Viikon lyylit

Jotta blogini messuaisi välillä jostain muustakin kuin joulusta, otetaan tähän väliin Lyylin parhaita tempauksia ja kommentteja tältä viikolta. Lyyli nimittäin ilostuttaa arkeamme päivä päivältä useammin nasevilla kommenteillaan ja uudenlaisilla puuhillaan.

Laulamista on kuultu viikon aikana runsaasti. Lyylin lempparibiisejä ovat tietenkin muumi-laulut,  animaatiosarjan alku- ja loppulaulut. Niistä on olemassa erilaisia ns. Lyyli-versioita. Loppulaulun ensimmäisessä versiossa lauletaan pelkkää Hei muumi, hei muumi, hei muumi -säettä vähintään 30 kertaa peräkkäin. Toisessa versiossa lauletaan hieman muuntuneena säettä "Hei muumitaloa lukita yöksi, hei muumitaloa lukita yöksi, hei muumitaloa... Vähintään 30 kertaa peräjälkeen. 

Kolmannen version, alkulaulun ensiesitys oli tänään, puhelinkeskustelussa mummun kanssa. Se kuului näin: Maamamamaama mammaammamaamma, paapapapaappa paappaapapaappa, naannannannaanna... Jostain kumman syystä tämä versio oli vähemmän toistoa sisältävä kuin edelliset. Vaikeampi sävelkulku? Raskaammat äänteet?

Tuolla ulkosalla, puolen metrin hankien maailmassa Lyylin tietää pysyneen pulkan kyydissä, kun takaa kuuluu herkällä ja hellyyttävällä lapsenäänellä laulettua muumia.

Usein myös vessassakäynti on esitys itsessään. Joskus siitä ilmoitetaan näin: "Lyyli menee pissille. Heippa hei!" Joskus taas tarvitaan emon käsiä: "Hei äiti, aita minua. Pisu ois." (Lyyli tosiaan ääntää diftongit, joiden jälkikomponenttina on u tai y, i-loppuisina.) Aika usein hän on itsenäinen tyttö ja tyhjentää potan sisällön vessanpyttyyn (ja sen reunoille), oli siellä mitä tahansa.  :o Tänään esiteltiin myös uusi vessataito, valon napsauttaminen päälle. Lyyli hihkaisi: "Hei kato, mää lampun."

Oletan, että Lyylistä on tullut omatoiminen, koska vanhemmat uppoavat helposti omiin puuhiinsa. Tiedä häntä, mutta yhtä asiaa Lyyli ei mielellään vieläkään oikein tykkää harjoitella: pukemista. Välillä hän kuitenkin yllättää, kuten tänään, kun iltapäiväkolmelta ei vielä ollut vaihdettu yöpukua häneltä pois. Lyyli ilmotti, että "nyt päivä on," yöpuku lensi pois, tyttö haki itse vaatelaatikosta paidan ja housut ja puki ne isin avustuksella päällensä. Äiti kun yritti auttaa, hän sai tiukan määräyksen pysytellä poissa. Hmm, ehkä Lyyli oppisi pukemistakin paremmin, jos äiti malttaisi useammin antaa lapsen kokeilla itse. ;)

Illalla yöpukuun siirryttäessä Lyyli taas löysi tiensä äidin vaatekaapille. Käytiin seuraavanlainen keskustelu: 

Isi: Ne housut on vähän isoja sulle. 

Lyyli: Lyyli on iso tyttö.

Usein vastaus on ollut päinvastainen. 

Äiti: Tuleeks Lyyli levittään pyykkiä äitin kaa?

Lyyli: Minä pieni olen. 

Sellainen Lyyli meillä asuu.

Paketteja

Odotin kovasti postiin saapunutta pakettia. Luulin nimittäin, että siellä olisi mieheni tilaamia Aarikan suloisia joulutonttuja, mutta sattuikin niin, että viattomassa ruskeassa pikkupaketissa odotti kääreetön joululahjani. Tietenkin avasin miehen nimellä saapuneen postipaketin ihan itse, kun olin niin varma siitä, että tontut ovat vihdoin saapuneet.

No, lähinnä petyin tonttujen tulon peruuntumisesta, mutta sain lohdutukseksi lisäpalkinnon: kuulemma minulle täytyy hankkia toinenkin lahja, kun yllätys näin harmillisesti meni pilalle. Teille rakkaat lukijani en vielä kuitenkaan ensimmäisestä lahjasta kuiski. Olkoon se mukamas salaisuus. Aion sen jopa itselleni paketoida!

Kuva: Lahjakone/Aarikka

Olen ollut yllättynyt itsestäni, sillä en ole koskaan juurikaan pitänyt Aarikan designista, en varsinkaan niistä piirretyistä ankkahahmoista tai omituisen pieninokkaisista lintusista. Mutta nyt olen aivan myyty tonttuvalikoimasta. Postissa pakettia jonottaessani himosin kovasti myös valkoista herkkusuutonttua, joka on minusta syötävän suloinen sekoitus lumiukkoa ja tonttua –  yllättäen siltäkin löytyy kätösistään pipari viikon teemani hengessä.

Kuva: Aarikka

Hillitsin itseni. Ehkä voisin tästä lähtien, perusjoulukamat hankittuani, alkaa Kaitaliinan tavoin hankkia yhden joulukoristeen vuotta kohti. Muutenhan täällä pian hukutaan höpsötyksiin, joita tarvitaan kuitenkin vain noin 1/10 vuodesta. 

Kuolaatteko tekin joulukoristeita? Tai muuta kaikkea kaunista, mutta ns. turhaa? Paljastakaahan minulle, ettei tarvitse yksin kärsiä turhanhärpäkkeensyndroomasta!

Hei sinä piparkakkutyttö siellä!

Pipareita tuolilla, pipareita lattialla, pipareita paidassa – mutta viimeksimainitut eivät irtoa sieltä edes pesukoneessa. Mistä on puhe? (Siitä puhe, mistä puute?)

Kuva: Lasten Metsola

Metsolan pipariprintistä tietenkin! 

Eivät välttämättä solahda minun joulupaketteihini. Pelkään, että pipareista voisi tulla tässäkin muodossa ähky ja kyllästys. Mitä mieltä te muut?

Tuumasta toimeen

Ja niinpä kävi, että ryhdyin leipomispuuhiin. Ohessa historiallisia kuvia – minua ei olekaan juuri nähty keittiössä kuin rätin kera sitten viime vuosituhannen. ;) Lyylikin oli suhteellisen hämmästynyt, mutta innoissaan, koska tietää, että piparit ovat hyviä. 

Piparitaikinalle tosin kävi sitten niin, että sinne lorahti vähän liikaa neilikkaa, ja vuoden herkullisimmasta jälkiruoasta (siis siitä taikinasta) tuli kitkerää. :( Päätin, että siitä tehdäänkin sitten piparimaja ja pari koristemuumia. Ennen joulua ehtii tehdä vielä toisen taikinan syötäviä pipareita varten, kun on näin reipas. No, suklaan voimilla jaksaa. Kaapista kun löytyi jo joku avattu konvehtirasia... Tontutko ovat olleet asialla?

Lyylin Tripp Trapp -tuolille taas kävi niin, että se pääsi kaatumaan Lyylin raahatessa sitä  keittiöön äidin silmän välttäessä. Tyttö ei jäänyt alle, vaan tokaisi, että "Lyyli tyhmä". Ennemminkin fiksu, sanoisin ainakin tässä tapauksessa, koska tokihan äidin pikku apulainen tuolia tarvitsee. Äiti vaan ei tajunnut sitä tohkeissaan hakea. Ja fiksu, kun ei jäänyt alle!

Tuumasta toimeen ryhdyimme siis molemmat; pian jatketaan kaulimispuuhissa. Ja testataan, miten mikrouuni paistaa piparit. Meiltähän ei tavallista uunia perinteiseen kantakaupunkilaistyyliin löydy...

Pelkkää pakkopuuhaa?

Joka vuosi se tulee: jouluhössötys. On kiire tehdä kaikenlaista, muttei saa oikein tartuttua mihinkään. Meikäläisten huushollissa joulukoristelutkin ovat vielä ihan alkutekijöissään. Korttien lähettämistä rupesin vastoin aiempia ajatuksiani suunnittelemaan tänään, mutten ole varsinaisesti tehnyt asian eteen mitään. Joulukalenteriin tungen aamuisin jotain mitä käteen laatikosta tarttuu, siis useimmiten pelkkiä tarroja. Jouluruokien väsääminen väsyttää jo ennen kauppalistan laatimista. Stressaan kaikkea muuta paitsi lahjojen ostamista, sillä se on shoppailuholikista vain kivaa. 

Olenko siis sittenkään jouluihminen? Yritän ajatella, että olen, koska rakastan joulun tunnelmaa, tuoksuja, odotuksen aikaa. Voihan kaiken ilmaista vähän pienemmin, miksi koristelujen pitäisi olla suureleisiä tai jouluruokien itsetehtyjä? Toisaalta, niin sitä sanotaan, tekeminen on osa itse joulua. Ihan itseni yllättäen olen siis tehnyt hyvin maireita, joulunpunaisia suunnitelmia: kuvittelen leipovani hymysuin joulutorttuja ja maustekakun (ja ehkä piparitalon!), joita en ole noin koskaan elämässäni väsännyt, siivoavani kaiken, mitä syksyn aikana en ole jaksanut tai viitsinyt, ja siinä sivussa ehtiväni kaikenlaisiin joulunalusrientoihin. Jouluun kuuluu kaikenlaisia kuvitelmia, joista osa ehkä on tottakin.

Kuva: kevindooley

Koska olemme ensimmäistä kertaa perheen kesken joulun kotona, tulevaan juhlaan kuuluu nyt enemmän velvollisuuksia, mutta myös enemmän vapauksia. Nautin ajatuksesta viettää rauhallinen, vähemmän sosiaalinen joulu kera kirjojen ja herkkujen. Taas on aika, jolloin suklaa maistuu ja sille saa antaa luvan. Ehkä tänä vuonna on aikaa myös uppoutua pelkkään olemiseen. Yleensä kun joulu maistuu ihan liiaksi kiireelle: automatkoille, jatkuville lähtemisille ja tulemisille. Kivoja tapahtumia peli-illat ja vierailut, mutta tällä hetkellä toivon lomalta eniten pelkkää  paikallaan oloa ja pienimuotoista tylsistymistäkin.

Kaksi viikkoa puuhailuja, ja sitten se saa tulla! :) Vajoaminen.

 

Kuva: kevindooley

Joulun alustaminen -listani:
– joulukorttien hankkiminen ja kirjoittaminen
– lapion hankkiminen > auto pois lumihangesta > matot pesulasta
– joulukuuseen jalka, tähti ja koristeita
– kuusi
– ruoka- ja somistehankinnat
– jouluruokien tekeminen; kohdalleni lankeaa piparit, kakut ja avustajan rooli
– siivoaminen
– lahjojen paketoiminen ja vieminen
– joulua edeltävät kauneudenhoitotoimenpiteet, kuten hiusten värjäys
– Lyylin joulujuhlat, jouluinen nukketeatterinäytös, joku konsertti?
– kirpparikäynti?

Paljon puuhaa, vähän aikaa ja vielä vähemmän energiaa. Siitä se lähtee...

Rakas liikuntapäiväkirjani: kävelyllä

Taas on aika liikuntatunnustusten. Täytyy myöntää, että viime aikojen pikkujoulujuhlimisten ynnä muiden joulunalusajan hömpötysten takia liikkumiseni ovat kaventuneet entisestään. On niin vaikea jaksaa työpäivän jälkeen enää minnekään, kun ulkona on pimeää ja kylmää. Minulle kun tuo lähteminen on muutenkin vaikeaa ja työlästä.

Kuulun kuitenkin onneksi siihen - ymmärtääkseni - vähemmistöön, joka hankittuaan kuntopyörän myös käyttää sitä. Laskeskelin, että poljen noin kerran viikossa puoli tuntia. Määrä ei tunnu suuren suurelta, mutta mielestäni pääasia on, että pyörä on muutakin kuin vaateripustin. Sen kyllä pyörän hankkiessani jo päätinkin, että 53-neliöisen asuntomme neliöt ovat sen verran arvokkaita, että pyörän on syytä lunastaa paikkansa olemalla käytössä.

Tänään en polkenut enkä juossut juoksumatolla, vaikka sellainen taas löytyisi täältä mummilasta, jossa vietämme pitkää viikonloppua. Sen sijaan lähdin iltakävelylle lumisateeseen, ja nautin suunnattomasti lumen vaimentamasta kylämaisemasta ja jouluvaloista ympärilläni. Totesin jälleen kerran asian, jonka olen jo kauan aikaa sitten tajunnut: minulle sopii parhaiten liikuntamuoto, joka ei vaadi liiempiä välineitä. Hiihtäminen, uiminen, pyöräileminenkin ovat kaikki aavistuksen liian työläitä liikuntalajeja, jotta jaksaisin harrastaa niitä säännöllisesti. Siksipä juuri pitkät kävelylenkit ovat mieleeni: Ei pyörän lukkojen availuja ja kypärän kanssa säätämistä, ei riisumis-pukemis-saunomisrumbaa, ei suksien voitelemista ja ladun etsimistä. Sen kun vain astut ovesta ulos ja liikuntasuoritus voi alkaa!

Usein kävelen yksinäni ja nykyään myös Lyylin kanssa. Kaipaisin ehkä vähän useammin aikuistakin kävelyseuraa, sillä silloin voisin innostua reippailemaan useamman tunnin ajan. Yksinään tai lapsenköpöttelyvauhtia kun jaksaa juuri sen tunnin ennen kuin kyllästys iskee. Toivon myös, että voisin entistä useammin muuntaa kävelylenkkini juoksulenkeiksi, kuten viime kesänä jo hiukan pääsin tekemään, mutta epäilen tämän onnistumista, sillä vasen polveni on viime aikoina vihotellut esimerkiksi joogatessani. Yyh nyyh.

Kävelyretket kuuluvat mielestäni erityisesti joulunaikaan. Kun on syönyt itsensä ähkyksi, on kiva lähteä keveälle lenkille ulos. Etenkin jos lumi vielä peittää maan, voi liikuntasuoritteen muuttaa helposti liikuntanautinnoksi. Ylös, ulos ja kävelylle fiilistelemään joulua ja talvea siis!

Kuva: mkrigsman

Viime viikkojen liikuntani:

Vko 47:

Tiistaina tunti dancehall reggaeta, perjantaina puoli tuntia joogaamista kotona, lauantaina tunti reggaetónia, sunnuntaina puoli tuntia kuntopyöräilyä/kotijumppaa.

Vko 48:

Maanantaina joogatunti Helsingin astangajoogakoululla Kalliossa, perjantaina tunti kuntopyöräilyä/kotijumppaa, lauantaina puoli tuntia joogaamista mummilassa, sunnuntaina tunnin kävelylenkki.

Talven lempikuteita

Viime aikoina muutamat vähemmän itseäni olevat kokeilut nasevuuden ja pakinamaisuuden tekstimaailmassa sekä lapseen keskittynyt tarkkaileminen ovat saaneet syrjäyttää vaatteisiin ja tyyliini liittyvän pohdiskelun. Ehkä ihan hyvä niin, sillä en ole (myöskään) muodin asiantuntija, en tyylien taituri tai kirpputori- tai designhai (kiitos Lilou hauskasta hai-termistöstä), vaikkakin vaatteisiin olen jollain tasolla retkahtanut.

Kengät: Unisa

Housut: Ril's

Jakku: Åhlens

Nyt kuitenkin seuraa pätkä tekstiileihin liittyvää tilitystä. Olen nimittäin erittäin tyytyväinen eräisiin tämän muuten tyylillisesti hankalan vuodenajan vaatteisiini. Ensinnäkin käytin eilen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mustia suoria housuja. Tykästyin niihin valtavasti! Ihanan lämpimät ja samalla mukavat. Ihan nappilöytöä en Hakaniemen Sokoksesta kuitenkaan tehnyt, sillä housujen istuvuudessa on muutamia kyseenalaisia kohtia, mutta päätin antaa niiden kelvata. Minun on nimittäin lähes mahdotonta löytääkään mitään istuvuuden huippuja, koska olen lantioton ja tasapaksu, lyhyt ja ohutjalkainen, mutta paksuvyötäröinen. Hankala kombinaatio.

 Saappaat: Nic Dean

Takki: Second hand

Olen myös rakastunut tämän vuodenajan lempitakkiini, anopilta perittyyn ruskeaan talvinahkatakkiin. Se on niin lämmin, mutta samalla ruskeaan tyyliini sopiva ja ihanan naisellinen. Pitkä, pohkeiden puoliväliin ulottuva helma ja muhkea huppu sopivat myös elämäntilanteeseeni: välituntivalvointoihin pakkassäässä sekä leikkipuistokäynteihin. Kunpa vain löytäisin lämpimät talvikengät muuten kattavaan kokoelmaani! (En etsi sellaisia oikeastaan lainkaan, odotan vain niiden taianomaista ilmestymistä kenkätelineeseemme.)

Saappaat: Aventura

Housut: Second hand

Paita: Oxmo

Laukku: Nabo

Kolmas tyytyväisyyden lähde on viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa kokeilussa ollut mustavoittoinen bileasu: silkkinen t-paita kera klipsivyön, hiukan pussittavat polvihousut, paljettisomisteinen ohut huivi, suoristetut hiukset sivuponnarilla sekä salamakorvikset. Kuulostaa ehkä hirveältä, mutta mielestäni tämäkin asu sopi sekä tilanteeseen että itseeni. Ja jollei pikkujouluissa voi irrotella, niin missäs sitten?

Korvikset: Youcompleteme

Kuvat on isin avustuksella ottanut Lyyli; pahoittelen rakeisuutta, joka johtunee kuvausolosuhteista.