Koetuksella

29 asuntoa katsastettu toukokuun lopulta lähtien. Muutaman päivän päästä neljä kuukautta sitten alkoi tämä urakka, jonka uskoin silloin olevan ohi viikossa. Hullupa olin. Optimistinen, tyylilleni hyvin epätyypillisesti.

Vielä muutama tyydyttävä taikka liian kallis, kauan myynnissä ollut katsomatta. Huh, väsyttää jo tämä taistelu. Ja odottaminen se vasta yhtä tuskaa on, uusia kohteita ei ilmesty, vanhat olen siis lähes kaikki kiertänyt, eikä omasta lemmikistäni kuulu mitään.

Yhdestä ihanasta olen siis tehnyt tarjouksen, aivan alihintaisen, mutta yritän jotenkin pitää toivoa yllä. Homekoirat tutkivat kohteen ensi tiistaina. Juttelin äskettäin jo seuraavista, kolmansista homekoirista, jos tämänkään kanssa ei onnista. Huoh. Rahat kyllä katoavat helposti kuin taivaan tuuliin tässä metsästyksessä, jos montakin kohdetta täytyy koirien kanssa nuuhkutella –  ja yksinkertaisesti aika loppuu. Mihinkäs minä tavarani sitten raahaan, jos kotia ei ajoissa löydy?

Kuva: Bondseye

Nykyinen homekoirilla ongelmaiseksi todettu asunto on tietenkin laitettu uudelleen vuokrattavaksi. Eipä omistajaa kiinnosta kuin sen vuokratulot, vaikka kannattaisi varmaan korjata ennen kuin ongelma leviää. Asunnon alapuolella on pyykkitupa, jossa on katonrajassa joku ihmeellinen pömpeli. Voisikohan siinä olla ongelman ydin, jos kerran hometta löytyy vain makuuhuoneen ja olohuoneen seinän ja lattian kohdalta? Annapa levitellä pyykkihuoneen höyryjä kymmenen vuotta, niin vähemmänkin herkkiä vuokralaisia voi olla vaikea enää löytää.

Välittäjän mielestä homekoirat nyt ovat liian tarkkoja, ja että kaikkiallahan sitä hometta on. Kummallisia väittämiä, aivan kuin huumekoirien tekemät löydöt olisivat yhtä tyhjän kanssa. Ja mitenkäs se homekoira ei löytänyt yhtään muuta paikkaa merkittäväksi, jos sitä hometta nyt niin kaikkialla on? Entä minun reaktioni? Siitähän kaikki lähtee, asukkaan oireilusta. Mutta niinhän se vain nyt on, että raha on se, joka puhuu.

– Hän jatkaa tuskastuttavaa odotteluaan.

Lyylin syksyä ja maanantaipäivitys

Pikkuneiti Lyyli on aloittanut syksynsä innokkaana tarhalaisena isompien ryhmässä. Muuttuneet asumisjärjestelyt, äidin sekavat kuviot ja jatkuvat asuntonäytöillä roikkumiset eivät onneksi näytä vaikuttaneen tyttöön liian negatiivisesti. Välillä hän tietysti kyselee esimerkiksi, että voitaisko me mennä uimaan. Äidillä kun ei tällaisiin ylimääräisiin puuhiin nyt löydy energiaa. Tietenkin äiti lupaa, että kunhan asiat ratkeavat, mennään ja tehdään kaikkea kivaa usein ja paljon. (Juujuu, lupaanko liikoja?)

Lyyli on selvästi kasvanut paitsi fyysisesti myös siinä mielessä, että hänelle on todella tärkeää pitää yllään itse valitsemiaan asuja, usein mekkoja. Kun hän tulee tarhasta, hän haluaa heti vaihtaa jonkun tietyn kauniin mekon päälleen. Sillä sitten usein nukutaan yökin, kun mekosta tulee niin rakas. Toinen Lyylille tyypillinen juttu on askartelu: tyttö leikkaa saksilla papereista paloja, piirtelee karttoja liiduilla, liimailee aanelosia kaukoputkiksi suit sait sukkelaan. Sivutuloksena Veikon kodin lattioihin on ilmestynyt liiduilla tehtyjä taideteoksia eivätkä liimajäljet pysy aina työpöytänsä ympäristössä, vaan niitä hangataan uudelta nahkasohvalta tai seinistä pois.

Eräänä iltana Lyyli sai värikkään aikakauslehden leikattavaksi. Hän keksi tietenkin liimata kauniit kuvat seinään. Onneksi tietokoneittemme takaa huomasimme väärän liikkeen tapahtuvaksi ennen kuin oli liian myöhäistä ja jäljet saatiin pois. 

Lyylin juttuja en ole viime aikoina ehtinyt taltioida, mutta muutama juttelu on ylhäällä loppukesän viime metreiltä. Hampaita pesiessä käytiin kerran seuraava pieni sanojenvaihto:

Äiti: Oletko jo purskuttanut?

Lyyli: Ei, en osaa.

Äiti: ? (Onhan osannut ennenkin.)

Lyyli: Tässä harjassa ei ole käyttöohjetta.

Toisella kertaa oltiin vielä kovin kauniilla kesäsäällä heinäkuussa lähdössä kauppaan. 

Äiti: Kaulahuivia ei kyllä oteta mukaan!

Lyyli: Juupas. Minun mummukin ottaa aina jotain pehmeää fleeceä mukaan. Hän on siitä järkevin mummu.

Äiti: :)

 Kuva: Veikko

Syksy, vaikka aurinkoinen onkin ollut, on alkanut vaatia lisää vaatteita päälle: Pipot vilkkuvat tarhan tuulisella pihalla ja ulkopuvut vedetään sisävaatteiden päälle. Eilen vielä uskaltauduimme ulos ilman takkeja, vaan olikohan viimeinen päivä tällä erää? 

Viimeistä päivää tunnutaan vievän muutenkin. Asunnon ostamisen takarajat alkavat häämöttää, sillä ensi viikon alussa tulevat seuraavat homekoirat vielä tuntematonta asuntoa tutkimaan. Tällä viikolla on kolme näyttöä, viimeiset alueen potentiaaliset ehdokkaat, jollei uusia popsahda nopeasti esille. Toisaalta olen jo iskenyt silmäni yhteen aivan naapurissa olevaan tuliterään yksiöön, mutta kun saan sielläkin voimakkaita oireita liittyen uusiin materiaaleihin: maaleihin, liimoihin, vesieristeisiin, sauma-aineisiin, parkettiin. Voinkohan edes harkita asuntoa, jossa en voi hyvin, vaikka hometta ei löytyisikään? Hankalaa! 

Kaikissa asunnoissa tuntuu olevan jotain vikaa, valitse niistä sitten se pienin paha.

Lyyli är en liten dam: det är ytterst viktigt för henne att klä sig ordentligt: det gäller att ha en klänning på sig så ofta som möjligt, även under nätterna. Hon bestämmer själv vilken dress det ska vara som handplockas från lådorna. Och det finns möjligheter: pappa har köpt så många snygga kjol och klänning att de räcker nog för hela året. Mamma behöver inte göra några köp alls, vad gäller kläder. Inte för henne själv heller. Under två år har pengarna gått åt shopping, nu ska man nöja sig med att betala för vardag och att spara! Jak.

Pimeetä, märkää ja epäilyttävää

Totesin ääneen, että ehkä on parasta kirjoittaa kokemuksensa ylös, ennen kuin unohtaa. Niinhän se ihmisen mieli toimii, että paha painuu pian taakse, jotta selviäisi eteenpäin.

Kaikki alkoi tänään oikeastaan pesukoneesta. Se ei suostunut purkamaan likavettään ulos ennen kuin irrotin likavesiputken pois liitoksistaan ja ohjasin jäteveden suoraan lavuaariin. Siitäkin huolimatta puolivälissä 2;40:n ohjelmaa kone tyssäsi. Laitoin uudelleen tunnin pikaohjelman, joka jätti lopulta vedet koneeseen. Mikä lie sukka joutunut jonnekin väliin. En jaksanut selvittää, oli muuta ajateltavaa. Raahasin vain likomärät pyykit Veikolle lingottavaksi. 

Se koira. Se homekoira. Se kävi, se kuopi, se löysi. Ja minä, raivon keskellä, aloin pakata: särkyviä kuppeja Hesariin, vanhaan äitiyspakkauslaatikoon keittiökamoja, siivouskaapin pikkusälä kenkälaatikoihin, kengät Ikea-pusseihin. Mikro ja kahvinkeitin laatikoihinsa, peitot, tyynyt pusseihin. Koruhylly irti, korut ja kynsilakat pahvilootaan, kaikki koriste-esineet myös. Enempää en voinut tehdä, mutta kolmatta kertaa kun tilaan niitä sinisiä muuttolaatikoita, tapahtukoon se sitten lopullisesti, viimeistä kertaa. Edellisen kerran laskukin on vielä maksamatta.

Nyt olen hienoisessa Taylor's-pöhnässä. Nauran ajatukselle osoitteen muuttamisesta: se tulee tapahtumaan neljättä kertaa kolmen kuukauden sisään,  ja siis toivottavasti pian. Vai uskallanko enää? Pakkohan se on. Suunnilleen huvittavaa, mutta tiedänpähän ainakin, miten toimia. Se vie kaksi tuntia. Kirjoittelen sinne tänne s-posteja, käyn eri nettisivuilla päivittämässä. 

Sitten ne muuttomiehet. Samat kai? Totesivat jo viimeksi, että jokin näissä uusissa mättää. Niinpä. Kylläpä mättää. Kun ei yhtä yötä nukkua voi.

Ei tässä pieneltä katkeruudelta voi välttyä. Kustannukset hommalle liikkuvat kuitenkin useammissa tuhansissa euroissa. Lainarahaa tietenkin. Samalla hymyilen ajatukselle uudesta lainarahasta. Nyt olen aivan varma, että ostan oman. Tutkin ja ostan. 

Vaikka järkeäkö siinäkään? Tänään en voinut välttyä yhdeltä ajatukselta: kun homekoiramies totesi, että voi olla aika vaikea korjata tällaista paikkaa, olkkarin ja makkarin seinän ja lattian väliä uudehkossa asunnossa, jossa mitään vuotoa ei ole, ajattelin vain, että eipähän ole minun murheeni. Mitä rakentavat sellaista sutta, ettei neljää vuotta terveenä pysy. 

Kuvat luvalla Veikolta.

Ostaako, kestääkö, odottaako?

Koko viikko on mennyt leväten ja asuntoa kuumeisesti etsien. Ehkä turhaa, ehkä liian varhaista. Mutta olen ollut paniikissa. Tänäänhän selviää, onko oikeasti pakko ruveta ostamaan, mikä tuntuu tässä markkinatilanteessa ja näillä lainoilla suorastaan itsestäänselvältä velkavankeudelta sekä taloudelliselta itsemurhalta, varsinkin kun säästöjä on nada ja velkoja kyllä piisaa pitkän opiskelusession takia muutenkin.

Joutuisin ottamaan lainaa niin paljon, että jos korot nousisivat noin kymmeneen prossaan, lähes koko palkkani menisi lainan maksamiseen. Joka tapauksessa kohtuullisella 5 %:n korollakin kuukausilyhennys olisi tonnin paikkeilla plus vastike päälle. Tästä kaupunginosasta kun ei hyväkuntoista halvalla saa. Toisaalta luottoni siihen, että kivitalosta ostettu kunnollinen asunto ei myöskään laske arvossa samoin kuin joku lähiön elementtipytinki, kehottaa minua harkitsemaan asiaa.

Asuisin mieluusti vuokralla, jos asuttava asunto markkinoilta löytyisi nyt nopeasti ja sillä ehdolla, että saisin tutkituttaa asunnon homekoirilla. Voitte uskoa, ettei tällaisia asuntoja helpolla eteeni ilmesty. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi tietää, että luottorahansaantikohteestaan, sijoitusasunnosta, löytyisi kalliisti ja työläästi remontoitavia homekohtia? Vesivahingot ymmärtää, mutta joku kuivahome, ketä sellainen haittaa?

Ei varmaan pitäisi täällä mainostaa, mutta olen siis sairauslomalla. Henkinen jaksaminen on koetuksella, olen saanut muutaman paniikintyyppisen kohtauksen eikä voimaa ole oikeastaan mihinkään ylimääräiseen. Olen viisitoistavuotiaasta asti kuntoillut säännöllisesti, mutta nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen en ole vain pystynyt mihinkään kuntoilusuoritukseen. Tanssikurssi on maksettu, mutta sielläpä tanssahtelevat ilman minua. Ties kuinka kauan. 

Jotenkin kuitenkin luotan siihen, että asia selviää pian ja minunkin kannaltani suotuisasti. Eihän homekoirien saapumiseenkaan ole kuin puoli päivää, joten turhaan etukäteen teen kauaskantoisia suunnitelmia. Katsotaan tämä keissi ensin. 

Hyvässä tapauksessa hometta ei löydy ja pystyn aloittamaan siinä tuvassa asumisen. Vaikka materiaalijämät aiheuttaisivat minulle allergioita, luulen, että niihin hajuihin pystyn tottumaan. Silti mielestäni hölmöä, maksaa tonnia vuokraa ja voida kodissaan ontelosti.

Milloin elämästä tuli näin pelottavaa?

Det har varit tuff tid. Att vara utan hem, här och där, med sina nödvändigheter, men inget extra. Jag har nästan blivit galen endast på grund av det. Att alltid sakna något som ligger på den illa lägenheten, att vara utan möjligheter att klä upp sig utan att planera det dagar innan. Att upptäcka att det har igen tagit slut på rena t-skjortor, att bära sina tre stora väskor med sig mellan de två lägenheter, som jag har sovit i och mitt eget s.k. hem. Argh. 

Kuvat keväältä kotijumppahetkeltä Lyylin seurassa.

Arvonta Hampaat irvessä -blogissa

Tiedoksi minunkin lapsellisille tai lapsenystävälukijoilleni, että Nna järjestää blogissaan arvonnan Lilla Companyn tuoreen verkkokaupan siivittämänä. Osallistukaahan!

Lilla Company on kauppatieteilijä-äidin yritys, jonka tarkoitus on tarjota persoonallisia ja kohtuuhintaisia, mutta silti laadukkaita lastenvaatteita skandinaavisessa hengessä. Merkkeinä löytyy mm.  Maxomorraa, Katvigia, Molo Kidsia ja Bobo Chosesia, jota ei ilmeisesti saa muualta Suomesta.

Itse en tällä erää juurikaan kuolaa kuteita Lyylille, mitä nyt hiukan vilkaisin Polarn o Pyretin syksyn tarjontaa kaihoten. Shoppailuni kohdistuvat lähitulevaisuudessa vähän toisenlaisiin tuotteisiin, jos asuntoa täytyy vaihtaa omistusmuotoiseen... 

Tässä silti teille väripilkkuja PoPin syksyn tarjonnasta:

 

Kuvat: Polarn o Pyret

Poikkeuspäivää asuntoa etsien

Täällä taas. En sittenkään pysty irrottautumaan kirjoittamisesta, sillä se toimii selkeästi terapianani. Valitettavasti blogini nimi ei enää kuvaa viime aikojen tapauksia, ennemminkin blogista on tullut nyt asuntokaatopaikka. Mutta lupaan, ei ikuisesti. Huono tuurini päättyköön!

Lyyliä en ole nähnyt pitkään aikaan, yli viikkoon. Tuntuu raskaalta ajatella, että ei edes kauheasti kaipaa lastaan, koska nyt päällimmäisenä on vain uuden, terveen asunnon löytäminen. Kerronpa teille nyt tarkemmin siitä.

 

Kuva: antonychammond

Viikonloppuna siis tajusin, että uudessa kodissani on jotain pahasti mätää. Olotilani huononi siellä selvästi ja astmaoireet alkoivat taas. Sain lääkkeitä eilen, olisin myös saanut masennuslääkettä, mutta toistaiseksi kieltäydyin. Myönnän, että mielialani on huono, mutta toisaalta välillä aina todella toiveikas. Pääasia minusta oli, että pääsin äkkiä asunnostani pois, sillä olin lähes tukehtua siellä, enkä voisi siellä juuri edes oleskella. Aloin pelätä terveyden menettämistä, yhteiskunnan syrjäkujille putoamista, homepakolaisuutta.

Olen järjestänyt asiat seuraavasti: asun tämän kuukauden osa-aikaisesti Veikolla, joka joutuu nyt aika raskaan taakan alle, mistä olen todella surullinen. Vaihtoehtoni ovat vain kovin vähissä: maksan tällä hetkellä vuokraa kahteen asuntoon, joissa kummassakaan en voi asua. Lisäksi vanhempieni talossa on kattovuoto ja homeen hajua, joihin reagoisin välittömästi. Mitä muuta siis tehdä? :( Lisäksi muutto ynnä muut ovat aiheuttaneet sellaisia lisäkustannuksia, että olen jo tällä hetkellä useita tuhansia velkaa eri suuntiin.

Välillä saan myös punkata hyvän ja ihanan työkaverin luona, joka on tukenut minua muutenkin täysillä koko ajan. Tärkeää onkin ollut, että ystävät ja työkaverit tukevat ja ymmärtävät. Ärsyttävää taas on, kun jotkut eivät tajua oireitani ja homeherkkyyttäni. Mutta kattokaapas vain, kun asiaa tutkitaan, niin enköhän taas kerran ole ollut oikeassa löydöksieni paikkojenkin suhteen!

Kuva: Mink

Asuntoa etsin kuumeisesti sekä ostettavien että vuokrattavien asuntojen puolelta. Miinuksena vuokranantajalle tai myyjälle minulla tällä kertaa on, että homekoirien täytyy tarkastaa asunto kaupan tai vuokraamisen ehtona. Olen tilannut sellaisia siis sekä nykyiseen "kotiini", jotta pystyn purkamaan siellä vuokrasopimuksen sanktioitta, että tulevaan, vielä tietämättömään kämppääni. Tasan kaksi viikkoa aikaa löytää asunto, sillä koirat tulevat maakunnasta 20.9. Nyt lauantaina tutkitaan jo vanha kämppä toisen firman koirilla, ja ensi viikolla toivottavasti istutaan alas miettimään, saanko parin tonnin vuokratakuut takaisin. Onneksi myös lakimiesystävä auttaa!

Homekoirista voisin kirjoittaa lisää myöhemmin. Aihe on poleeminen, koska koirat eivät välttämättä löydä kaikkea tai löytävät liikaa, mutta olemme itse todenneet ne käytännössä toimiviksi alkukartoittajiksi. Tämänhän jälkeen pitää tietysti tehdä lisätutkimuksia, ottaa mikrobinäytteitä kohdista, joissa koirat ilmaisevat jotain, jos asunnon haluaa homeremontoida. Itse en tietenkään lähde näin pitkälle, en edes oman suhteen, vaan sitten vain purkamaan kauppaa. Täytyy siis olla todella tarkka sopimuksen sanamuodoissa. Pelottavaa kaiken tämän uupumuksen keskellä.

Tämän viikon olen sairauslomalla, oikeastaan ensi kertaa elämässäni tällaisista syistä. Olenkin aivan lopussa: laihtunut, nukkunut huonosti viimeiset kuukaudet, allergiaoireinen ja masentunut. Mutta mitä muuta voin tehdä kuin jatkaa taistelua? Uskomatonta vain on, kuinka huonosti uudet asunnot tehdään. Jos jotain vuokraan tai ostan, en ainakaan uutta enää koskaan.

Kuva: Jan Tik

En gång till!

Koomillista suorastaan. Täällä sitä taas istutaan ja odotetaan muuttomiehiä. Viime kerralla kuukausi ja yksi päivä sitten olin suorastaan hermostunut muuttotapahtumasta, nyt suhteellisen rauhallinen ja enimmäkseen vain väsynyt ja flunssainen. Vuosisadan räkätauti tietysti yllätti viikon alussa, kun stressi laukesi asunnon löydyttyä. 

Tällä kertaa tarkoitus onkin ottaa iisimmin, kaikesta johtuen. Ensinnäkään en aio ensimmäiseksi olla pulttaamassa porakoneella seiniä rikki, jos asuminen tälläkin kertaa jää lyhyenlännäksi. Toiseksi en myöskään aio väsyttää itseäni valvomalla öitä läpeensä, sillä ensi viikolla on tiedossa kuusipäiväinen työviikko vanhempainiltoineen. Nyt on pakko oppia luopumaan täydellisyydentavoittelusta ja elämään keskellä kaaosta hetken. Ja kyllähän sitä vähemmälläkin saa asunnon asumiskuntoon jo viikonlopun aikana.

Siunattu viikonloppu siis! Sen yli viisikymmentä tuntia kyllä antavat minulle mahdollisuuden aloittaa alun uudestaan. Ainoa toiveeni on nyt se, että kunpa asunto olisi minulle yksi niistä oikeista.

Blogi hiljenee jälleen viikoksi–pariksi, siitäkin käytännön syystä, että uuteen asuntoon en ole vielä tilannut nettiä. Ajattelin viivyttääkin sen hankkimista, että ehtisin muutakin kuin istua koneen äärellä iltani. 

Muuttomiehet tulivat, siksi kuvaton!