Alkuja ja loppuja

Meidän pienelle naisperheellemme kuuluu sekä hyvää että huonoa. Hyvää on pienen Hilpin syntymä huhtikuun alussa. Hän on aivan ihana, pieni, sirpakka ja tahtoa täynnä oleva edelleen alle 62-senttinen neitokainen. Aivan alkumetreistä asti hän on hurmannut niin minut kuin monet muut olemuksellaan. Ja alusta asti hänen kanssaan on saanut taistella: itkua, ääntä ja liikettä on elämäämme mahtunut.

Koliikista kuitenkin selvittiin; toisen, kolmannen ja neljännen vauvakuukauden pelkotiloistani rämmin ylös, ja viime ajat ovat sujuneet kutakuinkin mukavasti. Pieni ihmisemme alkoi ryömiä jo reilun neljän kuukauden iässä, puolivuotiaana hän ryhtyi konttaamaan ja nyt hän on jo monen viikon ajan noussut pystyyn. Elohopea kerrassaan. Hyvää tuossa varhain liikkeelle lähdössä on ollut se, että näin hän pääsee tutkimaan maailmaa itsekseen ja siten viihdyttämään itseään. Minä kun olen pääsääntöisesti yksin (tai Lyylin kera) hänen kanssaan, niin kotihommia riittää. Täytyy sanoa, että kakkavaipat, syöttäminen ja soseiden tekeminen tulevat jo korvista ulos, mutta kestän sen ajatuksen voimin, että ei tätä vauva-aikaa kauaa kestä. Se on ohi oikeastaan aivan liian pian, ja niinpä ainakin yritän lähinnä nauttia. Ja näin vanhempainvapaalla sitä aikaa kuitenkin on oikeastaan aika paljon: on ollut aikaa nukkua päiväunia, katsella tv-sarjoja Netflixistä ja sitten käydä läpi sitä elämän huonoa puolta. 

Huonoa nimittäin on tämä meitä kaikkia maapallon asukkeja koskettava ilmastonmuutos. Kuuma kesä, mittaushistorian lämpimin syksy ja lumettomin marraskuu täällä Suomessa. Maailmalla ennätyskuivuutta esimerkiksi Australiassa ja Etelä-Afrikassa, ennenkokemattomia metsäpaloja Kaliforniassa ja Kreikassa. Huonoja uutisia pursuaa median kautta tietoisuuteeni päivittäin, ja herkässä hormonitilassani olen todellakin huolestunut uutisista. Olen lukenut paljon aiheeseen liittyviä artikkeleja, nyt tietokirjaakin, ja tiedostan asian vakavuuden. Monen tutkijan tavoin olen sitä mieltä, että jos emme ala tehdä radikaaleja muutoksia elämäntapoihimme, ihmiskuntaa ei sadan vuoden päästä ole enää olemassakaan. Ja arvatkaapa vain, alammeko tehdä muutoksia. Onko niitä näkyvillä? Pieniä puroja kenties, mutta suuren virran kohinaa emme kuule. Aika alkaa käydä vähiin. 

Kaikin puolin minun oma elämäni on hyvää, meidän perheemme arki on onnellista, ja olen sisällä itsessäni tyytyväinen ja koen, että elämälleni on tullut täyttymys. Jossain mielessä olen elänyt elämäni "valmiiksi", vaikka toki haluan elää täällä edelleenkin, äitinä lapsilleni. Mutta suuri maailma voi niin huonosti, ettei se voi olla vaikuttamatta onnellisuuden kokemuksiini. Oikeastaan olen todella ahdistunut, ja ajatukseni pyörivät tämän ahdistavan ilmastoasian ympärillä lähes jatkuvasti. Onneksi on terapia, jossa olen ilmastoahdistustani saanut kiitettävästi purettua. 

Mutta purettavaa on varmasti niin paljon, että olen ajatellut nyt seuraavaa: Lyylin vierestä on ollut paikka kirjoittaa perheeseen, vaatteisiin, kotiin, keittiöön, kulttuuriin, arkeen, parisuhteisiin, yksinäisyyteen, sairastamiseen ja suruun liittyviä tunteita, mutta sen tie on nyt tullut päätökseensä. En tiedä, riittääkö minun maailmani mikään aika kirjoittaa enää mitään, mutta olen muhittanut päässäni ajatusta kirjoittaa ilmastonmuutosahdistustani ulos. Ehkäpä siis avaan jossain vaiheessa uuden blogin!

Jättäkäämme kuitenkin nyt Sylville, Lyylille (ja Hilpille) iloiset heipat; on ollut sangen puhdistavaa päästä kirjoittamaan mitä henkilökohtaisimpia ajatuksia auki kenen tahansa luettavaksi. Sen aika on nyt kuitenkin ohi. Kuten iso kirjakin sen toteaa: kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.  

Luonnonvalkoista söpöyttä

Ei paljon söpömpää materiaa löydy kuin pikkuriikkiset lastenvaatteet. Tässä on yksi setti, jolla kelpaa tulla vaikka synnäriltä pois:

Suurin osa kuvan vaatteista on äitiyspakkauksesta (body, sukkikset ja myssy); sukat ostin joskus kauan sitten tarkoituksenani antaa ne lahjaksi, mutta nappasinkin itselle (tai siis vauvalle...). Polarn o Pyretin fleecehaalarin ostin käytettynä, sillä mistään ei ole kulkeutunut meille aivan pientä lämpöhaalaria, jollaisen vielä huhtikuussa varmasti tarvitsee. Vähän mietin tuota fleeceä materiaalina: mieluummin käyttäisin luonnonkuituja, mutta tarjolla ei ollut villahaalareita, enkä jaksanut alkaa metsästää. Saamissani seuraavan koon vaatteissa on onneksi enemmän luonnonmateriaaleja, vaikka tosiasia on, että kaikki kunnon toppapuvut ovat keinokuitua, ainakin osittain. Siihen soisi tapahtuvan muutoksen, mutta kun tämän vauvan kanssa mennään perityillä vaatteilla, valinnanvaraa on sitäkin vähemmän. Ja tuskinpa markkinoilta edes löytyy kokonaan luonnonkuidusta tehtyjä lasten talvivaatteita. :(

Asiasta (vieläkin) vakavampaan. Tuntuu hiukan riskialttiilta kirjoitella näistä vauvajutuista tänne. Ei sen vuoksi, ettenkö haluaisi tai mielestäni voisi, mutta taustalla on edelleen ihmeellinen taikauskoinen pelko, että mitä enemmän iloitsen vauvasta mahassani, sitä suurempi suru, jos vauva ei synnykään terveenä tai edes elävänä. Koko raskauden ajan olen pelännyt tai ollut huolestunut jostain, joko käytännön asiasta tai vauvaan liittyvästä ominaisuudesta, enkä ole osannut iloita odotuksesta. Ihan viime viikoilla olen vähän pystynyt rentoutumaan, koska kaikki on mennyt hyvin ja koska ollaan jo niin lähellä synnytystä. Ja kun näitä huolia ja murheita on muutenkin ollut riittämiin terveyden saralla, ei millään jaksaisi nyt lisätaakkaa tästä. 

Niinpä ei auta kuin taas jatkaa DNRS-treenejä, sillä koko menetelmä perustuu ajatusmaailman muuttamiseen: on alettava ajattelemaan optimistisesti, jotta aivojen virheelliset kytkennät saadaan purettua. Siinä todellinen oppimisprojekti meikäläiselle, joka on viimeiset 25 vuotta ollut murehtija. 

Eettisiä vaateratkaisuja?

Ehkä kerroin vuoden alussa lakostani, jonka piti koskea sekä vaatteiden, kenkien että kirjojen ostamista. Ainakin Facebookissa hehkutin ekolupaustani suureen ääneen. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Sorruin jo tammikuussa ostamaan yhden työssä tarvittavan lastenkirjan. Sitä ostosta ei pidä katuman, sen verran usein kirja on ollut hyötykäytössä, ja varsinainen sortuminen onkin alkanut maaliskuussa ja keskittynyt vaatteisiin. 

Tarvitsin lisää jumppavaatteita, kun aloin käydä kahdesti viikossa afrotunnilla. Samalla huomasin kenkäkadon, sillä muutama hyvä kenkäpari oli tullut tiensä päähän jo aiemmin, enkä ollut ostanut heti uusia tilalle. 

Ja sitten kävi vielä niin, että huomasin kasvaneeni, nyyh, ja farkut lakkasivat istumasta. Päätin jälleen ekosyistä hankkia uudet farmarit kirpputorilta, sillä minulla on useasti ollut onnea farkkujen käytettyinä löytämisessä. Tällä kertaa se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista: käytin tunteja eri kirpputoreilla, hamusin kolmet eri farkut, joista kahdet lyhennytin ompelijalla, mutta mikään farkkupareista ei ollut oikein hyvä. Vihdoin sattumalta kesäisellä ex-temporee-käynnillä Vuosaaren omalla UFF:lla löysin sellaiset farkut, joita olin etsinytkin: tummansiniset, hyvin istuvat ja vielä kaupan päälle sopivan pituiset! Mikä tuuri! Laatua en tosin rupea kehumaan, kun olivat alun perin H&M:stä, mutta saavat kelvata ainakin jonkin aikaa, siis kunnes muuttuvat sietämättömän näköisiksi. 

Jälkikäteen arvioin farkkujahtiani kriittisesti ja totesin, että samalla rahalla, mitä näihin neljiin farkkuihin lyhennyttämisineen kulutin, olisin jo ostanut aivan uudet ja ehkäpä laadukkaammat farkut kuin mihin nyt päädyin. Mutta toisaalta en halua olla tukemassa epäeettistä ja epäekologista farkkuteollisuutta suoraan, joten tämä kenties oli lopulta kuitenkin se ekologisin tie. Enkä oikeastaan osaa sanoa Hennes&Mauritzin farkuista, kuinka kestäviä ja laadukkaita ovat; ehkä yllättävät minut lopulta?

Tästä pääsemme tämän postauksen varsinaiseen asiaan, nimittäin saamaani kirjoitushaasteeseen. Marjoannika lähetti minulle haasteen koskien blogikirjoitustaan siitä, miten muodin avulla voi rakentaa parempaa maailmaa. Lukekaahan tuo perusteellinen bloggaus! 

Minusta ei ole kirjoittamaan muodista, mutta olen erittäin kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja siitä, miten vaatetuksellaan viestittää identiteetistään ja myös arvoistaan. Niinpä ajattelin esitellä teille tuoreimman vaatehankintani, jolle ei ole mitään sen kummempia perusteita kuin vain testata suomalaista merkkiä ja vastikään bongaamaani eettisten vaatteiden nettikauppaa Weecosia. Ja onhan kaapissani housuvaje, ja koska rakastan legginsejä, miksipä en ostaisi Suomessa tehtyä ja suunniteltua mukavuusvaatetta.

Pietamon Nuolikuvio-leggingsit

Eettiset vaatteet maksavat maltaita, se on totta. Mutta samalla rahalla kuin nämä leggarit (45 euroa plus postikulut 3 euroa) olisin tuskin ostanut Gantin, Tommy Hilfigerin, Calvin Kleinin tai minkään muunkaan (ylemmälle) keskiluokalle suunnatun vaatemerkin yhtäkään (järkevää) vaatekappaletta. Kun voivottelemme sitä, miten laatu maksaa, unohdamme usein, että Gant poikineen ei välttämättä ole laatua laisinkaan. Ja silti se maksaa! (Puhumattakaan noiden merkkien ekologisuudesta tai eettisyydestä.)

Herää tietysti kysymys, että ovatko nämä esimerkiksi Weecosin alle ryhmittyneet eettiset ja usein myös ekologiset, Suomessa tai lähimaissa valmistetut merkit sen laadukkaampia sitten kuin halvat Hennes&Mauritzin kuteet tai edellä mainitut ns. brändivaatteet. 

Itse olen päätynyt kuluttamisessani siihen, että ostan entistä enemmän eettisiä ja mahdollisuuksien mukaan ekologisia vaatteita nettikaupoista tai kivijalkaputiikeista ja tasapainottaakseni talouttani sitten taas osan kirpputoreilta. Viime käynnillä UFF:lla sain 25 eurolla farkut, huivin, t-paidan, ilmeisesti taas muodissa olevan napapaidan (tytölle!) ja lapsen hameen. Ei paha. 

Kirpparilöytöjä

Kokeilemalla erilaisia eettisiä ja/tai kotimaisia merkkejä, löydän varmasti vuosien saatossa suosikkini ja pystyn myös arvioimaan eettisten vaatteiden laatua. Ystäväni on ollut jo kauan perehtynyt vaatteiden eettisyyteen ja kestävyyteen, ja myös häneltä saan vinkkejä pukeutumiseeni. Teille muillekin kiinnostuneille suosittelen Facebook-ryhmiä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen muoti sekä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen kirppis. 

Ei maailma välttämättä kovasti parane omilla eettisillä pikkuvalinnoilla ja itse uskon, että maailmanpelastamispeli on käytännössä jo menetetty ympäristökatastrofin ja joukkosukupuuton yllätettyä meidät, mutta saa näillä harkituilla ostoksilla paljon paremman mielen, ostettua hyvän omantunnon ainakin hetkeksi, tuettua kotimaista teollisuutta ja lisättyä murusen työllisyyttä sekä – mikä parasta – löydettyä vaatteita, joita ei ihan jokaisella vastaantulijalla ole yllään!

Aurinkotervehdys

Onhan sitä sen verran tullut oltua negatiivinen, että on aika olla ainakin hetken vähän aurinkoisempi.

Joulu, loma ja ehkäpä myös avautuminen täällä ovat tehneet hyvää. Olen ollut harvinaisen tyytyväinen elämääni. Erityisen iloinen olin uudenvuodenaamuna: tuntui kuin koko maailma hymyilisi. Mitään sen erityisempää ei kuitenkaan ole sattunut; uuttavuotta vastaanotin baarissa kahden ystävän kanssa, ja ehkä se oli juuri sitä erityisintä, mitä ihminen tarvitsee: hyviä keskusteluita. 

Uuden vuoden lupauksia tein muutaman, sellaisia hassuja, osin kevyitä, osin pelkkiä järjestelyitä. Ensinnäkään en aio enää syödä muuta kuin ekologista kalaa, kuten lahnaa, muikkuja ja muita roskakaloja, paitsi tilanteissa, joissa ei ole vaihtoehtoja (esim. vierailuilla). Toiseksi päätin alkaa syödä hitaammin, jotta vatsani tykkäisi enemmän elämästään. :) Kahvia olen myös vähän vähentänyt, mutta se vain näin loman kunniaksi. Arkena ei selviä yhdellä päivittäisellä kahvittelukerralla, vaikka sitä kahvia sillä kerralla joisikin neljän espresson verran. 

Kolmas ja ehkä tärkein päätökseni on olla ostamatta mitään turhaa tämän vuoden aikana: ei sisustuskrääsää, ei vaatteita, ei kirjoja. Eiväthän nuo kaikki turhia tuotteita sinällään ole, mutta kun minulla nyt sattuu olemaan yli neljäsataa vaatekappaletta, niin enköhän yhden vuoden pärjää shoppailematta mitään lisää. Lukemattomia lukemattomia kirjojakin löytyy (hih, taas pääsin käyttämään tuota kuolematonta sanaliittoa).

Olen ollut joulun jälkeen useamman päivän yksin kotona. Sekin on yllättävän mukavaa, kun ei ole kiire minnekään. Tänään päivä kului Lyylin uutta lipastoa purkaessa ja kootessa; ehdin jo melkein hihkaista riemusta, että tässäpä tuote, josta ei ole mitään reklamoitavaa, mutta olin väärässä. Viimeisestä paketista kuoriutui moduuli, jonka ovi oli vino. Tein tietysti heti valituksen, mutta saa nähdä, miten kauan kestää, ennen kuin mitään tapahtuu. 

Huomenna menen hankkimaan "käytettyjä" huonekasveja – todella paljon edullisempi tapa saada sisäilmaa paremmaksi kuin ostaa kukkakaupasta uusia. Yhden ilmaa puhdistavan kasvin (jonka lajiketta en tunne ja nimen unohdin heti sen ostettuani) hankin pari päivää sitten ennen kuin olin tajunnut etsiä tori.fi:stä, ja sain pulittaa siitä kolmekymppiä suojaruukkuineen. Käytettyjä saattaa saada vitosella ruukun kera! 

Lomalle on tiedossa paljon sosiaalistakin: kirjanjulkkarit, synttärit ja ristiäiset. Uskomattoman paljon kaikenlaista kivaa tekemistä on lomalla riittänyt, eivätkä odotukset loppuloman suhteen ole sen matalammalla. On vaikea uskoa, että tästä vuodesta tulisi lainkaan yhtä kurja kuin viime vuodesta, vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan. Lähinnä sitä kai toivoo, ettei tapahtuisi mitään todella surullista tai kurjaa. 

Nyt odottelen, että pesukone kävisi loppuun ja saisin laittaa keittiön norsuverhot kolmatta kertaa pesuun. Niistä ei teollinen kemikaalien haju nimittäin ole lähteä millään! Ajattelin pestä ne vähintään neljä kertaa, ja jos haju edelleen pysyy, sitten on vain elettävä sen kanssa. Olen hankkinut uuteen kotiin niin paljon turhia tuotteita ja joutunut luopumaan niistä ilmaiseksi tai halvalla tai hankalasti, että en jaksa, enkä oikein pystykään nyt enää muuttamaan tätä sisustusta. Kunhan nyt vain saisin noita kasveja kotiimme runsain mitoin ilmanlaadun parantamiseksi, niin olisin jo ihan tyytyväinen. Suunnitelmissani on ostaa noin kymmenen kasvia!

Se muu kiva tekeminen peittojen, verhojen, tyynyjen ja mattojen pesemisen tai pesettämisen ohella on koostunut lukemisesta, pelaamisesta, kirjoittamisesta (jopa kirjeiden!) ja asioiden hoitamisesta. Minulle tulee usein tosi hyvä mieli, kun saan arkisia juttuja hoidettua. Tällä viikolla haluan saada tämän kämpän ns. lopulliseen kuntoonsa: sellaiseen kuntoon, ettei sitä tarvitse vähään aikaan olla päivittämässä. Toki vielä on asioita, joita tänne kaipaan lisää. Esimerkiksi keittiöön olisi kiva saada tauluja, sillä siellä kaikuu verhoista ja matosta huolimatta. En kuitenkaan kiirehdi tuollaisten pikkuasioiden vuoksi. Vain mielestäni välttämätön, kuten sohva, verhot, matot, pöydät ja kaapit/lipastot on hankittava heti. Sitä en nimittäin kestä, että on kalseaa, tyhjää tai että tavarat pyörivät lattioilla, kun niille ei kertakaikkiaan ole mitään paikkaa. Ensimmäinen asia, jonka tähän huoneistoon tilasin, olikin eteiskaapisto: tein ensimmäisen kyselyn siitä jo ennen kuin olin kirjoittanut kauppakirjat. Koristeluja taas voi tehdä sitä mukaa, kun löytää kivoja juttuja. 

Ainoa vain, että taisin luvata, etten hanki tänä vuonna mitään sisustuskrääsää. Voi siis olla, että vuoden aikana tulee rikottua lupauksia tai sitten koti tulee olemaan kokonaisen vuoden tässä kuosissa.  

Olen palannut täynnä intoa kirjoittaa! Viime aikoina on tapahtunut paljon, ja olen hyvin väsynyt, jopa uupunut, mutta tänään pieni ilonväläys iski elämääni. Ehkä käänne on tapahtumassa, ehkä pian alan toipua.

Olen ollut täysin alamaissa viimeiset viikot (ja syön rauhoittavia lääkkeitä, lääkäriaikaa olen yrittänyt tilata, mutta kun paikallinen arvauskeskus ei vastaa tai soita takaisin). Muutto vei voimat ja rahat, sisustaminen on alkanut ottaa aivoon, kun siihenkin on mennyt sekä paljon rahaa että melkein loput hermot. Moni käytettynä ostettu hankinta on ollut lievä pettymys, mutta uusiinkaan ei nyt ollut varaa eikä haluja. Tahdon olla entistä ekologisempi, ja niinpä sohva, olohuoneen pöytä ja keittiön uudet (vielä vaihtoon menevät) tuolit ovat vanhoja.

Tuolien kanssa oli aikalainen episodi, kun kaksi neljästä huuto.netin kautta hankitusta 70-luvun pinnatuolista oli ketkuja, ja niinpä käytin viime viikolla noin yksitoista tuntia niitä hioen ja maalaten. Hienoiksi hiotut, harmahtavan valkeat tuolit saivat käsittelyssäni valkoisen paksun pinnan päälleen, ja kelpasivat lopulta Lyylin huoneeseen. Aivan tyytyväinen en ollut maalausjälkeeni, mutta en muutakaan voinut. Keittiöön jäi kaksi alkuperäistä, harmahtavaa, sillä niiden pinnat olivat jämäkästi kiinni.

Tänään sain tietää, että myyjä voisi vaihtaa tuolit samankaltaisiin ja maalata ne valkoisiksi, sillä oli pahoillaan siitä, että myi minulle tuoleja, joiden selkänoja oli löystynyt. Minähän sanoin joo, ja piristyin. Katsotaan nyt maltilla, millainen vaihtokauppa saadaan aikaiseksi. Vielä en uskalla riemuita täysillä.

Malttia tosiaan saisi olla enemmän, mutta olen niin kyllästynyt elämään keskeneräisen, puolityhjän kodin kanssa. Sen päätin, että taulujen hankinta ja seinille laitto ajoittukoon hamaan tulevaisuuteen; nyt alkavat isot hankinnat kuitenkin olla tehtyinä. Kovasti haaveissa olisi kunnostaa Lyylin huoneen klaffilipasto ja kirjahylly, mutta yritän jaksaa säästellä intoani, sillä psyyke ei tunnu kestävän enää enempää pettymyksiä tai edes muutoksia.

Vielä odottelemme keittiöön mattoa, olkkariin jalkalamppua, Lyylille lipastoa ja tosiaan tuota tuolien vaihtoa, mutta muuten tämä on nyt koti. Koti, jonka ilma ei ole huippulaatuista, vaan useimmiten tunkkaista ja vähän ikävän hajuista (ja josta tulee oireita, nyyh), mutta tämä on koti, jossa kuitenkin pystyn ja pystymme asumaan. (Ylihuomenna on syysyhtiökokous, jossa käsitellään ilmanvaihdon parantamista, jes!)

Tulkoon tästä rakas koti! ❤

Vaateähkyssä

Laskin viime vuonna vaatteideni lukumäärän. Mukaan laskettiin myös kengät sekä alusvaatteet. Lopputulos oli neljänsadan paremmalla puolella. Peittoan vaatemäärälläni siis keskivertosuomalaisen, puhumattakaan maapallon köyhempien kolkkien asukeista. Hävetä pitäisi.

Toisaalta ostan paljon kirpputoreilta ja uusina laadukkaita ja kenties hivenen eettisempiä tuotteita. Vaatteeni kestävät käytössäni pitkään, ja käytän monet loppuun asti. En ole siis kaiken aikaa ostamassa uutta.

Kauhistuttavinta kenties olikin huomata, että lapsellakin on vaatteita paljon, yli 210 kappaletta! Kasvavan, 7-vuotiaan vaatemääräksi tuo on kiitettävä, joskaan en usko, että mitenkään yllättävä lukumäärä. Aika moni äiti tuntuu nykypäivänä rakastavan lastenvaatteiden hankkimista. 

Saan onneksi myöntää, että aika moni tyttäreni vaatteista oli sukkia, alushousuja, pipoja, lapasia ja sukkahousuja. Myös moni lapseni vaate on päätynyt tänne lapsen isän luota, silloin kun kodit eräällä tavalla yhdistyivät. Mutta silti nolostelen. – Oikeastaan en häpeä, vaan totean, että tätähän meidän yhteiskuntamme haluaa. Ja jos minä en ostaisi vaatteita, niitä ostaisivat tytölle muut.

Tytön vaatemäärä onkin todellisuudessa vielä tätäkin suurempi; hänhän asuu tätinsä luona reilun siivun ajastaan – lähes kolmasosan. Siellä täytyy siis olla omat vaatteensa, sillä ei niitä voi koulurepussa olla kaiken aikaa kuljettamassa. Eihän reppuun niitä edes mahtuisi kokonaisen viikonlopun tarpeiksi. Näin siis pitääkin olla, mutta sitä suuremmalla syyllä minun ei tule varustaa lastani 100-prosenttisella vaatevarastolla. 

Kamalinta on katsella niitä vaatteita, joiden pesulapuissa lukee Made in Bangladesh / Pakistan / China / Vietnam. Kyllähän me kaikki tiedämme, ettei vaatteita näissä maissa eettisesti eikä ekologisesti valmisteta.

Niinpä seuraava agendani on selvä: enemmän eettisiä vaatteita sekä tyttärelle ja itselle, mutta vähemmän vaatteita määrällisesti. Kun nykyiset vaatteet jäävät pieniksi tai kulahtavat loppuun, vaatteita ei tulla korvaamaan automaattisesti samalla määrällä. Helppoa, ihan niin kuin nykypäivän yhteiskunnassa muutenkin: yhtä eläkkeellejäävää ei korvaa uusi työtekijä, vaan määrää supistetaan luonnollisen poistuman kautta. Tehostetaan nyt sitten myös vaatteissa, niin jää rahaa johonkin oikeasti kivempaan, kuten matkustamiseen. 

Vieno toiveeni lähipiirillekin on sellainen, että kiitos, älkää lahjoko lasta tavaroilla, vaan lahjokaa tekemällä: leipomalla, ulkoilemalla, kiipeilemällä, laulamalla, puhumalla ja lukemalla. 

Kaikkein paras joululahja on aineeton. 

Meikäläisen muutosteko

Se on meikäläisellä elämäntapamuutos edessä – ja kaiken lisäksi hyvin pian. 

Olin tänään ekotukihenkilökoulutuksessa. En voi sanoa valaistuneeni, sillä se tapahtui jo vuosia sitten, silloin kun aloin pikkuhiljaa miettiä vaateostosteni tarpeellisuutta, voimistuen kaksi vuotta sitten, kun heräsin todellisuuteen ihmissuhdekriisin myötä. Silloin jätin ruokavaliostani punaisen lihan vähemmälle, lopulta kokonaan (tai ainakin 97-prosenttisesti) pois ja sen jälkeen olen tehnyt ostoksia harkiten ja fiilistellyt sitä, että asumiseen kulutamme keskivertosuomalaista huomattavasti vähemmän, kun kerran kahdestaan 28,5-neliöisessä kerrostaloasunnossa elämme, vaikkei tämä asumisen tiiviys varsinaisesti oma valinta olekaan.

Muutos on joka tapauksessa edessä meillä kaikilla, tavoilla, joita emme vielä ehkä aavistakaan, mutta minun tämänsyksyisen muutokseni on aika toteutua ensimmäistä kertaa tänään, selkeäpiirteisenä ja ajastettuna. Olen pantannut sitä jo liian kauan, huonoa omaatuntoa asiasta kantaen. Toisaalta en ole hennonnut luopua tästä ylellisyydestä, nautinnosta, joka on vertaansa vailla. Millähän sen nyt sitten korvaan? Sylillä, sulosoinnuilla vaiko realistisemmin ostamalla itselleni hierontalahjakortin?

Kysymys on syntisistä suihkusessioista! Vietän nimittäin lämpimissä, usein hyvinkin höyryävissä suihkuissa aikaa luvattoman kauan. Koskaan en ole uskaltanut katsoa kellosta tarkkaa minuuttimäärää, mutta arvelen luvun olevan päälle viidentoista, jopa kahdenkymmenen minuutin, pahimmallaan ainakin. 

Olen vilukissa. Hemmottelen itseäni suihkulla myös siinä tapauksessa, kun tekisi mieleni hemmotella herkuilla. Nyt kun olen toista kuukautta terveyssyistä sokerittomalla, alkoholittomalla ja vehnättömällä dieetillä, houkutukset muihin hemmottelunmuotoihin ovat aavistuksen suuremmat. –Tosin olen huomannut, että popcornia, riisikakkuja ja muuta mössöä minulla kuluu nykyään entistä enemmän. Herkuista on siis tullut toisia ja paino pysynyt vakiona, mistä sinällään ei ole mitään haittaa, mutta pientä ihmetystä tuo on aiheuttanut. Suklaa kuitenkin kannattanee vastaisuudessakin korvata maissinaksuilla ja alkoholi kahvilla ja palalla homejuustoa, sen sijaan että kasvattaisi hiilijalanjälkeä jollain täysin turhalla. – Ruokaa kun tarvitsee hengissäpysymiseen, pitkiä suihkuja ei.

Mutta jotain mielestäni ansaitsen itselleni palkinnoksi toistuvista uroteoista, joita hytisten kylmässä kylpyhuoneessa tulen vastaisuudessa tekemään, jos ja kun suihkun pituus tästä lähtien on maksimissaan viisi minuuttia. Mitä halpaa, ekologista ja terveellistä keksisin? ;)

Katsokaa tämä video! Se ei räyhää, mäyhää, mielistele. Se ei syyllistä, osoittele, pelottele, vihaa. Se filosofoi. Se kertoo rauhassa, tyynesti, sovitellen, mistä on ekologisessa kriisissämme kysymys. 

Lasten parhaat alusvaatteet...

... löytyvät tämän äidin mielestä Polarn o. Pyretiltä. 

Meillä on ollut nyt vuosia käytössä Po.P:n valkoisia hipsteri-mallisia alushousuja, lukuisia sukkiksia ja jonkin aikaa myös hihaton aluspaita, ja näistä tykkää myös Lyyli. Eivät purista, hierrä ja mikä äidin mielestä parasta, eivät kuulla kaiken maailman rinsessasaagojaan läpi kuviollisiin, ohuisiin mekkoihin. 

Enää en silitä alusvaatteita... Ylhäällä uusi, hieman muuttunut malli aluspaidasta, alhaalla noin kaksi vuotta käytössä ollut yksilö.

Po.P:n sukkahousut nyppyyntyvät herkästi, mutta ovat paksua kudosta ja näyttävät nypyistä huolimatta siisteiltä. Ylläolevista sukkiksista vasemmanpuoleiset ovat noin vuoden vanhat, oikeanpuoleiset luonnonvalkoiset joulun jälkeen hankitut.

Valkoinen on usein lastenkin alusvaatteissa parhautta. 

Katselin tuossa vastikään uusia, ensipesulta poimittuja alusvaatteita ja aloin verrata niitä kolmisen vuotta vanhoihin alkkareihin. Hiukan harmaantumaa toki löytyy noista vanhoista, mutta muuten ovat pitäneet niin mallinsa ja valkoisuutensakin melko lailla hyvin. – Kuvissa valitettavasti valkoisen erot eivät oikein näy. Olen todella tyytyväinen, mutta kyllähän nuo ovat maksaneetkin. Jostain Anttilasta saisi samalla hinnalla varmaan viisi paria kuin Po.P:ilta yhden.

Tällä valinnalla maksamme kuitenkin myös siitä, että tuotetta eivät ole tehneet lapsen kädet Bangladeshissa vaan edes jossain määrin palkattu aikuinen työntekijä Liettuassa. Näin uskon ja luotan. Ja pitäähän sen näkyä hinnassa. 

Tähän asti ollaan pärjätty noin seitsemällä alushousuparilla, joista toki kaikki eivät ole olleet tätä kyseistä merkkiä. Onpa meillä käytössä vielä yksi pari alushousuja, jotka saimme (äitini kautta) ilmaislahjana jostain Libero-kampanjasta. Marimekon 90-senttiset pökät ovat palvelleet uskollisesti noin kuusi vuotta – ja aina vain mahtuvat! 

Nyt kun Lyyli asuu enenevässä määrin äidin kotona, siis kotonaan, alushousujakin tarvitaan enemmän. Niinpä tilasin uusia. Ehkä kuitenkin yhteensä sellainen kaksitoista paria riittää. Meillä laatu korvaa määrän.

Pyykkiä pesen usein, mikä on joskus paheksuttavaakin. En kestä likaa missään muodossa, enkä hajuja senkään vertaa. Nämä valkoiset tosin ovat pyykinpesijän unelma: ei värinlähtövaaraa, ei kuvankuoriutumisuhkaa. 

Joten hei vaan kaikki rinsessapikkarit, toivottavasti teidän aikanne on alushousuissa ohi. Mekoissa koreilkaa, sillä teitä eivät täällä haasta alusvaatteiden kiljuvat kuvat! 

 Hipsteri-malli on ollut tytölle mieleinen. Tosin jos olisin hankkinut jotain muuta mallia, olisiko hän huomannut eroa? Täytyypä testata ensi kerralla!

Talous kunnossa?

Innostuin laskemaan viimeisten vajaan kahden vuoden tulojani; olenhan uuteen asuntooni muuttamisesta lähtien, kesäkuusta 2012 kirjannut ylös menoni, joten miksipä ei kirjoittaa samaan Excel-taulukkoon myös tulonsa ja suorittaa sitten pieniä yhteen- ja vähennyslaskuoperaatioita. Pohdinnan jälkeen päätin raottaa näitä talouteni iloisia lukuja teillekin, vaikka leimautuisinkin sen myötä tuhlariporvariksi. Onhan täällä kaikenlaista muutakin tullut paljastettua, joten ehkäpä tämä postaus lähinnä haastaa ynnäämään kunkin lukijan omia talouden kustannuksia. Tuskin se elämä kellään ainakaan tässä kylässä halpaa on. :)

@Doug88888

Olen ollut huolissani pärjäämisestä etupäässä asumistarpeideni takia; asunnostani tulee korkojen noustessa minulle liian kallis – korothan ovat olleet koko täällä asumiseni ajan hyvin alhaiset, mutta tuskin ne alhaisina aina pysyvät. Asuntolainan lisäksi minulla on valtaisa summa remonttilainaa taloyhtiölle, opintovelkaa sekä lisäksi kulutusluottoa (korotonta onneksi, sukulaiselle), sillä asunnon etsimisessä holahti se reilu kymppitonni. Lainojen maksuun kuukausitasolla meneekin reilut 1100 euroa, minkä lisäksi pakollisia asumiseen ja elämiseen liittyviä kustannuksia (sähkö, puhelin, netti, vakuutukset yms.) on keskimäärin sadalla eurolla kuussa. En kuitenkaan pysty ajattelemaan, miten muutenkaan homeallergiani vuoksi asuisin kuin omistusasunnossa ja mieluiten tietysti myös mahdollisimman lähellä Lyylin isää lasta koskevien käytännön asioiden vuoksi. Veikko onneksi kustantaa suuren osan Lyylin menoista, mistä olen kiitollinen.

Mike Behnken

Tähän asti koko viisivuotisen opettajaurani ajan olen saanut aina lisätunteja, joiden avulla tienaan nettona tällä hetkellä noin viisisataa euroa kuussa peruspalkan päälle; lisätunteja on minulla ennätykselliset kuusi. Näiden tuntien avulla nautin elämästäni: käyn usein ulkona syömässä, pääsen matkustamaan ja tekemään toisinaan isompiakin hankintoja, kun peruspalkka menee ns. pakolliseen. Lisätuntien varaan en elämääni kuitenkaan voi laskea – enhän edes tiedä ensi vuodesta varmaksi, missä ja millaisia töitä teen!

Ruokaan minulla on aina, jo opiskeluaikoina, uponnut paljon rahaa, sillä ostan laadukkaita tuotteita, paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä puhdasta, mahdollisimman käsittelemätöntä ravintoa. Se jos jokin on kallista! (Eikä ruokahaluni ole niitä lintumaisimpia!) Halvempaa olisi syödä halpoja, energiapitoisia ja vähän suoja-aineita sisältäviä valmisruokia tai puolivalmisteita ja kaikkein halvimmalla pääsisi, jos heittäytyisi tämän päälle vielä saamattomaksi, antaisi itsensä lihota ja lakkaisi kuntoilemasta. Omasta pussista häviäisi monta kustannusta, mutta kenties sellaisia ilmestyisi matkan varrella uusia vähintäänkin yhteiskunnan maksettavaksi...

 Billy Wilson

Ehkäpä hiukan liioiteltua ajatella näin, mutta kyllähän esimerkiksi Jenkeissä näkee tämän ilmiön: köyhillä ei ole varaa olla terveitä! (En toki ole millään mittapuulla köyhä itse, mutta näin yleisellä tasolla.) Itse rupesin pohtimaan luomuun laittamiani pennosia, sillä viimeisen kahden kuukauden ruokalaskut ovat tehneet palkkapussiini viidensadan euron lommon kuukautta kohden; keskimääräisesti ruokaan minulla on kuluneiden kahden vuoden aikana mennyt 350 euroa kuussa. Sekin on todella paljon, ottaen huomioon, että syön päivittäin töissä neljän euron valvonta-aterian, mikä sekin tekee noin 80 euroa lisää ruokakustannuksia. Lisäksi käyn ulkona hyvin usein syömässä, keskimäärin 140 eurolla kuussa; tosin tähän lukuun kuuluvat myös ulkomaanmatkojen ruokakustannukset. Aivan valtavia summia, ottaen huomioon, etten nykyään syö edes punaista lihaa enkä kanaa!

Missä siis säästää? Jos elämäntilanteeni olisi toinen, tuskin tällaisia ravintolakustannuksia minulle ehtisi kertyä. Kotona syötäisiin isomman perheen kanssa useammin. Yksin tai kaksinkaan ei aina jaksa, eikä ole sellaista taloudellista painettakaan jaksaa. Toisaalta, jos olisin saanut sen, mitä olisin halunnut: monilapsisen ydinperheen, en ehkä pystyisi ostamaan näin paljon luomua enkä tarjoamaan lapsille esimerkiksi tällaista pähkinävalikoimaa, mitä monipuolisimpia kotimaisia marjoja, erikoissuklaita, mitä nyt siis pystyn. Kuulin tosin hyväksi vertailuluvuksi opiskelutoverini kaksi–kolmilapsisen luomua kasvisruokaa syövän perheen ruokailukulujen summan, eikä se nyt niin valtavasti eronnut henkeä kohden minun luvuistani. Joten ehkä syytä mihinkään itseruoskintaan ei tässä suhteessa ole, jos kerran luomua haluan ostaa.

Bethan

Muutenkin olen tullut pikkuhiljaa siihen lopputulokseen, etten juurikaan pysty laskemaan kulujani: toki voin lopettaa ulkomaanmatkat ja siirtyä enenevässä määrin ostamaan vaatteita kirpputoreilta, mutta mielestäni periaatteeni ostaa kunnollista, kun ostaa, on hyvä. Kuukaudessa minulla on viimeisten kahden vuoden aikana mennyt keskiarvoisesti 90 euroa vaatteisiin, mikä ei ole mitenkään paljon. Siihen summaan kuuluvat niin suutarikustannukset, uudet korut kuin vaatteiden pesettäminen tai korjauttaminenkin, kun sellaistakin tulee teetettyä. Laskekaapa itse vaikkapa puolen vuoden ajalta vaatekuluja! Lapseen kuukausittain kuluva summa onkin suunnilleen sama, siis ruokaa lukuunottamatta, ja Lyylille vaatteita ja leluja ostavat muutkin. Mielestäni siinäkään suhteessa en siis törsää, vaikka laatumerkkejä hankinkin. Kirjoja, musiikkia tai lehtiä en myöskään paljoakaan ostele, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaaminen on niin kallista, että se lisää tuntuvasti kirjallisuusmenoja. Muuten askartelu-, kirjallisuus- ja toimistokustannuksiin minulta menee noin 50 euroa kuussa. Lahjoihinkin menee enemmän, keskimäärin 90 euroa kuussa! Harrastuksiin olen käyttänyt vain noin 40 euroa kuussa, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi kuukausikortti kuntosalille.

Mauritzio Abbate

Olen viime vuodet tehnyt lähes kuukausittain hankintoja keittiööni ja kotiini, ja pianhan ne hankinnat on sitten tehty tuleviksi vuosiksi. Kodinlaittoon menikin viime vuonna keskimäärin 180 euroa kuussa, mutta tuohon summaan sisältyy lähes tuhat euroa maksanut uusi laatupatjani.  Nykytekniikka kuitenkin kestää vain hyvin rajallisesti, ja aina tulee eteen uusien hankintojen tarvetta: silmälasit, uusi tietokone häämöttävät jo näköpiirissäni. Mistä tällaisiin isompiin investointeihin rahat?

Tänä vuonna olen ratkaissut ongelman menemällä kesällä viikoksi töihin. Ensi lukuvuonna, jos ja kun lisätunteja ei minulle heltiä, olen yksinkertaisesti valmis tekemään iltatöitä kerran viikossa, ehkä jopa kahdesti. Olemme sopineet, että Lyyli menee silloin isälleen tai järjestän hoidon muulla tavoin. Silloinhan työpäiväni koululla lyhenevät, joten ajallisesti en välttämättä menetä aivan valtavasti tällaisessa järjestelyssä. Toki siirtymiset vievät aikaa – ja alussa tuntien valmistelu uudenlaiselle kohderyhmälle. Tarkoituksenani olisi opettaa aikuisia, joko yksityisoppilaina tai esimerkiksi työväenopistossa. Katsotaan miten käy!

Tiedän hyvin sen, että olen vähän holtiton rahojen käyttäjä: makuni on kallis. Toisaalta en shoppaile määrällisesti paljoa, en matkustele jatkuvasti enkä asu mitenkään pröystäilevästi. Vertailuryhmääni, akateemisesti koulutettuihin vanhoihin ystäviini verrattuna tuloni ovat jonkin verran pienemmät kuin suurimmalla osalla, ja kyllä senkin jossain määrin huomaa elämäntyyleissä, vaikka mitään radikaaleja eroja ei varmasti ole. Tällä hetkellä olenkin siis hyvin tyytyväinen siihen, että saan unelmieni ammatista sellaisen korvauksen, jolla pystyn elämään näin mukavaa elämää. 

Näitä menoja tarkemmin katsellessa havaitsin kuitenkin sen tosiasian, että vähentämisen varaakin olisi; ehkä pitäisi tarkemmin suunnitella, lainata kavereilta, kirjastosta ja miettiä, mikä todellakin on tarpeellista, mikä ei. Mutta niin kauan, kun on nämä tulot, on myös nämä menot. Ehkä järkevintä on nyt vain lopettaa valittaminen rahan puutteesta, sillä puutetta ei ole nähtävillä ainakaan tilastojen valossa.

 Thomas Leuthard

Toisin lienee laita luokanopettajien, joilla ei ole ylitunteja. Mietinkin useasti mielessäni: miten he selviävät, jos eroavat ja joutuvat pakkoraossa ostamaan asunnon ilman minkäänlaista pääomaa, vieläpä joltain tietyltä alueelta. Omalla kohdallani kävi ehkä sattumalta mäihä: valitsin hyvän aineen sekä hyvän kohderyhmän opetettavaksi – töitä riittää ja opetusvelvollisuus on pieni, jolloin lisätunneille on mahdollisuus, eivätkä ne silti kuormita aivan liikaa. Vaikka matkassa on muuten ollut epäonnea, olen siis selvinnyt taloudellisesti aika lyhyessä ajassa omille tolpilleni, ainakin melkein. Ei ole syytä surra rahanmenoa: eiköhän ne pennoset elämiseen ole tarkoitettu!

Isku

Yhtäkkiä se iski: päätös myydä kaikki Lyylin pieneksi jääneet vaatteet. Mitä minä niillä, varsinkin kun yläkerran häkkikoppi on niin kostea talvisin, ettei siellä oikein malttaisi säilyttää mitään. Äsken yritin käydä siellä penkomassa UFF:lle vietäviä kamoja, mutten päässyt oviaukkoa pidemmälle. Vanha futon torppaa kulkutien – ja vanha pöytä on jämähtänyt muuttolaatikoiden päälle tartuttuaan kananhäkkiseinään kiinni. Siellä se puolittain killuu seinän varassa! Varastoni on siis oikea rojuläjä – esimerkki boheemista tavaroiden varastoinnista. Ehkä vaikeaa uskoa, mutta "poissa silmistä, poissa mielestä" toimii myös minun kohdallani. 

nickcummins: Llanberis Bomb Storage, North Wales

Parisuhteeessa ollessani onnistuin ummistamaan silmäni myös sotkuisilta kaapeilta. Tokko tuollaiseen enää kykenen, jos nyt tuntuu vaikealta tyytyä siihen tosiasiaan, etten pääse varastoa tällä erää siivoamaan tai edes tutkimaan. Futon täytyy saada ensin pois alta, ja sen tulevat heivaamaan vanhempani, kunhan hiihtoloma koittaa. Toivon samalla tietysti, ettei patja olisi täysin kostunut, jotta se pääsisi vielä siskolleni hyötykäyttöön.

Tavaroiden hallitseminen ja taloudellinen käyttäminen on asia, joka tekee minut suunnattoman iloiseksi. Toisaalta aika huoletta laitan kirpputorille tavaraa, vaikka välillä taas haluan kuluttaa vanhat kengät tai housut viimeiseen asti. Oltuani nyt monen päivän ajan hermostunut huonosta kenkäostoksestani aloin järjestellä vanhoja tavaroitani ja totesin, että muutama pari kenkiä voisi lähteä ja tilalle voisi jopa hankkia uusia. En ole nimittäin kahteen vuoteen oikeastaan ostanut kuin urheilutossuja. Kyllä monet kenkäparit siinä ajassa ovat lötkistyneet. Ehkäpä osa kengistä on ollut alusta asti epäsopivia: käytössä on ilmennyt, että pohjat ovat liian pehmeät, malli liian leveä tai liian kaita. 

Kaikki vain räjähtää, kun sattuu kohdalle epäsopiva ostos. Harmitus rahanmenosta on niin suuri, että tilannetta haluaa paikata jollain tapaa. Sekin yleensä saa hyvälle mielelle, kun luopuu jostain turhasta tai epäsopivasta, vaikkei tilalle edes hanki mitään.

Kevin Dooley: Explosion!

Sitäpaitsi ostaminen ahdistaa minua nykyään entistä enemmän – pöydän, kenkien, joidenkin muidenkin epäonnisten ostosten jäljiltä olen päätynyt tilaan, jossa parasta on olla hankkimatta mitään turhaa. Kaikki ostopäätökset pitäisi harkita kahdesti tai kolmesti ja antaa ostoksen tekemiselle monta päivää aikaa. Kunpa siis vain malttaisin tehdä niin kuin parhaaksi tajuan! 

Helmikuu on joka tapauksessa säästökuu: enää en voi tehdä yhtäkään hankintaa, pienen pientäkään, tämän kuun aikana. Ja seuraava suurempi ostokseni olkoot ne sukset, joiden ostamista olen myöskin pantannut vuosikausia. Luulenpa kuitenkin, että käytetyt tulen ostamaan, sen verran harvoin käyn ladulla. En sitä paitsi kestäisi samalle talvelle toista epäonnistunutta kallista ostosta. Käytetyt sukset kun saa alle sadalla eurolla varusteineen, joten vaikka valinnassa menisikin hiukan vikaan, ei rahanmeno kuitenkaan ole tyrmäävä isku.

Vaikka mikä epäonninen ostos nyt rikkaan länsimaisen tyrmäisi? Ei tule muuta mieleen kuin homehtuneeseen taloon hairahtuminen, eikä kohdallani sellaista vaaraa kai ole. Ollapa siis onnellinen, etenkin kun kolme kuukautta sitten (!) tilaamani futon-patjan suojus oli tänään saapunut liikkeeseen, ja haettuani sen vieläpä onnistuin pujottamaan suojuksen suosiolla patjan ympärille. Futon-settini on nyt täydellinen. Siinä todiste siitä, että onnistuneitakin ostoksia olen viime aikoina tehnyt!

Steve Rotman: Rich

Luonnonkosmetiikka poseeraa

Luonnonkosmetiikka kiinnostaa minua edelleen, vaikka hiustenhoitotuotteissa, rasvoissa ja monessa muussakin hoitotuotteessa olen edelleen vanhan, perusapteekkituotteen tai jopa markettituotteen kannalla. Jotkut kokeilemistani luonnonläheisistä tuotteista eivät nimittäin toimineet kohdallani toivotulla tavalla: shampoot kutittivat ja mehiläisvahan käyttö oli liian hidasta ja kivuliasta. 

Kokeilut kuitenkin jatkuvat: uutena pääsevät tällä kertaa kosmetiikkahyllyilleni Mádaran kehuttu puhdistusvaahto sekä niinikään mainetta niittänyt Dr. Hauschkan Ruusuvuode, omalla kohdallani nyt alkuun kevyemmässä muodossa. 

Syksyllä hurahdettuani luonnontuotteisiin luin Karkkipäivää kuin Raamattua ikään, ja bongasin sieltä Dr. Hauschkan Neem Hair Oilin. Huomasin kuitenkin ihan pari viikkoa sitten, että olinkin käyttänyt vahingossa kyseisen hiusöljyn sisartuotetta, Neem Hair Lotionia. Tykkäsin siitä kyllä kovasti: antoi ihanaa tuoksua ja pehmeyttä hiuksille, mutta nyt ajattelin testata sitä kehuttua versiota, niinkuin alunperinkin oli tarkoitus.

Dr. Hauschkan tuotteet ovat hintavia, mutta ne ovat kaikilla kokeilukerroilla olleet luonnontuotteista eniten pitämiäni. Jotenkin tuo nimikin on niin hauschka, ettei se voi ensinnäkään olla painumatta mieleen ja aiheuttamatta iloa, jopa pientä huvitusta. Toisekseen se on ytimekkyydessään vertaansa vailla. Tuo tohtorius tuo nimeen myös uskottavuutta. ;)

Kummallista kyllä, monet luonnonkosmetiikkatuotteet tuntuvat minusta luksuskosmetiikalta aina pakkauksia myöten. Onkohan se vain oma mielikuvani, kun tiedän tuotteiden kustantaneen esimerkiksi apteekin perusrasvoja huomattavasti enemmän, vai tehdäänkö tuotteista myös ulkomuodoltaan eksklusiivisen oloisia? Tai sitten minuun vain puree selkeys ja valkoisuus, väri, joka niin monen ekotuotteen purnukassa hallitsee olemusta.

Mysliä ja kasvovettä

Monelle lie tuttu Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail. Jotkut ovat kenties lukeneet myös blogin kirjoittajan tekemän opuksen Marjoja ja maskaraa – kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit. Itse löysin viimeksi mainitun noin kuukausi sitten, ja luin sen parhaat palat hujauksessa. Vaikka olin siihenkin asti elänyt suhteellisen terveellisen, maanläheisen ruokavalion kanssa, tajusin, kuinka paljon lisäaineita ja jopa vaarallisia kemikaaleja kuitenkin päivittäin nautin. Niinpä päätin vielä hiukan kohentaa ruokavaliotani ja päivittää kauneudenhoitotuotteitani – jaksamiseni ja taloudellisen kestokykyni puitteissa.

Myslin tekoon: Kuivattujen hedelmien pesu edellisenä iltana ja kuivatus yön yli

Siirryin ostamaan luomua niin pitkälle maitotaloustuotteissa, hedelmissä, pähkinöissä, viljatuotteissa ja lihassakin kuin suinkin vain päivittäistavarakauppojen ja Ruohonjuuren avulla pystyin. Meikkipuolella olin jo tätä ennen ollut pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikan syliin. Kertarysäyksestä en nytkään uusinut meikkipussukkani sisältöä, mutta päätin lakata hiusten värjäämisen toistaiseksi kokonaan ja siirtyä jossain vaiheessa ekokampaajan asiakkaaksi kääntyen kenties jälleen luonnonvärien pariin. Ja meikkituotteiden loppuessa päätin hankkia tilalle vain ekotuotteita. 

Mittasin hiutaleet, siemenet ja pähkinät valmiiksi jo illalla odottamaan aamun tositoimia

Huomasin kuitenkin hyvin pian, että luomu ja luonnollinen on kallista ja jossain määrin hankalasti saavutettavaa. Esimerkiksi luottotuotteeni, apteekista ostettava Eucerinin peruskasvovesi maksaa noin kymmenen euroa. 200 millilitran pullo kestää käytössäni keskimäärin puolitoista kuukautta. Vastaavankaltainen, kehuttu Esthelle & Thildin kasvovesi maksaa puolet enemmän, noin 20 euroa, vaikka pakkauksen koko on vain 150 millilitraa. Minulla tuollainen määrä kasvovettä kuluisi arviolta kuukaudessa, joten pelkästään kasvojen puhdistamiseen käytettävät kuluni kasvaisivat ekovaihtoehdon myötä 80 eurosta 240 euroon vuodessa. On hieman vaikeaa nähdä, että pystyisin tällaiseen muutokseen ainakaan kaikkien kemikaalieni osalta.

Hunaja ja oliiviöljy eivät olleet luomua – vanhan elämän rippeet käytetään kaapeista ensin pois!

Olenkin siis pyrkinyt löytämään jostain kultaisen keskitien: tärkeintä itselleni tuntuu olevan välttää ruoan lisäaineita viimeiseen asti, sillä viimeistään Shinglerin kirjan myötä olen alkanut nähdä, kuinka niitä on kaikkialla ja kuinka niiden vaikutuksesta kuitenkin tiedetään hyvin vähän. Sitäpaitsi lähes päivittäin nauttimani kouluruoka on todellinen lisäainepommi, joten mielestäni on sitäkin tärkeämpää syödä iltaisin ja viikonloppuisin lisäaineetta. Arvelen nimittäin, että lisääntyneet suolistosairaudet ja muut autoimmuunisairaudet voivat hyvinkin johtua liian pitkälle jalostetusta ja muokatusta ruokavaliostamme – mistäpä senkään tietää, minne oman homeherkkyyteni juuret ulottuvat.

 Aamulla ensimmäinen askel on lämmittää öljyn ja hunajan sekoitus

Ei kuitenkaan ole tarkoitus saarnata, vaan kertoa siitä, kuinka onnellinen olen ryhdyttyäni valmistamaan entistä luonnonläheisempää ruokaa. Vaikka kaikki sen ainesosat eivät olisikaan aina luomua, nautin siitä, että ruoka on tehty mahdollisimman alusta pitäen itse. Viime aikoina olenkin siis keitellyt mustikkakeittoa, tehnyt smoothieita ja paistellut mysliä. Olen harjoitellut salaattikastikkeiden tekoa ja lopettanut eineksien käytön 95-prosenttisesti.

 Mysli imeytymään öljy-hunajaan!

Niinpä haluan muistaa teitä näin viikonloppujeni hitaiden, itsetehtyjen aamiaisten kunniaksi Marjoista ja maskarasta napatun, makuuni muunnellun mainion mysliohjeen muodossa. Aamujeni uusi suosikki, olkaapa hyvät!

Odottelemassa uuniin pääsyä

Kotitekoinen mysli

1 litran annos:

5 dl (kaura)hiutaleita

1 dl murskattuja pähkinöitä

1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

0,5 dl seesaminsiemeniä

0,5 dl pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta

0,5 dl oliiviöljyä

1-2 rkl hunajaa

1 dl rusinoita

2 dl kuivattuja hedelmiä, esim. sokerittomia taateleita, aprikooseja ja omenanrenkaita

Sekoita hiutaleet, siemenet ja pähkinät keskenään. Lämmitä kattilassa öljy hunajan kanssa, mutta älä keitä seosta. Lisää kattilaan hiutaleiden, siemenien ja pähkinöiden seos ja lämmittele hitaasti niin, että öljy-hunaja imeytyy kuiva-aineisiin. 

Levitä seos öljytylle uuninpellille ja paahda 175-asteisessa uunissa 13–15 minuuttia. Mysli palaa erittäin helposti loppuvaiheessa, joten hämmentele seosta välillä ja vahdi uunia tarkkana kuin porkkana!

Sekoita paahdettuun mysliin rusinat ja muut kuivatut hedelmät ja nauti vaikka lämpimänä maustamattoman luomujogurtin kanssa. Luomuluonnonjogurttia löydät kaupasta yhtä halvalla kuin tavallista!

Valmista tuli!

Olemattomien liinojen kokoelma

Ota käyttöön ihmeliina, pyykki pysyy kauniina! 

Mutta mitä sinä hyvä ihminen teet pesun jälkeen näille värjääntyneille sieppariliinoille? Minä päätin säästää ne, en tarkalleen ottaen tiedä miksi, mutta ajattelin, että josko näille syntyisi kierrätyskäyttöä. 

Keksikäähän te, paras saa täällä mainetta ja kunniaa, mutta muuta makiaa en nyt saata luvata. (Säästökuukausi, tämä kuukausista lyhyin.)

Jokin arvonta kuitenkin suoritettakoon keväämmällä, sen verran paljastan. :)

Muutoksien perässä pysyminen?

Maailma muuttuu, enkä tiedä, pysynkö aina perässä. 

Tällä kertaa tarkoitan sitä, että kylläpä on kummallista, jos remonttimainoksessa mainostetaan salasuhdetta tähän tyyliin: "Naimisissa ja kyllästynyt. Hanki kauttamme oma salarakas." No, mainos, joka sijaitsi Kallion Helsinginkadulla yhden julkisivuremontissa olevan rakennuksen pressussa, poistettiin onneksi nopeasti yleisen reaktion vuoksi. En siis ole ainoa, joka ei ole pysynyt "muutoksen" perässä.

Toinen muutos liittyy ostamiseen. Viime aikoina olen kovasti miettinyt kulutustottumuksiani todeten ne kokolailla epäekologisiksi: ostan paljon vaatteita, kyllästyn vanhoihin melko nopeasti ja laitan ne kiertoon ehkä liiankin nuorina. Toisaalta olen sikäli tyytyväinen itseeni, että pyrin ja ostankin ns. laatua ainakin kengissä ja laukuissa ja hankin vaatteita myös käytettyinä. Tavoitteeni onkin, että tavarani kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään. Soimaan itseäni lähinnä siitä, että haluan koko ajan jotain uutta, jota esitellä niin töissä kuin täälläkin enkä kestä kuluneita vaatekappaleita päälläni.

Vaatteiden ja asusteiden valmistamiseen liittyykin yksi suuri huoleni: Miksi, oi miksi tehdään niin halvalla ja huonosti esimerkiksi kenkiä? Käväisin männäviikolla eräässä ns. tavallisessa vaate/kenkämerkin puodissa kauppakeskus Kampissa. Mielestäni liikkeen vaatteet ovat keskilaatua: melko edullisia ja suhteellisen kestäviä. En voinut kuitenkaan visiitilläni lakata ihmettelemästä kaupassa myynnissä olevia kenkiä: halpoja kangaskappaleita, jotka tuskin painoivat mitään ja vaikuttivat siltä, että kestävät käytössä juuri sen sesongin, jolloin ovat muodissa ja hajoavat sitten palasiksi. Hintaa oli 17,90; hinta–laatusuhde siis kunnossa, mutta miksi tällaisia täytyy tehdä? Yleisen muodikkuusvaatimuksen vuoksi? Jotta kaikilla olisi varaa pysyä muodin huipulla? Arvelen, että tällaisissa tuotteissa on suurin epäekologisuusaste; valmistamiseen kuluvat luonnonvarat ja energia maksavat ympäristölle paljon, jos tuote on jo syntyessään valmis pian hajoamaan ja sen käyttäjä vaatii uuden vastaavan tilalle!

Muuttunut maisema: Mahdollinen uusi kotirakennukseni sijaitsee aivan naapurissa. Kuva on otettu Veikon olohuoneen ikkunasta muutama viikko sitten. Asuntoni parveke tosin sijaitseee toisella puolella "uloketta", eikä sieltä pääsisi huhuilemaan Veikolle. 

En tiedä, pysynkö muutenkaan maailman perässä. Kaikki on niin hektistä, levotonta. Itse olen tällä hetkellä kuumessa, ilmeisesti kaiken maailman rasituksista johtuen. Uuden mahdollisen asuntoni aiheuttama stressi kaupanpäällisinä. Kävin kämpillä tänään siivoamassa (ennen kuin tajusin olevani kipeä), haistelin, minkä jaksoin, mutta en voinut päättää vielä mitään. Laminaatti, kaapit haisivat, ehkä hometta oli, ehkä ei. Mahdotonta kertoa. Mutta päätin olla päättämättä mitään. Ehkä aivan vielä en ole valmis uuteen muuttoon, muutokseen, tämän kaiken nopeuden keskellä. Ehkä muutoksen pitää tulla sittenkin hitaammin, ehkä olen ollut alusta asti liian hätäinen. 

Hidasta viikonloppua kaikille, jotka hitautta tuntevat tarvitsevansa! Minä siirryn nyt päiväunille portviinilasin ja itsetehdyn sorbetin jäljiltä. Kuume, laskethan pian!

Alhaalta katsottaisiin ylöspäin: Suuntaisin jälleen toiseen kerrokseen. Alapuolella vain saunatilat, näkymät takapihalle kuten ennenkin. Kukat viihtyisivät, sillä ikkunat sijoittuvat etelähköön.

Vaatteidenostopaasto!

Kiertelin tänään kaupungilla joululahjaostoksia tehden. Jo puolet paketeista nyt hankittu!

Samalla päätin, että annan punakengilleni vielä uuden mahdollisuuden, koska ne ovat niin kauniit ja varvasosiota lukuunottamatta todella hyvät jalkaan. Ehkä ne venyvät; yritän pitää niitä arkena aina silloin tällöin puuvillasukkien kanssa, jotta levenevät vauhdikkaammin. Harkitsen myös suutarilla käyttämistä, osaavat tehdä monenlaisia temppuja epäsopivien kenkien suhteen!

Kuva: [auro]

Päätin myös, että ryhdyn jo hieman etukäteisaikataulussa noudattamaan suurta projektia, jota olen jo pidemmän aikaa kaavaillut ensi vuodelle. Aion nimittäin elää yhden kokonaisen vuoden ostamatta uusia vaatteita, kenkiä tai laukkuja! 

Säännöt itsehillintävuodelleni ovat seuraavat: 

1) Ei saa ostaa vaatteita, kenkiä tai laukkuja uusina.

2) Jos iskee pakottava tarve, voi käydä kirpputorilla. Muutoin tätäkin on vältettävä.

3) Tarpeeseen saa ostaa alusvaatteita, kuten sukkahousuja ja aluspaitoja.

4) Jos alkaa uuden harrastuksen, johon on välttämätöntä ostaa joitain vaatekappaleita tai kenkiä, näitä saa hankkia kohtuuden nimissä.

5) Jos jokin erittäin oleellinen, sijaista vailla oleva vaatekappale tai laukku hajoaa, saa tilalle ostaa uuden siinä tapauksessa, että korjauttaminen ei onnistu. 

6) Jos löytää täydelliset punaiset tai punasävyiset korkokengät, ne saa ostaa. 

7) Koruja ja pieniä (välttämättömiä) asusteita saa hankkia sekä neuloen (ja tietysti myös ommellen) saa itselleen tehdä vaatekappaleita.

8) Lyylille saa ostaa vaatteita, samoin lahjaksi.

Tässäpä tämä, aika väljältä tuntuu, mutta ei välttämättä ole sitä, sillä en kuitenkaan pysty yllättävään vaatteidenhankintahimoon opettelemaan ompelun jaloa taita. Tai ken tietää? 

1.12.2011 on määrä aloittaa, 30.11.2012 paasto loppuu. 

Kuva: Thomas Hawk

Varastoon on tullut onneksi paastoakin silmällä pitäen hankittua perusvaatteita ja -kenkiä, jotta selviäminen olisi edes mahdollista. Ja erikoisia vaatteita sitten riittää perusvaatteiden ohelle ja sijaankin, jos perussettiin kyllästyy. 

Yritän raportoida paastosta aina kuukausittain, lipsahduksia voi jossain muodossa varmasti esiintyä ja niistä on tietenkin pakko kertoa itseään kurittaakseen. ;) 

Toivottavasti tämäkin paasto puhdistaa; olen kärsinyt ahdistusta jatkuvasta shoppailumaniastani jo kauan, ja tällä hetkellä olen sellaisessa tilassa, että vaatetankojen läpikäyminen tuntuu tylsältä ja kaupungilla ostoksilla käyminen aiheuttaa lähinnä huonoa omaatuntoa siitä, että ajan voisi käyttää paljon paljon hyödyllisemminkin! 

Katsotaan, mihin itsehillintä riittää!

Kuva: Laura Mary

Ekologista ruokaa

Siirryin keväällä keventämään iltasapuskojani: popsin nykyään vähintään kolme kertaa viikossa iltasalaatin lämpimän ruoan sijaan. Näin kesälomalla teen salaatin melkein joka päivä toiseksi ruokalajiksi. Helppoa ja terveellistä, halpaa ei ehkä niinkään, puhumattakaan salaatin hiilijalanjäljestä, jos siinä käyttää juustoja ja mitä eksoottisempia lisiä. 

Espanjalaista parsakaalia, tanskalaista feta-tyyppistä juustoa, suomalaista naudanpaistia, Suomessa idätettyjä mungpavun ituja, suomalaista kurkkua ja hollantilaista paprikaa.

Älkäämme kuitenkaan suotta murehtiko ruoan aiheuttaumia ympäristönmuutoksia, sillä jos haluamme vähähiilistä ruokaa, on tarjolla siihen nyt tuore keittokirja: Tuuli Kaskisen Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville tarjoaa ensimmäistä kertaa resepteille hiilijalanjäljet. Niissä paljastuu, kuinka paljon ruokalajin tuottaminen, tekeminen ja mahdollinen säilytys aiheuttavat ympäristöön haitallisia päästöjä. Kirjaan on tietenkin valittu nimensä mukaisesti niitä vähäpäästöisiä ruokalajeja. Avainsanana kausiruoka, joka ainakin näin kesällä on mahdottoman helppoa ja mukavaa. Uusia perunoita takapihan kasvimaalta, kalaa omasta lammikosta, torilta tuoreita vihanneksia. Vai sekoitanko nyt kausiruoan ja lähiruoan keskenään?

 

Suomalaista savulohta tyhjiöpakkauksesta, espanjalaisia kirsikkatomaatteja, cashew-pähkinöitä, Suomessa idätettyjä mungpavun ituja ja suomalaista jääsalaattia.

Täytyy myöntää, että meikäläisen kohdalla ekologisuus on saanut häipyä terveellisyyden tieltä, siksipä en aiheesta paljoa tiedä. Harmillista. Toivoisin myös, että seuraavaksi syntyisi kirja, jossa nämä molemmat näkökohdat yhdistyisivät. Tosin Kausiruoka-kirjakin vaikuttaa mielenkiintoiselta myös siinä suhteessa. Voisiko sittenkin olla terveellistä syödä vähemmän lihaa ja enemmän viljaa kuin nyt teen? Oppisinko minäkin käyttämään hyväkseni torien tarjontaa, kotimaisia paljaan auringon alla kasvaneita tuotteita. Juureksia vihannesten sijaan talvella, enemmän marjoja ja vähemmän hedelmiä. Eikä Pilttiä vaan tuoretta tuotetta! (Olen pilttipurkkien kuuluisa kotiinroudaaja – Piltti-purkin sisältö maistuu niin aamulla kuin välipalana!) Ja miten juustosta voisi tehdä pelkän herkkuruoan? 

Vaikeaa olla ympäristötietoinen, kun joutuu kaiken aikaa vaikutteille alttiiksi. Jos juustoja, lihaa, kanaa olisi tarjolla vähemmän tai ne olisivat huomattavasti kalliimpia, ekologinen syöminen olisi helpompaa. Aivan sama kuin keventämisessä: notkuvien karkkihyllyjen ohittaminen nälkäisenä ei ole helppoa! Siksipä kauppaan ei kannata suunnata vatsa kurnien, eikä kotiin kannata varastoida herkkuja pahan päivän varalle. Johan se paha päivä siinä odotellessa muuten koittaa. Samaa reseptiä pystyy varmaan noudattamaan ympäristötietoisuuden suhteen. Kunhan tietää, mitä vältellä. 

 Suomalaista graavilohta, jotain pehmeää ulkolaista juustoa, suomalaisia ituja, espanjalaisia kirsikkatomaatteja ja suomalaista varhaissipulia.

Ehkäpä tutustun Kaskisen ekologiseen gourmet-oppaaseen, se kun lupaa, että nauttiakin saa! Sitten voin muodostaa oman yhdistelmäni ekologisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Mikähän ruokavaliossani muuttua taas saa?

Tuulen voimaa

Väripostauksia, aavistuksen ajastaan jäljessä olevia muotiajatuksia, kuolaamista ja ihastelua. Tältäkö näyttää blogini nyt, aina ja iankaikkisesti?

Ei sen pidä olla niin. Siksipä vähän tuulisempia juttuja. Osallistuin nimittäin hetki sitten tuulivoimakyselyyn, johon sain linkin ystävältäni – kehotan myös kaikkia blogini lukijoita vastaamaan tähän aikaa muutaman minuutin vievään nettikartoitukseen. Sen tuottamia mielipiteitä tullaan nimittäin, ainakin hankalasti löydettävissä olevan lehdistötiedotteen mukaan, hyödyntämään tuulivoimasuunnittelun ja -tutkimuksen kehittämisessä.

 

Kuva: johnnyalive

Kyselyyn vastaaminen ei vaadi minkäänlaista erityisosaamista, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen (ensin) paremmin, kannattaa kurkata video tuulivoimaloiden vaikutuksista ympäristöönsä.  Yksinkertaisen vaikuttavaa, ei liian alleviivaavaa. Samalla kaunista, jollain karulla tavalla. Omalla kohdallani myös pikkaisen nostalgista: tuulenvirettä vanhoilta kotikonnuilta.

Tuulivoimasta minulla ei kuitenkaan ole sen painavampia ajatuksia kuin muistakaan energiantuotantotavoista. Asia ei nostata minussa suuria tunteita; näen kaikki vaihtoehdot vähemmän hyvinä, ja odotan hetkeä, jolloin keksittäisiin joku oikeasti ympäristöä kaikilla tavoin kuormittamaton tapa tuottaa sähköä. 

Tuulivoima on ehkä askel ympäristöystävällisempään suuntaan, mutta esteetikkona en välttämättä ihastu ajatuksesta, että mökkilaiturin horisontissa pyörisi yksi jos toinenkin häkkärä. Toisaalta jos jotakin vastustan, niin perinteisiä tapoja myllätä maisemaa: turpeennostoa, hiilenlouhimista (ja hiilen likaamia vessoja, olohuoneen seiniä ja ikkunoita). Ehkäpä tuulivoima on näistä myös se esteettisesti pienin paha.

Sitä paitsi silmä kyllä tottuu aikanaan moderneihin tuulimyllyihinkin, etenkin jos ne osataan sijoittaa maisemaan viisaasti. 

 

Kuva: Chuck "Caveman" Coker