torstai 5. elokuuta 2010

Työhaastattelukommelluksia

Blogistaniassakin palataan pikkuhiljaa kesälomilta töitä koskeviin aiheisiin; monen kirjoittajan kuvien sävyissä ja tekstin aiheissa, jopa kielessä alkaa näkyä tuleva syksy. Bisquits postasi työhaastattelupukeutumisesta, ja jälleen kerran inspiroiduin hänen kauttaan, miettimään omia työhaastattelukokemuksiani. Pukeutuminen on ollut niissä kohdallani ihan ok, tosin hiuksiin olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, mutta sanotaanko, että ongelmani työhaastatteluissa ovat olleet yleensä muualla kuin ulkoasussa. Olen nimittäin kova eksymään ja joutumaan kommelluksiin, ja haluan jakaa muutamat kovat koettelemukseni kanssanne, nyt jo hymynkare suupielessä.  – Varoitus tässä vaiheessa: postaus on harvinaisen pitkä!

Eka varsinainen työhaastattelu ensimmäisen tutkintoni jälkeen oli seurakunnan töihin täällä Helsingissä. Olin ajoissa paikalla ja onneksi suhteellisen rentoutunut istuttuani puolisen tuntia haastattelupaikan edustalla auringosta nautiskellen. Itse haastattelu alkoikin sitten vähän erikoisemmissa tunnelmissa: haastattelija kysyi, miksi haen työtä. Vastasin, että olen kiinnostunut taustani ja kirkollisten intressieni vuoksi työskentelemään seurakunnalla. Siitäkö hän otti ja suuttui saarnaten siitä, etteivät seurakunnan toimisto- ja asiakaspalvelutyöt ole uskonnollisia. Minä tästä kohtauksesta vähän kummastuin, mutta en sen koommin pöllämystynyt. – Olihan haastattelija toki oikeassa, ainakin puoliksi. Hetken kuluttua hän rauhoittui, pääsimme asiaan, ja sitten hän alkoi pahoitella käytöstään. Lopulta minut valittiin työhön, koska en ollut hermostunut kiusallisesta alusta huolimatta, ja sehän on mitä sopivin piirre asiakaspalvelijalle.




Open töihin hain oikeastaan ensimmäistä kertaa edelliskeväänä, yli kymmenen vuoden opintojen jälkeen. Pääsin kolmeen paikkaan haastateltavaksi, ja varotoimistani huolimatta olin kahdessa niistä myöhässä. Ekaan paikkaan lähdin tuntia ennen, kun reittiopas kertoi, että 20 minuuttia olisi riittänyt. Ihan ensiksi en löytänyt oikeaa bussipysäkkiä – sen nimi oli Köydenpunojankatu, vaikka pysäkki oli Junatiellä, eikä Köydenpunojankadulla – otin metron, koska mieheni ei puhelimen päässä osannut auttaa, metrolta koululle eksyin, koska oikaisin metsän läpi ja lopulta juosta viiletin lähiötä ympäri. Saavuin paikalle pari minuuttia myöhässä, hiestä märkänä. En saanut työpaikkaa. ;)

Toiseen paikkaan saavuin ajoissa, oikeastaan liiankin. 40 minuutin odotusaika sai minut hieman jännittämään. Paha juttu tässä haastattelussa oli kuitenkin se, etten alun perin ollut halunnut kyseiseen paikkaan, koska se sijaitsi niinkin kaukana kuin Espoossa. Taustat jätin tutkimatta, ja enpä sitten osannut vastata kuin ympäripyöreitä kysymykseen siitä, mitä tiedät meidän koulusta.  Mikämoka, perusmoka, ääh. Mutta onneksi olin sentään oikeassa koulussa, aamulla nimittäin satuin vilkaisemaan karttaa, ja huomasin olleeni jo suunnistamassa ihan väärän lähiön koululle…  Verbaaliset taitoni pelastivat minut, ja uskomatonta, mutta totta, sain tämän työpaikan!

Kolmas haastattelu alkoi lähes ajoissa, vaikka ehdin juosta erästä Helsingin tuoretta ja erittäin selkeää lähiökeskusta eri suuntiin ja lopulta koulunkin ympäri pari kertaa, sillä en löytänyt sen ulko-ovea, ja jouduin soittamaan apua koulusihteeriltä oven löytämiseksi! Liian moderni rakennus minun makuuni. Haastattelu oli rento, mutta kummallinen, sillä kysymyksien joukossa oli esimerkiksi tällainen: Niin, kerrohan nyt minulle, että mitä nuo suomen opettajan pätevyysvaatimukset oikein ovat, kun meillä ei ole näitä S2-opettajia ollut ennen. Kysyjänä siis koulun rehtori.  :) Tämän paikan olisin saanut varasijalta, mutta olisi kyllä tullut liian raskaaksi tuoreena opena vetää vuosiluokkia 1–9 koulussa, jossa S2-opetusta ei ennen ole annettu. Onneksi sain siis vastata sille: kiitos, mutta ei kiitos.



Näistä kommelluksista oppineena (?) ohjeeni työhaastatteluun menijälle ovat seuraavat:
1)    Ole ajoissa. Ole vaikka tuntia ennen ja tee jotain mukavaa pientä siinä odotellessasi (kirja, käsityö tms. mukaan).
2)    Ole oma itsesi, mutta mieti tarkkaan, mitä sanot. Hyvillä vastauksilla voit pelastaa paljon, vaikka ihan kaikki muu ei menisikään nappiin.
3)    Luota ammattitaitoosi. Jos olet päässyt näin pitkälle, olet alasi asiantuntija ja profiilisi on kiinnostanut työnantajaa.
4)    Tee taustatutkimusta: perehdy työpaikan faktoihin etukäteen, vaikka paikka olisikin sinulle vaihtoehto B.

Mielestäni kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että tietää olevansa oikealla alalla, kohti sellaista työpaikkaa, jonne haluaa, vaikka se ei aina ole niin helposti tehty kuin sanottu. Minulla kesti kymmenen vuotta lähteä työelämään, kun pohdin alavalintaa pitkään ja opiskelin tuplasti,  mutta onneksi sen tein! Nyt olen mukavassa lähiökoulussa parjaamassani Espoossa töissä – ja ehkä pian espoolainen itsekin. Ihan hirvittää, miten yksi työpaikkahaastattelu voi elämää muuttaa.


Kuvat vaatteista, joissa olen ollut työpaikkahaastatteluissa - karvasomistekenkiä lukuunottamatta. Pahoitteluni ensimmäisen kuvan huonosta ryhdistä, sellaista ei pidä työpaikkahaastattelussa harrastaa!

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Kiva lukea, että joku muukin mokailee, vaikka ei nuo nyt mitään pahoja olleetkaan. Itse - englannin opiskelijana - jäädyin täysin kerran, kun haastattelussa piti puhua englantia, heh......

    VastaaPoista
  2. Helka: Kiitos kommenteista, ne ovat aina tervetulleita! - Tää oli vähän tällainen tilityspostaus, että läpi harmaan kivenkin voi päästä...

    VastaaPoista
  3. Mullakin koulun tiedot rajoittui "nettitietoihin" eli oppilasmäärään :) olin 10 min ajoissa ja piti odotella hesarin kaa opehuoneessa. Mietin, että miltä sivulta kannattaa lehti avata, et antaa paremman kuvan...ja luin mielipidesivua! hauskaa, et tulit meille!
    t.mariH

    VastaaPoista
  4. mariH: :) Kiva olla töissä meillä, kivoja työkavereita! - Hauska tuo Hesari-kommentti, en koskaan ookaan miettinyt, mitkä ois Hesarin edustavimmat sivut. Enkä varmaan oo pystynyt keskittyyn lukemiseen haastattelua odotellessa...

    VastaaPoista