Rakas liikuntapäiväkirja: kotijumppaa 1

Syksy ja lehdet (pian) keltaisia. Tai lehdet täynnä jumppaohjeita? No, tässä tulisi yksi hyvä vinkki lisää: jumppaa kotona! Jos sinulla on vain tarpeeksi itsekuria saadaksesi itsesi alkuun, kaikki muu onkin helppoa. Kotijumpan hienous on juuri siinä, että ei tarvitse lähteä minnekään, jumpata voi sillä tahdilla kuin haluaa ja niin kauan kuin ehtii. Toimii henkilöllä, jolta löytyy se tarvittava määrä itsekuria saattaakseen itsensä vain vauhtiin.

Täällä Helsingin Hermannissa kotijumpataan etenkin niinä viikkoina, kun Lyyli on minulla. Pikku Kakkonen Yle Areenasta pyörimään ja kas, äiti ehtii 45 minuutin setin. Yleensä setti alkaa lämmittelyhyppelyillä, joista siirryn lihaskuntoon. Hyväksi havaittu malli on ollut toistaa tiettyä perusjumppaliikettä 30 toiston ajan. Tähän kyllästyttyäni olen siirtynyt kellon avulla toimivaan malliin: minuutti aina yhtä liikettä. Mikron digitaalisesta kellosta minuutin vaihtumista on helppo seurata.

Peruskunnonkohotusliikkeet ovat minulla yleensä aina samat; määrällisesti niitä on runsaasti erilaisia, enkä oikeastaan ole koskaan ajatellut, että olisin niihin jotenkin kyllästynyt. Kotijumppaan kyllä sinällään kyllästyy, jos sitä tekee pelkästään, mutta tanssimisen ja lenkkeilyn lisänä jumppa on juuri sopiva kiireisen päivän kuntoilu. Puolikin tuntia riittää hien nostattamiseen!

Listaan teille liikkeitä kotijumpan luomiseksi, jos sellainen ei kuulu rutiineihinne. (Toivottavasti selityksistäni ymmärtää...) Suosittelen kotikuntoilua ainakin kaikille kiireisille perheenäideille; myös lapsia voi käyttää painoina selkälihasliikkeissä tai kyykkypunnerruksissa. Nastaa yhdessäoloa!

Kuva: Edson Hong

1) Hypyt: Haaraperus/x-hyppy. Hiihtohyppy: kädet ja jalat eestaas kuin hiihtäisi. Korkkiruuvihyppely: kierrä vartalon alaosaa toiseen suuntaan kuin yläosaa. Jalkojen läpsyttely vastakkaisella kädellä edessä/takana niin että jalka kiertyy polvesta vaakasuoraan asentoon. Jalat vuorotellen ilmassa eteen, käsien läpsäytys alla. Balettihypyt korkealle nilkat suoristaen. Jalka viistoon eteen, toinen viereen hypähtäen, toiselle puolelle sama.

2) "Marssit": Kävelyä paikallaan kyykyssä tai välillä kyykkyyn mennen. Jalka vuorollaan taakse painaen samalla selkää köyryyn/käsiä eteen. Jalka sivulle (luisteluliike). Jalkoja vuorotellen eteen, kantapää maassa käyden. Pohjeliike: Nouse varpaille ja alas. V-askel, A-askel. Jalka käy toisen luona sivulla ja palaa, sama toisella. Edellinen tuplana, yhdistä tähän käsiliikkeitä. Jalkojen potkut rytmikkäästi sivuille, eteen, taakse samalla marssien. Tuplapotkut. Grapefruit. Jalka astuu sivulle toisen yli viereen, jonka jälkeen "alle" jäänyt jalkaa seuraa samaan suuntaan sivulle; alkanut jalka palaa lähtöpaikkaansa ja toinen viereen (jalka-alta-laatikko). Painonsiirto. Kantapään vieminen pakaraan leveässä haara-asennossa. Polvien tuonti eteen. Jalan tuominen polvi edellä eteen ja jalan suoristus. 

3) Juoksut: Juoksua paikallaan kantapäät takapuolessa käyden. Juoksua polvet eteen nousten. Juoksua kädet maassa/sängyn päällä.

Moniin liikkeisiin voi yhdistää mitä erilaisempia käsiliikkeitä. Kokeile luovasti, ehdottaisin, sillä käsiliikkeiden kuvaileminen suullisesti on yhtä tuskaa! Yritin ensin, mutta luovutin, sillä pelkästään näistä perusaskelluksista tuli kyllä aika sekalainen sepustus.

Silti ensi kerran liikuntapäiväkirjassa muistuttelen lihaskuntoliikkeistä. Myös sykkeenkohotusliikkeitä löytyy varmaan lisääkin; ehkä lisäänkin niitä, kun pääni pääsee ajantasalle. Nyt väsyttää, selkää särkee, kun ensimmäisellä työviikolla on tullut luistettua lähes kaikesta liikunnasta. Ja väsyttää muutenkin! Mutta jumpata aion heti huomenna aamupalan jälkeen. ;)

Kuva: lululemon athletica

Höpöhöpö ja lörppö

Loma loppukoon. Nämä päivät vetelehtien, muka lukien, mässyttäen, musaa suurkuluttaen. Kyllä näitä nyt on jo ollut. Tahdon toimintaa! 

Vaikka näinhän se juuri pitää mennä, tylsistykseen asti, jotta taas jaksaa. Enkä voi väittää, etteikö minulla nytkin olisi paljonkin hyvää ja tarpeellista tekemistä, mutta samanaikaisesti en vain jaksa, en jaksa käydä edes kaupassa. Sanomattakin lienee selvää, että vietän edelleen aikaa yöpuvussa. Ja juon aamukahvien jatkumoa. Olisikohan neljäs kuppi meneillään... 

Olen yrittänyt käyttää tämän tyhjän päivän siihen, että keskittyisin kunnolla romaaniin. Välillä se jopa onnistuu, mutta Leonie Swannin kehuttu rikostarina Murha laitumella kulkee eteenpäin niin verkkaisesti, että ajatukset lähtevät helposti muille urille. En kuitenkaan aio luovuttaa. Tämä dekkari luetaan viikonlopun aikana, oli mikä oli. Sitäpaitsi ilmat ovat täydellisen sopivia sisällä vetkuiluun. Ei tule huono omatunto hienon päivän hukkaamisesta!

Välillä vain hiipii mieleeni ajatus, että olenpas hassussa elämäntilanteessa: että minulla todellakin on aikaa tällaiseen nuorisotyyppiseen hengaamiseen. Tällaistako se sinkkuelämä oli? Olen jo ehtinyt unohtaa... Tai ehkä pitäisi kysyä: tällaistako se sinkkuelämä oli, jos ei ahdistanut? Tällä hetkellä en ole ahdistunut, en ole jaksanut ajatella mitään syvällisempää, olen keskittynyt siihen, että kello kulkee hitaasti eteenpäin ja loma vääjäämättä loppuu pian. Oikeastaan nyt ollaan jo ihan tavallisen viikonlopun puolella, loman edut on jo eräällä tavalla eletty.

Ja viikonlopun to do -listalta löytyy kauppareissun ohelle mm. uintia, kirjastoa ja pyykinpesua. Siis ihan tavallista elämää se sinkkuelämäkin voi olla. Tosin en nyt oikein osaa sanoa, josko tätä edes enää voi sinkkuelämäksi sanoa, jos odottaa jotakuta erityistä ihmistä palaavaksi lomaltaan ja tietää, että se palaa päätäpahkaa omaan kainaloon.

Että olen kai vaan aika onnellinen höpöttäjä ja ajantuhlaaja, enkä syystä tippaakaan ahdistunut. Ja näköjään myös aika lörppö, mutta ei kai se haittaa?

Kuva: Lady-bug

Sorruin...

Vaatteidenostopaastoni on pitänyt erittäin hyvin. Tänään kuitenkin sorruin: vanhojen sporttibikinien yläosa ei ponnarilenkkiviritelmästään huolimatta enää ollut tarpeeksi peittävää sorttia, joten ostin uudet uimabikinit, uimapuvun ja urheilusortsit. Voi ei, miksi pelkkä uimapuku ei olisi riittänyt? 

Minut tuntevat eivät kuitenkaan varmaan yhtään ylläty, kun kerron sortuneeni useampaan vaatekappaleeseen kerralla. Olen sellaista tyyppiä: pitkäkin aika saattaa vierähtää ostamatta juuri mitään, mutta sitten kun ostan, törsään. Viime vuosina törsäämisen välitkin ovat harmikseni lyhentyneet... 

Se sanottakoon puolustuksekseni, että tällä kertaa kaikkien vaatekappaleiden hintalapuista löytyi aletarrat! 

Tiedän, ärsyttävää linkkailla omiin vanhoihin postauksiini. Ketä nyt oikeasti kiinnostaa, millaiset uimabikinit mulla ennen oli. Ei edes mua itteäni enää! ;)

Ammatiltaan askartelija

Lyyli on hyvä askartelemaan: tarvitaan vain valkoista paperia, tusseja tai muita värikyniä, teippiä, joskus liimaa. Näistä tarveaineista syntyy useimmiten ihmishahmoja, mutta joskus myös muita mitä mielikuvituksellisempia keksintöjä. Myös ulkoa kantautuu mukaan askartelumateriaaliksi lehtiä tai keppejä, ja valitettavan usein äidin imuriin joutuu lehden päällä aikansa seisonut keitto tai karkit (kun äiti ei enää kestä ajatusta sadoista pienenpienistä paperinpaloista leviämässä sinne tänne). Kuivuneita lehtiä ja niistä tehtyjä teippiviritelmiä on myös jouduttu karsimaan roskikseen. Toisinaan taas kukkaviritelmät kaipaavat äidin teippaavaa apukättä tai hajuvettä lainaksi – pitäähän nyt kukan tuoksua joltain!

Kuvasin eräänä kauniina kesäloman aamupäivänä tyypillisimmästä tyypillisimpää askartelun jälkeistä leikkituokiota. Samalla sain ikuistettua teille mattoni, joka toimii paitsi oivana askartelualustana – ja on siten täynnä tussinviiruja – myös harmillisena pölynkerääjänä. (Tähän mattoon pitäisi siis ne lakanat saada sopimaan. Aika vaikeaa, jos haluaa nimenomaan kukkakuvioita.) 

Lyylin leikit ovat siitä hauskoja kuunneltavia, että hahmot neuvottelevat hyvinkin aikuismaisesti keskenään erilaisista asioista, joskus melkolailla tuimaan sävyyn. Tyttö tuntuu harjoittelevan sosiaalisia tilanteita askartelemiensa nukkien avulla ääneen puhuen. Mielestäni kypsää, hienoa toimintaa, varmaankin hyvin tyypillistä lapsille, jotka ovat verbaalisia, kuten Lyyli tuntuu olevan. 

Jottei nyt kuitenkaan menisi oman lapsen kehumiseksi, täytyy myöntää, että viime aikoina olen huomannut Lyylin tulleen hieman huonoksi leikkijäksi samanikäisten kanssa. Hän tietysti viettää niin kovasti aikaa itsekseen ja pelkästään aikuisten seurassa, että toisten samanikäisten kanssa leikkiminen tuntuu luonnollisesti hieman vaikealta ainakin alkuun, näin alkusyksyllä pitkän tarhatauon jälkeen. Lisäksi moni kaverini lapsi ehkä on hiukan erityyppinen leikkijä, ja omien lelujen jakaminen kotona tuntuu hankalalta, kun ei ole siihen tottunut. Äidille tullaankin nykyään jo kantelemaan, että tuo ei leiki minun kanssani. Tuntuu siltä, että Lyylistä on tullut iso tyttö! Ihan samoja pulmiahan me alakoulussa ratkaisemme!

Osaan myös kuvitella, että leikkiminen sisarusten välillä on juuri tällaista: harmitusta, itkua, kantelemista, mököttämistä, toki myös paljon ilon hetkiä, toveruutta. Lyyliä on kovasti tuntunut välillä surettavan se, ettei hänellä ole siskoa – on sitä jopa kyynelehditty ja puhuttu suruääneen. Itse en enää ole aikoihin edes oikeastaan ajatellut asiaa, harmitellut sitä, että olen vain yhden lapsen äiti. Eihän se ole mikään häpeä tai puute. Minulla sentään on yksi lapsi! Ja mitä ihanin. Voiko sen enempää pyytää? 

Muistan kerran, kun opetin alkeissuomea yksityisoppilaalle, oppilaani kysyneen, että miten sanotaan suomeksi "minulla on yksi lapsi". Käänsin englanninkielisen kysymyksen näillä sanoilla, mihin hän totesi, että tuo on kaunein lause, mitä hän on suomeksi kuullut. Olen monesti jälkikäteen ajatellut asiaa. Niinhän se voi olla! Minulla on yksi lapsi. Miten kaunista, miten positiivista, miten selkeää. 

Itse ajattelen, etten välttämättä voi aina sanoa noin, ehkä minulla on jonain päivänä useampi lapsi, mutta en ajattele niin tyytymättömyyttäni tai suruissani. Näen monilapsisissa perheissä mahdollisuuksia, joita pelkästään yhden vanhemman ja lapsen väliset suhteet eivät tarjoa, mutta myös sellaisia haasteita, joiden edessä oma jaksaminen todellakin punnitaan. Olisikohan minusta siihen, monen lapsen äidiksi, huomaan nykyisin yhä usemmin salaa miettiväni. Etenkin tilanteessa, jossa on minun, ehkä sinun, sitten mahdollisesti meidän lapsia. Elämää, joka varmasti on todella erilaista, mitä minä ja Lyyli nyt vietämme!

Mutta miksipä nyt pohtia sellaista, mikä on kaukana, ehkä tavoittamattomissa? Nyt on aika nauttia näistä tytön omista leikeistä, rauhallisista, pitkistä Hesarin täyttämistä aamuista, siitä, että kodinhoitoon menee hyvin vähän aikaa eikä juuri koskaan tule sellaista oloa, etten olisi ehtinyt omia tärkeitä asioitani. 

Aika nauttia siitä, että minulla todellakin on vain yksi rauhallinen lapsi, ammatiltaan askartelija. Tänä kesänä hän on askarrellut todella paljon, mutta todella paljon olemme viimeisen kahden yhteisen lomaviikon aikana ehtineet myös muuta: on uitu, pyöräilty, leikkipuistoiltu, nähty kavereita, kahviteltu, leffailtu, kokattu – yhdessä. Joka päivä vähintään yksi meno, usein kaksikin. Olen oikein tyytyväinen siihen, että lapseni on saanut tehdä asioita, joita lapsien kuuluu saada tehdä; olen tyytyväinen, että olen itsekin mielelläni ollut näissä mukana. Omat kirjani ovat pääosin jääneet lukematta, mutta viis siitä. Olkoon sitten vaikka se pimeä ja synkkä lokakuu lukukuuni.

Kiitos kesä, muistakaamme tämä kesä näistä iloisista ihmisfiguureista. Sillä niitä me olemme!

Sisustusblogi ja muuta lauantaimakiaa

Selkeä, kekseliäs, simppeli ja mielenkiintoinen sisustusblogi: Home in Hel. Kai kaikki jo sen tiesittekin?

Ei mulla nyt muuta. Kuuntelen hyvää musiikkia ja odotan Lyylin väsähtämistä askartelujensa pariin. Olimme maauimalassa päivän ja aika hiljaisia tyttöjä nyt ollaan. Väsyttää vähän. 

Oi kesä, oi kauneus. Tämä musiikki herkistää minut: Gheorghe Zamfir: The Lonely Shepherd elokuvasta Kill Bill.

 

Kuva: Sprengben [why not get a friend]

Lakanoota

Vaikka meidän lapsuudenkodissamme ei paljoakaan murteita tai murretta puhuttu, lakanoista tulee aina mieleen äidin (ehkä vähän myöhemmällä iällä) pohjalaisittain lausuma "lakanoota". Hauskaa on, että lakanoista voi puhua myös ruotsiksi melkein samalla tavalla: lakan mikä lakana.

Nyt niitä lakanoita tarvitaan: En hankkinut vielä keväällä uutta settiä, vaikka sellaista täällä blogissakin kävin suunnittelemassa. Ja hyvä näin, sillä Finlaysonin mallistoon on tullut uusia ihanuuksia ja kaiken lisäksi elokuun ajan F-klubilaisille, siis rekisteröityneille asiakkaille, on luvattu 25 prosentin alennus kaikista pussilakanaseteistä! Jee, minähän siis rykäisen kahdet lakanat isoon sänkyyn ja Lyylille lapsenlakanan, niin ei tarvitse neidin nukkua pelkällä peitolla, kun se ainut pussilakana joutuu pesuun. 

Tällä erää täällä näyttää tältä: verhot ovat valkoiset, matto mustan-harmaan-kukkakuvioisen-kirjava, seinät valkoiset, tauluja vain vähän. Ja olemassaolevat muutamat hassut lakanat, no tietysti, valkoisia. Muuten harmaata ja huomiovärejä lampuissa, kirjoissa, laukkutaulussa ja rekin vaatteissa.

Ajattelin siis jotain seuraavankaltaista: 

Freesia olisi jotenkin houkuttelevan orgaaninen, mutta olisiko liikaa mattoni pariksi?

Kamelia olisi vähän hempeämpi, värimaailmaltaan oikein passeli, mutta kukat voisivat sitten taas taistella mattoni kanssa erilaisuudessaan...

Lyylille elefantteja, vaikka neiti kuulemma haluaisi ennemmin kukkia. Lastenkokoisissa lakanoissa vaan noita kukkakuvioita harvemmin näkee. Toive Finlaysonille: tehkää lapsillekin joskus jotain vähemmän lapsimaista, älkää pelkkiä satuhahmoja. Monet lapset rakastavat nimenomaan hyvin konkreettisia, lähellä olevia asioita, tai niin ainakin Lyyli-neiti. Hän kertoi pitävänsä kukista, koska niitä voi poimia.

Lakana-kuvat on lainattu Finlaysonin nettikaupasta – tämä mainos ei ollut maksettu.

Siis kertakaikkiaan

Olen päiväkausia miettinyt, että enkö minä nyt yhtä blogitekstiä saa aikaiseksi. Loma on jo alkanut tylsistyttää, mutta silti on vaikeuksia keksiä mitään sanottavaa. Vai onkohan juuri se hyvä merkki? Hyvä merkki siitä, että on tullut nollattua itsensä kokonaan. Siltä nimittäin ainakin nyt tuntuu: tyhjennetyltä, tylsistetyltä. Korkea aika siis ruveta palailemaan arkirutiineihin ja siten myös hiukan aktiivisempaan postailutahtiin.

Elämässä on tosin ollut pientä läikehdintääkin. On vielä huolenaiheita mietittävänä, mutta myös uusia onnenaihioita purtavana. Asunto on tuntunut kovin omalta ja ihanalta, mutta edelleen joudun sietämään oikeastaan entistä allergisempaa vointiani ja ihmettelemään ratkaisua haisevalle keittiön allaskaapille, jota tyhmyyksissäni en huomannut homekoiralla tutkituttaa. Myrkytetty siellä tosin on ja tulpattu vanhoja putkivientejä, mutta tulppausta täytyy ilmeisesti vielä vahventaa. Huoh huoh. 

Enkä voi sanoa pitäväni pohjakerroksen pihallisista naapureista, jotka röökaavat kovaan ääneen ilta-aikaan. Jotenkin on alakuloisesti sellainen tunne, että ei täällä kauaa tule asuttua. Vaikka tunne johtunee kai siitä, etten ole vielä oikeasti edes kotiutunut. Jokin luottamuksen tunne puuttuu, koti ei ehkä sittenkään vielä tunnu turvalliselta omalta pesältä.

Syksyn alkaessa ilmassa on aina paljon uuden alun riemua, energiaa, mutta myös kaihoisuutta, kesästä luopumisen tuskaa. Näiden kahden tunteen yhdistelmä aiheuttaa ainakin minussa usein tunneherkkyyttä: mielessä myllertää. Mutta syksyihminen silti olen. Rakastan syksyn tuomia pimeitä öitä, tuoksuja, värejä ja ajatusta siitä, että saa pian käpertyä hyvällä omallatunnolla peiton alle. Kynttilöitä en tosin juurikaan harrasta, minulle riittävät tunnelmavalaisimet ja vaikkapa hyvä dvd-sarja.

Viime iltaöinä olenkin katsellut Solsidania, jonka hankin ihan omaksi dvd-bokseina. Ihanan piristävää ja aurinkoista, vaikkakin todenmakuista ruotsalaisdraamaa. Suosittelen! Tänään eksyin Charles Dickensin maailmaan: Kolea talo, tarina kielletystä rakkaudesta, murhasta ja synkistä salaisuuksista – kirjan sijaan laadukkaana tv-draamana. En voi varsinaisesti sanoa alkujakson piristäneen mieltäni, mutta yritän nyt jaksaa vähän vakavampaakin viihdettä, etenkin kun boksi on ollut puolitoista vuotta lainassa serkultani! Nyt olisi vielä aikaa katsella illat myöhät tietokoneen ruudulta muutakin kuin Facebook-päivityksiä. 

Näin korkkaan elokuun alkaneeksi, kippistä vaan kaikille! 

Kuva: Infinity Rain