Anssi Kelan olevaisuus

Aloin eräänä aamupäivänä kahvimukin äärellä pohtia Anssi Kelan olemusta. Laulaja, joka syntyi ja hävisi, vai hävisikö? Yhden hittilevyn mies, omituinen vaeltaja, tuottelias laulujentekijä, kirjailijanakin debytoinut; epäonnistunut, surullisenkuuluisa vai vain ihan tavallinen suomalainen kulttuurityön raataja?

Anssi Kelaa oli haastateltu tuoreimpaan Nyt-liitteeseen, juttuun, jossa muutamat suomalaiset artistit kertoivat, mitä ja miten kommunikoivat faniensa kanssa netissä. Anssi toi jutussa esille, että kylläpä hän tuottaakin paljon musiikkia ja fanit häneltä toivovat kaikenlaista. Minua jurppivat Anssin hienolta kuulostavat sanavalinnat ja niiden sisällyksettömyys: "--- vuorovaikutteisuus avaa artistille mielenkiintoisia optioita". Eli siis mitä tapahtuu, kun lataa biiseistään uusia akustisia versioita nettiin? Lisää faneja? Lisää kommentteja? Erilaisia kommentteja? Esimerkiksi mitä? No, joo, pilkunviilausta.

Kuulemma Anssi on kirjoittanut kuitenkin ihan kivaa blogia. Kirja, Kesä Kalevi Sorsan kanssa, sai pääsääntöisesti lyttääviä arvioita, esimerkiksi Helsingin Sanomain lukupiirissä. Faneja löytyy kuitenkin esimerkiksi tyylikkäiltä epävirallisilta kotisivuilta.

Itse tykkään muutamista Nummela-levyn biiseistä; suosikkini on Mikan faijan BMW. Jossain määrin haikeaa, mutta jouhevaa tarinankerrontaa. Jotenkin tuntuu, että Nummela-levyllä Anssi kertoi elämäntarinansa, ja sen jälkeen ammentaminen on ollut vaikeampaa.

Kuva: Sami Oinonen

En gång fanns det en finsk sångare, sångskrivare, författare etc. Anssi Kela. Var försvann han? Började fundera över hans karaktär en dag på frukostbordet, när jag läste en artikel där han var med, men jag kom inte på långt. Först lade jag märke till hans konstiga uttryck istället för vad han hade att säga, men till slut började jag bara ömka honom. Han gjorde en bra skiva ungefär tio år sen, och återkomsten har inte varit lätt efter detta. 

Hur lever man som en artist nuförtiden, i synnerhet i landet som är så liten som Finland? Det har säkert aldrig varit lätt, men numera då vi har så många inte så populära artister, som försöker leva med detta arbete, är det säkerligen även svårare.

Voihan itku!

Jep. Syksynkin projekti tiedossa: asunnon hakua. 

Päätin yöllä, että nyt mä selvitän, missä tämän asunnon vika on, kun en pystynyt hengittämään kunnolla. Nenään sattui, kun se oli niin paisunut (ja on edelleen, kun olen koko päivän itkenyt ja kaiken lisäksi ollut kotona.)

Ja vessahan se sitten. Tajusin haistella seinät ja kappas. Makea, imelä tuoksu. 

No, tarkoitus on nyt asustella tässä allergialääkkeiden avulla marraskuun alkuun, jolloin joko lähdemme siskon kanssa eri suuntiin tai jos mäihä käy, katsastamme vielä yhden asunnon yhdessä. Tämä vaan on muuttunut sellaiseksi tragikomediaksi, ettei oikein jaksamista löytyisi. Mitä jos seuraavassakin on jotain mätää, niinkuin ilmeisen monessa on. (Lähes puolet kerrostaloista tutkimuksen, mahdollisesti homeremontinkin tarpeessa!)

Olenkin siis päättänyt alkaa katsella myös ostettavaa kämppää. Sinne tietenkin tehtäisiin heti sekä homekoira- että mikrobitutkimus, kauppaehtoihin lisättynä oikeus purkaa kaupat, jos hometta löytyy. Lakimies mukaan kauppakirjan tekoon. Näin sen pitää nykyään mennä.

Mutta nyt: Yritän, yritän nauttia tämän kodin hienoudesta: ikkunat auki, lääkettä nassuun, paljon saunomista ja – poissaolemista. Harmillista. Juuri kun sain tuhlattua kaiken omaisuuteeni sisustukseen, tajuan, etten suinkaan tule tarvitsemaan pienessä asunnossa yhdeksää valaisinta tai kahta eri sisustusteemaa. Nyyh. Kumman hylkään, harmaan vai beigen? Vai teenkö kaksi eri nurkkaa? Riippunee tietysti asunnosta. 

Ohessa huoneeni uusi sisustus sellaisena, kuin se tulee täällä olemaan. Vähän jäi kesken, mutta ei ole enää inspiraatiota jatkaa. Tauluja sitten seuraavaan kotiin. Sitä odotellessa. 

Gråter. Det blev inget riktigt hem om denna lägenhet. Mögel, mögel, igen. Orkar inte ens skriva mer.

Heippoja

Nähdäänpiat saa nykyään sanoa aivan liian monta kertaa. Vaihdamme Lyyliä perjantaisin, ja myönnettävä on, että torstaisin hiipii haikeus. Perjantaina tosin saattaa jo olla sellainenkin tunne, että saanpahan nyt aikaa itselleni, ajatuksilleni ja unelle, jota metsästetään nyt urakalla. Toisaalta minulla on kokemusta vuoroviikkojärjestelmästä hädin tuskin kuukauden päivät, ja koska lomalla ollaan oltu, en vielä tiedä, millaiseksi arki muovautuu. Jännittää. 

Muuten olen ehkä hivenen iloisempi kuin vielä pari iltaa sitten, vaikka Lyyli asusteleekin paraikaa isällään. Allergiaoireet vaivaavat, mutta taustalla on taisteluhenkeä: kyllä tämä tästä. Kaikista käänteistä selvitään, ja jos on pakko, uusi asunto löydetään ja siihen muutetaan (muuttomiesten ja lainan avulla). Vaikka onhan tämä ollut yhtä raatamista. Toisaalta seuraava muutto voisi olla helpompi, kun ei tarvitse enää hankkia puolta omaisuutta toistamiseen. 

Tämä tyttö sanoo nyt vuorostaan teille heipat: suuntaan saunaan, jälleen kerran. Siitä on tullut jokailtainen hengitystä helpottava tapa. Sähkölaskua odotellessa. 

Lyyli lähdössä. Kuva on tärähtänyt, sillä valo ei riittänyt, enkä jaksanut tai osannut säätää... Taustalla palanen uutta eteistämme!

Valkoista väriä

Valkoinen on ollut tämän kesän lempivärini – niin sisustuksessa kuin vaatetuksessanikin. Kahdet valkoiset sortsit ovat olleet kaiken aikaa joko käytössä tai pesussa. Elokuun alettua bongasin kaapistani tällaisen valkotaustaisen kuviohameen, äitini peruja suoraan 80-luvulta. Se on ihanan ohutta kangasta, trendikkäästi vekkiä! Tykkään. Sen kanssa valkoinen toppi ja farkkutakki, joka asukokonaisuuteen mielestäni tarvitaan. Kuvasta se harmillisesti tietenkin puuttuu, koska takkia on tarvinnut vasta myöhään, myöhään illalla. Voi kunpa olis kesä ainainen, olis niin helppoa pukeutuminen. Tosin aavistuksen tylsääkin myös...

Under sommaren har min favorit i färgerna varit vit. Den är inte en lätt färg för en människa som knappast tar färg på sit skinn, men vita färgen anknyter jag till sommaren, för den är fräsch, ren, så pur. Saknar redan nu sommaren, som så snart är förbi...

Haikeutta ja huolia, ympärillä kauneutta

Ohhoh. En ole viihtynyt blogistaniassa aikoihin. Syy on tietenkin selvä: kodin järjestelyt, hankinnat, työnaloituspuuhat ovat vieneet kaiken liikenevän ajan. Olen nukkunut hyvin lyhyitä öitä, koska virkistyn aina keskiyön kolkutellessa ja alan ideoida asioita. Esimerkiksi yhtenä yönä kahden aikaan keksin, miten parantaa litistyneenä ostettua sohvaa: sitähän voi lisätäyttää. 

Lisäksi olen valtavan ja valitettavan stressaantunut. Tuntuu kohtalaisen tyhmältä vuodattaa täällä mitään spekulaatioita, mutta epäilen, että asumiseni jää uudessa kodossa melko lyhyeksi. Olen nimittäin jo nyt köhässä ja ihottumassa, vaikka asumispäiviä on takana alle kaksi viikkoa. Ken kerran herkistyy, ei kestä edes rappukäytävän tai eteistilojen mahdollisia homeita... Niin, uskomattoman huonoa tuuria, mutta myös sitä, mitä aina olen todennutkin: uudet nopeat ja tehokkaat rakennusstandardit eivät sovi minulle. Tahtoo vanhan talon hengittävine seinineen! 

Mutta en vielä luovuta. En minkään suhteen. Elämäniloa saa myös tekemällä, ja allergiat voivat tasaantua, kun stressi laukeaa. Pientä määrää hometta, mitä lie, on kestettävä ja kestääkin. Nyt aion kuitenkin toteuttaa haaveeni suihkusta ja sen jälkeen ihan oikeasti menen aikaisin nukkumaan. Pyyhkeiden kantimia ehtii ommella viikonloppunakin! – Ohessa teille välähdyksiä uudesta himasta, hienoltahan täällä jo näyttää!

Det finns många saker att fundera över. Känns nästan att jag orkar inget mer. Men samtidigt är en sak klar: man ska sova mer, då syns framtiden ljusare ut! Fem-sex timmar per natt under de senaste veckorna har gjort mig illa. 

På måndag är det dags att fortsätta på arbetet, utvilad och fylld med energi. Man hinner nog vila lite grann innan höstterminens begynnelse. – Det är mycket befriande att fortsätta på arbetet, det gör bra för en stressad och sorglig själ.

Men när kommer en tid då jag kan berätta roliga historier och kanske några glädjande nyheter för arbetskompisar? Jag tycker att det skulle vara min tur nu, kanske enbart för omväxlings skull. Nåväl, nu ska jag sova en åtta timmars natt, och efter några såna kan man känna att livet är ändå gott. 

Och det bästa är inte det s. k. hem, som ni ser på bilderna, utan det liv som man lever med sina kära och nära. God natt, och lycka till! Älska varanda, hur som helst slitet det kan låta. 

Nettisisustaen

Retkilläni netin ihmemaassa on käynyt niin, että jokunen sisustustuote on päätynyt kotiini pelkästään tämän helpon välineen välittämänä. Surffaillen olen löytänyt huumaavan ihmeellisen tuotteen, tilannut, maksanut ja saanut ainoastaan konetta käyttämällä usein jopa kotiovelle asti toimitettavaksi. Se on parhautta, siis silloin kun valinta osuu kuvan avulla nappiin, mikä ei suinkaan aina ole sanottua.

Suloisen pikkuputiikin bongasin sisustus.netin välityksellä: Viivu's home on hempeyttä. Sieltä tilasin seinälampun, joka päätynee olohuoneeseen mintunvihreydessään. Juu, oli kallis, niinkuin lampuilla joskus on tapana... Muutakin olisi löytynyt, mutta jätin ne (muiden) kuolattavaksi. Eivätkös olisi makoisia nämä? (Kuvat Viivulta lainattuja.)

Toinen vallan mainio nettiputiikki on OmaShop, jonne päädyin googlailtuani naulakoita. Lyyli saa oravanaulakon sekä värikkäitä eläimiä; kuvan "eläinten kärsät" hylkäsin, vaikka niihin olisi ollut helppo ripustaa kaikenlaista. Voisin harkita tytölle joululahjaksi seinäkelloa. (Seuraavat kuvat OmaShopilta lainassa.)

Kolmas löytöni oli Lastenhuone, josta hankin ihan tavallisen valkoisen lelulaatikon. Muuten paikka oli nimensä mukaisesti niin lastenhuonemainen, etten tarvinnut tällä kertaa enempää sen palveluita – meillähän on Lyylin kanssa yhteishuone. Ehkä sitten joskus, kun olen äkkirikastunut, vaikkapa Oiva Toikkaa. Tai sitten joskus, kun olen oikean aikuinen ja pystyn tarjoamaan Lyylille edes sen ihkaoman huoneen tavallisine lastenhuone-elementteineen. (Kuvat Lastenhuoneen.)

Uudessa alussa

Tiedän, tiedän. Kaipaisitte kuvia uudesta kodistamme. Mutta kun. Sisutusoperaatio on kaikesta tehokkuudestani ja raivokkaasta kaikki-heti-kuntoon-asenteestani huolimatta kesken. Verhot puuttuvat olohuoneesta, ensimmäiset lamput saatiin vasta tänään kattoon, loput ovat vielä Huuto.netissä... :) Tai Netanttilasta, joka on ollut toinen luottosisustuspaikkani. Sieltä muuten löytää ihan designiakin! 

Minun ja Lyylin huone on ystävällinen sekoitus harmaahkoa aikuismakuuhuonetta sekä iloisen moniväristä lastenhuonetta. Seinille ei tule tauluja, mutta sitä vastoin kaksi seinälamppua, toinen Lyylin synttärilahjaksi ostettu lintukoto. Lattialla on kainuunharmaksen talja, jossa minua suuresti harmittavat siihen postituksessa ja postissa nököttämisessä tulleet taittojäljet. Kyseisen taljan villa kun on niin lyhyttä, että siinä kyllä taitokset näkyvät. Parempi olisi, että alkaisi talja suoristua...

Päiväpeitto on harmaa, verhot Vallilasta. Lyylillä on 60-luvulta peräisin oleva huuto.netistä löydetty perussänky, jossa on Puistomuumi-lakanasetti. Ja minä kirjoittelen nykyisin blogia klaffipöytäni äärestä. Se on ihana, tosin vaatii vielä kunnostamista, johon aion tarttua väsymyksen laannuttua, todennäköisesti siis ensi kesänä. ;) Olen nimittäin ollut kohtalaisen puhki, sillä koko kesä(kin) on mennyt lyhyillä unilla ja hieman hermostuneessa olotilassa. Elämä on sen verran kiehumispisteessä.

Jatkan siis paremmalla ajalla, sillä nyt on tarvis mennä nukkumaan! Mielessäni on kirjoitella sisustusputiikeista, joihin netissä olen törmännyt sekä ihastella Helsinkiä. Elokuu on niin kaunista aikaa.

Har haft mycket bråttom med möblering och inredning, som ni kan tänka er. Det gäller att vara uppe så sent som till tre på nätterna... Gör inte särskilt bra för en. Så att nu ska jag inte snacka mer utan hoppar ner till sängen, som så länge inte har några nya påslakan, som jag bara drömmer om. Har gjort så mycket om vad gäller inredning; allt kan man inte förnya på en gång.