavan käsienpesun jälkeen. Rasvapurkit samalla tekniikalla loppuun kulutan myös minä.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin ilmoittautuu rasvapurkkien leikkelijä ja viimeistenkin tippojen hyödyntäjä.

    VastaaPoista