Turistikierroksella

Lyylin kommentit Helsinkiä kierrellessä ovat yleensä hauskaa kuunneltavaa. Tyttö ilmiselvästi rakastaa kotikaupunkiaan ja tunnistaa jo monen monta paikkaa sen sylissä. Rakkaimmat ovat tietysti Sörnäisten kotikulmat.

Allaolevat kommentit on poimittu kuukausien kuluessa Helsinkiä kierrellessämme. Useimmiten ollaan liikkeellä kävellen tai ratikalla. Tyttö rakastaakin "poramatkoja", mutta metroa hän kunnioittaa selkeästi eniten:

Ratikassa:
Äiti: Tämä on seiskan ratikka. Se kulkee Krunikan läpi. Ratikkaa voi sanoa myös spåraksi.
Lyyli: Pora on poikien sana.
Äiti: Ei se ole pora. Se on spåra, slangia.

Metrossa:
Lyyli: Sinnehän on pitkä matka!
Äiti: Siksi mennäänkin metrolla.
Lyyli: Kyllä, hän on kaikista nopein! 

Aika harvoin neiti pääsee kaupungin keskustaan autolla, mutta välillä sellaistakin sattuu. Todellisella turistikierroksella oltiin koko perheen kanssa, kun tyttö aloitti tanssitunnit Mannerheimintiellä. Siihen liitettiin ajelua historiallisilla kulmilla:

Äiti (ja isi): Tuossa on Helsingin yliopisto. Äiti on opiskellut siellä – ja isi!
Lyyli: Minäkin opiskelen sitten kun minusta tulee äiti.
Äiti: Suosittelen, että pikemminkin ennen kuin sinusta tulee äiti.

Äiti: Tuossa on Helsingin tuomiokirkko, Suurkirkko. Sen on suunnitellut Engel 1800-luvun lopulla.
Lyyli: Enkeli on suunnitellut…

Anna vinkki hyvästä blogista!

Olette kenties huomanneet, että paitsi bloggaustahtini myös blogilukulistani ovat ohentuneet. 

Tämä johtuu siitä, että olen pääsemässä eroon tietokoneriippuvuudestani – tai sitten vain yksinkertaisesti siitä, että olen blogiväsynyt, kyllästynyt vanhaan ja vain hurahtanut tanssimaan! Tai kasvanut jonkin nuoruusaikuisuuden yli aikuisuuteen, uudenlaisten tekstien pariin.

Siis, kerro, kerro, jos olet törmännyt uuteen tai vanhaan hyvään blogiin, joka voisi vielä sytyttää ja antaa uutta aihetta lillua blogistaniassa. Aiheena mielellään elämä sellaisenaan, mutta toki kaikki ehdotukset otetaan huomioon.

Mielellään katselen myös kauniita kuvia ja luen hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta liian sokeriset life is honey -tyyppiset palstat olen viimein Eevan mainion blogin herättämien ajatusten myötä siivonnut listoiltani pois, enkä niitä enää elämääni kaipaa. Se juna meni vihdoin, vähän myöhässä, mutta niinhän niiden on tapana. 

Ja edelleen peräänkuulutan myös ruotsinkielistä lukemistoa, vaikken olekaan viime aikoina ruotsiksi jaksanut skriivailla. Kesällä on tarkoitus palata kakkoskieleni pariin siinäkin muodossa. 

Edes pari vinkkiä, joohan?

Hysteeristen tipujen kimpussa

Kannattaa ostaa asunto. Kannattaa ostaa se Kiinteistömaailmalta, sillä silloin saa puoleksi vuodeksi Koti ja keittiö -lehden ilmaiseksi kotiin. Lehti on yksinkertaisesti paras sisustuslehdistä, mielestäni, ja sen lisäksi sieltä saattaa löytää hauskan askarteluidean, kuten tällä kertaa kävi.

Heräämme aamulla ajoissa, jotta ehdimme kirpputorille. Sieltä pitää löytää ylijäämäkrääsää eli sellaista Kinder-munien tyyppistä pikkutavaraa. Sitten kiirehdimme nälkäisinä keskustaan, muttemme lounaalle vaan Tiimariin, sillä tarvitsemme kranssirenkaan ja tipuja, niitä hysteerisiä. 

Nopeasti kotiin, pikatiskaus ja syönti, sitten kuumaliimapistoolia etsimään. Löytyy, kuin ihmeen kaupalla, ja askartelut voivat alkaa. Lyyli taitaa pikkaisen pettyä, kun saa vain leikkiä pikkuisten olentojen kanssa, sillä äiti häärii kuuman liiman kimpussa yksinään. Mutta voi että, onpa äidillä hauskaa! Ja loppujen lopuksi Lyylikin taitaa viihtyä, onhan hänellä hetken uusia leluja!

Sisustustoimittaja Anna Kristerin hauska idea pääsiäiskranssista nimeltään Hysteeriset tiput vei minut siis mennessään, ja päivästäni kuoriutui mitä valoisin ja keväisin. Suosittelen irrottelemaan krääsien parissa! Idea ja malli Koti ja keittiöstä nro 4/2012 sivulta 125. 

Ei vaan saa aikaiseksi!

Eihän tässä mitään muuta pitäis tehdä kuin ajella läheiseen Siwaan hakemaan isoa postipakettia, joka sisältää uuden eteiseni kalustuksen. Ei vaan jaksa lähteä. Tekee kaikkensa, jottei tarvitsisi ihan vielä: syö naposteluporkkanoita hitaasti. Käy surffailemassa sisustussivuilla. Osallistuu kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin netissä. Varaa kirppisajan. Syö lisää naposteluporkkanoita. Alkaa kirjoittaa blogia. 

Varmaankin olen Siwalla viittä vailla kaksitoista. Tosi kiva. Siis sikäli kiva, että silloin on aika vähän liikennettä varottavana. En ole nimittäinkään ajanut moneen kuukauteen, ja jostain kumman syystä se jännittää aina, ehkä siksi, että olen niin hyvä eksymään tai sekoilemaan kääntymisissä. Eihän mulla ole ollut ajokortti kuin viisitoista vuotta...

Ääneenmotivoin nyt itseäni lähtemään, sillä samalla saan ostaa vähän perjantaiherkkuja palkinnoksi. Olen jaksanut kerrankin elää terveellisen viikon, ja näin aionkin jatkaa, sillä fiilis on tosi hyvä. Tarpeeksi liikkumista ja hyvää perusruokaa, siitäkin on arkeni näemmä nykyään tehty. 

Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että remontti on aloitettu: kolmen muovimattokerroksen väleistä löytyi niin liimoja kuin reippaan kosteusvaurion jäljet. Nämähän on kannattanut peittää uudella parketilla, ou jeah.

Palataan, kun mielentila on vähemmän sekava! Kuvituksena viime aikojen lempimekot. Huomaa, että ehkä se kaikkein lempparein niistä roikkuu sängyn laidalla...

 Mekko: Lindex? (kaverilta saatu)

Kengät: Ted Baker (näytekappaleet halvennuksesta)

Korvikset: Helsinki10:stä Nikolai Babitzin collection

Paita ja sukkikset: Huuto.netistä

Mekko: Meandi, neidin itsensä valitsema

Kengät: Crocs

Kämpältä

Arki kiireistä ja samalla odottavaa. Remonttia on yllättäen lykätty, kuulemma pitäisi alkaa loppuviikolla. Että soittelevat sitten. No, minä liian kilttinä, että olkoon ookoo. Mutta sitten väsyneenä, pitkän päivän illassa lähetän sittenkin tomeran sähköpostin: Päätettäiskö päivät, jookos? 

Tällaista justiinsa se on, vääntämistä remonttimiehien kanssa. Ei sovi mulle alkuunsakaan. Sitten vielä täytyy ravata niitä vahtimassa. Kunnioitan kyllä ammattitaitoa, mutta ikävä kyllä negatiivisia kokemuksia on kertynyt remonttireiskoista enemmän kuin positiivisia. Ehkä tämä kerta loppujen lopuksi yllättää positiivisesti?

Nyt jotain konkreettista: kuvia Kämpältä. Olkoon isolla K:lla. Kuvat pienellä, ovat niin huonoja. Valitan.

(Oma huono tuuleni kääntyköön illan ilmaisilla jumppatunneilla.)

 Olkkari-makkari-ruokailuhuone-lastenhuoneen iso ikkuna kera ranskalaisen parvekkeen(oven). Huomaa, että aivan lähellä ei ole vastapäistä taloa!

 Keittokomerosta. Ylimääräisiä työvaloja löytyi lattialta. Ilmeisesti ei ollut löydetty sopivia paikkoja? Päätin lopulta itsekin myydä ne eteenpäin.

 Keittiössä on pieni ikkuna, jonka reunusta on laatoitettu. Puustellin kaapit ovat kauniin kermanväriset, mutta pöytälevyn värivalinta lievästi epäonnistunut. Ei sovi lattioihin eikä mielestäni oikein kaappeihinkaan. Mutta en vaihdata, tietenkään! Koloon tilaan Elfa-korijärjestelmän, jotta saan siivouskamat ja kierrätysroskat mahdutettua mukaan pikkukeittiööni.

 Takaseinälle oli keksitty upottaa kaappeja, joihin ei juurikaan pystynyt teettämään syvyyttä, mutta hyllyjä senkin edestä. Osoittautuvat varmaan käytössä näppäriksi – eipä tarvitse hakea minkään takaa mitään, koska minkään taakse ei mahdu mitään!

Kylpyhuone on kaunis. Mutta iso miinus on tuo täysin hyödyttömältä vaikuttava yhden seinän suihkuseinä. Eniten tykkään siitä, että kaikelle on tilaa: pesukoneelle, mun rullavaunulle, pyyhkeille on tarpeeksi koukkuja (kahdeksan), kuivausteline löytyy, Oskarin oksakin saadaan tungettua suihkuseinästä huolimatta paikalleen. Ja hieno, hiekanvärinen lattia on lämmitettävissä! 

Eteisestä ei tullut napattua kuvia, ehkä sitten, kun se on valmiudessaan. – Iskipäs kuvia katsellessa himo muuttaa... Aikatauluni selventyköön pian!

Lyhyet mietinnät

Viime aikoina olen tehnyt paljon pikaisia havaintoja arkipäivistäni ja niihin liittyvistä ilmiöistä, ja olen tyylilleni uskollisesti myös miettinyt, miten parantaisin elämänlaatuani. Ikuisuuspohdintoja moni näistä, ja nyt vain heitänkin lyhyesti muutamia repaleisia ajatuksiani ilmoille. Myöhemmin pidemmin, jos saan pohdinnoilleni jotain hahmoa. Ehkä joskus päästään syvemmälle kuin siihen, että sadannen kerran päätin taas lopettaa hiusteni haromisen ja nyppimisen.

Kuva: Shandi-lee

1) Syön purkkaa tosi paljon. Tosi tosi paljon. Mutta en edes suunnittele lakkoa. Ei pysty nyt.

2) Aikuisten elämä on liian nopeaa. Lasten hidasta. Juuri siksi aikuisten ja lasten kohtaaminen tökkii.

3) Mä olen hyvä siivoamaan. Hyvä, että on hyvä jossain.

4) En enää osta kirjoja pyörimään laukunpohjille ja kulumaan nukkavieruiksi muutamassa viikossa. Lainaan niitä tästä lähtien kirjastosta.

5) Tykkään ostaa kirjoja... Tykkään ostella, mutta en enää nauti siitä samalla tavalla kuin ennen. Elämäni on saanut uutta sisältöä, mistä olen oikein iloinen.

6) Alan pikkuhiljaa oppia reggaeton-matoa, sitä normiversiota. Toisen suunnan version olen osannut heti alusta lähtien. Mikä kumma tuossa perusmadossa on niin vaikeaa, että kaksi vuotta on kestänyt hoksata sen idea?

7) Odotan sulaa maata, jotta pääsen juoksemaan, vaikka ennustan, että polveni eivät tule tykkäämään suunnitelmieni toteuttamisesta. Merkkejä on, että se on joko nyt tai ei koskaan juostavat maratonit pois alta.

8) Menen nykyään nukkumaan ajoissa, ihan totta! Paitsi tänään ja eilen.

9) Söin lapseni kaikki jäätelöt pois pakastimesta kuleksimasta. Miksen mä voi olla normaali ja tyytyä yhteen pieneen? (Kasvavat mahamakkarat ärsyttävät.)

10) Onpas kivaa suunnata huomenaamulla tukiopettamaan ruotsia! Oikeesti!

Kuva: Ani-Bee

Nukkuva keiju ja muita iltasatuja

Äitiä nukuttaa, aina aikaisemmin vaan. Siispä kymmeneltä nukkumaan. 

Aamulla jaksaa nousta ennen kahdeksaa heleään lapsenääneen: "Aamu tuli!"

Lapsi, joka elää tanssitunnin jälkeistä päiväänsä tanssipuku edelleen päällä, siipilisällä. Keijusauva tehdään yhdessä isin kanssa sillä välin, kun äiti viettää tylsää aikuiselämää kera tiskien, pyykkien, intialaisen kasvispadan (ja käyhän hänkin keijutunnillaan). Välillä täytyy kerätä lisää keijuvoimia lepäämällä. Keijut voivat nukkua missä vaan: oksilla, lehdillä, majoissa, onkaloissa.

Äidin päivä on melkein ohi, mutta pyykit ovat edelleen levittämättä. On paljon kivempi kuukkeloida sisustustuotteita, elää tunteja nettielämää. Ja mikä siinä on, että aina äidin tuotehaku päättyy niihin kauniisiin, kalliisiin? Rahaa on rajallisesti, ehkä se rajaa.

Viiniäkin valui hukkaan, lasi kaatui. Kuinka niin tuuri kävi, että mitään ei kaatunut koneelle, kirjojen, lehtien päälle, ei edes matolle? Eikä lasikaan särkynyt. Vaan ehkä ei sirpaleita enää olisi tarvittukaan. 

Onni on jo tässä. Iloista naurua kaikuu jostain keijujen majasta kiireettömänä lauantai-iltana.

Joku siipi pitäis olla, kertoo runokokoelman kansi. Niinhän se on.