Huonekaluhankintoja tekemässä

Päätin, että ostan kaikki huonekalut käytettyinä, lähinnä Huutonetin kautta. Sieltähän löytyy vaikka mitä, ja kun pääkaupunkiseudulla asuu, huonekalut ovat helposti jollain suhteellisen järkevällä tavalla noudettavissa. Huutonetti on siitä ihana palvelu, että siellä voi tehdä ostoksia mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Itseään ei tarvitse väsyttää raahautumalla kierrätyskeskukseen tai käytettyjen huonekalujen liikkeeseen. Kyllähän niitäkin Helsingissä piisaa. Täällä kannattaa siis asua, vuokrista välittämättä!

Uskallankohan nyt lainkaan mainostaa Huutonetistä bongaamiani ihanuuksia, viette vielä nenäni edestä. ;) No, näytän teille joitain herkkupaloja, sillä ihan kaikkia löytämiäni en toki myöskään aio ostaa. Hassua muuten, että aina kun tekee nopean haun, eli kirjoittaa vain hakusanan, mutta ei rajaa hakuun osastoa, saa mitä hullumpia hakutuloksia. Esimerkiksi divaani-hakusanalla tarjotaan niin nukkekodin divaaneita kuin Divaani-lehteä sekä mm. runokirjoja ja Topi Sorsakosken musiikkia. ;)

 

Tässä olisi kiva ruokailuryhmä keittiöön. Sopisi kirjahyllyyni. 

 

Tässä taas olisi kaunis sohvapöytä. Mietittiin kuitenkin, josko olohuone saisi ennemmin vaaleanrusehtavan (tammi, koivu, pyökki) sävytyksen. Mutta sopishan myös tää kirjahyllyyn, joka  tulee olkkariin!

Tässä taas olisi divaani, joka voisi olla oikein pirtsakka olohuoneen keskipiste. Tosin seinäväriksi sovimme jo sinisen... Yökyläilijöitä varten olisi myös näppärää, jos sohva olisi nukuttava, joten päätynemme vuodesohvaan. (Tiedän, ne ovat rasittavia nukuttavia, mutta en halua patjakasaa vaatehuoneen lattialle.)

Tässä olis ollut myös kaunis vaniljainen pöytäryhmä. Lapsuudenmaisemistani, mutta mitenkäs sen sieltä olis raahannut? Huuto sitäpaitsi sulkeutui jo.

 

Tässä taas olisi futonia tarjolla. Omistan jo yhden, ja vannon sen nimiin. Ehkä olohuone kuitenkin kaipaa jotain muuta? 

Lyylille olis tässä jotain hyvin tarpeellista. Tämä huuto sijaitsee Turussa, mutta vastaavaa yritän etsiskellä pahimpien alkuhässäköiden laannuttua lähempää. 

Huomasitte varmaan, että päädyin sittenkin vilauttamaan vain sellaisia suosikkejani, joita en ajatellut huutaa. Kuulette kyllä omista huudoistani sitten lähempänä! Tarkoitus kai lopulta oli viestittää, että ostakaa käytettyä, se kannattaa! (Joskin viikon päästä useiden käytettyjen huonekalujen uutena omistajana saatan taas sanoa jotain täysin päinvastaista. Niin minua.) Tavarataivas on niin ihmeellinen myös normiliikkeiden tuolla puolen. 

Dags att köpa möbler för nya lägenheten. Jag äger precis ingenting, vilket betyder, att jag äger två bokhyllor och en futonsäng. Vilken lycka, att det finns en sån fin webbplats som huuto.net. Där kan man köpa vad man någonsin har drömt om, och det kan man göra vilken tid som helst, och lite eller till och med mycket billigare än på Vepsäläinen, Ikea eller Kodin Anttila. Hur klarade man sig innan webben uppfanns?

Nåväl, jag har hittat många soffor, bord och några få barnsängar, men hittils har jag inte köpt mer än en tvättmaskin. Det ska man nu ha, för första gången i mitt liv – en egen tvättmaskin. Man ska också kalasa det, att jag har lyckats att ordna mycket kring flyttandet: nu finns det redan lite inredningsgrejer köpt och färger för väggor. Flyttningslådor är beställda, flyttningsbil lika så. Och de kära människor kring mig har lovat att hjälpa till. Det är härligt. Också Veikko, som jag saknar redan nu mycket. Det känns nästan grymt att flytta utan honom, för han är en så härlig människa. Men jag kan inte göra något åt det. Tyvärr. (Tårarna rinner.)

Mitä tekis?

Vaihtoehdoissa on runsaudenpulaa, mutta luulen, että olen jälleen kerran visuaalisuudenjanoinen. Sitä paitsi Mad Men on testattu ja hyväksi todettu, muut vaihtoehdot isompia kysymysmerkkejä (kyllä, myös Johnny Cash, koska en ole päässyt hänen musiikkiinsa kunnolla koskaan sisälle.)

Lukekaa Nooruskan osuva bloggaus Mad Menin naishahmoista – minä suljen piakkoin sanaisen arkkuni ja siirryn sarjan kakkoskauden pariin. 

Arvata saa, kuinka myöhään tänään valvotaan: yhteen, kahteen vai kolmeen. Taivas ei ole alkanut edes sinertää vielä, joten itseään saa huijata monta tuntia. 

Paha vaan, että lomallakin aamut ovat heräämistä varten.

Vad ska man göra, om man har många timmar för sig själv? Jag menar, att jag inte kommer att somna innan klockan ett, två eller tre. Man får gissa, vilket klockslag är närmaste verkligheten...

Många är alternativen; jag kunde till och med läsa en roman, som jag inte gjort för månader, men jag tror att jag kommer att plocka Mad Men. Serien är absolut den bästa! Ibland tänker jag på karaktärer och deras livsproblem. Är mina problem verkligen mindre än deras? Vad kan man tänka om livstil de har valt? Hur lever man samtidigt i flera verkligheter, såsom seriens huvudkaraktär Don Draper gör. Eller hur är det, om man får nöja sig med hemmafrulivet utan verklig kärlek från sin make. 

De är naturligtvis enbart seriefigurer, men jag älskar att försjunka i deras värld. Och visualitet är det som jag törstar efter just nu det mesta.

Kesämietteitä

Huolimatta huolista olen paneutunut kesään. Mahdollinen remontointi ja pakollinen muutto ovat edessä vasta ensi viikolta alkaen, joten nyt on voinut vain henkisesti valmistautua tulevaan. 

 Lyyli mietteissään. Äiti miettii kuvan nähdessään, josko hiuksissa olisi taas rapsauttamisen varaa.

Olemme viettäneet aikaa tyttöjen kesken: leikkipuistoilleet, pyöräilleet, lakanneet varpaankynsiä, vain olleet. Minä ja Lyyli, äiti ja tytär. Ehkä vasta luopumisen edellä tajuaa, mistä kaikesta todella joutuu ainakin osin jättäytymään sivuun. Äidin ja tyttären välinen suhdekin muuttuu, kun ei nähdä joka päivä. Mutta muuttuuko se sittenkään valtavan paljon huonommaksi, kuka tietää? 

 Päivän väri on OPI:n Hot & Spicy. Näyttää auringossa tosi oranssilta.

No, lupasin olla positiivinen, joten jätän nämä sentimentaalisuudet sikseen. Nyt odotan jaksavani lähteä lenkille, ja fiilistelen aivan ihanien asuntojen kuvia. Minullehan olisi kaikesta säästämättömyydestani huolimatta myönnetty mukava (ja riskialtis) summa myös asuntolainaa, jolla olisi voinut napata jonkun kohteen jopa Kallion seudulta. Jään kuitenkin odottamaan aikaa parempaa, sillä jonkin sortin yleislevottomuutta myös asuntomarkkinoilla voisi kuvitella seuraavan Nokian tulosvaroituksesta sekä Etelä-Euroopan epävakaudesta. Josko ne asuntojen hinnat joskus putoaisivat edes hiukan? 

Lakatut varpaankynnet. Lakkasin myös Lyylin varpaankynnet, mutta lakkaa oli sen jälkeen kaikkialla muualla paitsi kynsissä, ja päädyimme poisto-operaatioon. Päivän opetus: Älä laita lapselle kahta lakkakerrosta.

Ai niin, päivitys tulevasta voisi kuitenkin olla paikallaan: 78 neliötä Merihaassa; romuluinen kämppä, järkyttävän likainen, mutta katsotaan asiaa uudelleen viikon päästä, kun tehotiimi on päässyt aineiden kanssa vapaaksi. :) Ensi viikolla siis siivotaan ja maalaataan, kunhan vain VVO järjestää maalit siiheksi. Jospa pääsisi siis ennen juhannusta muuttamaan. 

Lyyli jumppaa kirjalla. Äiti rauhoittui hetkeksi ja jopa luki tovin kirjaa Lyylille. :) Milloinhan jaksan ryhtyä omien romaanieni kimppuun?

Ja kunpa juhannuksesta tulisi juuri niin ihana kuin se muistoissani on: saunomista, hyvää ruokaa, kaunista luontoa ja ennen kaikkea mainiota seuraa. Ihan missä vain sopii, mutta mielellään luonnon helmassa. Niin se vain kuuluu mennä.

Asuntohuolia

Äh, mikä stressitaso. Minä hullu kun vielä pari viikkoa sitten luulin, että asunnon vuokraaminen olisi pikkujuttu. Ja nyt olen seota: asuntoja ei joko ole, ne menevät järkevämmänoloisille ja vähemmän sekaville, ne ovat liian kalliita tai pommikuntoisia. 

Kävimme tänään Merihaassa katsomassa muutamia kämppiä. Hirvistys! Lattiamatot lohkeilevat, kylppärien kaakelit ovat jonkun kasvuston peitossa, viemäri tukossa, asunnossa haisee tai muuta mukavaa. Päätimme kuitenkin päivällä, että otamme toisen, pienemmän katsomistamme tyhjillään olevista ja remppaamme sitä maalaamalla. 

Iltapäivällä tulin toisiin aatoksiin, sillä kämpässä esiintyneet allergiaoireet varoittivat minua jostain vakavammasta. Päätimme sittenkin päätyä toiseen, siihen hiukan parempikuntoiseen, jos se vain huomenna vielä on vapaana. Positiivista asiassa on se, ettei tällainen räjähdyskunnossa oleva kämppä tee kovin helposti kauppaansa. Jos taas se sitten on ehtinyt mennä jollekulle muulle, olemme jälleen tyhjän päällä. Huoh. 

Oman ostaminen olisi muuten agendalla, mutta kun aikeissa on muuttaa siskon kanssa ainakin näin alkuun. Kuulostaa siltä, että olen henkisesti nuorenemassa vähintään viidellä vuodella. Toivottavasti se näkyy sitten edes vähentyneinä ryppyinä, vaikka tosiasiassa taidan olla viime viikkojen stressin vuoksi vanhentunut useilla kuukausilla.

Mutta murheensa kullakin. Nyt nautin siivotusta kodista, fiilistelen tämän asunnon ihanuutta ja valmistaudun kohtaamaan huomisen nukkumalla edes hiukan. Täytyy muistaa, että hankalista tilanteista on tähänkin asti selvitty, joten varmasti tämäkin kääntyy vielä iloksi. 

Kuva: Harvard Avenue

Vilken stressnivå! Jag hatar att flytta, men även mer hatar jag att söka en lägenhet. Det verkar vara nästan omöjligt att hitta en lämplig hyreslägenhet i Kallio-Sörnäinen området. Alla, som jag kollat, antingen kostar för mycket, är i otroligt dåligt skick, eller går för andra, som kanske beter sig som vuxna ska – jag är alldeles för förvirrad för att konkurrera med dem. Men som sagt, allt ska ordna sig. Jag har alltid klarat mig från komplicerade situationer, så varför inte nu? 

 
Meningen är att flytta tillsammans med en av mina systrar. Nu känns det att det nästan vore klokare att köpa en egen etta, fast de kostar också så jäkla mycket pengar. Eventuellt skulle det dock vara mest ekonomiskt. Jag vet inte. Är jag på väg att bli mentalt fem år yngre genom att flytta tillbaks till kollektivlivet? Hoppas att jag kommer att se ut också lite yngre i så fall. Mindre rynkor, smalare mage, bättre hållning? 

Ju, men imorgon blir jag klokare. Vi kollade två lägenheter i Merihaka, och vi vallde den ena idag, men nu känns det att det vore absolut bättre att hyra den andra, för jag blev lite allergisk och är rädd för mögel, förstås. Båda dem lägenheterna var ganska ruffiga, men man ska väl ta det som ges. Sådant är livet, inte så kul just nu. Men det ska bli bättre, har jag bestämt mig.

Kuva: Trois Têtes (TT)

Hyllyn maalaamista

Yksinäisyys, jota täytyy kestää, kun on päättänyt jatkaa elämäänsä yksin (ja Lyylin vierestä, vuoroviikoin). Miten torjua sitä? No, vaikkapa kävelemällä K-Rautaan, saamalla tästä mahtirakot jalkoihinsa, ottamalla metro takaisin kotikaupunginosaan, maksamalla tästä vahingossa seutuhinnan – njaa, no ennenkaikkea alkamalla kunnostaa vanhaa, huteraa kirjahyllyä! 

Tarkoitus siis on saada hyllystä vain puhtaamman valkoinen, siisti. Homman nimi on hioa vanha maalipinta "auki" ja maalata kerran kaksi sen päälle – appiukolle kiitos ohjeista! Tänään sunnuntaina sain jo hionnan ja ekan maalauksen tehtyä. Ihan terapeuttista puuhaa. 

Noudatin myös maalipurkin ohjeita kiitettävän tarkasti: ensin maalipesukäsittely, sitten kevyt hionta, hiontapurun pyyhkiminen pois;  tässä vaiheessa hyppäsin pohjamaalauksen yli. K-Rauta kiittää minua, sillä ostin kuitenkin aivan kaiken tarpeellisen ja ylitarpeellisen maalaamista varten. Näillä maaleilla voisi vetää vielä jonkun toisen ja kolmannenkin kohteen, pohjamaaleineen. 

Lopputulosta ei vielä tiedä, sillä hylly kuivuu nyt keittiössä. Näytti kuitenkin ihan mukavalta, muutamia maalinvalumisia lukuunottamatta. Aika kiireesti laitoin tuota maalia menemään, ehkä vähän liian hätäisesti. Mutta lohdutukseksi voi ajatella, että eiväthän nuo hyllyt mihinkään näy, kun kirjat sitten lopulta peittävät koko sisällön. Kunhan nyt reunat ja päädyt on siististi maalailtu!

En ole aiemmin juurikaan intoutunut remontoimaan tai kunnostamaan mitään. Nyt vähän innostuin. Eihän tämä nyt niin vaikeaa tai liian työlästä ole, ainakaan tällä tasolla. Ja tulee sitten lähdettyä edes kerran päivässä ulos (tarveaineita ostamaan), kun muuten näytän näemmä kivoista ilmoista huolimatta piiloutuvan kotiin. Harmittaa jopa hiukan tuo helle, tulisi vasta heinäkuussa. Mutta nautinpa nyt edes valosta ja kesälomasta tekemällä jotain ennenkokeilematonta. Uusi hylly, parempi järjestys (myös omassa päässä)?

Tänkte att måla en hylla för att få något att göra. Känner mig mycket ensam, men man vänjer sig visst.

Att måla var faktiskt ganska roligt, nästan terapeutiskt, och inte alls så svårt jag hade anat. Först använde jag s.k. målartvätt för att rengöra hyllan. Sen slipade jag hela ytan, och suddare dammet bort. Enligt Tikkurila borde jag ha använt också grundfärg för hyllan, men den slippade jag, och målade hyllan nu på söndag för första gången med vanlig vit möbelfärg.

Slutresultatet kommer kanske att se ut lite hemgjort: jag målade så hastigt att målet rann på några ställen. Men vem bryr? Böckerna kommer i alla fall täcka hyllan inuti. :)

Surun syy

Se kerrottakoon vihdoin: ero. Ei ole enää Sylviä ja Veikkoa, on vain Sylvi tai Veikko. Joskus toisinaan, onneksi, on kuitenkin perhe Sylvi, Veikko ja Lyyli. 

Eron syitä, surun lähteitä ei liene syytä täällä käsitellä – yritän myös olla uuvuttamatta teitä surullisilla tunnetiloillani tai synkillä mietteilläni. Sanottakoon kuitenkin, että ero on pitkään harkittu ja säilymme ystävinä. Suurta dramatiikkaa siihen ei liity, vain elämän kohtuuttomuuden sietämättömyyttä.

Nyt täytyy jatkaa elämää. Muuttanen kesäkuun aikana Merihakaan sisareni kanssa vuokralle kolmioon. Tulevat viikot menevät pakatessa, uutta kämppää siivotessa, kenties maalatessakin ja tietenkin lopulta muuttaessa. Tiedossa varmasti onkin siis sisustusaiheisia postauksia ja uuden kodin esittelyä.

Yksi aikakausi elämästä jää taakse. Suru on suuri.

 

Kuva: quatro.sinko

Kuuminta hottia

Rannekorukumilenksut ovat se kevään muotijuttu, jos on koululaisia uskominen. Silikonista tehdyt eri eläinten ja muiden sopivien kohteiden muotoiset lenkit näyttävät käsissä sikäli jänniltä, että ne ovat hiukan kulmikkaita, epäsäännöllisiä, toisin kuin pyöreän muotoiset rannelenkit olisivat. Lenkkejä löytyy monissa väreissä ja useimmat niistä taitavat hohtaa pimeässä. Lenkin voi näpsästi irrottaa ja vaikka leikkiä sillä tylsällä oppitunnilla. Nerokasta pikkuhupia!

Muisteltiin tuttujen kanssa, kuinka koululaisten keskuudessa on aina välillä syntynyt suuria must-juttuja: Jossain vaiheessa, kun itse kävin peruskoulua, kaikilla oli välitunneilla käytössä jojot, joskus taas tytöillä roikkuivat muoviset tuttikorut niin kaulassa kuin korvissakin. Ja kukapa voisikaan unohtaa ihanien pehmopenaalien aikakautta, My Little Pony -villitystä taikka Kinder-munien maihinnousua?

Itse taisin pysytellä monista villityksistä hiukan taka-alalla. En muista, omistinko koskaan jojoa, mutta tuttikoruja käytin varmasti, mutta kenties jo suurimman villityksen rauhoituttua. Olin ajasta jäljessä, hankinhan ensimmäiset farkkunikin vasta seitsemännellä luokalla. 

Näistä muoti-innostuksista onkin jäänyt minulle vain aika laimeita muistijälkiä – ilmeisesti olen yrittänyt erottautua massasta sulautumalla ihan vain tavallisuuteen, mutta ekojen farkkujen hankkimista en koskaan unohda. Muistan, kuinka ostin ne paikallisen pikkukylämme vaateputiikista, kuinka ne olivat vaaleat ja niiden lahkeita piti taittaa. Muistan putiikin ja muistan sen tunteen: nyt olen iso koululainen. 

Farkut olivat minulle silloin kuuminta hottia, mutta vähän pahaa pelkään, että eivät ne kovin muodikkaat olleet muiden mielestä. Silloinhan jo Lewis 501 -kuume oli alkanut levitä Suomen koululaisiin. Poikkesin massasta, ei epäilystä, mutta oma tyyli oli silti täysin hakusessa.

Nyttemmin sain eräältä oppilaaltani parasta palautetta, minulle sitä tämän hetken kuuminta hottia:

Oppilas: Ope, mikset sä voi olla tavis?

Ope: ?

Oppilas: Kun sulla on joka päivä eri vaatteet.

Ope: Kiitos!

Ehkä se oma tyylikin on alkanut samalla löytyä.

Det coolaste som finns just nu är handbands, som är formade enligt djurfigurer etc. Eller så tycker åtminstone skolbarn.

Då jag var på grundskolan fanns det då och då såna modeflugor. Alla tjejer måste ha plastnappar hängande i örönen eller kring halsen, eller ibland var det som gällde jojo. My Little Pony -grejer eller häftiga softispenaler kan man aldrig glömma heller. 
 
Men jag var ute, föstådde inte meningen i många modegrejer. Eller så skaffade jag dem, men mycket senare än de andra. Till exempel jeansen fick jag för första gången på 7:an. Jag köpte dem från en små butik i vårt bycentrum, de var ljusa och man var tvungen att vika dem lite i byxbenen. Inte var de modiga, det vet jag, för det som gällde var Lewis 501:or. Men jag brydde mig inte om mode. Jag hade andra intressen. 

Sakerna har ändrats lite efter det, eller hur. Fast fortfarande är jag lite ovanlig, ingen tavis alls, tycker jag. Med det beror väl inte på min stil...