Pienoinen kevätinnostus on kohdallani totta! Olen tanssinut uudella riemulla viime viikot useamman kerran viikossa, ja eilen kävin kauden ensimmäisellä hölkällä. Sekin maistui! Nyt vain täytyisi hankkia paremmat juoksukengät, sillä en usko koko kautta selvittäväni pelkissä FeelMaxeissani, niin hyvät kuin ne ovatkin. Jalkapohjani ovat nimittäin jo tanssituntien jäljiltä todella rasittuneet. Hiukan tarttisi olla joustoa vaimentamassa tärähdyksiä...
Sopivasti sunnuntain Hesarin välissä pilkotti juoksumainos. Aamupalapöytää somistivat myös sinne jääneet lenkkipaita ja sykemittari. On se nyt niin liikuntaa se elämä! Lyyli halusi syödä oman pöytänsä ääressä; äiti taisi olla liian levittäytynyt...
Olen ehtinyt liikkua luontevasti nelisen tuntia viikossa, mikä on
tavoitteeni. Ennen tuntui, että sellaisen liikuntamäärän eteen piti
todella suunnitella iltansa, mutta nyt kun olen jättänyt netissä
roikkumista vähemmälle, liikkumaan ehtii vähemmällä suunnittelulla.
Helpotuksen asiaan suo tietysti Lyylin hoitorinki sekä tanssisalin
sijaitseminen kolmen minuutin matkan päässä. Ensi syksynä tilanne on
toinen: tanssit täytyy sijoittaa "omille" viikoilleni ja Lyylin kanssa
vietettävinä viikkoina harrastaa kotijumppaa, hyötyliikuntaa sekä saada
toisinaan joku tuttu vahtimaan juoksulenkin ajaksi. Ehkä alan sitten
juosta työmatkoja osittain!
Mutta mitäpä sitä nyt vielä suunnittelemaan: nyt tanssin kahdesti
viikossa mm. iki-ihanaa reggaetonia aidon latino-open johdolla ja odotan
kevään etenemistä. Muutto on suunniteltu toteutettavan neljän viikon
päästä, ja silloin saan kaivaa varastoistani iPodin ja tahdittaa siitä
edespäin lenkkejäni musiikilla tai äänikirjoilla. Jee!
Viime viikkojen kuntoilut ovat näyttäneet seuraavilta:
Vko 11: MA aerobic 40 min, zumba 40 min. TI reggaeton 1 h. PE astangajooga 15 min., venyttely 30 min. SU jumppa 15 min.
Vko 12: MA aerobic 40 min, zumba 35 min. TI reggaeton 1 h. KE kävely 1 h. TO soca ja reggaeton 1 h. LA kävely 30 min.
Vko 13: MA reggaeton 1 h. TI reggaeton 1 h. KE kotona reggaetonia 40 min, jumppaa 10 min. LA kävely 10 min, lenkkeily 40 min.
Viikon terveystuote: tyrnimehu. Alla sunnuntain asuntoilmoitukset... Mikäs niitä seuraillessa, kun ei ole enää pakko juosta asuntonäytöissä!


Ihana kuulla, että pääsette jo vapun tienoilla uuteen kotiin :)
VastaaPoista