Ystävän soijapyörykät

Olen jaksanut tällä viikolla jopa kokkailla, ja pitkästä aikaa tuli tehtyä vegaanisia soijapyöryköitä. Onnistuivat arkiruoaksi hyvin, mutta kyllä näihin tuhertuikin aikaa, kun olin niin epävarma maustamisesta. 

Resepti on alunperin vegaaniystävältäni; itse maustan pyörykät toisin kuin hänen ohjeensa sanoo, sillä en ole saanut hankittua ohjeen neuvomia nestesavua taikka Poppamiehen Burgers & Ribs -mausteseosta, vaan käytän ihan perusmausteita niiden sijaan. 

Soija imee mausteita kuin sieni, joten niitä tarvitaan ruokalusikkakaupalla!

Ystävän soijapyörykät

3 dl tummaa soijarouhetta

öljyä paistamiseen

vettä

maustamatonta soijajogurttia (250-500 g; käytin itse koko puolikiloisen purkin)

3 rkl maissitärkkelystä (löytyy ihan peruskaupoista)

2 rkl psylliumia

1 sipuli

suolaa ja mausteita (esim. nestesavua, Poppamiehen Burgers & Ribs -mausteseosta ja soijakastiketta tai

garam masalaa, mustapippuria, chiliä, tabascoa, tomaattipyreetä, sokeria ja yrttejä sekä soijakastiketta)

1. Paista soijarouhe runsaassa öljyssä pannulla. Taisin lorauttaa puolisen desiä rypsiöljyä kuivalle pannulle ennen rouheen lisäämistä.

2. Lisää soijarouheeseen vettä vähän kerrallaan niin kauan kuin rouhe imee sitä itseensä. Pidä levy koko ajan päällä. 

3. Mausta. Minä kaadoin pannulle ainakin ruokalusikallisen garam masalaa, puolisen teelusikallista mustapippuria, chiliä saman verran, tabascoa kymmenisen pisaraa, tomaattipyreetä pari ruokalusikallista, ruokalusikallisen intiaanisokeria ja muistaakseni lisäksi persiljaa ruokalusikallisen verran sekä muutaman ruokalusikallisen verran soijakastiketta. Suolaa saa laittaa aika varovasti, sillä soijakastike on yleensä todella suolaista.

4. Silppua sipuli.

5. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile pellille sopivankokoisia pullia.

6. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pyörykät ovat saaneet kauniin värin eli noin 15 minuuttia.

Pyörykät jäävät aika pehmeiksi, ja pidänkin niiden suutuntumasta. Itse pyöräytin vielä tomaattikastikkeen pyöryköiden kaveriksi. Lyylille tein sitten parin päivän päästä ihan tavallisia lihapullia, kun hän ei vielä näistä vegaaniversioista innostu, ja perjantaina Lyyli, vierailulla ollut ystävänsä ja minä söimme kukin haluamiamme pullia kera tomaattikastikkeen. Oli hyvä äiti -olo. :D

Mullanvaihdon lopputulos

Nyt on kyllä tyytyväinen olo: sain eilen vaihdettua koko huushollin kukkamullat – Lyylin kaktuksiin tosin en uskaltanut koskea. 

Olihan tuo sotkuista puuhaa: koko vessan lattia multainen ja lopulta multaa kulkeutui muihinkin huoneisiin. En oikein ymmärrä, mikä älynväläys oli suorittaa vaihto vessassa; jotenkin kai ajattelin, että helppohan mullanrippeet on sitten suihkuttaa viemäriin. Todellisuudessa helpompaa olisi ollut tehdä vaihto sanomalehtien päällä ja kääräistä loput mullat niiden mukana roskikseen. Vessassa multa pääsi porautumaan kaakelien saumoihin ja kulkeutumaan pesukoneen alle. Se piti jynssätä pois kaikkialta, alkaen vessanpytystä ja päätyen lattiakaivoon. Huoh.

No, onpahan kasveilla tuoreet mullat ja vessa hinkattu! Muutamaan kasviin vaihdoin isomman ruukun, ja suurimmasta osasta vain riivin vanhaa multaa ja hiukan juuriakin pois ja lisäsin tuoretta. Joulu/pääsiäiskaktukset olivat juurtuneet viime vuoden mullanvaihdon jälkeen todella huonosti, ja siltä ne vähän viime aikoina ovat näyttäneetkin. Viirivehka ja rönsylilja taasen olivat muodostaneet kovinkin tiheän juurakon, ja rönsyliljan vaihdoin siksi isompaan ruukkuun. Lisäksi jaksoin vihdoin ottaa sen kasvattaman "lisäosan" käsittelyyn: upotin tuon kasvin itsensä kasvattaman rönsytaimen veteen, ja kunhan siihen ilmestyy juuria, istutan sen omaan ruukkuunsa. Mielenkiintoista on ollut seurata kasvin leviämistä tuolla tavoin! Rönsylilja tosin onkin hyvin helppohoitoinen ja – nimensä mukaisesti – helposti lisääntyvä kasvi. :)

Erityisen iloinen olen siitä, että sain vihdoin hankittua kotiimme anopinkielen. Olin kauan haaveillut tuosta 70-luvun klassikosta, joka on jälleen muodikas sisustuselementti – näin ainakin kuulin. Sen sijaan kultaköynnös minua ärsyttää, vaikka klassikkokasvi on sekin: Viime vuonna ostamani köynnös on kiinnitetty keskelle ruukkua sijoitettuun paksuun keppiin, enkä saanut sitä millään ruukun vaihdon jälkeen pysymään tukevasti paikoillaan. Puolet kasvista lakastui viime vuonna, ja nyt se on omituinen toispuoleinen, vähän kuivahtamaan joskus päässyt somiste. Päätin kuitenkin antaa sille vielä mahdollisuuden, kun ei se nyt ihan kuolleelta sentään näytä, vaikka vähän vaappuvainen onkin.

Jos olisi tilaa, hankkisin vieläkin lisää kasveja kotiimme, sillä olen oikea huonekasvihullu. Seinähyllyjä en nyt kuitenkaan ryhdy ainakaan tähän asuntoon kasvien takia kiinnittämään, joten tällä erää tyydytään tähän vihreyden määrään.

Tässä vielä pikaohjeet mullanvaihtoon:

1) Kastele kasvit päivä ennen mullanvaihtourakkaa, jotta juuripaakut irtoavat ruukuista helpoimmin. Tai tee kuten minä tein, ettet kastele, koska idea mullanvaihtoon syntyi spontaanisti. Kuivatkin juuripaakut irtosivat kyllä vahingoittumina.

2) Mielestäni on osin makuasia, milloin kasvi tarvitsee isomman ruukun, milloin ei. Riippuu toki siitä, saatko siistittyä kasvin juurakkoa leikkaamalla ja mahtuuko vanhoja multia poistamalla vanhaan ruukkuun uutta multaa tilalle. Peukalosääntö on, että sentin verran uutta multaa pitäisi mahtua joka puolelle. Jostain olen kuullut sellaisen suuntaa-antavan ohjeen, että ruukun pitäisi olla suunnilleen samankokoinen kuin kasvin. Tällä periaatteella viirivehkani olisi pitänyt jo jakaa kahtia...

3) Salaojita ruukut latomalla pohjalle soraa. Paha vain, että kauppojen muovisissa sisäruukuissa on niin isot reiät pohjissa, ettei sora pysy niissä millään. Muoviruukkuihin tyydyinkin tunkemaan pelkkää multaa, joka sekin ropisee suojaruukkuun reikien kautta. Muutaman kasvin istutin suoraan suojaruukkuun, vaikkei se olekaan suositeltavaa. Pohjalle vaan kunnon kerros soraa, jotta juurakko pääsee hengittämään!

4) Multa on hyvä kostuttaa jo ennen mullanvaihtoa; asia, jonka itse unohdin täysin. Heti mullanvaihdon jälkeen kasvin on syytä antaa kuivahtaa hiukan tai hoitaa kastelu sumutepullosta vettä suihkuttamalla, jotta se tottuu uuteen kasvualustaansa.

5) Paras mullanvaihtoaika on kasvukauden alku, helmi–maaliskuu, joten kipinkapin mullanvaihtopuuhiin!

Rullaati, rullaati

Loma on alkanut rullata! Päivät kuluvat vauhdilla, ja lievästä yksinäisyydestä huolimatta tuntuu melkein siltä, että miten tässä töitä ehtisikään enää tehdä arjen ohella! 

Olen muun muassa alkanut katsella enemmän telkkaria – tai siis Yle Areenaa, sillä eihän meiltä oikeaa töllöä löydy. Päivien rutiineihin kuuluvat ensisijaisesti DNRS-treenit, jotka vievät usein tunnin verran päivästä, joko yhdistettyinä kävelylenkkeihin tai siirtymiin tai ihan pelkästään sellaisinaan olohuoneessa (sohvalla) toteutettuina. Siivoilen, puuhastelen, kirjoittelen, luen. Aloin kutoa sukkaa (joululahjoja jo, kun tästä vuodesta tulee kengännauhabudjettivuosi myös lahjojen suhteen), ja olenpa jaksanut jumpatakin aina silloin tällöin.

 Kutimessa sukka monen vuoden tauon jälkeen. Huomioi uusi pöytä!

Viime yönä valvoin voimakkaiden supistusten vuoksi; niitä on ollut tässä raskaudessa riittämiin. Yöllä mietin, että olinkohan puuhaillut liikaa päivän aikana ja täten aiheuttanut tuon epämiellyttävän olotilan. Sinällään supisteluista ei kai ole vaaraa, mutta sen verran voimakkaina ne tunnen, että herään aina, kun supisteluita ilmenee. Yöt ovat tietysti allergiankin takia usein sirpaleisia, mutta viime yönä olin suorastaan onnellinen siitä, että supisteluista huolimatta kutina pysyi aisoissa!

Pienistä asioista sietääkin olla onnellinen, sillä niistähän se elämä lopulta koostuu. Yksi onnea tuova asia on uusi kalenterini: opekalenteri jäi tyytyväisenä koululle suoritettuaan lukuvuotensa urakan normaalia lyhyemmässä ajassa. Yleensähän merkkailen tuohon työkalenteriin myös kaikki vapaa-ajan menot, sillä yhden kalenterin kanssa on paremmin kartalla kuin kahden kalenterin loukussa. Tosin tuplavarmistan kaiken käyttämällä myös tietokoneen omaa kalenteria. Vähän höpsöä, mutta siitä saa paremmin yleiskuvan kuin paperikalenterista, jota sitten taas rakastan siksi, että sinne voi kirjoitella kaikkea ylimääräistäkin. Paperikalenteri on paitsi kalenteri myös iso muistilappu. 

Onnellinen olen myös siitä, että olen jaksanut siivota Lyylin huonetta. Muutenhan meillä on kotona jokaisella asialla paikka ja järjestys, mutta lapsen huone lähtee helposti käsistä, koska se on kuitenkin toisen valtakuntaa, eikä jokaista hyllyä tai laatikkoa voi olla koko ajan syynäämässä. Nyt sitten vähän luvattomasti ryhdyin puuhaan; tyttö ei tuntunut olevan kuin tyytyväinen, että ajelehtivat tavarat saivat paikkansa ja alati lisääntyvä ns. pikkuroina löytyy nyt nätisti yhdestä ja samasta laatikosta pieniin muovirasioihin heiteltynä. Mitään viimeisen päälle -siivousta en siis tehnyt, vaan ylimalkaisen järjestelyn, jonka ohessa imuroin yhden laatikon piparkakkumurusta: tyttären piparivarasto oli syöty (salaa) ja jäljet olivat sen mukaiset. Roskiin lähti myös kymmeniä karkkipapereita...

Yöpöytä tytön huoneesta puuttuu, mutta yksi keittiön tuoleista ajaa asian. Keittiöön ei oikeastaan mahtuisikaan neljää tuolia, joten näin on hyvä. Ja onhan tuo tytön asetelma ihan soma... 

Lyylin "yöpöydän" asukit

Luonnonvalkoista söpöyttä

Ei paljon söpömpää materiaa löydy kuin pikkuriikkiset lastenvaatteet. Tässä on yksi setti, jolla kelpaa tulla vaikka synnäriltä pois:

Suurin osa kuvan vaatteista on äitiyspakkauksesta (body, sukkikset ja myssy); sukat ostin joskus kauan sitten tarkoituksenani antaa ne lahjaksi, mutta nappasinkin itselle (tai siis vauvalle...). Polarn o Pyretin fleecehaalarin ostin käytettynä, sillä mistään ei ole kulkeutunut meille aivan pientä lämpöhaalaria, jollaisen vielä huhtikuussa varmasti tarvitsee. Vähän mietin tuota fleeceä materiaalina: mieluummin käyttäisin luonnonkuituja, mutta tarjolla ei ollut villahaalareita, enkä jaksanut alkaa metsästää. Saamissani seuraavan koon vaatteissa on onneksi enemmän luonnonmateriaaleja, vaikka tosiasia on, että kaikki kunnon toppapuvut ovat keinokuitua, ainakin osittain. Siihen soisi tapahtuvan muutoksen, mutta kun tämän vauvan kanssa mennään perityillä vaatteilla, valinnanvaraa on sitäkin vähemmän. Ja tuskinpa markkinoilta edes löytyy kokonaan luonnonkuidusta tehtyjä lasten talvivaatteita. :(

Asiasta (vieläkin) vakavampaan. Tuntuu hiukan riskialttiilta kirjoitella näistä vauvajutuista tänne. Ei sen vuoksi, ettenkö haluaisi tai mielestäni voisi, mutta taustalla on edelleen ihmeellinen taikauskoinen pelko, että mitä enemmän iloitsen vauvasta mahassani, sitä suurempi suru, jos vauva ei synnykään terveenä tai edes elävänä. Koko raskauden ajan olen pelännyt tai ollut huolestunut jostain, joko käytännön asiasta tai vauvaan liittyvästä ominaisuudesta, enkä ole osannut iloita odotuksesta. Ihan viime viikoilla olen vähän pystynyt rentoutumaan, koska kaikki on mennyt hyvin ja koska ollaan jo niin lähellä synnytystä. Ja kun näitä huolia ja murheita on muutenkin ollut riittämiin terveyden saralla, ei millään jaksaisi nyt lisätaakkaa tästä. 

Niinpä ei auta kuin taas jatkaa DNRS-treenejä, sillä koko menetelmä perustuu ajatusmaailman muuttamiseen: on alettava ajattelemaan optimistisesti, jotta aivojen virheelliset kytkennät saadaan purettua. Siinä todellinen oppimisprojekti meikäläiselle, joka on viimeiset 25 vuotta ollut murehtija. 

Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen äitiyslomaviikko on kutakuinkin lusittu! Olen ollut sen aikana liikkeellä melko leppoisella tahdilla: paljon on kuitenkin tullut kerättyä askelia, joita kyttäilen uuden kännykkäni terveyssovelluksen avulla, ja jonkin verran on tullut kulutettua kulttuuria: kahdesti olen käynyt leffassa ja kerran museossa, työkaverien kanssa Kiasmassa opastetulla kierroksella. 

Vähemmän olen jaksanut tehdä mitään kotihommia: ei ole huvittanut tehdä ruokaa tai siivoilla kaappeja; yleensä pikkusiivoilu ja -järkkäily on minulle mieluista puuhaa, jota etukäteen ajattelin innolla äitiyslomalla tekeväni. Ehkä tämän asunnon ongelmat ovat aiheuttaneet tietynlaista kotona viihtymättömyyttä, eikä nurkkien siivoilu siksi tunnu mielekkäältä. (Perjantaina tosin suivaannuin, ja pesin jääkaapin yli vuoden tauon jälkeen!)

Mitä äitiyslomalla sitten pitäisi tehdä? Levätä, kerätä voimia tulevaan, järkkäillä vauvan tarpeistoa kuntoon? Ei tietenkään ole mitään pakollista ohjeistoa, jonka mukaan pitäisi toimia, mutta jotain ryhtiä kaipaisin tähän oleskeluun. En ole tottunut tällaiseen joutenoloon. 

Minä tein sen ihan itse: toisessa kädessä mehua ja toisessa popcorn-kulho ja matkalla kohti leffapysäkkiä eli omaa sänkyä kompastuin keskelle eteistä jättämääni kassiin. Onneksi maton likainen puoli oli vielä päälläpäin! 

Viime kerralla tilailin ja liimailin valokuvia, mutta nyt se ei inspiroi siitäkään syystä, että lähes kymmenen vuoden kuvat olisi käymättä läpi. Ehkäpä ne jäävät pelkästään verkkoon; paperikuvakansioiden aika on ohi. 

Äitiysloma oli viime kerralla sikälikin erilainen, että jatkoin sen alettua graduni kirjoittamista ainakin parin viikon ajan ja vasta ihan viimeiset viikot otin iisisti. Nyt ei ole mitään sen isompaa projektia käynnissä: espanjaa toki voisin lukea, mutta sekään ei huvita. Ei oikein huvita mikään sen isompi projekti – ja onhan minulla DNRS, siinä puuhaa jokaiselle päivälle!

Ensi viikon tavoitteenani on jumpata 2-3 päivänä ja lukea espanjaa kahtena päivänä kaiken tavallisen ohella. Ehkä siinä tavoitetta kylliksi – tärkeintä lienee tosiaan levätä, nauttia joutilaisuudesta ja astua jokaisena päivänä tuonne lumoavaan kevättalveen. Tänään olisi täydellinen hiihtokeli, mutta minä lähden pitkälle kävelylenkille. 

Iloista sunnuntaita kaikille teillekin!

Uusia ja vanhoja ajatuskulkuja

Uudenlainen arki alkaa saada muotojaan: joka päivä treenaan DNRS-ohjelman mukaan mielenhallintaa, uskoa omaan terveyteen (tai vähintään tervehtymiseen) ja positiivista ajattelua. Vähän päivästä riippuen se on joko helppoa ja mieluista tai hankalaa. Vanhojen negatiivisten ajatuskulkujen muokkaaminen on pääsääntöisesti yllättävän vaikeaa, mutta olen ollut viime viikot aurinkoisempi, ehkä muutamasta eri syystä.

Ensinnäkin tietysti aurinkoiset päivät ja lumi ovat antaneet minulle suuren ilonaiheen. Toiseksi olen onnellinen loman alkamisesta: olo on yövalvomisten ja supistelujen takia koko lailla tukala, joten aika laskeutua uudenlaiseen elämään saapui passeliin aikaan. 

Paljon olen edelleen miettinyt asuntoa, mutta hieman uudelta kantilta. Olen päättänyt, että tämä vuosi eletään hyvin niukasti ja säästetään kaikki veronpalautukset, kesälomarahat ja muut ylimääräiset rahat, jos sellaisia on tiedossa: ei turhia shoppailuja, ei yhtään sisustamista eikä vaatteita (paitsi jos joku olennainen vaatekappale hajoaa). Ei matkustamista eikä kirjojen ostamista. Vauvalle hankin kaiken käytettynä ja pyrin siihen, etten osta mitään, mitä hän ei aivan välttämättä tarvitse. Onneksi olen saanut ystäviltä paljon kaikkia vauvatarpeita, ja paljon on myös jäljellä Lyylin tai serkkupoikiensa tavaroita. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – joskus positiivisesti ajateltuna! (Tällä erää olen kuluttanut vauvaan 24 euroa, ja melkein kaikki alkuvaiheen tähdellinen on jo hankittu, sänkyä ja kantoreppua lukuunottamatta.) Viime kierroksella tuhlasin pelkkiin kestovaippoihin kahdeksansataa euroa, mutta nyt minulla on iso läjä kestiksiä, joista en tällä kertaa ole maksanut sentin senttiä. :) Osa muuten niistäkin Lyylin vanhoja! 

Asunnon suhteen ajatelmia on muutamia, joista sitten tartun siihen oikeaan, kun sen aika tulee:

1) Asunto menee myyntiin elokuussa, jolloin saamme kauppojentekovaiheessa kaksi vuotta asumisaikaa täyteen. Keväästä ja syksystä selviän DNRS-treenien ja lääkkeiden avulla, ja kesällä ollaan paljon asunnosta poissa. Syksyllä toivon, että asunto menee nopeasti kaupaksi; olen valmis ottamaan takkiin sen 25 tuhatta, joka helposti takkiin tulee; ainakin tällä erää näyttää ostajan markkinoilta, eikä yläkerran vastaavankuntoinen asunto liiku mihinkään. :(

2) Asunto menee myyntiin vasta ensi vuonna, ehkä kesällä 2019. Terveyteni kohenee treenien avulla, ja ehkä raskauden loputtua allergiat muutenkin vähän hellittävät. Lääkkeistä on apua, mutta koska oireet jatkuvat silti, on pakko vaihtaa kotia.

3) Asuntoa ei tarvitse myydä useaan vuoteen, joten asumme täällä ainakin viisi vuotta! Oireet loppuvat treenien avulla ja raskauden loputtua kutina lakkaa kokonaan. Usean vuoden asumisen jälkeen onkin sitten aika katsastella kenties jo kolmiota tai isoa kaksiota paremmalta sijainnilta! Takkiin ei tule enää niin paljon, vaan saan jossain määrin asuntoon sijoittamani rahat takaisin ainakin sillä periaatteella, että asumalla tässä on säästänyt sievoisen summan rahaa. 

Ja jos ei isoja asioita vielä olekaan luotu tapahtuviksi, pieniä hyviä tulee vastaan aina silloin tällöin: sain myytyä kovanonnen pöydän, jonka hankkimista itkin reilun kuukauden päivät sitten, ja sain pöydästä vielä tismalleen saman rahan, kuin siihen olin itsekin upottanut! Tilalle meille saapuu kerrankin täysin uusi tuote: samanlainen pöytä, mutta vaaleilla jaloilla, kuten olin haaveillut. Siinäkin voi tietysti tulla mutka matkaan ja tuotteesta voi joutua reklamoimaan, mutta uskon, että siihen on nyt energiaa ja aikaa. Yleensä en ole oireillut MDF-levyjen päästöjen takia, ja tällä tuotteella on tuollaisen levyn lisäksi ihan aitopuiset jalat (ja neljäntoista päivän palautusoikeus). 

Viimeinen kalusteostos tähän kämppään, näin olen päättänyt, jollei vauvan tarvitsemia huonekaluja lasketa mukaan. 

Pöytä tilattu ja kuva napattu Finnish Design Shopilta

Kahvittomia hetkiä

Joisin kahvia, jos voisin. Kokonainen syksy vierähti ilman, koska raskaushormonit olivat sitä mieltä. Jopa kahvin haju kymmenien metrien säteellä kuvotti. Tuli huomattua, että niinpä se vain on tässäkin asuinympäristössä kahvitehdas, kuten oli edellisen raskausasunnonkin kulmilla. Ne hajut, jotka tunkeutuivat sisälle asti, oli pysäytettävä sulkemalla kaikki ikkunat.

Pikkuhiljaa helmikuussa on alkanut tehdä mieli tuota aromikasta tummaa juomaa. Ensimmäiset kerrat höyryävän espresson tai cappuccinon äärellä olivat taivaallisia. Kotona kaivoin esille mutteripannun, ja aloin käyttää sitä ensin harvakseltaan, viime viikon lopulla jo päivittäin kaksikin kertaa. 

Ensihuuma oli kuitenkin ohi. Kotikeittimestä ei toki valmistukaan yhtä herkullista kuumaa juomaa kuin kahviloissa, mutta yleensä sekin on ollut verratonta, ainakin suodatinkahvin makua muistellessa. Toki totesin aika pian kahviaddiktion jälleen saadessa jalansijaa, että kyse on ennen kaikkea tavasta. Kuinka ihanaa saada aamupalan kanssa jotain lämmintä juotavaa. Kuinka ihana ajatus, että lounas ei lopu pääruokaan, vaan aina saa jälkiruokaa: kahvia. 

Tee kun ei millään mielestäni aja samaa asiaa. Oikeastaan en pidä teen mausta; juon sitä, koska en voi juoda niin paljon kahvia, kuin kuumaa juomaa haluan juoda. Vuosikaudet olen töissä juonut kahvin sijaan pelkästään teetä – tai joskus jopa pelkkää kuumaa vettä, kun ei ole saanut enää teetä alas. 

Raskauspahoinvoinnin alkumetrellä bongasin sokeroimattomat marjamehut, kuten Kaskein mustaherukkamehun, jota kuluu nykytahdilla pullo viikossa. Tiedostan, että mehujen juonti ei sekään ole terveysteko, mutta vatsa kyllä nauttii tuosta juomasta enemmän kuin mistään kofeiinipitoisesta. Mietin, että voisihan sitä kokeilla marjamehua myös lämmitettynä. Toistaiseksi olen juonut mehua lähinnä janoon, sillä olotila on ollut normaalia janoisempi ja pelkän veden kittaaminen on, noh, tylsää. Tuoremehut nautin ennemmin hedelminä; joskus toki tulee sorruttua, mutta kun meikäläisen tapa on juoda puoli litraa kerralla, niin yritän välttää ostamasta niitä kotiin. 

Teekaappi on tulvillaan erilaisia teitä; sain niitä läksiäislahjoiksi. Töistäkin raahasin joitain jämiä kotiin. Mitähän noille keksisi, jos ei juotua saa? Kahvi jäänee ruokavalioon, mutta harvinaisempana herkkuna kuin jokapäiväisenä tapana. Tilalle nousevien juomien ennustaminen on vaikeaa, mutta tässä muutama ehdotus: kuuma mehu, pakuritee ja taikatee eli kuuma vesi.