Kuuden vaatteen kuukausi

Tartuin haasteeseen viime hetkellä. Pupulandian Jennin postauksen innostamani lähden mukaan Uuden mustan virittämään tempaukseen pukeutua koko syyskuun ajan vain kuuteen eri vaatekappaleeseen.  Säännöt ovat Uuden mustan mukaan seuraavanlaiset:

1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.–30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.

2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.
3. Kuuden vaatteen lisäksi  saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin – miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.
4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.

Pitäydyn näissä säännöissä muutamin poikkeuksin: Kotona käytän erikseen vielä kotivaatteita, sillä meillä on pesutuvassa kaksi isoa pesukonetta, ja ekologisuuden ja ajansäästön vuoksi pesen vain täysiä koneellisia. Sitä paitsi en yhtään tykkää olla kotona kynähameessa! ;) Toinen poikkeus on leggingsit ja topit: käytän niitä (syksyisin) vain alusvaatteina, joten en laske niitä tähän kuuteen vaatteeseen mukaan. Lisäksi rinnastan hääpukeutumisen bilepukeutumiseen (ensi viikonloppuna kauden kolmannet ja viimeiset häät). Näiden myönnytysten kompensoimiseksi kuitenkin päätän, etten osta kuukauteen yhtään vaatekappaletta itselleni tai edes Lyylille (ei koske kenkiä, koruja tai laukkuja, koska tarvitsen uuden työlaukun ja elämääni jonkun pienen shoppailuporsaanreiän).

Kuvia minulla ei ole teille vaatteistani antaa, sillä en jaksa yömyöhään tarttua enää sellaiseen haasteeseen kuin kamera ja kuvien editointi sekä lataaminen, joten saatte ne myöhemmin, ehkäpä päivän asujen muodossa.  Tässä kuitenkin luettelo valitsemistani vaatteista:
1)    Kynähame (vanhempainiltoja yms. virallisuuksia varten; helposti puhtaana pysyvä)
2)    Lempifarkkuni, rennot ja mukavat
3)    Musta lyhyt neuletakki, joka sopii kynähameeseen
4)    Pellavainen iso t-paitatyyppinen pusero
5)    Musta pitkä lempparineuleeni
6)    Pellavainen puolipitkä puseromekko

Huihui, ihan pelottaa, millaisia vaateaamuja näistä tulee. Enää en ehkä tuskaile sitä, etten löydä mitään puettavaa, vaan sitä, että miten saada tunkkainen vaate nopeasti raikkaaksi, pelkään. Pellavaisissa asuissa tosin on se etu, että ne pysyvät ihmeellisen puhtaina pitkään, ilmeisesti hengittävyytensä ansiosta. Toivottavasti syyskuusta vaan ei tule liian kylmää, silloin olen joka päivä puettuna farkkuihin ja mustaan neulepaitaan…

Että hauskoja päiviä teille, työkaverini. Joka aamu vaatekriisinen kahvinhörppijä opehuoneen sohvannurkassa. Tai sitten mulla on joka päivä uusi koru, jolloin voin sanoa hankkeen menneen kohdallani suuntaan "bye-bye ekologisuus"!

Kuvan vaatteilla ei ole mitään tekemistä tämän postauksen vaatteiden kanssa, mutta niitä katselemalla voi haaveilla ihan muunlaisesta vaatetodellisuudesta, jos ja kun vaatekriisi iskee.

Kuva: Alice Hutchinson

Meikkaa

Eräänä päivänä yllätin Lyylin sängyn päälle jääneen aarrekulhoni ääreltä: hän oli löytänyt äidin meikit. No, ajattelin, ettei pieni voi mitään suurempaa tuhoa niillä saada aikaiseksi, jos vähän katselen olan yli, mitä tyttö touhuaa. 

Hän otti ihan oikeaoppisesti paitsi peilin, myös luomivärisimeltimen käteensä ja suti sillä silmäluomiaan (tai yritti ainakin osua sinne päin). Meikkisienellä hän hankasi poskeaan ja puuterivipalla tupsutteli päälle. Lakkapulloista hän totesi yksikantaisesti: "akkaa" ja heitteli menemään, sillä hänellähän on jo varpaankynnet lakattuna – ja äiti, joka rajoittaa sormenkynsien lakkaamista.

Lopulta tyttö löysi silmänympärysvoiteen, ja katsokaapa, mikä hartaus sitä levittäessä:

Yksi pieni erehdys meikkivälineen käyttötarkoituksessa sai lopulta äidin pelastamaan meikit: puuterivippa sai kuorrutuksen edellä mainittua silmänympärysvoidetta. Ilmeisesti sitä oli hivenen hankala saada ulos suoraan pullosta silmien ympärille! Kuka ties nerokas sovellus siis, mutta äiti ei kuitenkaan innostunut enää käyttämään samalla vipalla puuteria.

Arvelen, että meikkikokeilut saavat vielä jatkoa, sen verran kiinnostunut Lyyli on kaikesta naisellisesta. Ehkä blogin(i) ensimmäiset meikkiarvostelut tekee myös joku muu kuin tämän postauksen kirjoittaja.

Syksyä ja viinejä

Syksy todellakin tuli, ja nopeasti. Muistan vielä, kuinka muutama viikko sitten sai tukahtua öisin kuumuuteen ja hikoilla päivisin sortsinsa ja toppinsa suoraan pesuun. Nyt piti ulkona käyttää kaulahuivia – Lyylillä oli ekaa kertaa välikausiasu päällä ja pipo päässä ja silti sormet jäässä. Puoli tuntia jaksoin nuhanenänä kyykkiä takapihan hiekkalaatikolla, ja sitten tulimme lämpimään kylpyyn ja suihkuun. Lyyli on nyt kylpenyt joka ilta, koska en ole flunssani takia jaksanut ulkoilla. Vedessä pläträäminen on hänestä niin kivaa tekemistä, että siinä uppoaa puolikin tuntia.

 Kuva: Jairo BD

Lyylin kuumeilu loppui onneksi lyhyeen, mutta minä olen vieläkin ihan tööt ja tukossa. Olen hoitanut itseäni paitsi lepäämällä myös portviinin voimin – ja sen loputtua sherryllä. Syksyn tultua maistuu taas lämpimät ja tummat maut, ja oli vaihteeksi kiva juoda myös jotain makeampaa. Kuitenkaan en pysty ajattelemaan mitään sen parempaa juomaa kuin kunnon punaviini on. Suosikkini – tai suosikkimme – tältä vuodelta on Miss Harry, australialaisen mutkaton, mutta täyteläinen ja marjaisa punaviini. Toinen vielä täyteläisempi, ehkä myös astetta vaikeammaksi osoittaunut tuttavuus on Barón de Ley Reserva, espanjalaisen Riojan alueen kypsä ja tamminen punkku.

Kuva Miss Harryn etiketistä: Alegrya

Kesän ainoalla ulkomaanmatkallamme Tukholmaan hankin kalleimman ostamani viinipullon, Masi Costasera Amarone Classicon, jota tosin saa Silja Linen tax free -myymälästä huomattavasti Alkon hintaa halvemmalla (34,90 vs. 22,90); itse vielä satuin ystävänkaupan myötä saamaan Siljalta henkilökunta-alennuksen, ja hintaa pullolle jäi 18 euroa. Joimme arvokkaasta pullosta pari lasia pumpulihääpäivää juhlistaessamme, mutta viini oli parempaa vasta parin päivän päästä siitä, kun se oli saanut kunnolla ilmaantua (tyhjiöpumpattuna tosin). 

Seuraavaksi kun eksyn laivalle, hankin ehdottomasti tätä Masia ainakin yhden pullon, jotta pääsen ajan ja rauhallisemman mielen kanssa maistelemaan herkkua. Hääpäivämme juhlinta nimittäin sattui illalle, jota seurasivat ystäväni polttarit, joissa kaason ominaisuudessa minulla oli joitain velvollisuuksia. Olen sen tyypin ihminen, etten pysty tällaisessa odotustilanteessa rauhoittumaan tarpeeksi avautuakseni viinin ihmeellisyydelle.

Nyt ovat ystävän häätkin onnellisesti ohi, ja morsiuspari kävi juuri katsastamassa mieheni ottamia valokuvia heistä, punaviinipullo tuliaisinaan. Mikäpä sen parempi tapa aloittaa syksy kuin ystävien ja punaviinipullon kera. – Totuuden nimissä kerrottakoon kuitenkin, että joimme tänään häistä ylijäänyttä kanisteripunkkua, joka sekään ei ollut hullumpaa. Käytännöllisyys voittakoon! Etenkään kun en aio tissutella kaikkia avattuja pulloja ensi viikolla ihan samaan tahtiin kuin viime päivien flunssassa... Joten tuliaispullon avaamme todennäköisesti korkeintaan ensi viikonloppuna. Jokin roti pitää olla, eikö, vaikka syksy vähän yllättikin viileydessään.

Kuva: misswired

Muumikulhomenetelmä ja muutama sana mukeista

Kiitos ihanista paljastuksista ja haaveiluista, joista toivottavasti tulee joskus tosia! 

Arpaonni suosi tänään nimimerkitöntä Sky people -yhteisöstä ja kuumailmapallosta haaveilevaa ystäväistäni, jonka kyllä tunnistin tekstistä... Joten ottanethan pikapuolin yhteyttä, ehkä ehdimme kaffeille tai olusille palkinnon luovuttamisen yhteydessä. 

L

Arvonta tapahtui perinteiseen tapaan suljetulla lippuarvonnalla. Onnettarena toimi Lyyli, joka nosti Muumimamma-kulhosta lapun aivan tohkeissaan. Olisipa hän nostanut niitä vaikka muutaman ylimääräisenkin, mutta harmi vaan, että kirjat pääsivät loppumaan – odotan vielä omaakin kappalettani mielenkiinnolla, sillä olen jo saanut kuulla muutamia paljastuksia kirjan sisällöstä. "Minutkin" sieltä kuulemma löytää, hieman merkillisessä valossa kuitenkin, ainakin sen perusteella, että kirjassa karkaan kotoani lesborakastajan mukaan. ;)

Valitsin tähän arvontaan nimenomaan muumikulhon, sillä olen todennut ainakin astioitteni suhteen olevani täystavis. Omistan juuri niitä tavallisimpia suomalaisten kaappien täytteitä eli Arabian muumimukeja ja Iittalan Taika-sarjaa. Oikeastaan minun piti kirjoittaa niistä ihan oma bloggauksensakin joskus, mutta totesin, ettei niihin liity mitään sen kummempia tarinoita tai muistoja. Ne vaan ovat niin kivoja ja kauniita, että hankin ja pyydän niitä lahjaksi. Ja annan niitä miehelleni ja Lyylille, jotta saan lisäihailtavaa itsekin, kun en kehtaa ihan ilman syytä aina ostaa. 

 Kuva: Breibeest

Lempimukini on kuitenkin ihan toinen, Heljä Liukko-Sundströmin kutovia pupuja esittävä kauniin sininen muki, joka on Arabian sarjaa sekin. – Olen muuten saanut  pupumukin kirja-arvonnan  voittaneelta henkilöltä! Pupuja löytyy sarjassa erilaisissa puuhissa: tanssimassa, sauvakävelemässä, saunomassa, vastaanottamassa ylioppilaslakkia, pyöräilemässä. Appivanhempieni kertoman mukaan tuotannossa on joskus ollut myös sellainen nörttipuuhissa oleva pupu, jota kyllä näyttää löytävän kirppareilta vieläkin. En kuitenkaan ole alkanut kerätä pupu-sarjaa, mutta ehkä tuo nörttikorva minun täytyy miehelleni ostaa, tekihän hän minulle kivat KeyNote-pohjat tämän päivän työesitelmää varten. 

Työmukinani toimii Hattivatti-muki, koska rakastan sen oranssia hipiää ja ehkä jopa samaistun hattivatteihin, jotka parittomina määrinä ajelehtivat elämässä, loputtomasti vaeltaen, vailla päämäärää. Sellaiselta nimittäin joskus tuntuu, ehkä etenkin töissä. ;) Mutta muuten hattivatit saavat kuuroina, mykkinä, tunteettomina, välinpitämättöminä ja toivottoman tyhminä olentoina elää aivan omaa elämäänsä.

Lyylin päivänasu

Joku tarkkasilmäinen lukija on ehkä huomannut, että olen kirjoittanut kaikki tagien eli tunnisteiden nimet yhdyssanoiksi. Ajattelin, että se olisi selkeintä, koska ne sijaitsevat tuossa pilvimuodostelmassa aika lähellä toisiaan. Niinpä päivän asusta tuli päivänasu ja lapsen maailmasta lapsenmaailma. 

Toisaalta mietin, että eikö päivän asu ole jo niin käsitteellistynyt ainakin täällä blogimaailmassa, että sen voisi kirjoittaa yhteen (ja ehkä moni bloggaaja kirjoittaakin, en tarkkaan muista). Jos yhtään mitään muistan edes opiskelemastani suomen kielen kieliopista, niin muistan sen kuinka puhuttiin sanojen yhteenliittymistaipumuksesta asioiden muuttuessa selkeämmin käsitteiksi tai tarkkarajaisemmiksi määritteiksi. 

Tässäpä siis Lyylin ekan varsinaisen eli maanantain tarhapäivän asu, jonka aion tagata nimellä Lyylin päivänasu, sillä pidänpä nyt sitten tuota päivänasu-sanaa yhdyssanana ja käsitteenä. Miettikääpä, jos kuvailisin Lyylillä olevan hieno päivänkin asu, eikös se kuulostaisi suorastaan kielenvastaiselta? Lyylillä on hieno uusi huppari ja hieno päivänasukin. 

En tosin tiedä, voiko tuolla -kin-päätteellä todistaa mitään tällaisista häilyvistä yhdyssanoista, vaikka ne olisivat yhdyssubstantiiveja eli molemmilta osiltaan sanaluokaltaan substantiiveja. Muuten -kin-liite kyllä toimii pedagogisena apuvälineenä. "Onko tika --- puut yhdyssana vai ei? No, kokeilepa, sopiiko sinne väliin -kin..." Sanotaan muuten, että yhdyssubstantiivien oikeinkirjoitus perustuu pitkälti kielikorvan herkkyyteen, kun taas partikkelien ja adverbien kohdalla kielioppi ohjaa tarkemmin oikeinkirjoitusta.

Jos ja kun innostuin leikkimään kielellä, keksin, että voisin kirjoittaa myös Lyylin-päivän asu, joka tarkoittaisi taas ihan muuta. Tai Lyylin päiväasu. Näitä voisikin olla kiva selittää oppilaille; suomen kielen pieniä oikeinkirjoitussääntöjä, jotka todellakin muuttavat lausekkeiden merkityksiä! Milloinkas muuten Lyylin-päivä oikein on? Sitä täytyy ehdottomasti juhlistaa hienolla Lyylin päivänasulla. Tai päiväasulla tai jopa yöasulla. :)

Lähteenäni tässä tilityksessä Irja Alhon ja Anneli Kauppisen Käyttökielioppi (SKS 2009), jota pidän tällä hetkellä työmatkalukemisenani.

Vain pikkuväelle?

Meidän perheessä äidin lastenvaatesuosikkeja ovat Småfolkin ihanan värikkäät kuviopaidat. Niitä on meillä nyt kolme odottamassa Lyylin kasvamista. – Kokoluokitus 86/92 tuntuu näissä nimittäin vastaavan pikemminkin tuota 92-senttisen lapsen kädenmittaa.  No, mikäs tässä odotellessa, tosin vaatekomeroiden rajallisuus ja äidin jatkuva vaatteiden hamstraaminen tekevät odottamisesta joskus harmillista, kun vaatteita – lastenkirjojen ohella – tursuaa kaikista Lyylin hyllyköistä. 

Mutta Småfolkin puserot, kukapa näitä voisi vastustaa! Olisipa minullakin ollut jotain tällaista pienenä. Tai ehkä olikin, mutten muista siitä mitään. :) Mutta kuten nyt kirjoitusasusta huomaatte, ainakin näistä Lyylin vaatteista on tullut, jos ei nyt ihan koko perheen projektia, niin vähintään äidin intohimo. Äidinhän valitsemia vaatteita ne ovat, tosin tuskin minä pitkään aikaan vielä pääsen lainaamaan Lyylin vetimiä, kun Lyyli taas joskus jo nyt pukeutuu äitinsä kuteisiin.

Jatkan lapsen maailmaan siirtymisen utopiointia: Olisipa näitä isommissa koissa, vaikkapa nimellä Medelmåttfolk, hehheh. Tosin se voisi näyttää hiukan liian hauskalta! Joillakin lastenmerkeillä, kuten ruotsalaisella Plastisocilla ja suomalaisella Metsolalla löytyy myös aikuisten vaatteita samoilla lasten kuoseilla. Minulle taitaa todellisuudessa riittää se, että lapsella on iloista ja värikästä kuvapaitaa päällä.

Muitakin retrohtavia minikuteita on markkinoilla paljon: Katvig, Mala, Ej Sikke lej, joitakin mainitakseni. Aivan tuoreena, vähän vähemmän retrona tuttavuutena törmäsin Liloun postauksen kautta MiniRodinin syysmallistoon. Syötävän suloisia – etenkin tällainen tiikerihaalari. Minulla nimittäin sattui lapsena olemaan tiikeriraitainen puku, joka oli suuri suosikkini ja usein käytössä. Tämä voisi olla sen moderni päivitys!

Tyylikästä eläimen kuvaa voisin kuvitella kenties myös itse kantavani esim. hupparissa. Alkaako tästä siis (modifioitu) paluuni 90-luvun kuvapaitoihin, joista ihan ensimmäisenä saan päähäni Bridget Jonesin päiväkirjojen Mr. Darcyn hirvipaidassaan? Minulla ja siskoillani taisi silloin aikanaan olla äidin kutomina villapaitoina erilaisia eläinnaamakuviopaitoja, minulla heppanaamainen villis ja siskolla, ehkä kahdellakin nallenpääpaita. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Ja kyllä, aloin himota aikuiselle itselleni ”selkeän naamakuvan eläinpaitaa”. MiniRodinia isona, kiitos!

Kuva ja paita: Oii Designers

Arvonta

Lukijani ansaitsevat vielä parempaa luettavaa aina silloin tällöin, ja päätin tarjota jollekulle onnekkaalle lisää lukemista blogini ohelle. :) Lisäksi olen kovin kiinnostunut siitä, onko minulla lukijoita, jotka haluavat lukea muutakin kuin blogeja. Tai onko minulla ylipäätään lukijoita! 

Tässä myös mahdollisuus mainostaa blogini olemassaoloa – sen osoitetta siis saa jakaa! – sillä kovin kipeästi kaipaisin lisää kommentteja postauksiini, jotta kirjoittamisesta tulisi entistä motivoivampaa. Lahjoittaessani lisää luettavaa jollekin toivon saavani lisää luettavaa itsekin, hieman erilaisessa muodossa kylläkin. No, halutessaan voi kommenttiboksiin jonkun lyhykäisen romaaninkin rustata!

 

Siksi pyydän teitä kommentoimaan tähän postaukseen nimellä tai nimimerkillä, s-postiosoitteella sekä – mikä tärkeintä – kertomaan jonkun asian, jota en teistä jo tiedä. Ajatuksenani on näin tutustua lukijoihini paremmin; oletan, että suurin osa, lähes kaikki ovat kavereitani, mutta siksipä olisikin hauskaa oppia teistä jotain uutta. Aivan yhtä kiinnostunut olen tietenkin niistä lukijoista, joita en todellisuudessa tunne! Kertokaa minulle itsestänne!

Jos ette jo ratkaisseet tämän pienen dekkarin arvoitusta, paljastan vihdoin teille, että palkintona on edellisessä bloggauksessani mainostamani kirja, Katriinan esikoisteos Minä, sisareni. Kirja, josta voi oppia ehkäpä kirjoittajastaankin jotain uutta, jos kirjoittajan tuntee. :) Toki emme halua ajatella, että romaanin minä-muotoinen päähenkilö (tai tässä tapauksessa päähenkilöt) olisi identtinen kopio kirjailijastaan, mutta joitain ominaisuuksia häneltä kenties on voitu lainata. Kuten eilen kirjanjulkistamisetilaisuudessa joku – kustantaja? – totesi, että Minä, sisareni kuvaa hänen mielestään neljää mahdollista elämää, jotka Katriina olisi voinut elää. 

Sen enempää en kirjasta halua paljastaa. Arvonta loppuu ensi viikon sunnuntaina 22.8. klo 22.