sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Elettyä elämää

Luettuani yhden lempiblogini, Hampaat irvessä -blogin Nna:n postauksen rottinkisängystä ja kastemaljasta heräsin vahvasti muistoihini Lyylin alkutaipaleesta. Juuri tuollaisen kaltainen rottinkisänky meilläkin oli lainassa, kun Lyyli oli vastasyntynyt. Sen pohjaan kirjoitimme hänen nimensä kaikkien niiden kymmenien muiden lapsien jatkoksi, jotka sängyssä olivat nukkuneet 60-luvulta alkaen. Sänky on ystäväni perheen (hänkin oli nukkunut siinä), ja taidanpa jo taas tietää, kenelle se seuraavaksi liikkuu, jos vain vastaanottaja on suopea sen saapumiselle. :) Onhan tähän maailmaan iloakin tiedossa!

Ja kastemalja. Lyyli kastettiin samasta maljasta kuin minut aikanani. Sain sen äidiltäni juuri ennen kuin olin kertomassa vauvauutistamme. Tuntuu, kuin kaikki meni, kuten kirjoitettu oli.

Muistot ovat vieneet minua muutenkin kuluneella viikolla, heittäneet minut takaisin nuoruuteen. Tuntuu kuin olisin matkustanut ajassa ja paikoissa edes takaisin, ollut välillä keskellä herkkää iloa, välillä yksinäisyyden laaksossa, välillä entisissä kodeissani, opiskeluympäristöissäni, juhlissa, jopa elokuvissa, joista minulla on paljonkin tunteellisia muistoja. Olen palannut Veikon perheen mökille, hyvästellyt paikkoja mielessäni, valmistautunut siihen, että myös monet kesänviettotavat muuttuvat, mutta uusia paikkoja toivottavasti tulee menetettyjen tilalle.

Pääasiassa matkustaminen muistossa on vapauttanut, tehnyt tehtävänsä. Muistot saavat jäädä, niiden pitääkin välillä palata, mutta palatkoot ne hiottuina, tarpeellisina, turhaan niitä en katua saa. Ja kyyneleet, ehkä niiden aika on nyt.

Eletty elämä on kuitenkin se, joka vie myös eteenpäin. Enkä aio sitä surra, olen mielestäni tehnyt oikeita ratkaisuja. Tuntuu välillä, että olen suorastaan erikoisen onnekas, sillä moni elämäni haave on saanut toteutua: olen saanut lapsen ja ystäviä, joita itse lapsena kaipasin paljonkin enemmän elämääni. Silloin elin pelkästään siskojen kanssa, mutta nyt lähimmän tukiverkon muodostavat hyvin läheiset ja rakkaat ystävät. Olen saanut myös työpaikan, jossa viihtyä, ammatin, jossa koen olevani juuri oikeassa paikassa.

Ystäväni kertoi hyvän aforismin, jonka täsmällistä sanakulkua en muista, mutta jossa melkeinpä varotettiin siitä, että toiveet voivat toteutua. Varo vain, mitä toivot, haaveesi voi ennen pitkää olla totta! Itse mietin tätä usein, koska tuntuu siltä, että eräs täysin epärealistinen, erikoinen toive on jossain mielessä toteutunut, vuosikymmeniä myöhemmin kuin lähetin sen ilmoille! 

Muistot siis palatkoot ajoittain, mutta toiveet ja haaveet eläkööt iäti mukanamme!

dream, interrupted

2 kommenttia:

  1. Hei Sylvi,

    Rupesin kelailemaan näitä postauksiasi, kun kesäkuun alku meni siinä hötäkässä. Haluan vain lähettää virtuaalisen rutistksen ja toivottaa voimia muuttuneeseen elämäntilanteeseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! (Onpas tullutkin asuttua täällä blogistaniassa...)

    VastaaPoista