Liikunta on lähes aina ollut osa elämääni, kuntourheilun tai vähintään reippaan hyötyliikunnan muodossa. Olen suhteellisen tyytyväinen myös nykyisiin kuntoilutottumuksiini, mutta huomaan usein haaveilevani siitä, että jaksaisin lähes joka päivä vetää kunnon jumpan tai joogatreenin, lenkin tai tanssitunnin.
Haaveet törmäävät kuitenkin usein arkeen: todellisuuteen, jossa herää viimeistään kuuden ja puoli seitsemän välillä töihin, palaa viiden maissa kotiin, hoitaa kotia, viettää aikaa perheen kanssa, kuluttaa viihdettä ja harrastaa muutakin kuin pelkkää "aivotonta" jumppaa. Siis sitä normaalia jokaisen työssäkäyvän ja perheellisen ihan tavallista arkea. Mistä se tavallinen ihminen siis oikein löytääkään aikaa kehonsa huoltamiseen? Vai pitääkö arjen olemista ja puuhaamista vain tehostaa? Minulla kyllä löytyisi näitä tehostamisenkin mahdollisuuksia: aina ei ole tarpeen viettää vessassa puolta tuntia illassa näppyjään hoitaen ja kulmiaan muokaten tai netissä tunteja haaveillen mahdottomista ostoksista.
Liikunta tuntuu usein pakolta: yhdeltä velvotteelta, joka pitää hoitaa, jotta tulee parempi mieli. Kuin yksi lisätyö tai kotihomma ekstrana. Miksi pitää olla näin? Kuinka toivoisinkaan, että kuntoilu pikemminkin olisi luontevasti osa mukavaa arkista hengailu-puuhailuiltaa, jonka lomassa voisi nopeasti käväistä naapurikorttelin tanssikoululla. Sinne kun tosiaan ei ole kuin viiden minuutin kävelymatka! Jotenkin vain ne päivät, joiksi on suunnitellut tai jopa varannut kuntoilutunnin, tuntuvat rasittavammilta kuin vapaaksi jättämänsä illat, vaikka kuinka olisi kuntoiluiltanakin laskenut ehtivänsä kuntoilun lisäksi paljon muutakin.
Ehkä kuntoiluhankaluus johtuu hitaasta olemisestani: lähtemiset ovat minulle aina hankalia, samoin palaamiset. En saa aikaiseksi esimerkiksi riisua jumppavaatteita ehkä moneen tuntiin tanssitunnin jälkeen, ja kaikki tämä yhtä-leveetä-kuin-pitkää-olemus ärsyttää. Venyn ja paukun, kunnes on pakko toimia. Ideaaliolosuhteissa menisin heti kuntoiluhetken jälkeen suihkuun ja sitten saisin tehdä suosikkiani: hengailla, nautiskella, puuhastella. Olen nimittäin kotipuuhailun mestari: järjesteleminen on niin kivaa, että se ei mielestäni ole edes kotityö...
Kunpa kuntoilu olisi siis yhtä vaivatonta kuin kotipuuhailu, yhtä rentouttavaa, yhtä vähän kaavoihin kangistunutta! Väitänkö siis, että kuntoilun ongelma on siinä, että se on jämähtänyttä, itseään toistavaa, epäluovaa suorittamista niin kuin yleensä elämän ikävät asiat? Vai olenko nyt itse vain jämähtänyt vääränlaiseen liikuntaan?
Voisin siis yrittää suunnata useammin vaikkapa tanssimaan, mutta veikkaan, että harmaa arki estää sen: On paljon realistisempaa polkea puoli tuntia kuntopyörää ja jumpata tovi kuin suunnata kotoa pois melkein heti kun sinne on saapunut. Mutta kuinka piristää näitä kotijumppahetkiä? Otaksun, että osaan jo kaikki mahdolliset erilaiset perusjumppaliikkeet... Ja tv:tä kun ei kotoamme löydy, dvd:n virittäminen tuntuu liian vaivalloiselta. Lehtiä voi lukea polkiessaan hetken, sitten alkaa silmissä vilistä.
Kaipaan nyt liikuntainspistä, vaikka liikunnan määrät ovat viime viikkoina olleet ihan normissa. Mutta jospa kesäksi bikinikuntoon tai jotain polkupyöräkunnonkohottamisprojektia pyörämatkaa varten. Päämäärä voisi nimittäin auttaa! Tosin mietittäväksi jää myös se, että eikö puoli tuntia per päivä -tavoitteeni olisi ihan riittävä. Sen toteuttaminen kun luonnistuu vähän vähemmälläkin stressaamisella.
Joulunjälkeisten lomaviikkojen kuntoilut:
Vko 52: ma 1 1/2 h reipasta kävelyä, la 1 h kotijumppaa, su 1 h reipasta kävelyä.
Vko 1: ma 2 h löysähköä groove- ja streettanssia, ke 1 h dancehallia, 30 min. lihaskuntoa kotona, to 1 h kuntosalia/RVP-muokkausta, su 30 min. kuntopyöräilyä, 10 min. lihaskuntoa
