Meillä tursuaa muumeja kaikkialta: kuten jo ehkä tiedätte, tietokoneelta katsotaan joka päivä Muumilaakson tarinoita, jutellaan niistä, luetaan muumikirjoja ja tietysti muumitavaraa löytyy leikkilaatikoista, hyllyiltä ja astiakaapeista jos jonkinlaista: lusikkaa, kuppia, pehmolelua, magneettia, koriste-esinettä, palapeliä... Muumit melkein asuvat meillä –
Elsaa lainatakseni, joskin ehkä hivenen eri merkityksessä: olemme hukkumassa muumilusikkamaahan.
Muumiohjelmia puolella korvalla pian vuoden kuunnelleena olen päätynyt vain yhteen lopputulokseen: pidän muumeista, mutta en pidä muumeista. Pidän muumimaailman herttaisuudesta, kaiken kestävästä ihmisarvon kunnioituksesta, hiukan mystisestä sykkeestä, elämän selkeyden kuvauksesta sekä muumihahmojen identiteettipohdinnoista, mutta liika on liikaa.
Jonkin sortin klassikkofanina minulle riittäisivät pelkät alkuperäiset muumikirjat ilman mitään lisiä, mutta enpä taidakaan olla kaupallisten muumien kohdeyleisöä. Toki on myönnettävä, että muumisarjat ovat hyvin tehtyjä, muumimukit kauniita ja kokonaisuuskin hallittu. Oikeastaan muumimaailma on oikein hyvä samaistumiskohde lapselle, ja kun jotain sen pienenkin on tässä maailmassa kuolattava, niin olkoon se sitten muumikamaa. – Toisinaan käymmekin Lyylin kanssa Töölössä
Astia-Liisan muuminäyteikkunaa katselemassa. Sieltä voi tyttö valita sitten vaikka seuraavan synttärilahjansa.
Muumius menee joskus vielä astetta pidemmälle: Eräänä iltana suihkusta tullessani Veikko oli ollut nukuttamassa Lyyliä ja oli juuri nousemassa Lyylin vierestä pois, kun Lyyli heräsi siihen, että saavuin kylpyhuoneesta ja rupesi sydäntäsärkevästi itkemään: "Muumipappa, Muumipappa, älä mene pois!" No, isänsä kuitenkin lähti, minä menin paikalle ja totesin jutun juonessa pysyen, että "Muumimamma tulee nyt tilalle, nuku vain". Hetken siinä istuttuani tyttö rupesikin rauhoittumaan. Juttelin niitä näitä, ja totesin sitten vielä, että "huomennahan tulee sitten Nuuskamuikkunen Lyyliä hoitamaan, Angu Nuuskamuikkunen, tiedäthän", viitaten siskooni.
Hetken jo rauhallisena ollut Lyyli puhkesi uusiin kyyneliin todeten: "Ei mikään Angu Nuuskamuikkunen, vaan pelkästään Nuuskamuikkunen."
Eipä sitä aina voi pysyä vakavana, kun tyttö kertoo pokkana, että Muumimamma on ostanut banaaneja tai kuinka ikävää on, kun me emme nuku talviunia. Kuulemma nyt kun tulee kevät, Nuuskamuikkunen lähtee Etelään. Elämä on yksinkertaista, selkeää ja turvallista, kun asuu Muumien kanssa. Ei siinä tee Muumimamman näyttelijänkään mieli ryhtyä ikävystyttäväksi omaksi itsekseen, joka ei todellakaan rakasta hillojen tekemistä, puhu lempeällä ja rauhallisella äänellä tai osoita sen kaltaista äitiyteen paneutumista kuin roolihahmonsa.
Mutta toisinaan sitä ehkä voi onnistua myös tässä oudossa roolissaan, kun pysähtyy lapsen rinnalle ja rauhoittaa mielensä aikuismaailman velvollisuuksilta. Kun antaa ajan vierimiselle sen mitättömän arvonsa, mikä sille kuuluisi välillä, ehkä useinkin antaa.
Elämä on tässä ja nyt; kuunnellaan siis, mitä lapsella on sanottavanaan. Pian ovat muumit puheista kadonneet ja tilalle on tullut paljon raadollisempi maailma.
