Ruokakaapit

Innostuin, yllättäen, siivoamaan! Tässä kun on tullut vietettyä useampi päivä neljän seinän sisällä, niin mitähän muutakaan tällainen kotihirmu keksisi. 

Niinpä kaikki keittiön kaapit ja laatikot saivat eilen tuta rättiä – ja nyt niitä kelpaa esitellä.

Ruokakaappeja on muutenkin mukava availla uteliaille katseille, sillä ihmisten syömistottumukset ovat kiinnostavia ainakin omasta mielestäni. Lyylille kun tokaisin, että tyyppejä yleensä kiinnostaa, mitä toiset syövät kodeissansa, niin hän siitä kysymään, että miksi. Suoraa vastausta en osannut antaa. 

Yleensä kuitenkin kiinnostaa, miksi laiha pysyy laihana; mitä ihmettä se oikein syö. Entä miksi energinen on niin energinen? Löytyisikö vastaus ruokakaapista? 

Itse olen vehnän lähes kokonaan pois jätettyäni ja säännöllistä sokerinkäyttöäni vähennettyäni laihtunut pari kiloa. Se ei ollut tarkoitus, ja välillä mietin, että ovatkohan kilot lähteneet lihaksista, kun olen jaksanut jumpata niin harvoin enää nykyään. Laihtuminen ei juuri peilissä näy tai vaatteissa tunnu, mutta vaaka sanoo niin. 

Ruokakaappiani tarkasteltuani voin kuitenkin hihkaista, että aika terveelliseltä näyttää!

Alahyllyltä löytyvät korkeimmat tuotteet, joista ainakin riisikakut ja kaurahiutaleet ovat ahkerassa käytössä. Meillä syödään melko usein aamupalaksi kauramaitoon keitettyä kaurapuuroa. Lyylille tein taannoin mysliä, ja se majailee tuossa lasipurkissa – oma vatsani ei oikein sitä kestä. Pastaakin tyttö syö kohtalaisen usein: täysjyväluomua tietenkin! Itse käytän alahyllyn tattarijauhoja esim. kasvispihvien ja piirakoiden teossa vehnäjauhojen sijaan. Hyllyltä löytyy myös etikoita, jyviä, siemeniä ja mantelijauhoja sekä vararuokaa eli falafelpyöryköiden puolivalmista seosta.

Keskihyllyllä kököttävät ne pienikokoisemmat kuivatuotteet, joita tarvitsen usein: on riisiä, kvinoaa, tattaria, hirssiä, linssejä, papuja, jyviä, pähkinöitä. Leivon kohtalaisen usein herkullista siemenleipää, ja sitä varten on kaapissa aina tarvittavat ainekset. Tosin koitan olla syömättä sitä ihan joka päivä, jälleen vatsan hyvinvoinnin vuoksi. 

Töissä syön nykyään vain omia salaatteja, joten varalla täytyy olla erilaisia hiilihydraatteja: ei sitä ihan joka viikko jaksaisi pelkkää riisiä salaatinpohjana. Proteiininä salaatteihin käytän toisinaan papuja, kunhan vain jaksan niitä liotella ja keitellä. Säännöllisesti teen itselleni linssikeittoa: se on niin halpaa, helppoa ja hyvää perusiltaruokaa. Isommat erät pähkinöitä säilytän jääkaapissa, mutta tällaiset pikkupussit tyhjentyvät niin nopeasti salaatteihin tai leipomuksiin sekä suoraan suuhun, etten ole jaksanut piitata oikeasta säilytystavasta.

Ylähyllyllä on harvemmin tarvittavia tuotteita, valmisruokia tai Lyylin välipalaruokia, kuten rusinoita ja hapankorppuja, joista en oikein itse välitä. Kookosöljyä käytän lähinnä siemenleivän tekemisessä, mutta on minulla meikkikaapissa toinenkin lasipurkki käsi-, jalkapohja- ja kasvorasvana. ;) Kasvisliemikuutioiden sijaan käytän kasvisliemijauhetta: se on lisäaineetonta! Suosittelen. 

Sivukaapin alahyllyllä on siivoamisen jälkeen tilaa! Yleensä näin ei ole. Hylly toimii varahyllynä, jos kaupasta hamstraa jotain paljon tai jotain uutta. Lisäksi hyllyllä on kahvit. Ennen säilytin siellä myös purkkapusseja, mutta eilen vatsavaivat saivat sellaiset mittasuhteet, että oli taas luovuttava purkansyönnistä, minulla kun se menee ainaiseen mässytykseen niin helpolla. "Kaikki tai ei mitään" on purkassa ja karkissa minulla ainoa toimiva menetelmä. 

Alimmalla keskihyllyllä on vitamiinit ja teet. Syön nykyään psykiatrin määräyksestä omegaa, jossa on D-vitamiinia sekä B12-vitamiinia, koska siitä minulla on ollut kasvissyöjänä puutetta sekä toisinaan muistan ottaa maitohappobakteereja. Teetä juon kotona melko harvoin, mutta nyt lomalla on tullut keitettyä parina iltana mustaa teetä pannullisen verran. Ihan hyvää. Koulussahan juon pelkästään erilaisia teitä – ja paljon – vaikka en oikeastaan voi sanoa teestä mitenkään älyttömästi pitäväni. (Tällä hetkellä hyllyllä on myös miehen jättämä tumma suklaa – ei oikein enää uppoa minuun, kun olen päässyt sokerikoukusta eroon.)

Ylimmällä keskihyllyllä sijaitsevat leipomisessa ja ruoanlaitossa käytetyt erikoistuotteet, kuten leivinjauhe, vaniljasokeri ja perunajauho. Lisäksi hylly majoittaa varasuolat ja lisämausteet, jotka eivät mahdu maustekaappiin 29 purkin seuraan.

Ylin hylly on jauhoja ja sokereita varten. Vehnäjauhoista teen harvoin nykyään enää mitään, mutta joskus Lyylin leipomuksiin tai ruokiin niitä tarvitaan. Lisäksi varakauramaito löysi tänne paikkansa eilen. Aika hyvä jemma! 

Tällaiset ruokakaapit meillä on. Lähes kaikki lämpimässä säilytettävät ruoat mahtuvat näihin melko siroihin kaappeihin: sivupöydällä on vain hedelmät, yrtit ja salaatit sekä ala-astiakaapissa oliiviöljy, sillä pullo on niin korkea, ettei se mahtunut minnekään muualle. 

Pikkuruinen keittiömme on mielestäni tilankäytöllisesti nerokkaasti suunniteltu. Kiitos siis edelliselle omistajalle siitä! Tällaiset vähemmän syvät ruokakaapit ovat erittäin toimivia, etenkin kun ne sijaitsevat helposti tavoitettavassa paikassa. Kun tästä asunnosta joskus joutuu muuttamaan, niin erityisen ikävä tulee tätä keittiötä, sen jo tiedän. 

Mutta nyt ruokakaappeja koluamaan, on lomalaisen lounasaika!

Stressitön (vatsa)

Huomaan, että ei minulla ainakaan blogistani stressiä ole. Nykyään en useimmiten muista edes sitä, milloin olen viimeksi kirjoittanut, kun ennen pidin tarkkaa vahtia kaikesta täällä tapahtuvasta.

Eikä ole paljon stressiä muutenkaan. Sen huomaa siitä, että jaksaa esimerkiksi pelata lautapelejä todellisella mielenkiinnolla. Tai siitä, että nukkuu öisin, ainakin melkein joka yö, vessataukoa lukuunottamatta keskeytyksettä.

Nämä ovat sellaisia elämän iloja, joita arvostaa vuosi vuodelta enemmän. Jaksamista, nukkumista ja kotielämää. Ja tietenkin sitä, ettei vatsakaan voi enää hullusti. Tiedä sitten, oliko stressillä siinäkin sormensa tai vatsahapponsa pelissä, kun nykyään voin syödä melkein mitä vaan, kunhan pidän määrät kohtuudessa. Etenkin siemenien ja pähkinöiden määrät ovat ratkaisevia, samoin tietysti kahvin. Ruisleipää kestän neljä–viisikin palaa päivässä! (Tai vaihtoehtoisesti siedän enemmän murinoita ja paukkuja, kuuluvathan nekin elämään... Eikä nyt tarvitse hävetä, kun kukaan muu aikuinen ei ole niitä kuuntelemassa, kuten työaikaan.)

Keväällä kävin keliakiatestissä ja sain siitä puhtaat paperit. Gluteenia minun ei siis olisi mitään terveydellistä syytä vältellä, etenkään kun en huomannut sen olevan ongelmieni syy. Niinpä pikkuhiljaa palailin ns. normaaliin ruokavalioon. Sokeri on ainoa tuote, jota minun todella tulee karttaa muista syistä, mutta kesällä olen henkisen hyvinvoinnin takia vähän lipsunut siitä lähinnä jäätelön ja suklaan muodossa. Kotona ei edelleenkään säilytetä suklaata, enkä sitä varsinaisesti kaipaa. Makeannälkään syön toisinaan hunajaa, nyt kun se ei tee pahaa vatsallekaan. 

Tavoite on kuitenkin syksyllä elää 95-prosenttisesti sokerittomasti, sillä sokeri, mukaanlukien hunaja, koukuttaa. 5 prosenttia on tarkoitettu juhlia yms. erityistapauksia varten. 

Painooni eivät ruokakokeilut ole vaikuttaneet millään tapaa. Eivät jaksamiseenkaan, joten alan olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että erityisesti viljaton ruokavalio on kummajainen. Jos jotain nykyihmisen tulisi vältellä, mielestäni parhaita kandidaatteja ovat sokeri, valmisruoat, mahdollisesti vehnä ja liian nopea yksin syöminen. 

Jos kokeilee noudattaa paljon parjattuja valtion ravitsemussuosituksia vm. 2014, luulen, että pääsee pitkälle. Ongelma lienee siinä, että järkevissä määrissä on vaikea pysyä ja siinä, että tuo ylälokero houkuttelee liikaa. Eihän sitä tarvitse syödä kuin muutama hassu irtokarkki tai suklaapala, niin rajat tulevat vastaan. Lasken välillä syömisiäni Kiloklubin avulla, siis lähinnä saadakseni tietoa siitä, syönkö tarpeeksi proteiinia tai liikaa kovia rasvoja tai herkkuja. Tiukat ovat rajat: 101 g irtokarkkia, siis aivan pikkuriikkinen pussillinen, ja eikös ohjelma jo herjaa...

Jotenkin vapauttavaa, kun ei niin kauheasti tarvitse vältellä mitään tavallista ruokaa. Punaista lihaa toki kartan, mutta kun syy on jokin isompi, sitä ei oikeastaan edes ajattele ruokana. Ja välillä saatan kuitenkin maistaa tytölle tekemiäni lihapullia. Hyvähän lihan maku on, ei siitä mihinkään pääse, mutta lihaa en himoa, kuten herkkuja.

Stressitön elämä tarkoittaa kuitenkin vielä muutaman viikon ajan löysyttelyä herkkujen suhteen. Toivotaan aurinkoisia ilmoja, jotta pääsee syömään pari tötteröllistä jäätelöä. Se, jos jokin kuuluu leppoisaan kesääni. Ilo irti stressittömyydestä, sillä ei se ikuisesti jatku.

Keittiön tomaattihylly: Kotimaiset tomaatit ovat nyt edullisia, ja meillä tehdäänkin usein tomaattikeittoa. Suosittelen. Hyvä ohje löytyy Hiidenuhmalta.

Ensimmäinen

Ihan noloa myöntää, että olen alkanut juoda pikakahvia. Pelkästään pikakahvia, sangoittain. 

Siinäkin mielessä vähän hassu homma, sillä minulla on tuliterä Moccamaster alla, muttei vedenkeitintä. Pikakahvihan on jauhetta tai murusia, jotka sekoitetaan keitettyyn veteen, ja siten vettä on tullut keitettyä levyllä harva se hetki. Onneksi liesi on uusi, joten kiehumisen nopeudessa ei ole mitään valittamista, mutta eihän se lieden käyttö kai kovin ekologista ole, ainakaan vedenkeittimeen verrattuna. Eikä ole kivaa istua bussissa miettien, että jäikö levy päälle vai käänsinkö sen rutiininomaisesti pois.

Nyttemmin ongelma on kuitenkin ratkaistu. Pikakahvin pehmeän aromin rakastaja sai arkisena lauantaina lahjaksi upean italialaisen muotovalion. Vedenkeitin sai heti arvoisensa paikan työtason etummaisena laitteena. 

Tämä siis oli ensimmäinen lahja mieheltä, joka arvostaa laatua. ;)

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin

Rakastan sananlaskuja. Onneksi työni sisältää niitä! 

Nyt uusiokäytän otsikon sananlaskua: ryhdyn padaksi ja soimaan kattiloita, enkä tunnusta mustaa kylkeä. Sillä en vain voi ymmärtää, miten kalliit kattilat menevät noin vuodessa pilalle! 

Jamie Oliver -kattilan Tefal-päällysteinen pinta otti ja lähti. Kattila oli ollut käytössä ehkä vuoden, kaksi. Ei auttanut kuin viskata täysin hilseillyt pata kaatopaikkaroskikseen. Puolet pinnoitteesta onkin sitten kiertänyt kivasti elimistöjemme kautta. Olin siis erittäin tyytymätön hinta–laatu-suhteeseen, ja sanoin, ettei meillä tarvita enää mitään Jamien nimeämiä keksintöjä. Muutenkin tykkään enemmän siitä toisesta brittigourmeen pelastajasta, Gordon Ramsaysta.

Mies osti tilalle jonkun Hackmanin sarjan kattilan, oiskohan se tuo Kovanaama. Tuntuvat kovasti haukkuvan Hackmaninkin laatua, mutta meidän toinen samaa sarjaa oleva isompi kattilamme on kyllä kestänyt elämää, kuoriutumatta. Mutta ehkä nettikeskustelijat ovat oikeassa siinä, että Hackmanin siirrettyä valmistuksensa ulkomaille laatukin on heikentynyt. Tai sitten kysymys on vain siitä, että hienompi tekniikka vaatii hienommat käsittelytavat, tarkempaa ohjeiden noudattamista ja täsmällisempää paistotekniikkaa. Pihvit paistetaan pihvipannulla, munakkaat munakaspannulla jne. Niinkuin maailma ei olisi tarpeeksi hienosäätöinen muutenkin!

Lisäksi meidän vanhassa Hackmanin Kovanaamassamme on yksi merkittävä vikakin. Totesimme noin viikko sitten, ettei sitä voi laisinkaan ottaa esille pahan hajun takia. Olemme ilmeisesti ohjeiden vastaisesti käyttäneet sitä myös ruoan säilytykseen. Nyt muuten ehjä kattila makaa kantensa alla, ja kun sitä raottaa, löhähtää ilmoille tuikea sipulikrääsän tuoksu. Keitä siinä sitten riisipuuroa. 

Että jos sitä on tullut vähän väärinkäytettyä kattilapoloa, ehkä on syytä miettiä, olisko silloin itselläkin musta kylki. 

Kuva: Alice Harold

 

Lopulta vain yhdestä en luovu: se on pinnoittamaton tavallinen kattila. Sellainen kestää kovaakin käyttöä, vaikkei olisi edes nimeltään Kovanaama.

Tuumasta toimeen

Ja niinpä kävi, että ryhdyin leipomispuuhiin. Ohessa historiallisia kuvia – minua ei olekaan juuri nähty keittiössä kuin rätin kera sitten viime vuosituhannen. ;) Lyylikin oli suhteellisen hämmästynyt, mutta innoissaan, koska tietää, että piparit ovat hyviä. 

Piparitaikinalle tosin kävi sitten niin, että sinne lorahti vähän liikaa neilikkaa, ja vuoden herkullisimmasta jälkiruoasta (siis siitä taikinasta) tuli kitkerää. :( Päätin, että siitä tehdäänkin sitten piparimaja ja pari koristemuumia. Ennen joulua ehtii tehdä vielä toisen taikinan syötäviä pipareita varten, kun on näin reipas. No, suklaan voimilla jaksaa. Kaapista kun löytyi jo joku avattu konvehtirasia... Tontutko ovat olleet asialla?

Lyylin Tripp Trapp -tuolille taas kävi niin, että se pääsi kaatumaan Lyylin raahatessa sitä  keittiöön äidin silmän välttäessä. Tyttö ei jäänyt alle, vaan tokaisi, että "Lyyli tyhmä". Ennemminkin fiksu, sanoisin ainakin tässä tapauksessa, koska tokihan äidin pikku apulainen tuolia tarvitsee. Äiti vaan ei tajunnut sitä tohkeissaan hakea. Ja fiksu, kun ei jäänyt alle!

Tuumasta toimeen ryhdyimme siis molemmat; pian jatketaan kaulimispuuhissa. Ja testataan, miten mikrouuni paistaa piparit. Meiltähän ei tavallista uunia perinteiseen kantakaupunkilaistyyliin löydy...

Kaapit avautuvat

Innostuin sunnuntaina siivoamaan kaappeja: pyyhin ja järjestin kattilakaapin ja sen perään "samalla hiellä" jääkaapin. Urakan päälle kuvasin säihkyvät sisällöt, lähinnä Kaitaliinan hauskan postauksen ja kehotuksen ansiosta. En voi nimittäin sanoa, että kaappiemme sisällöt olisivat mitenkään erityisen houkuttelevia juuri nyt, kun kaupassa ei ole käyty kunnolla vähään aikaan. Toisaalta ne kuvaavat aika hyvin tilannetta tiistain–keskiviikon vaiheilla, kun viikonloppusatsit ovat jo alkaneet huveta.

Mies tykkää ostella erikoisia tuotteita ja tehdä niistä kaikenlaisia kokeiluja. Usein hyllyt siis notkuvat. Viime viikon kiireen keskellä käytimme hyväksemme ruoka.net-palvelua jälleen kerran, ja jo tutuksi tullut lähetti toi meille torstai-iltana kiloittain ruokaa. Laskelmieni mukaan kävimme viime viikolla kaupassa yhden ainokaisen kerran. Yleensä kertoja kertyy kahdesta seitsemään. Itse pyrin siihen, että viikonloppuna käytäisiin yhdessä kunnon kauppareissulla auton avustuksella ja viikolla täydennettäisiin varastoja tuoretuottein vain yhden kerran. Mutta mies tykkää ruokashoppailusta ja kiertelee joskus Kallion erikoisliikkeitä tehden löytöjä esim. Punnitse ja säästä -putiikista tai jostain seudun etnisestä aarreaitasta, tietääkseni lähinnä Dabin Oriental Foodista tai Bangkok Centeristä. Kannattaa uskaltautua kokeilemaan, sanoo ihminen, joka ei ole jalallaan astunut yhteenkään seudun erikoisruokaliikkeistä!

Meillä on jääkaapissamme aina jogurttia miestä varten, usein joitain helppoja juotavia pikkuisia ja rahkaa sekä mansikkahilloa minua varten. Tällä kertaa olin vahingossa ostanut vadelmahilloa! Sekin käy, mutta ei ole niin hyvää. Hilloa kuluu vähintään kilo kuussa... Rahkaan sekoitan myös mantelirouhetta, namskista!

Käytän aina Oivariinia leivän päällä ja usein jotain 17 %:n perusjuustoa. Lyylikin on alkanut kovasti tykätä  "ustoista", joita hän syö mielellään ilman leipää tai ennen leipää, kuorien siis ensin parhaat palat leivän päältä suuhun. Pienissä posliinikulhoissa säilytämme yksittäisiä jäljellejääneitä annoksia tai muita kokkauksia. Tällä kertaa yhdessä näistä kulhoista taitaa olla herkullista mieheni jouluista testausta, omena-inkivääri-chutneytä. Se on taivaallista! Odotan oikein, että saan maistaa sitä joulukinkun kanssa. Reseptinkin voin täällä kenties paljastaa, jos mies antaa luvan.

Kananmunia meillä on melkein aina kaapissa (yleensä jääkaapissa, koska päivämäärät pakkaavat ohittumaan parillakin viikolla ennen käyttöä). Niistä teen minä "bravuurini", sipulimunakkaan. Se on yksi niistä noin kahdesta ruokalajista, jotka osaan tehdä ilman ohjetta. Toinen on perunamuusi. Kaikkiin muihin tarvitsen erittäin tarkkaa perehtymistä ja hiljaisuutta sekä rauhallisen mielentilan.

 

Vihanneslaatikoissa on yleensä porkkanoita, joita tykkään rouskutella, ja kurkkua, jota kuluu joskus yksi tai kaksikin päivässä, jos onneton sattuvat jäämään esille lämpimään. Muuten ne kyllä helposti hautautuvat jääkaapin alakerran pimeyteen. Tällä kertaa laatikoissa on hieman kummallisia tuotteita, kuten perunoita. Niitä kun meillä ei juuri käytetä. Ovat varmaan olleetkin uumenissa kuukausia.

Ovessa on usein neljä–viisikin litraa maitoa, jota käytämme mm. aamupuuroon. Mehuja emme paljoa juo, ja työkaverin tekemä erinomainen kuningatarmehu on tainnut olla kaapissa keväästä asti. Viiniä juodaan melkein joka viikonloppu, mutta kohtuudella. Nyt pelkään kuvassakin näyttäytyvän punaisen olevan pilaantumaan päin, koska se on odottanut juojaansa jo viikon verran. Ehkä pitää ottaa tälle päivälle vielä pienet hömpsyt. 

Käytämme parhaamme mukaan luomumaitoa, sillä kauhistuneena luin joskus siitä, kuinka tavalliset lehmät eivät ehkä koskaan elinkaarensa aikana pääse haistamaan niityn vihreyttä tai katselemaan taivaan lintuja. Täydennämme sitten omia D-vitamiinivarastojamme purkista, sillä luomumaitoonhan ei D-vitamiinia ole luonnollisestikaan voitu lisätä. Muistakaa muutkin käydä purkilla, sillä näin pimeään aikaan saisi juoda maitoa aikalaiset määrät, jos mielisi ilman tabuja saada tarpeeksi elintärkeää aivo- ja luuvitamiinia!

Loppuun vielä kattilakaapin aarteita. Hiukanko on hyvä mieli, kun sai sieltä vähintään vuoden liat pois!

Muumikulhomenetelmä ja muutama sana mukeista

Kiitos ihanista paljastuksista ja haaveiluista, joista toivottavasti tulee joskus tosia! 

Arpaonni suosi tänään nimimerkitöntä Sky people -yhteisöstä ja kuumailmapallosta haaveilevaa ystäväistäni, jonka kyllä tunnistin tekstistä... Joten ottanethan pikapuolin yhteyttä, ehkä ehdimme kaffeille tai olusille palkinnon luovuttamisen yhteydessä. 

L

Arvonta tapahtui perinteiseen tapaan suljetulla lippuarvonnalla. Onnettarena toimi Lyyli, joka nosti Muumimamma-kulhosta lapun aivan tohkeissaan. Olisipa hän nostanut niitä vaikka muutaman ylimääräisenkin, mutta harmi vaan, että kirjat pääsivät loppumaan – odotan vielä omaakin kappalettani mielenkiinnolla, sillä olen jo saanut kuulla muutamia paljastuksia kirjan sisällöstä. "Minutkin" sieltä kuulemma löytää, hieman merkillisessä valossa kuitenkin, ainakin sen perusteella, että kirjassa karkaan kotoani lesborakastajan mukaan. ;)

Valitsin tähän arvontaan nimenomaan muumikulhon, sillä olen todennut ainakin astioitteni suhteen olevani täystavis. Omistan juuri niitä tavallisimpia suomalaisten kaappien täytteitä eli Arabian muumimukeja ja Iittalan Taika-sarjaa. Oikeastaan minun piti kirjoittaa niistä ihan oma bloggauksensakin joskus, mutta totesin, ettei niihin liity mitään sen kummempia tarinoita tai muistoja. Ne vaan ovat niin kivoja ja kauniita, että hankin ja pyydän niitä lahjaksi. Ja annan niitä miehelleni ja Lyylille, jotta saan lisäihailtavaa itsekin, kun en kehtaa ihan ilman syytä aina ostaa. 

 Kuva: Breibeest

Lempimukini on kuitenkin ihan toinen, Heljä Liukko-Sundströmin kutovia pupuja esittävä kauniin sininen muki, joka on Arabian sarjaa sekin. – Olen muuten saanut  pupumukin kirja-arvonnan  voittaneelta henkilöltä! Pupuja löytyy sarjassa erilaisissa puuhissa: tanssimassa, sauvakävelemässä, saunomassa, vastaanottamassa ylioppilaslakkia, pyöräilemässä. Appivanhempieni kertoman mukaan tuotannossa on joskus ollut myös sellainen nörttipuuhissa oleva pupu, jota kyllä näyttää löytävän kirppareilta vieläkin. En kuitenkaan ole alkanut kerätä pupu-sarjaa, mutta ehkä tuo nörttikorva minun täytyy miehelleni ostaa, tekihän hän minulle kivat KeyNote-pohjat tämän päivän työesitelmää varten. 

Työmukinani toimii Hattivatti-muki, koska rakastan sen oranssia hipiää ja ehkä jopa samaistun hattivatteihin, jotka parittomina määrinä ajelehtivat elämässä, loputtomasti vaeltaen, vailla päämäärää. Sellaiselta nimittäin joskus tuntuu, ehkä etenkin töissä. ;) Mutta muuten hattivatit saavat kuuroina, mykkinä, tunteettomina, välinpitämättöminä ja toivottoman tyhminä olentoina elää aivan omaa elämäänsä.