Lukutilassa

Lomalla on lukutilanteita jo tähän mennessä riittänyt. Pinoni tosin on madaltunut vain osin: En kyennyt keskittymään Tommy Wieringan kehuttuunkin teokseen Joe Speedboatiin, sillä sen suomennos oli mielestäni ja kauniisti suustani putkautettuna surkea. Hotakaisen imaisin jo ennen lomaa, Pyysalon runoja vilkaisin, mutta pinoni tielle kuoriutui Riikka Pulkkisen Totta, joka lunasti koko potin. Itkin ja luin, luin ja itkin. Puhdistava kirja, joskin pieni naiiviuden asenne sisällään, nousee lukuvuoteni kärkisijoille. Kyllä, hän osaa, ja häntä kehun, vaikka en hänestä pidäkään. 

Pulkkista kehuvat muutkin – nousihan hän myös Finlandia-ehdokkaaksi. Itse nostan kuitenkin tämän kertomuksen tähdeksi sarjakuvat, sillä niitä ei liiemmilti ole mainostettu lehtien pääotsikoissa kirjamessuestraadeilla. Vai onko? Sarjakuvia toki on luettu niin kauan kuin niitä on tehty, mutta sarjakuvakirjoina ehkä vähemmän kuin lehtien sivuilta. Itsekään en ole liiemmilti genrestä välittänyt, mitä nyt Viivini ja Wagnerini nauranut, Tintit useaan otteeseen ylistänyt. Sarjakuva on kuitenkin enemmän kuin ainoastaan Aku, Tintti tai se sika. Todellista draamaa tai elämää sellaisena kuin se ei ole, mutta voisi olla. 

Fingerpori jää kakkoseksi härskiydessään Hugleikur Dagssonin teoksille: pienille kuville, joissa puhutaan tai tehdään sopimattomuuksia. Osittain kammoksun, monin paikoin kuitenkin vain nauran islantilaisen luomalle yltiösopimattomalle kuvalle ihmisen rumasta puolesta. Sarjakuvakirjan nimi kysyy Onko tämä muka hauskaa? Siihen kai kuuluisi vastata, että ei, mutta enpä tiedä. Ehkä ei hauskaa, mutta pelottavan naurattavaa. Se ei olisi hauskaa, jos se olisi totta, mutta koska se on vain uhkakuva tai vääristymä todellisuudesta, voimme sen avulla nauraa myös todelle. 

Kirjoitanko jo aivan liian syvällisiä? No, ymmärtäkää minua, olen tosiaankin juuri lukenut Pulkkista ja hänen syväluotaavaa, psykologista eetostaan. Sitävastoin Marguerite Abouetin ja Clément Oubrerien Aya-sarja on jotain aivan muuta kuin psykologista vuodatusta. Mieheni tietenkin pelkäsi, että oli saanut minulta lahjaksi synkeän kuvauksen afrikkalaisesta elämänmenosta, mitä ne yleensä pakkaavat olemaan, mutta yllättyikin sen sijaan positiivisesti. Aya – elämää Yop Cityssä -sarjakuvatarina on  todellista draamaa: nuorten elämänmenoa vailla sen suurempia huolia tulevaisuudesta, mutta samalla todenmakuista ja herkkää afrikkalaisen arjen näkemistä. Plussana värikuvitus. Suosittelen tätäkin teosta!

Tästä lähtien satsaan sarjakuvakirjoihin, sillä niitä on mukavan helppoa antaa lahjaksi, lukea ja lisäksi niihin jaksaa palata, mitä taas romaaneihin harvemmin. Mutta, toistan itseäni, myös romaaneita on mukava saada ja omistaakin. Seuraavaksi siirryn ilmeisesti toisen joululahjakirjani, Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan pariin. Silittäminen saa edelleen jäädä. :D

Ps. Kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla!

Tavarataivas

Sain roimasti joululahjoja: mm. kirjoja (Pulkkisen Totta, Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan), koruja (kahdet korvikset, puuhelmet), lasitavaraa (kaksi Riedelin kuohuviinilasia keräämäämme sarjaan) elektroniikkaa (sykemittarin ja sähköhammasharjan), viihdettä (The Office -sarjan) ja lämmikettä (villasukat). Kiitos antajille, tulevat, elleivät jo ole tulleet, tarpeeseen!

Lahjavuoren jälkeen en oikeastaan ole lainkaan viehättynyt edes surffailemaan netissä alennusmyyntituotteiden perässä, mutta päätin kotitöitä vältellessäni kuitenkin tsekata muutamat, ihan vain sen vuoksi, että nyt on aikaa siirtää hommia, olla tekemättä mitään järkevää.

Jos olisin jäänyt vaille korulahjoja, voisin nyt löytää lohtua Madebyn koruosastolta. Alelaarissa tosin on vain muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja, joten poimisin mieluummin normaalihintaiset Honey I'm home -avainparin tai peiliset To kill the Mockinbird -linnut.

En tiedä, miksi nuo pleksikorut minua kovasti viehättävät, vaikka samalla ajattelen, että ne ovat jo passé, miksi siis hankkia sellaisia enää. Ja kuitenkin aina ihastelen muovihevosia, -hirviä, -lintusia käyttäjiensä yllä. Ehkä niistä on tullut meidän purukumisukupolvemme helmet; etenkin peilimuoviset kaulakorueläimet ovat mielestäni juhlavia, mutta juuri sopivan persoonallisia ja rentoja. Kuka sanoo, että vain kulta ja helmet luovat arvokkuutta; eikös se ole katsojan silmissä se kauneus ja tyylikkyyskin? Sitäpaitsi veritimantit ja -kulta ovat eettisesti arveluttavia materiaaleja. Muovi sen sijaan saattaa olla vähemmän veristä ja aivan yhtä ikuista! Tosin pleksikorut napsahtavat helposti poikki... (Käytän kyllä kultaa, en ole senkään suhteen absolutisti, ja kuvassa uiskentelevat paperiset origamijoutsenkorvakorut ovat nekin mieleeni.)

Jos en olisi saanut eli ostanut itselleni joululahjalaukkuja, voisin shopata alennuksesta Unkain Turtle bagin. Tosin ostaisin sen ehkä ennemmin jollekulle muulle kuin itselleni, ja ihan vain sen takia, että laukku on paitsi edullinen myös kestävän oloinen ja ekologinen: se on tehty sementtisäkeistä! Eipä tarvitsisi ainakaan varoa naarmuttamasta laukun pintaa. ;) Tosin jos laukussa kantaisi tietokonettaan, ehkä siinä pientä varovaisuutta kuitenkin matkassa tarvittaisiin.

Rakkauteni laukkuihin on suurta ja ikuista, mutta niistä en jaksa enempää tänä vuonna puhua. Sen sijaan vinkkaan taas ja jo etukäteen, kuinka ihania ovat tarjoustankoon tuskin koskaan päätyvät gTIEn dekolttiketjut. Mustana, kiitos.

Jos emme omistaisi yhtään katsomattomia DVD-sarjoja, hankkisin tuotapikaa Mad Menin kaikki myynnissä olevat tuotantokaudet. Ensimmäinen ja toinen näyttävät jo olevan alessa. Itse ostin joululahjaksi Terapiassa-sarjan ensimmäiset viikot ja eilen vihimme käyttöön myös The IT Crowdin vanhat DVD:t, joten katsomista piisaa The Officen ja varastossa pölyttyneiden The Teachersin ja Sinkkuelämää-boxin ohella. Syksyni televisiottomuus on ottanut koville, ja nyt aion viettää kahden viikon myöhäisillat koneella, vaan en netissä.

Kiitos siis kiltti joulupukki, eipä tarvitse käydä kuin kollaamassa muutaman puodin tarjoustangot, koska janoan paria uutta paitaa tai puseroa, mutta siinäpä sitten tämän vuoden ostoskelut. Tarkoitus on näinä välipäivinä keskittyä lähinnä lukemiseen, harrastaa hiukan kulttuuria, mutta vähentää jo syömistä, sillä pursuan makeisia ja suklaata. Mutta joulunpunaisuus, se jatkukoon loppiaiseen saakka!

Antoisia aleja kaikille kynnellekykeneville!

Uudet laukut

Ostin kuin ostinkin sen mustan nahkalaukun, josta olen pitkin syksyä haaveillut. Kävi vain niin, että hankin sittenkin sellaisen pienikokoisemman, käsilaukkumaisemman tapauksen, ja näin ollen aloin heti haaveilla vähän isommasta mustasta nahkalaukkuyksilöstä. Josko sitten ensi syksynä hankkisi sellaisen, siis vaikka tällaisen, työlaukuksi. Suosikkini vaihtelevat näemmä alati!

No, millaisen laukun nyt sitten shoppasin? Tiger of Swedenin pussukan muotoisen yksinkertaisen olkalaukun:

Kuva: Tiger of Sweden

Olen tuoreeseen tulokkaaseeni tyytyväinen. Tosin kääntyvä, läppämäinen yläosa ei aivan miellytä. Täytyy ilmeisesti tunkea laukku aivan täyteen, jotta se pysyy pystymmässä asennossa. Tietenkin uutukaiseni osoitti aivan alkumetreillä myös pientä oikuttelua: olkahihnan lukko napsahti ensimmäisenä käyttöpäivänä poikki. Ei siinä muuta kuin joulukiireiden keskellä Stockalle yksilöä vaihtamaan! Onnistui kuitenkin ihan näppärästi, autolla kun hurjasteltiin. Sananmukaisesti. Stressaantunut naisihminen käsilaukkuhuolineen on vaara liikenteelle.

Vuoden alussa olen alkamassa parin kuukauden säästötalkoita, joten ehkä voin huoletta unelmoida muutamasta muustakin laukkuyksilöstä ensi vuoden aikana. Säästän turhissa ostoksissa, ja satsaan  laukkuihin. Niitä minulla ihan oikeasti ei ole liikaa, sanoi mies mitä tahansa.

Ps. Ostin toisenkin laukun. Siitä enemmän, kunhan saan sen suutarilta. Ihminen on.

Joulua!

Edustavia kuusenkoristuskuvia: tuijotus ja takapuoli. Kuusesta se joulu kuitenkin alkaa. Koristelimme sen aatonaattona ennen kuuden tunnin kokkailu–leipomissessiota. Ensi vuonna ihan varmasti aloitamme valmistelut aikaisemmin! 

Nyt tosin on ihanan lauhkea olo: punaviinilasi kädessä, tuoreita pipareita pöydällä ja herkkujen tuoksua huusholli täynnä. 

Makoisaa ja leppoisaa joulua kaikille!

Tukkatemppuja

Minulla on huono, pinttynyt tapa. Nypin hiuksiani. Nytkin kun kirjoittelen tätä, haron jakauksen lähellä olevia yksittäisiä hiuksia. Niin kauan, kunnes ne ovat sormieni välissä. Yleensä teen tätä ollessani keskittynyt, mutta olen huomannut myös hermostuneisuuden lisäävän nyppimistä. 

Tapa ei muuten olisi paha, mutta arvatkaapa vain, miltä hiuspehkoni yleensä näyttää. Juuri siltä kuin siihen olisi tarttunut purukumi, joka olisi täytynyt leikata irti. Joskus jossain kohden päätäni nimittäin kasvaa sen verran epätavallisen paljon uutta, samanpituista hiusta. No, ehkä tämä on hivenen liiottelua, mutta kuvitelkaapa vain jakauksen seutuni. Uusien innokkaiden töröttävien pikkuhiuksien takia tosin vaihdan jakaukseni paikkaa puolelta toiselle säännöllisesti noin vuoden välein.

Nyt olen kuitenkin ottamassa varaslähtöä uuden vuoden lupauksiin. Jo loman aikana yritän saada siirrettyä nyppimistottumukseni johonkin uuteen, vähemmän tärkeään kohteeseen. Ehkä hankin tekopään hiuksineen. Tai yritän muuttaa sormien nyppimistapaa nypläilytavaksi: otan käyttööni rukousnauhan tai stressipallon. Tavalla tai toisella yritän alkaa säästää hiusparkojani, sillä haluan kauniin tasaiset hiukset. Eräänlaista hiusten kasvattamisprojektiakin kun tässä haudon.

Mutta kertokaapa vain miten pinttyneestä tavasta pääsee eroon! Se voi olla mahdotonta. Olen yrittänyt jo vuosia, vuosia. Yhtä asiaa tähän liittyen kiittelen: onneksi en aikoinaan ole tarttunut tupakkaan. Olisin nyt ehkä hiusten nyppimisen sijaan tupruttelutavan orja. Ehkä kehoni ei nyppimiseen romahda.

Palkinnoksi tapani parantamisesta annan itselleni sitten jossain vaiheessa luvan käyttää kuvan  XZ-hiustenhoitotuotteita, joista suurimman osan olen saanut äidiltäni. Tarkoitus oli alunperin alkaa harjoitella kampausten tekemistä itselleni. Ehkä SE olisi kuitenkin liikaa vaadittu. Askel kerrallaan parempaa huomista kohti.

Pimeet jouluvalot

Mitä ne esittävät? Nuolia? Kynttilöitä? Entisen liikennelaitoksen logoa? – Kotikyläni Noormarkun keskustan muutama erinäköinen jouluvalo hätkäytti minua muutaman viikon takaisella vierailulla. Mitä ihmettä? Pitäisikö näitä pitää kauniina? 

Ilmeisesti joku kaupallinen taho oli lahjoittanut ne kylälle siihen aikaan kun se vielä oli köyhä kunta. Nykyäänhän 6000 noormarkkulaista asuu rikkaassa kaupungissa nimeltä Pori.

Hyvää joulua kotikonnuille! Me vietämme tällä kertaa joulua pääkaupungin "hengettömyydessä". Täytyy kyllä myöntää, että hiukan levoton on olo – kuusemme on komea, ruoat tuoksuvat hurmaavilta, ohjelmaakin on tiedossa, mutta tuleeko juhlasta silti liian lattea, kun meitä kumminkin on vain kolme?

Kaksi joulureseptiä

Ensimmäiseksi mieheni mainio jouluinen chutneyresepti. Chutney sopii hyvin juustojen ja lihojen kanssa. Suosittelen testaamaan! On kuulemma myös erittäin helppotekoista.

Omena-inkivääri-luumu-chutney

- 3 omenaa
- 3 dl kivettömiä luumuja
- 3 salaattisipulia
- 2 vihreää chiliä
- 1,5 dl fariinisokeria
- 1 dl tummaa siirappia
- 2 dl omena-hunajaetikkaa (Rajamäen)
- 0,5 dl siideri-hunajaetikkaa
- 4 tl kanelia
- 2 tl kardemummaa
- 2 tl meiramia
- 3 tl punaisia chilihiutaleita
- 2 rkl raastettua inkivääriä

Kuoritaan ja pilpotaan omenat pienehköiksi kuutioiksi. Leikataan sipulit pieneksi pätkiksi. Puolitetaan luumut. Chileistä poistetaan siemenet ja pilpotaan paloiksi. Laitetaan sokeri, siirappi ja etikat kattilaan ja sekoitetaan hyvin, kunnes liemi kiehuu. Kaadetaan loput ainekset kattilaan. Lisätään mausteet. Annetaan kiehua hetki vähän kovemmalla, sen jälkeen käännetään levy pienelle ja annetaan hautua n. tunti tai kunnes seos on sopivan “tahmeaa”.

Itse aion vielä leipoa sekä piparimaustekakun että leipää. Sain vuosia sitten sammuneen leipomisinnostukseni palaamaan muutaman viikon takaisella ystäväni järjestämällä kokkauskurssilla, jossa ihmettelin myös ruoanlaiton vaivattomuutta. Voisiko kaikki tosikokkailuissakin sujua niin järjestelmällisesti, sutjakasti ja innon vallassa kuin työväenopiston opetuskeittiössä?

Annan ranskalainen maalaisleipä 

1 iso leipä

6 dl maitoa

50 g hiivaa

2 tl suolaa

1 rkl fenkolia

2 tl pomeranssinkuorta

3 rkl siirappia

n. 5 dl ruis(sihti)jauhoja

n. 10 dl hiivaleipäjauhoja

1/2 dl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, mausteet ja siirappi. Alusta vähitellen jauhoja taikinaan. Taikina saa olla melko napakkaa. Lisää loppuvaiheessa öljy. Anna kohota n. 30 minuuttia. Vaivaa taikinaa leivinpöydällä, kunnes se on notkeaa. Ota pieni pala taikinasta erilleen koristeita varten. Muotoile lopusta taikinasta iso leipä, jolla on tasainen pinta. Nosta se leivinpaperin päälle pellille. Muotoile pienestä taikinapalasta palmikkokoriste, tähkiä tai lehtiä ja liimaa ne leipään vähällä vedellä. Nosta koristeltu leipä heti uuniin. Paista uunin alaosassa 200 asteessa 30–60 minuuttia, uunista riippuen.

Leipäkiille:

Leivästä tulee kiilteen kanssa kauniimpi!

1 muna

2 rkl vettä

ripaus suolaa

Vatkaa aineita, kunnes seos muuttuu ohueksi ja tasaiseksi.

Palmikkokoriste:

Jaa koristetaikinapala kolmeen osaa. Pyörittele niistä kolme ohutta yhtä pitkää tankoa. Tee letti, tasoita päät ja laita letti mutkalle leivän päälle. Voitele leipää letin alta vedellä. Voitele leipä leipäkiilteellä.

Lehtiä:

Kauli koristeeksi varattu taikinapala varovasti jauhotetulla kaulimella. Leikkaa siitä lehden mallisia kuvioita. Nosta lehtiä sinne tänne leivän päälle ja kiinnitä ne voitelemalla lehden alapuoli vedellä.

Näin yksityiskohtaisesta ohjeesta selviää myös aloittelijaleipoja. Ruissihtijauhojen asemasta voi käyttää ruisjauhoja, kuten ohjeeseen editoin, mutta ruissihtijauhot ovat hienojakoisuudessaan yleensä  leivontaan parempia kuin tavalliset ruisjauhot. Otaksuisin, että niitä käytettäessä leipä nousee varmemmin. Kuulemma ainakin karjalanpiirakoiden leipomisessa ruissihtijauhot ovat pelkkiä ruisjauhoja parempia.

Vinkvink: Pomeranssinkuoret on sijoitettu kaupoissa pääsääntöisesti leivontaosastolle!