Kaaoksen keskellä

Lupailin muutamia kuvia, vaikka mitäpä iloa niistä lie... On tämä sen verran työlästä ja harmittavaa; venäytin jo kertaalleen selkäni nostellessani yli kymmenkiloisia muuttolaatikoita pinoon. 

 Keittiö- ja toimistokamaa. 15 muuttolaatikkoa oli aivan liian vähän, sillä näistä tuli täyteen jo viisi...

Toisaalta muuttoon liittyy aina tietynlaista puhdistautumista: turhista tavaroista on helpompi luopua, kun ajattelee, että minä tuota turhaketta mihinkään kanna. Omalla kohdallani suurin oivallus on tällä kertaa liittynyt vaatteisiin: Etukäteen olen harmitellut uuden ja kalliin asunnon tuottamaa rahanmenoa, ajatellen, etten voi nyt sitten enää ostella vaatteita. En voikaan, mutta pakatessani omistamiani vaatekappaleita tajusin, kuinka paljon hyviä sellaisia jo omistan. Ehkä minun ei siis tarvitsekaan samalla tahdilla enää hankkia uusia kuin olen viimeisen kahden työvuoden aikana tehnyt!

Pitkille takeille en ole keksinyt mitään järkevää kuljetustapaa. Kannanko sellaisenaan kamojen päälle autoon? – Laskin omistavani kahdeksan talvitakkia!

Vielä viimeisten vaatteiden silittelyä ja pesemistä edessä tänään – tarkoitus olisi myös lisätä muuttokuormaa uudella kahvinkeittimellä, jota pitäisi jaksaa lähteä ostamaan keskustasta. Olen lykännyt tapahtumaa kaiken aikaa eteenpäin, koska en ole vieläkään täysin vakuuttunut, josko Moccamaster on se paras keitin, mutta koska olen intohimoinen kahvinjuoja, tarvitsen jonkun, joka on ainakin suunnilleen hyvä. – Ja tarvitsen sen pian, kuka nyt muuttolaatikoita kahvitta pystyisi purkamaan!

Nysväköitä, kääks. Etualan pussit ovat onneksi vain likapyykkipusseja, joiden sisältö on tarkoitus puhtaana sijoittaa johonkin puolityhjään laatikkoon. Ai niin, mutta eihän sellaisia enää ollutkaan...

Har haft en känsla av att inte flytta, oavsett allt. Att bara packa upp grejerna igen, fortsätta livet som vanligt. Men nej, det ska jag inte göra, lyckligtvis orkar inte heller. 

Tack vare vännerna har veckoslutet varit tämligen trevligt – vin och småprat på båda kvällarna. Räknade ut att jag har druckit vin nästan varje dag under veckan. Den sista vanliga veckan innan... Men nej, det är en god ting att flytta, börja om igen. Och roligt blir det att återgå till arbetet också. Men först ska jag tvätta de sista smutsiga kläderna jag har kvar här, och stryka lite. Såna vanliga affärer.

Pyykit ja Veikolta "nyysityt" sterkat vielä pakkaamatta. Taustalla soi nyt Queenin Love of my life. Niin.

Muutama löytö

Löytöjä nämäkin, en ainakaan sen parempaa sanaa keksinyt.

Ensimmäinen löytö, tämä ehkä myös havainto: Marimekon klassista Olkalaukkua saa pian myös nahkaisena. Tämähän oli se minun visioni, jonka piti myymäni kalliilla Ihamuotilalle. Myöhästyin!

Toinen: Hyvä uusi blogi, jonka vanhaa muotoa tosin jo seurasin: Se sitä ja se tätä. Raikasta, selkeää, nuorta sekä valoisia kuvia.

Kolmannet: Valkoinen klaffilipasto ja Lyylille sänky. Lipasto oli vähemmän edullinen, mutta halvempi kuin Ikean – piti käydä ihan tsekkaamassa, koska se Ikean on kiva, kurkatkaapa vaikka Bisquitsilta, joka oli myös ostanut tällaisen taitettavan pöydän, klaffilipaston, miksi sitä nyt sitten virallisesti kutsutaankaan! Sänky halpa. Kunhan saadaan kaikki joillain keinoin uuteen kotiin, niin voin huokaista helpotuksesta. 

Lyyli lähtee tänään viikoksi vielä mökille. Tiedättekö, jännitän kovasti automatkoja. Pelkään, että pienelleni tapahtuu jotain. Meillä on ollut ihania kesäpäiviä, ja olen niin kiintynyt tyttöön. 

Mutta nyt pakkaamaan; blogi jäänee lyhyelle tauolle, jollen sitten kaaoksen keskeltä nappaise vielä paria kuvaa muistoksi näistä elämäni yhden taitekohdan hetkistä. Uuden kodin nettiyhteyksistä ei tietenkään vielä mitään harmainta ideaa, jollei se sisko nyt hoitanut tätä... Hmmm, itse olen unohtanut, miten sovimme. Sähkösopimuskin jäi kilpailuttamatta, kun aika loppui. Minua näemmä kiinnostavat vain nämä sisustushankinnat!

Nauttikaa te muut kesästä minunkin puolestani, minä en nyt heti jouda ulos, mutta huomenna kyllä lähden terassille!

 

Hittade några nya möblar för det nya hemmet: en gammal barnsäng för Lyyli och en slags byrå med bord – vad heter det egentligen? Båda är vita, förstås, lite gammaldags och från huuto.net. Beslöt att inte köpa något nytt, för att spara pengar och för att vara ekologisk.

Idag börjar jag packa ihop mina prylar. Har beställt endast femton flyttningslådor. De ska räcka till! Om jag har tid, kommer jag att tillbringa timmar genom att läsa och träffa folk på terrasser. Men annars blir det inomhustid, med en bra orsak. Försöker inte använda nätet för en vecka, undrar, hur det ska lyckas...

Vet ni, jag har blivit lite rädd om allting: rädd för att förlora min älskade dotter till exempel. Jag är liksom hela tiden orolig för vad som kan hända, och sista tidens sorgliga händelser i världen gör det inte lättare att hålla sitt liv i ordning. Men, när allt kommer omkring, tror jag att vi kommer att ha en mysig plats att bo i, något, som vi börjar kalla hem så småningom.

Sanottakoon sananen nälänhädästä

En ole liiemmin puuttunut täällä virtuaalisessa lintukodossa maailman suuriin tai pienempiinkään uutisiin, kun tuntuu, että niitä tulee joka tuutista muutenkin. Mitäpä olisikaan niihin lisäämistä, muuta kuin pienen kyyneleen vuodatus. 

Mutta kerronpa, kuinka aamupalapöydässä kerran, olisiko ollut sunnuntaina, lukien Norjan suru-uutisia itkin. Lyyli ei suostunut syömään leipäänsä, ei puuroaan, ja huomautin hänelle, että nyt olisi parasta vain pistellä aamiaisensa, koska kaikilla lapsilla ei tässä maailmassa ruokaa ole. Kerroin, että Somaliassa on pahin nälänhätä kuuteenkymmeneen vuoteen, kymmenen miljoonaa ihmistä on nälkäkuoleman partaalla. Aivan näin raakoja sanoja en käyttänyt, mutta liiaksi siinä kimpaannuin toisen syömättömyydestä.

Kuva: Filipe Moreira

Olen sitten saanut kuulla tästä useaan otteeseen episodin jälkeen. Kuinka kaikki lapset eivät saa ruokaa; näin Lyyli jakaa tietoa esimerkiksi vierailuilla käydessämme. Oppi meni perille, mutta myönnän, hieman oli kasvatustapani raju. Pitää ilmeisesti alkaa tarjota pienempiä annoksia, ettei tarvitse hermostua useammin – eikä heittää ruokaa enää siihen tahtiin roskiin, kun meillä on tapana. :(

Eilen laitoin iltapuuron jääkaappiin ja lämmitin aamulla, mitä en ole enää pitkään aikaan tehnyt. Maistui aamusella taas mainiosti. Ruoan haaskaamisen estämiseksi riittää usein terve järki, jos lapsen masu ei veny. Nälänhädän torjumiseksi tällä kaikella ei tietenkään ole kuin symbolinen merkitys.

Lahjoituksia siis kaivataan. Raha on se, joka ruokkii. Itse käytän tähän tarkoitukseen mieluiten, inspiraatiolähteeni Kaitaliinan tavoin, Kirkon ulkomaanapua, jonka kuukausilahjoittaja olen. Helppoa, ja halpaa. Esimerkiksi 3,6 eurolla pakolaisleirillä asuvalle saadaan hankittua vettä neljäksi kuukaudeksi. 65 eurolla ruokaa nelihenkiselle perheelle kuukaudeksi. Vain muutama klikkaus ja saa paremman omantunnon.

Tomaattikeittoa. Namskista, sanoi äiti.

Lyyli ei tykännyt, mutta tämä onkin aikuiseen makuun. Vähän ruokaisampaa riisin ansiosta, mutta silti sopivan kevyttä hellepäiviin. Onnekseni tätä löytyi pakkasesta. Näinä kiireisinä kesän viimeisinä ns. vapaina päivinä olen nimittäin löytänyt hunajamarinoitujen broilerifileiden helppouden. Siitäkin huolimatta, millaiseksi broilerit on jalostettu, millaisissa olosuhteissa ne syövät itsensä ähkyyn – ja millaisia (turhia) lisäaineita nimenomaan valmiiksimarinoiduissa broilereissa käytetään.

Mutta takaisin tomaattiin, sillä sitähän saa nyt edullisesti ja ekologisesti, ja siitä kannattaa tehdä vaikka tätä alunperin Ulla Lehtosen kirjasta löytynyttä Mirjamin tomaattikeittoa. Lehtosen Onnellisessa kasvissyöjässä on muuten muitakin hyviä ohjeita, ainakin yksi herkullinen vihersalaatti ja sille kastike sekä hyviä sämpyläreseptejä.

Mirjamin tomaattikeitto (3-4:lle)

1 sipuli

hiukan öljyä ja voita

1 rkl vehnäjauhoja

5 dl vettä

1-2 kasvisliemikuutiota

1/2 paprikaa pieninä kuutioina

1/2 dl riisiä

1 rkl basilikaa

5 dl jauhettua tomaattia

1 dl (kahvi)kermaa

Sipulisilppu kuullotetaan rasvassa, jauhot lisätään, kiehautetaan. Vesi, liemikuutiot, riisi ja paprika lisätään. Keitetään, kunnes riisi kypsyy. Tomaatti ja basilika lisätään ja kiehautetaan. Kerma sekoitetaan viimeiseksi.

Muistaakseni lisäilin vähän erilaisia mausteita, vaikka taisi tämä toimia näinkin. Tuoreet jauhetut tomaatit tuovat niin ihanan maun, että liioilla mausteilla ei kannata peittää niiden aromia. Kasvisliemikuutioina kannattaa ehdottomasti käyttää itsetehtyjä.

Världens bästa tomatsoppa! Fick år 1996 vegetariska kokboken Onnellinen kasvissyöjä som födelsedagspresent från min pappa. Snart efter det blev jag vegetarian för några år – eller var det endast ett år? Det var inte min grej egentligen, för jag hittade inte någon balans i ätandet, vilket jag hade letat efter. Balansen kom mycket senare, och hade faktiskt inget att göra med grönsaker. Men, kokboken används fortfarande, för den innehåller några få goda recepter. Lovar att baka kryddigt morotsbröd snart efter flyttningen, för då kommer jag ha en ugn, något jag inte haft för fyra år!

Kiva kirjahylly, kiitos!

Järjestellyt kirjahyllyä. Siis jakanut kahteen osaan, nyyh. Toisaalta puhdistavaa viedä mukanaan riisuttu versio. Siitä kun tulee melko raikas. Mutta koska en tykkää hyllystäni, samalla haaveilen uudesta. En varmaan kuitenkaan saa koskaan ostettua sellaista, sillä osaan luopua kaiken aikaa kirjoistani. Siitä tulee niin hyvä mieli.

Tällainen kirjahylly ois silti komea:

Kuva nyysitty hyllan-blogista, josta löytyy muitakin hyviä kirjahyllyidiksiä! (Kirjaidiksiä myös!) Itse hylly on Saporitin.

En vacker bokhylla med ide! En till mig, tack. – Hyllan är från Saporiti, men bilden snott från svenskspråkig litteraturblog hyllan. Tack ska du ha, hoppas att det är ok att låna bilden?

Hyvä nimi

Huomaan, että olen viljellyt partitiivimuotoisia otsikoita enemmän kuin olisi tarpeen. Otsikkoa on vain niin vaikea keksiä, ja nyt kun tekstien kirjoittamisessa kestää entistä kauemmin ruotsinkielisen osuuden takia, uuvahdan ja luovutan, kunhan nyt saan vain jonkunsortin otsikon aikaiseksi. 

Hyvään otsikkoon tarvitaan siis aikaa. Hyvään otsikkoon tarvitaan joskus myös hyviä esikuvia. Otsikoista ajatukseni laukkaakin mielenkiintoisiin kirjojen nimiin, jotka ovat jääneet joskus mieleen soimaan, vaikken niiden ruumiillistumia olisikaan edes hypistellyt käsissäni. Olisiko hyvien romaanien nimistä minulle inspiraationlähteeksi? 

 

Kuva: Bethan

Tässä kirjojen nimiä, jotka ovat mielestäni kauniita. Niiden perusteella hahmottelen myös, mitä mielikuvia ne saavat minussa aikaan, vaikken tietäisikään mitään niiden sisällöistä.

Niko Kazanzakis: Kerro minulle, Zorbas. Kirja voisi nimensä perusteella kertoa Zorbas-nimisestä mysteerisestä kreikkalaisesta, joka kertoisi vanhuuden päivinään tarinaa menneisyydestään. Tarinaan liittyisi sotaa ja muistoja lapsuudenpäivistä. Kuvittelen eteeni kauniin miehen, kun mietin tätä kirjan nimeä.

Harry Salmenniemi: Texas, sakset. Niin, miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa, olisi tietenkin mielenkiintoista tietää, mutta niinpä vain nimi vakuuttaa. Teksas on virallinen Ameriikan lainsuojaton, hiekkaerämaa, jossa vallitsevat aavikon lait; ah, öljyä ja paroneja, juntteja ja ei mitään siltä väliltä. Ja tämä kokoelma on runoja, joista en tiedä, enkä tiedä, haluanko tietää.

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies. Tarina vanhasta miehestä, joka pelasti naisen häpeältä? Mielikuvissani Tuomari Müller istuu isossa nahkanojatuolissa ja katselee tapittavasti eteenpäin. Sekoitan hänet jotenkin Arto Paasilinnan kirjojen kuvitusten tyyppisiin hahmoihin...

Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä. Runokokoelma, jonka olen muistaakseni lukenut, mutten muista siitä mitään. Nimi on hieno, sillä siitä nousee esille luonnon yhden tärkeimmän elementin, puiden, vihreiden ääretön monimuotoisuus. Kun ajattelen tämän kirjan nimeä, näen silmissäni Tolkienin puhuvat ja liikkuvat puut. Puiden sielukkuus, sitä se on. Haavikon teoksessa ei onneksi kuitenkaan puhuta pelkästään puista!

Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen. Jälleen mielikuva puista, tällä kertaa ihan tavallisista! Kirja voisi kertoa amerikkalaisesta unelmasta ja kuinka se saavutetaan köyhyydestä käsin. Tai se voisi maalata koko kuvan uudisraivaajista, niistä periamerikkalaisista ihanneihmisistä. Nimi saa minussa aikaan kaipuun koskemattomaan luontoon. 

Leo Tolstoi: Anna Karenina. Voiko tämän kauniimpaa naisennimeä yksinkertaisesti vain olla? Tarina on tietenkin tunnettu ja yksinkertaisuudessaan loistava. Kirjaa en ole lukenut, mutta kun se kummitteli lapsuudenkodissani vanhassa huoneessani, ajattelin, että ensi kesänä tutustun kauniin nimen kantajaan.

 

Kuva: by Janine

Ja pitihän se arvata. Muutkin ovat kirjoittaneet kauniista nimistä: Kemppinen tuntuu ihastuneen muutamiin ihan samoihinkin. :) Kertokaahan myös te lukijat, jos teitä viime aikojen hiljaisesta kommentoinnista päätellen enää on, mitkä kirjojen nimet tai muut hyvät otsikot ovat jääneet mieliinne ja millaisia mielikuvia ne ovat herättäneet!

Det är ytterst svårt att komma på en bra rubrik. Och samtidigt känns det att det finns så många fina namn på böcker! Oavsett detta har jag inte läst de böckerna. Det är en synd! Ernst Hemingway, Leo Tolstoi, Eeva Joenpelto, de kan ge namn. 

Hur låter de vackra namn på svenska? Joenpeltos Tuomari Müller, hieno mies är inte översätt (!) till svenska, men till exempel Joenpeltos annan bok, Elämän rouva, rouva Glad har en harmonisk klang på svenska: Fru Glad, gift med livet. Hittade inte heller Hemingways Across the river and into the trees på svenska, och även Haavikko är enbart delvis översätt till svenska (av Bo Carpelan med namnet Dikter, vad tråkigt!). 

Det beror mycket på en översättare också, hur han eller hun får namnet att klämta. Har inget otroligt fint svenskspråkigt boknamn på huvudet just nu, men måste säga att det fanns kraft med Mikael Niemis Populärmusik från Vittulanjänkä. Den där finskspråkiga nästan fula delen i kombination med den ljuvliga svenskspråkiga delen. Hah. Populärmusik klangar, Vittulanjänkhä ej. Och det var just meningen med detta, tror jag. 

Kesällä kerran, kun oltiin vapaita

Vielä on kesää jäljellä: viikko edessä Lyylin kanssa kaupunkielämää, sitten muutto, johon on varattu reilu viikko ja sitten se lopahtaa. Nautin siis vielä kun voin! 

Kaksi päivää kului Turussa, lähinnä nuoria sukulaisia tavaten ja Ruissalossa itseään grillaten. Olipa hauska nähdä kahden sisareni asunnot – uskomatonta, etten ole nähnyt niitä aiemmin. Toinen on asunut omassaan ehkä jo kaksi vuotta. 

Eihän se ole se matka sinne, vaan sen matkan hinta. Kuuskymmentä euroa meno-paluu. Lähde sitten viikonloppuretkelle noin vain. 

Jaa, mutta nyt se kannatti! Lyyli nautti täysin sydämin myös lapsikatraitten keskuudessa, kun käytiin juhlistamassa pikkuserkun 5-vuotispäivää. Toinen heidän perheensä pikkuserkuista on syntynyt tismalleen samana päivänä kuin Lyyli, tasan 15 minuuttia myöhemmin. Hassua. 

Matkan aikana näin niin paljon kaunista kotipintaa, että tulin kenties kateelliseksi. Yksi maalaaja-remontoija-sisustussuunnittelija mulle tänne kans, kiitos! 

On se kumma paikka tuo Turku. Ihan jo mietin Hesaan palatessani, että onko tänne lainkaan kiva tulla, kun ensimmäisenä törmäsin mauttomasti pukeutuneeseen nuoreen, seuraavaksi täysin hunnutettuun naiseen (jolla oli jopa hansikkaat kädessä, illalla, jolloin mittarissa vielä yli 20 astetta) ja lopulta tietysti muutamaan juoppoon. 

Turussa törmäsin vain fiksuihin, joskin hieman hauskasti puhuviin tyyppeihin. Mutta eihän me oltukaan kuin kodeissa, maaseudulla ja luonnon helmassa. Kaupunkiosuus jäi seuraavaan kesään. ;)

Alleviivataan nyt kuitenkin, ettei kenellekään tule paha mieli, että ei mulla ole mitään islaminuskoisia vastaan. Mutta fundamentalistit pakkaavat ärsyttämään, koska en usko äärilaitaisuuden tekevän maailmasta kuin korkeintaan pahemman paikan olla. Mutta kivasti kyllä tämä hunnutettu nainen mulle kommentoi metrojen hissejä. Oli varsin erikoista jutustella ihmisen kanssa, joka oli kuin liikkuva patsas, vailla silmiä, nenää, ihoa. 

Kun lähtee, saa näemmä uudenlaisia näkökulmia kotikulmiinsakin. Onneksi täällä on nyt hiljaista, kun ei Tuskakaan paraikaa soi. (Vai mitä tuolla Suvilahdessa nyt tapahtuu, olen näemmä yhtä pihalla kuin Paraisten peipponen.)

Åboland, det vackraste som Finlands natur kan presentera. Nu har jag sett solen ifrån Runsala och varit för första gången under den här sommaren på bikiner, vad häftigt! Det var mycket roligt att lossna sig från rutiner, njuta av det att man har bara sin säck och sitt barn med sig. Sådant liv kunde man leva mer! 

Började tänka om man kunde slopa det mesta man äger, men när jag kom hem, insåg jag att det är helt enkelt omöjligt, för mig. Att äga enbart 100 grejer, det kan inte gälla mig. Endast om man räknar att böckerna är en grej och kläderna, inkl. väskorna och skorna, en annan grej – och köksredskapet det tredje – då kunde man kanske klara sig av det där syftet. 

Men jag har nut inget syfte precis framför mig, annan än att njuta av den sista veckan jag har utan skyldigheter innan flyttningen. En vecka med Lyyli, med kompisar. Jag ska vara ute på parker, dricka vin och bada i solen. Och tvätta kläderna, men berätta det ingen, Lyyli sa att det är helt okej, om hon får vara ute på sandlådan. Ja, jag beställde solen för imorgon, och lite vind.