Luemme hyvin vähän kotimaista lastenkirjallisuutta, sillä tuntuu, ettei laadukkaita nelivuotiaille (tytöille) sopivia kotimaisia teoksia yksinkertaisesti vain pilvin pimein löydy. Hiukan vanhemmille keksisin kyllä suomalaistenkin tekemiä hyviä kirjoja, mutta näin alle kouluikäisen kotirintamalla olen nähnyt parhaaksi pitäytyä käännöskirjallisuuden parissa. Lisäksi rakastan klassikoita, joten niitäkin olemme ottaneet lukuohjelmaamme.
Suuren osan luettavista kirjoita omistan itse, mutta olemme nykyään sikälikin kirjaston kanta-asiakkaita, että olen lopettanut kirjojen ostamisen lähes kokonaan asunnon oston jälkeen. Kirjahyllytkin ovat kiitettävän täynnä, joten ne saavat tulevina vuosina paisua hyvin hitaaseen tahtiin lahjakirjojen ja muutamien harvojen ja valittujen hankintojen leveydeltä.
Tällä hetkellä luemme Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee -klassikkoa Inga Mooren ihanalla kuvituksella. Kirja on paksuhko, mutta Lyyli jaksaa keskittyä siihen(kin) hyvin. Tarinahan on hyvin leppoisa, mutta tarpeeksi eteenpäinvievä ja tarinassa seikkailee sopivan vähän erilaisia hahmoja. Miljöö on ihanan rauhallinen ja turvallinen, enkä voi kuin suositella kirjaa juuri sen puhtauden ja perinteisyyden ansiosta. Vanha kunnon satumaailma! Samanlaista ihanaa satulempeyttä löytyy vaikkapa kirjahyllymme Onnelista ja Annelista sekä meidän molempien rakastamasta Panama-kirjasta.
Tietokirjoja olemme lukeneet hyvin vähän; en ole itse tietokirjatyttö ollut koskaan, mutta joitakin opuksia on kuitenkin tullut hankittua (tai saatua) tänne lastenhyllyyn. Leena Lehtolaisen Metsän mesikämmen minua kiinnosti sen takia, että siihen on yhdistetty paitsi tietoa myös kansanperinnettä karhusta.
Aapinen on vielä koriste, sillä en ole laisinkaan alkuopettajasielu, eikä lukemisen opettaminen kiinnosta minua luonnostaan. Muutenkin tuntuu, että onkohan vielä liian varhaista alkaa tutustua lukemisen maailmaan, vaikka tyttöä kyllä toisinaan kiinnostavat kirjaimet kovastikin.
Olen siis nähnyt parhaaksi tavaksi edistää tytön kirjallista kehittymistä lukemalla niin paljon kuin jaksan eli joka ilta edes jonkin verran. Tutkimustenhan mukaan juuri lapselle lukeminen on mitä parhainta kulttuuria, jota vanhempi voi lapselleen tarjota. Toki lukemisen oppiminen ennen kouluikää voi olla sikäli hyväksi Lyylin tapauksessa, jos hän menee kielikylpykouluun, mitä olemme hiukan suunnitelleet. Mutta ehken se ole minä, joka Lyylin lukemaan opettaa.
Lyyli pitää riimittelystä, kuten lapset yleensäkin. Joskus ratikassakin matkatessamme teemme riimipareja, ja viime aikoina olen yrittänyt lukea myös hiukan kansanloruja. Niitä lukiessa välillä kyllä tuntuu siltä, että onpas erikoisia ajatuksia, hassuja nonsense-sanoja, loruttelua vailla sisältöä. En siis ehkä ole mikään vanhojen lorujen rakastaja, en Kalevala-henkinen henkilö laisinkaan, mutta toki pidän perinteen tuntemista arvossa. Ja löytyyhän niitä aivan ihania vanhoja lorujakin: Harakka huttua keittää, Ken söi kesävoin?, Meni akka metsään jne.
Lastenkirjavalikoimistamme Lyylin suosikkeja ovat Buu ja Bää -kirjat, Oskarin Karkumatka, Lapanen saa pikkusiskon, Eipäs Possu, Pekka Töpöhännät. Muita aivan ehdottomia lemppareita ovat sekä Mimmi-lehmät että Viirut ja Pesoset, mutta niitä en omista ainuttakaan. On tehnyt kyllä mieli hankkia, mutta en vain ole raaskinut. Niitä kun ei oikein kirpputoreiltakaan ole löytynyt.
Ruotsalaista siis suosii tämä neiti, eikä ihme, sillä lahden toiselta puolelta laadukasta lastenkirjallisuutta löytyy! Toisaalta Lyyli on melko kaikkiruokainen luettavien kirjojen suhteen, vaikka joidenkin opusten kanssa kyllä on hiukan enemmän suostuttelua. Esimerkiksi Pomelo ei oikein koskaan kolahtanut eikä Utare-Ursula. Epäilin syyksi liian moderneita kuvituksia, jotka kyllä viehättivät aikuisen silmää.
Yksi mainittavan arvoinen niin lapsen kuin aikuisen mielestä ihana iltasatukirja meidän huushollissamme oli Mysi Lahtisen Kuinka käpylehmä ammuu. Kirjassa seikkaillaan isovanhempien vieraana kesälomalla saaressa; siis otteita aivan kuin Lyylin omasta elämästä. Kirjan kuvituksesta vastaa Aino-, Tomppa- ja Emma-kirjoista tuttu Kristiina Louhi, enkä itse vain voi olla pitämättä hänen herkistä ja tunnelmallisista liitupiirroksistaan.
Hiukan vanhempien lasten lukemistona hyllyssä odottaa niin perinteistä Astrid Lindgreniä kuin Tolkienia, Janssonia, Uspenskia. Lisäki Runotytöt, Narnia ja jo mainitsemani Onneli ja Anneli löytyvät paksuina kokoelmateoksina. Vaikeita lukea sellaisina, mutta on tullut hankittua edullisesti joskus.
Omia tuoreita suosikkejani ovat Paula Norosen Super-Marsut ja Maria Vuorion nuorten novellikokoelmat, joita aion hankkia enemmänkin hyllyjen täytteeksi – ja opetusmateriaaliksi. Mutta kaikkein suurimmat omat suosikkini hyllystä puuttuvat: varhaisnuoruuden rakkauteni Uljas Musta sekä nykyinen lempilastenkirjani Leena Krohnin Ihmisen vaatteissa. Kirjasta tehty elokuva Pelikaanimies on sekin näkemisen arvoinen.
Enkä tietenkään ole voinut välttyä huonolta omaltatunnolta lastenkirjojenkaan suhteen: lukulistalla ovat niin Harry Potterit kuin Me Rosvolat, puhumattakaan lukuisista nuortenkirjoista, joita oppitunneillakin käytetään. Olisi hyvä lukea niitä itsekin!
Mutta aikansa kaikella. Nyt luetaan yhdessä lastenkirjahelmiä! Tuskin maltan odottaa Kaislikon suhinaa.
