Lumi suli, lumi tuli

Astelin sulaneen lumen, siis sohjon ja veden läpi Pursimiehenkadulle. Taivaalta satoi veden sekaista kummaa, oliko se kuitenkin lunta?

Kengät kastuivat, mutta kestin, olihan mielessä Lumi. Lumi oli tänäänkin 14...

Se puoti, joka myy Lumin kasseja. Olin päättänyt, että tämän viikon jäljiltä tarvitsen uuden pussukan. Edellinen on hirmu!

Mitä hauskasta nelikulmaisesta paperikassista paljastuukaan? – Salaisuus vielä, siellä se lepää "pölypussissaan".

Kuoriutuu iäksi, pölypussille ken keksisi käyttöä?

Hän se on! Sheep Coquille bag. Jokaiseen päivään, laukunsisälaukuksi, pussukaksi. Ei pölyttymään kaappiin. Mä tykkään! Mä tarviin.

Erään päivän anatomia

Tiistai, ei pöllömpi päivä.

Heräsin 6.30, kuitenkin kovin surullisena ja väsyneenä. Jaksoin silti nousta heti yhden torkun jälkeen, ennätyksellistä! Lyyli tarhaan, minä töihin. Muutamien kyynelien jälkeen olin jo astetta pirteämpi, ja oloni parani vielä kivasti päivän aikana muutamien keskustelujen ansiosta. Nyt on meinaan elämässä kovaa, eikä sokerikuorrutettu kepeys aina jaksa tunkea tänne teksteihinkään.

Ei siitä kuitenkaan sen enempää, sillä tiistaini koostui vallan mainiosta työpäivästä: kolme vaivaista tuntia opettamista. :D Niiden perään oli kuitenkin kaikenlaista säätämistä: kirjaesittelijää koululla, tuntien valmistelua ja tietenkin kopiokoneen laulattamista. Onnistuin jotenkin mukavasti sähläämään yhden alkuperäiskopion leikkurin kynsiin. :( Kahden maissa kirmasin koulutukseen; tarkistamattomia testejä valui mukaani, ja päätin jaksaa korjata ne illalla. 

Koulutus oli ihan ok: Muslimien monet identiteetit. Aiheena vallan kiinnostava, mutta ehkä odotin sisällöltä vieläkin enemmän asiaa. Keskustelut olivat kyllä kiintoisia ja luennoitsijan esitystapa sympaattinen. Mietin, josko lainaisin kirjastosta aihetta koskevia opuksia, kuten luennoitsija Husein Muhammedin itsensä kirjoittaman Yhtä erilaiset – islam ja suomalainen kulttuuri.

Koulutuksen jälkeen ehdin kello 18.20:ksi Hakaniemeen, mutta totesin, että puolen joogaan en millään kerkeä, joten suuntasin vakkariarkikahvilaani, Hakaniemen Sokokselle tarkistamaan testejä, joita olin kyllä alkanut pisteyttää jo junamatkalla. Tunti vierähti somasti, ja totesin, etten ehdi puoli kahdeksankaan joogaan. Laiskuuttakin siis lainehti; suuntasin sen sijaan kiertämään vaateosaston. Kokeilinkin loppualejen kaapuja, mutta en ostanut mitään. 

Yläkerran kodinkoneosasto myi myös pelkkää ei-kivaa tai liian kallista. Etsin tehokkaampaa hiustenkuivaajaa. Merkkisuosituksia saa antaa! 

Lopulta läksin kotia kohden. Oli ollut "minun" viikottainen vapaailtana, ja näin se sujui. Jäi vähän harmittamaan, sillä hartiani ovat tukossa ja kaipasin myös kirjastohetkeä. Toisaalta kokeiden korjaaminen oli rentouttavaa – en voinut kuitenkaan olla miettimättä, miten kauan siihen menisi, jos testejä olisi kokonaisen normaalin luokallisen verran, sillä minulta kului neljän oppilaan testeihin reilusti yli tunnin yhteensä. (Ja huomenna teetän niitä lisää...)

Kotiin käppäiltyäni ryntäsin syömään karkkia: viimeinen herkkupäivä ennen huomenna, tuhkakeskiviikkona alkavaa paastoa. Yritän jättää herkut pois sunnuntaita lukuunottamatta. Siispä vietän ähkyssä jokaisen seuraavan sunnuntain. Tosi järkevää. ;)

Nyt menen vielä suihkuun ja ehkä silitän paidan tai kaksi. Tänään on kuitenkin päästävä aikaisin nukkumaan, etten nuukahda loppuviikolla. Torstaina on edessä vielä toinen viikkoni 5.20-herätyksistä sekä kirppispöydän varaamisen takia myös aikainen lauantai. Kääks! Keväisin herääminen on minulle entistäkin vaikeampaa. Muuten töissäkäyminen on oikein antoisaa, kuten ehkä rivien välistä luittekin. 

Ps. Lyyli nukahti vihdoin!

HY

HY ei meidän tekstarilyhennekielessämme tarkoita Helsingin yliopistoa tai Hämeentien Yksinäisiä vaan sitä yhtä yleistä toivotusta, joka ainakin meillä lähetetään toisille joka ilta, yleensä suullisesti, mutta joskus vaihtoehtoisesti viestimuodossa, jos on enemmän kuin metrejä välimatkaa:

Hyvää yötä! Hyvää yötä, nukkukaa hyvin, olkoon rauhanne syvin. Hyvää yötä ja kauniita unia, oman kullan kuvia. Hyvää yötä – ja huomenta.

Ja loppuun suosikkini, mielikuvissani minut aina oman äitini lapsuuden kotiin vievä Aila Meriluodon Yölaulu:

– Nuku lapsi, nuku vaan. 

Tuuli kaitsee lampaitaan,

pilvilampaitaan.

Eikö silmä unta saa?

Tuuli puita pudistaa,

uni puusta putoaa,

uni putoaa.

Nuku, lapsi, nuku –

Ulkona yö

hopeatiukuja hiljaa lyö.

Päättyy ihmisen päivätyö.

Polku pellolta pihaan käy.

Hämärtäy.

– Nuku lapsi, nuku vaan. 

Lampaat viedään navettaan,

pilvilampaat navettaan.

Tuuli yöhön laulaa lasta.

Uni katsoo akkunasta.

– Nuku, lapsi, nuku –

Tuuli taloa kiertelee.

Outo on taivas, suuri on maa.

Liekki levotta lepattaa.

Vitkaan pimenee.

Jossakin paisuva poljento lyö:

– Suuri on yö, outo on yö. 

– Nuku lapsi, nuku vaan. 

Tuuli jatkaa kulkuaan, 

suunnatonta kulkuaan.

Yöhön päätyy päivän tie,

uni kaiken viimein vie. 

Nuku, lapsi, nuku –

Vähä yössä on ihmisen suku.

Elämäni muumimammana

Meillä tursuaa muumeja kaikkialta: kuten jo ehkä tiedätte, tietokoneelta katsotaan joka päivä Muumilaakson tarinoita, jutellaan niistä, luetaan muumikirjoja ja tietysti muumitavaraa löytyy  leikkilaatikoista, hyllyiltä ja astiakaapeista jos jonkinlaista: lusikkaa, kuppia, pehmolelua, magneettia, koriste-esinettä, palapeliä... Muumit melkein asuvat meillä – Elsaa lainatakseni, joskin ehkä hivenen eri merkityksessä: olemme hukkumassa muumilusikkamaahan. 

Muumiohjelmia puolella korvalla pian vuoden kuunnelleena olen päätynyt vain yhteen lopputulokseen: pidän muumeista, mutta en pidä muumeista. Pidän muumimaailman herttaisuudesta, kaiken kestävästä ihmisarvon kunnioituksesta, hiukan mystisestä sykkeestä, elämän selkeyden kuvauksesta sekä muumihahmojen identiteettipohdinnoista, mutta liika on liikaa.

Jonkin sortin klassikkofanina minulle riittäisivät pelkät alkuperäiset muumikirjat ilman mitään lisiä, mutta enpä taidakaan olla kaupallisten muumien kohdeyleisöä. Toki on myönnettävä, että muumisarjat ovat hyvin tehtyjä, muumimukit kauniita ja kokonaisuuskin hallittu. Oikeastaan muumimaailma on oikein hyvä samaistumiskohde lapselle, ja kun jotain sen pienenkin on tässä maailmassa kuolattava, niin olkoon se sitten muumikamaa. – Toisinaan käymmekin Lyylin kanssa Töölössä Astia-Liisan muuminäyteikkunaa katselemassa. Sieltä voi tyttö valita sitten vaikka seuraavan synttärilahjansa.

Muumius menee joskus vielä astetta pidemmälle: Eräänä iltana suihkusta tullessani Veikko oli ollut nukuttamassa Lyyliä ja oli juuri nousemassa Lyylin vierestä pois, kun Lyyli heräsi siihen, että saavuin kylpyhuoneesta ja rupesi sydäntäsärkevästi itkemään: "Muumipappa, Muumipappa, älä mene pois!" No, isänsä kuitenkin lähti, minä menin paikalle ja totesin jutun juonessa pysyen, että "Muumimamma tulee nyt tilalle, nuku vain". Hetken siinä istuttuani tyttö rupesikin rauhoittumaan. Juttelin niitä näitä, ja totesin sitten vielä, että "huomennahan tulee sitten Nuuskamuikkunen Lyyliä hoitamaan, Angu Nuuskamuikkunen,  tiedäthän", viitaten siskooni. 

Hetken jo rauhallisena ollut Lyyli puhkesi uusiin kyyneliin todeten: "Ei mikään Angu Nuuskamuikkunen, vaan pelkästään Nuuskamuikkunen."

Eipä sitä aina voi pysyä vakavana, kun tyttö kertoo pokkana, että Muumimamma on ostanut banaaneja tai kuinka ikävää on, kun me emme nuku talviunia. Kuulemma nyt kun tulee kevät, Nuuskamuikkunen lähtee Etelään. Elämä on yksinkertaista, selkeää ja turvallista, kun asuu Muumien kanssa. Ei siinä tee Muumimamman näyttelijänkään mieli ryhtyä ikävystyttäväksi omaksi itsekseen, joka ei todellakaan rakasta hillojen tekemistä, puhu lempeällä ja rauhallisella äänellä tai osoita sen kaltaista äitiyteen paneutumista kuin roolihahmonsa. 

Mutta toisinaan sitä ehkä voi onnistua myös tässä oudossa roolissaan, kun pysähtyy lapsen rinnalle ja rauhoittaa mielensä aikuismaailman velvollisuuksilta. Kun antaa ajan vierimiselle sen mitättömän arvonsa, mikä sille kuuluisi välillä, ehkä useinkin antaa.

Elämä on tässä ja nyt; kuunnellaan siis, mitä lapsella on sanottavanaan. Pian ovat muumit puheista kadonneet ja tilalle on tullut paljon raadollisempi maailma.

Muodin rinteellä

Olen farkkutyttö. Farmarit vaan ovat niin maailman helpoimmat ja paitaan kuin paitaan sopivat sekä ennen kaikkea tarpeeksi rennot työhousut. Näemmä hiihtelen pääsääntöisesti vielä niillä yksillä tietyillä hieman jo repeläisillä hassusti kummareilla säädetyillä yksilöillä. Ne kun vaan tuntuvat niin omilta: 

Lempipaitojani ovat viime viikkoina olleet etupäässä mustat; muutenkin olen tällä hetkellä sangen viehättynyt hieman synkemmästä, rockimmasta tyylistä. Kävin tänään jopa Kampituspäivillä kenkäkauppojen alevalikoimia nopeasti katsastamassa, josko löytyisi jotain solki/ketju/bootsikenkää. Huomio, siis vain katsomassa! Tarkoitus ei ollut ostaa, enkä ihme kyllä ostanutkaan. 

Eräänlaista pihiyskuukautta tässä taas nimittäin elellään. Säästökohteita kun riittää... Ykkösenä  olisi saada uusi "kamapussukka" laukun pohjille, esimerkiksi tällainen. Ja isompi nahkalaukku, tällä hetkellä haaveena tällainen. Ja jospa löytäisi kirpparilta nahkaliivin, jonkun tämäntapaisen, mutta halvemman; ehkä so past season, mutta olkoon.

Olen aina myöhässä muodin kärjestä ihastuksineni, koska silmilläni kestää kauan tottua "uusiin" villityksiin. Aluksi en sietänyt kapeaa lahjetta. Nyt taas kummaksun ylileveää. Liivejä en ole sitten 90-luvun omien viritysteni jälkeen ollut hyväksyä, mutta pikkuhiljaa alan innostua sellaisista. Punainen on mielestäni kummallinen väri, nahkahousut ihan jees; siis ehkä vuoden, parin päästä minut nähdään kirkkaissa nahkapöksyissä. Olen alkanut lämmetä myös kiilakoroille ja isokukkakuoseille, pikkaisen myös neonväreille... Muodin huipulle, jees!

Siis vähintään katsomalla TV:tä tai oikeammin TV-kaistaa. (Varsinaista tietokoneeseen viritettyä telkkuamme emme ole itsenäisyyspäivän jälkeen käyttäneet.) Olen fani, mutta inspiraatiota omaan vaatetukseen en sieltä välttämättä kylläkään löydä, paitsi kenties kilpailijoiden omasta pukeutumisesta. ;) Mutta mikäpä sen istuvampaa viihdettä kuin vaatteisiin liittyvä puuhastelu. Ihanaa vaatehömppää, sitä tavallinen tarvitsee!

Poolopaita: Esprit

Paituli: Kirppari (H&M muistaakseni, laput leikkaan usein pois)

Farkut: Mustang

Sulkakoru: YouCompleteMe

Niittirannekkeet: Vagabond

Kengät: töissä

Rakas liikuntapäiväkirjani: kokeiluja

Parin viikon flunssanpoikasen ja sen vaatiman lepoilun jälkeen on ollut taas meno päällä. Iloisin olen ollut hiihtoloman suomasta mahdollisuudesta kokeilla tavallisuudesta poikkeavia lajeja; juurihan pari viikkoa sitten Hesarissakin kehotettiin välillä harrastamaan jotain muuta kuin sitä mielilajia. Kroppa tykkää vaihtelusta, ja sen kyllä lihaksistossa huomasi. 

Parin tunnin maastoratsastustunnin jälkeen sisäreidet huusivat hoosiannaa. Tosin eivät niin kipsakasti kuin joskus ennen muinoin Islannissa vähän "maisemaratsastusta" kokeiltuani. Ne islantilaiset! Vain taivas kattona...

Kuva: a4gpa

Ratsastusreissun jälkeisen lepopäivän kyllästyttämänä suuntasin seuraavana päivänä kaupungille: pari kolme tuntia hyötyliikuntaa, ei shopaten, vaan asioita eri paikoissa hoitaen ja kilometrejä kävellen. Sen perään bodypumpiin. Järkevin veto oli heittää jalkakyykkyihin 15 kiloa rautaa. Seuraavina päivinä käveltiin, jos käveltiin.

Loppuviikosta hiihdin ja uin – yllättävän vähin lihastraumoin. Pientä sisunnostatusta kyllä tarvittiin, kun tunnin hiihtolenkin lopuilla havaitsin jalkoihin muodostuneiden rakkojen olevan melkoisen arkoja ja muistin, että koska olin saanut pururadalle kyydin, minun piti kävellä vielä pari kilometriä takaisin mummilaan. Onneksi sieltä löytyi rakkolaastaria! Ihan ihmeellistä kamaa.

No, mitä liikunta ei paranna, sen tekee sauna. Harmi vain, että ensimmäinen kokemus oli aineenvaihduntaa kiihdyttävä, hyvin matalalämpöinen kuuma huone, josta ei kiuasta löytynyt, vaan kummalliset lämmittimet seinistä. Ei tullut palelevalle lämmin. Toisella yrittämällä kävi niin, että saunan termostaatti oli hyytynyt. Lämpö pysyi kuudenkympin korvilla. Tuli jo ihan lämmin, mutta pientä kipakkuutta olisi kaivannut. Sitä sitten löytyi uimahallin hehkuvilta lauteilta. Siellä vaan ei ehtinyt nautiskella, kun Lyyli saunakammoisena alkoi puuhastella kummallisia pyyhkeensä kanssa suihkuosaston puolella. Huoh. 

Tarpeen olisi: kunnon löylyt. Hiihtämistäkin jäin kaipaamaan, mutta suksia kun en omista, voi jäädä kaipuuni ensi talveen. Mutta jos tästä keväästä saa sen verran irti, että pääsisi vastakin vähän harvinaisempien lajien kimppuun, niin saattaisin jopa hullaantua uimahallikeikoista aina silloin tällöin. Muuten kai pikkuhiljaa palaan arkiliikuntojeni pariin: astangaa, tanssia, kuntopyöräilyä ja kotijumppaa. Tavallisen tallaajan askeleet päälle!

Eiköhän näillä eväillä lumien sulamiseen asti selvitä; sitten voikin taas kaivaa kokeilun vuoksi juoksutossut esille... Kaipuu ulos on ryöminyt minuun!

Kuva: Bobcatnorth

Viime viikkojen liikunnat:

vkot 5 ja 6: muutamia satunnaisia astangajoogakertoja kotona; flunssa nosti sykettä niin, etten vain pystynyt muuhun

vko 7: ma 14.2. salsa-tanssia 1 h, ti 15.2. oriental groove -tanssia 1h,  pe 18.2. dancehall-tanssia 1h,  la 19.2. ratsastusta 2h

vko 8: ma 21.2. body pumpia 1h, ti 22.2. pilatesta 1h, astangaa 30 min., to 24.2. murtomaahiihtoa 40 min., astangaa 30 min., pe 25.2. uintia, lähinnä rintaa, vähän krooliakin 30 min., la 26.2. murtsikkaa 1h

Tikrun vaatteissa

Kun olin lapsi, minulla oli tiikeripuku. Oikeastaan niitä oli kaksi. Ne olivat sellaisia pehmeitä, ehkä velourisia kokopukuja. Muistan, että luonamme kävi silloin, kun olin siis noin Lyylin ikäinen, leikkimässä minua vähän vanhempi kaimani, ja molemmat me käytimme tikrupukuja, koska ne olivat kai vaan niin kivoja. – Oikeasti en taida muistaa tuosta ajasta juurikaan, mutta kuvia katsomalla ja äitini kertomuksien avulla olen tullut "muistavammaksi". 

Puvut ovat kadonneet, harmi, mutta onneksi meillä on mini rodini. Havaitsin tänään, että heidän kevätkokoelmansa on julkaistu, ja heti ryntäsin katsomaan, oliko ihanainen Lilou jo poiminut sesongin suosikkinsa. Ei vielä ja, sitä odotellessani, päätin jo julkaista oman ihastukseni: tikrutakki tietenkin. Ehkä vähän överi, mutta vaan niin soma. Tulee sitä katsoessa oma lapsuus mieleen. 

Kuva: mini rodini