Eettisiä vaateratkaisuja?

Ehkä kerroin vuoden alussa lakostani, jonka piti koskea sekä vaatteiden, kenkien että kirjojen ostamista. Ainakin Facebookissa hehkutin ekolupaustani suureen ääneen. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Sorruin jo tammikuussa ostamaan yhden työssä tarvittavan lastenkirjan. Sitä ostosta ei pidä katuman, sen verran usein kirja on ollut hyötykäytössä, ja varsinainen sortuminen onkin alkanut maaliskuussa ja keskittynyt vaatteisiin. 

Tarvitsin lisää jumppavaatteita, kun aloin käydä kahdesti viikossa afrotunnilla. Samalla huomasin kenkäkadon, sillä muutama hyvä kenkäpari oli tullut tiensä päähän jo aiemmin, enkä ollut ostanut heti uusia tilalle. 

Ja sitten kävi vielä niin, että huomasin kasvaneeni, nyyh, ja farkut lakkasivat istumasta. Päätin jälleen ekosyistä hankkia uudet farmarit kirpputorilta, sillä minulla on useasti ollut onnea farkkujen käytettyinä löytämisessä. Tällä kertaa se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista: käytin tunteja eri kirpputoreilla, hamusin kolmet eri farkut, joista kahdet lyhennytin ompelijalla, mutta mikään farkkupareista ei ollut oikein hyvä. Vihdoin sattumalta kesäisellä ex-temporee-käynnillä Vuosaaren omalla UFF:lla löysin sellaiset farkut, joita olin etsinytkin: tummansiniset, hyvin istuvat ja vielä kaupan päälle sopivan pituiset! Mikä tuuri! Laatua en tosin rupea kehumaan, kun olivat alun perin H&M:stä, mutta saavat kelvata ainakin jonkin aikaa, siis kunnes muuttuvat sietämättömän näköisiksi. 

Jälkikäteen arvioin farkkujahtiani kriittisesti ja totesin, että samalla rahalla, mitä näihin neljiin farkkuihin lyhennyttämisineen kulutin, olisin jo ostanut aivan uudet ja ehkäpä laadukkaammat farkut kuin mihin nyt päädyin. Mutta toisaalta en halua olla tukemassa epäeettistä ja epäekologista farkkuteollisuutta suoraan, joten tämä kenties oli lopulta kuitenkin se ekologisin tie. Enkä oikeastaan osaa sanoa Hennes&Mauritzin farkuista, kuinka kestäviä ja laadukkaita ovat; ehkä yllättävät minut lopulta?

Tästä pääsemme tämän postauksen varsinaiseen asiaan, nimittäin saamaani kirjoitushaasteeseen. Marjoannika lähetti minulle haasteen koskien blogikirjoitustaan siitä, miten muodin avulla voi rakentaa parempaa maailmaa. Lukekaahan tuo perusteellinen bloggaus! 

Minusta ei ole kirjoittamaan muodista, mutta olen erittäin kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja siitä, miten vaatetuksellaan viestittää identiteetistään ja myös arvoistaan. Niinpä ajattelin esitellä teille tuoreimman vaatehankintani, jolle ei ole mitään sen kummempia perusteita kuin vain testata suomalaista merkkiä ja vastikään bongaamaani eettisten vaatteiden nettikauppaa Weecosia. Ja onhan kaapissani housuvaje, ja koska rakastan legginsejä, miksipä en ostaisi Suomessa tehtyä ja suunniteltua mukavuusvaatetta.

Pietamon Nuolikuvio-leggingsit

Eettiset vaatteet maksavat maltaita, se on totta. Mutta samalla rahalla kuin nämä leggarit (45 euroa plus postikulut 3 euroa) olisin tuskin ostanut Gantin, Tommy Hilfigerin, Calvin Kleinin tai minkään muunkaan (ylemmälle) keskiluokalle suunnatun vaatemerkin yhtäkään (järkevää) vaatekappaletta. Kun voivottelemme sitä, miten laatu maksaa, unohdamme usein, että Gant poikineen ei välttämättä ole laatua laisinkaan. Ja silti se maksaa! (Puhumattakaan noiden merkkien ekologisuudesta tai eettisyydestä.)

Herää tietysti kysymys, että ovatko nämä esimerkiksi Weecosin alle ryhmittyneet eettiset ja usein myös ekologiset, Suomessa tai lähimaissa valmistetut merkit sen laadukkaampia sitten kuin halvat Hennes&Mauritzin kuteet tai edellä mainitut ns. brändivaatteet. 

Itse olen päätynyt kuluttamisessani siihen, että ostan entistä enemmän eettisiä ja mahdollisuuksien mukaan ekologisia vaatteita nettikaupoista tai kivijalkaputiikeista ja tasapainottaakseni talouttani sitten taas osan kirpputoreilta. Viime käynnillä UFF:lla sain 25 eurolla farkut, huivin, t-paidan, ilmeisesti taas muodissa olevan napapaidan (tytölle!) ja lapsen hameen. Ei paha. 

Kirpparilöytöjä

Kokeilemalla erilaisia eettisiä ja/tai kotimaisia merkkejä, löydän varmasti vuosien saatossa suosikkini ja pystyn myös arvioimaan eettisten vaatteiden laatua. Ystäväni on ollut jo kauan perehtynyt vaatteiden eettisyyteen ja kestävyyteen, ja myös häneltä saan vinkkejä pukeutumiseeni. Teille muillekin kiinnostuneille suosittelen Facebook-ryhmiä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen muoti sekä Eettinen, ekologinen ja vastuullinen kirppis. 

Ei maailma välttämättä kovasti parane omilla eettisillä pikkuvalinnoilla ja itse uskon, että maailmanpelastamispeli on käytännössä jo menetetty ympäristökatastrofin ja joukkosukupuuton yllätettyä meidät, mutta saa näillä harkituilla ostoksilla paljon paremman mielen, ostettua hyvän omantunnon ainakin hetkeksi, tuettua kotimaista teollisuutta ja lisättyä murusen työllisyyttä sekä – mikä parasta – löydettyä vaatteita, joita ei ihan jokaisella vastaantulijalla ole yllään!

Kirpparin uusi tuleminen

En ole kunnolla kirpparoinut vuosiin – satunnaisesti toki käynyt UFF:lla tai tehnyt joitain nettilöytöjä. Mutta viime viikolla iski uusi into, kun viiden–kuuden vuoden takaisten supershoppailuvuosien antimet ovat alkaneet olla liian kulahtaneita. Mustia t-paitoja lähti kiertoon, ja tilalle piti saada uusia.

Mietin tovin, mistä kaupasta saisi edukkaita, hyvälaatuisia ja mielellään edes jossain määrin eettisiä t-paitoja vieläpä lyhyellä aikataululla, Lyylin ollessa kokkikerhossa maanantaina. No, eipä kai mistään näillä kriteereillä, mutta marssin Hakaniemen UFF:iin joutaessani ja löysin muutaman peruspaidan. H&M:ää ja EDC:tä, merkkejä, joita en ehkä uusina ostaisi, mutta eipä ainakaan H&M:n laadussa ole minun käyttäjäkokemukseni mukaan mitään vikaa. Eettisyyteen en ota kantaa, kun en tiedä. 

Kirppari-innostus sai lisää uutta tuulta, kun huomasin, että pari vuotta sitten kuopatun Vallilan Valtterin tilalle, viereiseen makasiinirakennukseen on saapunut Konepajan Bruno. Vähän jälkijunassa sain Facen kautta vinkin tuon viikonloppukirppiksen olemassaolosta, ja sinnepä siis suuntasimme Kalevin kanssa sunnuntaina – käytettäköön tässä blogissa miehestä nyt sellaista sopivaa nimeä. :D

Lyyli oli vesirokkohoidossa tädillään Mailalla ja hänen miehellään Anterolla – vitsit, kun on kiva keksiä näitä vanhanaikaisia, hieman poikkeavia nimiä. (Älkäättehän loukkaantuko!) Niinpä me pääsimme oikein irrottelemaan – ja minähän ostin! Usean varsin kelvokkaan vaatekappaleen yhteishinnaksi tuli silti vain yhdeksän euroa! 

Bruno oli puolityhjä sekä myyjistä että ostajista. Nyt sanaa kiertämään, sillä tämän mukavammin ei sunnuntai juuri olisi voinut alkaa, vieläpä kun mieskin löysi itselleen uutta puettavaa.

 Viiden euron kasarifarkut – naurakaa vaan, mutta näissä on ihanan korkea vyötärö!

 Hauska liivi, hinta euron. Sopii opelle, en ehkä muuten ois ostanut.

 Perusteeppari (0,50€), ihanan pitkä. Tätä ei töihin. ;)

 Kähee käyttämätön bändipaita (0,50 €), kotioloihin...

 Vähän tiukka euron teeppari, mutta vaikka hupparin alle. 

Mummoyökkäri. Lyylinkin mielestä ihana. Euron oli ja just mitä tarvitsen.

Kuvat otti ja editoi Kalevi. 

Lempi

Uusi lempipaitani on ensimmäinen omistamani kashmirvaate. Se on siis lämmin. Se on myös harmaa.

Miten voinkaan rakastaa harmaata niin paljon? Se kuulemma vieläpä sopii kasvoilleni! (Samalla  herää kysymys: kenelle harmaa sitten ei sovi? Se kun on niin neutraali väri...)

Paidan tilasin, kun idolini Eeva mainosti sellaista. Ensin kaduin vähän liian isoa kokoa, nyt rakastan sen väljyyttä. Tekisi mieli tilata toinen, toisessa värissä. Nyt nimittäin olen muuttunut tylsäksi pukeutujaksi: joka toinen päivä siniset puuvillahousut ja lempiharmaani yllä. Vaihtelen toki sen kanssa pidettäviä koruja. 

Tämän hetken piristäjä on tuo punainen rusetti, jonka löysin joskus kirpparilta eurolla. Etten ihan harmaavarpuseksi muuttuisi. – Vaan tuskin se lienee mahdollista. Eihän? 

Ystävät, kirpputorit ja muita syksyni suuria

Taannoiset viikot olen viettänyt tiiviisti eri ystävien parissa. On ollut hienoa huomata, että pitkistä tauoista huolimatta ystävyys on säilynyt. Samalla pelottaa se, että jos elämä jossain vaiheessa muuttuu perhekeskeisemmäksi, aikaa ystäville jää vähemmän. Toisaalta ehkä moni muukin on silloin siinä tilanteessa, että ei enää ehdi lapsilta juomaan viiniä keskellä viikkoa!

Eräänä tiistaina söimme ystävän kanssa hänen luonaan maittavaa kotiruokaa (viiniä siis unohtamatta), mutta käsityön sijaan loppuillan vietin hänen kirpputorikassillaan. Olen aiemminkin saanut runsaasti hyviä vaatteita häneltä, ja nyt sain parhaat palat päältä ennen koko kaupungin siivouspäivää. Kaupungin kirpputorit jäivätkin kohdaltani eilen koluamatta, mutta noin kymmenen vaatekappaletta sekä koruja ja kengät ystävältä saatuani olin enemmän kuin tyytyväinen, etenkin kun tämän kaiken sain aivan yllättäen. Vaikka en epäile, etteikö ilta olisi ollut aivan mainio ilman lahjoitustakin!

Syksyn olen ajatellut pihistellä vaatehankinnoissa, kuten muutenkin viime aikoina, mutta kunnolliset talvikengät olen vihdoinkin päättänyt ostaa. Hyppysiä himottaisi kierrellä myös kirpputoreja. Enkä vielä noihin käsitöihinkään asti ole päässyt, vaikka kuinka kesällä suunnittelin. Suuri lankapussukka kutimineen on kuitenkin jo nostettu esille, joten olen lähempänä suunnitelmaani kuin aikoihin.

Ja voitte vain arvailla, mitä kuuluu espanjan opiskelulleni. Ehkäpä todelliset tarpeeni ja haluni ovat kuitenkin nyt jossain muualla kuin aivan uusissa jutuissa. Nautin tällä erää eniten kodin puunauksesta, sisustamisesta, ruoan kanssakin hääräämisestä, lenkkeilystä ja kirjoittamisesta. Ja usein uppoudun teksteihin, tunneiksi lukemaan ihan järkeviä juttuja netistä, joskus jopa kirjoista. ;)

Enempää en aio kuitenkaan nyt höpistä täällä, sillä siirrymme seuraavaksi miehen kanssa täällä Viikin "kodissamme" valmistamaan sunnuntaipäivällistä. Kaksi läheistä ystävää, toinen heistä yllämainittu kirpputorin pitäjä ja toinen vanha hyvä ystäväni kotipitäjästä, molemmat kaasoni, tulevat miehineen syömään. Koti on ensiesittelyssä, joten on pitänyt puunata sydämen kyllyydestä. Sillä sellainen olen, ja sellaisesta pidän. Miksi sitä itseään muuksi muuttamaan?

Perjantaini

Tyhjä naula. Orkidean kuivuminen. Pölyä kirjoilla. Oho, mitäs oikein on tapahtunut? Minä, joka siivoan ja sisustan, olen tainnut kyllästyä. Tai sitten vain on kiire.

Tämä viikko: kaikki illat jossain. Väsynyt, koska unet ovat jääneet lyhyiksi, sillä tarvitsen menoillankin jälkeen sen tunnin-kaksi ennen kuin pystyn rauhoittumaan sänkyyn. Puuhastelen, värjään hiuksia, lakkaan kynsiä, kun pienikin aika löytyy. Ja sitten käy näin: perun teatterikäynnin, vaikka lippukin oli jo ostettu. En jaksakaan, kun perjantai koittaa. 

Mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun: Tanssin hulluna lempimusiikkini parissa, käyn Ylen abitreeneissä harjoittelemassa ruotsia, luen Facebookkini huolella, suunnittelen lukevani romaania tai vähintään ehdin tänne bloggaamaan. Tietysti teen myös kotipuuhia, hitaasti, hermoilematta. Ja kävin uimassa. Aalloilla haaveilemassa. Juuri nyt on hyvä olla yksin.

Taustalla soi nyt kotimaisia klassikkoja, juon Cassista ja nautin siitä, mikä ei monelle 34-vuotiaalle perheenäidille ole lainkaan näin helppoa: oma aika, se kirottu sanayhdistelmä, se, joka sisältää aina joko pientä haikeutta tai vähintään syyllisyydentuntoa, mutta joka on niin tavattoman tärkeää. Pää tyhjäksi velvollisuuksista ja raikkaita tuulahduksia tilalle. 

Näin alkaa viikonloppuni, tulkoon siitä hyvä!

Viikko sitten perjantaina kävin kääntymässä pitkästä aikaa kirpparilla, Hämeentien Fidassa ja löysin tietysti jotain, tällä kertaa Karen Millenin pitsiboleron. Käytyään pesulassa se odottaa rekissäni ilmojen lämpenemistä. Tästä tulee ihan arkivaate, päätin, mustan päälle!

Mennyt vuosi

Voipi sanoa, että ikävä ei tule! Sen verran haasteellinen, merkillinen ja ennen kaikkea murheellinen vuosi tuo viime vuosi oli. Ajattelin silti, kun en muutakaan postaamista nyt lomavelttoudessani keksi, että käyn hiukan läpi vuoden (kivoja) hetkiä kuvina. Jääpähän sitten tuleville sukupolville jotain positiivistakin merkintää vuodestani 2011. 

Uusi vuosi 2011 alkoi (tai tarkemmin sanottuna vanha vuosi 2010 päättyi) ravintola Lyonissa herkullisten ruokien parissa. Raketteja seurailimme Lyonin ikkunoista henkilökunnan kera. ;) Olihan se tunnelmallista. Päälläni oli lempijouluajanpaitani – ihana vaatekappale, jonka käyttökerrat vuodessa jäävät muutamaan hassuun.

Tammikuussa vietiin joulu pois, perinteitä noudattaen loppiaisena. Lyylin kanssa pakkasimme koristeet ullakolle odottamaan joulua seuraavaa. Piparitalo tuhottiin ja viimeiset suklaat syötiin kera ystävien. Herkkuja tuli rakennettua sitten vielä myöhemmin tammikuussa lumiukon muodossa – ei mitään tipatonta tammikuuta tai sokeritonta alkuvuotta vietetty, ei.

Helmikuussa kuntoilin, koteilin, kuolasin vaatteita ja muuta hyvin arkista. Lisäksi yritin tehdä lupauksia, jotka ilmeisesti ovat toteutuneet vaihtelevasti: bloggaamista vähensin rajusti alkusyksystä tilanteen pakosta, mutta samalla jäivät urheilutkin, joita taas oli lupaus lisätä! 

  

Maaliskuussa postailin laukkuhankinnoistani, pohdin ruoka-asioita ja aloin palautella hiukan ruoanlaiton saloja mieleeni. Aloin kirjoitella ylös myös Lyylin hauskoja juttuja, jotka muuten tuntuvat unohtuvan helposti.

Huhtikuu toi kevään: värejä, vaatteita, kynsilakkoja, ulkoilua auringossa, pääsiäisloman. Paasto loppui, ja sai hetken taas mässätä. Loppukeväällä olinkin sitten normaalia tiukempi ruokavaliossani, sillä keväisin olen taipuvainen syömään yli tarpeeni, enkä halunnut tänä vuonna yhtään ylimääräistä kiloa. Onnistuin tässä! 

Toukokuu oli hektinen. Yritin pitää bloggauslomaa, mutten onnistunut, koska oli näemmä tarve päästä purkamaan itseään tänne. Kipuilin nimittäin kovasti henkilökohtaisen elämäni kanssa, ja lopulta päädyimme Veikon kanssa elämän eri teille. :( 

Ilonaiheena oli uusi työhaaste, ruotsin kielen opettamisen aloittaminen syksyllä, mitä varten rupesin myös välillä postailemaan suomen ohella ruotsiksi.

 

Elämän harmaus ei kai liikaa näkynyt täällä muutenkaan, sillä toteutin mielestäni vuoden parhaan asuni juuri toukokuussa. Lisäksi taltioin Lyylin juttelut Angu-tädin masussa olevasta muumipeikosta tietämättä, että Angupa odotti jo silloin pientä poikaansa, joka syntyi marraskuussa. Lyylin ensimmäinen serkku!

 

Kesäkuussa alkoivat asuntomurheet. Onneksi alkoi myös loma ja oli monet synttärit: omat, blogin ja Lyylin. Maalla oleskelu teki ehdottomasti eniten terää: tarvitsin täysnollauksen omasta arkielämästäni! Itseni piristämiseksi hankin kenkiä, tein kirppislöytöjä ja – lakkasin kynsiä, josta muuten puhun täällä solkenaan, mutta jota teen oikeasti hirvittävän vähän! Pääsin myös elämäni ensimmäistä kertaa mukaan purjehtimaan! 

 

Heinäkuukin meni pääasisssa maalla ollessa. Jatseilla kävin vapaaehtoistyössä, pyöräilin ahkerasti ja puuhastelin kaikkea pientä. Joka yö tuli valvottua vähintään kahteen, monesti Mad Meniä katsellen. Loppukuusta odotin levottomana muuttoa, uuden alkua. 

Vaan kuinkas kävi? No, Lintulahden asunto oli hetken kaunis ja tuntui kodilta. Elokuu siis kipuiltiin, samoin syyskuu, jonka loppupuolella heitin sitten tavarani varastoon, jossa ne edelleen lepäävät. 

Lokakuussa alkoi toipuminen: jaksoin jo hiukan liikkua ja palata arkirutiineihin. Haaveilin kengistä ja hankin niitä, mikä tarkoittaa kohdallani normaaliutta, lakkasin taas vaihteeksi kynsiä (kerran, kaksi) ja tietysti etsin asuntoa. Siinä ohella ehdin harrastaa kulttuuria niin kirjamessujen, tanssiteatterin kuin luonnontieteellisen museon voimin! Jee. Kirjoja tuli luettua syksyn aikana kokonaiset yksi kunnollista, mutta kirja olikin sitä mieluisampi (Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus).

Marras-joulukuut olivat flunssien täyttämää aikaa: ensin pientä nuhaa, sitten lähti ääni, lopulta alkoi monen viikon köhä, joka loppui oikeastaan vasta lomaan. En jaksanut edes valmistella joulua kunnolla, mutta sieltähän se kuitenkin tuli. 

Joulukuun alussa aloin vaatteidenostopaaston, joka tuntui lähtevän liikkeelle melko onnistuneesti, johtuen varmaan siitä, että aikani meni asuntoasian murehtimiseen. Uutta kotia en siis jouluksi vielä saanut, mutta päätin lopettaa vuoden iloisesti ja aloittaa uuden positiivisen ajattelun voimin: kyllä se sieltä lopulta löytyy. Lisäksi uuden vuoden haasteisiin kuuluu liikuntaharrastusten elvyttäminen. Iloa lisää elämään, olkoon mottoni!

Muutama löytö

Löytöjä nämäkin, en ainakaan sen parempaa sanaa keksinyt.

Ensimmäinen löytö, tämä ehkä myös havainto: Marimekon klassista Olkalaukkua saa pian myös nahkaisena. Tämähän oli se minun visioni, jonka piti myymäni kalliilla Ihamuotilalle. Myöhästyin!

Toinen: Hyvä uusi blogi, jonka vanhaa muotoa tosin jo seurasin: Se sitä ja se tätä. Raikasta, selkeää, nuorta sekä valoisia kuvia.

Kolmannet: Valkoinen klaffilipasto ja Lyylille sänky. Lipasto oli vähemmän edullinen, mutta halvempi kuin Ikean – piti käydä ihan tsekkaamassa, koska se Ikean on kiva, kurkatkaapa vaikka Bisquitsilta, joka oli myös ostanut tällaisen taitettavan pöydän, klaffilipaston, miksi sitä nyt sitten virallisesti kutsutaankaan! Sänky halpa. Kunhan saadaan kaikki joillain keinoin uuteen kotiin, niin voin huokaista helpotuksesta. 

Lyyli lähtee tänään viikoksi vielä mökille. Tiedättekö, jännitän kovasti automatkoja. Pelkään, että pienelleni tapahtuu jotain. Meillä on ollut ihania kesäpäiviä, ja olen niin kiintynyt tyttöön. 

Mutta nyt pakkaamaan; blogi jäänee lyhyelle tauolle, jollen sitten kaaoksen keskeltä nappaise vielä paria kuvaa muistoksi näistä elämäni yhden taitekohdan hetkistä. Uuden kodin nettiyhteyksistä ei tietenkään vielä mitään harmainta ideaa, jollei se sisko nyt hoitanut tätä... Hmmm, itse olen unohtanut, miten sovimme. Sähkösopimuskin jäi kilpailuttamatta, kun aika loppui. Minua näemmä kiinnostavat vain nämä sisustushankinnat!

Nauttikaa te muut kesästä minunkin puolestani, minä en nyt heti jouda ulos, mutta huomenna kyllä lähden terassille!

 

Hittade några nya möblar för det nya hemmet: en gammal barnsäng för Lyyli och en slags byrå med bord – vad heter det egentligen? Båda är vita, förstås, lite gammaldags och från huuto.net. Beslöt att inte köpa något nytt, för att spara pengar och för att vara ekologisk.

Idag börjar jag packa ihop mina prylar. Har beställt endast femton flyttningslådor. De ska räcka till! Om jag har tid, kommer jag att tillbringa timmar genom att läsa och träffa folk på terrasser. Men annars blir det inomhustid, med en bra orsak. Försöker inte använda nätet för en vecka, undrar, hur det ska lyckas...

Vet ni, jag har blivit lite rädd om allting: rädd för att förlora min älskade dotter till exempel. Jag är liksom hela tiden orolig för vad som kan hända, och sista tidens sorgliga händelser i världen gör det inte lättare att hålla sitt liv i ordning. Men, när allt kommer omkring, tror jag att vi kommer att ha en mysig plats att bo i, något, som vi börjar kalla hem så småningom.

Porin kirpputoreilla

Maalla melkein pitkästyy! Olemme olleet täällä vasta viikon, meikäläisellä olisi vielä kaksi viikkoa edessä, ja olen nyt jo tekemistä vailla. Tiedän, voisi lukea enemmän... Illat kuluvat kuitenkin Mad Menin parissa. Pian olen katsonut kaikki tuotantokaudet; pelkään jo nyt tyhjyydentunnetta, jonka neloskauden päättyminen aiheuttaa. Tosin eihän sarja pääty, mutta koska viitoskausi on vasta käsikirjoitusvaiheessa, joudumme odottelemaan sitä tovin Suomen DVD-markkinoille. 

Onneksi päivisin voi käydä kaupungilla. Keskiviikkona lähdimme Poriin pakoon hulluja UV-lukemia, ja suuntasimme kirpparikierrokselle. Miten omaperäistä, mahtoiko olla jo neljäs kerta tässä kuussa, kun kierrän kirpparilla... Porin itsepalvelukirpputorit tosin eivät ole koskaan minua houkutelleet puoleensa, ennen kuin nyt vanhin sisareni sai minut innostettua tuohon ihmeelliseen sisätorien maailmaan. Hän oli netistä tsekannut netissä kaikki kohteet ja käynyt kiertelemässä muutamissa. 

Me kiersimme tällä kertaa kaksi keskeistä, Isolinnankadulla sijaitsevan Porin sisätorin sekä Paanakedonkadun Satakunnan superkirppiksen. Ehdottomasti kahlaamisen arvoinen on kuulemma myös Fiinitori. Ikään kuin joskus nuoruusvuosina olisinkin siellä käynyt. Mahtaako olla ihan samainen paikka? Pysyvätkö kirpputorit muka niin kauan pystyssä?

Superkirppis oli nimensä veroinen: ihanan tilava, valoisa ja täynnä oikeaa kirpparikamaa, ei mitään jälleenmyyntiroinaa. Myös henkilökunta oli ystävällistä. Suosittelen Porin kävijöitä tsekkaamaan! Näin ensikertalaisena sisätorikiertäjänä koin, että sisätorit olivat kuin Waltterin ja Uffin sekoitus: ei omia myyjiä, mutta toisaalta omat pöydät ja tavarat niillä sekalaisesti. Uffilla hyvää on selkeä vaatteiden ryhmittely ja värien mukaan erottelu. Täällä hyvää oli tilavuus ja paikan yleinen rauhallisuus. 

Hinnatkin olivat kohdillaan: enemmän kuin Waltterissa, mutta vähemmän kuin Uffilla. Tein lyhyessä ajassa mukavia löytöjä; toinen sisareni oli tosin syystäkin tuskastua, kun koiranpentunsa kärsi kuumuudesta, joka kaupungissa tietysti korostui. Olimme kuulemma kirpputoreilla ikuisuuden. Ei tuntunut siltä. ;)

Har nu varit en vecka på landet. Känns som en evighet, och jag är nästan uttråkad. Vad kan man göra här annat än leka med Lyyli, ligga under solskenet, simma, läsa, laga mat eller titta på DVD, vilket menar Mad Men för min del? Nåväl, man kan alltid göra en utflykt till Björneborg, citycentrumet och besöka flera loppismarknader. Det har jag inte gjort i Björneborg än längesen. Och självserviceloppis är en helt ny bekantskap för mig.

Den här gången besökte vi två av de tretton loppis, som finns listade på nätet. Superkirppis var det bästa: en stor, ljus och rymlig. Framför allt fanns där riktiga loppisgrejer, inte något återförsäljningsskräp. Hittade t. ex. en fin polka dot kjol, rutiga sommarbyxor och en 70-tals väska. Priserna var något mittimellan UFF och Waltteris; om jag hade haft mer tid, skulle jag ha hittat också några vas, som jag letar efter, tror jag. 

Måste säga att jag är mycket nöjd; numera känns det att det finns inget att köpa i Waltteris loppis, inte alltid i UFF heller. Kanske är varorna lite annorlunda utanför huvudstadsregionen?

Päivän saldo, kirppari-ideologialla maustettuna

O, those shopping days! Pian ne ovat taaksejäänyttä aikaa, sillä rahat tuli tuhlattua tänään. Ai, mitkä rahat? – No, ne kesälomarahat, jotka tosin tulevat tilille vasta heinäkuun viimeinen päivä. Sanoisinpa, että syksyrahoja todellisuudessa ovat. 

Ostin vaatteita, mutta ostin myös jotain hyvin kallista, mutta tarpeellista: silmälasit kera voimakkuuksilla olevien aurinkolasien. Kuvia seuraa kenties jossain vaiheessa. 

Ei voi muuta sanoa, kuin että shoppaileminen kyllä piristää päivää. Aloitin aamun kuitenkin jollain hyvin paljon merkityksellisemmällä: Lyylin kevätjuhlilla. Niiden ansioista pidin sitten koko päivän palkatonta vapaata, sillä olisin juhlien takia myöhästynyt kahdelta tunnilta päivän kokonaisesta kolmesta. Samalla jäi siivouspäivä väliin, hihih. Olin tosin siivonnut jo etukäteen vastuualuettani, kirjastoa... (Seli seli.)

Päivän voi siis kuluttaa kalliisti aloittaen kuitenkin halvalla: UFF on aarrevarasto. Löysin sieltä hauskan silkkipaidan (kuva kaikkein alimmaisena), harmaan pellavajakun sekä karmiininpunaisen poolon.

Uffilta erehdyin jatkamaan lempparisecondhandiini Hilda Violaan, ja sieltä löytyi kasa kalliimpaa, uutta alevaatetta ensi syksyyn: mekko (kuva alla), liehuhelmavillatakki (kuva yllä) sekä perusangora, jossa tosin angoraa oli komiat 5 prosenttia. Angoralta kuitenkin näytti ja tuntuikin. – Hilda Viola onkin nykyään mielestäni ennemmin tavallinen pikkuvaateputiikki höystettynä second handillä, sillä omistaja tuo sinne paljon kivoja vaatteita Pariisista. Kaikki tämänkertaiset löytöni olivat niitä, tosin alelapuilla varustettuja. :)

Vaatteissa on yksi miinus, keinokuituisuus, mutta en ole aikaisemminkaan huomannut keinokuitujen heikkouksia taikka sen tarkempia kuitusekotelmien optimeja, joten testailen nyt esimerkiksi näitä ja tuomitsen vasta, jos totean tietyn keinokuituisuuden, kuten viskoosisuuden, huonoksi.

Mietiskelin kirpparilöytöjä sovittaessani kirpparitaktiikkaani, jota olen viimeisten vuosien ajan hionut kiitettävän aktiivisesti. Tiivistän omat kirpparimetodini seuraavaan: 

1) Varaa kirpparikäynnille riittävästi aikaa. Tarvitset sitä siihen, että käyt säännönmukaisesti läpi kaikki tangot ja niiden kaikki vaatekappaleet. Aina ei voi vaatetta kaukaa vilaistessaan ymmärtää sen hienoutta, ja joskus hienouden näkee vasta, kun vaate on päällä. Siksipä vaatteet täytyy katsoa kunnolla ja poimia sovitettavaksi myös niitä vähän vähemmän varteenotettavia yksilöitä. 

2) Kierrä koko kirpputori kerran, kerää pino sovitettavaa, käy sovittamassa vasta, kun et jaksa kantaa enää yhtään enempää sovituskoppiin. Sovituksen jälkeen tilanne voi olla se, ettei yksikään vaatteista näyttänyt kivalta päälläsi. Siinä tapauksessa kierrä kirpputori vielä uudelleen. Todennäköisesti et ensimmäisellä kerralla katsonut kuitenkaan kunnolla. Itse olen tällä metodilla löytänyt mm. Versacen housut ihan täältä meidän omalta Hämeentien UFF:lta: ekalla rundilla en housujen perään kuin vilkaissut, toisella kertaa ne hymyilivät minulle ja huomasin hymyn, mutta vasta kolmannella ne huusivat: ota minut – ja mähän otin!

3) Osta vain tosi kivoja vaatteita. Niin vältyt kaappien ylikuormitukselta. Toinen keino on ostaa vähän vähemmänkin kelpoa ja vastaavasti roudata takaisin esimerkiksi UFF:ien keräyslootiin kaikki se, joka ei päädy aktiiviseen käyttöön. 

4) Käy kirppareilla aktiivisesti, mutta mieti, käytkö siellä jonkun arvokkaamman tekemisen sijaan vai sen sijaan, että kiertelisit tavallisissa kaupoissa. 

5) Ota löytösi käyttöön heti! Piristää seuraavaakin päivää. :)