Surun syy

Se kerrottakoon vihdoin: ero. Ei ole enää Sylviä ja Veikkoa, on vain Sylvi tai Veikko. Joskus toisinaan, onneksi, on kuitenkin perhe Sylvi, Veikko ja Lyyli. 

Eron syitä, surun lähteitä ei liene syytä täällä käsitellä – yritän myös olla uuvuttamatta teitä surullisilla tunnetiloillani tai synkillä mietteilläni. Sanottakoon kuitenkin, että ero on pitkään harkittu ja säilymme ystävinä. Suurta dramatiikkaa siihen ei liity, vain elämän kohtuuttomuuden sietämättömyyttä.

Nyt täytyy jatkaa elämää. Muuttanen kesäkuun aikana Merihakaan sisareni kanssa vuokralle kolmioon. Tulevat viikot menevät pakatessa, uutta kämppää siivotessa, kenties maalatessakin ja tietenkin lopulta muuttaessa. Tiedossa varmasti onkin siis sisustusaiheisia postauksia ja uuden kodin esittelyä.

Yksi aikakausi elämästä jää taakse. Suru on suuri.

 

Kuva: quatro.sinko

Kuuminta hottia

Rannekorukumilenksut ovat se kevään muotijuttu, jos on koululaisia uskominen. Silikonista tehdyt eri eläinten ja muiden sopivien kohteiden muotoiset lenkit näyttävät käsissä sikäli jänniltä, että ne ovat hiukan kulmikkaita, epäsäännöllisiä, toisin kuin pyöreän muotoiset rannelenkit olisivat. Lenkkejä löytyy monissa väreissä ja useimmat niistä taitavat hohtaa pimeässä. Lenkin voi näpsästi irrottaa ja vaikka leikkiä sillä tylsällä oppitunnilla. Nerokasta pikkuhupia!

Muisteltiin tuttujen kanssa, kuinka koululaisten keskuudessa on aina välillä syntynyt suuria must-juttuja: Jossain vaiheessa, kun itse kävin peruskoulua, kaikilla oli välitunneilla käytössä jojot, joskus taas tytöillä roikkuivat muoviset tuttikorut niin kaulassa kuin korvissakin. Ja kukapa voisikaan unohtaa ihanien pehmopenaalien aikakautta, My Little Pony -villitystä taikka Kinder-munien maihinnousua?

Itse taisin pysytellä monista villityksistä hiukan taka-alalla. En muista, omistinko koskaan jojoa, mutta tuttikoruja käytin varmasti, mutta kenties jo suurimman villityksen rauhoituttua. Olin ajasta jäljessä, hankinhan ensimmäiset farkkunikin vasta seitsemännellä luokalla. 

Näistä muoti-innostuksista onkin jäänyt minulle vain aika laimeita muistijälkiä – ilmeisesti olen yrittänyt erottautua massasta sulautumalla ihan vain tavallisuuteen, mutta ekojen farkkujen hankkimista en koskaan unohda. Muistan, kuinka ostin ne paikallisen pikkukylämme vaateputiikista, kuinka ne olivat vaaleat ja niiden lahkeita piti taittaa. Muistan putiikin ja muistan sen tunteen: nyt olen iso koululainen. 

Farkut olivat minulle silloin kuuminta hottia, mutta vähän pahaa pelkään, että eivät ne kovin muodikkaat olleet muiden mielestä. Silloinhan jo Lewis 501 -kuume oli alkanut levitä Suomen koululaisiin. Poikkesin massasta, ei epäilystä, mutta oma tyyli oli silti täysin hakusessa.

Nyttemmin sain eräältä oppilaaltani parasta palautetta, minulle sitä tämän hetken kuuminta hottia:

Oppilas: Ope, mikset sä voi olla tavis?

Ope: ?

Oppilas: Kun sulla on joka päivä eri vaatteet.

Ope: Kiitos!

Ehkä se oma tyylikin on alkanut samalla löytyä.

Det coolaste som finns just nu är handbands, som är formade enligt djurfigurer etc. Eller så tycker åtminstone skolbarn.

Då jag var på grundskolan fanns det då och då såna modeflugor. Alla tjejer måste ha plastnappar hängande i örönen eller kring halsen, eller ibland var det som gällde jojo. My Little Pony -grejer eller häftiga softispenaler kan man aldrig glömma heller. 
 
Men jag var ute, föstådde inte meningen i många modegrejer. Eller så skaffade jag dem, men mycket senare än de andra. Till exempel jeansen fick jag för första gången på 7:an. Jag köpte dem från en små butik i vårt bycentrum, de var ljusa och man var tvungen att vika dem lite i byxbenen. Inte var de modiga, det vet jag, för det som gällde var Lewis 501:or. Men jag brydde mig inte om mode. Jag hade andra intressen. 

Sakerna har ändrats lite efter det, eller hur. Fast fortfarande är jag lite ovanlig, ingen tavis alls, tycker jag. Med det beror väl inte på min stil...

Päivän saldo, kirppari-ideologialla maustettuna

O, those shopping days! Pian ne ovat taaksejäänyttä aikaa, sillä rahat tuli tuhlattua tänään. Ai, mitkä rahat? – No, ne kesälomarahat, jotka tosin tulevat tilille vasta heinäkuun viimeinen päivä. Sanoisinpa, että syksyrahoja todellisuudessa ovat. 

Ostin vaatteita, mutta ostin myös jotain hyvin kallista, mutta tarpeellista: silmälasit kera voimakkuuksilla olevien aurinkolasien. Kuvia seuraa kenties jossain vaiheessa. 

Ei voi muuta sanoa, kuin että shoppaileminen kyllä piristää päivää. Aloitin aamun kuitenkin jollain hyvin paljon merkityksellisemmällä: Lyylin kevätjuhlilla. Niiden ansioista pidin sitten koko päivän palkatonta vapaata, sillä olisin juhlien takia myöhästynyt kahdelta tunnilta päivän kokonaisesta kolmesta. Samalla jäi siivouspäivä väliin, hihih. Olin tosin siivonnut jo etukäteen vastuualuettani, kirjastoa... (Seli seli.)

Päivän voi siis kuluttaa kalliisti aloittaen kuitenkin halvalla: UFF on aarrevarasto. Löysin sieltä hauskan silkkipaidan (kuva kaikkein alimmaisena), harmaan pellavajakun sekä karmiininpunaisen poolon.

Uffilta erehdyin jatkamaan lempparisecondhandiini Hilda Violaan, ja sieltä löytyi kasa kalliimpaa, uutta alevaatetta ensi syksyyn: mekko (kuva alla), liehuhelmavillatakki (kuva yllä) sekä perusangora, jossa tosin angoraa oli komiat 5 prosenttia. Angoralta kuitenkin näytti ja tuntuikin. – Hilda Viola onkin nykyään mielestäni ennemmin tavallinen pikkuvaateputiikki höystettynä second handillä, sillä omistaja tuo sinne paljon kivoja vaatteita Pariisista. Kaikki tämänkertaiset löytöni olivat niitä, tosin alelapuilla varustettuja. :)

Vaatteissa on yksi miinus, keinokuituisuus, mutta en ole aikaisemminkaan huomannut keinokuitujen heikkouksia taikka sen tarkempia kuitusekotelmien optimeja, joten testailen nyt esimerkiksi näitä ja tuomitsen vasta, jos totean tietyn keinokuituisuuden, kuten viskoosisuuden, huonoksi.

Mietiskelin kirpparilöytöjä sovittaessani kirpparitaktiikkaani, jota olen viimeisten vuosien ajan hionut kiitettävän aktiivisesti. Tiivistän omat kirpparimetodini seuraavaan: 

1) Varaa kirpparikäynnille riittävästi aikaa. Tarvitset sitä siihen, että käyt säännönmukaisesti läpi kaikki tangot ja niiden kaikki vaatekappaleet. Aina ei voi vaatetta kaukaa vilaistessaan ymmärtää sen hienoutta, ja joskus hienouden näkee vasta, kun vaate on päällä. Siksipä vaatteet täytyy katsoa kunnolla ja poimia sovitettavaksi myös niitä vähän vähemmän varteenotettavia yksilöitä. 

2) Kierrä koko kirpputori kerran, kerää pino sovitettavaa, käy sovittamassa vasta, kun et jaksa kantaa enää yhtään enempää sovituskoppiin. Sovituksen jälkeen tilanne voi olla se, ettei yksikään vaatteista näyttänyt kivalta päälläsi. Siinä tapauksessa kierrä kirpputori vielä uudelleen. Todennäköisesti et ensimmäisellä kerralla katsonut kuitenkaan kunnolla. Itse olen tällä metodilla löytänyt mm. Versacen housut ihan täältä meidän omalta Hämeentien UFF:lta: ekalla rundilla en housujen perään kuin vilkaissut, toisella kertaa ne hymyilivät minulle ja huomasin hymyn, mutta vasta kolmannella ne huusivat: ota minut – ja mähän otin!

3) Osta vain tosi kivoja vaatteita. Niin vältyt kaappien ylikuormitukselta. Toinen keino on ostaa vähän vähemmänkin kelpoa ja vastaavasti roudata takaisin esimerkiksi UFF:ien keräyslootiin kaikki se, joka ei päädy aktiiviseen käyttöön. 

4) Käy kirppareilla aktiivisesti, mutta mieti, käytkö siellä jonkun arvokkaamman tekemisen sijaan vai sen sijaan, että kiertelisit tavallisissa kaupoissa. 

5) Ota löytösi käyttöön heti! Piristää seuraavaakin päivää. :)

Katso, tähdenlento!

Kirjoitin pieneen paperilappuun suurimpia toiveitani. En tiedä, minne kätkeä lapun, lompakon uumeniin, kenties hyvän kirjan väliin. Jonnekin, mistä sitä voisi välillä kurkkia. Vetää viiva mahdollisesti toteutuneen toiveen yli.

Kirjoitin toiveet, koska haluan tähdenlentoni. Edes yhden sellaisen. Eivät toiveeni ole mahdottomia, eikä kaikista niistä ole välttämättä toteutumaan, mutta muutama huutaa elämisen halua kuin siemen, joka haluaa itää. Kuin siemen, joka ei oikeastaan tiedä haluavansa sitä, vaan jonka pitää se tehdä, kaikesta huolimatta. Olkoonkin maa kivinen tai kova. 

Kirjoitin, koska elämä on sellaisessa taitekohdassa. Täytän muutaman päivän päästä 33. Olen silloin ollut viisitoista vuotta aikuinen. Tuntuu, että olen elänyt aikuiselämän monet virstanpylväät: kihlautumisen, lapsensaannin, naimisiinmenon, opiskelujen lopettamisen, työuran alkamisen... Kuitenkin tuntuu siltä, että jotain olennaista on puuttunut aina.

Ehkä ajatus puuttumisesta on universaali, ehkä se kuuluu kolmenkymmenen ikävaiheeseen. On jo saavutettu paljon, monet suuret elämäntapahtumat ovat jo takana. Edessä on vuosikymmeniä arkea, pientä ja tavallista, ehkä liiankin. En varmasti ole väärässä, kun ajattelen, että jokainen pysähtyy esittämäni ajatuksen äärelle joskus. Jotain puuttuu, mikä voisi tehdä minut onnellisemmaksi? Voinko jatkaa elämääni valitsemallani tavalla?

Uskon, että kirjoittamalla voin edistää toiveitteni toteutumista. Uskon siihen, että toive, joka on kerrottu edes sille pienelle lapulle, on silloin todellinen päämäärä, jonka eteen on valmis tekemään töitä, uhrautumaankin tarvittaessa. Toive, joka on kerrottu, ei ole pelkkä toive, se on tavoite.

Kuva: ~❤~AmahRa58~❤~

Skrev ner mina önskningar. Vill att åtminstone en av dem kommer att bli verklighet en dag. 

Önskan är som ett frö. Det vill växa, komma ut från den mörkaste jorden även om marken är hård och fattig. 

Snart fyller jag år. Det blir femton år sen jag blev vuxen. Jag stannade vid tanken att jag har verkligen redan upplevt de flesta av vuxenlivets stora händelser så som att gifta mig, få barn, sluta studierna - jag har t.o.m bott utomlands och uttmanat mig på så sätt. Men något har inte varit med. Något saknas. 

Känslan är kanske inte så unik, som jag först tänkte. Jag skulle påstå att de flesta av oss har den känslan någon dag. Men kan man göra något åt det? Kan man förverkliga sina största drömmar? Jag tror på det. 

Jag började med att uttala dem för ett pappersbit. Genom att skriva ner önskarna gör jag dem synliga. Dem blir syften. 

---

Titta, ett stjärnfall!

Hektistä

Niin tyypillistä minua, että ilmoitan olevani blogitauolla. Hetkisen perästä kuitenkin postailen ihan innoissani, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kerrottakoon, että hyvin paljon on kuitenkin tapahtunut viimeisen viikon aikana virtuaalielämän tuolla puolen, mutta niistä en voi vielä kertoa täällä. Kuulette kyllä, kun tapahtumat kuitenkin tulevat vaikuttamaan myös postauksiini monessakin muodossa.

Olen siis edelleen kiireinen ainakin yhden viikon ajan, sillä tunnetusti kesäloma ottaa jo viikon päästä vallan! Mieleni on kuitenkin sellaisessa tunteiden pyörityksessä, että en tiedä postailutahdistani: ehkä postaan joka päivä, ehkä pidän pitkiäkin taukoja. Hassua, sitä jo luuli tuntevansa itsensä, mutta yllätyksiä tulee vastaan edelleen. 

Elämä on onneksi myös sitä ihan tavallista arkea: pian aion käydä heittämässä pyykit pesutupaan ja samalla ajattelin tekaista lihapullia. Viime kerran pyykkäysiltaan liittyi hauska keskustelu Lyylin kanssa, joten siihenpä on hyvä lopettaa tällä erää höpöttelyni täällä. Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Äiti ripustaa pikkupyykkiä ns. sukkahärveliin. Lyyli näkee laitteen, jota äiti melko harvoin käyttää.

Lyyli: Mikä tuo on?
Äiti: Sukkanipsuttaja alias pikkupyykkiteline.
Lyyli: Mainio esine. Pitää hankkia kaikille: Taunolle, Railille, Mailalle…

Näin saitte kaverit ja sukulaiset sitten vanhanaikaiset nimet, hahah. Nimeäminen on kivaa.


Nästan glömde att skriva det på svenska... (Vad jobbigt.) Så är det, att jag är lite så där förvirrad och samtidigt mycket stressad och sorglig över saker som hänt och kommer att hända. Dessa bråda dagar är lyckligtvis snart slut, för semestern börjar om en vecka. Vet inte, om jag kommer att skriva mycket eller mindre då, men i alla fall kommer jag att skriva ner mina tankar, vad som helst händer. Mina känslor är nu så många, att det känns att jag nästan har glömt, vem jag är och hur jag vanligtvis agerar.

Livet är samtidigt mycket vardagligt: ska snart tvätta kläder och laga köttbullar. Lyyli sover fortfarande... Förra gången jag tvättade och hängde tvätten upp, sade hon att jag skulle kunna skaffa alla mina kompisar den "småtvättgrejen" eller "strumpaställningen" (vet inte ens vad det heter på finska) som jag använde för att hänga strumporna upp. Hon blev så förtjust i den.

Lite svenska, va?

Ken arkkunsa avaa, sen pitää kestää aarteensa paljastuminen.

Tarina voisi alkaa myös sanoilla: olipa kerran eräs suomen opettaja, joka halusi opettaa myös ruotsia. Voitte arvata, miten siinä kävi: muutama kirjanlukutehtävä ja kuullunymmärtäminen tiedossa kesälomaksi. 

Mutta ei häntä suinkaan harmita, päinvastoin. Mukavaa palauttaa mieleensä kieli, jota suorastaan rakastaa. Näkökulma on opettamisessa erilainen kuin itse tämän kielen kautta opiskelemisessa, mutta yhtä kaikki, kieli saa taas mahdollisuuden elää minussa ja minun kauttani. 

Suunnitelma on seuraavanlainen: Kesällä luen vähintään yhden romskun ruotsiksi, tilaan Höblän, jota luen päivittäin, alan selata paria ruotsinkielistä blogia. Katselen FST:n ohjelmia kerran viikossa, mikä jottei joitain Ruotsin tv:nkin netin kautta löytyviä materiaaleja. Alan kirjoittaa blogiin pienen tiivistelmän ruotsiksi. 

Vaikeinta on puhuminen. Minulla ei ole ketään luontevaa ruotsinkielistä juttukaveria. Ehkä höpäjän itsekseni sitten. Joskus ennen vanhaan minulla oli tapana erään myöskin Ruotsissa jonkin aikaa asuneen kaverini kanssa jorista silloin tällöin tovi naapurimaan kielellä, jota myös toiseksi kotimaiseksi tituleerataan. Pitäisikö palata tällaiseen kohtalaisen epäluonnolliseen kielen ylläpitämiskeinoon, kotimaassa kun voi olla niin monella tapaa maan tavalla?

Nyt saa suositella minulle ruotsinkielisiä, joko suomenruotsalaisia tai ruotsalaisia hyviä muoti- tai lifestyleblogeja. Ja lastenkirjoja, sillä taidan tuntea vain Astrid Lindgrenin tuotannon. Ihan hävettää tämä myöntää, mutta en ollut enää lastenkirjavaiheessa Ruotsiin parikymppisenä muutettuani. ;)

Kuva: swan-t

En gång i värld fanns det en liten finskalärare, som ville känna sig tillräckligt modig och kunnig att lära också svenska språkets ljuvlighet. Och den som öppnar kistlocken, ska tåla att skatten såtillvida är inget mer en hemlighet. Nu måste hon kunna lära – och hon kan! 

En hel sommar är att komma. Då kan man lyssna på FST, läsa HBL och svenskspråkiga romaner, skriva blogg på svenska etc. Det kommer inte att bli jobbigt, men det tar tid. Det enda som man är lite osäker på, är att vem man kunde prata med. Fallet är nämligen så, att hon känner ingen svenskspratande som bor i Helsingfors.

Mirkka Metsola

Viikon takaisesta Fashion Stock Sales -tapahtumasta matkaani tarttui oikeastaan vain pieni musta kierrätysnahasta valmistettu kukkaro. Tapahtumaan suuntasin kuitenkin lähinnä siksi, että olin tilannut Design Shop Outletista Lyylille lahjan, jonka noudin "tiskin takaa", ja siksi, että halusin hypistellä joitain ihania designvaatteita livenä. Vaikkapa juuri Mirkka Metsolaa, jonka nettishoppiin eksyin taannoin ja jonka aivan ihanakuosisen mekon (kuva alla) bongasin tuoreimmasta Oliviasta. 

 Kuva: Mirkka Metsola

Muodin huipulle -kisassa syksyllä 2009 kannatin kisan voittanut Katri Niskasta, mutta nyttemmin lämpenen enemmän Mirkan 30-lukua henkiville hauskoille pääjutuille, 50-lukulaisille kuoseille ja nahan käyttämisen moninaisille ideoille. Esimerkiksi Mirkan mekot ja vyöt voisin ottaa heti kaappiini, sillä ne sopivat mielestäni kaltaiselleni "tavalliselle" vaatteiden kuluttajalle. 

Mirkan vaatteet ovat helpostilähestyttäviä, ihanan laadukkaan oloisia, mutta samalla kotoisia ja sopivan yksinkertaisia. Niiden onkin sanottu sopivan niin alakulttuuriseen tyyliin kuin konttoripukeutumiseenkin, mitä ikinä nämä tyylit nykyään pitävätkään sisällään. Mallisto on kohtalaisen kaupallinen, mutta persoonallinen. 

Itselleni poimisin kevään ja kesän mallistosta esimerkiksi keltaisen liivin ja juuri tuon edellämainitun kukkakankaisen mekon taikka samasta kankaasta valmistetun puolihameen. Rakastuin sen merkillisiin laskoksiin! Myös isokukkainen jakku (kuva alla) voisi olla kuumaa valuuttaa kaapissani, sillä siellä on tällä hetkellä vain hyvin hempeitä kukkakuoseja. Ei mitään näin rohkeaa ja räikeää – ja mustaan sopivaa, sillä sitähän väriä tietysti löytyy  – ja siihen en yleensä kukkia yhdistele.

Kuva: Mirkka Metsola

En myöskään voi olla ihailematta Mirkan omaa tyyliä: harkittuja, minimalistisia, mutta naisellisia vaatteita sekä viimeisteltyjä kampauksia. Mielestäni Mirkan mallistot henkivätkin hyvin vahvasti suunnittelijansa omaa tyyliä ja mieltymyksiä – voisin kuvitella lähes minkä tahansa malliston vaatteen suunnittelijansa omaan käyttöön. Tosin kaipa jokainen suunnittelija räätälöi suunnittelemansa vaatteet enemmän tai vähemmän itsensä näköisiksi!

Mirkan vaatteita saa paitsi Mirkka Metsola -shopista myös Kallion Karhupuiston laidalla sijaitsevasta fem. -collectiven liikkeestä sekä 29.5. asti vielä Stockmanniltakin, Argos Hallin Young Designers -myyntinäyttelystä.

Kuva: Mirkka Metsola