Siivoilua ja sisustamista

Täällä pakataan taas uutta reissua varten. Kesän neljäs lähteminen, vaan ei edes se viimeinen, on edessä huomenna. Pesukone laulaa, tavaroita on ympäri asuntoa ja silittää täytyisi. Mutta koska ei huvita, tulin tänne. Ehkä tässä ohessa vähintään käsipyykkiä pesee. ;)

Eilen siivosin kuin hullu, enkä edes kotonani. Olin Egilin luona yötä, mies lähti ensimmäistä päivää loman jälkeen töihin ja minä sain inspiraation puuhailla hiukan. Kohdallani pieni siivouspuuhailu lähtee usein käsistä, ja niinpä kolme tuntia kylpyhuonetta jynssättyäni päätin vielä jatkaa pölyjen pyyhkimisellä ja imuroimisella muualla asunnossa, ja lopulta hommassa vierähti kahdeksan tuntia. Onneksi oli näin hieno siivouskeli, kommentoi kollega hauskasti Facebookissa. Että kannattiko uhrata kuuma kesäpäivä kodin kaunistamiseen?

Mielestäni kannatti, sillä saavutin eräänlaisen siivousflown, enkä huomannut ajan kulumista, nautin vain joka hetkestä. Nautin käsieni jäljestä, siitä, että aivan tuntemattomat pinnat tulivat paitsi puhtaiksi, myös minulle samalla tutuiksi ja miehen asunto alkoi tuntua vähän enemmän omalta. Vietänhän siellä nykyään enenevässä määrin aikaa, ja viime aikoina olemme myös yhdessä alkaneet sisustaa tätä 85-neliöistä kolmiota. 

 Kuva: Sokos

Egilin kodissa tilavuus, avaruus on valloittavaa. 28-neliöisen yksiössä kun on se vika, että täällä on niin toisen iholla, jos yhdessä iltaa viettää. Egilin luona voi välillä häipyä omiin oloihinsa. Ja jotenkin nukkuminen makuuhuoneessa, jossa on vain sänky, vaatekaappi ja pari hassua pikkulaatikostoa ja tuolia, on rauhoittavaa. Ei turhia virikkeitä. 

Kärsin kuitenkin Egilin kodin sisustamattomuudesta, ja niinpä innostuin eilen siivoilun ohessa tekemään listan asioista, jotka mielestäni kaipaavat muutosta. Vilautin listaa varovasti miehelle. Kuulemma piti hyvinkin paikkansa, mutta hän ei vain vielä ollut ehtinyt ajatella asiaa. Aiommekin nyt yhdessä kierrellä entistä tiuhempaan sisustusosastoilla, sillä niin lakanoita, pyyhkeitä, koristetyynyjä, vilttejä kuin lamppujakin pitää päivittää. Sanoinkin, että voi vain arvata, millaisia syntymäpäivä- ja joululahjoja on tiedossa. Saa sitten tarpeeseensa – vai ovatko sellaiset lahjat täyttä tylsyyttä?

Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Omassa kodissanikin sisustuskohteita vielä riittäisi: eteinen on kesken, peili nojaa seinää vasten, tapetointiprojekti ei ole edennyt piiruakaan ja Lyyliltä puuttuu edelleen kohdevalaisin, jonka hän kovana askartelijana todellakin tarvitsee. En ole saanut aikaiseksi, koska intoa ei ole piisannut, ja lasken nyt pennosiakin vähän tarkemmin. Toisaalta samalla sorrun puolittain tarpeettomiin ostoksiin, sillä nytkin heti reissulta tultuani ryntäsin Sokokselle alennusmyynteihin ostamaan lakanat. Jälleen yhdet, mutta päätin avustaa tuota tarvitsevaa miestä ja lahjoittaa keväällä ostamani vihreät graafiset lakanat hänen sini-vihreään makuuhuoneeseensa. Sopivat hänelle paremmin kuin minun tyttömäiseen tyyliini. Tilalle ostimmekin sitten lopulta yhdessä PiP Studion aivan ihanat kukka-lintuaiheiset hempeydet, jotka löydät oheisista kuvista.

 Kuva: Colore – sisustajan karkkikauppa

Seuraavat pari viikkoa vietän kuitenkin kaukana kodista ja sisustuspuuhista. Jatsailun ohella on toki tarkoitus keretä kirpputoreille ja kenties Porin muutakin tarjontaa katsastamaan. Katsotaan, miten uudelleen sisustusvaihteelle siirtyneen kesälomalaisen käy! Ainakin juuri saapuneet sisustuslehteni olen vaihteeksi lukenut innolla kannesta kanteen, joten ehkä jatseistakaan en selviä täysin sisustusajatuksitta.

Täyslomaviikko maalla, puhuen elämästä

Viikko mummilassa vierähti kuin humauksessa. Alussa tuttu lomanalustunne, että mitä minä täällä oikein teen, miksi en tyytynyt arkeeni, koska vain pitkästyttää, tuntuu oudolta ja omituiselta ilman arjen tuttuja rutiineja. Ja lopussa tunne on päinvastainen: nytkö tämä jo on ohi? Toisaalta paluu kotiin oli mieluisa, sillä eivät nämä reissut tähän loppuneet: huomenna (tai oikeastaan jo tänään!) lähdemme Lyylin kanssa Osloon ja sieltä sitten Egilin kotipaikkakunnalle Ruotsinmaan puolelle. Viikon retki jälleen edessä.

Jos tiedossa onkin suunnistamista tuntemattomilla tantereilla, niin tämä viikko oli täyttä lepoa: useita päiväunia, kirjan lukemista, vetelehtimistä viltin päällä, shakkia, leipomista, herkkuja, uintiretkiä. Seurana myös vanhin pikkusiskoistani, mikä takasi sen, että yömyöhään asti juotiin teetä, ehkä pelattiinkin, joskus venyteltiin ja taatusti puhuttiin, höpöteltiin, juoruttiin itsemme uuvuksiin asti. Lyyli taasen tutki maita ja mantuja: papan kanssa opeteltiin luontoa ja pelattiin tennistä, mummin kanssa leikittiin, ja täti oli se huippuihminen, joka jaksoi uittaa ja lukea, naurattaa ja riehua.

Omalla kohdallani erilaista viime vuosiin verrattuna oli uiminen: yleensä en uskaltaudu luonnonvesiin, koska olen niin kylmänarka. Vain erikoistilanteissa, kuten juhannuksina, olen pulikoinut lammessa tai joessa, hyvin harvoin meressä. Nyt oikein nautiskelin joen lämpöisestä ja pehmeästä vedestä, sillä poikkeukselliset helteet olivat lämmittäneet sen syviä vesiä myöten. Sauna tietysti silti tarvittiin; näin uimisnautintoon yhdistyivät mitä miellyttävimmät puusaunan löylyt.

Mummula alias isomummila on ihana paikka, vaikka kovin harvoin tulee hyödynnettyä sen mahdollisuuksia. Itse päärakennus tosin onkin aika huonossa kunnossa ja täynnä tavaraa, mutta piharakennuksen saunakamarissa voi hyvin asua kesäisin; se on minulle legendaarinen paikka, sillä siellä vietin Egilin kanssa parisuhteemme ensimmäiset yöt, heinäkuussa jatsien aikaan. ;) Tosin vuosipäivää vietämme kohtaamispäivänämme kesäkuussa, sillä suhteen alkua on vaikea määritellä tarkasti. Ja kohtaamispäivä on sikäli hauska merkkipäivänä, sillä se sattuu olemaan vanhempieni hääpäivä. 

Näin ajatukseni karkailevat harmonisen kesälomaviikon jäljiltä parisuhteeseen. Ei voi toki muutenkaan sanoa, että olisin onnistunut olemaan hiljaa miesasioista, mutta kohtalaisen stressitön kuitenkin olen ollut parisuhteeni kohtaloista, vaikka viime aikoina tulevaisuus onkin mietityttänyt kovasti. En nimittäin osaa vielä sanoa, että tässäkö tämä nyt sitten on. Ensimmäisen kohdalla sitä oli muka niin kovin varma, alusta asti. Nyt olen alusta asti ollut täynnä epäröintiä; johtuneeko sitten haavoista, joita on matkan varrella saanut tai siitä, että sydän ei koskaan enää ole täysin ehjä. Vai onko epävarmuuden syy siinä, että sain paketin, jota en oikein odottanut?

Kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy, mutta toivottavasti ensi kesänä osaan vastata siihen, että onko tämä paketti sitten se, jonka otan vastaan ja haluan: ruotsi, kaksi lasta ja monella tapaa erilainen tapa käsitellä maailman ilmiöitä. Mietityttää, mutta nämä miettimiset siirrän nyt tulevaisuuteen. Nyt on loman, myös aivoloman aika!

Hyvän mielen ostoksilla

Uuden työsopimuksen allekirjoitettuani lankesin maanantaina shoppailemaan, ja päätin, että käytän tähän ihanuuteen nyt osan tulevista kesälomarahoista. Osa jää sitten Oslon matkaa varten ja loput siihen, että heinä–elokuussa pitää elää puolitoista kuukautta yhden kuun palkalla, kun palkkapäivä muuttuu virkasuhteen vaihtuessa määräaikaiseksi.  

Sitäkin paremmalla syyllä kannatti nyt, kun vielä varantoja oli, tehdä ostoksia jopa syksyä varten: hankin uuden kevät/kesätakin, joka värinsä puolesta on pikemminkin syystakki. Lisäksi ostin lämmittävän pusakan lähinnä juhannusta varten sekä Lyylille kuuden euron paitulin. Kaikki muutkin tuotteet olivat alennettuja, lukuunottamatta postiautomaatista samalla hakemaani Polarn o Pyretin vaatepakettia. Sieltä löytyy ehtaa täyshintaista Lyylille syntymäpäivälahjaksi, joten paketti jääköön tässä postauksessa avaamatta. 

Mutta näistä alehaukan löydöistä haluan iloita kuvien myötä tarkemmin, sillä totesin taas ikuisen faktan: perusvaatteet kannattavat. Niin usein kaipaan tylsänväristä takkimallista paitaa jonkun mekon tai ohuen paidan lämmittäjäksi. Niin usein käytän vain perusväristä, pidemmänpuoleista takkia. Valkoinen lempitakkini on nyt lähes loppuunkäytetty, sillä sen kangas on alkanut kovasta pesemisestä johtuen hapertua ja lisäksi mustasta laukusta on jäänyt siihen tahroja, joita en ole saanut pesemällä pois. Takki asustaakin nyt tovin pesulassa – josko siellä onnistuisi? Tarvitsin kuitenkin joutuisasti tilalle korvaavan takin, mutta valkoista en löytänyt. Ehkä musta on se uusi valkoinen ja muuttuu yhtä mieluisaksi? Sen ostamalla sain dumpattua kierrätykseen myös mustan mokkanahkaisen pusakkamallisen takkini, jota olin alkanut inhota. Hyvä mieli tuli siitäkin, etenkin kun takki lähinnä roikkui turhanpanttina tilaa viemässä.

Takki: Esprit. Alkuhinta 139,95, nyt 97,96

Maanantai oli siis todellinen hyvän mielen ostospäivä, sillä laskeskelin, että olin tehnyt kevään aikana melko vähän vaateostoksia itselleni: yhdet housut, alusvaatteita, muutama kirppispaita ja yksi uusi collegepaita, nahkahansikkaat sekä sukkahousuja. Lähes kaikki ostokset olin sitäpaitsi tehnyt alelaareista, hansikkaita, sukkahousuja sekä joitain alusvaatteita lukuunottamatta. Ehkä olikin jo aika ostaa jotain isompaa, ottaen huomioon, että koko viime vuoden vietin vaateostolakkoa siinä vielä erinomaisesti onnistuen.

Neuletakki: Blended. Alkuhinta 39,95, nyt 27,96.

Mutta heinäkuusta tulee kuiva kuukausi ostelujen suhteen, sillä Lyylille olen säännönmukaisesti hankkinut tyyriitä ja kivoja lastenvaatteita, ja jostain täytyy elokuun palkanvaihtopäivää varten säästää. Lastenvaatteiden shoppailu kun on kuukausittainen harrastukseni. Viime aikoina olen tosin keskittänyt nämäkin ostokseni aletankojen tuotteisiin. Hyvää mieltä tuo kuitenkin myös se, että välillä pystyy olemaan sortumatta nettikauppojen selailuun tai nopeasti Sokoksen yläkerrassa käymiseen. Hyvää mieltä luo, kun tajuaa, että omistaa jo todella paljon tarpeellista ja vähän tarpeetontakin sen päälle.

Paita: W-kids. Alkuhinta 10,95, nyt 6,57.

Itseni tuntien totean kuitenkin ykskantaan, että sitä tarpeetonta vaatetta omistan kyllä hyvin vähän, sillä laitan sen nopeasti kiertoon. Ja jotkut vaatteet käytän riekaloitumispisteeseen asti, kuten farkkutakkini ja pellavahousuni. Niistä enemmän joskus jossain lempivaatepostauksessa!

Juhannusretki Tukholmaan alkaa kuitenkin tuliterissä kuteissa; ehkä sitten jossain vaiheessa juhannusyötä kaivan tuon niin rakkaaksi muuttuneen vaaleanfarkkuisen takkini esille. Mukaan se tietysti pakataan, kuten lukuisille kesäisille retkille ja mökkimatkoille niin monen vuoden ajan. Tällä kertaa on kuitenkin päällä jotain hyvin epäjuhannustamaistakin, sillä aion viettää juhannusyöni mustassa mekossa, vihreissä sukkahousuissa ja keltaisella kassilla varustautuneena. Tylsimys vai erilainen aikuinen, vai ehkä molempia? Tätä kirjoittaessa vielä arvon, pitäisikö hiukset ehtiä värjätä keskiviikkona ennen lähtöä punaisiksi. Saisi vähän lisää hyvää mieltä ja uusia sävyjä matkaan. Mutta tätä lukiessanne lienen jo laivan kannella ottamassa vastaan juhannuksen tuulia vailla huolia siitä, mitä vielä pitää ehtiä ennen h-hetkeä.

Hyvän mielen juhannusta kaikille! Muistakaahan ottaa juhlapyhien viettoon mukaan myös niitä lämpimiä vaatteita! ;)

Hyvästä syystä

Nyt se sitten on totta: vaihdan työpaikkaa! Astelen syksyllä erään helsinkiläisen kaupunginosan ala-asteen S2-opettajaksi vuoden projektirahalla. Melko tuore ja pienehkö koulu, kertoman mukaan hyväilmainen, ja mikä myöskin tärkeää, kohtalaisen lähellä: yksinään matkustaessa reippaat puolisen tuntia, Lyylin uuden tarhan kautta 45-50 minuuttia ja silloinkin vain kahdella kulkuneuvolla. Ei paha.

Työpaikka tuli hiukan puskista, sillä Helsingin kaupunki oli saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä tasa-arvohankerahaa, ja useasta koulusta plopsahti yks kaks yllättäen toukokuun lopulla työpaikkoja hakuun. Ei aivan tavallisin ajankohta koko vuoden määräaikaisten etsimiselle. Hain useampaakin paikkaa, mutta tämä oli ehdoton ykkönen listassa sijaintinsa vuoksi. Minulla on myös luja usko tietyllä kymmenluvulla rakennettujen tilojen kuntoon, joten täytyy nyt toivoa, että tuntuma pitää paikkansa. En ainakaan muutaman käyntini johdosta raapinut itseäni punaiseksi, kuten joidenkin muiden paikkojen jäljiltä...

Viime viikko oli siis kahden haastattelun, stressaamisen, odottelun ja miettimisen aikaa. Kohtalaisen kaameaa oli myös perjantaisen tiedon jälkeen maanantaiaamuna soittaa nykyisen työpaikkani rehtorille. Ei siellä ilahtunut ääni ollut tietoa vastassa... Nyt kuitenkin asiat ovat järjestyksessä, ja ehkä vihdoinkin voin huokaista helpotuksesta. Vaikka tuntuu siltä, etten aivan vielä uskalla. Mitä jos jotain meneekin pieleen ja joudun palaamaan vanhaan?

Melissa: sea smoke 1

Viime vuonna kesä meni osin pelätessä syksyn tuomia vaivoja, ja huomasin, että aloin tänä vuonna pelätä tulevaa lukuvuotta jo keväällä. Pelkkä ajatus siitä, että muutaman töissäoloviikon jälkeen alkaa sairastelukierre, jolle ei näy loppua, on melkolailla uuvuttava. Se väsyttää jo etukäteen, puhumattakaan sitten siitä sairastelusta. Toivon totisesti, että vaivat vähentyvät nyt merkittävästi, ja voin elää ihan tavallista elämää tästä eteenpäin. 

Tämä uusi työpaikka tosin on luvattu minulle vain vuodeksi, kuuden kuukauden koeajalla, ja sikäli tulevaisuus on aivan avoin. Toisaalta niinhän se on tietyllä tapaa aina, ja luulen, että olen valmis monenlaisiin riskiratkaisuihinkin tulevien vuosien aikana, sillä uskon itseeni, ammattitaitooni ja maailman avoimuuteen; vielä vähän aikaa kaikki on mahdollista, eikös? ;)

Nyt olen ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen pärjäillyt allergialääkkeittä yli kaksi viikkoa, joten ristin kesäkuuni lääkkettömäksi lomanaluksi. Heinäkuussa täytyy kuitenkin alkaa valmistautua pujon kukintaan, mutta yritän nyt elää muullakin tavoin hetkessä; luottoni siihen, että elämässä kaikki järjestyy, kuten pitääkin, on taas pikkaisen lisääntynyt. Tuo uuden työpaikan saaminen oli nimittäin niin ihmeellinen tarina, kun kaiken järjen mukaan juuri sen paikan, mihin todella paljon haluaa, ei ikään kuin kuuluisi avautua liikaa hamuavalle. Pelkäsin myös menettäneeni mahdollisuuteni, kun turisin niin tyhmiä puhelimessa, kun soitin takaisin useaan kertaan minua tavoitelleelle rehtorille. Mutta taisi olla taiteilijasielu hänkin: haastattelutilanne oli melko luova ja jutusteleva. Taisin siinä sitten kysymysten puutteessa ruveta itse esittelemään itseäni; ei mennyt kyllä sekään osio aivan nappiin, kun toistelin itseäni ja höpisin kaikenlaista ylimääräistä, mutta ilmeisesti riittävän hyvin kuitenkin. :D 

Itse koulu vaikutti selkeältä paikalta, rehtori oli siis hyvin mukava ja helpostilähestyttävä ja se pieni osa henkilökunnasta, johon tällä viikolla koulussa käydessäni törmäsin, oli rentoa väkeä. Tietenkään ei voi koskaan tietää, miten tulee viihtymään, ja harmittelen kyllä jo nyt nykyisten aivan mahtavien työkavereideni menettämistä. En jotenkin pysty uskomaan, että aivan vastaavankaltaisia ystävyyssuhteita uudesta paikasta pystyisi löytämään, mutta kenpä sen tietää. Joka tapauksessa koulu on puolet pienempi, joten henkilösuhteet ovat siellä ehkä muutenkin hieman erityyppisiä. Ja yhteistyötä tulen S2-opettajana tekemään hyvin paljon, uudessa koulussa myös yhteis- tai samanaikaisopettajana. Siinä haastetta kerrakseen! Odotan kyllä innolla uusia kuvioita ja oppilaitakin – ja mielessäni heitän hyvästejä edellisille. 

Työasiat siis pyörivät vielä lomalaisen ajatuksissa. Vaikka on edelleen rauhaton ja hieman epävarma olo, tiedän tekeväni oikeita ratkaisuja. Tein lähtöpäätökseni hyvästä syystä, en hetken mielijohteesta, ja parisuhderintamallakin tuntuu oikealta nyt odottaa, nauttia vielä melko tuoreesta suhteesta vailla kiirettä yhteiseen arkeen, asuntoon tai muunlaiseen sitoutumiseen. Vaikka ikää on mittarissa, vielä on aikaa. Tänään olenkin fiilistellyt keskipäivällä täyteen tullutta ensimmäistä vuottani Egilin kanssa.

Ja nyt on aikansa tällä, työsuhdemuutoksella. Siis kipin kopin keräämään siihen energiaa kesästä!

Umer Malik: Sea 

EDIT: Tekstiä on editoitu elokuussa 2013 uuden työpaikkani jäljittämisen heikentämiseksi. Yritän olla anonyymisti, ettei henkilöllisyyteni paljastu eikä työpaikkani joudu kärsimään blogissa esittämieni kokemuksieni vuoksi. Pyydän huomioimaan, että homeallergiani on minun allergiani ja reagoin sellaisiin määriin hometta, joista ei terveille ihmisille juuri ole haittaa tai vaaraa. Paikat, jotka ovat minulle "homekouluja" tai "homekoteja", voivat siis olla muille aivan tavallisen terveitä tiloja. 

Hyttynen piimässä

Toinen lomaviikko on pian vierähtänyt. Vielä ei vain ole tuntunut lomalta, kun kello soi aamuisin mielestäni aivan liian aikaisin. Viime viikon ylikierrostilani on kuitenkin alkanut tasoittua, ja pikemminkin olen ollut koko ajan vain väsynyt. Varmasti viime vuosi ottaa nyt veronsa, ja oikein odotan juhannusviikolta leppoisuutta, vaikka aiommekin viettää tapahtumientäyteisen kaupunkijuhannuksen Tukholmassa. Silti se tuntuu luksukselta, ehkä pohjimmiltaan sen vuoksi, että olemme liikkeellä lapsetta. 

On tietenkin ollut ihanaa viettää intensiivisiä päiviä Lyylin kanssa. Tänäänkin kylmyydestä huolimatta polskuttelimme uimakoulun jälkeen altaalla vielä tunnin, tosin tiiviisti saunassa käyden. Illalla olin neidin kanssa lukupiirin puistotapaamisessa, jossa palellutin itseni kalikaksi, mutta Lyyli se vain viihtyi, kun mukana oli myös serkkupoika ja tätejä, jotka leikittivät. Neiti juoksi ympäri Töölönlahden amfiteatteria, löysi aarteita, kuten pieniä askartelukukkasia. Mistä lie olivat nurmikolle joutuneet. Nauroimme kaikki ihan kippurassa, kun aarteiden joukossa oli myös tekokynsi! Siihen kun oli sivelty pinkkiä lakkaa, niin toki se neitoa kiinnosti!

Tämä tyttö kysyi nähdessään hyttysen, että onko tuo kärpänen vaarallinen, saako siitä tauteja. Ei siis hyttystä nähnytkään, vaikka joku mukahyttynen makaa piimässä.

Lukupiiri on yksi kesäni vakiopisteitä, Pori Jazz -festivaalin ja juhannuskestien ohella. Tänä vuonna ensi kertaa Suomessa asumiseni aikana vietän kuitenkin juhannusta ulkomailla. Sitäkin oudommalta tuntuu juhlistaa sitä ilman vanhoja ystäviä. Toisaalta tällainen aivan uudenlainen tapa ottaa vastaan suven suurin juhla voi olla mitä piristävin. Samalla kuitenkin huomaan ikävöiväni mennyttä, niitä mahdottoman ihania, nuoruuden voimaa huokuvia mökki- ja festarijuhlia. Muistelen kaiholla parikymppisen minäni juhannusoloa, tyttöjentäyteisiä mökkikeikkoja Suojärvellä ja niitä muutamia vuosia myöhemmin vietettyjä kekkereitä, jonne olimme jo saaneet miesseuraa haalittua matkaan. 

Ja mitä sitten tapahtui? Elämä hajosi pieniksi palasiksi maailmalle. Ei ole perhettä, ei enää ja ei vielä. Ystävyyssuhteita katkesi, juuria niiden myötä meni poikki. Mutta en ole sinkku, enkä onneton yksinhuoltaja, en yksinäinen millään mitalla. Oikeastaan olemustani onkin viime aikoina leimannut tyytyväisyys: olen kuitenkin löytänyt jotain, jota en näin nopeasti ja vaivatta uskonut kohtaavani. Ja uskon myös tällä viikolla käymäni työhaastattelun jälkeen, että minulla on toivoa myös työelämän suhteen. On olemassa kouluja, jotka ovat terveitä. Ehkä minullakin on tiedossa terveempi tulevaisuus.

Silti annan luvan itselleni olla hetken ajan hyttynen piimässä. Juuri niin väsynyt ja ideaton kuin nyt olen. Juuri niin laiska ja herkutteluun taipuvainen kuin hyvistä päätöksistäni huolimatta olen. Ja juuri niin kaihomielinen kuin useimmiten jatkuvasti olen. Mutta toisin kuin hyttynen, nousen kyllä piimästä. Silti en voi kai enää koskaan välttyä ajatukselta, että yksi on joukosta poissa. Usein kesken mitä parhaimpien juhlien huomaan kaipaavani jotakuta poissaolevaa, kenties jo historiaan kuuluvaa ystävääni paikalle. Joskus hyvien hetkien sattuessa kohdalle poissaoleva on oma lapseni, joskus tuntuu, että kaipaankin jotain vanhaa tuttua ympäristöä tai entistä tilannetta. 

Ehkä tämä on vain sitä vanhenemista. Enää ei tosiaankaan ole niin kuin ennen, jolloin kaikki oli vielä niin kirjoittamatonta. Nyt on kiire toteuttaa sitä, mitä haluaakin, sillä ehkä se pian on liian myöhäistä. Ja sitä varten olen valmis ottamaan myös riskejä, sen tiedän. Katsotaan, mitä pelkästään syksy tuo tullessaan. Elämme jännittäviä aikoja, ystäväiseni, kuten eräässä sarjakuvassa toistuvasti todetaan. Se on jäänyt lapsuudesta mieleeni ja kuvaa harvinaisen usein elämääni nyttemmin, koko lailla nopeasti vaihtuvissa kuvioissa. 

Seuraavaksi kuitenkin unten maille. Siellä on aina rauhallista eikä tarvitse hoppuilla tai hoputtaa. Hyvä niin. Hyttyseloa?

Uusi uimapuku, syntymäpäivälahja mieheltä. Toivomaani 50-luvun mallistoa, For Lunalta. En taida aivan hyttyseltä näyttää, mutta parasta vain olla iloinen siitä ja siitä, että en kuitenkaan elefantistakaan kävisi!

Oma ilta

Lyyli nukahti kahdeksalta kesken cd-sadun, eikä ihme, sillä päivä on ollut täynnä touhua ja temmellystä. Laskeskelin päässäni, että olisiko tyttö kävellyt tänään sellaiset kolme tuntia – siihen päälle uimakoulu ja muut uimiset oheistoimintoineen.

Ei voinut todeta äidistäkään paljon muuta kuin "väsynyt", kun häntä katseli. Peilikuvassani siristelivät punertavat silmät, ja aloin olla muissa mainingeissa kahdeksan pintaan. Mutta sitten virkistyin, päätin herkutella rahkapullalla ja brie-juustolla, vaikka onhan tässä nyt tullut nautiskeltua muutenkin ihan riittämiin. Jotenkin vain tuntui siltä, että oma ilta vaati hiukan jotain tällaista. Paha tietysti, kun sortumisvaara löytyy niinkin läheltä kuin omasta jääkaapista.

Lomafiiliksissä siis ollaan. Aamuisin lähdetään aina varhaisella uimaan, jos nyt yhdeksää voi aikaisen linnun aamuksi kutsua. Neljä tuntia reissussa, sitten lounasta ja mahdollisia kavereita tai muita iltapäivätoimintoja. Asunto on kuin ruotsalainen sauna, ja koska naapuri tai useampi polttaa niin, että hajut leijailevat huoneistossa vähintään harva se ilta, ei voi muuta kuin viettää aikaansa mahdollisimman paljon muualla. Tällä hetkellä viihdyn kuitenkin taas aavistuksen paremmin täällä, kun olen huomannut, että naapuri sentään istuu useimmiten terassillaan hiljaa – tai tupakkayskää köhien. ;)

Omaan iltaani kuului hiukan silittämistä, syntymäpäivälahjojen miettimistä, hotellihuoneen varaus, juttelua kaverin kanssa Facessa sekä lukemista. En kuitenkaan siirtynyt Sinkkuelämien pariin, mikä oli alkuperäinen suunnitelmani. Ehkä en kaivannut elävää kuvaa väsyneille silmilleni, ehkä en vain jaksanut ryhtyä mihinkään sen suurempaan projektiin, vaan halusin tehdä sitä, mikä mieleeni kulloinkin pälkähti. Varmasti tarvitsin tämän illan juuri sille. 

Ja yhtäkkiä ilta on vierähtänyt alkuyöksi, kello löi yksitoista, ja se tarkoittaa, että on parasta haipua unten maille, koska huomisesta ei taatusti tule yhtään sen keveämpi päivä. Erona ehkä on se, että olen tehnyt valmiiksi tässä illan kiireettömyydessä itselleni lounassalaatin ja neidille pilkkonut vihanneksia jääkaapin viileyteen. On mukava palata uimasta, kun makaroonilaatikko ja kalapuikot odottavat syöjiään lämmittämistä vailla annoksina! Tänään nimittäin kokattiin pikapikaa itsetekoisia kalapuikkoja, rynnättiin tiskaamisen jälkeen heti baanalle ja palattiin Lyylin kaverin kanssa neljäksi tunniksi leikkimään. Tässä helteessä sanoisin, että saavutus oli kovempi kuin tavallinen työpäivä konsanaan. Erona ehkä se, että tuloksena oli kuitenkin siistimpi koti ja yhdessäoloa tytön kanssa; vaan pidemmän päälle lomastakin kyllä saa aikamoisen työmaan aikaiseksi. Onneksi on tiedossa myös niitä maallamakaamisviikkoja, jos nyt tytön kanssa tehtävää mummila-keikkaa tai Pori Jazz -festarien vapaaehtoistyötä voi lonkan vetämiseksi kutsua.

Mutta pala kerrallaan. Kyllä minä tästä lomasti ihan oikeasti kuitenkin koko ajan nautin. Nauttikaahan tekin kesästä! (Ja lomasta, jos olette sen jo saaneet!)

Kuva: epSos .de

Hopeiden kiillotusta

Joskus se pitää hopeansa kiillottaa, ja mikäs sen parempi päivä siihen kuin syntymäpäivänsä iltapäivän tyhjät tunnit.

Sylvistä kun on kysymys, ei puhuta pöytähopeista. Tummuneita korvahopeita sitä vastoin piisaa, mutta nyt niistä ainakin osa on kiiltävinä jälleen roikkumassa ja tummumassa vapaana.

Suosikkini NB Collectionin taotut hopealevyt sen sijaan pelastin tällä erää rasiaansa. Jospa se hieman hidastaisi prosessia.

Ennen kolmekymppisiäni tallustelin kultaisissa koruissa, sen jälkeen vihkisormuksia lukuunottamatta lähinnä hopeisissa. Enkä näitä sormuksia tietenkään enää ole käyttänyt kahteen vuoteen, mutta välillä niitä kyllä ihailen laatikossaan. Lyyli saa niistä vaikka rippisormukset itselleen. Pois en heitä!

Tänään taidan viettää kuitenkin syntymäpäiväni iltaa pronssisissa tai kultaisissa koruissa, uumoilen. Mekko on ruskeanvihreä, ja siihen sopisi yksi lempikaulakoruistani, robotti. 

Saa nähdä lisääntyykö korukokoelmani illalla. Pyysin mieheltä jotain pientä... ;)